Kyllä suomalaisen Stanley Cup -voittajan pitäisi vain viedä pysti vanhempiensa kotiin, ja sijoittaa se keskelle olohuonetta jonkun räsymaton päälle. Sitten voidaan kutsua vähän sukulaisia kahvittelemaan. Kiusaantuneen hiljaisuuden vallassa sitten ollaan siinä olohuoneessa kaapeista kaivetuilla, huonosti istuvissa juhlavaatteissa joissa kukaan ei tunne oloaan kotoisaksi. Huonokuntoisimmat istuu niillä neljällä istumapaikalla mitä olohuoneen kulahtanut sohva ja kaksi hieman sohvan kanssa saman sävyistä nojatuolia tarjoavat. Loput sitten seisovat seiniin ja ovenkarmeihin nojaten ja pitelevät keittiön perimmäisistä kaapeista kaivettuja superpieniä posliinikahvikuppeja tasseillaan toisessa kädessä, ja toisessa samaan settiin kuuluvaa superpientä posliinilautasta johon on leikattu säädyllisen pieni pala äidin K-marketista hakemaa mansikkakakkua - yksi pala per vieras otetaan, loppu kakku jätetään keittiön pöydälle ja sitä ei haeta lisää vaikka emäntä välillä hiljaisellä äänellä kehottaa vieraita hakemaan lisääkin. Välillä laitetaan joko tassi tai pieni kakkulautanen lähimmälle tasolle, ja otetaan pieni, mustunut hopealusikka jotka on myös kaivettu sieltä perimmäisestä kaapista, ja sillä vähän huljutetaan pienessä kahvikupissa olevaa juhlamokan, kahden sokeripalan ja kevytmaidon sekoitusta, tai kaapaistaan pieni pala K-marketin mansikkakakusta suuhun.
Siinä kun ollaan pari tuntia sitten istuttu ja seistä pönötetty katsekontakteja vältellen lähes täydellisessä hiljaisuudessa - mustuneiden hopealusikoiden kilistämiset ja vanhan kaappikellon tikitys on ainoat äänet, jotka on hiljaisuutta ajoittain rikkoneet, ja ehkä joku hölösuu on kertaalleen jonkun kommentin päivän säästä heittänyt ilmoille, joihin muut on sitten hieman ynähtäneet - suvun vanhimmista joku huomauttaa, että jaa kello onkin jo tuon verran, eiköhän me tästä lähdetä. Siitä sitten yksitellen seurueet poistuvat, pelaajan äiti pistää keittiössä astiat pesukoneeseen, isä ja pelaaja seisovat käytävällä kädet taskussa ja ottavat vastaan kiusaantuneina kiusaantuneet onnittelut nyt sitten vielä siitä pokaalin voitosta, onhan se ihan komea kyllä, että tuota, onnea vaan joo ja me tästä nyt lähdetään sitten. Keittiön pöydälle jää loput mansikkakakusta. Poika ottaa pokaalin räsymatolta, ja kuljettaa sen isän farmarivolvolla seuraavalla pelaajalle.
Meinasin jo innostua, että unohdit sään kommentoinnin, mutta olithan sinä sen muistanut.
Tuli viestiä lukiessa sellainen kevyt ahdistus päälle, kun muistaa kuinka perseestä tuommoisessa juhlissa on istua. Kiusallinen hiljaisuus, välillä joku yksittäinen kommentti säästä ja sitten ne kiusalliset äänet mitkä kahvia ryystäessä tulee. Ja välillä yksittäinen "joo-o", mikä ei liity mihinkään.
Täydellinen kuvaus!