Aivot, mitä vittua nyt taas?

  • 394 196
  • 1 689

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samanlainen blackout on käynyt kerran minullakin verkkopankkinumeron kanssa - ja nimenomaan vain kerran, ei koskaan sen jälkeen. Ennen verkkopankkien aikakautta tapahtui vastaava myös ainakin kertaalleen pankkiautomaatilla, maksuautomaatissa ei ollut ollenkaan perinteistä numeronäppäimistöä, vaan ainoastaan qwerty-näppäimistö, jossa numerot olivat siis ylimmässä rivissä. Kun ei pystynyt laittamaan sormeaan valmiiksi sinne tuttuun aloituskohtaan, ei meinannut PIN tulla mieleen sitten millään.

Kahvilaan liittyvä kommellus: Tänään ajoin kotiin kahden pysähdyksen taktiikalla ja kun ensimmäisellä pysähdyksellä otin kahvin, ajattelin että toisella pysähdyksellä otan juomaksi ennemmin tuoremehun. Mietin oikein etukäteen, että onkohan siellä esim. niitä pieniä lasipulloja myynnissä. Sitten pöytään istuessani havahduin vasta ensimmäisen siemauksen juomaa ottaessani, että kahvinhan minä olin sieltä lorotellut mukiin.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Välillä jos joku hakee mut autolla ja etupenkit on täynnä, niin menen apukuskin puolelle seisoskeleen tyhmän näköisenä, jos vaikka joku raottaisi hiukan etupenkkiä että pääsisin hyppäämän takapenkille. Joskus jopa olen käynyt penkkiin käsiksi ja sitten tosiaan huomannut että perhana onhan tosiaan takaovetkin josta mennä. Luultavasti tämä fiksaatio on jostain teiniajoista lähtöisin, jolloin jokaisella oli joku Civic tai muu vastaava, jonka takapenkille mentiin etuovista. Nykyään tämmöisiä autoja ei paljoa ole ja pienemmissäkin rasseissa on takaovet. Tuntuu muuten harvinaisen tyhmältä seisoskella apukuskin oven takana ja odotella sisälle pääsyä, kun taas autosta porukka katselee kysyvä ilme naamalla.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Kesällä ajelin kymmeniä kertoja pyörällä Lappeenrannan keskustan ainoaa pyöräkaistaa, joka kerta samaa reittiä. Eilen sitten kävelin sitä samaa reittiä ja jossain vaiheessa puoliksi tiedostaen vaihdoin vanhasta tottumuksesta taas pyöräkaistalle. Kerkesin jopa muutaman vastaantulevan pyöränkin siinä väistämään ennen ku tajusin miten koomainen tämä koko suoritus oli. Rimpula hoiti taas homman kotiin.
 

Warthog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Tuli sekin kuultua, että on mahdollista saada puolisonsa kanssa yhteinen mitä vittu nyt taas? -kohtaus. Eräs läheinen ystäväni kertoi, että hänellä oli sattunut seuraavanlainen jumiutuma:

Olivat vaimonsa kanssa menneet Porissa erääseen paikalliseen etukorttivapaaseen ruokakauppaan ja olivat menneet suoraan pullonpalautusautomaateille. Seinässä oli isohko lappu, että "Palautukset vain pullonpalautuspäivänä" (tai jotain sinneppäin), tarkoittaen tottakai pullokuitin maksupäivää.

Tästä hölmistyneenä olivat suksineet kassalle pulloineen ja alkaneet tiedustella myyjältä että koskahan tämä mahdollinen pullonpalautuspäivä on? Myyjä oli alkanu huudella naapurikassan myyjälle myös ajattelemattomuuttaan "Heei, koskas meillä on toi pullonpalautuspäivä?" ja vastaus oli ollut luonnollisesti "tirsk... HEHHEH... kyllähän tuo päivä on ihan joka päivä..hihhih". Samassa pariskunta ja myyjä olivat älynneet hetkellisen tyhmyytensä ja toiveissa hissi maan alle kiitoos.
 
Viimeksi muokattu:

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tämäkin on esiintynyt ketjussa jo useasti, mutta ei estä idiotismia toistumasta omalla kohdalla. Eilen kiinalaisessa ravintolassa tarjoilijan iloiseen "Hyvää ruokahalua!" yhtä iloinen vastaus: "Kiitos samoin!". Joo-o.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Pitääkin käydä netistä katsomassa jokin tärkeä asia. Koneelle, Jatkoaika, Facebook, Kiekkopesä, pois.

Ai niin piti katsoa se tärkeä juttu. Koneelle, Facebook, Kiekkopesä, Jatkoaika, pois.

Ai niin, se tärkeä juttu. Mikä se nyt oli. Koneelle, ei muista, pois.

Nyt en sitten saa millään päähän mikä se oli. Tulee kai töissä mieleen kun ei pääse nettiin. Illalla kotona en enää muista.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pitääkin käydä netistä katsomassa jokin tärkeä asia. Koneelle, Jatkoaika, Facebook, Kiekkopesä, pois.

Ai niin piti katsoa se tärkeä juttu. Koneelle, Facebook, Kiekkopesä, Jatkoaika, pois.

Ai niin, se tärkeä juttu. Mikä se nyt oli. Koneelle, ei muista, pois.

Nyt en sitten saa millään päähän mikä se oli. Tulee kai töissä mieleen kun ei pääse nettiin. Illalla kotona en enää muista.

Kuin omalta näppäimistöltä. Onhan se piip kun ei mitään asiaa netissä saa toimitettua ilman "pakollista" Jatkoaika-vierailua.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Viime lauantailta:

Poika (13v.) säästi ns. pelikuulokkeita varten ja kun rahat olivat koossa mentiin ostamaan ne K.nummen Prismasta. Ostokset suoritettuaan poika tokaisi, että enää on kaksi asiaa listalla (eräs peli ja parempi nettiyhteys himaan) niin on hommat priimakunnossa. Ajettiin kotiin, nostin kauppakasseja takapenkiltä ja kysyin pojalta, notta missäs ne sun kuulokkeet on? No siellä Prisman ostoskärryssähän ne... Pojan onneksi ne oli löytänyt sieltä joku rehellinen henkilö ja oli toimittanut ne Prisman infoon => iso kiitos sinulle jos palstaa luet!!

Pitäisiköhän olla huolissaan?
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Pitääkin käydä netistä katsomassa jokin tärkeä asia. Koneelle, Jatkoaika, Facebook, Kiekkopesä, pois.

Ai niin piti katsoa se tärkeä juttu. Koneelle, Facebook, Kiekkopesä, Jatkoaika, pois.

Ai niin, se tärkeä juttu. Mikä se nyt oli. Koneelle, ei muista, pois.

Nyt en sitten saa millään päähän mikä se oli. Tulee kai töissä mieleen kun ei pääse nettiin. Illalla kotona en enää muista.

Kuin omalta näppäimistöltä. Onhan se piip kun ei mitään asiaa netissä saa toimitettua ilman "pakollista" Jatkoaika-vierailua.
Mulla myös, aivan sama! Ja nimenomaan nämä samat kolme sivustoa. Ja taas jäi laskut maksamatta, lapsen uimakouluilmoittautuminen vituralleen ja pornot katsomatta. Fuck.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olivat vaimonsa kanssa menneet Porissa erääseen paikalliseen etukorttivapaaseen ruokakauppaan ja olivat menneet suoraan pullonpalautusautomaateille. Seinässä oli isohko lappu, että "Palautukset vain pullonpalautuspäivänä" (tai jotain sinneppäin), tarkoittaen tottakai pullokuitin maksupäivää.
Mielestäni tämä on ihan selkeä homma; mikäli lapussa lukee/luki "Palautukset vain pullon palautuspäivänä" tmv niin silloin se tarkoittaa sitä mitä tuossa pidät itsestäänselvänä, mutta jos lapussa on lukenut "pullonpalautuspäivänä" yhteenkirjoitettuna niin silloin se tarkoittaa yhtä yksiselitteisesti, että on olemassa joku tietty pullonpalautuspäivä, jolloin pullojen palauttaminen on mahdollista.
 

Wod

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Käy useasti myös se, että tulen koneelle maksamaan laskua ja lopuksi laskut jää pöydälle maksamattomana. Pahin virhe on ehkä olen laittanut yläpalkkiin kirjainmerkit niin siitä helppo klikkailla kaikki läpi. Varsinkin kun Jatkoaika lävähtää esiin niin foorumi kutsuu ja muut asiat jää. Ja tämä toki tapahtuu monta kertaa. Lopulta on pakko alistua ja maksaa laskut, kun eräpäivät kolkuttelee.

Paniikki on myös meinannut iskea, kun en muista verkkopankin tunnuksia. Osaan ne ainoastaan näppäimistön oikealla puolella olevalla numeronäppäimistöllä. En todellakaan muista mitä numeroita se sisältää. Joskus kun ei olekkaan mennyt tutulla yhdistelmällä tunnus oikein niin johan sitä hemmetin numerosarjaa mietitään.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ostan junalipun. Myyjä/automaatti kertoo vaunu- ja paikkanumeron. Siinä vaiheessa kun saan lipun käteeni, olen jo unohtanut sen. Katson uudestaan. Menee muutama minuutti ja kävelen oikean raiteen luokse. Taas on paikkanumero unohtunut. Pitää kaivaa lippu taskusta. Astun sisään junaan, mikä vittu se mun paikka nyt olikaan?
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Täällä on kyllä kovasti tutunlaisia tarinoita, joita myös itselle käy silloin tällöin.
Omat "bravuurit" on kyllä sekoilu tuon kahvinkeittimen kanssa aamukoomassa.
Kerran jäi juurikin se kahvipannu pois oikealta paikaltaan ja melkoinenhan sotku siitä tuli. Siinä oli matot ym sotkussa.
Toinen on tuo bissen tilaaminen ja sitten maksun jälkeen kävelee pöytään, huomaa... jotain unohtui ja eikun takaisin hakemaan se oluttuoppi sieltä.
Joskus saattaa tulla kokonainen sekoilujen putki ja sitten on vaan pakko istahtaa ja ajaltella, että nyt jumalauta mitä tässä tapahtuu :)
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Olin menossa tänään Telenor-kauppaan, aikeissani vaihdattaa hajonnut lasi GS II:seen. Lopputulos oli kuitenkin se, että kysyin myyjältä ihan suorilta, millaisia diilejä on GS III:sta ja kävelin kaupasta ulos edelleenkin nippa nappa kasassa pysyvän GS II:n ja upouuden GS III:n kanssa. Miten monesti tarkasti määritellyt suunnitelmat muilla muuttuvat kauppaan sisään astellessa?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Laskujen maksu verkkopankin kautta on minullekin tuottanut toisinaan päänvaivaa. Yleensä en tosin eksy Jatkoajalle, vaan kirjaudun palveluun, vain huomatakseni olevani Veikkauksen sivuilla. Onhan sinne kuitenkin yksinkertaisempaa kirjautua kuin pankkiin, ei tarvi mitään avaintunnusta kirjoitella.

Silloin kun vasta aloittelin kalsarikänniuraani, minulla oli taipumus huomata että olen juonut pullon tyhjäksi, haenpa kaapista uuden. Sitten kun pullo sihahti auki, näin jossain kirjahyllyn reunalla vasta-avatun kaljapullon. Tämä syndrooma ei tosin enää nykyisin ole juuri vaivannut.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Tämä nyt ei mene ihan HC-kategoriaan tässä ketjussa, mutta välillä tulee ladattua illalla kahvinkeitin valmiiksi aamua varten, mutta kun olet sängyssä jo aikeissa alkaa nukkumaan, niin alkaa kahvi tuoksumaan... Jaa, taisin sittenkin laittaa sen päälle jo valmiiksi, hienoa.
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meillä töissä hissin painikepaneeli on samanlainen kuin entisessä talossa jossa asuin. Eilen painoin hissin nappia, samalla käsi alkoi kaivaa taskusta kotiavaimia...
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Minä yritän kotona avata hissin liukuoven sovittamalla kotiavainta alakerran tilausnappiin, jossa ei suureksi hämmästyksekseni olekaan avaimenreikää. Samalla menestyksellä sovitan töissä kotiavainta ulko-oven kortinlukijaan. Onneksi se kulkukortti (tai oikeastaan pieneen nahkaläpyskään piilotettu nappi) toimii minulla avaimenperänä, niin hommasta selviää kädenkäänteessä. Kirjaimellisesti.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Äsken lähdin oikein varta vasten kauppaan hakemaan vessapaperia, kun alkaa olla vähissä. No mukaan tarttui sitten kaapin täydeltä ruokaa yms. tarpeellista. Vessapaperit jäi kaupan hyllylle odottelemaan. Kai se pitää lähteä uudestaan kauppaan.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Äsken, n. minuutti ennen Emmerdalen loppua ajattelin että kunhan ohjelma loppuu, siirrän bisset pakastimesta jääkaappiin ja otan lenkkimakkaran jääkaapista lämpimään. Minuuttia myöhemmin Emmerdale loppui, menin kuselle ja saunaan.

Kyllä näitä tämän tyyppisiä sattuu huolestuttavan usein.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Laskujen maksu verkkopankin kautta on minullekin tuottanut toisinaan päänvaivaa. Yleensä en tosin eksy Jatkoajalle, vaan kirjaudun palveluun, vain huomatakseni olevani Veikkauksen sivuilla.

Oikeastaan erikoista ja helvetin pelottavaa miten monta samanlaista juttua itselleni on käynyt kuin ketjuun kirjoittaneille. Niin tämäkin. Sampon verkkopankkiin olen ollut menossa ja 10 sekuntia myöhemmin huomaan katselevani Pitkävedon kertoimia Veikkauksen sivuilla.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Höyrystelin isossa kattilassa tänään perunoita. Kun laittaa kannen päälle niin on huomattavasti varmaan tehokkaampaa tämä höyrystäminen. Höyrytyskattila on jotain 5litraa joten aika aakee laakee, jostain syystä olin heittänyt siihen päälle tommosen litran kasarin kannen. Siellä se kansi perunoiden päällä oli kattilassa.

Oikiasti tuli oikein kunnolinen, mitä vittua nyt taas fiilis.
 

Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Huomaa että omaa Hotmailin sähköpostia tulee käytettyä hyvin harvoin. Kahdesti olen unohtanut salasanan sinne. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui 2008, pitkään mietin että mikä se salasana nyt oli, mutta pitkän muistelun jälkeen palautui mieleen. Olin tosin humalatilassa silloin :D Toisen kerran vastaavanlainen ongelma tuli tämän vuoden puolella, tosin selvinpäin.

Välillä käyn kaupasta hakemassa nimenomaan jotain tiettyä tavaraa. Toisinaan lopputulos saattaa olla se että tulen kaupasta ja mukanani on kaikkea muuta mutta ei sitä tuotetta mitä varten lähdin sinne kauppaan :D Ehkäpä johtuu siitä että usein ennen kauppareissua tulee mieleen että tarvitsee myös 2-3 muuta tuotetta, ja silloin keskittyminen kohdistuu niihin eikä siihen tärkeimpään mitä on hakemassa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ei salasanojen unohtelusta voi aivoja syyttää, siitä voi syyttää yhteiskuntaa, jossa joka asiaan on oma salasana ja tietoturvagurut meuhkaavat, että jokaisen niistä pitäisi olla säännöllisesti vaihdettava, uniikki merkkijono, jossa on isoja ja pieniä kirjaimia, numeroita ja erikoismerkkejä. Tämän seurauksena on se, että salasanoja unohtaa, ellei niitä pistä ylös johonkin.

Mitä monimutkaisempia salasanoja vaaditaan ja mitä useammin niitä pitää vaihtaa, sitä todennäköisemmin eri työpaikoilla on vino pino keltaisia tarralappuja tai monisteita, joihin on salasanat koottu.

Laskin huvikseni, että tarvitsen töissänikin eri tarpeista riippuen 17-18 eri salasanaa. Joka salasana ei taatusti ole "uniikki". Ovat ne sentään eri salasanoja kuin henkilökohtaisten sähköpostieni tai vaikkapa Jatkoajan salasana, mutta ihan turha se on töihin kehittää joka palvelulle mitään Ha1sTaW1ttuX%&%-salasanaa, jos palvelua käyttää vain töissä suojatussa verkossa ja siihen ei pääse edes käsiksi muualta. Sen kuin pistää näihin salasanaksi jonkun simppelin, minkä muistaa vielä myöhemminkin.

Eli tällä kertaa lause kuuluukin: tietoturvagurujen aivot, mitä vittua nyt taas? Miksi te ohjeistatte ihmisiä tekemään niin ylivaikeita salasanoja, että he joutuvat kuljettamaan niitä mukanaan paperilapulla tai liimaamaan monitorin kylkeen post-it -tarralla?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös