Mainos

Antti Rinteen hallitus – kevyet punamullat budjettikurille?

  • 431 574
  • 3 607

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Joo. Alunperin vitutti tuon hallituksen kokoonpano, mutta lohdutti ajatus siitä kuinka kepu viimein saattaisi valua kd-vasurit tason jämäpuolueeksi, minkälainen maaseudun asiaa ajavan kuuluisi olla, mutta saas nähdä.
Tämä olisi tervetullut muutos puoluekentässä. Valtava säästö valtiolle. Nyt pitää vaan katsoa, ettei kaikki äänet valu persuille. Muuten hallituksen muodostaminen tulee äärimmäisen vaikeaksi.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Samaisen Aamulehden mukaan Sipilän halituksen avustajat maksoivat noin 15 miljoonaa vuositasolla ja Rinne polttaa sitten arviolta 27-28 miljoonaa euroa, joten onhan tuossa eroa kolmen miljoonan sijasta noin 13 miljoonaa. Minusta voisi maksaa enemmänkin, jos poliitikot noudattaisivat asiantuntijoiden linjauksia.
Katsottiin samaa juttua, ja käsitin tuon niin, että summat koskivat koko hallituskautta, eli vuosikulu olisi neljännes koko summasta.
Edit. Toisaalta oli se 3 tai 13 miljoonaa, niin hinta ei ole paha, jos vastineeksi saadaan laatua. Jää nähtäväksi saadaanko.
 
Viimeksi muokattu:

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Porua herättänyt avustajien ja sihteerien määrän lisäämisestä ei huoleta itseäni niinkään, koska nyt toivon mukaan saadaan päätöksiä maaliin toisin, kuin Sipilän hallituksen kanssa. Nyt uskon, että siellä oikeasti on osaavaa porukkaa eikä esityksiä viedä isoon saliin niin raakileina, että ne lentävät bumerangina takaisin hallituspöytään. Toki jotain tuo saattaa kaivertaa jaa ymmärrän kyllä, mutta kansanedustajilla on muutenkin kädet täynnä lobbareita joita täytyy miellyttää, joten heillä ei aika eikä tietotaito riitä asioiden läpikäymiseen. Siksi en kyllä ymmärrä edustajien enkä ministereiden palkankorotuksiin. Se on väärin.

Vahvennettuna (vahvensin tekstiisi nuo kaksi sanaa) löytyy se todellinen sanoma nykyisestä hallitusohjelmasta ja -ylipäänsä koko hallituksesta. Uskon ja toivon.

Ymmärrän kyllä tuon, kun on enemmän käsiä ja päitä, niin siinä on mahdollisuus saada enemmän asioita tapahtumaan ja hyviäkin sellaisia. Siis jos ne on päteviä käsiä ja päitä. Jos kuitenkin on niin, että 13.000 euron palkalla valtiosihteerin tehtävään palkataan henkilöitä niin, että meriitiksi riittää eduskuntavaaleissa ilman paikkaa jääminen tai kaveruus, niin todennäköistä on ennemminkin, että hyviä päätöksiä tulee vähemmän. Voi jopa olla niin, että niistä päätöksistä tulee entistä paskempia jos on tarpeeksi tyhmää sakkia valittu. Meriitti ei ole myöskään se, että on vähän fiksumpi kuin esimerkiksi Antti Rinne tai siis ehkä tässä tapauksessa se on meriitti, mutta ei ole kummoinen vaatimustaso.

Näitä kavereita on palkattu iät ja ajat huippuvirkoihin, mutta soisi jäävän historiaan kun nyt eletään vuotta 2019.

Ajatusleikki: Palkataan 500 oikeasti ihan puulla päähän lyötyä idioottia 13.000 euron kuukausipalkalla valtioisihteereiksi, niin tuleeko silloinkin hyviä päätöksiä? Tuossa on kuitenkin jo ihan hemmetisti käsiä ja päitä.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ymmärrän kyllä tuon, kun on enemmän käsiä ja päitä, niin siinä on mahdollisuus saada enemmän asioita tapahtumaan ja hyviäkin sellaisia. Siis jos ne on päteviä käsiä ja päitä. Jos kuitenkin on niin, että 13.000 euron palkalla valtiosihteerin tehtävään palkataan henkilöitä niin, että meriitiksi riittää eduskuntavaaleissa ilman paikkaa jääminen tai kaveruus, niin todennäköistä on ennemminkin, että hyviä päätöksiä tulee vähemmän. Voi jopa olla niin, että niistä päätöksistä tulee entistä paskempia jos on tarpeeksi tyhmää sakkia valittu.

Tuolla mainitsemallasi palkalla on palkattu yksi valtiosihteeri. Hänen nimensä on Raimo Luoma, ja hän ei ole tietääkseni pyrkinyt eduskuntaan. Sen sijaan hän on toiminut aiemmin mm. ministeriöissä virkamiehenä, poliittisena valtiosihteerinä ja Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtajana. Saattaa kyllä hyvinkin olla Rinteen kaveri, kun jo toistamiseen tuli tämän valitsemaksi valtiosihteerin tehtävään.

Hiukan pienemmällä palkalla on valtiosihteeriksi palkattu Olli-Poika Parviainen. Hän on poliitikko, joka on toiminut puolueessaan (vihr) eri tehtävissä, ja myös apulaispormestarina ja viimeksi kansanedustajana, josta tehtävästä hän nyt vaaleissa tippui. Voi varsin todennäköisesti olla Ohisalon kaveri.

Muita valtiosihteereitä ei vielä ole julkisuuteen nimetty, vaikka vahvoja oletuksia osan suhteen jo onkin. Kannattaa siis varmaan nyt aluksi keskittyä ruotimaan näiden kahden vikoja, ja lyttää sitten ne loput, kunhan nimet ovat tiedossa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ilman muuta tässä hyvä veli kuvio haisee, kun palkataan suuri määrä nimenomaan tällä kovapalkkaisella valtiosihteeri-nimityksellä. Tosin, jos oikeasti pätevää porukkaa halutaan, niin ei ne taida alle 5 tonnin liikahtaa. Mutta katotaan nyt valinnat ensin.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Tuolla mainitsemallasi palkalla on palkattu yksi valtiosihteeri. Hänen nimensä on Raimo Luoma, ja hän ei ole tietääkseni pyrkinyt eduskuntaan. Sen sijaan hän on toiminut aiemmin mm. ministeriöissä virkamiehenä, poliittisena valtiosihteerinä ja Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtajana. Saattaa kyllä hyvinkin olla Rinteen kaveri, kun jo toistamiseen tuli tämän valitsemaksi valtiosihteerin tehtävään.

Raimo Luoma vaikuttaa historian perusteella suorastaan Rinteen selänpesijältä. Hänet valittiin Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtajaksi silloin kun oli Antti Rinteen valtiosihteeri. Oli ehtinyt olla kokonaisen viikon valtiosihteerinä kun tuli paikka TJ:nä. Tarkemmin kun miettii, niin riittääkö tuohon enää pelkkä selänpesu vai onkohan käyty sitäkin alempana?

Hiukan pienemmällä palkalla on valtiosihteeriksi palkattu Olli-Poika Parviainen. Hän on poliitikko, joka on toiminut puolueessaan (vihr) eri tehtävissä, ja myös apulaispormestarina ja viimeksi kansanedustajana, josta tehtävästä hän nyt vaaleissa tippui. Voi varsin todennäköisesti olla Ohisalon kaveri.

Muita valtiosihteereitä ei vielä ole julkisuuteen nimetty, vaikka vahvoja oletuksia osan suhteen jo onkin. Kannattaa siis varmaan nyt aluksi keskittyä ruotimaan näiden kahden vikoja, ja lyttää sitten ne loput, kunhan nimet ovat tiedossa.

Olli-Poika on ehkä kuitenkin sitä parempaa puoliskoa vihreistä. Siis nimenomaan vihreistä.
 
Suosikkijoukkue
KK
@Ck

Eli siis pitkään politiikassa olleet eivät ole millään tavalla päteviä heppuja vaan tilalle pitäisi ottaa uusia tuulia vai mitä ajat takaa? Joo kyllä uskon ja toivon, sillä mitä muuta me voidaan. Toki kaikki voi mennä saveen ja vihkoon, mutta vituttaa tuollainen pirujen maalailu seinille, mitä nyt joka hallituksen alussa tehdään. Kaikkia ei voi miellyttää ja jokainen hallitus (ilman kunnollisia nousukausia, onko niitä) kusee jonkun silmään, se on varma.

Toivon vaan, että maamme pysyy edes jonkinlaisena hyvinvointivaltiona jossa ns järki on päässä. En usko, että paapominen mitään auttaa, mutta kyykyttäminen ja orjuuttaminen mitä viime hallitus teki oli kuvottavaa.

Nyt asioita ainakin yritetään vetää eteenpäin ilman touhottamista ja koheltamista, mitä Sipilän hallitus teki. Nyt siellä ainakin on porukkaa kellä on aikaa tutkia asioita ja ottaa selvää asiantuntijoilta mitä voi tehdä ja mitä kannattaa tehdä. Ei nyt taas dumata ennen kuin yhtäkään ehdotusta on eduskuntaan tuotu. Katsotaan asiaa vähän myöhemmin, jos sopii?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Rinteen vappusatanen on entistä suuremmissa ongelmissa, kun edes 50 euroa ei tueta Rinteen avukseen pyytämissä EK:ssa ja SAK:ssa. EK:n johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari sanoi, että ”työeläkejärjestelmää ei ole missään oloissa tarkoitettu järjestelmäksi, jolla tasataan ihmisten välisiä tuloeroja”. SAK:n puheenjohtaja Elovaara puolestaan totesi ratkaisusta, että "ei tältä istumalta, ei ainakaan tällä hetkellä näytä, että kovin ihmeellistä ratkaisua olisi synnytettävissä varsinkin, kun reunaehdot ovat aika tiukat, eläkevakuutusmaksu ei tästä voi nousta".

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006139320.html

Rinteen ns. kolmikantaan työntämät asiat ovat mielestäni muutenkin demokratialle vieraita. Eihän työmarkinajärjestöjen tehtävä voi olla etsiä pääministerille porsaanreikiä mm. siitä, miten vappusatasia rahoitetaan.
 
Tuo eläkejärjestelmä on suurimpia kusetuksia ikinä. Siellä suuret eläkkeensaajat pelkää, että heidän eläkkeensä tippuu vielä, kun yli 10k eläkettä saavat menettävät vielä joskus jotain.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ja lisäksi jengi sijoittaa eläkeyhtiöihin ja niiltä tippuu osingot. Mahdollista vain Suomessa.

Eläkeyhtiöt saavat osinkoja ay-liikkeen hallitsemasta pörssiyhtiöstä, joten SAK valvoo omaa etuaan. Mielenkiintoisinta Rinteen hallituksen osalta on se, miten ihmeessä SDP, Vas, Vihr ja RKP kuvittelivat EK:n ja SAK:n kannattavan keskisuurten ja suurten eläkkeiden leikkausta siirtämällä ne rahat pieniin eläkkeisiin, kun hallitus ei itse anna rahaa toimenpiteeseen. Aika nopeasti paljastuu, kuinka epärealistisella pohjalla hallitus liikkuu.

Kepu on tottunut kaikenlaiseen peliin, joten sillä suunnalla Rinteen vappusatasia ja viiskymppisiä tuskin edes noteerattiin kuin siinä mielessä, että viljelijöille sitten tuplana. Tämä lienee se 11. osuma Kepun 10:stä tavoitteesta.
 
Suosikkijoukkue
KK
Eläkeyhtiöt saavat osinkoja ay-liikkeen hallitsemasta pörssiyhtiöstä, joten SAK valvoo omaa etuaan. Mielenkiintoisinta Rinteen hallituksen osalta on se, miten ihmeessä SDP, Vas, Vihr ja RKP kuvittelivat EK:n ja SAK:n kannattavan keskisuurten ja suurten eläkkeiden leikkausta siirtämällä ne rahat pieniin eläkkeisiin, kun hallitus ei itse anna rahaa toimenpiteeseen. Aika nopeasti paljastuu, kuinka epärealistisella pohjalla hallitus liikkuu.
Kyllä. En ymmärrä, miksi me (suomalaiset veronmaksajat) ei saada ollenkaan osikoa, koska rahoitamme suurimman osan lystistä. No tähän ei ole osannut vielä kukaan vastata, vaikka olen aika monelta "isolta" päättäjiltä kysynyt. Minne ne rahat menee, kun kukaan kuka niitä maksaa ei ikinä saa lähellekkään omiaan pois, paitsi esim ex mikkisofta-pomo ym perseenreijät. Ei oo reiluu, mut mitään ei maheta. Vähän offtopiccia, joten lopetan tähän.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Raimo Luoma vaikuttaa historian perusteella suorastaan Rinteen selänpesijältä. Hänet valittiin Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtajaksi silloin kun oli Antti Rinteen valtiosihteeri. Oli ehtinyt olla kokonaisen viikon valtiosihteerinä kun tuli paikka TJ:nä. Tarkemmin kun miettii, niin riittääkö tuohon enää pelkkä selänpesu vai onkohan käyty sitäkin alempana?
Vaikea arvioida viimeistä kohtaa sen tarkemmin, mutta se on selvää, että pitää olla oikean puolueen jäsenkirja tai ainakin muuten oikein hyvät yhteydet, jos tuollaisen laitoksen tj:ksi haluaa. Jos hakemalla hakee pientä positiivista, niin toiminta TEM:n osastopäällikkönä huoltovarmuusasioissa oli taustana kuitenkin ehkä aavistuksen parempi, kuin jos olisi ollut ihan vain puhdas poliittinen broileri.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
@Ck

Eli siis pitkään politiikassa olleet eivät ole millään tavalla päteviä heppuja vaan tilalle pitäisi ottaa uusia tuulia vai mitä ajat takaa? Joo kyllä uskon ja toivon, sillä mitä muuta me voidaan. Toki kaikki voi mennä saveen ja vihkoon, mutta vituttaa tuollainen pirujen maalailu seinille, mitä nyt joka hallituksen alussa tehdään. Kaikkia ei voi miellyttää ja jokainen hallitus (ilman kunnollisia nousukausia, onko niitä) kusee jonkun silmään, se on varma.

Toivon vaan, että maamme pysyy edes jonkinlaisena hyvinvointivaltiona jossa ns järki on päässä. En usko, että paapominen mitään auttaa, mutta kyykyttäminen ja orjuuttaminen mitä viime hallitus teki oli kuvottavaa.

Nyt asioita ainakin yritetään vetää eteenpäin ilman touhottamista ja koheltamista, mitä Sipilän hallitus teki. Nyt siellä ainakin on porukkaa kellä on aikaa tutkia asioita ja ottaa selvää asiantuntijoilta mitä voi tehdä ja mitä kannattaa tehdä. Ei nyt taas dumata ennen kuin yhtäkään ehdotusta on eduskuntaan tuotu. Katsotaan asiaa vähän myöhemmin, jos sopii?

Mikähän tämän avautumisen tarkoitus oli? Kyllä tässä mennään leijonat & lampaat sen mukaan mitä ilmoitetaan. Ensin oli eduskuntavaalit, -hallitusohjelma ja sitten valtiosihteeri nimitykset. Ja niin edelleen.

Tämä on tietääkseni keskustelupalsta. Ja jos perusteesi on usko ja toivo hallituksen toiminnassa, niin se on mielipiteesi, mutta tuntuu vain vähän hataralta minusta. Ja siksi kritisoin.

Itse en kannata tapaa: Annetaan kaikille mahdollisuus korkeissa asemissa ilman kritiikkiä.
 
K

Kiekkokatsoja

Istuvaa hallitusta arvostellaan aktiivisesti.
Laitoin kierrätyskeskukseen pienen äänestyksen, jossa voi äänestää kahdesta eri tavasta, miten johtaa Suomea.
Voipi osallistua, jos kiinnostaa.
 
Suosikkijoukkue
KK
Mikähän tämän avautumisen tarkoitus oli? Kyllä tässä mennään leijonat & lampaat sen mukaan mitä ilmoitetaan. Ensin oli eduskuntavaalit, -hallitusohjelma ja sitten valtiosihteeri nimitykset. Ja niin edelleen.

Tämä on tietääkseni keskustelupalsta. Ja jos perusteesi on usko ja toivo hallituksen toiminnassa, niin se on mielipiteesi, mutta tuntuu vain vähän hataralta minusta. Ja siksi kritisoin.

Itse en kannata tapaa: Annetaan kaikille mahdollisuus korkeissa asemissa ilman kritiikkiä.
Niin kyllä sinullakin on keskustelussa tällä hetkellä sama usko ja toivo. Mitään ehodusta ei ole vielä mennyt minnekään ja jo osataan sanoa, että BKT tippuu, talous sekä vienti laskee ja todennäköisesti työttömyyskin lähtee tippumaan, vain koska SDP johtaa hallitusta ja pienemmille eläkeläisille on luvattu antaa 50€ lisää. Yksi kärpäsen paska Itämeressä. Tuolla veroa maksamattomat suuryritykset saavat avustuksia, kun samalla köyhiä on kyykytetty. Hieman kärjistäen, mutta ymmärtänet pointin. Itse tulin vain puhumaan, että kiva jos hyvinvointivaltio voisi taas hieman paremmin, vaikka hyväosaiset hieman kärsivät.
 
Suosikkijoukkue
KK
Kyllähän nuo alkutoimet jo kertoo, ettei mainitsemaasi hyvinvointivaltio ajattelua nähdä tämän hallituksen osalta. Palkkiovirkaa, hulppeat palkankorotukset, SAK:n kumartelua ja jeesustelua on luvassa. Demareita, vassareita tai vihreitä ei kiinnosta ne ihmiset, jotka on rattaista pudonneet ilman omaa syytään. Populistisia pellejä kaikki tyynni, jos kohta pitää paikkaansa kaikkien poliitikkojen osalta.
Armeija vois ottaa tässä hallinnan ja nimittää diktatuurin. Ei ne ainakaan alhaisemmaksi vois tuon toiminnan puolesta mennä.
Poliitikko kyllä on kusisin olento tämän pallon päällä.
Tätä minäkin pelkään, toivon toista, niin kuin ilmaisin. Vittu ku me ei olla Ranska, joka alkaa mellakoimaan, kun kansa voi pahoin. Me ollaan lampaita ja juoppoja, suurimmaksi osaksi. No yhden miehen sota ei mitään muuta, mutta minä muutan, ajatteluni sekä asenteeni. Ei tää tästä muremalla parane.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kyllähän nuo alkutoimet jo kertoo, ettei mainitsemaasi hyvinvointivaltio ajattelua nähdä tämän hallituksen osalta. Palkkiovirkaa, hulppeat palkankorotukset, SAK:n kumartelua ja jeesustelua on luvassa. Demareita, vassareita tai vihreitä ei kiinnosta ne ihmiset, jotka on rattaista pudonneet ilman omaa syytään. Populistisia pellejä kaikki tyynni, jos kohta pitää paikkaansa kaikkien poliitikkojen osalta.
Armeija vois ottaa tässä hallinnan ja nimittää diktatuurin. Ei ne ainakaan alhaisemmaksi vois tuon toiminnan puolesta mennä.
Poliitikko kyllä on kusisin olento tämän pallon päällä.

Voitkohan sinä nyt ihan hyvin, on ihan pakko kysyä? Sotilasdiktatuurin toivominen Suomen kaltaiseen liberaalidemokratiaan on jotain aivan käsittämättömän absurdia, ellei viesti sitten ollut kirjoitettu kännissä ja läpällä. Nuo miljoonat jotka käytetään valtiosihteereiden palkkoihin on helposti niistettävissä esimerkiksi yritystuista jotka jo lähtökohtaisesti vääristävät kilpailua.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@bebeto mitä yritystukia sinä karsisit? Kaikkiko?
Minä vain kiinnitin huomioni tuohon huomioosi, että ne vääristävät kilpailua.
Toisaalta sosialistisessa valtiossamme ei olisi yritysten kilpailua, joten siinä mielessä tajuan myös tuon vääristämisen epäreiluuden.

Minusta sosialistisessa taloudessa yritystuki on sisäänrakennettu elementti. Ketään ei ikinä irtisanota, ehkä johtaja voidaan joskus siirtää jonnekin muualle mutta firma saadaan aina näyttämään jotenkin tuottavalta viisivuotisessa suunnitelmassa. Mutta yritystukia ei ikinä käytetty, kai.

Se, että ovatko suomalaisten verorahat kanavoituneet yritystuista tuotekehitykseen siinä määrin kuin toivottiin, on mutkikkaampi juttu.
Metsä, puunjalostussektorimme on kai pystynyt keksimään jotain uuttakin, luomaan sellaisen ns. labrakulttuurin joka saattaa poikia vielä vuosikymmeniä.
Jotkut Tuulihattivatit ovat toki noukkineet miljoonia bonafide-fyffestä, raha-automaatista.

En pidä vajakkitietämykselläni yritystukia sinänsä saatanallisina, vaan on niistä ollut hyötyäkin kansallemme.
Mutt juu, ei niitä pitäisi pitää itsestään selvyytenä kuten varustamot ja tuulivoimasektori tekevät.
 
Cliffer666

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Jokerit, Järvenpään Haukat
Porua herättänyt avustajien ja sihteerien määrän lisäämisestä ei huoleta itseäni niinkään, koska nyt toivon mukaan saadaan päätöksiä maaliin toisin, kuin Sipilän hallituksen kanssa. Nyt uskon, että siellä oikeasti on osaavaa porukkaa eikä esityksiä viedä isoon saliin niin raakileina, että ne lentävät bumerangina takaisin hallituspöytään.

Juuri näin. Edelllisen hallituksen päätöksenteon laatu ja lainsäädännön valmistelu oli niin luokattoman huonoa, että mielestäni avustajien määrän lisääminen on perusteltua. Lainsäädännön valmistelu ei ole paikka, jossa kannattaa pihistellä. Siinä kohtaa ei ole vara tehdä sutta eikä sekundaa.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
@bebeto mitä yritystukia sinä karsisit? Kaikkiko?
Minä vain kiinnitin huomioni tuohon huomioosi, että ne vääristävät kilpailua.
Toisaalta sosialistisessa valtiossamme ei olisi yritysten kilpailua, joten siinä mielessä tajuan myös tuon vääristämisen epäreiluuden.

Minusta sosialistisessa taloudessa yritystuki on sisäänrakennettu elementti. Ketään ei ikinä irtisanota, ehkä johtaja voidaan joskus siirtää jonnekin muualle mutta firma saadaan aina näyttämään jotenkin tuottavalta viisivuotisessa suunnitelmassa. Mutta yritystukia ei ikinä käytetty, kai.

Se, että ovatko suomalaisten verorahat kanavoituneet yritystuista tuotekehitykseen siinä määrin kuin toivottiin, on mutkikkaampi juttu.
Metsä, puunjalostussektorimme on kai pystynyt keksimään jotain uuttakin, luomaan sellaisen ns. labrakulttuurin joka saattaa poikia vielä vuosikymmeniä.
Jotkut Tuulihattivatit ovat toki noukkineet miljoonia bonafide-fyffestä, raha-automaatista.

En pidä vajakkitietämykselläni yritystukia sinänsä saatanallisina, vaan on niistä ollut hyötyäkin kansallemme.
Mutt juu, ei niitä pitäisi pitää itsestään selvyytenä kuten varustamot ja tuulivoimasektori tekevät.

Nyt on pakko todeta että tätä ajausten virtaa on vaikea ymmärtää. Suuryrityksille maksettavaa yritystukea en näe kovinkaan hyödyllisenä, sen sijaan PK-yrityksille jotka tähyävät ulkomaan markkinoille, tukea pitäisi kasvattaa. Sen lisäksi PK-yritysten pääsyä ulkomaan markkinoille pitäisi aktiivisesti tukea valtion toimesta.
 
Suosikkijoukkue
KK
Voitkohan sinä nyt ihan hyvin, on ihan pakko kysyä? Sotilasdiktatuurin toivominen Suomen kaltaiseen liberaalidemokratiaan on jotain aivan käsittämättömän absurdia, ellei viesti sitten ollut kirjoitettu kännissä ja läpällä. Nuo miljoonat jotka käytetään valtiosihteereiden palkkoihin on helposti niistettävissä esimerkiksi yritystuista jotka jo lähtökohtaisesti vääristävät kilpailua.
Anteeksi vain, mutta Suomi ja liberaali eivät sovi sitten millään samaan lauseeseen, vaikka sielä olisi kieltosana seassa (tämä on sellainen). Suomi on hyvin konservatiivinen ja määräävä jopa kouluvaatteista lähtien, ettei toista. Ei mulla muuta sinun tekstiin, se oli hyvin sanottu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös