Alexander Stubb Suomen tasavallan presidenttinä 2024–

  • 37 056
  • 256

Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Marin ei kyllä tuohon listaan kuulu. Stubbin syntilista Venäjän suhteen on paljon raskauttavampi kuin Marinin.

Stubb oli ehkä ”haukka” poliittisen uransa alkupuolella, mutta sittemmin muutti suhtautumistaan. Stubb varmasti toimi hyvässä uskossa, mutta todella isoja arviointivirheitä hänelle sattui. Kyllä hänellä on paljonkin hävettävää ja selvästi hän itsekin sen ymmärtää kun on suoraselkäisesti virheet tunnustanut ilman selittelyjä. Sen ansiosta hän voitti presidentinvaalitkin, kun hän ei jäänyt valkopesemään virheitään ja näin kilpakumppaneilta pelattiin lyömäase pois.

Annan kyllä ison arvon sellaisille ihmisille jotka myöntävät virheensä. Sellaiset ihmiset myös usein oppivat oikeasti virheistään.Vastakkaisena esimerkkinä sitten vaikkapa Niinistö, Tuomioja ja Väyrynen. Itsereflektointikykyä ei löydy.
Kyllä Marin todellakin kuuluu. Takinkääntö tuli aivan liian myöhään. Alla pari linkkiä. Jälkimmäinen on ollut Putinille erittäin mieluisa viesti kuukautta ennen hyökkäystä.

Marin olisi voinut sanoa esim. seuraavasti: "Suomi ei sulje Nato-vaihtoehtoa pois. Suomi toimii harkitusti tilanteen vaatimalla tavalla." Viesti olisi ollut täysin erilainen.

Analyzer

Marin totesi sen, mikä näytti siinä kohtaa aivan ilmeiseltä. Hallituskautta oli reilu vuosi jäljellä ja meillä ei ollut asiasta mitään sisäistä keskustelua.

Vaikka Putin hullu onkin, niin ei se tyhmä ole. Kyllä Venäjällä on ymmärretty varmasti, että kun hyökkäys Ukrainaan alkaa niin Suomi aloittaa välittömästi pyrkimisen kohti Natoa. Siksi Marinin kommentilla ei ole mitään merkitystä. Sen sijaan yllätyksenä on voinut tulla se, kuinka nopeasti ja kivuttomasti Suomi Natoon lopulta pääsi. Paljolti se oli kiinni siitä, että Ukrainan onnistui puolustautua vastoin kaikkia odotuksia sotilasvoimaltaan ylivoimaista hyökkääjää vastaan. Jos kolmen päivän marssi Kiovaan olisi toteutunut, niin tilanne olisikin ollut Suomen NATO-prosessissa aivan toinen.

Marinissa riittää kyllä kritisoitavaa, mutta ulkopolitiikka ei niihin aiheisiin kuulu.
 
Viimeksi muokattu:

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Lukutaitoinen osaisi päätellä sen. Vastasin kahden eri kirjoittajan viesteihin, joissa toisessa syytettiin Stubbia ja toisessa puolustettiin Marinia.
Ketjun aihe on Alexander Stubb Suomen tasavallan presidenttinä. Lukemaansa myös ymmärtävä tajuaisi tuosta, että ketjussa on tarkoitus keskustella siitä, miten Stubb toimii / on toiminut presidentin tehtävää hoitaessaan. Lukemaansa ymmärtävä osaisi myös siten päätellä, että otsikon aiheeseen ei kuulu Stubbin yo-todistus tai hänen toimintansa tai sanomansa vuosia sitten, saati sitten Sanna Marinin toiminta.

Anteeksi mahdollinen itsemoderointi, lopetan tähän.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Marin olisi voinut sanoa esim. seuraavasti: "Suomi ei sulje Nato-vaihtoehtoa pois. Suomi toimii harkitusti tilanteen vaatimalla tavalla." Viesti olisi ollut täysin erilainen.
Senhän Marin tuossa haastattelussa sanoikin. Eli että on epätodennäköistä, että Suomi liittyy NATOn jäseneksi mutta pidetään optio olemassa. Siinä Reutersin jutussa sanottiin muuten myös, että NATO jäsenyyttä kannatti suomalaisista 28% ja 42% vastusti.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Stubbia sivuten, onhan hän selkeästi myöntänyt useamman kerran mm. haastatteluissa virheensä Venäjän osalta. Yksi esimerkki tässä Stubbille armoton kohtelu BBC:llä – ”Olit täysin väärässä”

NATO:n osalta Stubb otti pääministerinä tietääkseni yhteen presidentti Niinistön kanssa. Niinistö ei halunnut konkreettisia toimia. Niinistö närkästyi Nato-patistelusta – Kanerva: "Ymmärrän, että häntä ärsyttää"

Näin se meni. Niinistö ei erityisemmin voinut sietää häntä Nato-linjassa vahvasti haastaneita "taskuliinamiehiä": UM Stubbia sekä PLM Haglundia.

Nato-kannoista on hyvä keskustella, mutta muuten 2000-luvun Suomen Venäjä-suhteista puhuttaessa, on huomioitava, että ne noudattivat tarkasti yleislänsimaista linjaa. On vähän turhaa osoitella 2000-luvun pohjalta sitä, kuka oli "maanpetturi" ja kuka ei. Asia oli eri, kuin suomettumisen aikana, jolloin itse muodostimme muusta lännestä poikkeavan idänpolitiikan ja jolloin poliitikot oma-aloitteisesti vuotivat asioita Neuvostoliiton suuntaan joko omaa uraa edistääkseen tai kommunistien kohdalla aatteellisista syistä.

Baltiaa on paljon kehuttu "oikeista Venäjä-arvioistaan". Totuus kuitenkin heidänkin kohdallaan oli, että aivan samalla tavalla nekin ajoivat itsensä Venäjästä riippuvaiseksi energian ja polttoaineiden osalta, kuin muutkin eurooppalaiset länsimaat. Ne niinkään jatkoivat muun Euroopan tavoin energian ja polttoaineiden tuontia Venäjältä myös vuoden 2014 jälkeen, kun Venäjä oli jo hyökännyt Ukrainaan. Ne kyllä puhuivat enemmän, mutta sanat olivat huomattavasti suurempia, kuin teot.

Baltia kuuluu siis samaan joukkoon meidän ja koko muun Euroopan kanssa. Venäjä-politiikka oli väärää ja nyt meidän yhteisellä, yleiseurioppalaisella vastuullamme on korjata akuutit virheemme ja sen jälkeen rakentaa uudenlainen politiikka Nyky-Venäjän seuraajan suhteen.
 
Viimeksi muokattu:
Näin se meni. Niinistö ei erityisemmin voinut sietää häntä Nato-linjassa vahvasti haastaneita "taskuliinamiehiä": UM Stubbia sekä PLM Haglundia.
Lisätään tähän myös Sipilän hallitus ja erityisesti sukunimikaima Jussi, jolla oli omat haasteensa tp:n kanssa. Aiesopimukset, lähentyminen Yhdysvaltain kanssa ja yhteiset harjoitukset eivät olleet helppoja aiheita:

"– Puolustusyhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa liittyi aika vahvoja epäilyksiä. Etenkin presidentti Sauli Niinistö oli hyvin varovainen."

"– Usein nämä varovaisemmat poliitikot kuten [ex-ulkoministeri, sdp] Erkki Tuomioja ja myös Sauli Niinistö pohtivat, mitä mieltä Putin mahtaa olla siitä, että Suomi harjoittelee Yhdysvaltain kanssa. Koskaan ei ensimmäisenä kysymyksenä ollut, miten tämä harjoitus kehittää Suomen puolustuskykyä, mikä on Suomen hyöty. Tämä oli minulle vaikeaa ymmärtää, Jussi Niinistö kertoi."

Baltiaa on paljon kehuttu "oikeista Venäjä-arvioistaan". Totuus kuitenkin heidänkin kohdallaan oli, että aivan samalla tavalla nekin ajoivat itsensä Venäjästä riippuvaiseksi energian ja polttoaineiden osalta, kuin muutkin eurooppalaiset länsimaat. Ne niinkään jatkoivat muun Euroopan tavoin energian ja polttoaineiden tuontia Venäjältä myös vuoden 2014 jälkeen, kun Venäjä oli jo hyökännyt Ukrainaan. Ne kyllä puhuivat enemmän, mutta sanat olivat huomattavasti suurempia, kuin teot.
Luulisi myös että oikeassaolo olisi pidempään vaikuttanut Baltian maiden omien puolustus/asevoimien vahvistamiseen, mutta aika hidasta ja heikkoa on ollut. Varsinkin jos verrokkina pidetään Suomea. Toki maat olivat Natossa, mutta asevelvollisuuden lakkauttaminen ja hidas palauttaminen ovat olleet erityisesti Latvialta ja Liettualta lyhytnäköistä turvallisuuspolitiikkaa. Latviassa kesti niinkin pitkään, että asevelvollisuutta alettiin palauttaa vasta viime vuonna. Virossa taas asevelvollisuuden suorittaa huomattavasti pienempi prosentti kuin Suomessa. "Actions speak louder than words" ja niissä on myös Baltian mailla paljon kehittämistä.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
”Mutkulla” koitetaan pesaista kilvestä pois Rosatomit, Nordstreamit, viisumivapaudet ja Lavrovin ystävyys. ”No entäpä Tarja tai Erkki!!!”
Mutku-kortti vedetään nykypäivinä kehiin aivan liian nopeasti, ja se johtaa vain tyhjänpäiväiseen taivasteluun ja mölinään. Se, mitä usein mutkutteluksi soimataan, on asian laittamista kontekstiin. Kun kerran puhuttiin Stubbin suhtautumisesta Venäjään, on aivan perusteltua verrata häntä muihin saman ajan politiikkoihin ja heidän mielipiteisiinsä.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yllätti Stubbin ylioppilastodistuksen matematiikan a, nippanappa hyväksytty. Ei kerro ainakaan kovin kummoisesta päättelykyvystä eikä tietenkään matemaattisista taidoista.

Tosiaan, kuten @Euro71 jo mainitsi, tuosta asiasta ei kannata tehdä liian yleistäviä päätelmiä. Eikä oikeastaan päätelmiä ollenkaan.

Itsellänikään tuo matikan arvosana ylioppilastodistuksessa ei hurraa huutoja aiheuta. Mutta siltikin vain joka päivä teen töitä erittäinkin paljon päättelykykyä vaativassa hommassa. Ja teen sen hemmetin hyvin. Sanotaanko lisäksi, että olen eräällä toisella tavalla todistanut päättelykykyni maailmalle.
 
Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Tässä Stubbin Virossa pitämässä puheessa herää kysymys, pystyisikö yhden puheen aikana vielä enemmän kehumaan Viroa tai virolaisia.

Toisaalta näissä Stubb on myös parhaimmillaan.
 
Baldrick

Jäsen
Mutku-kortti vedetään nykypäivinä kehiin aivan liian nopeasti, ja se johtaa vain tyhjänpäiväiseen taivasteluun ja mölinään. Se, mitä usein mutkutteluksi soimataan, on asian laittamista kontekstiin. Kun kerran puhuttiin Stubbin suhtautumisesta Venäjään, on aivan perusteltua verrata häntä muihin saman ajan politiikkoihin ja heidän mielipiteisiinsä.
Eli jos puhutaan vaikka Suomen PISA-tulosten hiipumisesta, niin ”mutku” Bulgaria ja Albania. Siinä on laitettu sitten Suomen koululaitos kontekstiin ja ei se enää niin huonolta näytäkään.

Stubbillakin on oma syntilistansa, jota on turha mutkutella Suomen poliitikan suurimmilla ”rauhanliikkeen” henkilöillä, joilla ymmärrystä itään löytyy. Toki ei se Stubb lopulta kovin kaukana ole ollut lopulta heistäkään, kuten aiemmin listailin.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Eli jos puhutaan vaikka Suomen PISA-tulosten hiipumisesta, niin ”mutku” Bulgaria ja Albania. Siinä on laitettu sitten Suomen koululaitos kontekstiin ja ei se enää niin huonolta näytäkään.
Keskustelua onkin juuri kontekstin määrittely. Joissain tapauksissa Bulgaria ja Albania saattaisivat olla oikea konteksti Suomen koululaitokselle, mutta luulisin sen valtaosassa keskusteluja olevan esim. Pohjoismaat tjsp. Huomaathan, että sanoin, että mutku-kortti lyödään nykyaikana keskusteluissa pöytään *liian aikaisin*, en sanonut, ettäkö kaikki vertailut tai kontekstit olisivat hyödyllisiä ja valottaisivat keskustelun kohteena olevaa asiaa.

Mutta eiköhän tämä tästä, jatketaan Stubbista :)
 
Klokoski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Finnish Defence Forces, Ukraine
Tätä olen vähän pelännyt: Stubbilta pettää tilannetaju ja möläyttää jotain sopimatonta.
No aika pienestä on elämä kiinni jos noista mielensä pahoittaa. Toki, nuo olisi voinut jättää sanomattakin mutta mitään isompaa haavaa tuo tuskin aiheuttaa. Stubbin valtiovierailua seuranneena kaikissa vierailuista välittynyt lämmin fiilis. Viro on meille kuin pikkuveli.
 
Dynamo

Mä äänestin Stubbia. En mieltäni pahoittanut. Lähinnä huvitti, koska mihinkäs tiikeri juovistaan pääsisi. Ei tuollainen hetki, josta seuraa pieni myötähäpeä isoa kuvaa muuta. Hyvin Stubb esiintyy ja osaa ottaa yleisönsä lähes aina. Sitten kuitenkin sillä joskus pettää tilannetaju, eikä tämä jää viimeiseksi kerraksi. Pieni juttu, no harm done.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Tätä olen vähän pelännyt: Stubbilta pettää tilannetaju ja möläyttää jotain sopimatonta.
Taivas varjele sentään, miten herrkullista vitsiä/möläytystä jo pelkäsin tuossa kohtaa, kun: "Tiistaina presidentti Stubb piipahti Tallinnassa Rakett69-tiedestudiossa, jossa virolainen IT-guru Taavi Kotka kertoi hänelle..."

Ei sentään siihen menty, mutta kyllähän se jatkuva miellyttämisen yrittäminen meille kaikille joskus soi omissa. Piti miettiä, olenko Stubbin avustaja, kun nuo Viroon kootut vanhat ja väsyneet jutut olivat kuin omasta pohjallisesta laarista.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Minun noin muuten laajalti puutteelliset viron taitoni ovat kuitenkin sillä tasolla, ettei kieli enää kuulostaa mitenkään erityisen hassulta, toki sinänsä ymmärtää sen molemminpuolisen tietyn koomisuuden, muttei enää puhuessa ja kuunnellessa itse sitä tunne. Anyway, tosiaan toivoisi hieman päivitystä ulkoministeriön vitsinikkareilta, ehkä myös tiettyä itseironiaa sekä Viron valtavan modernisoitumisen huomioimista.
 
rpeez

Jäsen
Itse luulen, että kun näitä nyt nostetaan esiin, Stubb kyllä oppii ajan kanssa vähentämään vitsailua. Stubb on selvästi ekstroverttinä ihmistyyppiä, jotka pystyy reagoimaan tilanteisiin/keskusteluun erittäin nopeasti, jolloin ei ehdi noudattamaan harkintaa voiko kenties lausuttavaksi ja hauskuttavaksi aiottu heitto johtaa ongelmiin.

Mutta onneksi sentään nopeissa asiakysymyksissä hän vastaa hitaasti ja harkiten, se on selvästi tietoista.

Asian voi myös kääntää voitoksi brandimielessä "se suomalainen diplomaattinen maailmanpolitiikkaa tunteva presidentti, joka on erinomainen esiintyjä monilla kielillä, kaikkien kaveri, ja jakelee huonoja vitsejä".
 
KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Ennustin (tosin en täällä), että Stubb jää yhden kauden presidentiksi ja keskeisenä syynä siihen on sammakot, joita häneltä silloin tällöin pääsee spontaaneissa tilanteissa. Tässä tilanteessa oli etukäteen kirjoitettu puhe ja silti noin vaivaannuttavaa materiaalia mukana. Turha mennä myöskään puheenkirjoittajan taakse. Puhuja on vastuussa siitä, mitä puhuu.

Päälle vielä HK:n siniset, mikä ei myöskään oikein presidentillistä kuvaa ylläpidä.

Kritisoin Marinia aikanaan siitä, että vapaa-ajan käyttäytyminen ei ole pääministeri-instituutiolle sopivaa. Nämä Stubbin kevennykset eivät myöskään menneet ihan putkeen presidentti-instituution arvovallan rakentamisessa. Asiakysymyksissä Stubb on kyllä osoittanut hyvää harkintaa sekä linjaa tähän mennessä.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, SaPko, Ivan Huml

Ei Stubbin jatkokausi kyllä sutkauksiin kaadu - johan se on nähty, miten tämä vahvaa johtajaa koomisuuteen saakka kaipaava kansa on Alexin ottanut omakseen. Vaikea nähdä, etteikö lähtisi selkeänä/ylivoimaisena suosikkina seuraaviin presidentinvaaleihin.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ehkä yleisemminkin kannattaisi vähentää liikaa vitsailua tuossa asemassa, sillä rentoutta voi olla myös ilman alituista vitsin vääntämistä. Yleisölle puhuessa on välillä yllättävän hankala arvoida, olenko oikeasti hauska vai naurahtelevatko kuuntelijat vain kohteliaisuuttaan ja milloin niitä hyvin suunniteltuja sutkautuksia on vain liikaa ja yleisö vaivaantuu.

Ei presidentin tarvitse olla koomikko, jotta ihmiset voisivat pitää hänestä ihmisenä.
 
KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Ei Stubbin jatkokausi kyllä sutkauksiin kaadu - johan se on nähty, miten tämä vahvaa johtajaa koomisuuteen saakka kaipaava kansa on Alexin ottanut omakseen. Vaikea nähdä, etteikö lähtisi selkeänä/ylivoimaisena suosikkina seuraaviin presidentinvaaleihin.
Katsellaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös