Ilmoitukset

Nimimerkki Dats keskittyi tuotannossaan pelkästään flametukseen. Tämän vuoksi hänen kirjoitusoikeutensa on nyt poistettu.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki FASlapsi on saanut viikon verran kakkua kirjoitettuaan jalkapallon MM-liveseurantaan hyvän maun vastaisen viestin.

Sulje ilmoitus

Anaheim Ducks 2017–2018

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana Fowler, 29.05.2017 klo 18.59.

  1. WannabeParros Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
    Itsestä kyllä ilme oli kohdillaan, ja taistelukin. Gibsonin piikkiin menee kyllä useampi maali, vaikka ei voitto välttämättä. Harvemmin kahdella tehdyllä näitä viedään. Peli oli mielestäni Ankoilla hallussa toisen erän alkupuoliskoa lukuunottamatta. Vermetten ketju oli myös mielestäni hyvässä vireessä, ja olisi saanut pelata isompia minuutteja kun kerran kulki. Perryn lisäksi toinen turhanläntä kaveri on tällä kaudella ollut Ritchie...en perään itkisi jos sillä jotain vahvistusta saisi jostain johonkin...
     
  2. WannabeParros Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
    Jahas! Olipahan peli NYR:iä vastaan! Melkosella hurlumhei meiningillä meni eka erä. Sitä en kyllä kokonaan nähnyt, mutta yli puolet kuitenkin. King Henrik osottautui kuolevaiseksi, eikä Pavelickaan vakuuttanut.Toki olen sitä mieltä, että hilia voisi antaa myös Gibbylle välillä. Tuntuu jotenkin hieman väsyneeltä miehen maalilla olo tällä hetkellä.
    Uudet ketju kokoonpanot toimivat hyvin mielestäni, ja Perrykin välillä näytti jälleen jopa pelaajalta, kun ei tarvinnut olla ns. tulosketjussa. Mansonin pito Ankoissa on kyllä niin hieno asia, etten sitä voi kiitellä liikaa! Tuosta kaverista saadaan vielä isosti iloa tulevaisuudessa, niinkuin jo nytkin. Meni muuten melko kimurantiksi tilanne villinkortin suhteen...jännättävää riittää koko loppukausi!
     
  3. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
    Joo, hyvä kiekko-ottelun tulos, 6-3. Peli oli oikeastaan jo ohi ensimmäisen erän jälkeen, missä Ankat tekivät neljä maalia. Ducksit olivat ottaneet oppia vissiin San Josesta, joka teki nättejä maaleja kovalla prosentilla viime pelissä. Toinen ja kolmas erä vaan pelailtiin, vaikka Rangersit pääsivätkin jo maalin päähän. Hienoa, että Perry väläytti (hieman onnekkaankin) maalin. Muuten kyllä hän vaikutti aika turhakkeelta taas kerran. Getzlaf on kovassa vireessä, ja pusuhuuli Rakell mättää maaleja kovaan tahtiin. Siitä olen samaa mieltä, että Gibson kaipaisi huilia, ei ole oikein vakuuttanut parissa viime pelissä, mutta toisaalta Miller-time on laskenut tasoaan kauden mittaan, joten en tiedä, uskaltaako Milleriä peluuttaa.

    Manson on kai +/- tilastoissa aika korkealla koko liigassa. Aika kulmikas tuo luistelutyyli on, mutta kaveri pelaa fyysisesti ja hyökkää välillä innokkaasti, joten antaa mennä vaan kaasu pohjassa. Beuacheminia kaipasin, mutta Holzer oli tilalla. Ei vakuuttanut minua. Lopussa Randy kokeili vissiin Fowler - Montour puolustajaparia, mielenkiintoista nähdä, jatkuuko tuo kokeilu. Aika lupaavalta näytti nuo muutamat vaihdot yhdessä. Hyökkäysketjut OK, mutta pelkään, että pian taas sinne ympätään joku Boll mukaan. Ei ole kaverilla oikein mitään tekoa nykypäivän NHL:ssä.
     
  4. WannabeParros Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
    Lainaus:
    Joo eikö se ollut ihan siinä 3 joukossa, ja tuosta pelistä tuli +2 lisää. En ole nyt katsonut miten sijoittu sitten, mutta korkealla on!
    Joo ei Miller ole ollut enää ihan niin huippukunnossa kun joku aika sitten, mutta kyllä tässä mielestäni poffeihin tähdätään, niin ei kannattaisi Gibbyä loppuun peluuttaa.
     
  5. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
    Kahdeksantena koko liigassa on Manson +/- tilastossa tätä kirjoitettaessa ja kolmantena puolustajista. Johtopaikka puolustajissa tulisi +2:lla lisäplussalla, ja johtopaikka koko liigassa neljällä lisäplussalla. Seuraava Ankka tilastossa on vissiin Kase, mutta kaukana 58. sijalla ja plussia 12 vähemmän.

    Tänään sitten Laineen kaatoon Ankkalammella. Sitä kautta päästäisiin kunnolla tuohon playoffien Wild Card -paikka kisaan mukaan.
     
  6. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
    No niin, saatiinhan Gibson lasarettiin häntä ylipeluuttamalla. Kiitos Randy. Vaikka herkästi tuo Gibson rupeaa korisemaan, vähän kun hipaisee niin kaveri vaikeroi jään pinnassa. Tämä eilinen lopullinen niitti nyt oli hieman hipaisua selvempi kosketus, mutta kumminkin.

    Montour on kokonaan tuhottu, viimeiset 12 peliä 0+2 = 2. Tuolla vauhdilla tuskin mihinkään 40 pisteen kauteen koskaan päästään. Hyökkääminen on kielletty ja kaverista on tehty tylsä peruspuolustaja, jossa virheet tulevat selvästi näkyviin, kun sellainen pelaaminen ei ole mikään Montourin vahvuus nähdäkseni. Kiitos tästäkin Randy. Totuuden nimissä on sanottava, että onhan tuo Montourin laukaus aika kehno. Ehkä kovuutta löytyy, mutta oveluutta ja tarkkuutta ei niinkään.

    Eilen kuitenkin hyvä taistelu Ankoilta Jetsejä vastaan. Vastassa oli hyvä ja isokokoinen (suurelta osin) joukkue, mutta aika tasapäisesti vedettiin 60 minuuttia. Jatkoajalla Ducksit sitten demonstroivat, että he osaavat kyllä pitää kiekkoa hallussaan nyt, mutta mitään nopeita vaarallisia ylivoimahyökkäyksiä ei kyllä osata, joten jatkoaika oli aika puuduttavaa katsottavaa. Toki paljon parempi kuin alkukauden ja edelliskausien pikainen kiekon sylkäisy vastustajalle ja sitten verkko heilui omissa.

    Rankkareille sitten mentiin, ja siinä Miller-time oli edelleen maaginen. Jännä, että Silfverbergin ei anneta edes vetää rankkareita enää. Ihan oikea ratkaisu mielestäni kylläkin. Alkuaikoina Duckseissahan Silfverberg rankkareissa oli varma maali, mutta viime aikoina (esim. tällä kaudella) kaveri ei taitaisi enää osua edes ladon seinään. Mielestäni siellä rankuissa voisi kokeilla muitakin kuin Getzlafia ja Perryä, vaikka kaverit nyt ovatkin kohtuuhyvin onnistuneet. Laitetaan joku Fowler, niin siinä on molarilla ihmettelemistä.

    Kesler varmaan nautti tuosta Jets-pelistä, oli sellaista hänen näköistä vääntöä melkein koko peli.

    Ai niin, ja Perry kiekonmenetysautomaattina muistuttaa erästä sittemmin eläköitynyttä Ducks-pelaajaa tämän kahdella viimeisellä kaudellaan.
     
  7. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
    Ankat eivät taida enää kiinnostaa ketään Jatkoajassa lisäkseni, tai ainakaan kirjoitteleminen heistä. Pitäisi varmaan minunkin lopettaa tämä tasoton päivänselvyyksien toisto. No joka tapauksessa, hienosti Ducksit laittoivat Beantownin putken pakettiin ja poikki. Gibson hajosi taas, en tiedä mistä tällä kertaa, laukauksesta rintaan, mutta joka tapauksessa Miller-time tuli kolmannessa erässä tilalle ja siivosi voiton kotiin, vaikka yhden maalin päästikin. Ankoilta ovat nyt ruvenneet onnistumaan nuo kiekon tyhjään maaliin heittämiset lopussa. Samoin rankkareistakin on voittoja tullut ja jatkoajalla osataan nyt pitää kiekkoa, vaikkei vauhtia olekaan tai maaleja tehdä. Parannusta silti selvästi havaittavissa. Tästä tulikin mieleen, mitä tekisin jos olisin Ducksien valmentaja:

    - laittaisin joukkueen harjoittelemaan jatkoaikapelaamista 3-3 vastaan (heti kauden alusta)

    - laittaisin joukkueen harjoittelemaan rankkareita (heti kauden alusta)

    - peluuttaisin maalivahteja vähän tasaisemmin, Millerille ehkä kolmasosa peleistä

    - antaisin Montourille luvan hyökätä niin paljon kuin haluaa, mutta opettaisin laitahyökkääjän jäämään alas varmistamaan kun Montour hyökkää

    - antaisin muillekin puolustajille luvan nousta ylös hyökkäyksiin (laitahyökkääjän varmistaessa puolustuspäätä)

    - laittaisin Montourin harjoittelemaan laukauksensa yllättävyyttä ja tarkkuutta

    - opettaisin, että kiekkoa voi tunkea välillä pois puolustusalueelta muutakin kuin laidan kautta (ja Perrylle opettaisin, että voisi yrittää harhauttaa keskeltä rystyn kautta yrittämättä tunkea kiekkoa joka kerta laidan kautta puolustajan ohi ja täten joutumalla niitatuksi laitaa vastaan ja menettää kiekon. Muutenkin opettaisin Perrylle harhautuksia.)

    No siinä joitain vinkkejäni Ankkojen peliin. Mitä opetuksia muilla Ankka-faneilla olisi Ducksien pelaajille ja pelitapaan?

    P.S. Mainitaan vielä Beaucheminin hyvä pelivire viimeaikoina. Kohta alkaa tulla jo 2006-2007 mieleen.
     
    Viimeksi muokattu: 31.01.2018 klo 22.10
  8. Toby Dammit Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    New Jersey Devils
    Minkälaisia ajatuksia Henriquen otteista? Pisteiden ja etenkin maalien valossa on mennyt ilmeisesti ihan jees. Ja samalla lailla kuin Devilsissä, pisteet tulevat yhtenä ryppäänä, sitten kuiva kausi ja sitten taas lisää pisteitä.
     
  9. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
    Kyllä Henriquen otteet ovat olleet hyviä, ainakin taas viime aikoina. Tekee maaleja ja pisteitä noin 0.5 pistettä per peli tahtiin kokonaisuutena. Kolmosketjun sentterille tuo on hyvä lukema mielestäni, ja kaveri on ollut mukana Ankkojen ykkös-YV:ssä. Vähän olen tuota pisterypäs/kuivakausi/pisterypäs tahtia myös huomannut, mutta ei tuo ole pahemmin toistaiseksi haitannut. otos on aika pieni toistaiseksi. Joten ei ole tullut Vatasta ikävä!
     
  10. olza13 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ducks
    Lainaus:
    Kiinnostaa kiinnostaa, mutta aika on sen verran kortilla ettei kirjoittamiseen oikein riitä rahkeita. Jatka ihmeessä kirjoittelua, ja toivotaan että ketju aktivoituu kevättä kohdin muidenkin toimesta.

    Lainaus:
    Pääosin hyvää tekemistä katsomieni otteluiden perusteella, ja tehojakin tullut ihan mukavasti. Erittäin positiivinen lisäys joukkueeseen ja tässä kohtaa täytyy olla tyytyväinen treidiin. Vatasen menetys kirpaisi ensi alkuun, mutta eipä pakisto ole juuri Vatmania kaivannut.
     
  11. Penner Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Anaheim Ducks
    Henrique ollut kyllä ihan loistava hankinta. Ankoilla on potentiaalia saada kasaan kolme tehokasta ketjua. Mielestäni Keslerin ketju ei vielä ole sitä ollut tähän mennessä. Silfver nostettiinkin ykkösketjuun viime pelissä heräilemään, jospa se jacob pikkuhiljaa saisi pelin kulkemaan. Tulinen se rannari edelleen on, mutta ehkä uskoa omiin kykyihin ei ole ollut riittävästi. Tiedä häntä.

    Henriquesta voi jo nyt kuvitella kuinka ukko ottaa isoa roolia kun pelataan tärkeitä pelejä. Ilman häntä olisi vaikea kasata kolme oikeasti kovaa ketjua. Vatasesta luopuminen oli täysin oikea ratkaisu ja Samillakin on tainnut vähän peliotteet parantua isomman roolin ja minuuttien myötä joten kyllä tuo treidi win win treidille edelleen mielestäni näyttää. Ducks pakistossa Lindholm-Manson pari toimii hyvin yhteen. Fowlerilla myös itseluottamus kasvanut kauden edetessä ja on alkanut ottamaan kunnolla roolia. Montourista samaa mieltä Amerikanihmeen kanssa. Pitäisi antaa nuorelle vähän enemmän vapauksia. Pakkipari Beauchemin näyttää suunnilleen aktiivisemmalta hyökkäyspäässä. Montourilla mielestäni helposti isoin potentiaali olisi olla joukkueen hyökkäävä puolustaja.

    26. Helmikuuta lähestyy mikä taisi olla siirtotakarajapäivä. Mitä palstalaiset mieltä olisiko tarvetta ehkä vahvistaa laituriosastoa tai jotain muuta? Itseäni ei ainakaan haittaisi jos bottom 6 ketjun laitaan saataisi hankittua nopeaa laituria esim Grabner. (Jt Brownista varmaan tällaista kaveria on ajateltu) Kaikki riippuu tietenkin markkinoista/hinnoista. Ja jos tässä nyt jotenkin ihmeellisesti tulisikin tappioputki niin silloin turha tietty hankkia ketään.
     
  12. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
    Lainaus:
    Kyllä Grabner minulle ainakin kelpaisi jos Ankkojen budjetti siihen vaan riittää eikä luovuta mistään oleellisesta. Mutta eikö Grabner olisi top 6 kamaa Ankoissa? Minusta hän menisi ainakin Coglianon edelle. Tosin Grabner on kai oikea laitahyökkääjä? Joten taistelisi ehkä Silfverbergin kanssa paikasta kakkosessa, mutta jos Randy menee vanhoihin koostumuksiin, niin silloin Henrique ja Grabner kolmosessa tuntuisi aika luksukselta.
     
  13. WannabeParros Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
    Mielestäni BOS peli oli jollain lailla todella tylsä... Tunnepuolelta molemmilla puuttui jotain, mutta pisteet tuli ja se on tärkeintä! Nyt vuorostaan Pens auttoi ankkoja voittamalla särjet, kun NYR pelissä ankat vuorostaan auttoivat pingviinejä. Onhan tuo sarjataulukko oksettavan tasainen...ei auta juuri tulla tappioputkia, tai juna meni jo.
    Tuohon @Amerikanihmeen että mitä opettais ankoille, on itsellä YV ja AV pelaamisessa pistänyt se silmään, että usein meidön maalilla alivoimassa on kaksikin vihulaisen ukkoa moken ja pakin välissä ihan vapaana, toisaalta meidän YVssä ei ole sitä maalinedus ukkoa meiltä. En tiedä mikä idea siinä on, mutta eihän nyt jumalauta omalla maalilla saisi olla kun makuupaikkoja jaossa varsinkin alivoimalla! Ja YVssä ei niitä maaleja juuri sieltä tolpan takaa saa väännettyä -kulmasta!
     
  14. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
    Lainaus:
    Mielenkiintoista, pitää kiinnittää tuohon huomiota. Sen olen alivoimasta huomannut, että kulmasta pääsee usein aika vapaasti maalinnurkalle yrittämään sen kiekon väkisin runttaamista maalivahdin alitse tai läpi. Näköjään luottamus Gibsoniin on kova Ankkojen puolustuksella, tai sitten on näin vaan käskytetty valmennuksen puolesta.
     
  15. Toby Dammit Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    New Jersey Devils
    Kiitoksia @Penner ille, @olza13 lle ja @Amerikanihme elle Henriqueen liittyvistä kommenteista! Mukava kuulla, että sopeutuminen Ducksiin on sujunut hyvin. Huomasin myös Twitteristä, että Henrique oli saanut Ducksia seuraavilta toimittajilta (?) jo uuden lempinimen Uncle Rico.
     
  16. olza13 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ducks
    Montrealilta 5-2 kuokkaan. Tässä nopeat hajatelmat pelistä: Ducks aloitti vahvasti, mutta niin vain Montreal rankaisi avauserään kolmasti. Kolmannen osuman jälkeen Berra korvasi Millerin. Tappiosta huolimatta oli mukava katsoa Ducksin vyörytystä, varsinkin Getzlaf-Rakell kaksikon ollessa jäällä nähtiin hyviä hyökkäyspään pyörityksiä. Yv:kin näytti ihan hyvältä, ja viiskolmonen tuotti nopean osuman. Kolmannessa taisi loppua bensa, kun kiri jäi vajaaksi. Lopuksi vielä Fowlerille posia, hyvä peli!
     
  17. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
    Kiitos @olza raportista. Näitä itärannikon pelejä on hankalampi nähdä länsirannikolta, enkä muista aina nauhoittaa, joten on kiva nähdä kommentteja. Nyt sitten kaksi peliä putkeen (ja ne pitäisi olla nauhoituksessa). Pari pistettä tarvittaisiin, että matkalta tarttuisi ainakin puolet pisteistä mukaan.
     
  18. Zohan Jäsen

    Olipa näyttävä peli. Getzlaf näytti taas, että on yksi liigan parhaista pelaajista. Uskomatonta dominointia.. Kesleriltä kyllä lupa odottaa enemmän. Aloituksia kauhoo, mutta anti hyökkäyspäässä on heikkoa. Tais olla -3 pakkasella teholukema tänään. Henriquen ketju oli myös melko yössä. Perry oli kanssa hyvä. Puolustuksessa liikaa virheitä ja olisihan Miller nyt muutaman voinut torjua.. Kuitenkin hyvä ottelu ja tuollaisella hengellä kun taistelee lopuissakin peleissä kyllä sillä vähintään pudotuspeleihin päästään. Huomenna Buffalo nurin.
     
  19. WannabeParros Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
    Itsestä näytti vähän ettei Anaheimilla ihan jalka piisannu noin hyvin liikkuvaa porukkaa vastaan. Ja kyllä Millerin olis joku koppi pitänyt ottaa. Toki toiseenkin päähän lirahti muuan liian helppo. Ens peliin kyllä vois kokeilla Berraa alotukseen, nyt pari peliä niin ei Miller ole vakuuttanut. Kase pelas taas hyvällä sykkeellä, ja Brown myös. Sais vaan vähän tehoillakkin Brown paikoista mitä sille jokunen siunaantuu joka pelissä.
     
  20. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
    Lainaus:
    Näin kirjoitin 5.11. 2017. Nyt Miller on osoittanut olevansa täysi seula, joten Gibson takaisin, pliiz. Ihan hyvää peliä muuten Ankoilta, mutta Miller on kyllä kirjaimellisesti jäätävä kaveri, joka seisoo hievahtamatta maalillaan kun kiekot sinkoilevat ohi verkon perille.

    Ykkösketju oli ajoittain loistava, ja näytti, että jopa Perry oli melkein hyvä, kun pääsi pelaamaan Getzyn ja Rakellin kanssa, joilla on kyllä lentokeli menossa.
     
  21. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
    Tulihan se sieltä, viisi pistettä kymmenestä mahdollisesta tältä road tripiltä. Riittää mulle. Vähän vaikeimman kautta tuli, mutta tuli kuitenkin. Miller ei hörpännyt kai kuin yhden kiekon. Ykkösketju teki nyt vain yhden, mutta suhtkoht mukavasti vieläkin pelasivat. Muina maalintekijöinä sitten tutut Kase ja Henrique. Vastapuolella Ristolaiselta varmaan paras peli, mitä olen koskaan nähnyt häneltä (kertoo varmasti siitä, miten vähän hänen pelejään olen nähnyt).
     
  22. Largo Jäsen

    Nyt on ollut sen verran työntäyteistä, ettei ole juurikaan Ducksin otteita ehtinyt seuraamaan. Eilen näin toisen erän ja peli näytti hyvältä. Brownin typerä kakkonen vei momentumin, mutta onneksi Kase lusikoi pelin tasoihin. Kesleriltä sopii kai odottaa enemmän, mutta onneksi tuo secondary scoring on Kasen ja Henriquen johdolla ottanut roolia, joten en ole siitä ainakaan vielä huolissaan.

    Kiitos kaikille muille raporteista. Pitkälti teidän varassa ollut oma seuraaminen. Täytyy koittaa vähän tsempata.
     
  23. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
    Toivottavasti pääset kirjoittelemaan enemmän, @Largo. Minä olen ainakin kaivannut raporttejasi.

    Mahtaako Gibson olla takaisin makailemassa maalilla Edmontonia vastaan?
     
  24. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
    Ei riittänyt Ankkojen hyvä ensimmäinen erä San Jose:ta vastaan. Toisessa erässä luisteleminen loppui ja oltiin ottavana osapuolena. Ja Fowler sitten vielä pilasi Perryn hienon maalin paitsiollaan. Lopussa sitten taas tuttuun tyyliin odoteltiin, että saako se kaveri aikaiseksi tasoittavat maalit ja saihan se, ja meni sitten rankkareissa vielä ohi.

    Ei jäänyt paljon kerrottavaa tästä matsista. Coglianon puukädet pistivät silmään taas kerran. Silf ahertaa ja yrittää, mutta mitään tulosta ei tule. Siinäpä ne päähuomiot, muilta aika tyypillinen peli, ei mitään huippusuoritusta, mutta ei nyt ihan surkeaakaan. Perry kun olisi sen maalin saanut, niin olisi jäänyt hyvä kuva hänestä taas kerran. Mutta onhan kaveri viime aikoina petrannut, kun pääsi takaisin ykköskenttään. Katsotaan kuinka kauan hän jaksaa pysyä korkeammalla tasolla.

    Ei muuta kuin vieraskiertueelle taas. Kovan työn takana tulee playoffs-paikka olemaan, jos sellaisesta haaveillaan.
     
  25. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
    Lainaus:
    Tämä. Muutetaan Vadu Henriqueksi ja lisätään Kesler ja Brown (nekään ei oo mittään).

    Ainoa heikko valonkajo Detroit-pelissä tuli Kasasta, mutta sekin hiillos himmeni ja sammui kolmannessa erässä.

    Ei tämä nyt voi olla pelaajien niskoilla, että pelaaminen on tuollaista onnetonta ja saamatonta räpellystä. Kuitenkin siellä monet pelaajat yrittävät niska limassa. Kyllä tämä menee mielestäni valmennuksen piikkiin pitkälti, eritoten Randyn niskoille. Montour on tuhottu, jotain Bieskaa peluutetaan vaikka kaveri haukutaan ihan lyttyyn jok'ikinen päivä HFBoardsien Ankka-ketjuissa, pitkä päätyyn ja ei kukaan perään taktiikka jatkuu, Fowler on hyödytön ylivoimapelin laukojana, jne. jne. Kohta ollaan siellä dead man's landissä, eli ei poffeja eikä korkeata varausvuoroa, sama kurjuus jatkuu ensi kaudella?
     
    Viimeksi muokattu: 14.02.2018 klo 21.51