Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

[ipaz]

Itse olen lähempänä 50 kuin 40 ja työni on aikalailla 50/50 fyysistä vs. toimistoa. Sen olen itsessäni huomannut, että kovan päivän jälkeen on huomattavasti enemmän puhki kuin aiemmin. Siis palautuminen kovasta päivästä on hitaampaa kuin ennen, mutta täysin luonnollistahan tämä on. Vielä viitisen vuotta sitten saattoi hyvinkin mennä töihin baari-illan jälkeisenä päivänä, mutta nykyään ei tule mieleenkään lähteä baariin kun tietää seuraavana päivänä olevan töitä.

Toisaalta taasen olen huomannut sen noista nuorista työkavereista jotka kyllä jaksaisivat painaa nuoruuden innolla, että he eivät ole samalla tavalla sitoutuneita painamaan hommaa täysillä ja tavoitteellisesti saada mahdollisimman paljon tehtyä mitä itse ja muut pitkään töissä olleet ovat. He tyytyvät vähempään jos vaihtoehtona on pistää itsensä kunnolla likoon.

En sitten tiedä onko siihen syynä se miten nuoremmat yleisestikin asennoituvat työelämään (ja elämään), vai yksinkertaisesti perehdytyksestä joka ainakin meidän firmassa on muuttunut vuosien saatossa kädestä pitäen opettamisesta ja jatkuvasta suullisesta kasvokkain annetusta palautteesta sovelluksen kautta jaetuksi tiedoksi ja ohjeiden antamiseksi - jossa uuden tiedon hakeminen, oppiminen ja omaksuminen on omalla vastuulla.

Työelämä on murrosvaiheessa tekniikan ja sen tuomien apuvälineiden ja seurantalaitteiden muodostaman datan jatkuvasti yleistyessä. Jos ennen vaati pomon silmän havaitakseen jonkun tekevät töitä muita huonommalla tasolla, niin nykyään raaka data kertoo saman asian välittömästi. Ja tämä samalla kun kilpailu työpaikoista on koventunut ja kilpailu alalla kuin alalla vaatii joka päivä yrittämään parhaansa. Ei ihme että ihmiset palavat loppuun, jos heitä ei käsitellä oikein.

 

[Satunnainen]

Jos olisin yrittäjä, miettisin entistä tarkemmin vanhempien työntekijöiden palkkaamista. Tilanteen huonontuessa tietäisi mistä päästä porukkaa on laitettava pellolle. Jo SAK:n käynnistämä keskustelu voi haitata 50+-työttömien työllistymistä. Varmimpia voittajia SAK:n ikäsyrjintäajattelussa olisivat työntekijöitä vuokraavat firmat.

Nyt ei aukea ollenkaan tämän logiikka. Eihän tässä käsittääkseni henkilön iällä tai työuran kokonaispituudella ole sinänsä mitään merkitystä, vaan se ratkaisee, miten pitkään on ollut juuri siinä nimenomaisessa firmassa. Vai onko tässä nyt jokin sellainen epäsuora tekijä, jota en hoksaa.

 

[dana77]

Toisaalta taasen olen huomannut sen noista nuorista työkavereista jotka kyllä jaksaisivat painaa nuoruuden innolla, että he eivät ole samalla tavalla sitoutuneita painamaan hommaa täysillä ja tavoitteellisesti saada mahdollisimman paljon tehtyä mitä itse ja muut pitkään töissä olleet ovat. He tyytyvät vähempään jos vaihtoehtona on pistää itsensä kunnolla likoon.

En sitten tiedä onko siihen syynä se miten nuoremmat yleisestikin asennoituvat työelämään (ja elämään), vai yksinkertaisesti perehdytyksestä joka ainakin meidän firmassa on muuttunut vuosien saatossa kädestä pitäen opettamisesta ja jatkuvasta suullisesta kasvokkain annetusta palautteesta sovelluksen kautta jaetuksi tiedoksi ja ohjeiden antamiseksi - jossa uuden tiedon hakeminen, oppiminen ja omaksuminen on omalla vastuulla.

Yksi teoria tähän on jälkikasvu. Ennenkuin sitä on, niin elämä on varsin huoletonta ja rahaa tienataan lähinnä kaikenlaiseen viihteeseen.
Sitten kun on akka, huutavia kakaroita ja asuntolainaa, niin alkaa yhtäkkiä se työntekokin ja toimistolla roikkuminen maistumaan. go figure.

 

[Huerzo]

Nyt ei aukea ollenkaan tämän logiikka. Eihän tässä käsittääkseni henkilön iällä tai työuran kokonaispituudella ole sinänsä mitään merkitystä, vaan se ratkaisee, miten pitkään on ollut juuri siinä nimenomaisessa firmassa. Vai onko tässä nyt jokin sellainen epäsuora tekijä, jota en hoksaa.

Kyllä, olet oikeassa että työuran kokonaispituus juuri siinä yrityksessä on merkitsevä tekijä. Arvelen sen johtavan työsopimuskikkailuun.

Syklisillä aloilla voi olla houkutin palkata ensin nuoria työntekijöitä vakityösuhteeseen ja vasta sen jälkeen (vuokratyöjakson tai sopivasti katkotun määräaikaisuuden jälkeen) ne kokeneemmat vakkareiksi. Ehkä mainitut kiertotiet olisi lainsäädännössä blokattu ja olen arvailujeni kanssa metsässä.

Mielestäni parempi tapa olisi luoda kannuste työllistää 50+-työntekijöitä alentamalla yritysten kustannuksia kuin keksimällä uusia rajoitteita.

 

[BOL]

Maailma on myös muuttunut sen suhteen, että siinä missä ennen oli hieno ja tavoiteltava asia olla saman työnantajan palveluksessa vaikka koko työura, nykyään sen voidaan katsoa olevan monessa paikassa uutta työtä hakiessa jonkinlainen hidaste tai jopa este. Tämä siksi, että käsitys ja kokemus työstä ja työelämästä yleisesti on ainoastaan yhdestä paikasta ja nykyään arvostetaan monipuolista kokemusta mahdollisimman moninaisista työympäristöistä. Lojaalius työnantajaa kohtaan ei enää olekaan yksinomaan hyvä asia, vaan voi kertoa jopa kunnianhimon puutteesta. Muka. Työpaikat eivät kuitenkaan saa myöskään vaihtua CV-mielessä liian usein, vaan 3-5 v./ duuni lienee kaikkein ideaalein. Siihen, kun lisätään yksityiselämän haasteet, kuten ruuhkavuodet ja työpaikan vaihtamiseen usein liittyvä paine ja sen vaatima energia, ei ole ihan helppoa työntekijälläkään pitää pakkaa kasassa ja kaikkia kotona ja duunissa tyytyväisinä.

 

[teppana]

Maailma on myös muuttunut sen suhteen, että siinä missä ennen oli hieno ja tavoiteltava asia olla saman työnantajan palveluksessa vaikka koko työura, nykyään sen voidaan katsoa olevan monessa paikassa uutta työtä hakiessa jonkinlainen hidaste tai jopa este. Tämä siksi, että käsitys ja kokemus työstä ja työelämästä yleisesti on ainoastaan yhdestä paikasta ja nykyään arvostetaan monipuolista kokemusta mahdollisimman moninaisista työympäristöistä. Lojaalius työnantajaa kohtaan ei enää olekaan yksinomaan hyvä asia, vaan voi kertoa jopa kunnianhimon puutteesta. Muka. Työpaikat eivät kuitenkaan saa myöskään vaihtua CV-mielessä liian usein, vaan 3-5 v./ duuni lienee kaikkein ideaalein. Siihen, kun lisätään yksityiselämän haasteet, kuten ruuhkavuodet ja työpaikan vaihtamiseen usein liittyvä paine ja sen vaatima energia, ei ole ihan helppoa työntekijälläkään pitää pakkaa kasassa ja kaikkia kotona ja duunissa tyytyväisinä.

Nyt tuli loistava kiteytys. Tässä on yksi valtaisa stressi lisää uusille sukupolville. Mistä tietää milloin olet vaihtanut työpaikkaa liian usein ja milloin liian harvoin?

 

[Individual]

Maailma on myös muuttunut sen suhteen, että siinä missä ennen oli hieno ja tavoiteltava asia olla saman työnantajan palveluksessa vaikka koko työura, nykyään sen voidaan katsoa olevan monessa paikassa uutta työtä hakiessa jonkinlainen hidaste tai jopa este.

Joo, itse on tullut oltua samassa talossa jo aika tovi ja jos ennen koin sen jollain tavalla jopa ylpeyden aiheeksi, niin nyt en enää. Vähän tulee fiiliksiä, että eikö minusta mihinkään muuhun ole. Tietenkin saa/ saisi olla tyytyväinen, että on onnistunut säilyttämään työpaikkansa, vaikka omistajiakin on ollut työuran aikana niin, että parijonoon laittaa. Mutta silti on sellainen vitun suojatyöpaikkafiilis, tai sellainen, että osaan kyllä hommani, mutta muut osaa paljon paremmin ja paljon muuta. Noh, olen koittanut kerätä osaamista duunin ulkopuolella ja olen iloinen siitä, että pystyn vielä oppimaan asioita.

 

[dana77]

Nyt tuli loistava kiteytys. Tässä on yksi valtaisa stressi lisää uusille sukupolville. Mistä tietää milloin olet vaihtanut työpaikkaa liian usein ja milloin liian harvoin?

Minusta tämä on kuitenkin loppupelistä niin yksinkertainen asia, että siinä vaiheessa on hyvä hetki vaihtaa kun nykyiset hommat ovat käyneet rutiininomaisiksi eli ei enää tarvitse opetella ja oppia uutta. Silloinhan ne hommat ovat myös yleensä tylsiä. Toki on sellainen tehtäviä, jotka ovat niin vaihtelevia ettei niin käy koskaan. Tässä on tietenkin muös hyvä huomata, ettei työpaikan vaihtaminen ole ainoa mahdollisuus, eli voihan sitä samasta paikastakin katsoa uusia haasteita ja ylennyksetkin huomioidaan. Ja voihan sellaisenkin itsestäänselvyyden todeta, että jos kotona on pieniä lapsia tai elämässä on jotain muuta, joka vie aikaa ja energiaa, niin silloin tuollainen mukavuusalueelle jääminen voi olla ihan perustelua.

hauskaa että tämä tuli puheeksi täällä nyt, sillä ihan samasta asiasta oli eilen juttelin IRL. Äänen totesin, että harmittaa etten nuorempana hommaa tajunnut, eli näin jälkikäteen ajateltuna olisi kannattannut vähintään kertaalleen katselle ympärilleen. Silloin ajattelin että hyvät hommat on sellaisia, missä on ok liksat ja helpot hommat, mitkä saa hoidettua kuudessa tunnissa ja loppuaikana hoidettua omat hommat (jatkoajat, fantasy leaguet, sähköpostit, huutokaupat, etc etc). Tuli ehkä puolilla valoin vedettyä sellainen puolen vuosikymmentä, jotka olisi voinut tehdä oikeasti töitäkin.

 

[teppana]

Minusta tämä on kuitenkin loppupelistä niin yksinkertainen asia, että siinä vaiheessa on hyvä hetki vaihtaa kun nykyiset hommat ovat käyneet rutiininomaisiksi eli ei enää tarvitse opetella ja oppia uutta. Toki on sellainen tehtäviä, jotka ovat niin vaihtelevia ettei niin käy koskaan. Tässä on tietenkin muös hyvä huomata, ettei työpaikan vaihtaminen ole ainoa mahdollisuus, eli voihan sitä samasta paikastakin katsoa uusia haasteita ja ylennyksetkin huomioidaan. Ja voihan sellaisenkin itsestään selvyyden voi todeta, että jos kotona on pieniä lapsia tai elämässä on jotain muuta, joka vie aikaa ja energiaa, niin silloin tuollainen mukavuusalueelle jääminen voi olla ihan perustelua.

Yksinkertainen se on osalle, osalle ei. Työpaikan vaihto on aina stressaava tilanne jossa myös mahdollisesti poltetaan siltoja yhteen suuntaan. Samalla luovutaan jo saavutetusta varmuudesta taloudellisen tilanteen suhteen. Itse näen mahdollisuuksia työpaikan vaihdossa, mutta olen myös lapseton ihminen jonka perheen toinen osapuoli on ammatissa jossa näitä asioita mietitään hyvin vähän. Eli varmuus talouden suhteen on erilainen kuin monilla. Helppohan se on minun, lapsettoman reilun kolmikymppisen kaverin ottaa riski ja vaihtaa työpaikkaa uran vuoksi. Miten lienee sitten sillä kaverilla jonka palkkakuitilla lukee myös puolison ja kahden lapsen tulevaisuus?

Mutta näin yleisesti, olen kyllä sitä mieltä että yhteiskunta on kehittynyt jokaisella sektorilla. Myös yksityisen puolen työn saralla. Edut ja mahdollisuudet joita nykyisellään saa ovat parempia kuin ennen. Mutta mukaan on tullut epävarmuus. Kumpi on parempi voisi kysyä. Jos minulta kysytään, nykyinen on parempi. Mutta vain minun vinkkelistä.

 

[Pekko Pelikaani]

Maailma on myös muuttunut sen suhteen, että siinä missä ennen oli hieno ja tavoiteltava asia olla saman työnantajan palveluksessa vaikka koko työura, nykyään sen voidaan katsoa olevan monessa paikassa uutta työtä hakiessa jonkinlainen hidaste tai jopa este. Tämä siksi, että käsitys ja kokemus työstä ja työelämästä yleisesti on ainoastaan yhdestä paikasta ja nykyään arvostetaan monipuolista kokemusta mahdollisimman moninaisista työympäristöistä. Lojaalius työnantajaa kohtaan ei enää olekaan yksinomaan hyvä asia, vaan voi kertoa jopa kunnianhimon puutteesta. Muka. Työpaikat eivät kuitenkaan saa myöskään vaihtua CV-mielessä liian usein, vaan 3-5 v./ duuni lienee kaikkein ideaalein. Siihen, kun lisätään yksityiselämän haasteet, kuten ruuhkavuodet ja työpaikan vaihtamiseen usein liittyvä paine ja sen vaatima energia, ei ole ihan helppoa työntekijälläkään pitää pakkaa kasassa ja kaikkia kotona ja duunissa tyytyväisinä.

Joo itse en palkkaisi/palkkaa yli 40 vuotiasta jolta ei löydy yhtään työkokemusta samassa talossa 3-5 v muuten voi sitten olla vaihtanut paikkaa koska myös yksi pointti on sitoutumiskyky.
Jos kokenut kaveri vaihtaa työtä/paikkaa 1-2 vuoden välien kokoajan niin voiko olettaa että hän pysyy valinnan jälkeen kauemmin...tuskin.

 

[douppi]

Mielenkiintoinen aihe/ketju tämäkin.
Mä oon ton homman ajatellu niin, että jos nykyiset hommat ei kiinnostaisi tai se sellanen tietynlainen yrittäjähenkisyys (ns. työnantajan hyväksi tekeminen) loppuisi, niin olisi aika vaihtaa. Onhan siellä ollut myrskyisää ja turbulenssia, ja surkeita rekryjäkin ollaan joskus tehty ja siitä tappeluja/irtisanomisia, mutta vaikeistakin ajoista aina selvitty. Se sitouttaa eikä ole ollut tarvetta vaihtaa firmaa.

Usein jos ei suostu sitoutumaan yritykseen ja työntekoon riittävästi, niin on kovin motivoitunutkaan. Ei saa överiksikään mennä, eli työnarkomanian puolelle. Tietänette mitä tarkoitan :)

 

[dana77]

Yksinkertainen se on osalle, osalle ei. Työpaikan vaihto on aina stressaava tilanne jossa myös mahdollisesti poltetaan siltoja yhteen suuntaan. Samalla luovutaan jo saavutetusta varmuudesta taloudellisen tilanteen suhteen. Itse näen mahdollisuuksia työpaikan vaihdossa, mutta olen myös lapseton ihminen jonka perheen toinen osapuoli on ammatissa jossa näitä asioita mietitään hyvin vähän. Eli varmuus talouden suhteen on erilainen kuin monilla. Helppohan se on minun, lapsettoman reilun kolmikymppisen kaverin ottaa riski ja vaihtaa työpaikkaa uran vuoksi. Miten lienee sitten sillä kaverilla jonka palkkakuitilla lukee myös puolison ja kahden lapsen tulevaisuus?

Ensinnäkään minä en sanonut, että tuo olisi helppoa. Kun puhuin mukavuusalueelle jäämisestä, niin siitä suora implikaatio on että vaihtaminen on epämukavuusalueelle menemistä. En kuitenkaan näe, että vaihtaminen olisi fiksusti hoidettuna siltojen polttamista. Minä tosin kerran olen senkin tehnyt ja tuntuihan sekin silloin pirun hyvälle, mutta itseasiassa nekin välit ovat korjaantuneet ajan myötä. Minä jopa näen, että jos vaihto ei ole onnistunut, niin paluu on aina vaihtoehto ja itsekin pidän mahdollisuuksien mukaan ovia auki lähteneille.

Tuo mitä sanot varmuudesta on sitten asia joka erottaa meidän ajatusmaailman toisistaan. Minä näen asian niin, että jos työskentelet peräsuolijoen päristintehtaalla prosessinvalvojana vuosikymmenestä toiseen, niin elämäsi on täysin yhden kortin varassa ja sekin tulee tiensä päähän ennemmin tai myöhemmin, mutta jos olet edes kerran vaihtanut niin tuplaat mahdollisuutesi. Tunnet tuplamäärän ihmisiä, osaat tuplamäärän taitoja jne.

 

[BOL]

Joo itse en palkkaisi/palkkaa yli 40 vuotiasta jolta ei löydy yhtään työkokemusta samassa talossa 3-5 v muuten voi sitten olla vaihtanut paikkaa koska myös yksi pointti on sitoutumiskyky.
Jos kokenut kaveri vaihtaa työtä/paikkaa 1-2 vuoden välien kokoajan niin voiko olettaa että hän pysyy valinnan jälkeen kauemmin...tuskin.

Nämäkään asiat eivät ole mustavalkoisia, koska joskus työntekijällä käy ihan oikeastikin huono tuuri firman suhteen: yt:t, turhan nopea kasvaminen, toimipaikan muutto hankalien yhteyksien päähän, huono johtaminen, jne. Tuntuu kohtuuttomalta, että esim. em. listatut asiat olisivat automaattisesti työntekijälle rasite ja uudelle työnantajalle kohtuuton riski. Kannattaa suoraan kysyä, miksi työpaikat ovat vaihtuneet usein (oikein ja fiksusti muotoiltuna tietenkin) ja jos vastauksessa on järkeä, luottaa siihen. Rekryt on aina myös vähän sattumankauppaa ja työhistorian varaankaan ei voi aina kaikkea laskea, sillä ihmiset ja työpaikat eivät ole mikään yksiselitteinen yhtälö. Jonkun toisen ”roska” voi olla jonkun toisen aarre.

Kokeneiden työntekijöiden osalta työnkuva on aina se ratkaiseva juttu. Jos duuniin kuuluu ”saneerata” ja työ on saatu valmiiksi, ei työntekijän edes kannata jäädä tekemään sellaisia duuneja, jotka eivät ole ydinosaamista ja joku toinen hoitaa ne paremmin. Mutta ymmärrän kyllä tuon sitoutumisasian ja kannatan pääsääntöisesti sitä itsekin, koska rekry on aina kallis, raskas ja aikaa vievä prosessi/projekti. Mikään ei turhauta töissä niin paljon, että otona koulutat jonkun ja kun hänestä vihdoin olisi apua ja hyötyä, hän nostaa kytkintä.

Toisaalta olen myös kokenut sen, että palkattu henkilö ei sitten kuitenkaan ole ollut sitä, mitä piti olla ja kun hän vuoden työssä olon jälkeen ilmoittaa lähtevänsä, kuohari on poksahdellut ja oma stressikerroin on pudonnut sata pykälää alaspäin, vaikka edessä on ollutkin taas uusi rekryprosessi ja itse on jonkin aikaa pitänyt tehdä kahden duunit. Toivoa paremmasta on kuitenkin ollut ilmassa. Tässäkin tilanteessa moni muu samassa duunipaikassa ollut oli kovin harmissaan, ”kun niin hyvä työntekijä lähtee”. Joillekin ihmisille se työkaverin mukavuus kun on tärkeämpää kuin se työn laadukkuus tai asioiden joustava sujuminen. Mun duunissa vaan sinkun jumppatunnit eivät vain voineet olla joka ikinen kerta tärkeämpiä kuin mun lasteni hakeminen kiinni menevästä päiväkodista. 5/6 sinkku pääsi jumppiinsa, mutta jos joskus erehtyi sanomaan ystävällisesti, että nyt saa kyllä itse jäädä hoitamaan akuutit, toimenkuvaansa kuuluvat ylityöt, jotka johtuivat hänen tekemistään virheistä, siitä seurasi vastaan väittämistä ja lopulta mykkäkoulu. Hän ei vain yksinkertaisesti pitänyt minusta eikä halunnut ottaa ohjeita vastaan juuri minulta. Mutta kun menet uuteen duuniin, tapana on, että vanhat työntekijät perehdyttävät uuden työntekijän työhönsä ja talon tapoihin. Sitten, kun perusasiat on hanskassa, voidaan alkaa miettiä, josko hänellä olisi hyviä kehitysideoita. Mutta rehellisyyden nimissä, jossain toisessa työpaikassa, jonkun toisen ihmisen alaisuudessa työskennellessä ja vähemmässä paineessa, tämäkin ko. tyyppi voi olla mitä mainioin työntekijä. Voi hyvin olla, että kaikki joustamattomuus johtui esimerkiksi vain minusta. Epäammattimaista, muttei kovin tavatonta työelämässä. Hän ei vain sopinut siihen palapeliin, mikä meillä oli tarjolla. Seuraava työntekijä olikin sitten jokaisen työnantajan ja työkaverin unelma. Että lopulta kaikki voittivat, myös työnantaja, joka kuitenkin kuvitteli alunperin valinneensa hakijoista parhaan.

Nämä on joskus vaikeita juttuja.

 

[MPN]

Ensinnäkään minä en sanonut, että tuo olisi helppoa. Kun puhuin mukavuusalueelle jäämisestä, niin siitä suora implikaatio on että vaihtaminen on epämukavuusalueelle menemistä. En kuitenkaan näe, että vaihtaminen olisi fiksusti hoidettuna siltojen polttamista. Minä tosin kerran olen senkin tehnyt ja tuntuihan sekin silloin pirun hyvälle, mutta itseasiassa nekin välit ovat korjaantuneet ajan myötä. Minä jopa näen, että jos vaihto ei ole onnistunut, niin paluu on aina vaihtoehto ja itsekin pidän mahdollisuuksien mukaan ovia auki lähteneille.

Tuo mitä sanot varmuudesta on sitten asia joka erottaa meidän ajatusmaailman toisistaan. Minä näen asian niin, että jos työskentelet peräsuolijoen päristintehtaalla prosessinvalvojana vuosikymmenestä toiseen, niin elämäsi on täysin yhden kortin varassa ja sekin tulee tiensä päähän ennemmin tai myöhemmin, mutta jos olet edes kerran vaihtanut niin tuplaat mahdollisuutesi. Tunnet tuplamäärän ihmisiä, osaat tuplamäärän taitoja jne.

Itsellä on ns. uusimmalla tutkinnolla vain yksi työnantaja, useamman vuoden ajalta, toki työnkuva on muuttunut sinä aikana. Mutta muutama hyvä kaveri* sekä hyvä työkaveri* ovat vaihtaneet firmaa, niin sekin on kuitenkin erittäin vahva verkosto. Se on kuitenkin aika kova suositus jos entinen työkaveri voi mennä suoriltaan suosittelemaan sinua nykyisessä firmassaan. Toki jos olet vaihtanut firmaa, niin sinulla voi tietysti olla noita kavereita useammastakin firmasta.

* eli kaveri myös työn ulkopuolella ja työkaverilla tarkoitan henkilöä jonka kanssa ei siviilissä kauheasti kontaktia pidetä, mutta töissä kylläkin.

Mutta olisi kyllä mielenkiintoista että missä menee rajat?
5v työkokemusta per työnantaja keskimäärin? Kun 1-2v per työnantaja näyttänee yleensä ainakin huonolta. Eli jos kauheasti jää tuosta 5v per työnantaja, niin et pysty sitoutumaan. Sitten taas missä menee yläraja 10v työkokemusta ja ainoastaan yksi työnantaja? Onko silloin jo löysä paska, jolta puuttuu tavoitteet? Jos kärjistetään kunnolla.

 

[julle-jr]

Itsellä on ns. uusimmalla tutkinnolla vain yksi työnantaja, useamman vuoden ajalta, toki työnkuva on muuttunut sinä aikana. Mutta muutama hyvä kaveri* sekä hyvä työkaveri* ovat vaihtaneet firmaa, niin sekin on kuitenkin erittäin vahva verkosto. Se on kuitenkin aika kova suositus jos entinen työkaveri voi mennä suoriltaan suosittelemaan sinua nykyisessä firmassaan. Toki jos olet vaihtanut firmaa, niin sinulla voi tietysti olla noita kavereita useammastakin firmasta.

* eli kaveri myös työn ulkopuolella ja työkaverilla tarkoitan henkilöä jonka kanssa ei siviilissä kauheasti kontaktia pidetä, mutta töissä kylläkin.

Mutta olisi kyllä mielenkiintoista että missä menee rajat?
5v työkokemusta per työnantaja keskimäärin? Kun 1-2v per työnantaja näyttänee yleensä ainakin huonolta. Eli jos kauheasti jää tuosta 5v per työnantaja, niin et pysty sitoutumaan. Sitten taas missä menee yläraja 10v työkokemusta ja ainoastaan yksi työnantaja? Onko silloin jo löysä paska, jolta puuttuu tavoitteet? Jos kärjistetään kunnolla.

Kyllähän nyt isossa kansainvälisessä firmassa pystyy tehdä mitä tahansa perusinsinööristä ja vaikka myyjästä pikkupäällikön kautta johtajaksi ja vielä toiseen suuntaan lakimiehestä lääkäriksi, kaikki nämä saman firman sisällä. Ja lisäksi voit työskennellä millä tahansa mantereella, palvellen vaikkapa eri teollisuudenalojen asiakkaita.

Eli en nyt tiedä onko se sen kummemmin meriitti jos vaihtaa firmasta toiseen suunnilleen samoissa hommissa, vrt. edellä kuvaamani esimerkit yhdessä firmassa.

Edit. Ei varsinaisesti liittynyt lainattuun tekstiin kuin löyhästi.

 

[Tadu]

Kyllähän nyt isossa kansainvälisessä firmassa pystyy tehdä mitä tahansa perusinsinööristä ja vaikka myyjästä pikkupäällikön kautta johtajaksi ja vielä toiseen suuntaan lakimiehestä lääkäriksi, kaikki nämä saman firman sisällä. Ja lisäksi voit työskennellä millä tahansa mantereella, palvellen vaikkapa eri teollisuudenalojen asiakkaita.

Eli en nyt tiedä onko se sen kummemmin meriitti jos vaihtaa firmasta toiseen suunnilleen samoissa hommissa, vrt. edellä kuvaamani esimerkit yhdessä firmassa.

Joo kyllä se on hyvä meriitti jos pystyy osoittamaan, että on saman firman sisällä päässyt etenemään.

 

[MacRef]

Joku aika sitten Kokoomus nosti Elina Lepomäen sanomana esiin ajatuksen, että kaikkien työttömyysvakuutusmaksua maksavien tulisi saada ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Nykyisin ansiosidonnaista saavat vain johonkin työttömyyskassaan kuuluvat, vaikka kassan jäsenmaksuilla rahoitetaankin menoista vain noin 5 %.

Ammattiyhdistysliikkeet ovat perinteisesti vastustaneet tuota ajatusta, koska tietäisivät jäsenmääriensä tippuvan. Tänään EK tuli ulos, kun olivat kääntäneet takkinsa ja ovat samalla linjalla kuin Kokoomus ja kannattavat ansiosidonnaista kaikille.

Ay-pomot eivät pitäneet asiasta, mutta SAK:n Eloranta tuli sanoneeksi ääneen jotain, mitä ovat ainakin aiemmin pyrkineet olemaan sanomatta.

Elorannan mukaan siirtyminen hajautetusta kassajärjestelmästä kohti keskitettyä yleistä ansioturvaa merkitsisi, että työttömyysvakuutusjärjestelmää ohjattaisiin nykyistä vahvemmin eduskunnasta käsin.

”EK luovuttaa järjestelmän avaimet poliittisille puolueille”, Eloranta tiivisti HS:lle.

Olisihan se nyt perkele, jos eduskunta päättäisi Suomessa noudatettavista laeista, voisi tuon kai tiivistää.

 

[dana77]

Juuri saapuneen tiedon mukaan YTK:n jäsenmäärä nousee aivan juuri 500 000:een eli neljäsosa työntekijöistä kuuluu järjestöön. Jäsenmäärä on kasvanut tänä vuonna 80 000:llä. Vaikka oletettavissa on, että suuri osa liittyneistä on uusia kassaan liittyjiä, niin onhan tämä hieno asia markkinatalouden ja demokratian kannalta.

 

[adolf]

Sanotaan näin, että SAK:n alaisen liiton jäsenenä olen itsekin ruvennut kyseenalaistamaan koko ajan enemmän ja enemmän ammattiyhdistysliikkeiden toimintaa. Vähän ikään kuin "verenperintönä" se minullekin tulee, että ammattiliittoon on kuuluttava. Varmaan melkein jokaisessa työpaikassa on tultu melkein ensimmäisenä päivänä sanomaan, että heti sitten liittymään liittoon ja muutenkin vanhemmilta ihmisiltä tätä on sellaisina "elämänohjeina" saanut matkan varrella kuulla ihan reippaasti, että liity sitten saman tien.

Rakastan toki vanhempiani, mutta molempien arvomaailma näissä asioissa tulee kyllä jostakin sellaisesta menneestä maailmasta, joka ei oikein vastaa omaani. Heidän puheistaan saa sen käsityksen, että työnantaja on ehdottomasti osapuoli, johon ei tule luottaa ja ainut vastalääke tuota vastaan on kuuluminen ammattiliittoon.

Ei sieltä mitään painostusta tulisi ja nyt kun aikuisemmalla iällä on asioita alkanut ajattelemaan, niin ei tuo hyppääminen pois näistä vankkureista välttämättä, niin huonolta idealta enää kuulostaisikaan. Haluaisin kuitenkin tämän yhteiskunnan kehittyvän erilaiseen suuntaan, kuin mihin ammattiyhdistysliikkeet sitä tuntuvat pakottavan.

 

[Joukka]

Ei välttämättä tämän kiukuttelun perusteella.

Lomakkeesta paisui lihava riita Raahen terästehtaalla – osa rautakourista meni lakkoon

Iltalehden lähde: ”Kuvastaa ehkä paremmin kuin hyvin työnantajavihaa, joka ammattiosastolla on työnantajaa vastaan.”

www.iltalehti.fi

Meillä on asiakkaita, joiden tontille ei pääse työskentelemään ilman tuollaisen lapun täyttöä. Rastit ruutuun ja nimi alle, sitten suoritetaan työ ja palautetaan lappu arkistoitavaksi.

Samaa kiukuttelua kuskeilla oli havaittavissa, kun asiakkaat rupesivat vaatimaan kypärän ja silmäsuojaimien yms. turvavarusteiden käyttöä. Nyt ne ovat itsestäänselvyys, eikä niitä jättäisi käyttämättä kuin muutama "ammattilainen" joille ei koskaan tapahdu mitään vahinkoa. Yksi tällainen sai firmasta kesällä potkut, kun kaikesta huolimatta turvallisuusohjeiden noudattaminen oli liian haasteellista.

Eräs firma vaatii valjaiden käyttöä lastaus- ja purkupaikoilla. Taas tuli purnaamista, mutta nyt se on luonnollinen osa työtä pukea ne haalareiden päälle. Yllättäen isoin kiukuttelu on tullut kypärän leukaremmin käytöstä. Alkuun hankala, mutta nyt turvavyön käyttöön verrattavissa, ilman on alaston olo.

Yllättävän hankalaa on ihmisen arvostaa omaa turvallisuuttaan ja terveyttään. Onneksi meidän liitto (AKT) on ymmärtänyt pitää duunarin puolta myös turvallisuusasioissa, ilman lakkoilua.

 

[Taison]

Ei välttämättä tämän kiukuttelun perusteella.

Lomakkeesta paisui lihava riita Raahen terästehtaalla – osa rautakourista meni lakkoon

Iltalehden lähde: ”Kuvastaa ehkä paremmin kuin hyvin työnantajavihaa, joka ammattiosastolla on työnantajaa vastaan.”

www.iltalehti.fi

Meillä on asiakkaita, joiden tontille ei pääse työskentelemään ilman tuollaisen lapun täyttöä. Rastit ruutuun ja nimi alle, sitten suoritetaan työ ja palautetaan lappu arkistoitavaksi.

Samaa kiukuttelua kuskeilla oli havaittavissa, kun asiakkaat rupesivat vaatimaan kypärän ja silmäsuojaimien yms. turvavarusteiden käyttöä. Nyt ne ovat itsestäänselvyys, eikä niitä jättäisi käyttämättä kuin muutama "ammattilainen" joille ei koskaan tapahdu mitään vahinkoa. Yksi tällainen sai firmasta kesällä potkut, kun kaikesta huolimatta turvallisuusohjeiden noudattaminen oli liian haasteellista.

Eräs firma vaatii valjaiden käyttöä lastaus- ja purkupaikoilla. Taas tuli purnaamista, mutta nyt se on luonnollinen osa työtä pukea ne haalareiden päälle. Yllättäen isoin kiukuttelu on tullut kypärän leukaremmin käytöstä. Alkuun hankala, mutta nyt turvavyön käyttöön verrattavissa, ilman on alaston olo.

Yllättävän hankalaa on ihmisen arvostaa omaa turvallisuuttaan ja terveyttään. Onneksi meidän liitto (AKT) on ymmärtänyt pitää duunarin puolta myös turvallisuusasioissa, ilman lakkoilua.

Aivan käsittämätöntä että tuollaista asennetta vielä vuonna 2020 esiintyy, vieläpä järjestötasolla. Luulisi olevan itsestäänselvyys, että tehdään kaikki voitava, jottei kenenkään pitäisi vaarantaa henkeä ja terveyttään työsuorituksen takia. Ei siellä mitään työn sankari-mitaleita jaeta.

Työturvallisuus on asennekysymys. Putoamissuojaus "matalissa" nostoissa, energiansyötön katkaisun varmistus yms. voi tuntua turhanpäiväiseltä nipotukselta niin kauan kunnes jotain tapahtuu riittävän lähellä. Omalla työpaikallanikin on vastaavan tapainen lomake käytössä ja olen ehdottomasti sen kannalla. Helppo ja halpa keino tarkastaa perusasiat kuntoon ennen töiden aloitusta. Ja sehän ei toki tarkoita että sitten voi jättää aivot narikkaan, kun ohjeiden mukaiset turvajärjestelyt on tehty, vaikka sellaistakin asennetta välillä näkee. Lähihistoriassa meilläkin on ollut tapuksia, joissa työkyvyn loppuiäksi vienyt loukkaantuminen olisi ollut estettävissä noudattamalla yksinkertaisia työturvallisuusmääräyksiä. Sanomattakin selvää, että jokainen tällainen tapaus on tragedia sekä henkilökohtaisella tasolla että työyhteisössä.

 

[adolf]

Eiköhän tuon asenteen taustalla ole paljolti sitä, että ihminen on ollut pitkään, kenties jo vuosikymmeniä hommissa alalla tai jopa juuri tuossa samassa työpaikassa. Silloin koetaan, että kun näitä hommia on näin saatanan pitkään jo tehty, niin kyllä nämä jutut osataan ja tuollaisten lomakkeiden täyttö koetaan vain turhina lisähommina ja kyttäämisenä.

Siihen en ota kantaa, että miten perusteltua tuollainen asenne on.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Yllättävän hankalaa on ihmisen arvostaa omaa turvallisuuttaan ja terveyttään. Onneksi meidän liitto (AKT) on ymmärtänyt pitää duunarin puolta myös turvallisuusasioissa, ilman lakkoilua.

Näen Raahen toiminnassa jotain viime vuosisadalle peräytyviä piirteitä, jolloin työnantaja oli muutamilla työmailla luokkavihollinen, jota piti kampittaa joka käänteessä joukkovoimalla. Hieman samantapaista tuo oli maankuulun pääluottamusmies Asser Siuvatin aikoina. Siuvatin kunniaksi on kyllä sanottava se, että miehellä oli varmaankin suht hyvä ymmärrys siitä, ettei työnantajan kilpailukykyä pidä turhan päiten vaarantaa. Retoriikka saattoi kyllä olla särmikästä. Siuvatti puhui mieluusti työläistovereista, ei niinkään työnkijöistä tai palkansaajista, eikä varsinkaan kollegoista.

Työturvallisuuslomakkeesta poikinut riita taitaa olla yksi osa pitkää näytelmää, jossa tapahtuu monenlaisia asioita. Yksittäisenä tapauksena tuossa ei ole mitään järkeä. Jos korvaavaa ja parempaa ehdotusta ei ole esittää, niin pääluottamusmies toimii vastoin työntekijöiden etua, ja estää työnantajaa täyttämästä tälle kuuluvia velvollisuuksia huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta. Jokin riita tai epäluottamus on nyt jatkuessaan saanut tällaisen muodon.

Nyt kun mainitsit AKT:n, niin näin ulkopuolisena en edelleenkään käsitä enkä millään tavoin kannata kyseisen liiton kerkeyttä liittyä milloin mihinkin tukilakkoon yms., olivatpa ne kuinka laittomia tahansa. Laittomien lakkojen järjestämisestä seuraavat sanktiot ovat edelleen mitättömiä, varsinkin suhteessa siihen, millaisia taloudellisia seuraamuksia niistä koituu yrityksille ja yhteiskunnalle. Irvokkainta on se, että tällaisilla liitoilla on ”yleishyödyllisinä” oikeus mm. nostaa sijoitustensa osingot verottomina. Molempiin asioihin tulisi ehdottomasti saada aikaan muutos, samoin kuin eri puolia edustavien työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovapauteen.

 

[Knox]

Tuo Raahen tehdas on vielä työympäristönä sellainen, että siellä on ihan helvetisti aidosti vaarallisia tekijöitä. Sulaa terästä, vaarallisia kaasuja, isoja mekaanisia laitteita, taakan nostoa, valtavan kokoisia trukkeja, junaliikennettä etc.

Oon työn puolesta tuolla pyörinyt, ja tuolla saa olla varuillaan jatkuvasti. Tai jos ei nyt varuillaan, niin hereillä ainakin. Mutta käsittämättömältä tuntuu, että kun pyritään parantamaan nimenomaan turvallisuutta, niin siitä vingutaan. Tuollainen pysähtyminen ja asioiden listaaminen on ihan perkeleen hyvä tapa toimia. Omassa työssä on käynyt useasti, että vasta tuollaista lappua täyttäessä muistaa, että Ainiin, pitäähän se tuokin huomioida. Ja jos jotain sattuu, niin perkele sitten huudetaan tehtaan johdolle, että katsokaa nyt mitä teitte.

 

[Grainger]

Raahessa piti Rautaruukin aikaan joskus vuosituhannen vaihteessa olla ulkopuolisilla kuljettajilla kaikki vermeet munasuojista lähtien, joten erikoista, että kaksi vuosikymmentä myöhemmin turvavarusteet tulevat liittojyrsijöille yllätyksenä.

Joskus aikoinaan teinipoikana, kun isäukon mukana olin raakapuukuormaa viemässä sellutehtaalle, pyörähti ketjujen irrotuksen yhteydessä koivupölli tappien yli ja tuli olkapäähäni. Sen verran teki höpötitiä, että itse ymmärrän kaikki turhanpäiväisiltäkin vaikuttavat työturvallisuustekijät, jos niistä vain on hyötyä yhdenkin onnettomuuden ehkäisyssä.