Fowlerin pelaaminen on tällä kaudella ollut selkeästi aktiivisempaa ja jämäkämpää kuin aiemmin. Ikinä hän ei ole suosikkipelaajiini lukeutunut, mutta tuota tapahtunutta tasonnostoa on pakko arvostaa. Aiemmin ongelmia oli ennenkaikkea kamppailupelaamisessa, mistä aiheutui turhia kiekonmenetyksiä ja ajoittain varsin ihmeellisiä aivopieruja. Pelaaminen oli liian mikkihiirimäistä siihen nähden kuinka isossa roolissa hän on ollut. Nyt hän näyttää lopultakin oppineen hyödyntämään sen ilmiömäisen luistelunsa, minkä turvin ehtii kovalla prosentilla tilanteisiin ekana ja kykenee myös kiekon saadessaan joko rauhoittamaan tilanteen, tai paikan tullen purkamaan/kääntämään hyökkäykseen.
Lindholm nyt on Lindholm. Tasapaksua ja perusvarmaa pelaamista. Ei kauheasti häikäise, mutta tekee kyllä pienet asiat viimeisen päälle oikein. Todella virheetöntä pelaamista läpi kauden, mitä nyt pieniä käynnistymisvaikeuksia alkukaudesta oli. Vaikka tehoja ei kamalasti ole tullut, niin mielestäni Lindholmin puolustuspelaaminen on sillä tasolla, että hän on joka dollarin arvoinen palanen tuolle joukkueelle. Hänen oman panoksensa lisäksi on ollut myös hieno nähdä, kuinka Manson on siinä pakkiparina enimmäkseen pyörineenä kehittynyt varsin mitat täyttäväksi runkopuolustajaksi. Helppo kai tommosen svedun vieressä on näemmä pelailla.
Vatasesta tulikin jo sanottua kaikki päällimmäiset ajatukset. Ylipäätään tämän kolmikon kohdalla ei ole mitään syytä olla huolissaan. Aina voi toki haaveilla ja pyöritellä, että voi kun hänen ja tuon potentiaali on sitä ja tätä ja tehot olisi silloin tätä ja tuota jne jne. Todellisuudessa täytyy olla tyytyväinen siihen, että joukkueesta löytyy tuon tason puolustajia, joiden perustekeminen on kunnossa ja joiden varaan voidaan nojata kun kevät lähestyy. Se mitä tapahtuu myöhemmin laajennusdraftissa ja ensi kesänä, on sitten sen ajan murhe. Tilanne on joka tapauksessa haastava ja jonkin menetyksen/menetyksiä Ducksit tulee kokemaan, mutta toivottavasti Murray osaa pelata korttinsa mahdollisimman hyvin.