Mainos

Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 514 767
  • 15 665

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Onhan noita erilaisia tukipaketteja ollut aiemminkin, eikä AY ole noita vastaan koskaan lakkoillut. Aika kujalla saa olla, jos ei näe eroa tämän työehtokiistan ja näiden välillä. Ei vasemmiston ja AY:n yhteyttä kukaan ole kiistämässä, mutta melkoista foliohattuilua tuo teoriasi. Kuinka usein vasemmistohallitukset ovat olleet heikentämässä työehtoja näin radikaalisti? Tuosta kysymyksestä voi löytyä jotain vinkkiä dilemmaasi.
Ensinnäkin olen ikäni (vajaat 40 vuotta) ollut palkkatyössä ja koko ajan myös kuulunut ammattiliittoon.
En silti näe että nykyinen hallitus olisi kovin radikaalisti heikentämässä työehtoja, ainakaan niin paljon, että minä mihinkään lakkoon osallistuisin.
Nyt on vaan tilanne valitettavasti se, että valtiontalous on sen verran heikossa hapessa, että jotain pitää tehdä.
Niinpä kaikkien on nyt osallistuttava talkoisiin, jotta emme olisi samassa tilanteessa kuin 90 luvun lamassa, jossa Suomen lainat tippuivat roskalainaluokkaan.
Ne jotka elivät silloin, eivät varmasti muistele kaiholla noita aikoja.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

No näin, mutta miten tämä liittyy tuohon viestiini tai edes siihen omaan alkuperäiseesi?
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Käyttäjä on saanut kokonaisvaltaisesta suorittamisesta paussin Löylyhuoneeseen
Nyt on vaan tilanne valitettavasti se, että valtiontalous on sen verran heikossa hapessa, että jotain pitää tehdä.
Niinpä kaikkien on nyt osallistuttava talkoisiin, jotta emme olisi samassa tilanteessa kuin 90 luvun lamassa, jossa Suomen lainat tippuivat roskalainaluokkaan.
Tämä nyt ei pidä paikkaansa. Se että fasistit toistaa sitä telkkarissa ei tee siitä totta.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Ammattiliitoissa ja niiden poliittisissa lakoissa on hieman samaa kuin bolsevikkien vallankumouksessa Venäjällä. Teoreettisesti hyvän aatteen edessä pystytään jäsenistöä käyttämään käsikassarana johtajiensa tavoitteiden edistämiseen, jonka lopputulema ei kuitenkaan lopulta palvele jäsenistöään.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
AY liike on lakkoillut vasemmistohallitusta vastaan, vaikka ehkä syytä olisi ollut?
Kyllähän juuri viimehallituksen aikana, jolloin vallassa oli täälläkin monen parjaamaa "vasemmistohallitus" hyökkäsi Tehy ja muutkin julkisen puolen liitot surutta myös hallitusta vastaan ajaessaan omien työehtojen parannusta. Vaikkakin neuvotteluosapuoli olikin KT niin kyllä siellä sai sdp ihan oman osansa kuraa. Ei vasemmistohallituksillakaan mitään koskemuutta ole. Ja kyllä tiedän monia, jotka jättivät vaaleissa äänestämättä Sdp:tä pakkolakien sorvaamisen takia.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
No näin se vähän Helsingissäkin on, myönnän. Mutta onhan se erän suuruus lyöty tuolloin jo lukkoon, eli ei kyse sentään siitä ole, että toivotaan jotain ja saadaan mitään. Käsittääkseni Helsinki ollut kuitenkin toistaiseksi reilustikin parempi ja anteliaampi työnantaja kuin Vantaa, siitä propsit, vaikka käyrä vähän alaviistoon täälläkin jo menossa.
Me aineenopettajat emme saaneet viimeisestä suuresta järjestelyerästä mitään. Ne menivät siihen, että varhaiskasvatuksen opettajien alkupalkka nostettiin yli luokanopettajan, erityisopettajille sekä alkuopetukseen. Aiemmin on nostettu esimerkiksi päiväkodin johtajien palkkoja. Järjestelyerät ovat hyvin tehokkaasti kiertäneet aineenopettajat, ja koska ei ole edes TVA-lisiä, niin olemme jopa jonkinlaisessa palkkakuopassa verrattuna naapurikuntiin. VOAY olisi halunnut esimerkiksi nostaa luokanohjaajien korvausta. Ei ole oikein hyviä kokemuksia paikallisesta sopimisesta.

Vantaalle alkaa olla hankalaa löytää esimerkiksi meitä matemaattisten aineiden opettajia. Palkan ja huonon maineen lisäksi karkoittava tekijä on kuulemma pakotettu tiimi- tai yhteisopettajuus. Enkä ihmettele. Meistä kokeneemmista tehdään omalla ajallamme ilmaisia opettajia vasta-alkajille ja epäpäteville.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Siis valtion talous ei ole huonossa hapessa, vai mitä nyt tarkoitat?
Kyllä, valtiontalous ei ole niin huonossa kunnossa kun väitetään, jos olisi, niin tehtäisiin toimia kuten eläkkeiden leikkaus, yritystukien poisto ja tuotaisiin yleishyödylliset järjestöt verolle, mutta näin ei tehdä koska kannatus ja niin kauan kun se menee ohi talouden, ei taloudessa ole mitään hätää.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu

Se että suomalainen poliitikko jättää oman suosionsa säilymisen vuoksi mm. eläkkeet rauhaan, ei tarkoita, etteikö oltaisi kusessa. Ymmärrän hyvin pointtisi, mutta toivottavasti kukaan ei oikeasti ajattele, että kokoomuksen munattomuus on merkki siitä, että talous olisi hyvissä kantimissa.

Henkilökohtaisesti toivon, että varsinkin eläkkeet pistetään remonttiin tällä hallituskaudella. Nyt jos koskaan siihen voisi olla sopiva valtionvarainministeri.
 
Sittenpä on täysin turha selittää, että nämä nykyiset toimet ovat välttämättömiä valtion talouden pelastamiseksi. Näillä lyödään työntekijäpuolta, se on se agenda. Orpo, Satonen ja Purra ovat vasara ja EK ja SY se käsi.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Sittenpä on täysin turha selittää, että nämä nykyiset toimet ovat välttämättömiä valtion talouden pelastamiseksi. Näillä lyödään työntekijäpuolta, se on se agenda. Orpo, Satonen ja Purra ovat vasara ja EK ja SY se käsi.

Meinaat siis, että myös IMF on väärässä, kun se pitää näitä nykyisiä toimia välttämättömänä ja patistaa myös lisätoimiin?
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Meinaat siis, että myös IMF on väärässä, kun se pitää näitä nykyisiä toimia välttämättömänä ja patistaa myös lisätoimiin?
IMF kyllä ihan sen raportin mukaan mainitsee että työllisyyttä ja tuottavuutta parantavilla muutoksilla tulisi olla taloutta tukeva rooli. Nyt näin ei tapahdu.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Perustatko vaikutusarviosi mihin tarkalleen? Eihän ideologia ja oma mututuntuma vaikuta?
Tottakai vaikuttaa, ihan niinkuin kaikilla suomalaisilla. Myös päättäjillä. Erona vain on se että olen oikeassa.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Tottakai vaikuttaa, ihan niinkuin kaikilla suomalaisilla. Myös päättäjillä. Erona vain on se että olen oikeassa.

Kun sulla nyt selkeästi on täysin poikkeuksellinen taloudellinen hahmotuskyky ja ilmeisen kova laskupääkin, kannattaisi tarjota tuota osaamista päättäjien käyttöön. Hieman tosin itse kyseenalaistan näkemystä työntekijöiden kurittamisesta, koska itse ainakin työntekijänä hyödyn näistä tulevista muutoksista.
 
Kannattaisi varmaan, mutta Purrahan totesi että aivan se ja sama kuka tarjoaa mitä tahansa neuvoa niin nämä ajetaan läpi. Se jos joku on puhdasta ideologiaa.

Itse en vain näe mitään työllisyyttä parantavaa siinä että ihmiset siirretään luukulta toiselle.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Äsken totesit, että vain työntekijäpuolta lyödään, niin kerrotko vielä, miltä luukulta mille luukulle työntekijöitä siirrellään? Itse talousmaallikkona en tätä ihan hahmota.
Pahoitteluni, hyppäsin aiheesta toiseen. Kyseisillä muutoksilla myös lyödään heikoimmassa asemassa olevia kansalaisia.
 
#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ammattiliitoissa ja niiden poliittisissa lakoissa on hieman samaa kuin bolsevikkien vallankumouksessa Venäjällä. Teoreettisesti hyvän aatteen edessä pystytään jäsenistöä käyttämään käsikassarana johtajiensa tavoitteiden edistämiseen, jonka lopputulema ei kuitenkaan lopulta palvele jäsenistöään.
Ammattiliitoilla, kuten muillakin edunvalvontajärjestöillä on iso huoli laskevasta jäsenmäärästä ja siksi kova näyttämisentarve. Tärkein ajettava etu on oma asema, jäsenten edut jos kulkevat käsikädessä, niin plussaa.

Käytössä olevat retoriset keinot eivät nykyajan nuorempaa väkeä oikein puhuttele. Jokainen tietää, ettei hallitus tietenkään halua lyödä työntekijöitä tai iskeä köyhimpiä maanrakoon, vaan se todella etsii keinoja talouden tasapainottamiseen. Muutamalta sukulaisnuorelta kysyin asiasta ja heidän näkemyksensä mukaan nuoriso pääosin vihaa tuollaista vastakkainasettelun lietsomista. Työntekijän aseman hekin tahtovat pitää asiallisena, mutta hyvänä kysymyksenä pohtivat, löytyisikö edunvalvojiksi aivan toiset tahot. Siihen suuntaanhan tässä hiljalleen ollaan menossa ja hyvä niin, kun ay-liikkeet sitä kehitystä nopeimmin edistävät.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Kaikki on tietysti suhteellista ja oma harmi tuntuu olevan aina liikaa, mutta itse en lähtisi luonnehtimaan neljän päivän lakkoa vielä erityisen pitkäksi.

Mutta kuitenkin yksi päivä palkatonta sairauslomaa on?

Tässähän olisi muuten samalla myös oiva ratkaisu sairauslomakarenssikiistaan. Kun liitot julistavat, että peppu kestää pidemmänkin lakkoilun eikä muutama päivä tunnu missään, voitaisiin järjestää niin että liitot maksavat sen ensimmäisen sairauslomapäivän palkan.

Niitä saikkupäiviä on kuulemma kohtuullisen vähän ja liitoilla kerran on muutenkin varaa noita jäseniensä päiviä maksella. Liittojen vetovoima saa buustia ja yritysten kannattavuus paranee. Kaikki voittaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta kuitenkin yksi päivä palkatonta sairauslomaa on?
Mikä ei sekään edes koske valtaosaa liittojen työntekijöistä, joiden TES on sovittu sairasloma-ajan palkallisuudesta.

Kyllä näissö hallituksen toimissa selvästi enemmän kärsivät työttömät kuin työlliset.
 
vimpa

Eikö se villien työnantajien palkattomaan saikkuun joutuva työläinenkin ole puolustamisen arvoinen, kuten muutkin vähemmistöt?

Silti kyllähän totta on, että työttömät ja osa-aikatyöläiset kärsivät kokoaikatyöllisiä enemmän.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Itse en ole 60 päivän maksuehtoon Suomessa törmännyt, mutta Ruotsissa tuo on hyvin yleistä - lähes "maan tapa". Suomessa tyypillinen maksuehto on 14-21 päivää. Isommassa yrityksessä laskunkierto ottaa jo helposti tuon 14 päivää siitä kun lasku tulee yritykselle siihen kun maksu lähtee pankista. Ainakin kaikissa yrityksissä joissa itse olen toiminut, on pienten toimittajien laskuja maksettu erikseen hyvinkin lyhyellä varoajalla jos sellaiseen toimenpiteeseen on tullut asiallinen pyyntö.
Off topic, mutta omalla eli IT-alalla on 90pv:n tai jollain jopa 120pv:n maksuaikoja. Yleisimmät ovat 30-60pv ja niissä saattaa olla myös vaihtoehtona 7-14pv x-prosentti kassa-alennus.
Laskuja voi faktoroida, jonka hinta nykyisin kalliimpaa tai pyytää omilta tavarantoimittajilta pidennystä maksuaikoihin. Ihan yleinen trendi tämä päivänä, että maksuajat pitenevät molempiin suuntiin.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Off topic, mutta omalla eli IT-alalla on 90pv:n tai jollain jopa 120pv:n maksuaikoja. Yleisimmät ovat 30-60pv ja niissä saattaa olla myös vaihtoehtona 7-14pv x-prosentti kassa-alennus.
Laskuja voi faktoroida, jonka hinta nykyisin kalliimpaa tai pyytää omilta tavarantoimittajilta pidennystä maksuaikoihin. Ihan yleinen trendi tämä päivänä, että maksuajat pitenevät molempiin suuntiin.

Jatkan offtopiccia.

Meillä taitaa olla tavoite 45pv toimittajalle ja asiakkaalle sitten lyhyempi, mutta ei tietoa mikä. Ulkoisten toimittajien suuntaan keskiarvo taisi olla joku 50pv. Aikoinaan kun olin investointipuolella niin siellä näki noita 100 pv makusaikoja myös. Kovasti riippuu millä alalla ollaan. Kuljetuspuolella taitaa maksuajat olla 14pv tai alle, kun ei ne autot liiku ilman polttoainetta.

Nythän EU on valmistelemassa direktiiviä milää maksuajat olisi max 30pv. Tämä olisi ihan hyvä uudistus, niin ei tarvitsisi näistäkään vääntää. Tästä ei tosin ole hetkeen kuulunut mitään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös