Näin oletinkin. Eli tuskin olisi paljoa auttanut, jos olisi karttaa katsellut etukäteen, kun virhe tapahtui paikanpäällä.
Kyllähän mä tässäkin tapauksessa suurin piirtein tiesin missä tämä kohde on, mutta en ollut siellä ikinä käynyt paikan päällä.
Jonnet ei tiedä mitä paperinen kartta tarkoittaa, no edes digitaalisesta ois ekana voinut tsekata missä sijaitsee.
Kyllä mä sen ikäinen olen, että ei ollut ainakaan yleisesti navigaattoreita silloin, kun olen autoilemaan alkanut. On tullut aikanaan vieraisiin kaupunkeihinkin lähdettyä vaan sen paperikartan kanssa, yritetty painaa reittiä mieleen, ja siellä sitten jossain parkissa tutkittu levitettyä karttaa, kun perseelleen meni, eikä enää hajuakaan missä ollaan.
Myönnetään, että en ole erityisen hyvä karttojen kanssa ja tykkään teknologian elämää helpottavista asioista. Navi on kätevä, ja aina oon sen kanssa perille löytänyt, kun keskittyy vaan siihen, että kohdeosoite tulee syötettyä oikein. Se on kätevä apuri tällaisellekin huurupäälle, jolle on ihan normaalia ajaa ajatuksissaan jonkun risteyksen ohi, koska navi laskee sitten aina käden käänteessä reitin uudestaan.