Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 410 029
  • 15 517

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aikuiskoulutustuki on ollut hyvin harvojen erinomainen etu. Itse olen sillä kannalla, että pienten ihmisryhmien erityisoikeuksia puretaan.

Yleisesti olen sitä olen sitämieltä, että suomalainen tukiviidakko on aivan liian moninainen ja aiheuttanee turhia kustannuksia sitäkin kautta - sama pätee verotukseen. Lainsäädännön yhtenäistämiseen tulisi kiinnittää huomiota esimerkiksi tasa-arvon ja myös kustannustehokkuuden näkövinkkelistä.
Nimenomaan tuo viidakko on seinähullu. Ketterämäpää olisi laittaa ne rahat palkanosaksi ja/tai perustuloksi, jolla saataisiin kaikille työssäoleville kestävä palkkataso, ilman tukiverkoissa roikkumista, ja toisaalta sillä perustulolla mahdollisuus työllistyä osa-aikaisestikin, kun tulosta leikkautuisi verotuksellisesti sopiva osa pois.

Tuntuukin usein, että ylläpidetään mielummin kallista sekä nöyryyttävää järjestelmää aivan turhaan, kun helpompaa olisi hoitaa homma hyvinkin pienellä väkimääräällä, ja yksityiselle puolelle vapautuisi taas runsain mitoin väkeä. (Hymiö)
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri

Tässä hyvin kiteytetty minkälaista pakettia ollaan viemässä läpi. Kovasti tykätään puhua muista pohjoismaista sopivassa kontekstissa (tämä pätee molempiin puoliin), ja poimitaan ne itselle sopivat argumentit.

Uudistusten läpiviemisen tapa ei ole pohjoismaista mallia nähnytkään, toimintatapa on ominaisempaa esim Itäeuroopan maille. Siihenkö kerhoon tässä tosiaan halutaan?
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Yleisesti olen sitä olen sitämieltä, että suomalainen tukiviidakko on aivan liian moninainen ja aiheuttanee turhia kustannuksia sitäkin kautta - sama pätee verotukseen. Lainsäädännön yhtenäistämiseen tulisi kiinnittää huomiota esimerkiksi tasa-arvon ja myös kustannustehokkuuden näkövinkkelistä.
Mitä monimutkaisempi tukiverkosto on, sen kalliimpaa sen ylläpito on, sitä helpommin se luo kaikenlaisia kannustinloukkuja ja sitä enemmän se myös passivoi ihmisiä. Joku kansalaispalkan kaltainen systeemi saattaisi olla kustannustehokkaampi ja tekisi osa-aikatyöstäkin kannattavaa.
 
Nimenomaan. Hyvin yksinkertainen tapa. Ja kun katsottaisiin sitten sitä kokonaisverotuksessa mukana, niin sitä tarvitsemattomilta se katoaisi verotuksessa, ja kuitenkin olisi se ihana tunne, että mulla on isompi palkka kuin tolla persreiällä. Ostovoima kasvaisi, tuen tarve vähenisi jne. Mutta yksinkertaisena järjestelmänä se ei vaatisi isoakaan ryhmää tuota organiseeraamaan, sillä järjestelmä kykenisi ihan itsenäisesti tilittämään rahan säännöllisesti tileille.
Saataisiin alasajettua virastoja, ja siinähän sitä säästöä sitten syntyisi melko huolella.
 
Viimeksi muokattu:

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Itse ajattelen niin, että niin yhteiskunnalle kuin yksilölle lienee parempiakin tapoja järjestää esimerkiksi lähihoitajan kouluttautuminen sairaanhoitajaksi kuin laittaa tämä täysipäiväiseksi opiskelijaksi aikuiskoulutustuelle.

En itse olisi niin huolissani siitä, etteikö tähän keksitä parempaa keinoa kuin edellinen. Ihminen on lopulta ihan fiksu eläin ja suomalainen fiksu kansa. Eiköhän tähän ennemmin keksitä joku muu ratkaisu sen jälkeen kun on päästy yli uhriutumisesta "ei sitten enää ikinä jatkokouluteta".
Vantaa kouluttaa muista opettajista erityisopettajia oman työnsä ohessa. Erityisopettajat sitoutuvat kahdeksi vuodeksi töihin Vantaalle laaja-alaisiksi erityisopettajiksi. Muussa tapauksessa koulutuksen hinta peritään työntekijältä.

Tässä on omat plussat ja miinukset sekä työnantajan että työntekijän kannalta (ihan omana näkemyksenäni, hyvin läheltä vierestä katsoneena).

Työntekijä:
+ saa ilmaisen muuntokoulutuksen, palkkaa koko ajalta
+ saa riittävästi opintovapaita, se on useita "vapaapäiviä" kuukaudessa
+ käytännössä varma työpaikka jatkossa
+- työmotivaatio ehkä lisääntyy
- sitoutuu Vantaalle pariksi vuodeksi
- nykyinen työ kärsii poissaoloista, joutuu ohjeistamaan sijaiset ja siivoamaan sotkut sijaisten jäljiltä

Työnantaja ja työyhteisö:
+ saa lisää erityisopettajia
+- työntekijöiden työmotivaatio mahdollisesti lisääntyy
- työnantaja maksaa viulut ja joutuu etsimään sijaiset
- työnantaja menettää aineenopettajan tai luokanopettajan, joista alkaa myös olla pulaa
- työntekijä voi vaihtaa maisemaa aika pian, kaksi vuotta on suhteellisen lyhyt aika
- oppilaiden oppiminen kärsii, kun opettaja on vähän väliä poissa, opiskelupäivien lisäksi on pitkä, monen viikon harjoittelu
- työyhteisö kärsii, koska liikaa sijaisten varassa tapahtuva "opetus" rasittaa koko porukkaa
 
Jeffrey

Jäsen

Tässä hyvin kiteytetty minkälaista pakettia ollaan viemässä läpi. Kovasti tykätään puhua muista pohjoismaista sopivassa kontekstissa (tämä pätee molempiin puoliin), ja poimitaan ne itselle sopivat argumentit.

Oleellinen tulee jo ensimmäisessä kappaleessa. Valitettavasti tilanne kuitenkin meillä on se, että 30 vuoteen emme ole kyenneet viemään läpi yhteisesti sovittua pakettia ja nyt joudutaan viemään läpi yksipuolinen paketti. Kaikkihan sitä olisi toivonut, että jokainen puolue ja jokainen työmarkkinaosapuoli olisi realistisesti nähnyt Suomen talouden kuvan jo 30 vuotta sitten. Valitettavasti meillä oli satumainen onni Nokian kanssa joka langetti meille kirouksen joka on vieläkin päällämme.

Muissa Pohjoismaissa työmarkkinaosapuolet ovat olleet paljon realistisempia talouden kehityksen kanssa, ja sen johdosta se yhteisymmärrys on johtanut yhteiseen lopputulokseen. Kuitenkin Euroopasta löytyy jo varsin kovia muutoksia läpiajaneita poliitikkoja esimerkiksi Merkel ja Thatcher. Muissa Pohjoismaissa yhteistä sopimista varmasti edistää sekin, että poliittista lakko-oikeutta ei ole. Eli ammattiyhdistysliikkeet joutuvat pysymään neuvotteluissa mukana sen sijaan, että lyövät maan ja kansalaiset polvilleen.

Jos joku yrittää korjata sitä mikä on rikki. Älä syytä korjaajaa vaan rikkojaa.
 
Viimeksi muokattu:

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Oleellinen tulee jo ensimmäisessä kappaleessa. Valitettavasti tilanne kuitenkin meillä on se, että 30 vuoteen emme ole kyenneet viemään läpi yhteisesti sovittua pakettia

30 vuotta ulottuu Esko Ahon työreformiaikoihin. On vähintäänkin valikoitua totuutta sanoa ettei yhteisesti sovittuja asioita ole saatu vietyä maaliin. Monta kipeää kompromissia on matkanvarrelle mahtunut.

Oleellinen on siinä työntekijöille vaikeiden päätösten vastapainoksi on saatu työnantajille vaikeita päätöksiä. Jälkimmäiset loistavat nyt poissaolollaan.

Eläkeuudistus sentään aloitettiin. Kokoomuksen oma vappusatanen.

Jos joku yrittää korjata sitä mikä on rikki. Älä syytä korjaajaa vaan rikkojaa.

Samankaltainen sanonta on myös "If it ain't broke, dont fix it." Tästä esimerkkinä käy vaikka valtakunnansovittelijan aseman heikennys sitomalla kädet.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitä monimutkaisempi tukiverkosto on, sen kalliimpaa sen ylläpito on, sitä helpommin se luo kaikenlaisia kannustinloukkuja ja sitä enemmän se myös passivoi ihmisiä. Joku kansalaispalkan kaltainen systeemi saattaisi olla kustannustehokkaampi ja tekisi osa-aikatyöstäkin kannattavaa.
Kansalaispalkka voisi olla toimiva, mutta valtaosa oikeistosta ei halua vastikkeetonta tukea köyhille, ja valtaosa vasemmistosta ei halua maksaa tukea hyvinvoiville.

Jos Suomessa kansalaispalkka toteutettaisiin, se ei olisi ainoa tuki, eikä sitä maksettaisi kaikille vaan se olisi jotenkin tulosidonnainen, eli se ei oikeasti olisi kansalaispalkka eikä poistaisi tuloloukkuja.

Suomessa on tapana tehdä kaikesta helvetin monimutkaista, hankalaa ja kallista.
 
Jeffrey

Jäsen
Samankaltainen sanonta on myös "If it ain't broke, dont fix it." Tästä esimerkkinä käy vaikka valtakunnansovittelijan aseman heikennys sitomalla kädet.

Kukaan ei voi olla sitä mieltä, etteikö Suomen talous olisi rikki. Kukaan ei voi olla sitä mieltä, ettäkö suomalainen työmarkkinapolitiikka ei olisi rikki.

Itse näen asiallisille neuvotteluille ihan oikeana hyötynä, jos poliittinen lakko-oikeus poistetaan. Jos ajatellaan kolmikantaa, niin tällainen on vain yhdellä osapuolella. Miten voidaan viedä tasapuolisia neuvotteluja eteenpäin jos yhdellä osapuolella on näin suunnaton ässä hihassa? Tämä on ymmärretty myös muualla Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa, ja siksi siellä ei poliittista lakko-oikeutta ole. Eihän AY liikkeen edes tarvitse neuvotella, kun he voivat lyödä maan polvilleen jos heitä ei miellytä. Ei tällaista neuvotteluvalttia pitäisi kenelläkään olla. Eikä ole myöskään työnantajilla saati demokraattisesti valituilla poliittisilla tahoilla. Ei työnantajat voi lopettaa palkanmaksua jos ei miellytä, eikä valtiovalta voi määrätä 100% ansiotuloveroa jos ei miellytä. Ja tälle on ihan syynsä miksi asia on näin. Syystä tai toisesta yhdelle osapuolelle tällainen oikeus on jäänyt, ja kaikki meistä tietää miksi se on heille jäänyt.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Kukaan ei voi olla sitä mieltä, etteikö Suomen talous olisi rikki. Kukaan ei voi olla sitä mieltä, ettäkö suomalainen työmarkkinapolitiikka ei olisi rikki.

Näin en toki väittänytkään. Ihan omaa tulkintaasi tuo.

Siitä miten rikki työmarkkinapolitiikka on voi olla montaa mieltä, epäilemättä AY liikettä demonisoivien mielestä se on täysin rikki. Eurooppalaisessa mittakaavassa ollaan vielä siellä kankea mutta reilu molemmille osapuolille -osastolla ihan heittämällä.
 
Kerro nyt miten mielestäsi voisi pitää tasapuoliset neuvottelut osapuolen kanssa jolla on näin merkittävä laillinen eriarvo muita osapuolia kohtaan? Pitäisikö mielestäsi ylipäänsä neuvotella osapuolen kanssa, joka laittaa todennäköisesti monta miljoonaa euroa propaganda kampanjaansa "lakkosakko" "sairaussakko"?

Tulisiko mielestäsi myös työnantajapuolen saada yhtä raju työmarkkinakeino kuin poliittinen lakko? Tulisiko hallituksen saada myös tällainen, jotta voitaisiin saada aidosti tasavertaiset neuvottelut.

Paljon puhutaan rakenteellisesta epätasa-arvosta. Se on juuri tätä, että yhdelle osapuolelle laillisesti annetaan täysin eriarvoiset mahdollisuudet. Valitettavasti jotta kolme osapuolta voisi käydä tasapuoliset rehelliset neuvottelut, heillä tulisi olla myös yhtäläiset lailliset oikeudet. Nyt AY liikkeellä on ainoa suora oikeus ajaa Suomen talous alas.

Valitettavasti asia nyt vain on niin, että Suomi on Euroopan ainoita maita joissa poliittinen lakko on mahdollinen. Tämä asia valitettavasti vain on näin miellytti se tai ei. Saksassa ja Espanjassa poliittinen lakko-oikeus on jotain saman suuntaan kun Suomessa eli huomattavasti laajempi kuin Euroopassa. Valitettavasti myös Suomen talous alkaa olla Samankaltainen Espanjan ja Italian kanssa. Toki samankaltaisuutta on myös vahva sosialistinen ja vasemmistolainen perimä, joka eroaa voimakkaasti muusta Euroopasta - tai ainakin sen nykyinen vaikuttavuus.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
eikä valtiovalta voi määrätä 100% ansiotuloveroa jos ei miellytä.
Miksei voi? Tai siis mikä on se mekanismi joka tuon estää? Jos laillisesti valittu eduskunta ja sen parista valittu hallitus päättäisi asettaa ansiotuloveron 100% niin ei siinä ilmeisesti pitäisi olla kenelläkään nokan koputtamista asiaan jos olen tätä ketjua oikein lukenut.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Kerro nyt miten mielestäsi voisi pitää tasapuoliset neuvottelut osapuolen kanssa jolla on näin merkittävä laillinen eriarvo muita osapuolia kohtaan?

Kaksikantaisesti tai kolmikantaisesti asiasta riippuen. Jokaisella osapuolella on näkemyksensä ja kuten politiikassakin parhaat ratkaisut saadaan kompromisseilla ja pitkäjänteisesti polarisoivan tempoilun sijaan.

Toisin kuin ehkä tällä hetkellä näyttää kyllä siellä ollaan ajantasalla työelämän kehitystarpeista myös työntekijäpuolella. Maailma muuttuu.

Demokratiaan kuuluu oikeus polittiseen mielenilmaisuun vaikka miten täällä jengi fantasioisi sen oikeuden poistamisesta.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oleellinen tulee jo ensimmäisessä kappaleessa. Valitettavasti tilanne kuitenkin meillä on se, että 30 vuoteen emme ole kyenneet viemään läpi yhteisesti sovittua pakettia ja nyt joudutaan viemään läpi yksipuolinen paketti. Kaikkihan sitä olisi toivonut, että jokainen puolue ja jokainen työmarkkinaosapuoli olisi realistisesti nähnyt Suomen talouden kuvan jo 30 vuotta sitten. Valitettavasti meillä oli satumainen onni Nokian kanssa joka langetti meille kirouksen joka on vieläkin päällämme.

Muissa Pohjoismaissa työmarkkinaosapuolet ovat olleet paljon realistisempia talouden kehityksen kanssa, ja sen johdosta se yhteisymmärrys on johtanut yhteiseen lopputulokseen. Kuitenkin Euroopasta löytyy jo varsin kovia muutoksia läpiajaneita poliitikkoja esimerkiksi Merkel ja Thatcher. Muissa Pohjoismaissa yhteistä sopimista varmasti edistää sekin, että poliittista lakko-oikeutta ei ole. Eli ammattiyhdistysliikkeet joutuvat pysymään neuvotteluissa mukana sen sijaan, että lyövät maan ja kansalaiset polvilleen.

Jos joku yrittää korjata sitä mikä on rikki. Älä syytä korjaajaa vaan rikkojaa.
Edelleenkin pohjois-maissa -ainakin Ruotsissa- on poliittinen lakko-oikeus.

Ja lisäksi en edelleenkään näe mitenkään järkevänä tehdä lakeja työnantajien eduksi, vaan tämä tie pitää nyt muuten löytää, tai sitten asioita hoitamassa ei ole kuin idiootteja. Ja se on ihan sama kenen idiootti on kyseessä, sillä niitä piisaa ihan molemmille puolille. Kyllä lakisääteiset työntekijään kohdistuvat vaikutukset ovat jotakin ihan muuta, kuin mitä terveeseen - markkinataloutta sen missään muodossa harjoittavan valtion- demokratiaan kuuluu. Enemmänkin ollaan jo autotäärisessä valtiossa silloin, ja tuossahan on naapurissa kaveri jonka kanssa voi sellaista politiikkaa harjoittaa.

Se, että muut hallitukset on aiemmin tehneet paskaa touhua, ei oikeuta tätäkin hallitusta niin toimimaan. Jos edelliset hallitukset eivät ole halunneet korjata asioita, niin ei sitä nyt perhana sentään voi laittaa työntekijöiden syyksi, eikä edes työttömien.

Tämän touhun perusteleminen millään demokratialla on kyllä sen verran älyllisesti epärehellistä, ja silkkaa valehtelua itselleen, tai halua saada kyykyttää jotakin toista. Ihan turha perustella, että no mutku noi toiset. Kyllä tässä menee vastuu hallituksille toisesna jälkeen, ja ei todellakaan vain demareille, tai niille saatan vasureille, joiden toimia aikanaan täälläkin moni itkisi, jos edes olisi aikaa täällä koskaan ollakaan.

Varmasti pitää tehdä jotakin, mutta ei näin hyvänen aika. Jos meillä on nyt sellaiset saatanalliset pääsinpäät hallituksessa, että eivät kykene tätä järjellä avaamaan, niin kannattaa nostaa ne kädet pystyyn, ja tunnustaa, että olen idiootti, en pysty tätä pestiä hoitamaan.
JOhan se on tullut selävksi, että siitä Ruotsin mallistakaan ei ole otettu kuin ne rusinat pullasta, ja missään muualla ei ole mihinkään lakiin alkanut hallitukset tekemään mitään hemmetin orjatyölakeja. Ja edelleenkään se ei ole edes markkinataloudellisesti oikein, eikä kestävää. Pistäköön nyt yrityksetkin ryhtiä touhuunsa, ja hallitus asioita myös siihen kuntoon, ettei koko elämä makaa ikuisesti kasvavassa viennissä. Nyt sitä käyttää hallitus toisensa jälkeen keppihevosena jättää työnsä tekemättä. Saakelin idiootit.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kerro nyt miten mielestäsi voisi pitää tasapuoliset neuvottelut osapuolen kanssa jolla on näin merkittävä laillinen eriarvo muita osapuolia kohtaan? Pitäisikö mielestäsi ylipäänsä neuvotella osapuolen kanssa, joka laittaa todennäköisesti monta miljoonaa euroa propaganda kampanjaansa "lakkosakko" "sairaussakko"?

Tulisiko mielestäsi myös työnantajapuolen saada yhtä raju työmarkkinakeino kuin poliittinen lakko? Tulisiko hallituksen saada myös tällainen, jotta voitaisiin saada aidosti tasavertaiset neuvottelut.

Paljon puhutaan rakenteellisesta epätasa-arvosta. Se on juuri tätä, että yhdelle osapuolelle laillisesti annetaan täysin eriarvoiset mahdollisuudet. Valitettavasti jotta kolme osapuolta voisi käydä tasapuoliset rehelliset neuvottelut, heillä tulisi olla myös yhtäläiset lailliset oikeudet. Nyt AY liikkeellä on ainoa suora oikeus ajaa Suomen talous alas.
Jos nyt katsotaan millaisia TES-sopimuksia on lähimenneisyydessä solmittu, niin ei nuo neuvottelut nyt ihan mahdottomia ole vastapuolelle olleet.
 
Jeffrey

Jäsen
Edelleenkin pohjois-maissa -ainakin Ruotsissa- on poliittinen lakko-oikeus.

Valitettavasti tietyt toimijat ovat levittäneet tällaista väitettä, mutta asia on varsin nopeasti selvitettävissä valheeksi googlaamalla mitä esimerkiksi EU Parlamentti asiasta kertoo.

Ei tässä ole kyse siitä, että luotaisiin työnantajia suosiva järjestelmä. Tässä on kyse siitä, että luotaisiin kaksikantaiselle sopimiselle aidosti hedelmällinen ympäristö jossa molemmilla osapuolilla olisi edes suunnilleen samat mahdollisuudet ja velvollisuudet.

Koittaisit nyt vaikka perustella miksi Suomessa pitäisi olla poliittinen lakko-oikeus ja mitä hyötyä sillä on? Mitä me Suomessa saavutetaan sillä, että meillä on luotu tällainen Euroopan tasolla hyvin poikkeuksellinen järjestelmä?
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Valtaosa suomalaisista näyttäisi olevan AY-liikkeen puolella ja hallitusta vastaan. Itse en ole täysin kummankaan osapuolen kannalla, mutta mielestäni yllättävä tulos. Myös hesari oli gallupissaan päätynyt samankaltaiseen tulokseen kuin tuossa YLE:n kyselyssä.

No jaa. Minäkin ”hyväksyn lakot” sinällään laillisena joskin huonosti perusteltuna ja vahingollisena mielenilmauksena mutta en todellakaan ole tässä ”ay-liikkeen puolella” jos nyt en varauksetta hallituksenkaan. Mutta varmaan vastaisin gallupiin hyväksyväni lakot vaikka toivon että oikeutta poliittisiin lakkoihin rajoitetaan normaalille länsieurooppalaiselle tasolle.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tosin TES neuvotteluissa istuneena voin sanoa, että parempia diilejä olisi työntekijät saaneet ilman AY liikettä pääluottamusmiehineen ja omine politiikkoineen.
Alleviivaa vain sitä, ettei heillä mitään ylivertaista etua taida olla. En tosin nyt ihan sukkana tuota väitettäsikään osta, varmasti joskus näinkin, jos olisi ymmärretty jossain asiassa joustaa.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
No jaa. Minäkin ”hyväksyn lakot” sinällään laillisena joskin huonosti perusteltuna ja vahingollisena mielenilmauksena mutta en todellakaan ole tässä ”ay-liikkeen puolella” jos nyt en varauksetta hallituksenkaan. Mutta varmaan vastaisin gallupiin hyväksyväni lakot vaikka toivon että oikeutta poliittisiin lakkoihin rajoitetaan normaalille länsieurooppalaiselle tasolle.
Tuo kyselyhän oli aivan nollatasoa, kysytään ”hyväksytkö lakot?” (minäkin hyväksyn), ja sitten tulkitaan kuinka enemmistö hyäksyy nämä POLIITTISET lakot, jota ei edes kysytty…
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valitettavasti tietyt toimijat ovat levittäneet tällaista väitettä, mutta asia on varsin nopeasti selvitettävissä valheeksi googlaamalla mitä esimerkiksi EU Parlamentti asiasta kertoo.

Ei tässä ole kyse siitä, että luotaisiin työnantajia suosiva järjestelmä. Tässä on kyse siitä, että luotaisiin kaksikantaiselle sopimiselle aidosti hedelmällinen ympäristö jossa molemmilla osapuolilla olisi edes suunnilleen samat mahdollisuudet ja velvollisuudet.

Koittaisit nyt vaikka perustella miksi Suomessa pitäisi olla poliittinen lakko-oikeus ja mitä hyötyä sillä on? Mitä me Suomessa saavutetaan sillä, että meillä on luotu tällainen Euroopan tasolla hyvin poikkeuksellinen järjestelmä?
No lainataan sitten tuota sun linkkiä, kun kerran sen tähän otit. Siellä taitaa olla tällainen maininta, jota toki voit tulkita omalla tavallasi.

"Finally, in the remaining five Member States (Austria, Finland, Italy, the Netherlands and Sweden), political strikes are explicitly allowed, generally as a result of court cases having considered them lawful."

Uskon toki sun enkun olevan parempaa, kuin minun, mutta tässä nyt varmuudeksi käännös tuosta:

"Lopuksi muissa viidessä jäsenvaltiossa (Itävallassa, Suomessa, Italiassa, Alankomaissa ja Ruotsissa) poliittiset lakot ovat nimenomaisesti sallittuja, yleensä sen vuoksi, että tuomioistuin on katsonut ne laillisiksi."
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kysyttiin hyväksytkö ay-liikkeen lakot hallituksen työmarkkinauudistuksia vastaan. 58% hyväksyi.
Kaikki saadaan nollatasoiseksi, kun oikein halutaan. Tämä nyt kuitenkin on sen verran yksinkertainen asia kysyä, että ei siitä kannata tehdä liian vaikeaa. Kyllä minä ainakin oletan, että aikuiset ihmiset, jopa ihan työssä käyvät sellaiset, ymmärtänevät kuitenkin, että lakolla on vaikutuksia talouteen. Jos ei muuhun, niin ainakin yritysten.
Mä en vaan ymmärrä näin seinähullua hallitusta sitten niin millään, että eivät löydä mitään muuta tietä, kuin saada kansa hajoamaan entistäkin pahemmin, ja tilanteessa, jossa muutenkin maailma tuntuu olevan -ainakin Eurooppa- veitsenterällä.

Jos vastakkainasettelu on jonkun mielestä järkevää politiikkaa tässä kohtaa, niin täytyy kyllä ihmetellä kovasti. Jos se Orpo on nyt sellainen älyllä varustettu nallekarhu, kuten täältä kuvan saa, niin eikö aikuisten oikeasti löydy kykyä viedä asioita eteenpäin muulla tavalla, kuin vaarantamalla yhteiskuntarauhaa, ja tarjoamalla lisää kasvupintaa rikollisuudelle, joka muutenkin on varsinkin nuorissa kasvu-uralla.

No kai tämä paska jotakin palvelee.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Saataisiin alasajettua virastoja, ja siinähän sitä säästöä sitten syntyisi melko huolella.

Tämä on aina mielenkiintoinen kommentti, johon haluaisi vähän lisää taustoitusta. Mitä virastoja voisi ajaa alas?

Ja en todellakaan asiaa vastaan sikäli ole, mutta olisi kiva kuulla, että noin päättäjänä, miten kukin tuon järjestäisi.

Että silleen...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös