Kannatetaan. Kaikkien pitäisi toimia 12kk Wolt- yrittäjinä. Seuraava vuosi sitten työntekijäpuolella osa-aikatöissä kolmessa eri työpaikassa siivoojana, myyjänä ja Hesburgerilla. Saisi jonkinlaisen käsityksen siitä, miksi ammattiliittoja tarvitaan enemmän kuin koskaan.
En todellakaan vastusta. Montako vuotta sulla on taustalla em. hommia? Edes jotain noista kolmesta itse mainitsemistasi.
Jännittäviä nämä kommentit, kun ei yhtään tiedetä, minkälaista työtaustaa kullakin kirjoittajalla on. Eikä tietysti voikaan tietää, mutta silloin ei pitäisi tehdä myöskään oletuksia, vaikka mielipiteet jonkinlaisia ovatkin. Omasta taustastani voin kertoa, että satuin kasvamaan ysärin lama-aikana, jolloin kesätöitä ei todellakaan ollut tarjolla kaikille halukkaille. Siis minkäänlaisia töitä. Sain sitten kuitenkin napattua osin suhteilla ja tuurilla, osin omalla aktiivisuudellani osa-aikaisen ravintola-apulaisen työpaikan eräästä ketjuravintolasta. Alkuun joka 3. vkl pe-ilta, la ja su, kesäisin sitten 5 x viikossa sen ja muistaakseni kokonaisuutena muutaman viikon loma. Tämä työhän oli palkkauksen suhteen siellä palkkataulukon alimpana ja työ oli raskasta. Tiskausta, pöytien siivousta, roskien viemistä, puhtaiden astioiden kantamista saliin ja sokerilla pohjalla, asiakkaiden sotkujen siivoamista. Välillä joku innokas lapsi yrjösi jälkiruokansa, välillä joku oli nauttinut liikaa alkoholia. Palkka oli muistaakseni n. 17 mk/tunti, jos sitäkään. Lisät toki päälle. Tätä kesti oman aikansa, muistaakseni n. pari vuotta.
Sen jälkeen olin yhtenä kesänä kesätyössä kiinteistöhuollossa. Siivousta, lakaisua, avaintenhallintaa ja sen sellaista. Muistaakseni palkka oli n. 2200 mk/kk. Yo-kirjoitusten jälkeen pääsin kaupan alalle ja sielläkin. toki harjoittelijan palkalla liikkeelle. Tuntisopimus taisi olla 20h/vko, mutta aika nopeasti kävi selväksi, että työnantaja tarjoaa mulle duunia kyllä ihan niin paljon kuin haluan itse tehdä. Pysyin samassa duunissa koko opiskeluaikani ja totesin muutaman kuukauden opintotuki-asumislisä-et voi tienata kuin 3000 mk/kk-rumban jälkeen, että lopetan tukien nostamisen. Parhaimmillaan tai pahimmillaan tein duunia 6 x pv/viikossa, lähes 60h/vko
opintojen ohessa. Ei toki ollut koko ajan tuollaista, mutta muutama tuollainen setti mahtui. Normiviikko oli se n. 40 h ja nämä siis täyspäiväisten opintojen ohessa. Tukia en siis nostanut, vaan rahoitin elämäni duunilla. Jossain vaiheessa homma meni vielä niin, että apulaismyymäläpäälliikkö oli saamaton ja epäpätevä tunari, mutta hänestä ei niin vain päässyt eroon, jolloin minä tein hänen apulaismp:n duuninsa, saamatta siitä kuitenkaan mitään palkanlisiä. Hän sai ne kyllä. Mutta mua se ei kiinnostanut, koska mua kiinnosti oppia, tehdä itse ja pääsin lopulta itsekin helpommalla, kun hommat toimi. Katsoin sen käytetyn työajan investoinniksi omaan tulevaisuuteeni. Ja sitä se on ollutkin.
Myöhemmin olen ollut alalla, jolla ei ollut TESiä eikä esim. lomarahoja ollenkaan. Palkat ja muut asiat neuvottelimme itse. Palkkaus oli mun mielestäni hyvä ja sisälsi sekä tulokseen sidonnaisen että henkilökohtaisen, harkinnanavaraisen bonuksen. Ekan kesän jälkeen ne puuttuvat lomarahatkaan eivät itkettäneet, kun oli käynyt selväksi, että selviän ihan samalla tavalla hengissä kuin ennenkin. Työ oli monipuolista, kehittävää ja niistä on ollut hyötyä myöhemminkin. Ei ollut ay-liikettä apuna, mutta onhan meillä työlaki. Hyvin pärjättiin.
Sittemmin työelämää on tullut yhä enenevissä määrin katsottua työnantajapuolen vinkkelistä. Olemme palkanneet työntekijöitä kokoaikaisiksi joko suoraan koulun penkiltä tai kokeneita ihan "perinteistä tietä". Lisäksi meillä on kattavasti eri alan osaajia aliurakoitsijoina ja kaikki ovat tyytyväisiä systeemiin. Aliurakoitsijoillamme on muitakin työnantajia ja ainakin toistaiseksi ollaan pärjätty hyvin, vaikka välillä tiettyjä aikataulullisia haasteita on ollutkin. Mutta kaikki ovat joustaneet. Meillä ei myöskään ole eritelty onko joku "palkattua henkilökuntaa" vai laskuttavia aliurakoitsijoita, vaan kaikki ovat ihan samanarvoisia. En muista, että asiaa olisi koskaan edes sivuttu mitenkään. Jokainen meille työpanoksensa antava henkilö on kuin perheenjäsen. Joustamme niin paljon kuin voimme, mutta jännästi meille on valikoitunut sellaisia tyyppejä, ettei ole mihinkään ehdotukseen koskaan annettu kieltävää vastausta.
Ei varmasti makseta parasta palkkaa, mutta meillä on ilmeisesti muita valtteja, koska vaihtuvuus on ollut todella pientä. Tiedostamme myös, että työntekijät etenevät urallaan ja saavat hienoja työtarjouksia ja sehän on vain hyvä asia. Vaikka se tavallaan onkin meiltä pois, ainakin aluksi, joku muu saa sitten näyttöpaikan ja nämä kuuluvat ihan normaaliin yritystoimintaan. Ja sekin on tiedostettu, että työntekijät perustavat perheitä ja se on enemmän kuin jees. Suhtaudumme positiivisesti, avoimesti ja kannustavasti asiaan, emmekä ole koskaan naista palkatessamme miettineet, että kohta hän varmaan jää äitiyslomalle. Voi olla, että jää, voi olla, ettei jää. Ei varsinaisesti kuulu meille. Ja isätkin voivat jäädä vanhempainvapaalle, joten turha näitä on hirveästi kelailla. Mietitään sitten parasta mahdollista ratkaisua, kun asia on ajankohtainen. Joka kerta vanhempainvapaalta on palannut motivoitunut työntekijä, jonka paineensietokyky ja kokonaisuuksien hahmottaminen ovat olleet jopa aiempia parempia.
Kaikki työt ovat arvokkaita, vaikka rahallinen arvo ei sama olekaan. Tietenkään. Ja ammatilla/koulutustasolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, minkälainen ihminen oikeasti on. Olen tavannut moukkia kaikista yhteiskuntaluokista eikä sille mitään voi eikä se tuskin koskaan tule muuttumaan. Itse suosisin sitä, että jokainen tekisi edes jonkun aikaa elämässään matalapalkkahommia, koska siinä oppii ihmisistä paljon. Ja samalla, kun on itse siellä tiskin tai luutun toisella puolella, oppii, miten ihmisiä pitäisi kohdella. Tai oppii, miten ei ainakaan pidä kohdella. Omakohtainen kokemus on paras opettaja.
Ennen vanhaan se meni niin, että kaikki meni johonkin töihin ja sitten elettiin sen palkan mukaan. Munkin nuoruuden kaveripiirissä kaikki teki ihan kaikenlaisia hommia. Sitä mukaa, kun edettiin uralla ja elämässä ja usein se edellytti joko opiskeluja tai ahkeraa työntekoa, sai sitten lisää liksaa ja sitten oli varaa ehkä muuttaa isompaan asuntoon ja ehkä jopa paremmalle sijainnille. Ja näin edettiin askel kerrallaan. Silloin osamaksuissa oli kunnon korot, joten piti miettiä, mitä osareilla ostetaan. Ja opintolainoissakin taisi olla n. 6%.n korko. Ja se oli oikein hyvä ja opettavainen asia. Ilmaista rahaa kun ei oikeasti ole.
www.kauppalehti.fi
www.is.fi
