Mainos

Amorphis

  • 52 697
  • 269

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Uusin albumi Under the Red Cloud nyt kuuntelussa toista kertaa. Hyvää, taas sopivasti uudistunutta Amorphista tämä on. Pyörää ei tietenkään olla keksitty uusiksi kuitenkaan eikä sitä varmaan kukaan odottanutkaan. Joutsenen murinoihin tuntuu tulleen muutamia tasoja lisää ja vaihtelua, mikä on miellyttävää kuulla. Parantaa edelleen ilmaisuaan. Tässä kuulostaa kuin oltaisiin otettu parhaita paloja pitkin uraa mukaan, itämaisista sävelkuluista lähtien. Hienoja kitarasooloja ja kosketinsoittimet kuuluu myös välillä tosi hienosti. Progressiivisia sävyjä ja vivahteita myös löytyy, mistä pidän. Plussaa myös, että kuullaan naisääntä muutamassa biisissä. Tuo mukavasti uutta sekin.

Paha sanoa tietysti vielä tällä otannalla, mutta äkkiseltään tuntuisi, että tämä saattaa kuuntelua kestää paremmin mitä edellinen albumi. Skyforgerin ja Beginning of Timen tasolle epäilen, että yltää. Nuo kaksi on tahtonut muurata paikkansa omassa amorphishierarkiassani sillä tapaa, että tuntuisi olevan vaikeaa päästä niiden tasolle. Tämä siis vaan oma mielipiteeni, kun nuo kaksi on sen verran täydellisiä tyylissään.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Skyforgerin ja Beginning of Timen tasolle epäilen, että yltää. Nuo kaksi on tahtonut muurata paikkansa omassa amorphishierarkiassani sillä tapaa, että tuntuisi olevan vaikeaa päästä niiden tasolle.

Tämä on mielenkiintoinen homma, sillä aika moni tuttunikin itse asiassa arvostaa The Beginning of Timesin todella korkealle. Olen tuota aina vähän ihmetellyt, sillä omasta mielestäni kyseessä on laiskan Far From the Sunin ohella heittämällä Amorphisin uran heikoin julkaisu. Crack in a Stone ja Escape jäivät elämään omaa elämäänsä, mutta muuten omasta mielestäni näin jälkikäteen ajatellen todella keskinkertainen lätty. Olen ihan rehellisesti alkanut miettiä, että vika on minussa eikä levyssä.

Uusi vaikuttaa parin kuuntelukerran jälkeen lupaavalta. Katsotaan silti rauhassa. Circle oli ilmestyessään mielestäni vähän tasapaksu, mutta aikaa kun on kulunut, niin taitaa olla Joutsenen aikaisista julkaisuista se toiseksi paras Eclipsen jälkeen. Uuden todellinen taso varmaankin hahmottuu tässä syksyn ja talven aikana. Hyvät fiilikset kuitenkin.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Uusi vaikuttaa parin kuuntelukerran jälkeen lupaavalta. Katsotaan silti rauhassa. Circle oli ilmestyessään mielestäni vähän tasapaksu, mutta aikaa kun on kulunut, niin taitaa olla Joutsenen aikaisista julkaisuista se toiseksi paras Eclipsen jälkeen. Uuden todellinen taso varmaankin hahmottuu tässä syksyn ja talven aikana. Hyvät fiilikset kuitenkin.

Ensimmäinen kierto vasta takana, eikä tätä ole Amorphikseksi vaikea tunnistaa. Jätetään taas tarkempi tutkiskelu useamman kymmenen kierroksen jälkeen toteutettavaksi, vaikkakin alkutuntuma on todella hyvä eikä levyä voi olla Amorphikseksi tunnistamatta, tähän on tuotu paljon uutta. Diggasin joka tapauksessa ensikuuntelulla aivan helvetisti Enemy at the Gatesista.

Sellainen mutu on tässä viimeisen vuoden aikana muodostunut, kun keski-ikä iski ja käskytti palaamaan teini-iän harrastuksiin, eli rumpujen taakse, ja olen tietysti useasti yrittänyt paiskoa kannuja Amorphiksen tahtiin, että Silent Watersista eteenpäin soitto on mennyt helvetisti monimutkaisemmaksi ja haastavammaksi. Tämä puhtaasti keskinkertaisen rumpalin fiiliksenä, mutta Eclipse ja Silent Waters olivat vielä näillä kyvyillä jotenkin soitettavissa ja sittemmin kyydistä alkaa pudota entistä tiheämmin. Kuuntelen varmasti tiiviimmin juuri rumpuraitaa, mutta jos yhtään olen jyvällä, niin tätä muutosta tervehdin innolla.
 

Turnipsi

Jäsen
Loistava levy, viimeksi on Elegyä tullut soitettua Amorphikselta yhtä tiiviisti sen jälkeen kun olen levyn saanut käsiini. Pitää vaan toivoa että kestää myös kuuntelua eikä tule kyllästymistä materiaaliin muutaman kuuntelukerran jälkeen.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jep, tuli pyöräytettyä "try it, before you buy it"-hengessä läpi ja levykauppaanhan tässä täytyy lähteä. Oikein vahvan kuuloinen ja paria edellistä levyä huomattavasti mielenkiintoisempi kokonaisuus olisi ensimmäinen reaktio. Täytyykin pyöräyttää muutaman kerran läpi ennen kuin lisää hutkii, mutta kyllä tämä pari edellistä levyä ainakin helposti hakkaa.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kyllä tosiaankin on ihan juhlaa tämä uutukainen, kaksi edellistä ovat aivan paperia tämän rinnalla, Skyforgerille nyt ei toki sentään ehkä pärjää. Circle kuulosti jo siltä, että nyt Amo julkaisee levyjä kerta kaikkiaan liian nopeaan tahtiin, että pyykkirumpu pyörittää jo liiaksi samaa settiä. Mutta kyllähän tähän uutukaiseen on nyt löydetty aivan mieletön twisti, jotenkin sekä progressiivisuutta että sitä "vanhaa" Amorphista on mukana tuhdisti. Etenkin kosketintaitelija Kallion sävellyskynä tuntuu olleen todella terävänä, sillä hänen nimiinsä taitavat mennä kaikki ne levyn ihan TOP-3 biisit. Ei sillä etteikö Holopaisenkin tuotokset olisi parempia kuin viime levyllä, sillä käytännössä levyllä on vain kahdenlaisia biisejä: hyviä ja puhtaita täysosumia. Yksi aivan keskeisin muutos on myös se, että Joutsenen murinoita on levyllä todella paljon (taitaa olla lähes enemmän niitä kuin puhdasta laulua), kun ne oli esimerkiksi Circlellä karsittu jopa aika vähiin. Lisäksi näihin murinoihin on taas tullut erilaisia sävyjä, esimerkiksi Four Wise Onesin kertsi menee jo bläkkiksen puolelle

Täysin varaukseton ostosuositukseni kaikille, joille Amorphis vain mitenkään toimii
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Itselläkin nyt kaksi kertaa takana ja täytyy todeta, että ei todellakaan mennyt rahat kankkulan kaivoon. Kuten moni jo sanonut, niin onhan tuo Joutsenen uudet murinat aika hienoja, ellei sitten murisijat ole niitä vierailijoita, mutta kuitenkin tuo mukavasti uutta syvyyttä. Levy ei todellakaan ole tasapaksu, jostain kappaleesta tulee mieleen Elegy, jostain Tales, jostain joku ihan eri bändi. Taitaa mennä levy "voimasoittoon". Näiden kahden kerran jälkeen annan levylle arvosanaksi 9,5.
 

LannyMc

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Reilun viikon tehokuuntelun jälkeen on vain yksinkertaisesti todettava, että tämä uusin lätty on parasta Joutsenen aikaista Amorphista. Olen kyllä syttynyt edellisistäkin albumeista kohtalaisen paljon mutta ajan kanssa levyjen hohto on pikku hiljaa himmentynyt. Eivät siis kestäneet kuuntelua loppujen lopuksi parhaalla mahdollisella tavalla vaikka hyviä levyjä toki ovat vieläkin. Jokaisella levyllä on pari mitään sanomattomampaa biisiä mukana ja levykokonaisuus kärsii näiden johdosta.

Tämän uuden kanssa on eri fiilikset. Jokaisella pyöräytyksellä löytyy jotain uutta hienoutta ja onhan tämän bändin melodiataju jotain uskomatonta. Biiseistä löytyy sopivasti raakaa tykitystä ja taas rauhallisempaa tunnelmointia, välillä taas heitetään pikkasen "progea" sekaan ja kuitenkin biisit ovat ehjän kuuloisia kokonaisuuksia. Hutibiisejä levyllä ei ole yhtäkään ja lähes jokainen biisi aiheuttaa jossain kohtaa kylmiä väreitä. Suorastaan vetää suuta hymyyn kun levyä kuunnellessa miettii, että kyseessä on jo 25 vuotta vanha yhtye mutta levyllä ei ole kuultavissa hyytymisen merkkiäkään. Kovassa tikissä on kyllä bändi.

Melkoinen hehkutus tuli raapustettua mutta enpä ole kovin monen levyn ostoon ollut pitkään aikaan näin tyytyväinen. Suosittelen lämpimästi.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Kova levy kyseessä, yksi parhaista Joutsenen aikojen levyistä mutta että nostaisin Skyforgerin yläpuolelle niin sitä ei vielä parin viikon jälkeen uskalla tehdä. Parhaiten biiseistä toimivat bonus trackkina oleva Winters Sleep sekä Dark Path. Nyt sitten odotellaan milloin pääsee kiertueelle.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Pakko tehdä tunnustus. Varsinaisesti musiikkimaailmaan olen löytänyt tieni 80-luvun alussa Iron Maidenin kautta ja arvostan kyseistä bändiä edelleen korkeammalle kuin kuin mitään muuta. Nyt ostin samalla kertaa sekä Maidenin että Amorphiksen levyt ja pidän jälkimmäistä kokonaisuutena huomattavasti kovempana teoksena.

Sivuhuomautuksena todettaakoon että on muuten yleisestikin pirun kova heavy metal-syksy. Noiden lisäksi uutukaiset ainakin Stratovarioukselta ja Slayeriltä.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Lyhyistä virret kauniit. Sain nyt viimein duunimatkalla kuunnella levyä ihan ajatuksella useamman kierroksen ja vahvat viitteet muodostuivat siitä että tällä on saumat olla minulle se kaikkien aikojen Amo-levy. Circlellä ktitisoimani Kallion sävellykset ovat kerrassaan nerokkaita, enkä saa ulostettua levyltä yhtään heikkoa biisiä, hieman toisin oli edellisellä.

Sitä en käsitä mikä "arvo" näillä bonus-biiseillä on. Eikö nämä voisi jo hiljalleen unohtaa ja sisällyttää levyille ilman turhia bonarimerkintöjä? Siellä kun kuitenkin jo ovat.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sitä en käsitä mikä "arvo" näillä bonus-biiseillä on. Eikö nämä voisi jo hiljalleen unohtaa ja sisällyttää levyille ilman turhia bonarimerkintöjä? Siellä kun kuitenkin jo ovat.
Samaa olen miettinyt. Niitä kun joka levyllä tuntuu olevan ja vieläpä ihan yleisissä painoksissakin (miksi kukaan ostaisi perusversion, kun hintaeroakin on muutama euro..?)

Mutta eipä noista bonusbiiseistä ole syytä valittaa, koska ne on usein olleet todella hyvätasoisia ja ihan yhtä pieteetillä tehtyjä kuin muu materiaali, eikä mitään turhaa täytettä. Niin myös uusimmalla albumilla. Esim. Come the Spring on todella komea kappale.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sitä en käsitä mikä "arvo" näillä bonus-biiseillä on.
Idea lienee saada levyt myytyä heti ilmestymisen jälkeen, eikä sitten mid-price hintaisina, kun bonuskappaleet ovat vain ensimmäisessä painoksessa. Circlestä ostin vahingossa karvalakkimallin kun ostin ilmestymispäivänä mukaani ensimmäisen kappaleen jonka löysin kaupasta.

Uudesta levystä en vielä osaa sanoa paljoa sanoa vielä, jokatapauksessa kova se on. Jaan saman mielipiteen kuin @Pavlovin Koira - Maiden joutui epäedulliseen asemaan julkaistuaan oman levynsä samana päivänä kuin Amorphis.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Ensivaikutelma levystä on vähän kaksijakoinen. Ihan hyvää tavaraa, mutta meikäläisen makuun örinää on aivan liikaa. Liekö Joutsenen aikaisista levyistä kaikkein örinäpainotteisin.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Hyvää jytinää ovat veljet taas levyllisen purkittaneet. Joutsenen ajan kiekoista se kaikista murisevin tämä on, mutta ei mua sillä tavalla tunnu edes haittaavan, kun kappalerakenteet ovat varsin mainioita. Siitäkin huolimatta, että murinamusasta en juurikaan pidä, mutta Amorphis edustaa tässä poikkeusta niin kuin monessa muussakin asiassa musiikillisessa maailmassaan. Kyllähän tämä yhtye on varsin uniikki ja sinällään jo the tapaus. Bändi tamppaa melko laajallakin sektorilla mitä tulee heidän musiikilliseen näkemykseensä, mutta silti yhtye onnistuu aina kuulostamaan itseltään. Mukana on vivahteita menneistä, mutta uuttakin on rohkeasti tuotu mukaan. Rajua brutaaliutta kompensoi tietynlainen herkkyys, joka kuulijalle heti välittyy.

Kyllähän nämä tässä syksyllä pitää taas nähdä ja Amorphis on ollut aina melko varma livempumppu. Ei mikään hillitön show-kone, joyta periaatteessa tällainen musiikki voisi tukeakin, mutta biisit esitetään jämäkästi livemäisesti eikä vain konemaisesti niin kuin studiossa. Biisejä sinne tullaankin kuuntelemaan eikä mitään teennäistä paskanjauhantaa. Circlen jälkeen asetettu rima pysyi ylhäällä tämänkin jälkeen!
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Ensivaikutelma levystä on vähän kaksijakoinen. Ihan hyvää tavaraa, mutta meikäläisen makuun örinää on aivan liikaa. Liekö Joutsenen aikaisista levyistä kaikkein örinäpainotteisin.
Tähän niin sama. Joutsenen ääni on niin hyvä, että en ymmärrä miksi lähes joka kappale pitää "pilata" tuolla örinällä, josta ei kukaan saa mitään selvää.
Biisit ovat melodisesti hienoja, joten levy on kokonaisuutena hyvä, ilman tuota älytöntä oksentamista.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tähän niin sama. Joutsenen ääni on niin hyvä, että en ymmärrä miksi lähes joka kappale pitää "pilata" tuolla örinällä, josta ei kukaan saa mitään selvää.
Biisit ovat melodisesti hienoja, joten levy on kokonaisuutena hyvä, ilman tuota älytöntä oksentamista.
No örinä on kuulunut aina Amorphikseen. Ainoastaan kaksi levyä bändin tuotannossa on sellaisia, missä ei murista ja ne on Am Universum ja Far from the Sun. Ne nyt on muutenkin rokimpaa osastoa, eli selvästi kevyempää kuin muut albumit.

Kyllä nuo murahtelut ehdottomasti kuuluu Amorphikseen ja iso osa kuuntelijoista siitä pitää, on tuossa nyt death metal piirteitä edelleen, vaikka mistään superraskaan sarjan deathista ei puhutakaan. Omasta mielestäni juuri laulutyylien vaihdokset on mielenkiintoinen piirre ja luo hienoja kontrasteja ja ihan mallikkaasti Joutsenelta käy nuo matalat murinat ja onpa se viimeisimmillä levyillä muutaman kerran vetänyt korkeammaltakin "bläkkistä" ja sekin toimii, itse asiassa voisi vaikka lisätä tuota.

Edit. Ja en ole itse nyt mikään suuren suuri örinän ystävä metallissa, mutta joihinkin se kuuluu ja sopii ehdottomasti.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
No örinä on kuulunut aina Amorphikseen. Ainoastaan kaksi levyä bändin tuotannossa on sellaisia, missä ei murista ja ne on Am Universum ja Far from the Sun. Ne nyt on muutenkin rokimpaa osastoa, eli selvästi kevyempää kuin muut albumit.

Kyllä nuo murahtelut ehdottomasti kuuluu Amorphikseen ja iso osa kuuntelijoista siitä pitää, on tuossa nyt death metal piirteitä edelleen, vaikka mistään superraskaan sarjan deathista ei puhutakaan. Omasta mielestäni juuri laulutyylien vaihdokset on mielenkiintoinen piirre ja luo hienoja kontrasteja ja ihan mallikkaasti Joutsenelta käy nuo matalat murinat ja onpa se viimeisimmillä levyillä muutaman kerran vetänyt korkeammaltakin "bläkkistä" ja sekin toimii, itse asiassa voisi vaikka lisätä tuota.

Edit. Ja en ole itse nyt mikään suuren suuri örinän ystävä metallissa, mutta joihinkin se kuuluu ja sopii ehdottomasti.

Vahvasti samaa mieltä. Itselleni Amorphis on yksi niistä harvoista bändeistä, joiden musiikissa ördäystä jaksan kuunnella. Toisena esimerkkinä vaikkapa Opeth. Jatkuvaa örinäpaahtoa en siedä lainkaan, mutta melodisen metallin tehokeinoksi örinä sopii kuin nakutettu.

Jos Joutsenta haluaisi väen väkisin jostain kritisoida, niin ehkä siitä että tämän puhtaat lauluosuudet ovat hieman kaavamaisia, niihin soisi enemmänkin sävyjä ja skaalaa.

Ovatko muut ketjun kirjoittajat muuten lukeneet keväällä ilmestynyttä Amorphis-kirjaa? Hankin itse sen jälkijunassa vasta viikko sitten ja olen ehtinyt nyt suunnilleen puoliväliin. Ainakin "varhaisvuodet" itseäni kuvottavaan Far from the Suniin asti ovat pirun mielenkiintoista luettavaa. Surkea levytyssopimus, erinäisiä jäsenistömuutoksia ja skismoja jäsenten välillä, sekä tietysti alalle kuuluva viinan kanssa läträys.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Amorphis tuli nähtyä tässä lauantaina niinkin eksoottisessa paikassa kuin leppävirtalaisessa liikuntasalissa, jossa soittivat yhdessä Lost Societyn sekä Lazy Bonezin kanssa. Kelpo metelöintiähän nuo esittivät. Lost Society oli kuin aloitteleva Megadeth pakollisine maneereineen thrash-heavyn pauloissa ja Lazy Bonez esitti hieman kypsempää hevirockia johtuen jo soittajien varttuneemmasta iästä. Isot peukut kummallekin.

Amorphiksesta jäi aika tyhjä olo. Odotin uusia biisejä kuin kuuta nousevaa ja ne kuultiikin pakollisien ohjelmanumeroiden lisäksi. Se, että Amorphiksen keikan jälkeen on tyhjä olo on periaatteessa hyvä ja huono. Hyvää siinä on se, että bändi on takaa laadun musiikkinsa soittamalla biisit aika yks yhteen kuin levylläkin, ihan kuin metronomi juoksisi siellä jossain takana. Kitara soivat lujaa ja tarkasti, Etelävuoren basso mouruaa uhkaavasti ja Recheberger takoo niin tanakasti kuin tällaiseen musaan kuuluukin. Joutsen jyrisee aina yhtä tunnistettavasti ja koko hommasta paistaa täsmällisyys, pedanttisuus ja kliinisyys. Se kuka tulee Amorphiksen keikalta hakemaan vain musiikkinsa, niin sen se myös saa, sillä sivuraiteille ei eksytä. Kaikesta huokuu se, että Amorphis on maailmanluokan bändi. Siinä missä Lazy Bonezin Tommi Salmela voi tarinoida kuivia vitsejään minuuttikaupalla, niin Joutsen on etäisempi ison maailman tyyliin, koska yhtye on siellä töissä. Kansan pitää saada mitä se haluaa, koska nykyään tästäkin voi reklamoida (lue: Chuck Berryn tapaus Suomessa).

Toisaalta Amorphiksen keikalta on turha hakea mitään musikaallisia yllätyksiä niin kuin ei myöskään itse show-puolesta, vaikka tavallaan musiikki siihen raamit antaisikin. Ymmärrän, että leppävirtalainen liikuntasali on väärä paikka pyroille ja en niitä kaipaakaan, mutta tuntuu, että bändi vetää vitosvaiheella joko tietoisesti tai tiedostamatta vaikka kutonenkin olisi käytettävissä. Juuri tämä puuttuva seikka voi olla se, mikä ei nosta välttämättä ainakaan mun kohdalla Amorphiksen keikka-arvostelua ihan sinne kymppiin saakka, vaikka siihen materiaalin puolesta olisi aihettakin. Tätä ei pidä käsittää väärin, en kaipaa mitään teennäisiä "we love you"-juttuja saati puuduttavia sooloja, mutta tietynlaista liikkumavaraa biiseihin kaipaisin. Yhtye voisi käyttää kerättyä karismaansa paremmin hyödykseen, tästä voisi Kilmisterin Lemmy vaikka pitää oppitunnin, mutta toisaalta hyvä näinkin, sillä tämä kaikki on Amorphiksen tavaramerkki siinä missä Status Quolle valkoiset tennarit ja Billy Gibbonsille texasilainen partareuhka.
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vähän samoilla linjoilla Pavlikovskyn kanssa.

Amorphis on livenä sellainen "ihan hyvä", mutta harvoin jos koskaan yltää ihan sinne intensiivisyyden huipentumaan ja saa silleen ihan tajunnan räjähtämään. Hiukan tuppaavat soittamaan virkamiesmäisesti ja juurikin nimenomaan ääritarkasti biisit kuten levyllä. Irroittelulle ja sooloilulle ei jää tilaa. No, se on heidän tyylinsä. Ainoastaan ehkä Tomi Joutsen saattaa laulussaan joskus ottaa pientä irtiottoa, mutta hänkin pysyy aika siinä turvallisella alueella.

Bändi joka on kiva nähdä livenä aika ajoin, mutta ei turhan usein, koska ei sieltä ole luvassa yllätyksiä koskaan. Biisivalinnat vaikuttaa eniten tunnelmaan yleensä. Harmittaa siinä mielessä, että yhtyeellä on konsepti ja materiaali sellaista missä olisi aineksia vaikka millaiseen meininkiin ja ulottuvuuksiin, mutta ovat päättäneet olla uskollisia "lähdemateriaalille."

Näiltä osin siis livenä sellainen ihan jees tapaus. Jonka mielellään tarkastelee aina muutaman vuoden välein keikalla. Taitaa olla Uutenavuonna Helsingissä, joten sinne voisi harkita jos menisi. Jäi nyt Stadin keikka tässä syksyllä välistä.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Hassua, että vaikka en ole koskaan Amorphista nähnyt, on keikkavideoista tullut juuri tuo vaikutelma, että bändi ei erityisen riehakasta vaikutelmaa lavalla tarjoa. Joutsen on ainoa, joka hiukan edes liikkuu, muut lähinnä huojuvat hiukan paikoillaan. Pakko myöntää, että tuo syö mun makuuni muutoin ihan mainion bändin arvostusta. Tunne puuttuu.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Omaan makuun esimerkiksi Insomnium oli paljon eloisampi ja menevämpi bändi livenä. Jotkut on tuotakin kyllä vähän arvostellut, mutta mitä nyt olen ne muutaman kerran todistanut, niin heillä on juuri oikea ote livenä. Kuitenkin puhutaan hiukan samantyyppisestä bändistä kuin Amorphis ja ainakin livenä vievät Amoja kuin litran mittaa.
 

ipaz

Jäsen
Olin muutama viikko sitten Tampereen Pakkahuoneella Amorphiksen katsastamassa ja kyllähän se taas oli sellainen rutiiniveto. Hyvä tottakai kuten aina, mutta tälläkin syksyn rundilla jolla keikat vedetään viikonloppuisin, niin ei siellä liikaa tunnuta ilakoivan. Joku ennen ensimmäistä biisiä kun ukot lavalle astelivat sanoikin, että ei siellä näytä kauheasta jännittävän vaan jäätävällä rutiinilla homma käyntiin.

Livenä meno tyssää monesti biiseissä oleviin rauhallisempiin, mutta tottakai helvetin hienoihin melodiaosuuksiin. Toki sitten kun innostuvat soittamaan vanhaa tuotantoa Talesilta tai Karelian Isthmuskelta, niin puntti vibaa huomattavasti enemmän. Kesällä näin herrat Wackenissa soittamassa Tales-kiertueella ja onhan siinä ihan eri meno kun 10000 metallipäätä fiilistelee vanhasta tuotannosta - vaikka keikka olikin joskus kahden aikaa iltapäivällä auringon paisteessa, eikä siellä yleisössäkään isompia irtiottoja näkynyt. Toisaalta en Amorphista koskaan minään mosthpit-bändinä olekaan pitänyt.

Uusin levy on mielestäni varmasti paras Joutsenen aikaisesta Amosta. Varsinkin biisit The Four Wise Ones ja Dark Path maistuvat kyllä riittävän raskaalla ja nopealla poljennolla. Muutenkaan levyllä ei ole Amolle tyypilliä täytebiisejä, kuin ehkä The Skull.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös