Aivot, mitä vittua nyt taas?

[Jarner]

Usein tulee luettua lehtiä, kirjoja tai vaikkapa tätä palstaa pitkän aikaa ja jossain vaiheessa havahtuu, että mitä vittua? kaiken luin, mutta mitään en enää muista.

Hyvin usein tulee myös "keitettyä" kahvit, mutta vettä ei muistanut laittaa ollenkaan.

Jollain tapaa tähän kuuluu myös sekin, että _jokaisen_ kerran kun auton ovet laittaa lukkoon, tulee hetken päästä mieleen, että menikö ne nyt aivan varmasti lukkoon ja on palattava autolle tarkastamaan tilanne, vaikka juuri äsken tarkastin, että varmasti ne on lukossa.

 

[Sanainen arkku]

Kahden asian tekeminen "samalla reissulla" on mahdotonta. Esim. tarve on hakea autosta (kerrostalon) parkkikselta jokin sinne unohtunut objekti. Nohevana päätän samalla viedä roskiksen "koska se on jo yli puolillaan". Sitten rymyän viisi kerrosta portaita kumpaankiin suuntaan (menen portaita, jotta minusta tulisi parempi sählyn pelaaja samalla kun hoidan kotitalousaskareita), ja eteisessä muistan että varsinainen asia, eli se autosta haettava kohde on unohtunut. Tämä on tapahtunut niin usein, että kyse on ennemmin säännöstä kuin poikkeuksesta.

 

[Joe Plop]

Bonuskortti sekoilut myös täällä yleisiä. Jopa niin että Alkon kassalle tarjoaa jotain korttia... Ei ole piru kelvannut...

 

[palle fontän]

Tähän sellainen disclaimer, että olin päihtyneenä.

Olin hukannut puhelimeni aikaisemmin päivällä kämppään ja tullessani myöhemmin vaihtamaan vaatteita, pistin homman varman päälle ja laitoin puhelimen kenkääni. Kun tuli lähdön aika, niin puolisen tuntia tuli etsittyä puhelinta ja sitten luovutettua. No kenkää sovitellessa tilanne sitten korjaantui.

Nykyään olen ladanut minimisumman rahaa google voiceen, jotta voi läppäriltä soittaa puhelimeen hädän hetkellä.

 

[Sanainen arkku]

ja tiedättekö sen fiiliksen kun lähdet himasta roskapussin kanssa ulos duuniaamuna ja huomaat,että kyseinen roskapussi on vielä mukanasi kun astut duunin ovesta sisään. Näin on tapahtunut kolme kertaa viimeisen vuoden sisällä. Hieno tunne. Hajamielisyyden piikkiin.

Kuten jo aiemmin kerroin, en tosiaan selviä kahdesta asiasta samaan aikaan. Keväällä menin sählytreeneihin, ja päätin taas hoitaa roskiksen viennin samalla. Treeneissä sitten huomasin että varusteet jäivät kotiin... Onneksi matka ei ollut liian pitkä, joten en menettänyt juuri muuta kuin kasvoni.

 

[TweetyLeaf]

Luen netistä jotain kirjoitusta tai luen ihan kirjaa ja muija juttelee vieressä. Kuulen, vastaan, kerron mielipiteeni, mutta sitten kun tekstin lukeminen loppuu niin ei muista yhtä ainuata sanaa mitä naikkonen on tarinoinut.
Joskus jopa niin pahana että ei muista että olisi vastannut mitään, tai keskustellut mistään.

Sama sitten välillä toisinpäin, erityisesti kirjaa lukiessa, huomaa että on kääntänyt sivuja ja mennyt 10 sivua eteenpäin mutta ei ole oikeasti lukenut mitään vaan pohtinut jotain mieltä painavaa asiaa koko tuon ajan oikein perkeleen hartaasti. Siinä sitten vaan selailemaan taaksepäin että mihis sitä oikeasti jäikään...

 

[motamoro]

Jollain tapaa tähän kuuluu myös sekin, että _jokaisen_ kerran kun auton ovet laittaa lukkoon, tulee hetken päästä mieleen, että menikö ne nyt aivan varmasti lukkoon ja on palattava autolle tarkastamaan tilanne, vaikka juuri äsken tarkastin, että varmasti ne on lukossa.

Tämä. Sopii myös kohdallani ihan kotiovenkin lukitsemiseen. Toisaalta jostain vastaavasta tuli myös joskus dokumentaarinen tv-ohjelma, jossa joiltain kului n. 3 tuntia kotoa lähtemiseen kun piti kerta toisensa jälkeen minuutin sisään tarkastaa, että varmasti kahvinkeitin, televisio, ovet jne. ovat kiinni. Onneksi oma tilanne ei ole noin paha.

Aika paljon täällä on jo kaikkia mainittu, viimeksi lauantaina sekoilin kahvia keittäessä seuraavasti; sokeripaketti jääkaappiin, maito kuiva-ainekaappiin.

 

[Musta Nuoli]

Tämä. Sopii myös kohdallani ihan kotiovenkin lukitsemiseen. Toisaalta jostain vastaavasta tuli myös joskus dokumentaarinen tv-ohjelma, jossa joiltain kului n. 3 tuntia kotoa lähtemiseen kun piti kerta toisensa jälkeen minuutin sisään tarkastaa, että varmasti kahvinkeitin, televisio, ovet jne. ovat kiinni. Onneksi oma tilanne ei ole noin paha.

Aika paljon täällä on jo kaikkia mainittu, viimeksi lauantaina sekoilin kahvia keittäessä seuraavasti; sokeripaketti jääkaappiin, maito kuiva-ainekaappiin.

Tilapäiset perussekoilut ovat onneksi eri asia kuin vakavat, elämää rajoittavat neuroosit, joihin vaaditaan jo ammattiapua. Pään sisäisiä ristikytkentöjä tulee kyllä käytännössä jokaiselle.

No, kunhan ei kaada pesuainepulveria ruokaan ja sokeria pesukoneeseen. Ensinmainitusta voisi tulla turhan kuplivainen olo.

 

[ISH]

Oli muutama vuosi sitten viinat vähissä kun tuli yllätysvieras. Onneksi kaapista löytyi kuitenkin joku etelänmatkan tuliainen jossa oli jotain mausteita tms. muuta roskia.

Eipä hätää, kaapista siivilä ja viinat siivilän läpi lavuaariin.

 

[karotenoidi]

Löysin taannoin useamman minuutin kateissa olleen avainnippuni vasemmasta kädestäni.

 

[J.Petke]

Suihkussakäynnin jälkeen kuivaan lattian liipillä, jonka jälkeen huuhtelen liipin suihkun alla.

 

[H.J.Simpson]

Kuten jo aiemmin kerroin, en tosiaan selviä kahdesta asiasta samaan aikaan. Keväällä menin sählytreeneihin, ja päätin taas hoitaa roskiksen viennin samalla. Treeneissä sitten huomasin että varusteet jäivät kotiin... Onneksi matka ei ollut liian pitkä, joten en menettänyt juuri muuta kuin kasvoni.

Itsellä kävi kesällä niin, että olin jo sählyä lähdössä pelaamaan, kun kaveri soitti ja kyseli pelaamaan futista. Siinä sitten pakkailin samalla sählyvarusteita ja sanoin ettei millään kerkeä futista pelaamaan ku tuli jo sählyyn luvauduttua. Hallilla sitten tuli huomattua, että olin pakannut nappikset sisäpelikenkien sijaan..

 

[FASlapsi]

Loistavia tarinoita tosielämän torspoudesta, kiitos Uleåborgir ketjun aloittamisesta.

Itsellä oli tapana jäätyillä kaupoissa/huoltoasemilla siinä vaiheessa kun nämä kassojen tunnuslukunäppäimet ylestyivät eikä enää tarvinnut skriivata nimeä kuittiin. Kolme-neljä kertaa kävi niin, että ostoksia maksaessani annoin kortin myyjälle, ja myyjän osoittaessa tunnuslukunäppäimistöä vienon 'ja siihen tunnusluku' kehoitteen saattelemana huomasin luettelevani kuuliaisesti korttini tunnuslukua ääneen sille myyjälle ja kelle tahansa siinä ympäristössä majailleelle. Hävetti muuten ihan vitusti. Onneks ei yhdelläkään kerralla ollu manneja takana jonottamassa.

Matkoille lähtiessä jää aina jotain vaikka pakatessa kuinka mielessään hokee listaa kaikista tarpeellisista asioista. Se nyt mitään haittaa jos jää hammastahna tai aurinkolasit himaan, mutta yhdellä Belgian reissulla huomasin vasta turvatarkastuksessa että aivoni olivat päättäneet unohtaa passin himaan, jollain debiilin pokalla ja ajokorttia väsymykseen asti heiluttelemalla pääsin kuitenkin ilman passia Belgiaan ja vielä takaisinkin.

 

[Varis]

Hieno topic. Varmaan puolet mainituista töhöilyistä tapahtunut minunkin kohdalleni, vaikka uskoin olevani ainoa vammailija laatuani.

Meillä on keittiössä n. metrin säteellä pakastin, jääkaappi, tiskikone ja roskis. Aika harvassa on ne kerrat, kun ensimmäisellä yrityksellä saa oikean oven auki, eikä tarvitse alkaa pohtimaan, että mitäs vittua mä nyt olinkaan tekemässä.

Juuri tässä taannoin onnistuin toistamiseen pyytämään anteeksi ovenkarmilta, johon epähuomiossa törmäsin. Sainpa vielä hyväksyvän nyökkäyksenkin suoritettua ennen kuin aivot pääsivät jälleen kartalle tilanteesta. Onneksi ei ollut ketään näkemässä.

 

[Datsun]

Mä oon myös kerran käynyt ilman passia Saksassa ja takaisinkin pääsin. Mutta miten ihmeessä saattaa unohtaa passin? Eih.

Sent from my GT-I9001 using Tapatalk 2

 

[Lunatico]

Meneeköhän tähän ketjuun, mutta monelle on varmasti käynyt niin, että katsot kelloa ja kaveri kysyy samalla paljonko kello on. Jostain ihmeen syystä joudut katsomaan kelloa uudestaan tarkistaaksesi ajan.

Mitä helvettiä?

Niin tuttua, niin tuttua. Käynyt usein myös niin, että katson yksinollessa kelloa ranteesta/seinältä ja kas, en muista mitään ja joudun tsekkaamaan uudelleen.

Tuttua, niin tuttua. Samoin se, kun avaa tarkoituksella telkkarin uutisten aikaan tsekatakseen säätiedotuksen. Ihan vaan huomatakseen, että on tuijottanut meteorologin mauttomia kuteita viisi minuuttia, seuraavan päivän säästä ei edelleenkään mitään havaintoa.

Tämä muuten käy mulle lähes joka kerta. Tarkoitus katsoa päivän sää ja lähipäivien myös, no kaikki menee ohi ja mitään en muista. Muuta kuin sen yleensä hehkeän säätytön.

Oli muutama vuosi sitten viinat vähissä kun tuli yllätysvieras. Onneksi kaapista löytyi kuitenkin joku etelänmatkan tuliainen jossa oli jotain mausteita tms. muuta roskia.

Eipä hätää, kaapista siivilä ja viinat siivilän läpi lavuaariin.

Hahah tälle kyllä repesin! Tosin itsellekin käynyt vastaavanlainen asia kun kerran tässä kesän aikana oltiin siskon kanssa faijan luona kylässä ja oltiin tekemässä jotain ruokaa. Ruskeaperuskastike ei oikein onnistunut, tuli aika paksua ja paakkuja. No päätettiin sitten vetästä aina pettämätön siivilä kehiin ja kas, kastike siivilän läpi lavuaariin. Uusiksi meni.

 

[Kourujärven Ponnistus]

"Mennäänkö huomenna kaljalle?"
"Ai mitä?"
*naks*
"Mennäänkö huomenna kaljalle?"

Olikohan tämä korvien ja aivojen välinen oikuttelu jo täällä, missä kaveri sanoo jotain, et mukamas kuule sitä ja kysyt kaverilta, että mitä se sanoi. Sekunnin sadasosan mukakuulemattomuutesi jälkeen aivosi ovatkin rekisteröineet kuuleman ja kysyt kaverilta mitä se sanoi, vaikka kysymyksen aivan hyvin jo kuulitkin.

Tulipa lööperiä.

 

[sampio]

Muutaman kerran olen ajanut töihin roskapussi mukanani. Menee se sinne duuninkin roskikseen. Tuo kynä kädessä vaihtorahojen odottelu on jäänyt näppäimistöjen yleistyttyä, muuta jokusen kerran tuli tuotakin harrastettua.

Hauskaa on jälkeenpäin sekin, kun muistaa kantaneensa jotain kamaa mukanaan, mutta ei millään muista, mihin sen sattui laskemaan. Mitä suurempi stressi, sen enemmän noita kamoja hukkuu. Säät on mennyt täälläkin muutamaan kerran ohitse. Sitten on näitä, kun joku virkailija antaa passin tai lipun takaisin ja toivottaa hyvää matkaa. Siihen sitten iloisesti vastaan, että kiitos samoin.

 

[BitterX]

Kävelin muutamia viikkoja sitten parkkipaikalla väärään autoon.

Avasin siis oman autoni ovet kaukosäätimellä, mutta kävelin kuitenkin oman auton vieressä olevaan täsmälleen samanlaiseen autoon ja avasin oven. Tämä oli mahdollista siten, että viereisessä autossa oli kuski sisällä - noin 55-vuotias nainen, joka kai odotteli miestään pankkiautomaatilta.

Avasin oven, olin erittäin lähellä istua kuskin syliin, havaitsin erheeni viime tingassa, moikkasin kuskia ("morjes"), suljin oven ja menin omaan autoon.

Oli aivan pakko ajaa kulman taakse, vetää auto tien sivuun ja nauraa itselleen kippurassa. Kuinka helvetin ajatuksissaan sitä ihminen voi välillä olla?

 

[FutureHockey]

Kävelin muutamia viikkoja sitten parkkipaikalla väärään autoon.

Haha, aika identtinen tilanne käynyt itsellenikin joskus, kun oltiin ajelemassa ja rahaa piti käydä nostamassa pankkiautomaatilta ja meikäläinen sitten juosta rimpautti sellasen 50 metrin matkan siitä autosta automaatille sillä välin kun kuski etsi väliaikaista parkkipaikkaa siitä vierestä. Rahat nostettuani otin nopean katsekontaktin autoon ja juosta jölköttelin jälleen autolle ja eikun vain sisälle istumaan. Olin jo hyvän aikaa istunut autossa ja ojentamassa jo rahojakin kirosanojen saattelemana kuskille (oli pikkasen jonoa siinä automaatilla, sitä siinä tuli kirottua) kunnes huomasin, että väärässä autossahan minä vallan olen. Hölmistynyt perhe katsoo minua kokonaisuudessaan suut auki ja minä hilpaisen ulos vähintään yhtä nopeasti kuin sisällekin astuin ja toivoin vain, että maa voisi minut niellä..

 

[Lunatico]

Kävelin muutamia viikkoja sitten parkkipaikalla väärään autoon.

Näin on käynyt myös minulle. Oltiin frendien kanssa muinnoin kirjastossa käymässä ja sieltä kun sitten lähdettiin, niin menin parkkiksella sitten avain ojossa saman värisen auton luokse, mitä minulla oli ja ihmettelin kun avain ei käynyt oveen. Kaverit sitten huutelivat, että "se on väärä auto, tänne tänne". Onneksi ei alkanut varashälytin soimaan (liekkö ollutkaan), mutta miten ihmeessä minä olin mennyt ihan muualle minne kaverit oli menossa? Niin, aivot.

 

[Linjatuomari]

Loistava ketju, täytyy kyllä myöntää että moni näistä on sattunut itsellekin. Erityisesti tuota kadonneille tavaroille soittelua tulee harrastettua.

Yksi tilanne mikä tulee mieleen: kädessä kaksi munalukkoa joista toiseen saan avaimen. Pienenä blackouttina kysyn sitten että kumpaankohan tämä avain mahtaa sopia, kokeillahan tuota toki ei voinut...

 

[Hawk #22]

Loistava ketju! Näistä jutuista on ainakin puolet käynyt myös itselleni ja hienoa nähdä, etten ole ainoa joka käy välillä hitaalla.

Itselläni käy todella usein niin, että esim. joku kaveri kysyy ehdinkö tapaamaan huomenna seitsemältä (19.00). Sitten katson treeniaikataulujani, jossa aivan selvästi lukee, että huomisen treenit alkaa klo 16.00, eli kaiken järjen mukaan ehdin helposti näkemään kaveriani. Jotenkin vain päähäni kuitenkin piirtyy ajatus, että nuo treenit alkavatkin kuudelta ja ilmoitan kaverilleni etten nyt ehdi kun minulla on harjoitukset vielä siihen aikaan. Menee hetki ja tajuankin taas, että "mitä vittua ny taas...." ja pikainen soitto perään, että tuli taas katsottua kelloa väärin... Pitäisi kai siirtyä jenkkityyliseen am/pm kellonaikoihin.

 

[Stigu]

Meikäläisen aivot unohtaa ihmisten kasvot ja nimet tosi nopeasti. Edellisessä duunissa olin tekemisessä erään henkilön kanssa 2 vuotta melkein päivittäin, kunnes hän jäi äitiyslomalle. Kun hän palasi about vuoden päästä äitiyslomalta, menin hänen luokseen ja sanoin: Tervetuloa taloon, nimeni on Stigu (nimi muutettu). Hieman hävetti, kun hän muistutti, että oltiin tunnettu 2 vuotta.

Samoin, moikkaan ajoittain ihmisiä, jotka luulen/muistan tuntevani jostain. Tuo luulo muuttuu häpeäksi, kun nämä ihmiset kulkevat ohi "Mitä wittua toi urpo yrittää"-ilme kasvoillaan.

 

[Wrighter]

Johonkin ostoskeskukseen mennessä auto pitää ajaa parkkihalliin. Sieltä kävellen kaupoille. Ostokset tehty ja takaisin autolle... MISSÄ SE AUTO ON? Siitä sitten järjestelmällisesti kävelemään parkkihallia läpi siinä uskossa, että joku sen on varastanut.

Sama on käynyt kyllä ihan Prisman parkkipaikallakin. On todella fiksu tunne kävellä pitkin parkkipaikkaa ostoskassit kädessä eikä pienintäkään hajua mihin sen auton on pysäköinyt.