Mainos

Antti Rinteen hallitus – kevyet punamullat budjettikurille?

  • 431 574
  • 3 607

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aktiivimalli tullaan siis varmuudella purkamaan, ja kovalla kiireellä. Aktiivimallilla oli kiistatta työllistäviä vaikutuksia, joten nyt olen etsinyt kuumeisesti niitä tämän hallituksen työllistäviä keinoja. 30 000 uutta työpaikkaa vuodessa, 30 000 kolmessa vuodessa, näin Kulmuni sanoi A-studiossa. Kulmuni, jonka kokenut kettu Häkkänen sai argumenteillaan pyöriteltyä aivan sekaisin. Kuuntelin myös täysistuntoa parisen tuntia, mutta konkreettisia työllistäviä keinoja en löytänyt. 75% työllisyysaste tarvitaan, jotta kivaa saadaan jaettua kaikille. Vähän lisää kaikille paitsi otan sulta sulta ja sulta. Se ois pitänyt olla tämän hallitusohjelman nimi. Leikkurihallitusta kritisoivista tuleekin leikkaajia. Kohderyhmät toki erilaisia.

Vaikka olenkin henkisesti oppositiossa, niin oikeasti täysistunnosta tuli jo positiivisiakin signaaleja tästä hallituksesta. Kyllä siellä talouden realismi on jo lyönyt kasvoille. Annetaan mahdollisuus. Jos oikein hyvin onnistuvat, niin voivat jopa saada ääneni ensi vaaleissa. E: No ei ne kyllä tuu saamaan, kaikkea sitä prkl tulee kirjoitettua.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt kun rahaa on ihan kaikkeen, niin toivottavasti sitä riittäisi myös tieverkon kunnostamiseen. Ei siis valta- ja kantateihin vaan myös pienempiinkin teihin. Esim. Uudellamaalla Vihdissä on melko paljon huonokuntoisia asfalttiteitä.

Ja kun veroja pitää nostaa, niin pari hyvää ehdotusta Rinteelle:

1. Veneiden perämoottorivero. Esim. 20€ vuodessa per hevosvoima. Voisi olla enemmäkin, jos veroja ei saada riittävästi.
2. Tulisijavero. Esim. satanen vuodessa per jokainen tulisija, mitä rakennuksessa on.

Jos nämä tällaiset verot jo ovat olemassa, niin hyvä niin. Jos eivät ole, niin äkkiä voimaan. Nyt on kuitenkin riittävästi valtiosihteerejä, niin pitäisi päätösten onnistua. Toivottavasti harkitsevat myös jonkinnäköistä SOME-veroa.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Niin kyllä sinullakin on keskustelussa tällä hetkellä sama usko ja toivo. Mitään ehodusta ei ole vielä mennyt minnekään ja jo osataan sanoa, että BKT tippuu, talous sekä vienti laskee ja todennäköisesti työttömyyskin lähtee tippumaan, vain koska SDP johtaa hallitusta ja pienemmille eläkeläisille on luvattu antaa 50€ lisää. Yksi kärpäsen paska Itämeressä. Tuolla veroa maksamattomat suuryritykset saavat avustuksia, kun samalla köyhiä on kyykytetty. Hieman kärjistäen, mutta ymmärtänet pointin. Itse tulin vain puhumaan, että kiva jos hyvinvointivaltio voisi taas hieman paremmin, vaikka hyväosaiset hieman kärsivät.

Nyt ei aukea? Se on hallituksen- sekä hallitusohjelman todistustaakka. Minulla ei ole mitään taakkaa, olen vain kansalainen, jolla on oikeus keskustella. Sen lisäksi liität minuun bkt, "vappuviiskymppiset" jne. jotka ei liity minuun mitenkään. Yritystukia pitää poistaa ja siirtää ne yritysverotukseen kaikille yrityksille kohdennettuna. Olen ollut tätä mieltä jo kauan ennen kuin siitä on keskusteltu täällä. Sitä ei tosin kannata heti tehdä niin, että kaikki nolliin.

Mielestäni hallituspuolue vihreiden Iiris Suomelan twiitti suomen kielten asemaan liittyen kiteyttää hallitusohjelman hyvin.

"190 sivuisesta mitasta huolimatta hallitusohjelma keskittyy enemmän tavoitteisiin kuin keinoihin. Tavoitteena on ehdottomasti edistää karjalan kielen asemaa konkreettisin toimin - tästä on vahva ymmärrys, kuten nostitkin esiin!"
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Mulla on hyviä ajatuksia Karjalan kielen aseman parantamiseksi:
  • Pakollisena aineena kouluihin
  • Pakollisena aineena yo-kirjoituksiin
 
Nyt kun rahaa on ihan kaikkeen, niin toivottavasti sitä riittäisi myös tieverkon kunnostamiseen. Ei siis valta- ja kantateihin vaan myös pienempiinkin teihin. Esim. Uudellamaalla Vihdissä on melko paljon huonokuntoisia asfalttiteitä.

Ei ole pelkoa, että tieverkkoa kunnostettaisiin. Sitä paitsi Vihdissähän on hyvät tiet verrattuna muuhun Suomeen. Joskus 80-luvulla Sakke Järvenpää ja Mato Valtonen ajelivat tv-ohjelmassa moottoripyörillä ja totesivat harmistuneena, että Suomessa on euroopan parhaat tiet ja pienimmät nopeusrajoitukset. No nyt ei ole enää sitä harmia, sillä tiestömme on melkein Puolan tasolla.. Ei aivan, mutta Slovakia jo pesee meidät ja se ei ole kehu.
 
Cliffer666

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Jokerit, Järvenpään Haukat
Aktiivimalli tullaan siis varmuudella purkamaan, ja kovalla kiireellä. Aktiivimallilla oli kiistatta työllistäviä vaikutuksia, joten nyt olen etsinyt kuumeisesti niitä tämän hallituksen työllistäviä keinoja.

Uskokoon ken tahtoo.

https://www.helsinginuutiset.fi/art...ta-ei-vahentanyt-tyottomyytta-juuri-ollenkaan

Sellainen malli joka valikoidusti rankaisee työkyvyttömiä, osatyökykyisiä, ikäihmisiä, pitkäaikaistyöttömiä, syrjäseudulla asuvia etc. ei voi millään olla kenenkään mielessä onnistunut. Luulisi, että tästä vallitsee jo nyt laaja yksimielisyys, jopa suuren osan niiden parissa, jotka sitä alunperin kannattvat. Vasemmisto nyt tuon tiesi ihan jo etukäteen, oikeiston piti mennä kantapään kautta, ennen kuin asia valkeni. Turhaa vain lyötiin päätä seinään ja aiheutettiin vain ahdistusta, unettomia öitä ja surua monissa kodeissa. Mitä tilalle, no, se jää tulevan hallituksen pään vaivaksi. Mutta mitä tuleekaan, sen on oikeasti oltava paljon paremmin suunniteltua ja loppuun asti mietittyä ja kohdistua nimenomaan työkykyisiin, terveisiin työttömiin. Aktiivimallihan kun ei niin toimi, kuin vain hyvin vajavaisesti. No, ei siitä enempää, tällehän on omakin ketjunsa.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli

En ole lukenut tuota sosiaalibarometriä, mutta linkkaamassasi artikkelista ei saa kyllä mitään kuvaa yhtään mistään.

Antti Rinteen hallituksen hallitusohjelman suurin ongelma on se, ettei siellä ole keinoja tavoitteiden toteuttamiseen lainkaan. Kaikkea aiotaan suunnitella ja pohtia, mutta toimenpiteitä ei ole lainkaan.

https://www.verkkouutiset.fi/eiko-t...aan-vaikutus-nakyy-vasta-hallituksen-jalkeen/

Tässä yksi esimerkki näistä erittäin kummallisista haihatteluista. Ei tällaisten varaan mitään voi rakentaa. Meillä on neljän vuoden päästä hallitus jonka muodostavat kolmestaan Kok, PS ja KD ja tämä hallitus repii ensimmäisenä toimenaan alas kaikki nämä kesken jäävät uudistukset. Jos Rinteen hallitus haluaa oikeasti saada jotain aikaiseksi, niin aikaa on tasan neljä vuotta eikä yhtään enempää.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Anteeksi vain, mutta Suomi ja liberaali eivät sovi sitten millään samaan lauseeseen, vaikka sielä olisi kieltosana seassa (tämä on sellainen). Suomi on hyvin konservatiivinen ja määräävä jopa kouluvaatteista lähtien, ettei toista. Ei mulla muuta sinun tekstiin, se oli hyvin sanottu.

Jos tarkastellaan koko maailmaa niin Suomi on varsin liberaali yhteiskunta alkaen vaikkapa seksuaalivähemmistöjen asemasta. Heittosi kouluvaatteista ei oikein aukea. Vaikka osa uusista ministereistä vannoikin valansa käsi raamatulla, pidän hyvänä sitä että uskontoa ei liiemmin sekoiteta politiikkaan.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

Joissain kouluissa on silloin tällöin puututtu liian paljastaviin asuihin tai esimerkiksi paitateksteihin, siihen tuossa kai viitattiin. Minusta noissa tapauksissa ei ole ollut mitään kummallista. Kouluunkin on syytä pukeutua sillä tavalla, ettei se häiritse tai loukkaa ketään, kuten työpaikoillekin, vaikka tietysti työpaikoilla rajoitukset ovat ja saavatkin olla kovempia.

EDIT: Tuo käyttämäni "ei häiritse ketään" on vähän ongelmallinen, koska tosiasia on myös melko pienistä asioista häiriintyvä ja pöyristyvä ihmisjoukko;) Siellä se raja jossain kuitenkin on.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Jos tarkastellaan koko maailmaa niin Suomi on varsin liberaali yhteiskunta alkaen vaikkapa seksuaalivähemmistöjen asemasta.

On, alkaen vaikkapa seksuaalivähemmistöjen asemasta ja tasa-arvosta.

Mutta siihen se sitten taitaa jäädäkin. Kaikessa muussa olemmekin sitten jälkijunassa pahemman kerran.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Nauratti äsken kun vanha isäukko sanoi vähän sarkastisesti, että olis se tuo edellinen hallitus sitten tyhmä kun leikkasi vähän kaikkea vaikka uusi on näyttänyt että meillähän on rahaa ihan kaikkeen.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck
Suosikkijoukkue
KK
Jos tarkastellaan koko maailmaa niin Suomi on varsin liberaali yhteiskunta alkaen vaikkapa seksuaalivähemmistöjen asemasta. Heittosi kouluvaatteista ei oikein aukea. Vaikka osa uusista ministereistä vannoikin valansa käsi raamatulla, pidän hyvänä sitä että uskontoa ei liiemmin sekoiteta politiikkaan.
Toki peilaamalla koko palloa, mutta jos tarkastellaan Euroopan näkökulmasta, niin asia on toinen. Tasa-arvo taitaakin olla ainoa, missä Suomi on hyvin liberaali. Tosin edelleen eduskunnassa on hyvinkin paljon tahoja, jotka valtaan päästyään haluaisivat tämänkin muuttaa. Onneksi ei tule tapahtumaan. Mutta itse pidän Suomea yllättävänkin konservatiivisena valtiona. No se tästä.

Tuossa jo avattiinkin tuota pukeutumista. Esim lastenhoidossa edelleen vieroksutaan tatuoituja hoitajia ja parrakkaita miehiä osassa yhteiskuntaa. Onneksi siihenkin on opetushallitus puuttunut.

Opetushallitus - Pukeutuminen

@Jymäkkä Ei sellaista vaatetta olekaan, joka ei jotain toista loukkaisi. Jos sille tielle lähdetään niin kohta täälläkin on koulupuvut.

No asia taas lähti vähän sivuraiteelle, mutta ei Suomi mikään liberaali ole Euroopan mittakaavassa. Ei toki kaikkein konservatiivisinkään, mutta mielestäni tämä sääntösuomi missä ei katsota mitään läpi sormien on hyvin konservatiivinen ja ihmisten elämään yritetään liikaa puuttua ja vaikuttaa.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Aika paljon tekemistä vielä monella ministerillä tuon suullisen ulosannin kanssa. Antti Rinne vaikuttaa ihan Runebergilta tuolla seurassa, heh. Mutta eiköhän se siitä parane, kun saavat kokemusta. Ohisalo varsinkin oli vähän kummallinen, kun häntä on tottunut pitämään hyvin selkeästi argumentoivana ihmisenä. Nyt suoraan puhelimesta lukemista ja muutakin tangertelua, joka näytti aika vaivaannuttavalta. Menikö hermostuneisuuden piikkiin, ehkä..?
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Opetushallitus - Pukeutuminen

@Jymäkkä Ei sellaista vaatetta olekaan, joka ei jotain toista loukkaisi. Jos sille tielle lähdetään niin kohta täälläkin on koulupuvut.
Tämä on ihan paskaa, kouluissa saa pukeutua hyvin vapaasti niin kuin kuuluukin. Sitten jos alkaa olla paitoja, joissa loukkaavia tekstejä tai vastaavaa, niin saa ja pitääkin puuttua.Ihmeellinen ajatus, että ns. hyvien käytöstapojen vaatiminen johtaisi johonkin totaaliseen autoritarismiin.

Edit: Tämä koulupukeutuminen menee nyt aika kauas ketjun aiheesta, pitänee jatkaa muualla, jos aihetta on, vaikka opetustyö(tjsp)- ketjussa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joo eiköhän Suomi ole maailman liberaalimpia maita ja hyvä näin. Erikoinen keskustelu.
 
Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Aika paljon tekemistä vielä monella ministerillä tuon suullisen ulosannin kanssa. Antti Rinne vaikuttaa ihan Runebergilta tuolla seurassa, heh. Mutta eiköhän se siitä parane, kun saavat kokemusta. Ohisalo varsinkin oli vähän kummallinen, kun häntä on tottunut pitämään hyvin selkeästi argumentoivana ihmisenä. Nyt suoraan puhelimesta lukemista ja muutakin tangertelua, joka näytti aika vaivaannuttavalta. Menikö hermostuneisuuden piikkiin, ehkä..?
Aika pupeltamista tuo puheenvuoron käyttäminen oli myös jokusella kansanedustajalla. Tyyppiesimerkkinä Hjallis Harkimo, joka yritti lukea varmaan ihan itse kirjoittamansa parin sivun ryhmäpuheenvuoron. Meniköhän kahtakaan riviä takeltelematta? Toinen oli joku persu (Raatikainen?) kyselytunnin lopulla, joka näytti puhuvan unissaan ilman mitään pointtia..
 
Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät
Antti Rinteen hallituksen hallitusohjelman suurin ongelma on se, ettei siellä ole keinoja tavoitteiden toteuttamiseen lainkaan. Kaikkea aiotaan suunnitella ja pohtia, mutta toimenpiteitä ei ole lainkaan.
Tuossahan on politiikka suurelta osin kiteytettynä. Pohditaan, suunnitellaan ja perustetaan työryhmiä ja neljän vuoden päästä seuraava hallitus aloittaa uuden ruljanssin. Aika monessa asiassa näin.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Aika pupeltamista tuo puheenvuoron käyttäminen oli myös jokusella kansanedustajalla. Tyyppiesimerkkinä Hjallis Harkimo, joka yritti lukea varmaan ihan itse kirjoittamansa parin sivun ryhmäpuheenvuoron. Meniköhän kahtakaan riviä takeltelematta?
Harkimolla on lukihäiriö, joten se selittänee tätä.
 
K

Kiekkokatsoja

Katsoin yle areenasta eduskunnan täysistuntoa muutaman minuutin. Siinä Rinteelle esitettiin aiheellinen kysymys, ja asiallisesti. Rinne selitti työllisyys ym tarinansa, mutta ei edes vastannut siihen, mitä kysyttiin. Politiikkaa..

Lisäys. Näin juuri mainoksen, että piäminesteri Rinne aikoo vastata hänelle tehtyihin kyselyihin. Illan A studiossa. Täytyy katsoa, mitä haaveilija seli seli, ja pian myös valehtelija Rinne, aikoo selitellä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Salama44

Jäsen
Oppositio kritisoi nyt Rinteen hallituksen veronkorotuksia polttoaineisiin.

Äsken kerrottiin uutisissa että polttoaineiden hinnat ovat nousseet tänä vuonna ja syynä ovat vuoden alussa tehdyt veronkorotukset.

Mikähän hallitus se teki ne korotukset joita Orpo nyt kritisoi? Samat keinot olivat heilläkin.

Älkää siis tehkö nyt niin kuin me teimme vaan niin kuin me opetamme.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Rinne on ulosanniltaan varmasti heikoin pääministeri koskaan Suomessa. Ajoittain lauseet ovat ihmeellisiä, tuntuu ettei Antti pysty rakentamaan pitkiä lauseita.
 
AAPEEli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oppositio kritisoi nyt Rinteen hallituksen veronkorotuksia polttoaineisiin.

Äsken kerrottiin uutisissa että polttoaineiden hinnat ovat nousseet tänä vuonna ja syynä ovat vuoden alussa tehdyt veronkorotukset.

Mikähän hallitus se teki ne korotukset joita Orpo nyt kritisoi? Samat keinot olivat heilläkin.

Älkää siis tehkö nyt niin kuin me teimme vaan niin kuin me opetamme.

Jos olisit lukenut kyseisen uutisen ymmärtäisit varmasti paremmin tämän asian, tai jos luit on todella huolestuttavaa jos et tajua eroa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
https://yle.fi/uutiset/3-10818324?f...z1x74OSXg-XPIEhHdh9GYX_O7DbfifAJe72p8JSBYx420

Toivottavasti Rinteen hallitus tarttuu tähän, harvinaisen avokätinen vastaantulo yrittäjiltä. Nyt luulisi olevan helpompi saada Keskustakin ylipuhuttua, kerran yrittäjät itse ovat tarjoutuneet tällä tavalla tulemaan vastaan..
Niin yrittäjiltä. Ei EK tuohon suostu. Ainakaan ilmaiseksi. Sen takia yrittäjiä ei kolmikantaan ole kutsuttu. Tämä olisi kaikkien hyvä ymmärtää. Kolmikannasta pitäisi AY ja EK heivata hiuksista vittuun.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
@bebeto mitä yritystukia sinä karsisit? Kaikkiko?
Minä vain kiinnitin huomioni tuohon huomioosi, että ne vääristävät kilpailua.
Toisaalta sosialistisessa valtiossamme ei olisi yritysten kilpailua, joten siinä mielessä tajuan myös tuon vääristämisen epäreiluuden.

Minusta sosialistisessa taloudessa yritystuki on sisäänrakennettu elementti. Ketään ei ikinä irtisanota, ehkä johtaja voidaan joskus siirtää jonnekin muualle mutta firma saadaan aina näyttämään jotenkin tuottavalta viisivuotisessa suunnitelmassa. Mutta yritystukia ei ikinä käytetty, kai.

Se, että ovatko suomalaisten verorahat kanavoituneet yritystuista tuotekehitykseen siinä määrin kuin toivottiin, on mutkikkaampi juttu.
Metsä, puunjalostussektorimme on kai pystynyt keksimään jotain uuttakin, luomaan sellaisen ns. labrakulttuurin joka saattaa poikia vielä vuosikymmeniä.
Jotkut Tuulihattivatit ovat toki noukkineet miljoonia bonafide-fyffestä, raha-automaatista.

En pidä vajakkitietämykselläni yritystukia sinänsä saatanallisina, vaan on niistä ollut hyötyäkin kansallemme.
Mutt juu, ei niitä pitäisi pitää itsestään selvyytenä kuten varustamot ja tuulivoimasektori tekevät.

Tässä Suomen Yrittäjät avaa sinulle hieman sitä miksi jotkut tuet vääristävät kilpailua, uutinen on tältä päivältä. Suomen Yrittäjien mukaan tukia voitaisiin vähentää jopa 500 miljoonaa nyt tavoitellun 100 miljoonan sijaan. Ei kuitenkaan kertarysäyksellä vaan pikku hiljaa hallituskauden aikana jotta yritykset pystyisivät sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin.

Yrittäjät olisivat valmiit leikkaamaan yritystukia moninkertaisesti enemmän kuin hallitus – pelkäävät juustohöylää

Linkki vie Ylen nettisivustoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös