Mainos

Antti Rinteen hallitus – kevyet punamullat budjettikurille?

  • 431 645
  • 3 607

Cliffer666

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Jokerit, Järvenpään Haukat
Lainaan tämän kokonaan, sillä se kilpailee vahvasti Jatkoajan historian pöljimmän ja asenteellisimman kirjoituksen pystistä. En viitsi edes ottaa kantaa kirjoituksen "asiasisältöön" sillä se on niin kaukana reaalimaailmasta. Totean sen sijaan, että kirjoittaja voisi vaikka antaa meidän oikeiston päättää, mitä mieltä olemme asioista ihan itse. Kertauksena:

1. Aktiivimalli on hyvä asia. Työttömien joukossa on muutaman prosentin ryhmä, joka koostuu laiskoista paskiaisista, joista on nastaa loisia veronmaksajien kustannuksella. Näiden tyyppien vuoksi tarvitaan porkkanan lisäksi myös keppiä. Tämä ei tarkoita sitä, ettei valtaosa työttömistä (varmaan yli 90 prossaa) olisi ihan työhaluista väkeä. Sen vuoksi aktiivimalli kaipaa viilausta, mutta kokonaan kepistä ei missään nimessä pidä luopua.

2. Valtaenemmistö kansantaloustieteilijöistä on todennut edellisen hallituksen toimien omalta osaltaan parantaneen työllisyystilannetta. Yksikään vakavasti otettava ekonomisti ei ole väittänyt, että työllisyyden kehitys menisi kokonaan suhdanteiden piikkiin, vaikka niiden merkitys toki on kiistaton. Siksi oikeistolaisilla on paljonkin mussutettavaa asiasta.

Ja mitä tulee hallitusten paskuuteen, nyt vallassa oleva tulee osoittautumaan Suomen historian heittämällä huonoimmaksi. Se hallitus, jossa Yrjö Leino oli sisäministeri oli toki surkea, mutta Paasikivi veti sen toiminnan ulkoa päin kuiville.

Eiköhän siitä kilpaile ihan oma viestisi. Välillä ihmisen lisääntymisprosessissa siellä saattaa lipsahtaa jotain muutakin nestettä sekaan.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Alkaa muuten olla hikiset paikat Lintilällä. Alkuviikon A-studiossa paine oli jo kova, koska mitään oikeita perusteita hallituksen työllisyyslupaukselle ei ole. Orpon ei tarvitse kuin jauhaa samaa mantraa seuraavat neljä vuotta.

Lisäksi tuo avustajien määrän lisääminen näyttää ulospäin pahalta - etenkin, kun esim. koulutuksen suhteen miljoonat ovat nähtävästi tiukalla.

Sen verran on todettava Rinteestä, että vaikka häntä yritettiin hieman kehuskella muutamia viikkoja sitten, niin omasta mielestä mikään ei ole muuttunut: ulosanti on edelleen tasoa yläasteen kemianopettaja. Rinteen vahvuudet ovat kaikesta päätellen kulissiväännöissä, joista paras näyte saatiin keväällä säätytalolla.

Eiköhän tämä hallitus pysy kasassa ainakin seuraavat kaksi vuotta, mutta entä sitten, kun työllisyystavoite karkaa lopullisesti? Miten paletti pysyy kasassa, jos kepun kannatus mataa samanaikaisesti? Odotettavissa on irtiottoja ja haastoja. Ja tilannehan näyttää jo nyt siltä, että hallitus ei tarvitse edes oppositiota, kun riitoja syntyy omasta takaa.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
1. Aktiivimalli on hyvä asia. Työttömien joukossa on muutaman prosentin ryhmä, joka koostuu laiskoista paskiaisista, joista on nastaa loisia veronmaksajien kustannuksella. Näiden tyyppien vuoksi tarvitaan porkkanan lisäksi myös keppiä. Tämä ei tarkoita sitä, ettei valtaosa työttömistä (varmaan yli 90 prossaa) olisi ihan työhaluista väkeä. Sen vuoksi aktiivimalli kaipaa viilausta, mutta kokonaan kepistä ei missään nimessä pidä luopua.
Aktiivimalli on täyttä paskaa ja sumutusta, hölmöä byrokratian lisäämistä sekä ihmisten kiusaamista. Rehellistä olisi ollut leikata työttömyysturvaa jos rahat eivät riitä, mutta koska tämä oli poliittisesti mahdotonta toteuttaa niin työttömyysturvan leikkaus piti ihmisten sumuttamiseksi naamioida tuollaiseksi järjettömäksi ihmisiä kiusaavaksi byrokratiahimmeliksi, joka vielä brändättiin positiiviselta kuulostavasti "aktiivimalliksi".
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Oma politiikan, edes jollain tasolla, aktiivinen seuraamiseni alkoi jossain vuoden 2005 tienoilla. Voin sanoa, että tämän aikavälin aikana Antti Rinne on ylivoimaisesti epäselvin ilmaisemaan itseään median kautta. Ihan ylivoimaisesti. Voisi jopa sanoa, että hän on epäselvin henkilö politiikassa, johon olen törmännyt. Mutta onneksi hän on vain Suomen pääministeri.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Aktiivimalli on täyttä paskaa ja sumutusta, hölmöä byrokratian lisäämistä sekä ihmisten kiusaamista. Rehellistä olisi ollut leikata työttömyysturvaa jos rahat eivät riitä, mutta koska tämä oli poliittisesti mahdotonta toteuttaa niin työttömyysturvan leikkaus piti ihmisten sumuttamiseksi naamioida tuollaiseksi järjettömäksi ihmisiä kiusaavaksi byrokratiahimmeliksi, joka vielä brändättiin positiiviselta kuulostavasti "aktiivimalliksi".
Olen melko samaa mieltä. Olen käsityksessä, että aktiivimallin toimivuus perustui myös nimenomaan tuohon leikkuriin, ja tuo muu sälä oli turhaa. EK:n esittämä porrastettu malli työttömyysturvaan olisi hyvä.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Mediaa seuraamalla on tullut sellainen fiilis että pääministeri ei ole hetkeen jutellut valtiovarainministerin kanssa raha-asioista.

Mulla on sellainen fiilis, että hallitusohjelmassa ei sovittu talouden isoista reunaehdoista kyllin selvästi. Rinne muka taitavana neuvottelijana vain lupaili jokaidelle puolueelle kaikkea mahdollista mutta jätti kaikki varmistukset hallituksen koossa pysymisestä tekemättä toisin kuin Juha Sipilä neljä vuotta sitten.

Sen takia kaikki seuraavat hallituksen bujettineuvottelut tulevat olemaan täyttä kaaosta
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Yllättävän kauan on kestänyt Krista Kiurulta saada yksi lause kirjoitettua. Kestääköhän vielä kauan?
Joo. Ehkä se miettii onko aktiivimalli yhdyssana vai ei. Nyt vaan valitettavasti pääsi kuuden tunnin työpäivä loppumaan. Homma jatkuu taas huomenna ja sitä ohjaa taas aatteen palo eikä järjen valo.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
On mahdotonta sanoa, onko HS irrottanut pääministeri Rinteen kommentin Putininin ja Niinistön tapaamisesta asiayhteydestään. Epäilen, että Rinne on jopa sanonut näin tässä asiayhteydessä. Rinteen mielestä presidentti Sauli Niinistön ja Putinin tapaaminen on tarpeellinen, vaikka vanhat hiertävät kiistakohdat eivät ole kadonneet mihinkään:

Ei se poista sitä, että Minskin sopimusta ja Itä-Ukrainan tilannetta ei olla pystytty ratkaisemaan. Vuoropuhelua pitää kaikissa tilanteissa pystyä käymään. Sillä voidaan välttää vakavampia seurauksia. ( ) Jos nykyään Venäjän kone lentää Itämerellä, Nato-koneet käy tunnistelemassa sitä. Se kertoo minulle, että tilanne on aika jännittynyt.

Suomessa on pääministeri, jonka mukaan (jos lausuntoa ei ole irrottettu) Putin ja Niinistö tapaavat, jotta vakavampia seurauksia Ukrainalle ja Euroopalle ei tapahdu. Lisäksi Rinne mainitsee NATO:n koneet ikävässä valossa, mutta unohtaa kokonaan Venäjän koneet, jotka loukkaavat Suomenkin ilmatilaa. Unohtaa tietenkin, koska Putin on tulossa kylään.

Suomettunut ja Suomen poliittisen painoarvon tuhannesti yliarvioiva lausunto tuskin herättää keskustelua edes mediassa. Pitäisi herättää, mutta ei herätä.

Teksi ylläolevan osalta on tässä:

Suomi erottuu Putin-tapaamisillaan muista Pohjoismaista, mutta pääministeri Rinne on tyytyväinen: ”Voidaan välttää vakavampia seurauksia”
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yllättävän kauan on kestänyt Krista Kiurulta saada yksi lause kirjoitettua. Kestääköhän vielä kauan?

Krista Kiurun Twitter-motto on "Jos ei hyppää, ei lennä."
Minä täydentäisin tuota lainauksella Terry Pratchettilta: "Gravity is a habit that is hard to shake off."
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Olisi muuten jännä nähdä vielä se päivä, kun Krista Kiuru, tai ylipäänsä joku ministerimme lentelisi omin voimin kansalaisten yläpuolella.

Toisaalta, tuollainen ylivertaisuus saattaisi olla Suomelle ja suomalaisille jopa kohtalokasta.
Kuvitelkaa lentävä Suvi Linden...
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006215965.html
Jos ei kerran pakko ja keppi kuulu hallituksen sanavastoon, niin voinko siis jättää maksamatta noiden sosiaalipummien elättämisen? Kepulle ja demareille työssäkäynti on ilmeisesti sellaista vapaaehtoista harrastusta. Ja jos ei hotsita, otetaan rahat valtion eli ei kenenkään taskusta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Creed Bratton

Mutta onhan tää aika komediaa. Eilen saman puolueen työministeri kertoi Talouselämälle kuinka keppi on aina käden ulottuvilla.

Tavallaan ymmärrän, että esim Vihreät ja Kepu puhuvat toisiaan vastaan, mutta eläkeläispuolueen sisällä ministeritkin puhuvat ristiin.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Työministeri Timo Harakka: "keppi on aina käden ulottuvilla" (KL 25.8)

Pääministeri Antti Rinne: "Keppi ja pakko eivät kuulu tämän hallituksen sanavarastoon" (HS 26.8)

Aikamoista dadaa tämä Rinteen hallituksen viestintä.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Työministeri Timo Harakka: "keppi on aina käden ulottuvilla" (KL 25.8)

Pääministeri Antti Rinne: "Keppi ja pakko eivät kuulu tämän hallituksen sanavarastoon" (HS 26.8)

Aikamoista dadaa tämä Rinteen hallituksen viestintä.
Mitähän sieltä seuraavaksi lauotaan. "Keppi ja porkkana on aina taskussa vaikkei oikeasti olekaan. Jatkossa jokaisella pitää olla kirahvi"
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitähän sieltä seuraavaksi lauotaan. "Keppi ja porkkana on aina taskussa vaikkei oikeasti olekaan. Jatkossa jokaisella pitää olla kirahvi"

Tai sitten: "Tämä hallitus ei koske keppiin kuin metrin kepillä".
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suomessa hallituksen päätökset (nyt tiedossa olevat) nostavat keskituloisten verotusta vajaalla 200 eurolla vuodessa. Ruotsissa demarien ja vihreiden hallitus on fiksu: veroja lasketaan. Ruotsin ansiotuloverotus on ensi vuonna kevyempi kaikilla keski- ja hyvätuloisilla. Ruotsalaisten arvio on, että toimenpide ei todennäköisesti vähennä valtion verokertymää pitkällä aikavälillä. Tällä hetkellä ero ruotsalaisen ja suomalaisen keskituloisen palkansaajan välillä on viitisen prosenttiyksikköä. Ja lisää on ilmeisesti tulossa.

Eihän tässä järkeä ole. Hyvin on taas kotikutoisia nämä vihreiden, vasemmiston ja keskustan veroratkaisuista johtuvat ongelmat. Lisäksi vähänkään enemmän tienaavan työperäisen maahanmuuttajan tuloa Suomeen kampitetaan jälleen kerrran.
 
Hallitus tekee kaikkensa, että Suomesta lähtevät veroja maksavat työläiset pois ja saataisiin tilalle sosiaalihuollon asiakkaita.

Mutta tuloerot kapenevat ja maailma pelastuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös