Alkoholi – yleisesti

  • 388 281
  • 2 557

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lidl ja S-ketju ovat saaneet kauppoihin heidän omien merkkiensä oikeat lonkerot. Ovat muuten euron tölkki halvempia kuin Hartwallin Original. Molemmista löytyy myös light-versiot.

Joo tässä yritin katsoa Foodia.fi kautta prisman hinnastoa niin vissiin 6 packi on 11.58e, Sinebrychoffin lonkero 11.94 ja Hartwallin 14.70e, eli pikkuhiljaa alkaa asettua hinnat lonkeron kohdalla siihen mitä ne ennen vapautusta oli, eli jos vaikka lonkeroita lähtisi vertailemaan vuoden takaisiin niin pikkuhiljaa ainakin hinnat alkaa olemaan vertailukelpoisia.Tietenkin yhden kuukauden aikana voi jo pelkästään sää tehdä ison vaikutuksen, mutta lieneekö ihmiset silti rynnimyt juomaan lonkeroita ja limuviinoja.
 
scholl

Jäsen
Onko Alko ulkoistanut pullonpalautuksen kustannukset päivittäistavarakaupalle? Aikanaan 90-luvulla, kun asuin Krunikassa, kävin todella harvoin Alkossa ja kun päivittäistavarakaupasta ostetut Warsteiner ja muut vastaavat olutpullot olivat sellaisia, joita sai palauttaa vain Alkoon, niin niitä piti keräillä jonnekin kaappiin. Sittemmin pulloja sai alkaa palauttaa kauppoihinkin ja nykyäänhän minkä tahansa viinapullon saa viedä mihin tahansa pullokoneeseen. Tämä on johtanut siihen, että uudet Alkot ovat lähes poikkeuksetta sellaisia, joissa ei ole pullopalautusautomaatteja ollenkaan, eivätkä he ota tyhjiä pulloja vastaan. Minusta tuo on kummallista. Jos kerran myy, niin kai vaihtopullo pitäisi ottaa jo lainkin mukaan vastaan, mutta tässä on ilmeisesti joku laki jälleen, jossa Alkolla on muut sääntönsä kuin kaikilla muilla toimijoilla.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tämä on johtanut siihen, että uudet Alkot ovat lähes poikkeuksetta sellaisia, joissa ei ole pullopalautusautomaatteja ollenkaan, eivätkä he ota tyhjiä pulloja vastaan. Minusta tuo on kummallista. Jos kerran myy, niin kai vaihtopullo pitäisi ottaa jo lainkin mukaan vastaan, mutta tässä on ilmeisesti joku laki jälleen, jossa Alkolla on muut sääntönsä kuin kaikilla muilla toimijoilla.

Lain tai jonkun asetuksen mukaan pitää ottaa vastaan, jos ei ole ihan viime aikoina muuttunut. Eipä sitä vain joku R-kioskin myyjä todellakaan tiedä, mutta Alkon luulisi tuollaisen tietävän ja tietenkin ne tietää. Sitä on vain helppo luottaa vastustajan tietämättömyyteen.
 
scholl

Jäsen
Lidl ja S-ketju ovat saaneet kauppoihin heidän omien merkkiensä oikeat lonkerot. Ovat muuten euron tölkki halvempia kuin Hartwallin Original. Molemmista löytyy myös light-versiot.

Lidliltä on myös tullut muistaakseni 2,19€ maksava Veikko-vehnäolut, joka on ilmeisesti Laitilan tekemä. Se ei ollut itseasiassa niin huono. Olen juonut pari niitä. Tuosta näkee jonkun verran missä hintaluokassa vehnäoluiden pitäisi olla. Minusta on kummallista, että kun päivittäistavarakauppa kertoi, että he ovat tehokkaampi toimija kuin Alko, niin hinnat laskevat 40%, niin se olikin valetta. Oluet ovatkin nyt kalliimpia kuin Alkossa. Joku 2,49€ on ihan maksimihinta mitä puolen litran pullo baijerilaista vehnäolutta pitäisi mielestäni maksaa. Nyt ne maksavat tyyliin jotain 3,59-4,29€. Sama koskee tietysti Kölschiä, Pilsiä ja vastaavia. Kysehän ei ole mistään parrakkaiden hiippareiden tekemistä käsityöläisoluista, vaan suurpanimoiden massamarkkinoille suunnatuista tuotteista. Katteet ovat nyt tolkuttomat.
 
scholl

Jäsen
Lain tai jonkun asetuksen mukaan pitää ottaa vastaan, jos ei ole ihan viime aikoina muuttunut.

Mietin onko muuttunut. 2015 syksyllä kinasin Kauppahallin Alkon myyjän kanssa asiasta. Olin juonut rannassa pari bisseä ja kävin sen jälkeen Alkossa ostamassa viinipullon himaan. Myyjä ei suostunut ottamaan niitä oluttölkkejä vastaan. Vetosi ahtaisiin tiloihin, minä vetosin lakiin. Minusta hyvään asiakaspalveluun olisi kuulunut ottaa ne tölkit vastaan, oli kumpi tahansa oikeassa. Sen jälkeen olen katsellut, että viime vuosina on avattu paljon pieniä Alkoja, eikä missään ole pullopalautusta. Sokoksen alakerrassa, Forumissa, Kampissa jne. Missään ei tosiaan ole pullokonetta. Täytyy oikein ottaa tavaksi, kun käy Alkossa, että katsoo, onko pullokonetta. Toki on jotain kauppakeskuksia kuten vaikkapa Isossa Omenassa, Lauttiksessa ja Ruoholahdessa, jossa on yhteinen pullonpalautus marketille ja Alkolle, mutta kaikkialla niin ei todellakaan ole.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mietin onko muuttunut. 2015 syksyllä kinasin Kauppahallin Alkon myyjän kanssa asiasta.

Tähän pitäisi saada vastaus. On kohtuullisen sietämätöntä, jos täysille pulloille on tilaa, mistä saa katetta itselleen, mutta sitten mystisesti tyhjille ei muka olisikaan.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Toki on jotain kauppakeskuksia kuten vaikkapa Isossa Omenassa, Lauttiksessa ja Ruoholahdessa, jossa on yhteinen pullonpalautus marketille ja Alkolle, mutta kaikkialla niin ei todellakaan ole.
En tiedä, mikä on käytäntö Helsingissä, mutta Turun alueella Alkon pullot voi palauttaa kaikkiin K-marketteihin (riippumatta siitä onko samassa kiinteistössä Alko vai ei) ja niistä saa pantin.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Nyt on pikkusen tullut lisää noita oluita myös S-kauppoihin, mutta vielä tosiaan K-ketju aika paljon edellä sillä saralla. Sehän oli niin että K:ssa kauppiaat itse päättävät kauppansa valikoiman, kun S-ryhmässä näin ei ole.

Luulisi nyt että S muuttaa tapaansa, eikä anna siinä etua K:lle niin paljoa.
 
heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Onko täällä kellään kokemusta tai tietoa miten tyrmäystipat vaikuttaa? Tovi sitten baarissa kävi jotain outoa ja sen verran tota kaljaa oon juonut viime vuosina että tiedän etten sillä itseäni siihen kuntoon edes saa. Enkä silloin ollut juonut edes mitenkään mahdottomasti. Asia on jäänyt vaivaamaan kun hämäriä muistikuvia on kotimatkasta kävellen kadun laidasta toiseen ja kotiin konttaaminen, 2.30 herääminen lähes selvinpäin omasta sängystä miettien mitä ihmettä.

Sen muistan että jalat ei kantanut yhtään. Kuten todettua, pelkällä kaljalla en itseäni siihen kuntoon saa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onko täällä kellään kokemusta tai tietoa miten tyrmäystipat vaikuttaa? Tovi sitten baarissa kävi jotain outoa ja sen verran tota kaljaa oon juonut viime vuosina että tiedän etten sillä itseäni siihen kuntoon edes saa.

Ei ole omakohtaista, mutta raportteja olen lukenut. Oliko juomasi kertaakaan edes puolta minuuttia vartioimatta. Tuota ihan todella tapahtuu eikä valitettavasti voi ajatella joopa joo ryyppäsit vain liikaa ja katsot tv-sarjoja.

Tippoja vastaan tosin puhuu se, että kukaan ei ole seurannut sinua.

Minulla on yksi sairaalaan ja yksi putkaan päättynyt reissu missä molemmissa mietin pääni puhki josko joku olisi jotain livauttanut juomiini. Pähkäilyn jälkeen olen tullut tulokseen miten asioiden on täytynyt mennä. Ranskassa, kun join 0,25l mukeja, niin ne meni huikalla ja tarvitsi koko ajan lisää eli tuli vain juotua liikaa.

Puolassa taas oli jotenkin muutenkin heikko olo jo päivällä ja päätin silti lähteä peliin juomaan kaljaa. Vettä siinä ei tullut hellepäivänä juotua varmaan yhtään.

Molemmilla kerroilla on täysin varmaa, että kukaan ei ole voinut juomiini mitään laittaa, vaikka teoriassa tietenkin aina baarimikko, mutta jos niin olisi, niin sitten olisi myös joutunut ryöstön uhriksi eikä viranomaisten hellään huomaan. Kaikki tavarat olivat tallella ja ystävällisesti kysyttiin onko sinulla joku paikka mihin mennä ja tietenkin oli, kun kerran rahat ja avaimet oli kaikki tallella.
 
On ihan mahdollista että oli jossain kohtaa vartioimatta. Pyrin aina tyhjentämään tuopin ennen vessareissua tjsp mutta voihan se olla että pelikoneita hakatessa jäänyt telineeseen... Varmaksi en voi sanoa, ehkä ihan oma moka jos jotain on käynyt. Ihmetyttää vaan kovasti kun vastaavia reissuja vastaavalla käteismäärällä on tullut tehtyä useasti ilman vastaavaa lopputulosta. Syötyäkin tuli hyvin, mäkkärissä ennen baaria ja tuleehan siinä se iso kokis aina mukana. Muuten nestemäärät ei kyllä ollu sinä päivänä isoja veden muodossa.

Joo ei seurannut, heti kun yöllä havahduin ni lompakot kännykät avaimet tarkistukseen ja oli tallessa enkä turpaankaan ollut saanut.

Kävi siinä kotiin tullessa eteisen lattialla mahallaan maatessa mielessä myös joku aivohalvaus mutta lopputulos tuskin olis ollut tuo.

Kyllähän tuo on toki mahdollista kuten sinulle käynyt, vahinkoja sattuu. Tällä kertaa olen vain lähes 100 varma ettei olutta mennyt niin paljon että tää olisi ollut sen aiheuttamaa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Onko täällä kellään kokemusta tai tietoa miten tyrmäystipat vaikuttaa? Tovi sitten baarissa kävi jotain outoa ja sen verran tota kaljaa oon juonut viime vuosina että tiedän etten sillä itseäni siihen kuntoon edes saa. Enkä silloin ollut juonut edes mitenkään mahdottomasti. Asia on jäänyt vaivaamaan kun hämäriä muistikuvia on kotimatkasta kävellen kadun laidasta toiseen ja kotiin konttaaminen, 2.30 herääminen lähes selvinpäin omasta sängystä miettien mitä ihmettä.

Sen muistan että jalat ei kantanut yhtään. Kuten todettua, pelkällä kaljalla en itseäni siihen kuntoon saa.
On aivan mahdotonta sanoa juuta tai jaata, kun aineet ja ihmiset on erilaisia. Minä olen tullut huumatuksi Tallinnassa duuniporukan ryyppyreissulla. Siinä vaiheessa kun ihminen joka ei koskaan ole agressiivinen, edes humalassa, alkaa haastaa riitaa ihan kaikkien kanssa ja seuraavana päivänä ei muista yhtään mitään, niin todettiin porukalla että nyt oli syy jossain muussa kuin kuningas alkoholissa. Siinä olikin kiva sitten parsia työporukan kanssa välejä kuntoon. Onneksi sentään oli isompi porukka ja ne hoiti allekirjoittaneen, kaikesta huolimatta, mukanaan hotellille. On muuten ainoa kerta 18 vuoteen kun olen tehnyt väkivaltaa nykyiselle kumppanille, meinasi olla entinen kumppani silloin. Jottei nyt liian radikaaliksi mene, niin tönäisin häntä. Humalassa olemme olleet sitä ennen ja sen jälkeen, aivan kaatokännissäkin ja silti tuo on ainut kerta kun käytös oli ihan muuta kuin normaalia minää. Kaduttaa muuten aivan helvetisti edelleenkin, oli siellä juomassa mitä tahansa.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Lidliltä on myös tullut muistaakseni 2,19€ maksava Veikko-vehnäolut, joka on ilmeisesti Laitilan tekemä. Se ei ollut itseasiassa niin huono. Olen juonut pari niitä. Tuosta näkee jonkun verran missä hintaluokassa vehnäoluiden pitäisi olla. Minusta on kummallista, että kun päivittäistavarakauppa kertoi, että he ovat tehokkaampi toimija kuin Alko, niin hinnat laskevat 40%, niin se olikin valetta. Oluet ovatkin nyt kalliimpia kuin Alkossa.

Itsekin odotan kyllä mielenkiinnolla, milloin päivittäistavarakauppaan muodostuu sen verran kilpailua näistä tuotteista, että hinnat oikeasti laskevat. "Bulkkinelonen" lienee halvempaa(?), mutta kiinnostavat tuotteet huitelevat ihan järjettömissä hinnoissa ainakin duopolissa. Ilmeisesti hintakuri on aika kova, mutta jonkun kannattaisi perustaa järkevän katteen pienpanimo- ja esim. keski-eurooppalaiseen pilsneriin ja vehnäoluisiin keskittynyt myyntipiste, niin saisi kyllä joukoittain asiakkaita ainakin yliopistokaupungeissa. Tällä hetkellä isoin rajoittava tekijä kysynnän kasvun suhteen on järjetön hintataso.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Itsekin odotan kyllä mielenkiinnolla, milloin päivittäistavarakauppaan muodostuu sen verran kilpailua näistä tuotteista, että hinnat oikeasti laskevat. "Bulkkinelonen" lienee halvempaa(?), mutta kiinnostavat tuotteet huitelevat ihan järjettömissä hinnoissa ainakin duopolissa. Ilmeisesti hintakuri on aika kova, mutta jonkun kannattaisi perustaa järkevän katteen pienpanimo- ja esim. keski-eurooppalaiseen pilsneriin ja vehnäoluisiin keskittynyt myyntipiste, niin saisi kyllä joukoittain asiakkaita ainakin yliopistokaupungeissa. Tällä hetkellä isoin rajoittava tekijä kysynnän kasvun suhteen on järjetön hintataso.
Ei ole bulkki sen halvempaa kuin mutkaan. Tälläkin hetkellä saa kolmosta noin 90c per tölkki ja halvin nelonen on edelleen noin 2x hinta ja siinä kuitenkaan ole alkoholia kuin sen 0.5 prosenttyksikköä enemmän. On siis nelonen edelleen kohtuuttoman hintaista, vaikka kuinka piti hintojen laskea. Minun syyttävä sormi osoittaa kauppiaita kohti, eli kyseessä on tällä hetkellä selvästi kartellin omainen tilanne. Kukaan ei halua laskea hintoja ettei myynti räjähdä koska se saisi THL:n ja muut sitten tulemaan "hahaa mehän kerrottiin" tyylisesti kaapista ulos.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kovasti tuntuvat prosentit olevan aina THL:n tutkimuksissa eri päin. Toki THL:n tutkimukset ovat kaikista luotettavimpia.

Tutkimuksissa on aina se, että ihmiset vastaavat mitä sattuu eivätkä aina edes tiedä mihin vastaavat. Tästä on minulla paljonkin kokemusta.

Siitä ei ole, koska sitä ei kokeilla, mutta on täysin selvää, että jos viikon päästä esitettäisiin täsmälleen samat kysymykset samoille ihmisille, niin tulokset muuttuisivat. Ei ihmisien mielipide ole siinä ajassa muuttunut, mutta eihän sitä muista mitä on viimeksi vastannut ja heittää sitten taas jotain.
 
Viimeksi muokattu:

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
en ymmärrä puhetta juomisesta. Kuka juo viiniä alkoholin takia?

Todennäköisesti kaikki juovat alkoholin takia. Se että viini maistuu hyvältä, johtuu siitä, että aivot ovat oppineet yhdistämään kyseisen maun siitä syntyvään hyvänolon tunteeseen. Samanmakuinen neste ilman alkoholia ei maistuisi kuin harvalle.
Viinin lipittäjät, nuo itseään ylentävät Pavlovin koirat.
 
minusta ajatuksesi on virheellinen. Itse juon viiniä sen takia, että se tuo ruoan aromit esiin. En siis alkoholin takia. Olen juonut alkoholitontakin viiniä. Minusta niissä on huono hintalaatusuhde ja alkoholillinen viini kuljettaa ne aromit paremmin. Samasta syystä parfyymissä on alkoholia The Real Difference Between Flavor vs Taste | Wine Folly . Ei se hyvän olon tunne riipu siitä alkoholista. Samalla tavalla ruoassakin on eroa. On hyvänmakuista ruokaa ja pahanmakuista ruokaa. Siitä voi olla enemmän hyvän olon tunne, jos se ruoka maistuu hyvältä, mutta ei siinä silti alkoholia ole. Ehkä valmistamisvaiheessa on saatettu pannulle lorauttaa tilkka viiniä, mutta alkoholi on hävinnyt kypsentäessä. Karkeasti sanottuna ruoka ei pääse ikinä oikeuksiinsa, jos sen kanssa ei nauti lasillista siihen sopivaa viiniä.

Eli sekoitat nyt viinin johonkin muuhun juomaan.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tutkimuksissa on aina se, että ihmiset vastaavat mitä sattuu eivätkä aina edes tiedä mihin vastaavat. Tästä on minulla paljonkin kokemusta.

Siitä ei ole, koska sitä ei kokeilla, mutta on täysin selvää, että jos viikon päästä esitettäisiin täsmälleen samat kysymykset samoille ihmisille, niin tulokset muuttuisivat. Ei ihmisien mielipide ole siinä ajassa muuttunut, mutta eihän sitä muista mitä on viimeksi vastannut ja heittää sitten taas jotain.
Tämän viestin sanoma jäi epäselväksi ja se, että miksi se on tässä ketjussa? Meinaatko, että tämä kyseinen tutkimus mistä puhuttiin on tuloksiltaan epäkelpo vai että kaikki tutkimukset ovat sitä? Tuo väitteesi siitä, että ihmiset vastaavat miten sattuu voi pitää paikkansa, mutta ei se sitä miksikään muuta, että gallupit antavat tietyllä todennäköisyydellä ja virhemarginaalilla ihan hyviä tuloksia. Toki kysymysasettelulla voi vaikuttaa tulokseen ja varmasti tässä tapauksessa molempi osapuoli vetelee miten sattuu.
 
Niin siis tutkimukset ovat aivan yhtä epäselviä kuin viestini, jos siinä jäi joku asia epäselväksi.

Tietenkin tuloksia tulee joskus hyvälläkin todennäköisyydellä, mutta ne ei ole niin hyviä kuin ne myydään. Olen ollut muissakin tutkimuslaitoksissa, mutta ihan nimeltä voi paljastaa vaikka Taloustutkimuksen, kun siitä on jo aikaa, kun niiden palkkalistoilla olin. Johtotasolta asia kerrottiin ja tiesin sen tietysti muutenkin.

Ne ei tietenkään ole täyttä huuhaata, mutta vähän raamattuina niitä pidetään. Ja tietäisitte millaista hippiä siellä on tekemässä niitä haastatteluita. Kuinkahan paljon se lisää virhemarginaalia mitä ei tutkimusraportissa todellakaan mainita.

Viesti oli tässä ketjussa, koska emme välttämättä tiedä mitä kansalaiset ovat näin kuumasta perunasta oikeasti mieltä. Vaan niin kuin demokratia on paras tunnettu valtiomuoto (eikä edes ole, mutta se on toisen ketjun asiaa), niin nämä tutkimusjutut on edes kohtuullisen toimivia eikä parempaakaan järjestelmää ole tiedossa.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
..
Ne ei tietenkään ole täyttä huuhaata, mutta vähän raamattuina niitä pidetään. ....

Epäilemättä ja keskiverto persu ei osaa edes tulkita vaan ilakoi, kun joku ennustaa että Trump 20% ja Hillary 80%, että olitte väärässä. Minkä nyt elämäkoululaiselle suo, sillä saahan siitä keskustelun aikaan.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805272200972381_u0.shtml

Valviiralta tullut myös tilastoja, jos pitäisi jotain johtopäätöksiä vetää niin juhlapäivillä on jotain merkitystä milloin ne on kun kuukausitilastoja katsoo, mutta sanotaan näin että ei tuossa nyt vielä ole maailmanloppu noilla tulossa varmaa jokavuotinen pieni heitto tilastoissa suuntaan tai toiseen vain tapahtunut alkuvuoden perusteella. Saa nähdä onko kesän jälkeen maailmanlopun julistus vaikka alkukesän lämmin sää varmasti muuntelee montaa tilastoa viimevuoteen nähden.
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Että mua ottaa päähän toi Sinebrychoffin lonkero (Sinebrychoff Classic Long Drink).

Baarissa myyvät sitä hanasta ihan lonkerona, siinä on 5,5% alkoholia ja giniäkin seassa, kuulostaa periaatteessa hyvältä. No ei ole.

Tuote on "osittain käymisteitse valmistettu", eli joku hiivakiljupohja johon on laitettu loraus giniä sekaan ja siltä se kyllä maistuukin. Koffin sopimusbaareista ei tietenkään sitten tuon oikeampaa lonkeroa saa.

Hinta taitaa olla ainoa syy miksi Sinebrychoff tämmöistä kuraa valmistaa? Tuote saadaan hyllyssä näyttämään oikealta lonkerolta kun tölkistä löytyy avainsanat "5,5%" ja "gin", ja hinta on Hartwallin aitoa tavaraa huokeampi. Näin kuluttajaa kusetetaan.

Kun vertailette lonkeroiden hintoja kaupassa, niin huomioikaa ettei tämän tuotteen kohdalla kyse ole lonkerosta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Hyvä tietää. Itse tulee juotua nykyisin Rainbown gini-lonkeroa light-versiona. Lidlin oikea lonkero on myös hyvää. Näissä on kyllä hintalaatusuhde kunnossa! Ravintoloissa en muista milloin olisin lonkeroa viimeksi juonut.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tänne voisi muuten lisätä että Lidl on nyt sitten lähtenyt kilpailemaan nelosella myös hinnassa. Ainakin täällä oli Lidliin ilmestynyt Kotimainen oluen viereen isot lavat olikohan Perlenbacher nelosta minkä hinta oli 1,35€/tölkki. Eli nyt aletaan olemaan jo hyvin liki tuota kolmosen 90c hintaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös