Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 471 274
  • 15 545

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kai se on se, että palkkaohjelmat halutaan sitoa yleiseen linjaan, eli aina jotain sen päälle. Eli jos inflaatio kova, niin yleinen linja, mitä se nyt sitten nykypäivänä mahtaa tarkoittaakaan, tuskin jää pieneksi.
Toki näin, mutta tuo palkkaohjelma on tässä vaiheessa ainoastaan työtekijäpuolen fantasia. Ei kai tuollaisia ole aiemmin nähty eikä sellaisiin ole työnantajat suostuneet. Siinähän sidottaisiin omat kädet ihan täysin. Jättivoittojan olisi että hoitajat sopivat, että saavat 3,6% enemmän kuin opettajat ja opettajat sopivat että saavat prosentin enemmän kuin hoitsut. Kommareiden kanssa ei kuulemma kannattanut alkaa kilpailemaan, he kun kuulemma tarjosivat aina enemmän.

Joskus vitsinä somessa heitin, että ainoa keino miten hoitoalalle voidaan tehdä tuollainen sopimus, että saavat 3,6% enemmän kuin kuin muut on, että muiden palkkoja leikataan 2%. Silloin hoitajien korotus olisi 1,6% ja tähän työnantajallakin olisi varaa. Win-win.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

No siis ne olisi kai tähän teollisuuden korotustasoon sidottu, mutta kun tuoltakin alkaa pohja tippua jo. Nyt siellä tehtiin vielä yleissitova, mutta saa nähdä miten jatkossa.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmeellistä logiikkaa. Jos veroja korotettaisiin 3% niin sehän olisi suoraan pois yksityisestä kysynnästä ja tappaisi taloutta tehokkaasti. Ei se raha tyhjästä tule.
Miksi vastaavaa logiikkaa käytetään silloin kun alennetaan työnverotusta? Jengille jää enemmän rahaa käteen, jonka ne voi laittaa kiertoon ja aina kun eurolla ostetaan jotain, siitä kertyy verotuloa. Perus jargonia Kokoomukselta.

Jos sanot että suorat kustannukset ovat 3%yksikköä, mutta ummistat silmät tuomista hyödyistä, eikö katsontakantasi ole sillon puoliksi vajaa? 150.000 keskituloista lisää tämän maan kokoiseen talouteen on merkittävä buusti ostovoimaan. Onko nettovaikutus positiivinen? Ei varmasti. Yli 3%? Tuskin.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No siis ne olisi kai tähän teollisuuden korotustasoon sidottu, mutta kun tuoltakin alkaa pohja tippua jo. Nyt siellä tehtiin vielä yleissitova, mutta saa nähdä miten jatkossa.
Tulipa hyvä mieli tästä. Oikein sellainen lämmin tunne. Niin se vaan yleissitovuus murtuu ja maailma kehittyy eteenpäin.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Miksi vastaavaa logiikkaa käytetään silloin kun alennetaan työnverotusta? Jengille jää enemmän rahaa käteen, jonka ne voi laittaa kiertoon ja aina kun eurolla ostetaan jotain, siitä kertyy verotuloa. Perus jargonia Kokoomukselta.

Jos sanot että suorat kustannukset ovat 3%yksikköä, mutta ummistat silmät tuomista hyödyistä, eikö katsontakantasi ole sillon puoliksi vajaa? 150.000 keskituloista lisää tämän maan kokoiseen talouteen on merkittävä buusti ostovoimaan. Onko nettovaikutus positiivinen? Ei varmasti. Yli 3%? Tuskin.

Johtuisiko siitä, että toisessa vaihtoehdossa lasketaan veroja ja toisessa korotetaan?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Miksi vastaavaa logiikkaa käytetään silloin kun alennetaan työnverotusta? Jengille jää enemmän rahaa käteen, jonka ne voi laittaa kiertoon ja aina kun eurolla ostetaan jotain, siitä kertyy verotuloa. Perus jargonia Kokoomukselta.
Veronalennuksissa ihmisille jää enemmän käteen, mutta tässä tapauksissa ei jää. Kaikkien verot nousevat ja pieni joukko saa palkankorotuksen. Kokonaissumma ei kasva senttiäkään. Päinvastoin, veronalennuksissa tulee positiivisia dynaamisia vaikutuksia (syntyy x määrä uusia työpaikkoja), mutta veroja korottaessa nämä dynaamiset vaikutukset ovat negatiivisia (korotuksen jälkeen ei kannata enää kannata palkata/käydä töissä).

Mukavaa kuulla, että näet että nimenomaan kokoomuksessa talousosaaminen on niin vahvaa, että nämä ovat heille perusasioita. Saisivat olla kaikille muillekin.
Jos sanot että suorat kustannukset ovat 3%yksikköä, mutta ummistat silmät tuomista hyödyistä, eikö katsontakantasi ole sillon puoliksi vajaa? 150.000 keskituloista lisää tämän maan kokoiseen talouteen on merkittävä buusti ostovoimaan. Onko nettovaikutus positiivinen? Ei varmasti. Yli 3%? Tuskin.
Tuo 3% oli vastaus toisen nimimerkin kysymykseen, että riittäsikö 1% korotus. Siinä ei siis vielä siinä vaiheessa otettu millään tavalla kantaa olisiko nettovaikutus positiivinen vai ei, todettiin vain että ei riittäisi. Lasketaan nyt, että keskituloisella tuo 3% tarkoittaisi noin tuhatta euroa vuodessa lisää maksettavaa. Sen perusteella voi laskea, että ovatko ihmiset siihen valmiita. Minä en ole.
 
Viimeksi muokattu:

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
" Jos irtisanoutumiset toteutuvat, hallitus voi Lindénin mukaan ryhtyä uusiin toimiin.

– Mikä se muoto on, minkälainen se laki on, se on varmasti jollain tavalla erilainen tapa reagoida kuin nyt oli, Lindén kertoi A-Studion haastattelussa."

Mitä tämäkin sitten tarkoittaa?

Pakotetaanko irtisanoutuneet töihin sakon tai vankeusrangaistuksen uhalla? :-D siinä tapauksessa minäkin menen jo lakkoon vaikka toimin aivan eri alalla.

Mahtanee lisätä entisestään alan houkuttavuutta tämä kaikki.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
On tässä kyllä sekin oikeudenmukaisuus-näkökulma, että kyllä julkiselle puolelle kuuluu sama keskimääräinen ansiokehitys kuin muillekin(keskimäärin). Jos tuossa pysytään, ne palkankorotukset eivät vaadi veronkorotuksia, jos julkisen tehtävät/työntekijämäärä ei lisäänny. Nyt tuosta kehityksestä on jääty jälkeen, eli rahat on poliittisesti päätetty käyttää muuhun. Tuota huonompaa kehitystähän palkkaohjelmilla halutaan korjata. Minustakin vaatimukset on liian isoja, mutta ei ne vaatimukset koskaan olekaan se lopullinen.

Edelleen peräänkuulutan sote-alalla myös harmonisaation linkittämistä tähän. Niin se ei voi mennä, että ensin tehdään palkkaohjelma, joka säilyttää palkkaerot, ja sitten vielä harmonisoidaan(korotetaan) päälle.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sanon vielä yhden asian ennenkuin lähden nukkumaan.

Minun mielestäni pakkolakia ei tarvita ja suojelutyöstä pitäisi sopia työntekijöiden ja työnantajien välillä. Kuitenkin selväksi on tällöin tehtävä, että ei työnantajat ole ihmisten hengissä vastuussa yhtään sen enempää kuin työntekijä-osapuolikaan. Jos suojelutyöstä ei päästä sopuun, niin sitten leikkaukset, hoidot yms vain yksinkertaisesti lopetaan, piste. Toki siinä kuolee ihmisiä ja siksi toivoisinkin, että jonkunlainen järkevä kompromissi löytyisi, mutta loppujen lopuksi every man must die. Ei työntekijät kuitenkaan sitä voi panttivankina käyttää, että työnantaja yksinään vastaisi kaikkien hengestä. Tuo on yhteinen vene.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
" Jos irtisanoutumiset toteutuvat, hallitus voi Lindénin mukaan ryhtyä uusiin toimiin.

– Mikä se muoto on, minkälainen se laki on, se on varmasti jollain tavalla erilainen tapa reagoida kuin nyt oli, Lindén kertoi A-Studion haastattelussa."

Mitä tämäkin sitten tarkoittaa?

Pakotetaanko irtisanoutuneet töihin sakon tai vankeusrangaistuksen uhalla? :-D siinä tapauksessa minäkin menen jo lakkoon vaikka toimin aivan eri alalla.

Mahtanee lisätä entisestään alan houkuttavuutta tämä kaikki.

Uhkasakko siinä potilasturvallisuuslaissa, joka ehdittiin 2007 jo säätää nimenomaan oli.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
" Jos irtisanoutumiset toteutuvat, hallitus voi Lindénin mukaan ryhtyä uusiin toimiin.

– Mikä se muoto on, minkälainen se laki on, se on varmasti jollain tavalla erilainen tapa reagoida kuin nyt oli, Lindén kertoi A-Studion haastattelussa."

Mitä tämäkin sitten tarkoittaa?

Pakotetaanko irtisanoutuneet töihin sakon tai vankeusrangaistuksen uhalla? :-D siinä tapauksessa minäkin menen jo lakkoon vaikka toimin aivan eri alalla.

Mahtanee lisätä entisestään alan houkuttavuutta tämä kaikki.
Siis käytännössä kyse on orjuudesta.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Sanon vielä yhden asian ennenkuin lähden nukkumaan.

Minun mielestäni pakkolakia ei tarvita ja suojelutyöstä pitäisi sopia työntekijöiden ja työnantajien välillä. Kuitenkin selväksi on tällöin tehtävä, että ei työnantajat ole ihmisten hengissä vastuussa yhtään sen enempää kuin työntekijä-osapuolikaan. Jos suojelutyöstä ei päästä sopuun, niin sitten leikkaukset, hoidot yms vain yksinkertaisesti lopetaan, piste. Toki siinä kuolee ihmisiä ja siksi toivoisinkin, että jonkunlainen järkevä kompromissi löytyisi, mutta loppujen lopuksi every man must die. Ei työntekijät kuitenkaan sitä voi panttivankina käyttää, että työnantaja yksinään vastaisi kaikkien hengestä. Tuo on yhteinen vene.
Eipä ne vahvuudet/miehitykset ole esimiehiä kiinnostanut ennen kuin nyt.
 
Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
Entäs jos oikeasti on vaihtamassa työpaikkaa toiselle alalle? Saako siitäkin sakkoa? Tilanne voi olla itselläni siis tämä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Estääkö tuo irtisanoutumisetkin?

Ei estä irtisanoutumista, mutta irtisanoutumisesta ei (2007 olleen lain mukaan, samankaltainen kai nyt voisi tulla) ole mitään hyötyä, kun AVI (tuolloin lääninhallitus) voisi määrätä terveydenhuollon ammattihenkilön työskentelemään terveydenhuollon toimintayksikössä ammattitaitoaan vastaavissa tehtävissä. Tuolloin säädetyn mukaisesti näihin olisi ensisijaisesti pitänyt nimetä nimenomaan työtaistelun vuoksi irtisanoutuneita, eli käytännössä heitä olisi voitu viranomaisen päätöksellä määrätä töihin riippumatta siitä, ovatko tai ovatko olleet muualla töissä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Entäs jos oikeasti on vaihtamassa työpaikkaa toiselle alalle? Saako siitäkin sakkoa? Tilanne voi olla itselläni siis tämä.

Ei, mutta sieltä muualta töistä sinut voitaisiin (edelleen siis referenssinä vuoden 2007 laki) määrätä terveydenhuollon tehtäviin niin kauan kuin olet terveydenhuollon ammattihenkilö, eli Valviran listalla oikeuksin harjoittaa terveydenhuollon toimintaa.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Ei, mutta sieltä muualta töistä sinut voitaisiin (edelleen siis referenssinä vuoden 2007 laki) määrätä terveydenhuollon tehtäviin niin kauan kuin olet terveydenhuollon ammattihenkilö, eli Valviran listalla oikeuksin harjoittaa terveydenhuollon toimintaa.
Olispa hienoa jos pakotettaisiin parempipalkkaisesta työpaikasta johonkin minne et halua. Ei ihme että noita ammattioikeiksien poistoa on nyt jotkut hakeneet.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Hiukan oli taas yksipuolinen tuo A-Studion keskustelu hoitajakriisistä. Miksi mukana ei ollut liittojen edustajia ja oikeaa keskustelua esim. sen suojelutyön määrästä? Itse saamani tiedon mukaan suojelutyöhön on vaadittu enemmän työntekijöitä kuin mitä siellä ilman lakkoa olisi.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Tehyn Rytkösen piti olla paikalla, mutta ilmeisesti Linden koki, että hän haluaa olla siellä ihan yksin ja pyysi YLE:ltä, että Rytkönen ei saa tulla. Tämä väite siis Rytkösen instassa story osuudessa.

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Eiköhän tähän väitteeseen lehdistö vaadi myös Lindenin ja Ylen näkemyksen asiasta. Kovalta kuulostaa ja jos pitää paikkaansa, niin Yle:ltä aika housuun paskominen sitten.
Mielestäni joka tapauksessa paskasti toimittu Ylen puolelta, että vain yksi näkökanta on mukana. Tuohan oli enemmänkin joku "tiedote" kuin mikään keskustelu.

Muutenkin mediassa on nyt löydetty jopa yksittäiset hoitajat jotka lakkoa vastustavat. Vähissä on ollut perus hoitajan sana lööpeissä.

Tiktokissa näkee kriittistä tekstiä paljon kun ovat ihan yksityisiä ihmisiä eikä kenenkään leivissä.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei estä irtisanoutumista, mutta irtisanoutumisesta ei (2007 olleen lain mukaan, samankaltainen kai nyt voisi tulla) ole mitään hyötyä, kun AVI (tuolloin lääninhallitus) voisi määrätä terveydenhuollon ammattihenkilön työskentelemään terveydenhuollon toimintayksikössä ammattitaitoaan vastaavissa tehtävissä. Tuolloin säädetyn mukaisesti näihin olisi ensisijaisesti pitänyt nimetä nimenomaan työtaistelun vuoksi irtisanoutuneita, eli käytännössä heitä olisi voitu viranomaisen päätöksellä määrätä töihin riippumatta siitä, ovatko tai ovatko olleet muualla töissä.

Sairasta.

Mahtaisiko lopulta tulla laki mikä myös kumoaa sairaslomat. Jos on esim. masennuksen vuoksi sairaslomalla, niin laki toteaisi sinut työkykyiseksi ja pakottaisi töihin.

Eikö samalla kannattaisi lakiin säätää myös kohta, että pakkotyössä korvaus on perus kelan päivärahan suuruinen. :-D jos kerran ihmisen perusoikeuksia voidaan polkea, niin eikö kannattaisi polkea sitten kunnolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös