Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 411 878
  • 15 517

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Oman ymmärryksen mukaan nimenomaan lääkäriliitto ei ole halunnut lisätä koulutettavien lääkärien määrää. Syyn voi jokainen miettiä itse.

Marinin hallitus on niellyt Lääkäriliiton lobbauksen 110 prosenttisesti eikä lisännyt aloituspaikkoja:

Suomenhan kannattaisi ylikouluttaa lääkäreitä ja avata tässä mahdollisuudet sekä EU:n sisäiseen ja ulkoiseen koulutukseen sekä investointeihin.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Tällä asenteella "ei ketään pakoteta olemaan hoitoalalla" varmaan saadaan terveydenhuolto kukoistamaan jatkossakin.

Ei tässä maailmantilanteessa minkään alan varsinaisesti kukoistaa tarvitse mutta on absurdia ajatella että tässä valtion velkatilanteessa hoito-tai mikään muukaan väki kuvittelee että verorahoista riittää loputtomasti ammennettavaa tai vielä pahempi jos kuvittelee sosiaalietuuksien pysyvän ennallaan. Ensi vaalikaudella aletaan perata sellaisella pieteetillä asioita että työt alkavat maistua alasta riippumatta. Toivottavasti niitä riittää mahdollisimman monelle.

Kansantalouden perusopintoihin änkyrät täältä öyhöttämästä. Ja kannatan hoitoalalla kohtuullisia palkankorotuksia jos joku nyt toisin kuvittelee mutta en näitä vaadittuja.
 
Alejandro

Jäsen
Ei päätä, mutta sen vaikutusvalta on ilmeinen. Mikä muu selittää sen, ettei mikään hallituskokoonpano ole pystynyt niitä lisäämään.
Onhan aloituspaikkoja toki lisätty, mutta ei tarpeeksi. Tulee pari selitystä mieleen, että miksi näin:

1. Yksittäisen lääkärin kouluttaminen on kallista.
2. Poliitikkojen mielestä eduskuntakauden aikana on paljon tärkeämpiä asioita väännettävänä.

Onko esimerkiksi Li Andersson nyt ottanut hänen ministeripestinsä aikana asiakseen ajaa lääkäriopiskelijoiden aloituspaikkojen lisäämistä? Vai onko työväenpuolueenkin puheenjohtaja Lääkäriliiton hiljaiseksi maksettu marionetti?
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomenhan kannattaisi ylikouluttaa lääkäreitä ja avata tässä mahdollisuudet sekä EU:n sisäiseen ja ulkoiseen koulutukseen sekä investointeihin.

Nyt ei ihan aukea. Yksi vaativimmista koulutuksista mitä verorahoin voidaan tarjota, unohtamatta tosiasiaa että alalle ei pääse kuin hyvin harva ja koulutuspaikkojen lisääminen tarkoittaisi lisäresurssien kohdentamista jo ennestään niukoista varoista. Kun markkinat on kyllästetty, lääkärit lähtevät vihreämmän ruohon perään ja Suomen investointi ei maksa itseään takaisin.

Mihin se debatti unohtui, jossa lääkärit keskittyy ydinosaamiseen ja tuottavuuteen? Vähempi arvoinen duuni jätetään muille.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nyt ei ihan aukea. Yksi vaativimmista koulutuksista mitä verorahoin voidaan tarjota, unohtamatta tosiasiaa että alalle ei pääse kuin hyvin harva ja koulutuspaikkojen lisääminen tarkoittaisi lisäresurssien kohdentamista jo ennestään niukoista varoista. Kun markkinat on kyllästetty, lääkärit lähtevät vihreämmän ruohon perään ja Suomen investointi ei maksa itseään takaisin.
Ei kai me koulutusta voida pelätä, jos halutaan ratkaisuja Suomen ongelmiin? Tehdään analyysi, millaista työtä tarvitaan jatkossa ja kilpaillaan Afrikasta ja Aasiasta tulevista nuorista. Annetaan koulutus ja oleskelulupa/kansalaisuus ja tutkitaan jonkinlainen työvelvoite koulutuksen hintana. Sen jälkeen voi lähteä muualle Eurooppaan, mutta pyritään siihen, että olemme kilpailukykyisiä muun Euroopan kanssa.

Mihin se debatti unohtui, jossa lääkärit keskittyy ydinosaamiseen ja tuottavuuteen? Vähempi arvoinen duuni jätetään muille.

Näin se pitäisi tehdä. Samoin sairaanhoitajilla on duunia, jota varten ei tarvitse sairaanhoitajan koulutusta.
 
Nimenomaan. Nythän tässä ollaan menossa vielä huonompaan suuntaan ainakin HUS-alueella Apotin vuoksi, koska kyseinen järjestelmä on yksiselitteisesti kasa paskaa ja sen monimutkaisuudesta johtuen lääkärit joutuvat tekemään enemmän sellaista työtä, jonka on aikaisemmin tehnyt esim. sihteeri. Typerää jo ennestään niukkojen resurssien tuhlaamista.

Lääkäreitä ja sairaanhoitajia on liian vähän, mutta meillä on myös ongelmana mm. huonot järjestelmät, että prosessit. Terveydenhoito on kokonaisuutena mätä, se ei yksinkertaisesti toimi kunnolla. Jos suomalaista sairaanhoitoa lähdettäisiin nyt rakentamaan puhtaalta pöydältä, niin lopputulos olisi varmasti hyvin erilainen verrattuna nykytilanteeseen. Minusta tämä demareiden junailema pakkolaki on aivan vääränlainen tapa yrittää ratkaista tilannetta, mutta en nyt Aki Lindeniltä mitään kovinkaan modernia ratkaisua nyt odottaisikaan.
 
Totta. Lisäksi osa ongelmista johtuu siitä, että julkinen osakeyhtiö tekee softaa julkiselle ilman reilua kilpailua.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei kai me koulutusta voida pelätä, jos halutaan ratkaisuja Suomen ongelmiin? Tehdään analyysi, millaista työtä tarvitaan jatkossa ja kilpaillaan Afrikasta ja Aasiasta tulevista nuorista. Annetaan koulutus ja oleskelulupa/kansalaisuus ja tutkitaan jonkinlainen työvelvoite koulutuksen hintana. Sen jälkeen voi lähteä muualle Eurooppaan, mutta pyritään siihen, että olemme kilpailukykyisiä muun Euroopan kanssa.
Tunnistan saman ongelman, joka on tänään, mutta lääkärikoulutuspaikkojen lisääminen tänään 1000:lla, tarkoittaa että aikaisintaan 7v päästä meillä on 500 uutta lääkäriä. Tuhannesta tämän päivän 70 vuotiaasta 500 saa viettää 80 V synttäreitä ja vielä harvempi juhlii 90v synttäreitä. Tästä hetkestä eteenpäin, lääkäreitä olisi enemmän suhteessa väkimäärään mitä tänään. Ja vähemmän hoidettavia.

Mainitsemasi ylikoulutetut (puhutaan lukumäärästä,eikö?!) karkaavat aivovuotona ulkomaille, koska Suomi ei tule olemaan nettovoittaja korkeasti koulutettujen kisassa. Meillä ei ole tähän varaa tänään ja vielä vähemmän 10v päästä.

Koulutuksen lisääminen ei ole ratkaisu tämän päivän ongelmaan. Taasen, asioiden tekeminen fiksusti on. Jos Orpo menee sanomaan että lisätään lääkäreitä, koska meillä on lääkäripula, Marin syö hänet toistamiseen A-studiossa.
 
Lääkärien kuten muidenkin osalta ei voida miettiä tätä päivää. Voi kuulostaa ehkä oudolta, mutta koulutusmuutoksissakin pohditaan 20-50 vuoden päähän. Jopa pidemmälle. Jos Suomi ei ole kilpailukykyinen 20-50 vuoden päästä, olemme todella suurissa ongelmissa. Ne on vielä vältettävissä, koska kilpailukyvyttömyytemme on lähes täysin itse luotu ongelma. Lääkäriliitto on tyrmännyt lääkärikoulutuksen lisäämisen niin kauan kuin minä muistan. Joku 50 vuotta. Syy on aina ollut sama. Kohta on lääkäreitä liiankin kanssa, aika hoitaa pulan.

Aivovuoto Suomesta on tällä hetkellä jo merkittävää määränä. Ei vastaus ole esimerkiksi koulutuksen vähentäminen vaan koulutuksen ja kilpailukyvyn parantaminen.
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis

Viimeisen kymmenen vuoden sisään lääkärien koulutusmääriä on lisätty useimmissä tiedekunnissa. Taitaa ainoastaan Helsinki olla pysynyt vanhoissa lukemissa. Onkin nurinkurista, että Suomen suurimman talousalueen yliopisto tuottaa vuosittain 110-120 lääkäriä, kun muilta paikkakunnilta tulee 140-160 per.

Lääkärien koulutusmäärät ovat lisääntyneet myös "kuudennen tiedekunnan" eli ulkomailla opiskelevien takia. Sieltäkin tulee 100+ lääkäriä vuodessa Suomeen jatkossa. Siis suomalaisia ja päälle muunmaalaiset, joita on myös jonkinverran.
 
Työnantajan näkökulmasta - ja asiakkaiden näkökulmasta - lääkäripula on edelleen todellinen. Sitä avaa alla KT:n pääekonomisti Juho Ruskoaho ja mielestäni asiallisin perustein. Yksi poiminta:

"Vuosina 2016–2019 lääkärivaje on kasvanut vuoden 2016 lähes 600 tehtävästä jo melkein 900 täyttämättömään tehtävään. Samalla ajanjaksolla lääkärien määrä on lisääntynyt historiallisen hitaasti. Vuonna 2019 lääkäreitä oli 21 148 eli 178 lääkäriä enemmän kuin vuonna 2016. Lääkärimäärä kasvoi siis tällä ajanjaksolla keskimäärin vain 60 lääkärillä vuodessa, eli tahti oli noin reilu kuudesosa siitä, mitä se oli ollut aiemmin".

"Jos lääkärimäärä kasvaa edelleen näin hitaasti eli alle 0,3 prosenttia vuodessa, lääkäripula voi vain pahentua. Samaan aikaan lääkärityöttömyys on käytännössä olematonta. Jokaista työtöntä lääkäriä kohden on toistakymmentä avointa työpaikkaa".

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lääkärit kaipaavat lisää virkoja, eivät lisää lääkäreitä. Opiskelijoiden määrän lisääminen vaatisi lisää resursseja ja opettajia, kun muutaman(?) vuoden takaisen lääkiksiä koskevan koulutusarvionnin mukaan resurssien ja opettajien määrä on ollut laskeva. Kaikki tiedekunnat painivat tämän ongelman kanssa, mutta lääkiksessä kädestä pitäen opettamisella on todellinen funktio, kun esim. loistavan korppujuristin saa koulutettua kirjekurssimuotoisella itsenäisellä opiskelulla ja parilla jossain aa-toimistossa järjestetyllä käytännön kurssilla.

Hussilla kirurgit asentelevat jotain tulostimia ja tekevät erilaisia sihteerihommia – se on järjetöntä.

e. Koulutusarvionti on vuodelta 2018.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pidän kieltämättä valitettavana, mikäli Suomi todella "jättäytyy" ulkomaalaisten hoitajien palkkaamisen ulkopuolelle.

Terveydenhoitoala on toki nykyiselläänkin varsin kansainvälinen ja haasteistaan lukukuunottamatta, uskon maailmalla riittävän alan koulutuksen omaavia ihmisiä, jotka olisivat valmiita rakentamaan tulevaisuutensa Suomessa, mikäli heille tarjotaan mahdollisuus.

Lupaprosessi on edelleen liian raskas, eikä Suomi juuri markkinoi itseään ulkomaalaisille osaajille. (Koskee toki maata laajemminkin.) Yleisestikin työperäiseen maahanmuuttoon tunnutaan Suomessa suhtauduttavan "välttämättömänä pahana" ja sen joka tavalla positiiviset yhteiskunnalliset vaikutukset sivuutetaan laajalti.

Ratkaisuni olisi siis eräänlainen "ilmasilta". Hoitajia ei varsinaisesti tarvitse tilauslennoilla kuljettaa, mutta dynaaminen rekrykampanja, sekä tehokas täsmäkoulutus maamme käytänteisiin ja suomen kieleen voisi kantaa hedelmää varsin pian. Tämä siis yhdistettynä oleskeluluvan saamisen merkittävään helpottamiseen.

Lisäksi maahan saapuvat pari-kolme-nelikymppiset työntekijät parantaisivat maamme päivä päivältä heikkenevää väestöpyramidia, mistä olen kirjoittanut enemmän toisessa threadissa.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti

Kilpailu myös ulkomaisista tekijöitä on haastavaa kun palkkataso verrokkimaihin on huonompi. Lisäksi suomenkielen vaikeus varmasti osa ongelmaa.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
En minä tiedä miltä heistä tuntuu. Eikä minua oikeastaan heidän fiiliksensä kiinnostakaan, tuskin moniakaan kiinnostaa minun työfiilikset.
Laitanpa nyt kumminkin vaikkei sinua kiinnostakaan. Ehkä siinä vaiheessa kiinnostaa kun sua tai sun lähimmäistä hoitaa se pakolla työhön laitettu hoitaja.

Varmaan suurin osa meistä on sitä mieltä, että omassa työssä ei vaativuus ja palkka kohtaa, mutta siitä huolimatta myös suurin osa meistä tekee sen duuninsa. Tai sitten irtisanoutuu ja vaihtaa duunia.
Eikö tätä irtisanoutumista yritetään estää monilla eri keinoilla tällähetkellä? On palkkakartellisuhmurointia, rekrykieltoja ja lopulta lakia millä koitetaan saada lisäksi jo ammattinsa vaihtaneet hoitajat pakottamalla takaisin. Ei millään muulla alalla ole tälläistä paskaa :D

edit. @MENTALSPORT miltä sinä luulet omaisista tuntuvan, jos joku tehohoidossa oleva kuolee hoitajien lakon takia
Varmasti tuntuu ihan samalta kun heidän, jonka omainen kuolee siihen ettei niitä hoitajia ole tarpeeksi. Se että valtio ei ole huolehtinut hoitoalasta, että sille olisi halukkaita tulijoita tarpeeksi ja ihmiset pysyisivät alalla ja että palkkaus olisi työnvaativuuteen nähden kohtuullinen on syy monenkin ihmisen kuolemaan tällähetkellä. Eipä kuntatyöntantajaa olla silti julkisuudessa hirttämässä.
 
Johtuuko nykyinen pula siitä, että ihmiset vaihtavat alaa ja hakeutuvat alalle vähemmän vai siitä, että työntekijöiden tarve on kasvanut? Samoin onkohan tuota tutkittu, että onko alalle edes mahdollista saada Suomesta tarpeeksi henkilökuntaa.

Kuntatyönantajan hirttäminen olisikin kohtuutonta sillä todellisuudessahan asia on poliitikkojen käsissä (ja aina ollutkin).

Edit.
Eikö tuo pakkotyölaki koskisi siis vain sellaisia irtisanoutuneita jotka irtisanoutuvat työtaistelun vuoksi.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Varmasti tuntuu ihan samalta kun heidän, jonka omainen kuolee siihen ettei niitä hoitajia ole tarpeeksi. Se että valtio ei ole huolehtinut hoitoalasta, että sille olisi halukkaita tulijoita tarpeeksi ja ihmiset pysyisivät alalla ja että palkkaus olisi työnvaativuuteen nähden kohtuullinen on syy monenkin ihmisen kuolemaan tällähetkellä.

Missä näin on tapahtunut?

Että silleen...
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Missä näin on tapahtunut?

Että silleen...
Hoitoonpääsy viivästyy jatkuvasti, mikä huonontaa ennusteita. Ja onhan noita juttuja että palvelutalossa esim asukas on tappanut toisen asukkaan tai hoitajan. Syynä tähän on luultavimmin resurssipula ja esim se että niille aggressiivisille muistisairaille ei enää ole omia yksikköjä, joissa on parempi valvonta ja esim lääkäri joka ei pelkää määrätä rauhoittavia edes aggressiiviselle asiakkaalle.

Se on hienoa kun täällä kaikki muut paitsi hoitajat tuntuvat tietävän paremmin. Miksi kaikkialla muualla pätee se "kysynnän ja tarjonnan laki", mutta tässä tilanteessa ei auttaisi?
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Mielenkiintoista keskustelua on taas käyty.

Piti pysyä pois tästä ketjusta, mutta pakko on näköjään taas vähän livetä. Meillä ei kyllä lääkärit asentele tulostimia. Alueen keskussairaalassa on tällä hetkellä 4 neurologia, aivan minimissään tarve on 14-15 neurologille, 10 on haussa koko ajan. Sairaala ei pyörisi ilman kouluttautuvia lääkäreitä, he hakevat kokemusta ja oppinsa sieltä, mutta töihin he eivät tänne jää. Vielä pahempi tilanne on sydänpuolella. Kardiologeja on kaksi, onneksi tämä pariskunta saatiin tänne muutama vuosi sitten muuttamaan.

Kyllä me tarvitsemme jokaisen ulkomaalaisen hoitajan mitä vain suinkin saamme, mutta ei heitä hirveästi houkuta tänne tulla. Älkääkä sanoko etten tiedä mistä puhun tai tietonne on jostain paragraaffista kaivettu. Minulla pyörii jatkuvasti ulkomaalaisia opiskelijoita harjoittelujaksoilla ja emäntä vastaa toisessa sairaalassa heistä kokonaan. He näkevät harjoittelujakson aikana mitä se konkreettinen hoitotyö on, osa lopettaa kesken ja osa selviytyy hyvin. Houkuttelevuus ei taida heillekään olla huippuluokkaa?

20 vuoden systemaattinen alasajo on ollut päällä, vailla minkäänlaisia olankohautuksia aina siihen saakka, kunnes pandemia löi tilanteen yli uutiskynnyksen. "Kyse on ihmishengistä." Tämä slogan on nyt ollut monen päättäjän huulilla, kun pakkolakia väsätään. Ihmetellä sopii, ettei se ole käynyt edes etäisesti kenenkään aivoissa saakka, kun potilasturvallisuutta on vaarannettu systemaattisesti jo vuosia.

Hieno homma, että pyörät pyörii. En mieti kahta kertaa, vaan nimi paperiin menee. Joku ehti jo huudella, että kyllä siihen joku ulkomaalainen tulee tilalle. Voin kertoa, ei tule.

Töihin sakon uhalla, lomat voidaan perua ja taukoja ei tarvitse noudattaa. Kyllä tällä pakkolailla varmasti saadaan lisää vetovoimaa hoitoalalle, nuoret kiinnostumaan ja vanhat jaksamaan.

Todellinen rekryvaltti!
 
Viimeksi muokattu:

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Kyllä tällä pakkolailla varmasti saadaan lisää vetovoimaa hoitoalalle, nuoret kiinnostumaan ja vanhat jaksamaan.

Todellinen rekryvaltti!

Hyvä kirjoitus. Tähän kuitenkin totean, että eikö kyseessä ole määräaikainen laki, jonka tarkoitus on vain taata tekijät suojatyöhön? Samalla se toki painostaa molempia osapuolia sovun saamiseksi.

Kun sopu on saatu, tulisi molempien puolien ruveta miettimään, miten alan julkisuuskuvaa ja kiinnostavuutta ruvetaan kehittämään. Se vaatii yhteistyötä, joka toki kuulostaa haastavalta, mutta jos tahtoa löytyy, onnistunee.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös