Mainos

Aleksander Barkov jr. NHL:ssä

  • 1 558 592
  • 4 454

Evolving

Jäsen
Johtajuutta on monenlaista. Se että koittaa laittaa johtajuuden johonkin tiukasti määriteltyyn laatikkoon, kertoo että ei kyllä tiedä siitä johtamisesta yhtään mitään.
Hyvä, että ollaan samaa mieltä :)

Esimerkillä pelaaminen on vain yksi osa johtamista joukkueurheilussa ja verbaalinen ulosanti myös kentän ulkopuolella aika
merkittävä asia.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
jos olet hiljainen ja epävarma haastattelussa yhden henkilön edessä, niin olet sitä myös todennäköisesti ison joukon eli joukkueen edessä.
Tämä on erittäin suurissa määrin paskapuhetta. Olen työskennellyt media-alalla 20+ vuotta ja voin kertoa, että valtaosa kameran edessä hiljaisemmista kavereista on joko luontaisia johtajia tai todella sosiaalisia ja äänekkäitäkin ihmisiä. Jotkut inhoavat haasstattelutilanteita, jotkut ovat tarkoituksella niissä pidättäytyväisiä. Vastaavasti kameran edessä karismaaattinen ihminen voi yhtä hyvin olla heikko johtaja ja hyvin itsekeskeinen ihminen.

Ja voin kertoa Tkachukista: hän on tismalleen samanlainen jäällä kuin on esimerkiksi haastatteluissa: energinen, ulospäinsuuntautunut ja sanavalmis. Tyypillinen ekstrovertti paha poika-persoona.
Tässähän nimenomaan kerrot tuntevasi Tkachukin persoonana. Itse en tuollaisia johtopäätöksiä pystyisi haastatteluiden perusteella tekemään. Viestejäsi lukiessa on äärimmäisen vaikea uskoa, että olisit tosissasi etkä heittämässä rapalaa palstatovereille.

EDIT: otappa vielä kiinni tuohon Tkachukin kommenttiin siitä, että Barkov on joukkueelle kaikki kaikessa kapteenina ja johtajana. Itsehän väität toisin, kuin Tkachuk.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Mielestäsi siis vaatii julkisuuden henkilön henkilökohtaista tuntemista, että voi arvioida tämän persoonaa? Ei ihmisten lukeminen ole mitään rakettitiedettä. Eikä se persoona niin älyttömästi muutu, jos tilanne vaihtuu. Esimerkiksi Selänne on hyvin samanlainen haastatteluissa ja ihan rennoissa podcast-tilanteissa. Sama pätee jopa elokuvien näyttelijöihin: monet näyttelijät kuten Kevin Spacey, Clint Eastwood, Harrison Ford jne näyttelevät lähinnä itseään. Oma itsensä on oikeasti aika vaikea piilottaa julkisuudelta ellet ole psykopaatti.

Ja voin kertoa Tkachukista: hän on tismalleen samanlainen jäällä kuin on esimerkiksi haastatteluissa: energinen, ulospäinsuuntautunut ja sanavalmis. Tyypillinen ekstrovertti paha poika-persoona. Ei ole mitään syytä olettaa, että hän esittäisi. Niinkuin minulla ei ole syytä olettaa, että Barkov esittäisi.

Summa summarum: Barkov on varmasti hyvä johtaja, muttei luontainen johtaja.



Juu. Niin lyötiin Gretzkylle ja McDavidillekkin. En pidä heitäkään luontaisina johtajina. Taito myös merkkaa noissa C-valinnoissa.
Ei ihmisen lukeminen ole mitään rakettitiedettä, pystyn nyt jo sanomaan luettuani muutaman viestin sinulta että olet tyhmä kuin vasemman jalan saapas.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Missäköhän tuo Barkovin johtaminen mahtaa näkyä muuten kuin kentällä esimerkin näyttämisessä?
Puhun nyt siis perinteisestä johtamisesta mallia Yzerman, Sakic, Toews jne.

Tietenkään en täysin tiedä, mutta joukkuekavereiden haastattelujen perusteella laittaa tiskiin päivittäistä työmoraalia isolla kauhalla. Veikkaan ja oletan, että sitä kautta uusien pelaajien tai keltanokkien on vähän vaikea ryöstää oikeastaan mistään.
 
Juu. Niin lyötiin Gretzkylle ja McDavidillekkin. En pidä heitäkään luontaisina johtajina. Taito myös merkkaa noissa C-valinnoissa.
Vaikea uskoa, että Barkovin kohdalla ne taidot kovin paljoa ovat vaikuttaneet valintaan. Ainakaan, jos sinun aiempia viestejäsi lukee.

Ainiin näkymätön esimerkillä pelaaminen joka ei pistetilastoissa näy ja jolla ei ole tähdistökentälliseen saati Hart äänestyksen top 3 päästy kertaakaan.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Missäköhän tuo Barkovin johtaminen mahtaa näkyä muuten kuin kentällä esimerkin näyttämisessä?
Puhun nyt siis perinteisestä johtamisesta mallia Yzerman, Sakic, Toews jne.

Olen jo useampaan otteeseen nähnyt Tkachukin edustavan joukkuettaan haastaattelussa pelin jälkeen. Kerran Tkachukia haastateltiin peliä ennen. Viime peliä ennne tai pelin jälkeen Tkachuk piti pienen puheen pukukopissa ja ojensi kiekon jollekkin joukkueen henkilökunnasta. Nää kuuluisi mielestäni kapteenille.

Itseasiassa Tkachuk tai joku muu taisikin joskus sanoa, että Barkov on kentän ulkopuolella hiljainen, mutta kentällä johtaa esimerkillä.

Esimerkillä pelaaminen on vain yksi osa johtamista joukkueurheilussa ja verbaalinen ulosanti myös kentän ulkopuolella aika merkittävä asia. Eiköhän McDavid tuohon ensimmäiseenkin pysty.
Ainakin Maurice ja muut pelaajat on kehunut Sashan johtajuutta, eli eiköhän asia ole kunnossa. Lukaise vaikka läpi. Jos tuo ei riitä, kenelle pitää todistella. Sulle? On Sashalla muutakin tekemistä.


 

Hukkakaato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна / Jokerit 1992-2013 / Jokerit 2023-
Ainiin näkymätön esimerkillä pelaaminen joka ei pistetilastoissa näy ja jolla ei ole tähdistökentälliseen saati Hart äänestyksen top 3 päästy kertaakaan.
Ah, tää menikin aikaisemmin ohi. Barkovilla 737 pelissä 711 pinnaa ja pleijareissa 67 pelissä 58 pinnaa, ja tällä hetkellä pörssin nelosena. Mutta ei näy pistetilastoissa.

Trolli -> ignoreen. Suosittelen muillekin.
 

Evolving

Jäsen
Tämä on erittäin suurissa määrin paskapuhetta. Olen työskennellyt media-alalla 20+ vuotta ja voin kertoa, että valtaosa kameran edessä hiljaisemmista kavereista on joko luontaisia johtajia tai todella sosiaalisia ja äänekkäitäkin ihmisiä. Jotkut inhoavat haasstattelutilanteita, jotkut ovat tarkoituksella niissä pidättäytyväisiä. Vastaavasti kameran edessä karismaaattinen ihminen voi yhtä hyvin olla heikko johtaja ja hyvin itsekeskeinen ihminen.


Tässähän nimenomaan kerrot tuntevasi Tkachukin persoonana. Itse en tuollaisia johtopäätöksiä pystyisi haastatteluiden perusteella tekemään. Viestejäsi lukiessa on äärimmäisen vaikea uskoa, että olisit tosissasi etkä heittämässä rapalaa palstatovereille.

EDIT: otappa vielä kiinni tuohon Tkachukin kommenttiin siitä, että Barkov on joukkueelle kaikki kaikessa kapteenina ja johtajana. Itsehän väität toisin, kuin Tkachuk.

Myös Barkovin valmentaja Maurice on kommentoinut näin:

"You talk about quiet leadership, and I learned too, he’s a unique personality."

Ilmeisesti siis ollen samaa mieltä tuosta hiljaisesta johtajuudesta. Joka olikin pointtini: että on hiljainen. Kuten on haastatteluissa.

Ja mitä tulee haastattelutilanteisiin yleensä, niin toki monet johtajatkin voivat inhota haastattelutilanteita. Ja sen huomaa esimerkiksi haluna päästä pois tilanteesta. Mutta esimerkiksi haluttomuus ottaa katsekontaktia ja yleinen epävarmuus kertoo itsessään enemmän persoonasta ja nämä pitää kyetä erottamaan pelkästään haluttomuudesta esiintyä. Barkov on tälläinen. Kuten ovat monet suomalaiset ja siinä ei sinänsä ole mitään pahaa.


Vaikea uskoa, että Barkovin kohdalla ne taidot kovin paljoa ovat vaikuttaneet valintaan. Ainakaan, jos sinun aiempia viestejäsi lukee.
No on Barkov silti Panthersien paras pelaaja vaikkei Hartia olisi voittanut tai tähdistökentälliseen päässyt.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Ujo toivomukseni on edelleen että modet heittäisivät tämän kusipaskatrollin hiuksista sinne v:llä alkavaan paikkaan, jota en nyt uskalla sanoa ääneen, koska viimeksi istuin ilmauksestani viikon poppareilla.

Mutta oikeesti, älkää edes vastatko tolle säälittävälle trolliprovolle. Raportoikaa mieluummin sen viestejä, niin ehkä modetkin pian ymmärtävät, mikä Kehittyvän todellinen agenda on.

Reaktioitahan tuo selvästi hakee, ja huomiota.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tässä aikani kuluksi googlailin Stiiv Jatsermania. Tässä parhaat palat:

"I enjoy living my own life. I'm not a movie star. I'm not a rock 'n' roll singer. I was just a hockey player."

Yzerman wasn't the type of captain that gave fire-and-brimstone speeches. He led by quiet example.

"Being captain, it's a recognition of leadership," Hall of Fame left wing and former Red Wings captain Ted Lindsay said. "A quality [is] that you have to hold your team together, make them perform as a unit.

"I think Steve Yzerman would be the best illustration. Steve Yzerman didn't kick any butt. He used to show guys how to do it. I think this is where lots of mistakes are made by people who think a guy gets in the dressing room and he makes a big show. That's not true leadership. You do it by leading by example."

Lähde: Steve Yzerman: 100 Greatest NHL Players | NHL.com

Ja kun vauhtiin päästiin, samat Joe Sakicista:

"I'm a relatively quiet guy. I tend towards boisterous and gregarious when with family and friends, but, among more casual acquaintances, I tend to keep to myself and I don't really like to talk about myself in any situation. I think that's what I've admired the most about Super Joe. He's one of the most prolific scorers in the history of the league, but he's not a fist pump type of guy. He just played the game. He didn't spend the game chirping at refs or other players, he didn't talk himself up to the press, he didn't get caught in hotel rooms with a couple of hookers and a bunch of blow. He just went out and kicked ass every night, quickly raising his stick when the team scored and that was that."

Lähde: Paying tribute to Joe Sakic, the player and the man

Mitäs sitten Captain Seriousista sanottiin?

Game Face On

On the ice, Toews is often seen with a stoic and focused expression, rarely displaying overt emotions. This serious and composed demeanor, especially during crucial moments in games, has contributed to the creation and popularization of the “Captain Serious” nickname.

Opponents and teammates alike have come to associate Toews with a calm and collected presence, even in the face of high-pressure situations.

Lead by Example

As the captain, Toews leads by example. His consistently high level of play, responsible two-way game, and ability to perform in clutch situations make him a role model for his teammates.


By embodying the values of hard work, discipline, and dedication, Toews sets the standard for what it means to be a professional hockey player, reinforcing the seriousness with which he approaches his role as captain.

Lähde: Why Is Jonathan Toews Named Captain Serious?-Unveiling the Legacy


Kuulostavatko nuo luonnehdinnat kenenkään muun korvaan Sasha Barkovilta? Ja nämä olivat ne vänrikki Koskelat, millaista esimerkkiä Sashan pitäisi esittää?
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Kuulostavatko nuo luonnehdinnat kenenkään muun korvaan Sasha Barkovilta? Ja nämä olivat ne vänrikki Koskelat, millaista esimerkkiä Sashan pitäisi esittää?

Älä nyt viitti tämmösillä trollin hyvää tarinointia vesittää hei.
 

Evolving

Jäsen
No mielestäni Yzerman ja Sakic on ihan erilaisia haastatteluissa kuin Barkov ja ymmärrän kyllä niidenkin perusteella heidän persoonaa paremmin noiden johtajuuskehujen valossa. Katsokaa vaikka youtubesta Sakicin haastatteluja tai se aiempi laittamani Yzermanin puhe. Osaavat ja haluavat esiintyä vaikka ovatkin vaatimattomia. Barkov taas hädin tuskin katsoo haastateltavaa silmiin. Mutta ehkä se Barkov sitten tullaan valitsemaan top 100, kun on kerta niin hyvä johtaja.

Mutta jätän tämän aiheen tähän, kun selvästi ketju pitää olla pelkkää Barkovin ylistystä eikä kriittistä otetta kaivata. Helppo kutsua jotain trolliksi, kun koneesta loppuu vääntö.

Jatkakaa.
 

la vida loca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Mutta eikös tämä ole se sama kaveri kenen mielestä Barkov ei NHL-tasolla ole erityisen taitava? Kuitenkin sanoi, että C-kirjaimen saamiseen liittyy taitopuolikin. Ei tainnut olla, eikä ole edelleenkään Panttereissa NHL-tasolle kovin taitavia pelaajia kun vuosi toisensa jälkeen C löytyy Barkovilta. Ei ole taitava eikä ole hyvä johtaja.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
No mielestäni Yzerman ja Sakic on ihan erilaisia haastatteluissa kuin Barkov ja ymmärrän kyllä niidenkin perusteella heidän persoonaa paremmin noiden johtajuuskehujen valossa. Katsokaa vaikka youtubesta Sakicin haastatteluja tai se aiempi laittamani Yzermanin puhe. Osaavat ja haluavat esiintyä vaikka ovatkin vaatimattomia. Barkov taas hädin tuskin katsoo haastateltavaa silmiin. Mutta ehkä se Barkov sitten tullaan valitsemaan top 100, kun on kerta niin hyvä johtaja.

Mutta jätän tämän aiheen tähän, kun selvästi ketju pitää olla pelkkää Barkovin ylistystä eikä kriittistä otetta kaivata. Helppo kutsua jotain trolliksi, kun koneesta loppuu vääntö.

Jatkakaa.
Nykyään on myös erilaisia johtajia. Barkov on enempi samantapainen johtaja kuin vastustajatiimin McDavid, joka tykkää olla vaatimaton ja johtaa teoilla.

Kriittinen saa toki olla, mutta tuo sun arvio ei pidä muiden mielestä paikkaansa. Ihan kuin katsoisit häntä tarkoituksella alaspäin aliarvioimalla erittäin raskaasti.
 

agent082

Jäsen
No mielestäni Yzerman ja Sakic on ihan erilaisia haastatteluissa kuin Barkov ja ymmärrän kyllä niidenkin perusteella heidän persoonaa paremmin noiden johtajuuskehujen valossa. Katsokaa vaikka youtubesta Sakicin haastatteluja tai se aiempi laittamani Yzermanin puhe. Osaavat ja haluavat esiintyä vaikka ovatkin vaatimattomia. Barkov taas hädin tuskin katsoo haastateltavaa silmiin. Mutta ehkä se Barkov sitten tullaan valitsemaan top 100, kun on kerta niin hyvä johtaja.

Mutta jätän tämän aiheen tähän, kun selvästi ketju pitää olla pelkkää Barkovin ylistystä eikä kriittistä otetta kaivata. Helppo kutsua jotain trolliksi, kun koneesta loppuu vääntö.

Jatkakaa.
Minuakin on täällä trolliksi syytetty, kun puolustin nuorta suomalaista NHL-pelaajaa. Ehkä sinullekin ylläpito neuvoi, ettei kannata enää jatkaa, mutta vaikka tämän jutun pitääkin luovuttaa, niin kyllä sinun järkeville vasta-argumenteille on täällä tilaa.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tällä hetkellä Sasha on planeetan paras pelaaja, joka on ihan kohtuullisen hyvä saavutus, koska muiden planeettojen pelaajien tasosta ei ole mitään käsitystä
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Jamie Benn on myös hiljainen ja introvertti tyyppi ja johtaa silti Starsia kentällä esimerkillään.

Ei johtajuuteen vaadita sosiaalista persoonaa, kapteeneita on erilaisia.

Sasha on helvetin hyvä kapteeni ja keulakuva Panthersille nimenomaan sen kautta mitä tekee jäällä. Johtaa esimerkillä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Mutta jätän tämän aiheen tähän, kun selvästi ketju pitää olla pelkkää Barkovin ylistystä eikä kriittistä otetta kaivata. Helppo kutsua jotain trolliksi, kun koneesta loppuu vääntö.
Barkov on ollut etunenässä pimentämässä maailman tän hetken parasta jääkiekkoilijaa. Mitähän Sashan täytyisi vielä tehdä, jotta sinäkin arvostaisit miehen urotekoja?

Ainut edes lähelle yhtä merkittävä pelaaja tässä sarjassa on ollut Bobrovsky. Mutta onhan Barkov ollut viime peleissä kentän kingi.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
No jos haetaan niitä ekstrovertteja johtajia verrokeiksi, miksi ainoat mieleen tulevat esimerkit ovat Sashan tyylisiä esimerkillä johtajia? Tai miksi haetaan agendan tueksi liki 10 vuotta vanhoja klippejä? Kotitehtävät on kyllä vedetty niin riman ali kuin vain pystyy. Olisi nyt ottanut edes jonkun kokovartalokyrvän mallia Messier, jos median edessä vaatimattomat johtajat eivät kelpaa.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Pitäis varmaan olla erikseen joku ketju ”kuka on paras kapteeni”, mutta aika äkkiä nämä jaot menee tyyliin

Crosby, Landeskog, Suomesta Kukkonen … puhtaita johtajia. Kopissa äänekkäitä, vaativia, osaavat pitää puolta eikä toisaalta puhu turhaa paskaa.

Sit on tää toinen setti, McDavid, Barkov, kenties Lemieux ja Gretzky mitkä ei oo super suulaita ja tykkää johtaa teoilla.

Ei voi mitenkään sanoa että jäljempi on paskempi, ainoastaan se että joukkueessa pitää olla molempia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta jätän tämän aiheen tähän, kun selvästi ketju pitää olla pelkkää Barkovin ylistystä eikä kriittistä otetta kaivata. Helppo kutsua jotain trolliksi, kun koneesta loppuu vääntö.
Toivottavasti tämä lupaus myös pitää.

Jokusen vuoden kuluttua pitää varmaan vängätä samasta asiasta Lundellin kohdalla, kun Barkovin oppipoika nousee (jonkun) joukkueen kapteeniksi ja johtaa esimerkillään teatraalisten puheenparsien sijaan. Onneksi saamme vielä useiden vuosien ajan naatiskella maailman parhaan pelaajan, Aleksander Barkovin esimerkillisestä johtamisesta.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Mielestäni se vie pois Barkovin oikeista saavutuksista, että ylikehutaan häntä ja suomilasien takaa ylistetään. Ei hänen tarvitse olla kaikessa täydellinen, jotta voi ansaita Stanley Cupin. Rajansa kuitenkin kaikella. Sitten, jos näen Barkovilta todellista luontaista johtajuutta, niin varmasti olen kehumassa häntä siitä.

Onko siis, viime pelin jälkeisten haastatteluiden perusteella, Bennetillä, Mauricella ja Tkachuckilla Suomilasit päässä myös?

Sanavalmiutta, kykyä kohdata muita ihmisinä, kykyä inspiroida puheella/esiintymisellä, hengen nostattaminen omalla asenteella, sosiaalista itsevarmuutta, silmiin katsomista, assertiivisuutta jne.

Okei, ja koska Barkov ei haastatteluissa viihdy, sä luulet, että hän on samanlainen myös kopissa. Menny menee, sanois porilainen. Sä täällä huutelet, että pelkästään haastatteluiden perusteella pystyt tunnistamaan, minkälainen persoona, tai tässä tapauksessa jopa johtaja, henkilö on. Noh, et pysty ja tiedät itsekin, kunhan trollaat.

No mielestäni Yzerman ja Sakic on ihan erilaisia haastatteluissa kuin Barkov ja ymmärrän kyllä niidenkin perusteella heidän persoonaa paremmin noiden johtajuuskehujen valossa.

Tuossa jo aiemmin tuotiin esiin, että hyvin samanlaisia johtajia ovat kuin mitä Barkov. Mutta kun ne haastattelut…. Voi hyvä luoja nyt sentään. Kaikenlaista sitä saakin lukea.

niin kyllä sinun järkeville vasta-argumenteille on täällä tilaa.

Järkeviä nuo nyt ei millään mittarilla ole.

Fakta on se, että Barkov on nimenomaan TÄLLÄ HETKELLÄ maailman paras ja kokonaisvaltaisin pelaaja. Ihan saatanan kova johtaja. Ja varmasti ihan helvetin kova myös panemaan.
 

Kuppi

Jäsen
Minuakin on täällä trolliksi syytetty, kun puolustin nuorta suomalaista NHL-pelaajaa. Ehkä sinullekin ylläpito neuvoi, ettei kannata enää jatkaa, mutta vaikka tämän jutun pitääkin luovuttaa, niin kyllä sinun järkeville vasta-argumenteille on täällä tilaa.
Barkov on Floridan kapteenina voiton päässä kaikkien aikojen merkittävimmästä suomalaissuorituksesta NHL:n playoffseissa. Ja tämän kaverin keskustelunavaus on vähätellä Barkovin johtajuutta. Se on nyt aivan päivänselvää mitä sillä viestillä haettiin.

Voihan sitä mennä häihin tai hautajaisiinkin vähättelemään päähenkilöä mutta ei kukaan muu kuin tarkoituksella kaaosta hakeva niin tee. Mielipiteitä saa ja pitää olla mutta tässä tapauksessa ei ollut kuin yksi ainoa tarkoitusperä, kenelläkään ei niin olematonta pelisilmää ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös