Mainos

Antti Mäkinen

  • 1 498 987
  • 4 743

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Viikkotolkulla lueskellut juttuja täältä ja kuunnellut tyypillisesti siinä sivussa Kimantteja. Sellanen härski juttu muistuu mieleen, kun Mäkinen sanoi oliko nyt edellisessä jaksossa EDM-CGY -sarjasta, että Edmontonilla "EI PALAAKAAN". Siellä Edmonton laittoi juuri sarjan katkolle seuraavaan peliin Calgaryssä. Olisihan tuon voinut myös hiukan neutraalimmin ja ehkä jopa todenmukaisemmin uutisoida, mutta räväkät mielipiteet ilmeisesti saavat hänet näyttämään fiksulta ja kaikkitietävältä kunhan ne vain osuvat. Ei ole hirveästi kyllä tainnut osua.. Pelkästään se, että Oilersilla on McDavid tasoittaa jo jumalattomasti tuota sarjaa joten en nyt itse varsinaisena ihmeenä pitäisi, vaikka jatkoon tuosta jopa marssivat. Toki, pienoinen yllätys alkuasetelmiin nähden mutta on myös jatkoa puoltavia seikkoja.

Ja pakko kompata muita Kimestä, on kyllä petrannut kovasti tälle kaudelle ja oikeasti huomaa että seuraa pelejä. Ensimmäiset kaudet "Ohoo, onko näin :O??" vaihtuneet asiantunteviin puheenvuoroihin. Kimmoa on ollut aina ilo kuunnella, mutta pienen skarppaamisen tulos on selkeästi ollut nähtävillä.
 

Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sellanen härski juttu muistuu mieleen, kun Mäkinen sanoi oliko nyt edellisessä jaksossa EDM-CGY -sarjasta, että Edmontonilla "EI PALAAKAAN".
Ennakkoarvioissa harvoin nähdään mitään yllätyksiä haettavan. Aina ja ikuisesti joku joukkue kuitenkin ylittää kaikki odotukset, samalla kun ennakkosuosikki floppaa. Dallas ja Montreal esimerkkeinä viime kausilta, vaikkakin päätyyn asti eivät menneetkään.

Silloin nämä itsevarmat "ei palaakaan" -heput näyttävät hieman hassuilta. Albertan taistelu ei ainakaan minun silmään näyttänyt edes mitenkään ennakkoon taputellulta.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Käykää tsekkaamassa Rantasen Veskun uutisoinnit & kommentit koskien Jokereita & Kurria, tai Tourun FLA-TBL kolumni IS’sta. Ei noissa juuri kavereita etsitä…
Rantanen toki oli toistakymmentä vuotta NHL-pelaajien uskottu tiedottaja. Ei se ihan sattumalta skuupannut Vancouverin pronssijoukkueen tuntemuksia Jalosesta - nimettömänä tietysti. Nyttemmin Rantanen on ottanut jotain urheilujournalismin airueen viittaa ylleen, vähän kornilta tuntuu, kuinka kaikki on kuulemma urheilutoimituksissa ollut niin paskaa ja nöyristelevää.

Sivistynyt kaverihan Rantanen on, ja hienoa että häntä toimittaminen yhä kiinnostaa. IS on noussut miehen valtakaudella maan johtavaksi urheilumediaksi. Eikä hän ole ainoa, kuka miellyttää jotakin tahoa, niin tekee käytännössä jokaikinen toimittaja, käsitteli sitten urheilua tai talousasioita. Mäkinen, Maikkarin muinainen F1-tiimi ja Pekka Jalonen ovat vain vieneet sen astetta pidemmälle.
 

Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Ei tullu Sassan moittimista yhtään, bussin alle pakisto ja valmennus.
Tampan kelkkaan hyppäsivät. (Kime toki ollutkin alusta saakka)
 
Eikö Mäkinen pelannut A junnuihin asti? Jos on näin niin mitä hän on tehnyt siinä Tappara Cupissa vai mikä olikaan? Jos noilla näytöillä pääsi niin luulis ettei 200 pelaajaa olisi riittäny
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Eipä tuo tämän päivän jakso nyt mitenkään yllättänyt, Sassaa kierrettiin ku kissa kuumaa puuroa, onneksi Kime nyt sentään sanoi jotain vähän suorempaan… Muuten mielestäni ihan hyvä ja viihdyttävä jakso, Kime se vaan nostaa tasoaan ja toi Flyersin sisäpiiri-infoakin rohkeasti esiin (Tortorella vahvoilla koutsiksi).

Täällä joskus vähän spekuloitiin josko Antilla olisi jotain stressi/työuupumus-juttuja kun edellinen Kimanttia-kausi loppui kuin seinään? Siitä en tiedä, mutta jos julkisessa ja paljon ulospäin suuntautuvaa viestintää sisältävässä duunissa on noin saatanan herkkähipiäinen (kuten tuossa yllä ^^ taas näkyy) niin en kyllä yhtään ihmettele jos nuo ihon alle menevät Twitter- & IG-kommentit vähän öisin valvottavatkin…
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Antti Vihtorihan on toki oikein erikseen alleviivannut sitä, ettei ole ”mikään toimittaja” vaan (jokuwhitun-) Sports Executive, joten häneen eivät päde toimittajan standardit!

Elämä on helpompaa näille joilla ei ole virallista roolia.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotenkin huvitti tämän päivän jakson lopussa kun Mäkinen kutsui itsensä Kimelle saunaan. Tottakai Hartsyn ja Tortsin kanssa. Pääsisi Antti Vihtori kertomaan Tortolellalle kuinka sitä valmennushommaa oikeesti tehdään.
Oikeastaan tärkeämpää kuin se mitä pääsisi Tortsille ja Hartsille kertomaan, olisi se että pääsee sen jälkeen kaikille kertomaan että on päässyt saunaan Tortsille ja Hartsille asioita kertomaan.
 
Mitä helvettiä tuo Mäkinen taas selittää tuosta Coloradosta. Eli kohdassa 57:47 toteaa, ettei ole 2001 mestaruuden jälkeen juuri pudotuspeleissä käynyt. Eli 20 mahdollisuutta ollut, niin niistä tulos on, että 2010-luvulla kahta vaille joka kerta playoffeihin ja 2018 alkaen taas joka kerta playoffeihin. 11-17 meni toki vain kerran.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Minä ainakin otan tämän ihan viihteenä. Mukava kuunnella kerran viikossa kahden tyypin jutusteluja jääkiekosta. Molemmat vielä tietää siitä aikalailla paljon, niin mikäs siinä kuunnellessa. Varsinkin kun ukkeleilla kemiat kohtaa.

Edit. virheet
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Hauska oli kun Mäkinen heti Tampa-monologinsa totesi, kuinka Tampan 14-15 oli rakennettu Lecavalierin ja St. Louisin varaan. Todellisuudessa Lecavalier oli potkittu jo pari kautta takaperin pihalle ja MSL treidattu olympiavalinnastaan suuttuneena Rangersiin. Ei siinä ,noita sattuu, mutta sen verran Antti Vihtori julisti että hassu muistikatko.

Hyvä jakso oli tälläkin viikolla, Kime on yhä liekeissä. Oikein nauttii Timosen tulistumisista. Ei Timosesta analyytikkoa koskaan tule, eikä meidän Kimanttia-podcästissä tarvitsekaan. Mäkinen on Mäkinen, suodatan huumorilla pahimmat ylilyöntinsä. Ja kyllä miestä ihan mielellään yleensä kuuntelee, koska kemiat Timosen kanssa kohtaavat ja hänellä on hyvä puheääni.
 

Expendable

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tampa Bay Lightning
Mulle on ihan sama haukkuuko Antti Barkovia vai ei. Se ei omaa kuunteluani häiritse.

Mua vaan mietityttää sellainen asia että jos Antti on oikeasti hyvää kaveria Barkovin kanssa, niin miksei hän soita Barkoville ja sano että seuraavassa jaksossa tulee vähän rapaa mutta älä välitä. Ollaan vielä kavereita eikös?
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Sen tässä on vuosien varrella oppinut, että ei näissä NHL:n playoffeissa ikinä kannata etukäteen lähteä tietämään, että joukkue X on varma menestyjä ja joukkueella Y ei ole mitään palaa.

Mäkinen ja moni muukin oli taas ihan varmoja siitä, että Edmontonilla ei ole mitään jakoa Calgarya vastaan. Ja miten kävi? Sarja 4-1 Edmontonille.

Onneksi tämä urheilu on tämmöistä, että se etukäteen vahvemmalta vaikuttava joukkue ei läheskään aina voita.
 
Sen tässä on vuosien varrella oppinut, että ei näissä NHL:n playoffeissa ikinä kannata etukäteen lähteä tietämään, että joukkue X on varma menestyjä ja joukkueella Y ei ole mitään palaa.

Mäkinen ja moni muukin oli taas ihan varmoja siitä, että Edmontonilla ei ole mitään jakoa Calgarya vastaan. Ja miten kävi? Sarja 4-1 Edmontonille.

Onneksi tämä urheilu on tämmöistä, että se etukäteen vahvemmalta vaikuttava joukkue ei läheskään aina voita.

Aika paljon näkyy näitäkin tietäjiä, jotka kertovat, että Florida tai Toronto voittaa mestaruuden ihan just. Sitten kun aletaan kysymään tulosten perään, niin on hyvin, hyvin hiljaista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös