Mainos

Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 515 238
  • 15 665

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Edellinen hallituskausi oli varmasti joidenkin mielestä parasta mitä koskaan on ollut, mutta vastuuta taloudesta tai tulevaisuudesta se hallitus ei kyllä pystynyt ottamaan. Kyllä sielläkin ihan samalla tavalla osattiin hallitusohjelmaan kirjata TA-puolta koskevia kirjauksia ja myös tehdä ne. Valitettavasti TA-puoli ei kuitenkaan käyttänyt työsulkua vaikka näin jälkeenpäin olisi tasapuolisuuden nimissä näin tehdä.
Kaikella rakkaudella nykyhallituksen hankalaa tilannetta ajatellen en lähtisi myöskään unohtamaan edellisen hallituksen aikaista pelikenttää. TA-puolen ja aika monen muunkin mielestä sitä rahaa olisi silloin pitänyt vetää seinästä aika paljon enemmänkin vaikka nyt sitten onkin "vähän" eri sävelet.

Niin kauan, kun tämän hallituksen ohjelmassa on jotain puolen miljardin lahjoja kivaa tulosta tekevälle pörriäiselle, on melko turha puhua mistään muusta kuin ideologiasta. Kuinka ne kehtaa ja kyllähän ne kehtaa ja rahaa on.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Eikö kärsijöinä ole kaikki? Duunareiden lisäksi valtio, kunta, omistajat ym ym.

Toki jos lakolla ei olisi mitään kipuvaikutuksia, kuka niitä enää pitäisi?
Kun kärsijänä on kunta, niin se duunari on sijaiskärsijä. Kun kärsijänä on valtio, taas kärsii se duunari ja usein se omistajakin on joku duunari, jolla on pieni osakesalkku. SAK kumppaneineen on tippunut talouden hoidosta täysin junasta pois. Sitä se vasemmistopolitiikka teki meille.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
No ovat todellakin muuttuneet. Tässäpä tämä ongelma kovin onkin. Mennään vanhoilla muistoilla eteenpäin.

Enhän minä sitä sanonut, ettei koskaan ole ulosmarssia ollut. Ei semmoista enää ole olemassa. Edes isoja pomoja ei istuta ulos 80-luvun tyylisesti. Ne lentää kyllä sieltä pihalle kohtuu itsestään. Nykyään heidänkin toimiaan seurataan hieman eri tavalla kuin kymmeniä vuosia sitten.
En nyt ihan -80 luvusta puhunut. Ihan on europortsin aikaan ollut ulosmarsseja ja 2000-luvulla aika monta
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun lakkokenraali toteaa, että Orpo on kuin Putin ja Purra kuin Zaharova. Ja työntekijät ovat Navalnyi, fiksumpi osa vasemmistoa irtaantuisi näistä paskapuheista. Kovin on hiljaista.
Liekö mennyt ohi mutta en muista kuulleeni että oikealla olisi kovin innokkaasti irtauduttu Rydmanin kommenteista. Tuskin PS on mafia -kommentteja pyytänyt anteeksi?

Sinänsä väliä, mutta tätä huutelua on oikealta vasemmalle, ministeritasolta lakkovaihteihin. Tässä kaivattaisiin jotain aikuista paikalle sanomaan että nyt riittää, ja takaisin sisälle huutelemasta.
Toki kaikki kärsii.

Se nyt vain on moraalisesti väärin vahingoittaa muita ihmisiä, jos ei saa omaa tahtoaan läpi. Tämän vuoksi poliittisia lakkoja on monissa maissa rajoitettu.
Hallitus saa lakiasetuksella poliittiset lakot loppumaan 1-2 vuodessa. Toki lailliset lakot jää työkalulaatikkoon kun TES neuvottelut eivät etene, ts et saa läpi sitä mitä tahdot tai tavoittelet. Tämä varmaankin nähdään syksyllä, kun palkkaneuvottelut alkavat. Ja niidenkin lakkojen vaikutukset tulevat olemaan negatiivisia.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Mikäköhän mainostoimisto tuon sloganin on keksinyt missä hallituksen mandaatti kokoajan kyetään kumoamaan sillä että kampanjoidessa on kerrottu eri asioita kuin mitä hallitusohjelmassa? Galluppejahan on nyt tehty vuoden päivät ja hallituspuolueiden tuki ei käsittääkseni ole laskenut, joten tästä voisi epäsuorasti päätellä, virherajojen puitteissa että hallituspuolueiden politiikalla on yhä enemmistön tuki. Varmasti löytyy niitä jotka ovat kelkasta hypänneet, mutta takinkääntöjä lienee toisinkinpäin.

Eduskuntavaaleissa äänestetään kuitenkin vaalijärjestelmästä johtuen puolueita ja hallitusohjelman hyväksymisen on tehnyt jokaisen hallituspuolueen puolueen päättävä elin. Eli perussuomalaisten äänestäjä on saanut perussuomalaisten hyväksymän hallitusohjelman joka kaikenlisäksi näyttää nauttivan kutakuinkin vaaleja edeltävää kannatusta. Eli tuon väsyneen hallituksen mandaatin vesityksen voisi lopettaa koska sitä ri tunnu esittävän kovinkaan moni hallituspuolueiden äänestäjistä, jotka päinvastoin tuntuvat yhä kannattavan hallitusohjelman toteutusta.
 

Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Mutkuttelussa vasemmisto alkaa olla jo maailmanennätys tasolla. Luulisi, että vasemmalla kyetään samaan kuin oikealla. Rydmanin vertauksesta ei pidetty ja ylipäätään Rydmanin, Tynkkysen ja kumppaneiden kovat puheet todettiin minunkin toimesta petettyjen vaalipuheiden savuverhoksi.

Kun Metallin lakkokenraali toteaa, että "Orpo on kuin Putin ja Purra kuin Zaharova. Ja työntekijät ovat Navalnyi", fiksumpi osa vasemmistoa irtaantuisi näistä paskapuheista. Kovin on hiljaista.

Kahtiajakoa ajetaankin entistä leveämmäksi tarkoituksenaan saada poliittinen aloite vasemmiston ja jopa paikallisesti äärivasemmiston käsiin.
Vaikka en olekaan vasemmistolainen niin kommentoin tähän, että kyllä pisti silmään tuo tökerö vertaus Mällisen suusta, huh huh.
Mutta mutta, hän on kuitenkin vaan "lakkokenraali" eikä kansanedustaja, ministeriydestä puhumattakaan. Ehkä siksi tuota ei ole sen kummemmin noteerattu täälläkään.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Vaikka en olekaan vasemmistolainen niin kommentoin tähän, että kyllä pisti silmään tuo tökerö vertaus Mällisen suusta, huh huh.
Mutta mutta, hän on kuitenkin vaan "lakkokenraali" eikä kansanedustaja, ministeriydestä puhumattakaan. Ehkä siksi tuota ei ole sen kummemmin noteerattu täälläkään.
No nimenomaan. Joku työpaikan luottari, jotka usein ovat vannoutuneimpia ay-änkyröitä ja lakkokiimassa jutut saattaa mennä villeiksi, kun on uho päällä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vaikka en olekaan vasemmistolainen niin kommentoin tähän, että kyllä pisti silmään tuo tökerö vertaus Mällisen suusta, huh huh.
Mutta mutta, hän on kuitenkin vaan "lakkokenraali" eikä kansanedustaja, ministeriydestä puhumattakaan. Ehkä siksi tuota ei ole sen kummemmin noteerattu täälläkään.

Oli todella tökerö. Vaikka kyse onkin vain yhden ison terästehtaan pääluottamusmiehen puheista, kyllä niitä hiukan kuunnellaan Suomen ulkopuolellakin. Raaheen on kaavailtu fossiilivapaata terästä tuottavaa minimill-tehdasta.

Vaikka liikaa ei tule painottaa äärivasemmistolaisia näkemyksiä yhden Suomen suurimman tehtaan pääluottamusmiehen suusta, valitettavasti niilläkin saattaa jotain painoarvoa olla. Sijoittajien kannalta yhteiskuntarauhan äkkiväärä ympäristö ei ole toivottu.

Ja vikaa ei ole vain työntekijäpuolen ääripäässä. Ei PS:n käyttäytyminenkään fiksulta vaikuta edes Rydmanin ulkopuolella. Odotin, että perjantaina olisi saatu jotain alulle, mutta näin ei käynyt.

On kaksi vastakkaista näkemystä ja vaikka tuen hallituksen kantaa, ilman joustoja tuskin saadaan järkevää sopua. Harvoin se muuten onnistuu.
 

Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Oli todella tökerö. Vaikka kyse onkin vain yhden ison terästehtaan pääluottamusmiehen puheista, kyllä niitä hiukan kuunnellaan Suomen ulkopuolellakin. Raaheen on kaavailtu fossiilivapaata terästä tuottavaa minimill-tehdasta.
Just tämä. Kyllä molemmin puolin pitäisi osata pitää mölyt mahoissa, vaikka olisi minkälainen angsti päällä.

Ssab.lla on kyllä historiaa suupalteista ja "änkyröistä" pääluottanusmiehistä. Rautaruukin aikana Asser Siuvatti oli kyllä "iso piikki herrojen lihassa". Asseria vihattiin ja rakastettiin. Hän oli viimeiseen asti työntekijöiden puolella ja oli varmasti tunteita jakava persoona.

Rauha hänen muistolleen, kuoli muutama vuosi sitten. Työntekijät varmasti jäi kaipaamaan, sai paljon hyvää aikaiseksi.

Suht läheltä seurannut tehdasta, en kuitenkaan palkollisena.
 
Viimeksi muokattu:

Larbatchov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Paperitehtaita ajetaan alas ja ainakaan UPM ei aio maksaa palkkoja lakon ajalta. En oikein tiedä onko oikein ja reilua, toisaalta miksei poliittinen työsulku tavallaan olisi ihan yhtä järkevä kuin poliittinen lakkokin
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Just tämä. Kyllä molemmin puolin pitäisi osata pitää mölyt mahoissa, vaikka olisi minkälainen angsti päällä.

Ssab.lla on kyllä historiaa suupalteista ja "änkyröistä" pääluottanusmiehistä. Rautaruukin aikana Asser Siuvatti oli kyllä iso piikki "herrojen lihassa". Asseria vihattiin ja rakastettiin. Hän oli viimeiseen asti työntekijöiden puolella ja oli varmasti tunteita jakava persoona.

Rauha hänen muistolleen, kuoli muutama vuosi sitten. Työntekijät varmasti jäi kaipaamaan, sai paljon hyvää aikaiseksi.
Asser Siuvatin (skp) puheenparteen kuuluivat luokkakantaiset ilmaisut, työläistoverit ja sen sellaiset. Vaikka Siuvatti oli änkyrä ja rähinäherkkä pääluottamusmies, niin tuollaista Mällisen sorttista henkilökohtaisuuksiin menemistä en oikein olisi osannut yhdistää Siuvatin meininkiin, sen perusteella millaisen kuvan hänestä julkisuuden kautta sain.

Samaa mieltä siitä, että alatyyliset puheet ja varsinkin henkilökohtaisuudet olisi hyvä jättää molemmin puolin väliin. Koskee etenkin niitä, joilla on vähääkään julkinen rooli työmarkkina-asioihin liittyen. Joutava möykkääminen ei varsinaisesti edistä mitään asiaa.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL

Paperitehtaita ajetaan alas ja ainakaan UPM ei aio maksaa palkkoja lakon ajalta. En oikein tiedä onko oikein ja reilua, toisaalta miksei poliittinen työsulku tavallaan olisi ihan yhtä järkevä kuin poliittinen lakkokin

Ei kyse ole mistään oikeudesta, reiluudesta tai politiikasta, jos tehdas ei saa lakkojen takia tarvitsemiaan raaka-aineita pyörittääkseen toimintaansa.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Toki kaikki kärsii.

Se nyt vain on moraalisesti väärin vahingoittaa muita ihmisiä, jos ei saa omaa tahtoaan läpi. Tämän vuoksi poliittisia lakkoja on monissa maissa rajoitettu.
Onhan se naiivia, että hallitus määrää yksipuolisesti duunarien oikeuksien heikennyksiä ja sitten ihmettelee että tulee vastareaktio kun "osapuolet ovat SAK yms ja EK".

Asenne on muutenkin ollut se, että ei me hei taivuta missään mutta tulkaa neuvottelupöytään. Mistä se Orpo sitten neuvottelee jos mikään ei ole neuvoteltavissa?
 

MarkoPalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU, Hammarby IF, Jokerit
Pahalta ja surulliselta vaikuttaa tämä idiotismi.

AY-liike käy epätoivoisesti valtataisteluaan, piittaamatta lainkaan suomalaisten työpaikoista, maan taloudesta ja ylipäätään muusta kuin omasta asemastaan. Lakkoilevat liiton jäsenet ovat pahimmin höynäytettävinä tässä sotkussa. Seuraus kevään mittaan on laajat yt:t sekä niiden seurauksina lomautukset ja irtisanomiset, nyt lakossaolijoista moni on syksyllä kortistossa.

Hallituksen yksipuolinen syyttely on hölmöä, ihan on Elorannat, Kokot ja kumppanit suurimmat syylliset sotkuun.

Ja tosiaan satamien automatisointiin riprap vauhtia, on kestämätöntä olla tulevaisuudessakin iänkaiken AKT:n kiristysten vankeina
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Onhan se naiivia, että hallitus määrää yksipuolisesti duunarien oikeuksien heikennyksiä ja sitten ihmettelee että tulee vastareaktio kun "osapuolet ovat SAK yms ja EK".

Asenne on muutenkin ollut se, että ei me hei taivuta missään mutta tulkaa neuvottelupöytään. Mistä se Orpo sitten neuvottelee jos mikään ei ole neuvoteltavissa?
Eihän Orpo ei mistään neuvottele vaan keskustelee. Turhaa hallitus marisee.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Pahalta ja surulliselta vaikuttaa tämä idiotismi.

AY-liike käy epätoivoisesti valtataisteluaan, piittaamatta lainkaan suomalaisten työpaikoista, maan taloudesta ja ylipäätään muusta kuin omasta asemastaan. Lakkoilevat liiton jäsenet ovat pahimmin höynäytettävinä tässä sotkussa. Seuraus kevään mittaan on laajat yt:t sekä niiden seurauksina lomautukset ja irtisanomiset, nyt lakossaolijoista moni on syksyllä kortistossa.

Hallituksen yksipuolinen syyttely on hölmöä, ihan on Elorannat, Kokot ja kumppanit suurimmat syylliset sotkuun.

Ja tosiaan satamien automatisointiin riprap vauhtia, on kestämätöntä olla tulevaisuudessakin iänkaiken AKT:n kiristysten vankeina
Kyllä ihmisillä on ihan aito huoli toimeentulostaan heikennysten myötä. Ihan jo ensimmäisen sairaslomapäivän omavastuu on pienipalkkaisilla aloilla todella iso asia. Ja kyllä - useimmilla aloilla se on toistaiseksi työehtosopimuksessa mutta tulee olemaan lisäase taas työnantajien pöydällä. Nyt niitä helpotuksia tulee vain yhteen suuntaan ja esim hoitoalan neuvottelut olivat tarpeeksi vaikeat jo viimeksi ja eipä sieltä juuri mitään saatu.

Tämä tulee väistämättä johtamaan siihen että ihmiset esim menevät sairaana töihin. Tällä hetkellä jo moni elää kädestä suuhun.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Koskaan ei pitäisi henkilöiden ulkonäköön puuttua, mutta tuosta Ismo Kokosta tulee heti mieleen pahimman luokan änkyrä, joita itse on joutunut katselemaan tuolla järjestöjen puolella. Ei muuta kuin lakkoon vain, ei me tarvita Suomessa uudistuksia. Kymmenen vuoden päästä valtion velka on sitä luokkaa, että meidät pakotetaan säästöihin, niin tietysti voi käydä nytkin. Elorannan eläkkeellä toki pärjää hyvin ja eihän hänen tarvitse ajatella nuorisoa.
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Kyllä ihmisillä on ihan aito huoli toimeentulostaan heikennysten myötä. Ihan jo ensimmäisen sairaslomapäivän omavastuu on pienipalkkaisilla aloilla todella iso asia. Ja kyllä - useimmilla aloilla se on toistaiseksi työehtosopimuksessa mutta tulee olemaan lisäase taas työnantajien pöydällä. Nyt niitä helpotuksia tulee vain yhteen suuntaan ja esim hoitoalan neuvottelut olivat tarpeeksi vaikeat jo viimeksi ja eipä sieltä juuri mitään saatu.

Tämä tulee väistämättä johtamaan siihen että ihmiset esim menevät sairaana töihin. Tällä hetkellä jo moni elää kädestä suuhun.
Jaa, Ruotsissa on tämä palkaton ensimmäinen sairaslomapäivä ollut todellisuutta muistaakseni jo 1990-luvulta lähtien. Sitä se on ollut demarihallitustenkin aikana. Muutenkin aateveljien ero Suomen demareihin on kasvanut merkittävästi. Ruotsin ja Tanskan demarien talouspolitiika on lähempänä kokoomusta ja maahanmuuttopolitiikka, erityisesti Tanskassa, on lähempänä perussuomalaisia. Norjasta ja Islannista en tiedä, mutta norjalaiset demarit voisivat luvata kansalle melkein mitä vain. Rahaa kun tulee seinästä (lue fossiilista), koska sitä nyt vain on.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Itse toivon että lakot tosiaan kestäisivät kuukauden. Ihan oikein kaikille nykyhallitusta äänestäneille paskoille.

Toki laihakin sopu on sinänsä parempi kuin lihava riita mutta joskus lihava riita on hyvä keino palauttaa ihmiset todellisuuteen.
 

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä ihmisillä on ihan aito huoli toimeentulostaan heikennysten myötä.
Ongelmana tässä on se, että jos leikkauksia tehdä, meidän talous ei kestä nykyisiäkään yhteiskunnan kustannuksia ilman velanoton lisäystä, saati sitten tulevien vuosien kasvavia menoja. Siinä kohtaa kun EU ja IMF joutuvat tekemään leikkaukset hallituksen puolesta, toimeentulo tulee romahtamaan ihan eri tavalla jokaisella, myös heikommassa asemassa oleville. Tämän takia ihmettelen, miksi meillä on nyt varaa riidellä, lakkoilla ja kaivaa ainoastaan syvemmäksi talouden kuoppaamme.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Itse toivon että lakot tosiaan kestäisivät kuukauden. Ihan oikein kaikille nykyhallitusta äänestäneille paskoille.
Toiveensa kullakin, on ne toiveet sitten järkeviä tai ei. Miksipä ei samalla jatketa lakkoilua koko loppuvuosi, sillähän saataisiin entistäkin paskempi lopputulos Suomen kannalta, mikäli se on se toive, kuten yllättävän monella tuntuu olevan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös