Anaheim Ducks 2018–2019

  • 77 054
  • 253

ipaz

Jäsen
Tossa muuvissa on monia epäilyttäviä puolia, mutta mitäköhän tuollainen parin kolmen viran hoitaminen tuo tullessaan jatkon kannalta? Ja tuo valmentajuuden "raiskaus" suurimmassa liigassa. Ei saatana! On melkoista touhua.

Bob Murrayn paikka Ducksin GM:nä on kiveen hakattu. Tällä hetkellä NHL:n neljänneksi pisimpään Poilen, Holladin ja Doug Wilsonin jälkeen omassa pestissään ja vuosikausien menestys ei tällaista yhtä tappiokautta muuta. Tämä on nyt kolmas kerta Murrayn aikana kun Ducks jäänee pleijareiden ulkopuolle. Se että Murray otti itse valmentajan paikan on mielestäni miehekäs ratkaisu, eli ei lähtenyt sekoittamaan Gullsin pakkaa viemällä heiltä päävalmentajaa, saatika sitten lähtenyt palkkaamaan jotain loppukauden taikuria ottamaan kaiken paskan niskaansa kun tämä ei joukkuetta pystynytkään pleijareihin johtamaan. Ja onhan siellä apurina mm. Rick Preston, joka on erittäin kokenut kettu valmentajana. Murray sanoi itsekin haastattelussa, että hänen suurin työnsä on kaivaa pelaajien intohimo takaisin. Apuvalmentajat hoitavat sitten pelilliset asiat.

Lou Lamoriello teki vielä kovemman ratkaisun Devilsissä keväällä 2007, kun antoi kenkää Clauden Julienille huhtikuun alussa juuri ennen pleijareita ja valmensi itse kauden loppuun. Don Loun edellinen kunnon valmennuspesti oli yli 20-vuoden takaa ennen tuota liikettä. Devils hävisi ekalla kierroksella Buffalolle 4-1.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lou Lamoriello teki vielä kovemman ratkaisun Devilsissä keväällä 2007, kun antoi kenkää Clauden Julienille huhtikuun alussa juuri ennen pleijareita ja valmensi itse kauden loppuun. Don Loun edellinen kunnon valmennuspesti oli yli 20-vuoden takaa ennen tuota liikettä. Devils hävisi ekalla kierroksella Buffalolle 4-1.
Korjataan kuitenkin sen verran, että Devils hävisi tuolloin Ottawa Senatorsille, toisella kierroksella. Voitot tosin samat 4-1 Senatorsin eduksi.

Mikä tuossa Julienin potkujen taustalla tuolloin keväällä 2007 oli? Harvemmin tämmöisiä kenkimisskenaarioita näkee. (Ja tähän kysymykseen voi vastata jossain toisessakin ketjussa, nyt kun ollaan toimestani jo aika kaukana Anaheim Ducksista 2018-19).
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Bobi-sedän koutsinnuraa eilen aloitettiin
vierahaksi Mighty Ducksit myöskin kutsuttiin
Ensin kiekko maaliin saakka perille lauottiin
sitten vielä nyrkkimatsit parit kisattiin
Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa,
oi jospa oisin saanut olla mukana.

Valmentaja-Bobille nyt tuntein pelattiin
peli oli vauhdikas ja siitä nautittiin
Bobi-koutsi punasteli hieman hämillään
sitten puhui kiitoksesi pojilleen
ja siellä kaikilla oli niin mukavaa,
oi jospa oisin saanut olla mukana.

Mailat siellä rivakasti kiinni pidettiin
taklaukset lujat sekä vedot blokattiin
Tuurillakin Nucksin vedot kaikki torjuttiin
ja sitten voittoa taas viimein juhlittiin
ja siellä kaikilla oli niin mukavaa,
oi jospa oisin saanut olla mukana.
 

WannabeParros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
Omasta mielestä näytti, tai sitten oli toiveajattelua, että peli olisi ollut jotenkin avoimempaa. Siis ei niin kipsissä, kuin Carlylen kummitellessa penkin takana. Varsinkin omassa päässä ratkasut oli jotenkin paljon selvemmän näkösiä pelaajille, ja sitä kautta varmempia. Tässä aikasemmin pelejä katsellessa tuli mieleen että oliko aikaisemmin nopeat hyökkäykseenlähdöt kiellettyjä, koska alkoi näyttämään liigan viivelähtöpaskalta ajoittain.

En nyt elättele isoja toiveita stanley cupista, mutta toivottavasti tuo ns pirteämpi ilme säilyy, vaikka tukkaan tulisikin. Kuitenkin ehkä peli-iloisempaa ja nopeampaa on nykyajan kiekko, itä dinosaurksen valtakaudella joukkue pakotettiin pelaamaan.

Ja tietääkö muuten joku siitä aamujää asiasta? Oliko niin että loppukauden joukkueen aamujäät on vapaaehtoiset?
 

böse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Ja tietääkö muuten joku siitä aamujää asiasta? Oliko niin että loppukauden joukkueen aamujäät on vapaaehtoiset?

Kyllä vain, aamujäät loppukauden osalta vapaaehtoisia, kuten Teaford raportoin Twitterissä.

Olihan tuossa edellisessä pelissä joitain merkkejä paremmasta, mutta edelleen ankeaa monin osin. Eteenkin toinen erä meni ihan omassa päässä kiekkoa etsimässä kulmista jne. Kamppailutilanteita hävittiin eteenkin omassa päässä ja purut paikoin onnettomia. Syöttöpeli edelleen sakkaa, kun kiekot tulevat jalkohin tai sitten vastaanotto ei vaan onnistu ja olihan nuo hyökkäysalueelle pääsytkin ihan ahterista pääsääntöisesti. Boyle kanavoi sisäistä Gibsoniaan (alkukauden) ja mahdollisti joukkueelle hikisen 1-0 voiton. Mutta kyllähän tuota oman maalin edustaa vartioitiin nyt paljon paremmin kuin mitä viimeiseen pariinkymmeneen peliin on nähnyt. Boyle, Lindholm ja Jones ainakin omaan silmään onnistuivat hyvin, oli siellä varmasti muitakin, mutta vähän liian hiljaista on tuon veteraaniosaston kanssa, keiden pitäisi edelleen olla joukkueen kulmakiviä.
 

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD
Herregud, sieltähän Capitals kaadettiin tällä kaudella toistamiseen.
 

olza13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Capsia vastaan aukesi maalihanat. Ensi yönä on edessä todella tärkeä vieraspeli Minnesotassa, sikäli mikäli ohuita pudotuspelisaumoja halutaan vielä pitää elossa.

Katsotaan alkaisiko peli aueta, vai oliko Niedermayerin juhlailta vain yksittäinen suonenveto.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Eli Silfverbergiä ei treidata ja jatkosopimus on 5vuotta/avv 5,25miljoonaa.

Minusta ehkä vähän liikaa 40 pisteen pelaajasta. Itse pitäisin 3-4 miljoonan arvoisena ja olisin jopa ollut valmis treidiin.
 

WannabeParros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
Saattaahan tuo olla että saavat nyt paremman vastineen kun on sopimus valmiina. En tiedä....ite kyllä olisin valmis Silfin arvon mittaamaan kauppamarkkinoilla.
 

WannabeParros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
Olis kiva nähdä mitä sais vahvistukseksi lindholmilla ja silfillä...Jonku verran pickejä ja muutaman prospectin.

Mielestäni molemmat vois heivata. Lindholmiki ollu nii löysä viime ja tämän kauden.
 

WannabeParros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
Montour sitte buffaloon joko SJ:n 1 kierroksen pickiä tai vaihtoehtosesti valittavana st.lousin 1.pick vuorolla 20-31...

Ja tulihan sieltä se joku nuori pakkikin. Melko halvalla mielestäni.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Halvalla lähti Montour, varsinkin ottaen huomioon ekan kierroksen pickin myöhäiseen vuoroon. Jopa toivoisi onnea lotossa Duckseille, että saisi draft pickin top3, joka nyt on ihan toiveajattelua. Eihän tuossa ole muuten mitään järkeä. Silfville myös ihan järjetön soppari vielä kaupan päälle.

Toki kusessa ollaan Perryn ja Keslerin soppareiden kanssa nyt, joka vaikuttaa toki paljon, mutta jos Silfille annetaan tuollainen sopimus Murrayn osalta niin ei ihme, jos kusessa ollaan.
 
Viimeksi muokattu:

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Eli ankkojen deadline:

Ovesta lähti hyökkääjä Gibbons ja puolustajat Montour ja Del Zotto.
Ovesta sisään tuli puolustajat Guhle, Sieloff ja varausvuorot kierroksille 1. ja 6.

Kaksijakoiset fiilikset koska 1.kierroksen varausvuoroja ei voi olla liikaa. Harmittaa vain, että se oli Montour kuka joutui tankkauksen uhriksi. Tällä kaudella hän on toki ollut kehno, mutta eipä tuosta joukkueesta hirveän moni hyviä arvosanoja ansaitse. Olisin mieluusti katsonut Montourin primetime vuodet, mutta näin tällä kertaa...
Ankat siis todennäköisesti varaa tuolla hankitulla varausvuorolla draftin loppupäässä ja uskoisin, että scoutit ovat sieltä seuranneet tiivisti tiettyjä pelaajia ja se on myös osasyynä, että haluttiin myöhempi varausvuoro 1.kierrokselle. Omaan silmään pisti silmään sellainen kuin puolustaja Victor Soderström, koska ruotsalaisuus ja hänestä löytyy vertausta ankka varaukseen Lundeströmiin, "he is like Isac Lundeström but defenceman". Voisin kuvitella, että scoutti Jan-Åke Danielsonin papereissa tämä on merkitty isolla plussalla. Deadlinella muut lähtijät eivät herätä suuria tunteita. Gibbons oli alunperinkin minusta turha hankinta, eikä tälle tarvetta ollut ja lisäksi kausi oli vieläkin huonompi mitä sopi odottaa. Puolustaja Del Zottosta en oikein osaa sanoa mitään mitä menetettiin (jos mitään) koska oli niin lyhyt visiitti ja itse näin tämän aikana häneltä vain neljä ottelua. Näissä peleissä ei hän ollut oikeastaan huono, mutta tunnesidettä ei tällä reissulla syntynyt.

Uusia ankkoja ovat puolustajat Guhle ja Sieloff ja yhteensä he tuovat joukkueeseen kokemusta 25 nhl-ottelun verran. Näistä Guhle ilmeisesti omaa jonkinmoisen potentiaalin, mutta Sieloff on selkeää ahl tavaraa. Ainoa mikä vähän huolestuttaa Guhlessa, että onko hänellä realistisesti mahdollista saada paikka ylhäältä. Kesällä kuitenkin ja toivottavasti etsitään puolustajaa/puolustajia. Guhlen kanssa samoista paikoista kilpailee parikin pelaajaa, jotka ovat lähtökohtaisesti Guhlen kanssa samaa tasoa. Toivottavasti pieni kilpailu tekee hyvää ja otteet ovat sitä myötä hyviä.

Kokonaisuudessaan takapakkia ei otettu. Yksi lähtö kirpaisee toistaiseksi, mutta vastaavasti muutamasta turhakkeesta päästiin pois. Ensi kesänä draftin 1.kierroksella on kaksi varausvuoroa ja niistä tottakai kaikki toivovat vain hyviä pelaajia. Ensi kautta odotellessa...
 

WannabeParros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
Viime yön pelistä Vancouveria vastaan ei taas jäänyt paljon kerrottavaa lastenlapsille. Positiivista tässä on oikeastaan vain maalivahti osasto. Millerin voi päästää muille maille, Boylessa meillä on pätevä backup.

Lindholm oli totutun löysä paska jälleen... Mielummin, paljon mielummin, 12 kertaa kymmenestä olisin Montourin pitänyt ja Lindholmin laittanut matkaan.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Ducks on pelannut nyt ilman Carlylea 11 peliä, voittoon peleistä on päätynyt viisi, tappioon 6. Puhtaasti tuolla perusteella ei siis paljoa ole hurrattavaa, mutta kun noita viime aikojen matseja on katsellut, niin kyllä sieltä on väkisinkin saanut pienen toivon kipinän taas tulevaisuuden suhteen. Sillä pelaaminen nyt vaan näyttää paremmalta kuin aiemmin, vaikkei tuloksia välttämättä olekaan ihan sillä tavalla tullut kuin olisi voinut tulla.

Edistyneet tilastot jopa tukevat tuota pelin eteenpäin menemistä (joskaan paljon paskemmin eivät varmaan olisi voineet pelata kuin Carlylen alaisuudessa). Yhdentoista pelin otanta tosin ei ole älyttömän iso, mutta kun tässä on joukkuetta reilut 10 vuotta seurannut päivittäin, niin uskaltaisin sanoa tämän nyt viime aikoina nähdyn olevan lähempänä totuutta, kuin sen paskan mitä nähtiin pääosa kaudesta. Tämän lisäksi, Ducks on pelannut peleistä viisi ilman Getzlafia, joka on kaikesta huolimatta edelleenkin joukkueen paras pelaaja.

Carlylen kanssa 56 peliä aikavälillä 1.10.2018 - 10.2.2019 (sijoitus muiden joukkueiden kesken):
Corsi%: 46.98 (29)
SF: 1235 (30)
SA: 1450 (27)
SCF: 1089 (24)
SCA: 1381 (30)
HDCF: 427 (28)
HDCA: 586 (30)

Murrayn kanssa 11 peliä aikavälillä 11.2. - 6.3.2019 (sijoitus muiden joukkueiden kesken):
Corsi%: 50.29 (12)
SF: 272 (19)
SA: 255 (17)
SCF: 252 (8)
SCA: 221 (10)
HDCF: 107 (9)
HDCA: 86 (7)

Yllä olevat tilastot 5vs5 pelistä, linkit vievät natural stat trick sivustolle

Jos pelaamista yrittää vähän ottaa kiinni, niin puolustusalueella hommassa on nyt joku järki. Keskusta pidetään tiukasta kiinni, eikä siellä pääse enää huseeraamaan samalla tavalla kuin aiemmin kauden aikana. Tämä on myös mahdollistanut nopean hyökkäyksiin lähdön, kun porukka on jollain tavalla kasassa omalla alueella, ja mikä tärkeintä, tietävät mitä siellä tekevät.
Carlylen alaisuudessa pelaajat eivät tienneet olivatko tulossa vai menossa puolustusalueella, mikä sitten vaikutti ihan kaikkeen negatiivisesti. Joten sinällään ihan kiva, että tuon pystyi korjaamaan noinkin helposti. Sillä ei niitä kaikkia pelaajiakaan voi vaihtaa, vaikka Murray sitäkin tuntui kokeilevan tämän kauden aikana.

Toinen iso juttu mielestäni on sitten se mitenkä puolustajat pelaavat hyökkäyspäässä. Nyt puolustajat tukevat aktiivisesti hyökkäystä ja pitävät pelejä hengissä hyökkäyspäässä, pelaamatta itseään kuitenkaan tyhmästi tilanteista ulos. Tässä toki hyökkääjilläkin oma merkityksensä, sillä hyökkääjän pitää paikata viivaa, jos pakki pinchaa syvälle hyökkäysalueella. Mutta tuo homma kuitenkin toimii nyt paremmin kertaakaan tällä kaudella, tai viime kaudella, tai varmaan koskaan joukkueen historiassa.

Pelaajista jos haluaa jotain nostaa esille, niin Troy Terry on vakuuttanut meikäläisen ihan täysin "kevätkauden" stintillään. Tehoja olisi toiki voinut tulla paljon enemmänkin, mutta tehoja tärkeämpää tässä kohtaa on se, että Terry vaikuttaa oikeasti olevan valmis shown puolella. Mikä taas lupaa erittäin hyvää ensi kautta ajatellen.
Terryn kanssa samassa ketjussa jonkun verran pelannut Max Jones vaikuttaa myös pelaajalta, josta voi olla jotain iloa tulevaisuudessa. Tuskin herrasta mitään pistelinkoa ikinä tulee, mutta hyvä alakenttien voimajyrä kuitenkin.

Daniel Sprong taasen ei itseäni vakuuta, vaikka hyviä ominaisuuksia herrasta löytyykin, esimerkiksi laukauksen muodossa. Jotenkin tämä kyseinen pelaaja kuitenkin vaikuttaa omaan silmään pelaajalta, jolla on kyllä työkalut olla tähtiliigassa, mutta se tärkein, elikkä työkalupakki (peliäly) puuttuu. Olen tosin enemmän kuin mielelläni väärässä tämän asian suhteen, sillä hyviä maalitekijöitä ei ole missään joukkueessa ikinä liikaa.

Brandon Montour kaupassa joukkueeseen tullut Brendan Guhle ei ole kerennyt herättää vielä isompia tunteita puolesta tai vastaan. On varmaankin joukkueen paras luistelija, mikä on aika paljon sanottu, kun samassa joukkueessa on myös Cam Fowler. Tämän lisäksi tykkää käyttää luisteluaan hyökkäyksien tukemiseen, isoa tulosta se ei kuitenkaan ole vielä joukkueelle tuonut. Harmittavasti tämä poikanen meni hajalle viimeisimmässä pelissä, toivottavasta ei ole sivussa pidempään, sillä mielellään häntäkin haluaisi nähdä vielä enemmän ennen kauden loppua.

Mitä tulee muuten Montourin kauppaan, niin en tykännyt siitä alkuun. Enkä oikeastaan vieläkään, mutta omalla tavallaan ymmärrän, että se oli tehtävä osittain palkkojen (ducks jo lähellä ensikauden palkkakattoa silfverberg sopparin myötä), osittain jatkuvuuden (varausvuoro) kannalta. Tämän lisäksi Anaheimista on kantautunut huhuja, että muut pelaajat eivät oikein osanneet pelata Montourin kanssa, joten sikälikin hän oli siis looginen "uhrattava" tässä kohtaa.
Mielellään olisi toki tämän herran nousun tähtiin Ducks paidassa, ja pistänyt vaikka Fowlerin siitä edestä pihalle. Mutta homma taitaa olla vähän niin, että Fowler ei lähde joukkueesta mihinkään niin kauan kuin Murray on GM:nä. Eikä sekään täysin väärin ole, mutta toisaalta, joskus haluaisi nähdä vähän räväkämpää toimintaa toimistonpuolelta kuin mitä on viime vuosina nähty.

Tuli varmaan kauden kuvaan nähden vähän liian positiivinen viesti, mutta eipä nyt jaksa negaillakaan ihan aina. Etenkin kun omaan homma on tosiaan omaan silmään näyttänyt viime aikoina paremmalta.
 
Viimeksi muokattu:

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa?
Mutta hei, voitto oli jo lähellä!
 

olza13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Voittoahan sitä aina omalle jengille toivoo, mutta varauslottoa ajatellen olisi fiksumpaa hävitä. Pudotuspelijuna meni jo tämän kevään osalta.
Peli näytti lopun sulamista lukuun ottamatta ihan hyvältä. Gibson otti muutaman komean torjunnan ja Terry alkaa näyttää ihan pelimieheltä. Rakellkin osui vaihteeksi maaliin. Kyllä ens kaudesta on lupa odottaa kaikin puolin parempaa!
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Katsoin vain kolmannen erän ja sen perusteella oli ankat pitkästä aikaa peli päällä. Ihan kiva tulos vastapainoksi viime pelin sulamiselle. Olihan toki Montrealilla tonttinsa, mutta Gibson pelasi tasollaan ja helppoja ei imastu.

Terryllä kolmeen peliin 7 pistettä, ei huono ollenkaan. Max Jonesille uran ensimmäinen maali ja se olikin erittäin vaikuttava. Jos minulla on jokin mielikuva Jonesin pelistä ja miksi hänet on draftattu, niin tuo maali kuvastaa lähes täydellisesti sitä mitä häneltä olen odottanut, tai odotan.
 

Penner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Ankkojen loppukauden pelit menneet suhteellisen hyvin mielestäni. Ihan kaikkia matseja en ole jaksanut katsoa. Varmaan liikaa tottunut menestykseen :D. Keslerin tämä kausi paketissa. Taisteli 1000 peliä täyteen itselleen. Vaikea uskoa, että urakaan enää jatkuu tuosta. Valitettavasti lonkat pilasi hienon kiekkoilijan viimeiset vuodet kaukalossa. Perryn jalat toimivat taas jotenkuten (hidashan hän on aina ollut) eikä missään nimessä ole ihan surkeaa ollut hänen tekeminen. Hintalappuun nähden hänestä ei saada irti tarpeeksi varmasti ensikaudellakaan, mutta uskon että jotain tulosta tulee tekemään. Eavesin kohdalla myös näyttäisi siltä, että ura on taputeltu. Hänen comebackia odotin kovasti alkukaudesta, mutta ei sieltä sama kaveri enää koskaan palannut valitettavasti.

Joukkuetta muokataan nyt nuorempaan suuntaan ja mielestäni Murrayn tekemät treidit ovat olleet perusteltavia ja hyviä. Nuoria potentiaalisia jätkiä tiimissä paljon jo nyt ja ehkä kesän draftiin saadaan aikainen varausnumero jolla pääsee ottamaan jonkun näistä tulevaisuuden tähdistä!

Tämä nykyinen joukkue jos nyt enää voi niin sanoa kun muokattu jo aika reippaasti rakennettiin haastamaan sen ajan kärkijoukkuetta joka oli Kings. Nyt kun peli on muuttunut nopeammaksi niin molemmat tiimit ovat jääneet jälkeen pahasti muista. Mielenkiintoista myös seurata minkälaisia liikkeitä Kingsit tekee ensikautta ajatellen. Tuskin enää yritetään hommata lisää hitaita ukkoja kuten Kovaltsukki tämän kauden alussa.
 

olza13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Se oli siinä. Loppukauden merkityksettömissä peleissä maalinteon tuska alkoi helpottaa. Tappioita olisi suonut draftia ajatellen, mutta ihan hyvä ensi kautta ajatellen että Silf, Rakell sekä nuoret Jones ja Steel saivat onnistumisia. Toivotaan että nuoret hyökkääjät ottavat steppejä eteenpäin kesän aikana.

Seuraavaksi odotellaan draftilottoa, ja sitten ensi kauden valmentajavalintaa.
Jännä nähdä vieläkö Kesleristä on nhl-pelaajaksi. Toivotaan että muut runkomiehet saisivat treenata kesän ehjänä, ja syksyllä oltaisiin parhaalla miehistöllä liikkeellä.

Aikamoista kärsimysnäytelmää oli tämä kausi kokonaisuutena, mutta ihan positiivisin mielin odottelen ensi kautta. Tämän tarkempaa yhteenvetoa ei näin aamutuimaan irtoa. Katsellaan pleijarit rauhassa ja availlaan uutta kausiketjua kun on sen aika.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Ankat siis varaa numerolla 9.

Tämä käy varmaan Anaheimille ihan hyvin, koska noilla sijoille on tarjolla jopa kaksi ruotsalaista: Broberg ja Söderström. Molemmat ovat siis puolustajia ja molemmat heistä on erittäin hyviä vaihtoehtoja. Söderström on muistaakseni noussut ihan mukavasti listoilla ja olikohan kauden alussa vielä top20 ulkopuolella. Arvelinkin trade deadlinen aikaan, että Anaheim treidasi Montourin 1.pickkiin, koska tähtäimessä saattaa olla Söderströmin varaaminen. Yllätyn oikeasti suuresti jos kesäkuussa Anaheim ei huuda Brobergin tai Södeströmin nimeä. Jos jostain syystä ruotsalaisia ei huudeta, niin toivoisin Byramin olevan vielä vapaana. Hän ollut sijoilla 5-10. Puolustaja siis hänkin.

Itse pidän tuota numeroa 9 varsin hyvänä, mutta olisi ehkä kannattanut hävitä vielä muutama peli ja haaviin olisi ollut mahdollista saada Turcotte. Itselleni hän on suurin suosikki kärjen jälkeen ja se vähän harmittaa, ettei voi käydä sellaista pullaa, että Turcotte olisi vielä saatavilla numerolla 9. Harmittavasti menee varmasti juuri sijan tai kaksi aikaisemmin. Pidän peukkuja pystyssä ja tänä vuonna tapahtuisi taas jokin yllätys ja varausvuorot menisivät vähän sekaisin top10 sisällä.

Suosikit:

1. Turcotte
2. Broberg ja Söderström
3. Byram
4. Zegras
5. Villinä korttina maalivahti Spencer Knight vaikka ei maalivahdille suurta tarvetta ole.

Anaheimilla on draftissa ihan hyvin pullat uunissa, koska pickkejä on tosiaan kaksi. Karmeinta mitä voisi tapahtua on, että varataan joku kenet olisi sitten mahdollista saada sillä toisella pickilläkin. On mielenkiintoista nähdä, että kuka se toinen varaus tulee olemaan.

Hyvää playoffien alkua ankkaveljet!
 

Penner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Saapa nähdä kuka lopulta draftataan. Kirby Dach on myös ollut tuolla jossain jutuissa esillä, kuulema nuorimies on vähän samantapainen pelaaja mitä Getzikin. Sentteristöön uskoisin olevan tarvetta draftata pelaaja. Keslerin ura valitettavasti ainakin näyttäisi olevan paketissa. Iso arvostus Keslerille vaikka viimeiset kaudet menikin ihan höpöksi. Varmaan halu pelata oli liian kova. En tiedä olisiko pidempi taukokaan lopulta auttanut, mutta liian aikaisin palasi askiin lonkkaleikkauksesta eikä koskaan siitä sitten parantunut. Nyt tarvinnee uuden lonkkaleikkauksen.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Ihmettelen kovasti jos Byram tippuisi Ankoille asti. Pidetään kuitenkin kovimpana puolustaja prospectina koko draftissa. Turcotte olisi myös mielenkiintoinen varaus, kaverilla vissiin lonkkavaivoja ollut joka voi tiputtaa sijoutusta draftissa Anaheimin vuorolle asti. Brobergia veikkaan itsekin valittavaksi vuorolla 9 jos ei mene ennen sitä. Ankkojen ekan kiepin loppupään vuoro on myös kanssa mielenkiintoinen, koska toisella kiepillä on myös on oma vuoro käytettävissä. Onko jopa tradeja tulossa ylös tai alaspäin?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös