Ei tehdä Ruotsissa tai muissa Pohjoismaissa sen pidempiä lappuja, eikä neuvotella sen aiemmin. Silti ei lakkoja. Silti talous ylivertainen meihin. Jokin valuvika meillä on, paha sellainen ja siihen on laajemmat syyt kuin vain yksi osapuoli.
Olen ollut ainakin käsityksessä että siellä ei sopimuksettomia tiloja muodostu samalla tapaa joka Suomessa on muodostunut jo maan tavaksi.
Olisikohan se perimmäinen ero sitten Ruotsalaisten win-win ajattelu siinä missä suomessa kyräillään puolin ja toisin ja halutaan maksimoida oma etu. Lopuksi tehdään laiha riitaisa sopimus joka vain poikii jatkoriitoja.