Mainos

Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 515 262
  • 15 665

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Joo, ja olisikin parempi, että sopimiseen halukkaat voisivat sen tehdä. Taitaa vaan olla niin, ettei vallitsevaa käytäntöä halua oikein yksikään osapuoli muuttaa.

Tehy lähinnä haluaa, mutta tällä kierroksella se ei tosiaan ole mahdollista.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Itse olisin "tyytyväinen" tähän. Tuossa nyt oikeasti koitetaan kuitenkin matalimpia palkkoja nostaa hieman enemmän, ja myös koko julkisen palkkatasoa samoin maltillisesti. Itse en koe niin isossa palkkakuopassa olevani, niin tuo olisi taloustilanteen huomioiden ihan tyydyttävä lopputulos. En tiedä, mitä niillä aloilla tuumitaan, joissa kuoppaa enemmän.

Epäilen, että hoitajille 5 % viidessä vuodessa ei tule riittämään, kun 18 % hakivat viidessä vuodessa. Toivon, että he voivat jäädä keskenään sopimaan mahdollisesti paremmista ehdoista, jos tämä muille käy. Itse en antaisi latiakaan enempää kyllä työnantajana ainakaan ennen palkkaharmonisaation vaikutusten selviämistä.
Ei tuosta 5% potista sairaanhoitajat edes saa välttämättä mitään, jos päätetään tuo kohdistaa paikallisesti niille, joilla on huonompi palkka kuin heillä. Kuten ei tule kouluissa aineenopettajille, koska varhaiskasvatuksessa on huonommat palkat.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Täysin sama. Epäilen vahvasti että paikalliset erät menevät korkeimpien velvollisuuksien tunnin tiputukseen tai luokanopettajien luokanvalvojakorvaukseen.

Tuon korkeampiin prosentteihin tuskin löytyy varaa. Ja onhan tuossa tuo pieni lisä yleiseen tasoon. Jos joku ala intoilee niin tulee tuon päälle ymmärtääkseni nuo prosentin molemmin puolin olevat korotukset.

Hoitajat jatkakoon lakkoa jos luulevat että parempaa on puristettavissa. Epäilen että nyt kannattaisi tehdä ihan peruslaskutoimituksia mikä oikeasti kannattaa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ei tuosta 5% potista sairaanhoitajat edes saa välttämättä mitään, jos päätetään tuo kohdistaa paikallisesti niille, joilla on huonompi palkka kuin heillä. Kuten ei tule kouluissa aineenopettajille, koska varhaiskasvatuksessa on huonommat palkat.
No toivottavasti nyt menee kaikille jotain jakoon. Tuo 5,1% lisäraha on kuitenkin koko palkkasummaa koskeva, jolloin vain muutamalle ammattinimikkeelle kohdistettuna olisi aika massiivinen resurssi. Itse en kertaluvulla saanut uutisesta vielä oikein tolkkua, missä määrin noita kohdistetaan ja missä määrin jaetaan kaikille.

Nyt sitten jännätään huomista. Kyllä mun toive olisi, että menisi läpi, mutta epäilyttää kyllä.
 
Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
Onhan tässä toki omalla hoitajauralla ilman ikälisiä peruspalkka vuosien saatossa noussut n. 400€/kk. Harmonisaatiot toki tehtynä ja näkyy palkassa, joskin on siellä erikseen maksettava vastuulisä, työnkuvasta johtuen.

Olisin omalta osaltani varsin tyytyväinen tuohon ehdotukseen, jos tekstipuoli on kunnossa. Parempaa tuskin tulee. Tähtäin muualla, työnhaku ja opinnot käynnissä. Joukkoirtisanoutumiseen en lähde.

Edelleen, mielestäni palkkarakenteessa on pahiten vialla se, että jossain (kärjistys) ohjaustiskillä istuva naisoletettu hoitaja saa saman verran tai jopa enemmän palkkaa, kuin esim päivystys- tai tehohoitaja, vaikka vastuu ja vaadittu ammattitaito on ihan eri sfääreissä.

Hoitoala on kyllä oman sopimuksen tarpeessa. Sinne voisi suoraan eriyttää akuuttipalvelut palkkataulukon yläpäähän, heti perään erikoissairaanhoidon vuodeosastot pienellä erotuksella. Poliklinikoille ja terveysasemille sitten hoitajan toimenkuvan ja osaamisen mukaan, toimenpidepalkkiot voisi olla hyvä kannustin kehittää myös ammattitaitoa ja ennen kaikkea tehostaa toimintaa.

Jos itse olisin poliklinikka- tai vastaanottotyössä, näennäisistä tulostavoitteista (vaikkapa 6 potilasta/pv) ei kyllä olisi mitään motivaatiota pitää kiinni. Lopputiliä tuskin tulisi, jos tekisi vaikka 75% teholla. Perustelisi vain, että oon vähän hidas. Ei se palkassa kuitenkaan näy. Voin olla yksin ajatusmallini kanssa, enkä koe olevani millään muotoa laiska. Työtahti pitää vain sopeuttaa odotuksiin ja siitä saatavaan korvaukseen.

edit: ja puhutaan peruspalkasta. Lisät kylkeen, jotka on kyllä syytä maksaakkin noin epämukavista työajoista.
 
Viimeksi muokattu:

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Hoitajat jatkakoon lakkoa jos luulevat että parempaa on puristettavissa. Epäilen että nyt kannattaisi tehdä ihan peruslaskutoimituksia mikä oikeasti kannattaa.

Täältä yövuorosta huutelen. Tein äsken peruslaskutoimituksia - ei kannata.

Itselläni palkka ok, mutta teen käytännössä töitä joka ikinen viikonloppu ja keskimäärin 3 yövuoroa/3vko lista. Ajatellen kokonaiskuvaa, ehdotus on lähinnä vitsi. Toki paljon muutakin pitäisi tehdä vetovoiman palauttamiseksi. Ei 20 vuoden alasajon kurssia pelkällä palkalla korjata.

Tilanne täällä sairaalan vuodeosastolla on potilaidenkin kannalta melko hankala; kesälomakausi alkamassa, meillä ei ole ainoatakaan sijaista vielä ringissä. Yhden sain metsästettyä, mutta perui eilen, kun sai vakipaikan (ilmeisesti) muualta.
 
Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Edelleen, mielestäni palkkarakenteessa on pahiten vialla se, että jossain (kärjistys) ohjaustiskillä istuva naisoletettu hoitaja saa saman verran tai jopa enemmän palkkaa, kuin esim päivystys- tai tehohoitaja, vaikka vastuu ja vaadittu ammattitaito on ihan eri sfääreissä.

Ymmärrän sinällään tämän pointin tässä, ja mietin esim. Vakaa jossa kouluttautuminen tai talon sisäiset "lisähommat" eivät näy palkassa mitenkään. Joskus nuorena oli sen verran innokas, että kouluttautui vain oppimisen halusta mutta nykyään haluaisi kyllä että lisäosaaminen näkyisi myös tilinauhassa.

Toisaalta ihmisiä tarvitaan tekemään myös sitä ihan ruohonjuuritason hommaa, ja jotta tekijöitä saadaan pitää palkkaa olla kuitenkin sellainen että se houkuttelee alalle. Mikäli tämä sama meno jatkuu, taitaa mm. Kotihoito olla niin pahassa tilanteessa, ettei sitä pystytä enää käytännössä järjestämään. Taitavat tälläiset tulla pitkässä juoksussa paljon kalliimmaksi, kuin hoitajien palkan korotus.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Otan taas tälleen vähän kautta rantain kantaa tähän keskusteluun, vaikkei se nyt täysin oikeassa ketjussa olekaan. Liittyy kuitenkin tähän palkkakeskusteluun, joka on erityisesti tällä AY-kierroksella lähes jokaisella alalla nyt ns. käärme pyssyssä. Yhteiskunta on erittäin kompleksinen rakenne, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Itse näen/koen, että meillä Suomessa on tällä hetkellä kaksi erilaista trendiä, joihin pitäisi keksiä ratkaisuja - nämä eivät siis ole suinkaan ainoat trendit, mutta tämä on yksi mahdollinen eronteko:
  • ihmistyö on usein heikommin palkattua kuin konetyö - ongelma ei taitu missään vaiheessa. Taustaoletuksia voi jokainen miettiä, mutta itse ajattelen, että on helpompaa arvioida koneen ja ihmisen yhteistyöstä syntyvää tuottavuutta ja rahavirtaa vs. ihmisen ja ihmisen käyttämää rahavirtaa.
  • koulutuksen ja palkan suhde on monella alalla pahasti häiriintynyt - esimerkiksi tehdastöissä usein tienataan 3000-4000 €:n kuukausipalkkoja mediaanina, vaikka koulutukseksi kelpaa usein varsin konkreettinen tutkinto kuten esim. sähkömies. Samaan hengenvetoon sanon, ettei minulla ole kenenkään tehdastyöläisen palkkaa tai palkkausta vastaan mitään enkä heiltä mitään ota pois - tuntuu vaan hassulta, että esim. päiväkodin opettaja tienaa yliopistotutkinnolla (5-7v nykyisellään) vähemmän.
Itselleni on tullut eräänlainen trauma (puhun oikeasti traumasta), että joillekin aloille on todella vaikeaa päästä sisään, mutta tämä ei näy sitten työelämässä yhtään mitenkään. Joku kolme vuotta opiskellut painelee tuplaliksalla suhteessa sinuun ja rakentelee omakotitaloa. Yliopistomaailmassa huolestuttavin trendi minusta on se, että humanistiset alat ovat aivan hirveässä tuottavuuspaineessa. Kaikki tietävät, että näillä aloilla tienataan huonosti, monet työt löytyvät julkiselta eikä yksityiseltä ja ihan hirveitä kehitysmahdollisuuksia työssä ei ole. Usein se kuitenkin tuppaa unohtumaan, että niitä humanisteja monessa firmassa tarvitaan - ihmiset kun eivät ole koneita niin aika usein ne humanistit pystyvät tuomaan moneenkin paikkaan sitä ihmisyyden näkökulmaa. Muistelkaa suomalaista koulua ja teidän kouluaikaa - täällä on ihan valtavan ammattitaitoiset ja laadukkaat opettajat - ne on humanisteja kaikki. Katsokaa kiekkoskeneä - moniko päävalmentaja on ihan vain vahingossa koulutukseltaan opettaja?

Tämä nyt meni vähän pitkäksi, mutta humanistit ovat heikossa raossa työelämässä pitkän koulutuksensa kanssa. Usein työt eivät myöskään ole tulosorientoituneita eikä niitä ole mitenkään helppoa mitata rahassa, mutta jokainen voi ympäröivässä yhteiskunnassa nähdä niiden arvon. Ei se ole salaisuus, että YAMK-koulutettu tradenomi töihin päästeessään tienaa moninkertaisesti suhteessa humanisteihin yliopistosta. Ymmärrän kyllä sen, että meidän täytyisi kouluttaa paremmin ja aina enemmän niihin tehtäviin mitä tarvitaan, mutta ei tradenomeja kaikella rakkaudella tarvita yhtään lisää, mutta paikan saadessaan he ovat haluttua työvoimaa edelleen. Todennäköisesti humanismi vrt. kovat tieteet ovat samalla janalla muutenkin ihmistöiden kanssa. Ihmistyötä ja rahaa on niin paljon vaikeampaa laskea tässä talous- ja ikuinen kasvu -ajattelussamme. Lisätään loppuun vielä esimerkki: käykääpä joskus huvikseen kokeilemassa päästä vaikka opettamaan Suomessa englantia. Tuota kieltä opiskelemaan on hakijoita kuin sieniä sateella, tarvekin on työmarkkinoilla valtava ja aina vain suurempaa roolia on tarjolla. Vielä kun suomalaisten keskimääräinen taitotaso on poikkeuksellisen korkea niin voin kertoa, että huomioiden n. 2700 € lähtöpalkan esim. englannin opettajaksi niin ihan kuka tahansa idiootti ei sinne pääsekään sitä lukemaan. Tässäkin on mietinnän paikka: onko oikeasti hyvä systeemi, että pitää olla suunnilleen lääkäri päästäkseen opettamaan englantia ala-asteelle tai yläasteelle?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ei tullut ratkaisua asiassa ja seuraavaksi sitten valmisteluun joukkoirtisanomiset. Hyvällä tiellä mennään kaikkien osapuolien kannalta...

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ei tullut ratkaisua asiassa ja seuraavaksi sitten valmisteluun joukkoirtisanomiset. Hyvällä tiellä mennään kaikkien osapuolien kannalta...

Niin tässähän katsotaan varmaan nuo hyvinvointialueiden harmonisaatiot ja palataan asiaan syksyllä/vuodenvaihteessa. Rahaa ei ole lakkoilla eikä kanttia ottaa riskiä kesällä.

Juko/OAJ tekivät fiksusti kun kättelivät tuon, eiköhän tuo läpi neuvotella ilman hoitajiakin.

Se on sellainen homma että taisi Rytkönen pelata nyt upporikasta ja rutiköyhää. Uskon että puolen vuoden päästä ei ole enää tuollaisia prosentteja pöydällä jos/kun sota venyy ja talous ottaa osumaa.
 
Viimeksi muokattu:

Tuplatorkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jets, Red Wings, Bayern
Tehy on kyllä AY-liikkeiden kepu, pettää aina. Bluffi on nyt katsottu ja tuskimpa jatkossa uhkailulla kauheasti mitään aikaan saadaan.
 
Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Se on sellainen homma että taisi Rytkönen pelata nyt upporikasta ja rutiköyhää. Uskon että puolen vuoden päästä ei ole enää tuollaisia prosentteja pöydällä jos/kun sota venyy ja talous ottaa osumaa.

Olisi ollut aikamoinen pako liitosta (kummastakin), jos tuollainen sopimus olisi hyväksytty.

Ainut oikea päätös.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Olisi ollut aikamoinen pako liitosta (kummastakin), jos tuollainen sopimus olisi hyväksytty.

Ainut oikea päätös.

No parempaa ei tipu eikä lirise. Vetäkööt loppuvuoden sitten ilman mitään korotuksia.

Kyllä jonkilainen realismin taju luulisi olevat noissa liitoissa. Ensin luvataan maat ja taivaat puhuen ihan mahdottomia. Sitten kun huomataan ettei onnistu niin bluffi oli siinä. Kyllä tässä huomataan noissa liittopomoissakin koulutuksen merkitys mitä heitä nyt on seurannut.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämä jäänee nähtäväksi, mitään pakkoahan ei huonoa sopimusta ole tehdä.

Sitä voi sitten päättäjät miettiä, että onko varaa olla maksamatta.
Jos sitä haettua 18% todella halutaan, se on saatava läpi ennen sotehimmelin alkua. Sen jälkeen kukaan ei tiedä mitä mikäkin tulee maksamaan eikä tuollaista summaa tule.

Tuo esityksen 2+5% on aivan yläraja tässä maailmantilanteessa ja varsinkin jos osa kuntakentästä tuon tulee hyväksymään, on hoitajilla tekemätön paikka saada parempi lukujen osalta.

Tietenkin tuommoista 7% kokonaispottia voi siirrellä eri vuosipainotuksille tai saada vain 4v lappu samoilla prosenteilla mutta tuskin sekään hoitajille mikään lakkia ilmaan vaihtoehto on, jos ehdotus ei nyt kelvannut.

Valtio ja kuntataloudelle tai kansalaisten ostovoimalle jo esitetty tai sitä parempi onkin sitten kamala mutta näillä mennään mitä on.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Kovasti ihmettelin kun joku hoitaja telkkarissa selitti, että 3000 kk/ käteen ei pärjää mitenkään. Tonni viidessä vuodessa lisää tai rtisanoudutaan kaikki niin siitäs saatte. Mennään muualle töihin kun tienaa paremmin. Minneköhän meinasi mennä ihan vaan ilmottautumalla kolmen tonnin nettotuloille??
Sairaaloissa on paljon väkeä, joiden bruttopalkka on alle 2500 kk. Huolto, kuljetus ym tukihommat. Ne ketkä nyt isolla metelillä ottaa loparit, kolkuttelee turhaan ovella parin kuukauden päästä töitä kyselemässä.
On korotus paikallaan, mutta joku tolkku pitää olla mitä pyytää.
Kun paperilla meni hyvin niin kiristivät kohtuuttomat tilit, nyt sitten ihmetellään kun tehtaat menee yksi kerrallaan kiinni.
 
Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Valtio ja kuntataloudelle tai kansalaisten ostovoimalle jo esitetty tai sitä parempi onkin sitten kamala mutta näillä mennään mitä on.

Varmasti näinkin, mutta inhimilliselle vanhuudelle, laadukkaalle varhaiskasvatukselle ja ihmisarvoiselle hoidolle olisi alalle saatava tarpeeksi veto - ja pitovoimaa. Millä hinnalla? Jää nähtäväksi.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Varmasti näinkin, mutta inhimilliselle vanhuudelle, laadukkaalle varhaiskasvatukselle ja ihmisarvoiselle hoidolle olisi alalle saatava tarpeeksi veto - ja pitovoimaa. Millä hinnalla? Jää nähtäväksi.
Jos nyt vaikka nostettaisiin lastenhoitajien palkat lähelle tai samaan kuin lähihoitajilla, lastentarhanopettajille myös korotus niin on pahimmat palkkakuopat korjattu. Ainiin, lähihoitajiem ja sairaanhoitajien pitää saada enemmän koska X.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Niin tässähän katsotaan varmaan nuo hyvinvointialueiden harmonisaatiot ja palataan asiaan syksyllä/vuodenvaihteessa. Rahaa ei ole lakkoilla eikä kanttia ottaa riskiä kesällä.

Juko/OAJ tekivät fiksusti kun kättelivät tuon, eiköhän tuo läpi neuvotella ilman hoitajiakin.

Se on sellainen homma että taisi Rytkönen pelata nyt upporikasta ja rutiköyhää. Uskon että puolen vuoden päästä ei ole enää tuollaisia prosentteja pöydällä jos/kun sota venyy ja talous ottaa osumaa.
Joo. Itse toivon kanssa, että tämä olisi nyt mahdollista taputella ilman hoitajiakin. Sinällään soisin itse ihan hyvin hoitajille pikkuisen paremman korotuksen(vaikka mm. vielä pahemmassa kuopassa olevat vaka-opet jäisivät tässä sitten tappiolle), mutta en kyllä ennen harmonisaation selviämistä enkä sitä 5 X 3,6%.

Mutta jos muut saavat tämän nyt sopia ilman hoitajia, niin ei oikeastaan enää muille kuulu, sopikoot mitä irti saavat, mutta tuskin on mitään jättipottia tulossa, elleivät saa hallitusta höynäytettyä mukaan kuvioon.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
No eiköhän kaikki tiedä mikä tuossa irtisanomisessa on lopputulos.
Kuukausi maksimissaan pari niin sieltä palaillaan takaisin kun lompakko on tyhjä ja rahaa pitää saada, eikä niille muille aloille työllistynytkään. Positiivista tuossa olisi se, että lomat menisivät ja seuraavana kesänä kesäsulkuja tarvittaisiin paljon vähemmän kun porukkaa on töissä. Lisäksi vaikutus jatkuisi useamman vuoden, ettei tarvittaisi enää niitä yli 4vk kesäsulkuja kun porukalla ei ole enempää lomaa, kun tulivat uusina työntekijöinä taloon.

Isompia korotuksia ei ole tulossa ainakaan sote-uudistuksen toteuttamisen jälkeen kun palkkojen yhtenäistäminen nostaa jo liian ison porukan palkkoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös