Special Guest kirjoitti:
Onko vallitseva amerikkalaisvastaisuus pelkkää kriittistä suhtautumista?
Tarkastellaanpa asiaa esimerkin valossa.
Kun Abu Gbrabin kidutustapaukset tulivat julkisuuteen niin media revitti asiasta toinen toistaan raflaavampia lööppejä ja monella tahoilla tuomittiin näiden muutaman yksittäistapauksen perusteella koko Yhdysvaltain läsnäolo Irakissa.
Toisaalta YK:n henkilöston (lähinnä rauhanturvaajien) harrastamat paikallisen väestön raiskaukset sivuutettiin äskettäin muutaman palstan pikku-uutisella enkä ole nähnyt kenenkään kyseenalaistavan sen perusteella mitään YK:n toimintaan liittyvää.
Abu Ghraibissa riittikin revitettävää. Yhdysvaltain armeijan irtisanoutuminen kansainvälisistä sopimuksista (kuten sotarikostuomioistuimesta) on vakava asia. Se, että kidutuskuvia näytettiin, oli mielestäni hyvä asia, vaikka kuvien sisältö olikin kuvottavaa.
Abu Ghraib on vain jäävuoren huippu.
YK:n rauhanturvaajien osuuteen palaan myöhemmin. Pitää tutustua väitteeseesi, sillä en ole varma, olenko nähnyt asiaa koskevia uutisia. Sen verran pyydän vinkkiä, että muistatko ajankohtaa, koska nämä väittämäsi raiskaukset olisi uutisoitu ja missä tiedotusvälineessä?
Special Guest kirjoitti:
YK:sta puheenollen, YK:n oil for food-ohjelma näyttäisi rikastuttaneen Saddamia lähes kahdella miljardilla dollarilla.
Eniten lahjuksia maksoivat ranskalaiset ja venäläiset - maat jotka innokkaimmin vastustivat Irakin miehitystä.
Ranskalla ja Venäjällä oli luotuna miljardiluokan kauppasuhteet Irakin kanssa jo silloin, kun Saddamia ei pidetty maailmanlaajuisena uhkana. Irakin miehitys on merkinnyt hyvän bisneksen kuihtumista. Tai tältä asiat siis vaikuttavat.
Persianlahden sodan jälkeen Saddamista haluttiin edelleen hyötyä. Harmi, että uutisissa ei ole kerrottu edes arviota, miten paljon Ruokaa öljystä -ohjelman ohi kauppaa tehneet yritykset ovat hyötyneet bisneksistään. Ainakaan tällaista arviota ei ole silmiini sattunut.
Special Guest kirjoitti:
Siitä on pitkä matka siihen että Bush olisi sanonut Jumalan puhuneen hänelle henkilökohtaisesti. Näin uutinen kuitenkin väitti.
Lillukanvarsia, sanoisin. Tällaiset nyanssit ovat pieniä ja usein hupaisia sivujuonteita. En lähtisi näiden Jumala puhui minulle -juttujen suhteen mitään isompia johtopäätöksiä tekemään.
Special Guest kirjoitti:
Amerikkalaisvastaisuutta on monenasteista.
Kuvailemasi kaltaiselle ilmiölle voisi oikeampi nimitys olla amerikkalaisviha, ei enää amerikkalaisvastaisuus.
Tosin: olennainen osa amerikkalaisvastaisuutta on jo pelkkä amerikkalaismyönteisyyden kitkeminen. Esimerkiksi Iranissa ollaan jo kielletty amerikkalaisuuden myönteisessä valossa esittävät elokuvat eikä Euroopassakaan - niin hätkähdyttävältä kuin saattaa kuulostaakin - enää käytännön tasolla olla enää kovin kaukana samasta.
Jos et usko niin menepä kirjastoon ja etsi suomeksi käännettyjä nyky-Yhdysvaltoja käsitteleviä kirjoja, jotka eivät suhtaudu kohteeseensa kielteisesti.
Tiedän mistä puhun, sillä minä olen etsinyt.
Iran on omalla tavallaan jännä esimerkki. Sen yhteiskunta on kovin kaukana länsieurooppalaisesta mallista. USA ei ole kovassa huudossa Iranissa.
Mielenkiintoinen on myös termi amerikkalaisuus. Onko se uskomista ryysyistä rikkauteen -tarinoihin, ylpeyttä omasta alkuperästään ja kotimaastaan, maailmanvaltiutta, vai jotain muuta? Tyhjentävää kuvausta noin ympäripyöreästä termistä ei ihan heti voi antaa.
Itse en kuitenkaan ole huomannut, että Länsi-Euroopassa olisi anglo-amerikkalaisen kulttuurituotannon suhteen mitään suurempaa muutosta tapahtunut. Hollywood-elokuvia tuotetaan entiseen malliin ja ne päätyvät melko hyvällä prosentilla myös eurooppalaiseen levitykseen.
On sitten toinen asia, miten yleisö Euroopassa suhtautuu amerikkalaiseen tarjontaan. Jonkinlaista vastareaktiota on ollut havaittavissa, mutta mielestäni on ihan normaalia, että yleisö kaipaa vaihtelua.
Tuo kirjastojuttu on vähän hankala toteuttaa, kun en tiedä, mistä alkaisin etsinnän. Rajaanko etsintäni taloudellis-poliittis-historialliseen tuotantoon, vai etsinkö teoksia myös kaunokirjallisuuden puolelta.
Amerikkalaisuuteen usein liitetty kuluttava elämäntyyli (esim. Torgrim Eggenin Sisustaja) ei ole lukemissani kaunokirjallisuuden teoksissa ollut kovassa huudossa. Liekö sitten sattumaa, kirjailijan tervettä ajattelua, salaliiton tekemisiä, vai luenko vain vääriä kirjoja?
Special Guest kirjoitti:
Onkin mielenkiintoista verrata tilannetta EU:ssa ja Irakissa.
Toki Irakilla on terrori-iskunsa, mutta ei voi olla huomaamatta ristiriitaa siinä kuinka lehdistö mässäilee Irakin hajoamisen mahdollisuudella ja samaan aikaan pidättelee kusi sukassa henkeään eikä uskalla ajatella seuraavan loogisen askeleen mahdollisuutta EU:n tulevaisuudessa: hajoamista.
Kuitenkin Irak hyväksyi uuden perustuslakinsa, EU ei.
Tuota analogiaa EU:n ja Irakin suhteesta ja median roolista en sulata.
Yhtenäiseen Irakiin on vielä pitkä matka, vaikka perustuslaki onkin mennyt läpi. Sisäiset erimielisyydet ja väkivalta, maan jälleenrakennus ja hallinnon järjestäminen ovat isoja kysymyksiä.
EU:n ongelmat eivät ole yksi yhteen verrattavissa Irakin hajanaisuuteen. EU:n hajoaminen ei ole nähdäkseni seuraava askel. Tässä on ensimmäinen todella suuri periaatekysymys ratkaistavana. Kansallistn etujen ja unionin edun yhteensovittaminen on todella vaikea tehtävä. En kuitenkaan jaksa uskoa, että unioni hajoaisi tämän seurauksena. Mielestäni tällaiset ristiriidat ovat väistämättömiä integraatiossa.
On pikkaisen eri asia puhua yhden valtion (olkoonkin Irak) perustuslaista kuin 25 valtion liiton perustuslaista. Mutta, totta, EU ei ensimmäisellä yrityksellä saanut yhteistä perustuslakia. Tätä tuskin oli edes odotettavissa.
Special Guest kirjoitti:
Niin, Euroopassakin kehuttiin Yhdysvaltoja kun vallassa oli Clinton - demari....
:)
Special Guest kirjoitti:
Kriittisyyden ja negatiivisuuden välillä on ero.
Ehkä vaikeasti havaittava, mutta sitäkin merkittävämpi.
Negatiiviset asiat synnyttävät yleensä kritiikin. Kuka viitsii kritisoida asiaa, joka on hyvin? Negatiivinen vaikutelma syntyy helposti, sillä kritisoitavat asiatkin ovat voittopuolisesti ikäviä.
Negatiiviset asiat (murhat, sodat, talouslama jne) pääsee helpommin esille kuin myönteiset asiat. Tämänhän voi todeta lukemalla minkä tahansa lehden tai katsomalla tv-uutisia.
Kritiikin lähtökohtana on mielestäni useimmiten ajatus siitä, että asiat voisivat olla paremmin. Tästä ajatuksesta lähden ainakin itse.