Amorphis

[Brent Sapergia]

Onkos kukaan hakenut jo uutta levyä? Itsellä haku muutaman tunnin päästä..

 

[b2reds]

Circle

Muutaman kerran on kuunneltu läpi, ja tuttua Amorphis:ta levyltä löytyy. Mitään tajuntaa räjäyttävää hittiä en ole vielä löytänyt, mutta uskoisin että asia tulee korjaantumaan ajan kanssa.

 

[Crick]

En ole koko levyä vielä kuunnellut, mutta kun päivällä kuulin kappaleen A New Day Radio Rockilla, niin se on nyt soinut koko illan täällä. Jotenkin täydellinen heavybiisi omaan makuun, kun löytyy hienoa melodiaa sekä vastapainona raskaat soundit.

 

[Siivu]

Pyöräytin levyn pari kertaa duunin taustamusiikkina heti kun ystävällinen Posti-Pate sen oli laatikkoon suljauttanut, ja on helppo sanoa, että tämä levy vaatii vähän useamman keskittyneen pyöräytyksen.

Näin äkkiseltään olen hieman hämmentynyt. Melodiat ovat aivan helvetin kauniit ja kitarat on tuotu koko levyllä todella pintaan. Syntikka tuntuisi myös olevan nostettu aiempaa enemmän esiin. Edellisiä rankempi levy ehdottomasti, mutten ainakaan tällä kuuntelumäärällä osaa sanoa onko levy lintu vai kala. Jotenkin hankala paketti, kun osa biiseistä dumpattaisiin Radio Rockilla taatusti liian raskaana ja muutama menisi varmaan Novan seulasta läpi.

 

[Ted Raikas]

Ensikuuntelun perusteella laatulätty. Lisäkuuntelut varmasti tuo lisää nyansseja. Nyt oli tavallaan tasaisen vahvaa kamaa ja mikään ei erottunut edukseen, paitsi ehkä viimeinen raita A New Day, joka flirttaili vähän 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun Amorphiksen kanssa. Hienoa.

Mielenkiintoinen albumi ja varmasti kasvaa kuuntelussa. Lisää kommenttia tulee.

 

[#71]

Lyhyesti: A New Day on ollut ensikosketuksesta lähtien loistava. Muun levyn kanssa menee varmaan useampi kuuntelukerta. Ei huono, todellakaan, mutta minun kirjoissani jäänee kahden edellisen taakse.

 

[Brent Sapergia]

Uppoaa aika helvetin hyvin. Alkaa mennä jo omissa papereissa Skyforger tasolle mutta vaatii toki lisää kuuntelua. Vähän nuo muutamat doomit vielä karsastaa mutta alkaa nekin pikkuhiljaa toimia.

 

[PataJaska]

Uppoaa aika helvetin hyvin. Alkaa mennä jo omissa papereissa Skyforger tasolle mutta vaatii toki lisää kuuntelua. Vähän nuo muutamat doomit vielä karsastaa mutta alkaa nekin pikkuhiljaa toimia.

Sama, tämä kiilaa minunkin listallani luultavasti kakkoseksi Skyforgerin jälkeen. Onhan tämä nyt kokonaisuutena aivan kivenkova levy, ensin alkuun tuumin että biiseistä ainoastaan Mission on selvästi heikompi kuin muut, mutta eipä nyt enää sekään ole sitä. Mitään selkeää radiohittiä (tyyliin House of Sleep ja/tai Silver Bride) ei tosiaan olla lähdetty hakemaan, mutta toisaalta se on ainoastaan positiivista.. Nightbird's Song on likimain paras yksittäinen kappale jonka Amorphis on tällä vuosituhannella saanut aikaan, huh miten hieno tekele! Eikä edelleenkään voi kuin ihmetellä, miten iso siunaus Tomi Joutsenen mukaantulo onkaan tälle yhtyeelle ollut..

Ja tuo levyn mainittu doom-henkisyys (tiedoksi myös nimimerkille Siivu, jos hän ei tiedä) johtunee osaltaan siitä, että ainakin kolmessa biisissä soitetaan syntikoiden sijasta kirkkouruilla, jotka tekevät oman selkeästi erottuvan jylhän säväyksensä biiseihin. Tällä tavalla on nimenomaan pyritty panostamaan soundimaailmaan..

En sano vielä lainkaan että tässä on vuoden levy, sillä niin järjettömän kova levyvuosi tästä on tulossa. Mutta jälleen hieno levy hienolta yhtyeeltä..

 

[Siivu]

Jokohan tämän rinkulan (pun intended) uskaltaisi nyt arvostella vailla vaaraa uutuudenviehätyksen tuottamista ylisanoista? Eiköhän.

Avausraita Shades of Gray on vetää maton heti alta. Uusittu soundimaailma käy selväksi heti ensimmäisistä tahdista alkaen, samoin Joutsenen laajennettu lauluskaala tulee heti kohta silmille. Loistava esimerkki uusiutumisesta ja bändin paras biisi vuosiin, kärkipäässä myös koko tuotantoon peilaten.

Seuraavissa kappaleissa kevennetäänkin sitten radiosoiton edellyttämälle tasolle. Mission tuotti itselleni aluksi vaikeuksia, mutta napsahtaa kuuntelukertojen myötä aina vaan paremmin paikalleen, vaikka aika kevyt veto onkin. Kertosäkeestä tulee väistämättä mieleen Cares, samantapaista folkhumppaa.

The Wanderer on täsmäisku radiossa soitettavaksi ja Narrow Path taas pirteän folkahtava ralli. Kummassakin on upeat sävelkulut ja rytmikitara leikittelee hienoilla riffeillä. Hiukan turhan kevyttä makuuni, mutta toimivaa.

Hopeless Days palaa taas astetta raskaampaan soundimaailman kitaroiden ja kirkkourkujen (?) osalta, joihin yhdistetään kirkas laulu ja kevyitä sävelkulkuja koskettimilta. Kappale on edellisen tapaan selvää sinkkumateriaalia, mutta jää myös pyörimään päässä hienona keskiraskaana vetona.

Sitten pamahtaa! En keksi aiemmasta tuotannosta yhtään vastinkappaletta Nightbird’s Songille, jonka A-osa menisi heittämällä black metal levylle. Oikeastaan biisin tunnistaa Amorphikseksi vain biisin puolivälin kauniista huiluosioista. Huikea veto...

...jonka jälkeen valitettavasti lässähtää sen ainoan kerran. Into the Abyssin tietyt elementit sopisivat paremmin Poets of the Fallin, tjsp, levylle. Holopaisen ja Koivusaaren kitarat kuljettavat kyllä kivasti, mutta ei vaan kolahda. Yllätys ei ole myöskään se, että kuten muutkin levyn popeimmat kappaleet, tämäkin on Santeri Kallion kynästä.

Kun Enchanted by the Moon julkaistiin irrallisena palana muutamaa viikkoa ennen itse levyä, olin biisistä aika ihmeissäni, enkä totta puhuen pitänyt siitä hirveästi. Nyt levyllä kuultuna voi sanoa, että tämä varsiin doomahtava veto kirkkourkuineen pelastaa loppulevyn edellisen jäljiltä. Makuasia, mutta minusta levyn raskain veto, joka alustaa päätösraidan tunnelmoinnin hienosti.

Jos avausraita teki laakista statementin ja on mielestäni bändin upein avaus ikinä, A New Day kilvoittelee vastaavasta tittelistä päätösraitana, vaikkei bändi näissä ole monesti metsään mennytkään. Todella tunnelmallinen veto, jonka loppu huipentaa levyn täysin ansaitusti. Jotain samaa henkeä kuin Eclipsen Empty Openingissa.

Digipainoksen mukana tuli tuttu bonusbiisi, jotka ovat aiemmin Watersin Signia lukuunottamatta flopanneet. Niin oikeastaan tälläkin kerralla. Kiva, levyn ainoa kovempitempoinen ralli, muttei rytmillisenä paahtona osu levyn muun tunnelman kanssa yksiin. Irrallisena palana ja livenä voisi olla kova pala.

Kaikkiaan erinomainen levy, jolta nousee esiin muutama todellinen klassikon aineksia omaava helmi, ja vain yksi kappale nuukahtaa pahasti. Helpot 9/10 tälle ja nyt todella toivon, että ehdin jälkikasvulta kesällä edes yhdelle keikalle.

Yhdeksän pisteen vihjeenä yhdeksän pisteen levylle kehotan kuuntelemaan alle The Beginning of Timesin ja Circlen heti sen perään. Paitsi tyyliero, niin laatuero on yllättävän huomattava edellisen eduksi. Raskaimmat kappaleet kolahtavat levyllä niin kovaa kohdalleen, että täytyy toivoa tämän tyylin kantavan seuraavallekin levylle ja mielellään vielä runsaampana.

Loppukaneettina voisi todeta, että levy jättää suunnilleen saman tunteen kuin Eclipse teki aikoinaan: ne teki sen sittenkin!

 

[ipaz]

Pari viikkoa sitten Circlen hankin ja sitä taustalla kuulostellut, mutta tänään kun lähdin kunnolla luurit päässä Kuuntelemaan, niin muutaman kerran on kylmät väreet menny kropassa. Ehkä tämä ei kokonaisuutena ole Amorphiksen paras levy, mutta herramunkiesus kuinka huikeita biisejä levy sisältää. Avausraita Shades Of Gray huutaa että oksat pois, nyt mennään. Sitten pari hieman kevyempää vetoa Mission ja The Wanderer. Narrow Path on hatunnosto kaikille folk-metallin ystäville, biisi jonka tahdissa jalka nousee. Sitten tulee levyn toiseksi paras biisi mielestäni, Hopeless Days alkaa jyrkällä runnomisella jonka taustaurut tuovat biisiin valtavaa syvyyttä. Biisi on kaikessa monipuolisuudessaan erinomainen.

Mutta sitten, kuten Siivu tuossa edellä mainitsi, Nighbird's Song. En ole kuulluut keneltäkään artistilta piiiitkään aikaan näin huikeaa kappaletta. En oikein pysty edes sanoin kuvailemaan kuinka hieno tekele tämä on. Tomi Koivusaari on pistänyt todellakin parastaan tätä virkatessaan. Kappale pitää kuulla.

Ja vain Amorphis voi laittaa tuollaisen deathmetallihienouden perään levyn popahtavimman biisin rauhoittamaan tunnelmaa. Into The Abyss on aika taustamusiikkia. Ja kun pulssi on laskenut, niin seuraavaksi iskee hieno Enchanted by the Moon, jossa Joutsen pääsee taas irroittelemaan eri äänialoillaan. On deathia, crowlia ja clean laulua ja hienoja soundeja. Levyn viimeinen virallinen kappale A New Day onkin taasen rauhallisempi melodiapläjäys jossa on kaikuja aiemmista Joutsenen aikaisista Amorphis-levyistä. Levyn bonus-raita Dead Man's Dream on melkoinen vauhti-iloittelu, jossa kitarariffittely ja hauskanpito on pääosassa. Kavereilla on varmasti hauskaa tätä soittaessaan.

Jälleen kerran Amorphis on näyttänyt, että se on yksi Suurista suomalaisista heavybändeistä, joka vaan paranee vanhetessaan. Kiitos.

 

[turo-urpo]

Mutta sitten, kuten Siivu tuossa edellä mainitsi, Nighbird's Song. En ole kuulluut keneltäkään artistilta piiiitkään aikaan näin huikeaa kappaletta. En oikein pysty edes sanoin kuvailemaan kuinka hieno tekele tämä on. Tomi Koivusaari on pistänyt todellakin parastaan tätä virkatessaan. Kappale pitää kuulla.

On huikea biisi ja livenä vielä tuplasti kovempi. Toivottavasti kuullaan tulevillakin keikoilla. Myös Hopeless days nousi uudelle tasolle raskaamapana liveversiona.

 

[Mike]

Jälleen kerran Amorphis on näyttänyt, että se on yksi Suurista suomalaisista heavybändeistä, joka vaan paranee vanhetessaan. Kiitos.

Pakko kompata. Jotenkin se on vaan aivan huikeaa, että 20 vuotta levyjä tehnyt bändi työntää tämmöisiä teoksia ulos solkenansa. Tolkuttoman kova levy alusta loppuun ja sanoisin, että omalla kohdallani juuri tuo tietynlainen doomin kanssa flirttailu tekee tästä kenties kovimman Amorphis levyn koskaan.

 

[Ted Raikas]

Joo, pakko kompata, että tuo Nightbird's song oli livenä jos mahdollista vieläkin kovempi. Joutsen päästeli astetta paria brutaalimpia ääniä. Kuuluu kyllä uusimman albumin parhaimpaan antiin. Vaikka en niin raskaamman black- ja death metal mörinän ja rääkymise ystävä olekaan, niin taannoisella Circuksen keikalla jostain syystä ne Amorphiksen raskaimmat puolet Joutsenen murinoilla iski parhaiten. Liekö sitten mielentilan syytä, tai mitä ikinä.

Upea biisi kuitenkin. Huonoja vetäisyjä ei uusimmalta löydä yhtään, niin tasavahvaa kamaa se on, tosin monikaan ei sillä tapaa säväytä kuten esim. Skyforgerilla teki.

Jo mainitun kappeen lisäksi Shades of Gray, The Wanderer, Narrow Path ja A New Day lienee suurimmat lempparit.

 

[Pavlovin Koira]

Onkos Amorphis muuten millainen livebändi yleensä? Saako keikoilla aikaan hyvän menon? Joulukuulle olis nimittäin tsäänssit mennä Tampereen Pakkohuoneelle keikalle ja valinta on vaikea koska samaan aikaan olisi tasokasta kilpailevaakin ohjelmaa (Blueskannattajien vierasreissu Raumalle).
Bändin musiikista tykkään kyllä kovasti.

Ainoan kerran olen nähnyt Amorphista livenä viime kesänä kun oli Iron Maidenin lämppärinä ja se ei ollut minusta kovin kaksinen esiintyminen. Toki nuo lämppärinä vetämisen ovat aika eri juttu kun se yleisö kuitenkin odottaa sitä pääesiintyjää eikä lämppäribändit ehkä muutenkaan laita kaikkea likoon.

 

[Rommeli]

Onkos Amorphis muuten millainen livebändi yleensä? Saako keikoilla aikaan hyvän menon?

Kaksi kertaa olen bändin Ruisrockissa nähnyt, enkä ainakaan pettynyt näkemääni. Ainakin noin musiikillisessa mielessä esiintyivät rautaisesti, mutta mitään ihmeempää showta ei noissa vedoissa mukana ollut.

 

[Oijennus]

Itse on tullut muutamia kertoja nähtyä Amophis livenä Sauna OpenAir:ssa ja pitää kyllä antaa kehuja bändin livelle. Soitto on tarkkaa ja solistin ääni toimii. Lähes kuin levyä kuuntelisi. Luultavasti vielä parempi keikka on kyseessä, kun pääsee Pakkahuoneelle kuuntelemaan ko bändiä näillä näkymin. Klubikeikka on aina parempi mielestäni kuin ulkoilma...

 

[Ted Raikas]

Hyvä bändi livenä(kin), mutta kenties vetää vähän varman päälle. Biiseissä ei ihan mielettömästi rohkeita sovituksia mielestäni esiinny, vaan ne on aika tunnollisesti sitä mitä levylläkin. Joutsenen murinoissa voi välillä esiintyä variaatioita ja pientä revittelyä albumeihin nähden.

Eli en nyt siis sanoisi, että mikään ihan häikäisevä livepoppoo, mutta hyvä ja tarttuva kappalemateriaali korvaa sitä puolta. Sanoisin, että sellainen tasaisen varma suorittaja illasta toiseen.

Oma otanta on n. ~10 keikkaa (Joutsenen aikakaudella).

Amorphis muuten esiintyy ensi kesänä Olavinlinnassa osana Savonlinnan oopperajuhlia

Eli on ainakin puitteet kohdallaan, jos ei muuta.

 

[Pavlikovsky]

Ei ole itse tullut tarinoitua tähän ketjuun, joten tullaan muutama sana kotimaisesta hevipumpusta juttelemaan. Itselleni ns. murinametallin kuuntelu on selkeästi vähemmistössä, jota Amorphis tavallaan edustaa, mutta kylläpä bändi on upeita levyjä viime vuosina sylkenyt pihalle. Kappaleet ovat nimenomaan kappaleita ja erottuvat toisistaan omilla koukuillaan.

Olen Amorphiksen suhteen varsin myöhäisherännäinen, sillä olen tutustunut bändiin varsin verkkaisesti, mutta sen verran tasaisesti kuitenkin, että omistan kaikki Joutsenen ajan levyt, jotka ovat mulle ne tärkeimmät ehdottomasti tämän bändin kohdalla. Tiedän jo oikeastaan nyt, että sitä rankempaa ja vanhempaa Amorphista mun ei varmaan kannata edes alkaa kääntämään, en tosiaan ole niin murinamiehiä varsinkin jos musiikillinen vokalisointi-korina hallitsee kaikki biisit tyystin. Toisille tämä uusi Amorphis on tosi kevyttä, minulle tämä on rankkaa ja painavaa musaa, jota on tehty upean taidokkaasti. Pakko nostaa hattua esimerkiksi Esa Holopaiselle niin kitaristina kuin biisinikkarina, ideat eivät tunnu kesken loppuvan, vaikka Kalevalaa on käsitelty monin tavoin ja Circlehän siihen vähän etäisyyttä ottikin. Joutsenen ajan levyt kyllä kestävät hienosti kuuntelua ja tulevat myös olemaan mulla soitossa jatkossakin. Yksi parhaista seikoista Amorphiksessa on se, että tätä musiikkia on vaikea lokeroida minnekkään, joten se on uniikkia alallaan tietyllä tapaa, joka on varsinainen vahvuus.

Kerran on tullut yhtye nähtyä ja toisen kerran ajattelin tuossa syksyllä mennä katsomaan tätä mainiota kotimaan pumppua, kun kiertelevät laajalti Suomessa.

 

[haunted shores]

Tiedän jo oikeastaan nyt, että sitä rankempaa ja vanhempaa Amorphista mun ei varmaan kannata edes alkaa kääntämään, en tosiaan ole niin murinamiehiä varsinkin jos musiikillinen vokalisointi-korina hallitsee kaikki biisit tyystin.

Tätä haluan oikeastaan kommentoida vain sen verran, että kyllähän Joutsenen aikaa edeltävät Am Universum ja Far From the Sun (ja miksei vielä pykälää vanhempi Tuonelakin tavallaan) ovat kyllä kevyempiä levyjä, kuin yksikään Joutsenen aikaisista. Jollain Far From the Sunilla oltiin jo aika kaukana metallista, kun taas Eclipsellä palattiin taas monta astetta raskaampaan ulosantiin.

Ja nyt kun ketjuun rupesin kirjoittamaan niin esitetään kysymyskin, josko asiasta enemmän tietäviä löytyisi. Tales keikkoja on kuulemma tulossa ja Suomen kiertueen päivämääriä on selvillä, mutta onko kenelläkään hajua millä keikoilla Talesia nyt sitten alusta loppuun kuullaan?

edit : Niin, Pavlikovskylle myös huomioksi, että syksyn aikana joillakin keikoilla tosiaan tulossa pääasiassa nimenomaan sitä muinaisempaa kamaa.

 

[Ted Raikas]

Tiedän jo oikeastaan nyt, että sitä rankempaa ja vanhempaa Amorphista mun ei varmaan kannata edes alkaa kääntämään, en tosiaan ole niin murinamiehiä varsinkin jos musiikillinen vokalisointi-korina hallitsee kaikki biisit tyystin.

Eipä se murinalaulanta oikeastaan hallitse kuin kahta ensimmäistä levyä ja kolmannelta albumilta, eli Elegyltä lähtien puhtaat vokalisoinnit saa myös tilaa varsin paljon ja kuten haunted shores tuossa edellä totesi, niin Am Universum ja Far From the Sun ei sisällä örinää laisinkaan. Muutenkin niiden levyjen määrittely metalliksi on tosiaan vähän niin ja näin. Mielestäni mennään paikoin rokin puolella ja ehkä edellämainittu hieman gootimman metallin puolellakin.

Kannattaisi kyllä ehdottomasti ainakin Elegylle ja Tuonelalle antaa mahdollisuus testata kuulotorviasi. Molemmissa on sitä tuttua kansanmusiikkipuolta ja vahvaa melodisuutta mitä tässä Joutsenen aikakauden Amorphiksessa myös. Ei ne yhtään sen örinäisempää ole kyllä kuin nämä uudetkaan, että sikäli ei kannata kyllä kaihtaa.

Am Universum ja Far From the Sun vähän kai jakaa mielipiteitä. Molemmissa on mielestäni hetkensä, mutta Am Universum on selkeästi parempi levy noista kahdesta kuitenkin, eikä vähiten loistavan avausraitansa (Alone) ansiosta. Mielestäni edelleen yksi parhaista biiseistä mitä Amorphis on kirjoittanut. Toisinaan kuullaan keikoillakin ja hyvä niin.

 

[Pavlikovsky]

Kannattaisi kyllä ehdottomasti ainakin Elegylle ja Tuonelalle antaa mahdollisuus testata kuulotorviasi. Molemmissa on sitä tuttua kansanmusiikkipuolta ja vahvaa melodisuutta mitä tässä Joutsenen aikakauden Amorphiksessa myös.

No jaa, kelpo suosittelua Tediltä ja Haunted Shoresilta, joten ehkä tuota pitää jossain vaiheessa vähitellen kokeilla. Niin vahvasti mulle Amorphis on yhtä kuin Joutsenen ajanjakso, että varmaan kauan tuohon menisi ennen kuin voisin kuunnella koko Amorphis-skaalaa sujuvasti läpi, mutta mene ja tiedä.

Tosiaan niin kuin Haunted Shores tuossa viittasikin, niin ovatko tietyt keikat syksyn Suomen keikoista tuota vanhempaa materiaalia vaiko kaikki? Mietin lähinnä, että itseäni erityisesti juuri kiinnostaisi kuulla uusinta Circlen tavaraa livenä, mutta lienee ilmeisesti mahdottomuus tällä kiertueella? Eikös tämä Circleen liittyvä kiertue pitänyt olla hurjan pitkä bändillä, peräti kahdesta vuodesta olisin lukenut jossain haastattelussa.

 

[Apassi]

Sananen Amorphiksesta ja siitä miten se musiikkimaku vanhemmiten muuttuu. Elegy ja Tuonela olivat aikanaan itselleni ne kovat levyt. Noista vielä ehkä se Elegy oli kovempi. Toisaalta Tuonelan avausraita The Way kolahti, kuin miljoona volttia. Tuon jälkeen kaikkia Amorphiksen parhaimpia biisejä tuli leikkimielisesti kommentoitua, että eihän tämä mikään The Way ole, mutta... Tämä alkoi Am Universuminen ensimmäisen biisin Alonen ensikuuntelusta. Am Unversum oli vielä varsin hyvä levy, mutta Far From The Sunilla alkoi jo olemaan niistä pienistä hetkistään huolimatta lopun ajan meininkiä. Bändin huono (Koskinen) ilmapiiri kuului levyllä. Joutsen oli parasta mitä Amorphikselle ikinä saattoi tapahtua. Amorphis palasi monta askelta musiikillisesti oikeaan ja parempaan suuntaan. Silti kaipaan Pasi Koskisen laulua ihan perkeleesti. Jotenkin vieläkään ei Koskisen lauluosuudet omassa päässä kolahda Joutsenen laulamina. Toki varmasti ihmisenä, laulajana ja bändin keulahahmona huomattavasti Koskista miellyttävämpi, helpompi ja mielenkiintoisempi tapaus, mutta silti. Ei näitä voi selittää. Koko sen ajan mitä Joutsen on sitten Amorphiksessa ollut, niin jotenkin itse olen hommaan vähän turtunut. Biisit ovat edelleen sitä tuttua Amorphis tasoa, mutta omasta mielestäni se joku pieni juttu siitä puuttuu, joka tekisi Amosta edelleen ihan sen eturivin bändin. Mielellään sitä edelleen kuuntelee, mutta ei samalla tavalla, kuin nuorempana. Tällä hetkellä mielestäni paras Amorphis levy on ehdottomastia Tales from the Thousand Lakes. Siinä levyssä vain on jotain selittämätöntä taikaa. Musiikkimaku on iän myötä mennyt entistä raskaampaan suuntaan.

Vähän Talesin meininkiä (tai aika paljonkin) on kuultavana suomalaisessa yhtyeessä nimeltään Barren Earth. Eikä liene ihan sattumaa, koska kosketinsoittimissa on Kasper Mårtensson, joka on säveltänyt mm. Black Winter Dayn. Barren Earth - The Leer

 

[haunted shores]

Silti kaipaan Pasi Koskisen laulua ihan perkeleesti.

Lainaan vain tämän kohdan, koska siihen tavallaan kiteytyy juuri se mitä itsekin ajattelen ja sitten taas tavallaan ei laisinkaan.

Ensinnäkin, joskus aikoinaan kun olin vielä nuori ja hoikka ja komea ja Amorphis julkaisi levyjä kuten Elegy, oli aivan luonnollista että bändit vaihtoivat laulajia. Iron Maiden, Sentenced, Helloween, Sepultura.. Oli niitä varmaan muitakin. No, monilla meni vituiksi, mutta jotkut onnistuivat. Itselleni noihin aikoihin Koskisen ilmestyminen mikin varteen oli vain luonnollista.

Näin jälkikäteen toki Amorphis on ollut kolme eri bändiä. Se alkuperäinen, Koskinen era ja Joutsen era. Ensimmäiseen minulla on ensi-ihastumisen kaltainen ikuinen tunneside, keskimmäisen kanssa olen kasvanut ja jälkimmäisestä olen vieraantunut.

Silti, Joutsen oli juuri sitä mitä Amorphis tarvitsi, koska Koskisen kanssa oltiin kuljettu tien päähän. Siksi siis parempi näin. Vaikka Koskista kuinka ikävä olisikin.

Nyky-Amorphis tuntui Eclipsen - Skyforgerin aikaan helvetin kovalta, mutta sitten alkoi vaivata snadi yhdentekevyys ja levyhyllyssäni pölyyntyvän Circlen olen kuunnellut kaksi kertaa. Ensmmäisen ja viimeisen. En sano, että kyseessä olisi huono levy, vaan itselleni ikävä kyllä täysin samantekevä. Joku Sampo, Silver Bride ja pari muuta ässää Joutsenen ekalta ja kolmannelta toimivat yhä, mutta en kyllä enää vain jaksa.

Karelian Isthmus - Far From the Sun nevöfoget

 

[-OO-]

Silti, Joutsen oli juuri sitä mitä Amorphis tarvitsi, koska Koskisen kanssa oltiin kuljettu tien päähän. Siksi siis parempi näin. Vaikka Koskista kuinka ikävä olisikin.

Tästä samaa mieltä. Joutsenen tulo kyllä puhalsi uutta henkeä jotenkin väsähtäneen tuntuiseen bändiin, ja minulle tämä Joutsenen aikainen Amorphis on ollut parasta Amorphista. Pidin kyllä Koskisen aikaisesta tuotannostakin (siitä vanhasta örinäpainotteisesta Amorphiksesta en ole koskaan pitänyt) mutta jotenkin tämä nykyinen muoto toimii minun mielestäni parhaiten.

 

[Ahar]

Tästä samaa mieltä. Joutsenen tulo kyllä puhalsi uutta henkeä jotenkin väsähtäneen tuntuiseen bändiin, ja minulle tämä Joutsenen aikainen Amorphis on ollut parasta Amorphista. Pidin kyllä Koskisen aikaisesta tuotannostakin (siitä vanhasta örinäpainotteisesta Amorphiksesta en ole koskaan pitänyt) mutta jotenkin tämä nykyinen muoto toimii minun mielestäni parhaiten.

Samaa mieltä. Joutsenen tulon jälkeen Amorphis lähti uudelleen lentoon ja tästä johtuen on mielestäni tällä hetkellä yhdessä bodomin kanssa parasta, mitä suomalainen musiikkimaailma kuulijoilleen tuottaa.