A-studio

  • 169 669
  • 1 298

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Li Andersson kääntää kaiken opposition ehdottaman julkisen talouden kulujen tarkennuksen köyhiltä leikkaamiseksi. Huomaa että vaalit on lähellä.
No ei. Aivan selvästi Andersson sanoi, että panostamalla sote-palveluihin säästetään siitä, mitä hoito tulee maksamaan, jos ei panosteta. Luulisi että nimenomaan investoinneista puhuvien yrittäjien puolue ymmärtäisi tämän. Tai varmaan ymmärretäänkin, mutta sitä ei halua sanoa ääneen. Huomaa että vaalit on lähellä.

Sirkkanen onnistui hyvin, vaikka on Jan Anderssoniin verrattuna edelleen melko lapanen.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Itseäni häiritsee edelleen näissä keskusteluissa tuo jatkuva päälle huutaminen ja toisen puheenvuoron keskeyttäminen. Kun vertaa eiliseen Maikkarin Asian Ytimessä-ohjelmaan, jossa olivat Häkkänen ja Halla-aho, oli ero kuin yöllä ja päivällä. Asiansa voi esittää myös normaalisti puhumalla ja antamalla myös toisen puhua rauhassa loppuun. Pelkästään tuollainen perusasia tekee katselukokemuksesta huomattavasti mielekkäämmän.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kiuas lämpenee studiossa. Vaalit tulossa selvästi.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Demareilla näkyy olevan tuo päälle puhuminen geeneissä, kun ei voi antaa toisen puhua ja vastata rauhassa vuorollaan. Tapahan se on tuokin kääntää keskustelua, mutta aikuisilta ihmisiltä voisi odottaa edes alkeellisimpia käytöstapoja.

Muutenkin aina mieltä kohottavaa kuunnella, kun Mäkynen, Marin tai Rinne puhuu taloudesta, kun realismille ei anneta edes mahdollisuutta. Ja hyvinhän Li näyttää myös komppaavan. Demarit ja Vasemmistoliitto kuulostavat yhdeltä ja samalta puolueelta.
 
ipaz

Jäsen
Näiltä on nyt tivattu konkretiaa mitä leikataan ja sitten kun vaikka Valtonen kertoo, että myös sosiaalietuuksia pitää tarkastaa, niin Mäkynen huutaa päälle että se on kenkää 4000 hoitajalle!!

Huomaa kuinka Valtosta vituttaa keskustella Anderssonin ja Mäkysen kanssa, kun ne ei vaan tajua taloudesta samalla tasolla.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Li ei tajua valtion taloudesta hölkäsen pöläystä.

Mäkynen keskeyttää jatkuvasti toisten puheen puhumalla mitä sattuu toisten puhuessa omalla vuorollaan.

Miksei keskustella siitä miten saadaan kansantalous kuntoon sekä vaihtotase ja kauppatase sille tasolle kuin niiden pitäisi olla.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Huomaa kuinka Valtosta vituttaa keskustella Anderssonin ja Mäkysen kanssa, kun ne ei vaan tajua taloudesta samalla tasolla.
Ei minulle Valtosen puheista konkreettisesti auennut, miten nuo kuuden miljardin leikkaukset tullaan tekemään. Joku ay-jäsenmaksujen verovapauden poistaminen ei kokonaisuuden kannalta ole tässä oleellisin asia kuten Valtosen puheista voisi päätellä. Veronalennukset hän esitti selvemmin.
 
Oadie

Jäsen
Valtonen oli yllättävän huono, mitä hänelle on tapahtunut? Essayah oli vakuuttava jälleen.

Tässä keskustelussa ei kyllä noussut kukaan esiin positiivisessa mielessä. Valtonen oli tosiaan pettymys. Essayahkin ei päässyt loistamaan vaikka tuossa joukossa olisi pitänyt. Andersson ei ole tehnyt ikinä töitä ja sen huomaa. Rahat tulevat hänelle rahapuusta. Mäkynen jatkoi "vahvaa" demarien talousosaamista ja ei luonnollisesti rokota mistään. Zero points.
 
ipaz

Jäsen
Ei minulle Valtosen puheista konkreettisesti auennut, miten nuo kuuden miljardin leikkaukset tullaan tekemään. Joku ay-jäsenmaksujen verovapauden poistaminen ei kokonaisuuden kannalta ole tässä oleellisin asia kuten Valtosen puheista voisi päätellä. Veronalennukset hän esitti selvemmin.
Ei kai Kokoomus niitä ole niin tarkkaan edes eritellyt, mitä nuo vasemmistoedustajat vaativat purkamaan.
Sehän tuossa keskustelussa onkin aivan turhaa kun puhutaan kuuden miljardin (6 000 000 000 000) euron sopeutuksista ja sitten jumitutaan johonkin yksittäisiin leikkauksiin, vaikka niitä kohteita on tuhansia. Asumistuki taitaa olla nykyään 2 miljardia, niin siihen on oikeasti puututtava isolla kädellä.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Se on kumma kun sosiaaliturvauudistusta ei saada tehtyä järkemämmäksi Suomessa. Työn tekeminen pitäisi olla aina kannattavampaa kuin jouten olo.

Yritystoiminnan ja työn tekeminen yrityksissä pitäisi olla aina kannattavaa. Yritysten ja ihmisten pitäisi antaa vaurastua Suomessa.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK

Asumistuki on muutosta vaativa juttu. Vuokranantajat tietävät että tukia tulee se tietty määrä niin miksi laskettaisiin vuokria?

Pitäisi pohjautua täysin siihen että tuki on sidonnainen neliöihin pienillä viilauksilla.

Hyvitetään sitten muuta kautta jos on vaikeaa. Andersson puhui hyvin ja olen siinä ihan samaa mieltä että se sakki joka tienaa 1000000€ vuodessa niin sen kukkarossa ei pahemmin elintaso heilahda jos jää 10000€ veroedut vuodessa saamatta.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Se on kumma kun sosiaaliturvauudistusta ei saada tehtyä järkemämmäksi Suomessa. Työn tekeminen pitäisi olla aina kannattavampaa kuin jouten olo.

Yritystoiminnan ja työn tekeminen yrityksissä pitäisi olla aina kannattavaa. Yritysten ja ihmisten pitäisi antaa vaurastua Suomessa.

Täysin totta mutta myös jokainen blokkaa toistaan.

Mulla esim niin paljon ulosotossa etten elämäni aikana niitä pysty maksamaan ellen voita lotossa.

Ja se tekee esim mun kohdalla sen että käytännössä vaikka haluaisin tehdä paljonkin töitä niin siinä ei ole järkeä. Silloin kun mun liksa oli jatkuvassa kolmivuorossa yli 40000€/vuosi (2021) niin mulle jäi käteen noin 1400€/kk ja työn raskaus oli merkittävä. Nyt olen ollut puoli vuotta lomautettuna niin saan vähä yli 1000€ käteen kuussa...
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Se on kumma kun sosiaaliturvauudistusta ei saada tehtyä järkemämmäksi Suomessa. Työn tekeminen pitäisi olla aina kannattavampaa kuin jouten olo.
Nimenomaan, mutta sen pitää olla kannattavampaa myös työntekijälle. Sitä paitsi ne ovat tietääkseni yritykset, jotka ihmisiä palkkaavat, joten voidaankin kysyä, miten yritykset saadaan palkkaamaan ihminen, joka motivoituu hakemaan töitä tukien leikkaamisen jälkeen. Kuinka moni on valmis palkkaamaan ihmisen, joka ei ole tehnyt vuoteen tai kahteen töitä, koska on makoillut kotona. Tai millainen yritys työllistää ihmisen, jolla ei ole ammattitaitoa tai muuta tarvittavaa kykyä.

Paljon huutoa, ettei vasemmisto ymmärrä taloudesta mitään, vaikka tämäniltainen keskustelu oli tyyppiesimerkki, että todellisuudessa ne ovat arvot, jotka puolueita ja äänestäjiä erottavat. Yhdelle ryhmälle työelämän ulkopuolella olevat laiskoja ihmisiä, jotka mieluummin makoilevat kotona kuin elävät sosiaalista elämää työelämässä, ja toisille he ovat heterogeeninen joukko erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia elämäntilanteita ja vaikeuksia.

@peksa kertoi oman tilanteesta ja mielestäni yleistä keskustelua tärkeämpää olisikin syventää tätä keskustelussa, koska on ihan jokaisen etu ymmärtää, minkälaisia ihmisiä työelämän ulkopuolella on. Ja että kannustinloukut ovat ihan yhtä totta kuin mielenterveys- ja päihdeongelmat, vaikka ne ulkopuoliselle näyttääkin sohvalla makoilemiselta. Ja myös se on totta, että työntekijän palkkaavalle yritykselle ei aina riitä, että työntekijä on motivoitunut.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
@Radiopää no mulla on työhistoriaa yli 25v vuoden 1997 jälkeen joten töitä tehty. Mutta nyt pisin jakso pois töistä mitä on ollut. No mulla on 6kk irtisanomisaika joka tapauksessa jos kenkää tulee niin sen ajan aion olla töissä vaikkei työvelvoitetta olisikaan jos saa tehdä töitä.

On tää vapaalla olokin ihan kivaa.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Hyviä kirjoituksia teiltä molemmilta. (Radiopää ja peksa). Itse olen ottanut monesti huonosti palkattuja hommia vastaan, koska olen halunnut tehdä töitä ja samalla olen yrittänyt kouluttaa itseäni kurssien avulla parempiin ammatteihin sopivaksi. Uudelleen kouluttautuminen kannattaa useasti.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikä vittu siinä on, että tuo yksi viiksivallu saa huudella muiden päälle ja tuhota täydellisesti järkevän keskustelun. Ja miksi nuo populisti(vassari)t eivät koskaan anna mahdollisuutta järkevälle leikkauskeskustelulle ilman, että ruvetaan lahtaria huutamaan ja maalaamaan jokaista pirua seinälle. Ihan järkyttävän lyhytnäköistä pelkkää oman puolueen kannatuksen maksimointia uhraamatta ajatustakaan kestävälle talouspolitiikalle. Mulla on mennyt täysin usko järkevään poliittiseen keskusteluohjelmaan, ei onnistu näköjään ainakaan Suomessa.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Valtonen oli yllättävän huono, mitä hänelle on tapahtunut? Essayah oli vakuuttava jälleen.
Ei Valtonen oikein ikinä pärjää näissä A-studion kaltaisissa keskusteluissa, jossa vastapuoli osaa tämän poliittisen löylynheiton häntä paremmin. Sen sijaan podcasteissa, joissa hän saa rauhallisesti perustella kantansa, hän pääsee paremmin vahvuusalueelleen. Tästä sivuhuomiona on sanottava, että hyvin vedetyt podcastit on suvereenisti näitä A-studioita parempia formaatteja. Jälkimmäiseksi mainitut ovat enemmän tämmöistä leipää ja sirkushuvia kansalle etenkin, kun lauteilla on poliitikkoja puhumassa. Nyt kun vaalit ovat lähellä, niin enemmän tai vähemmän populismin keinoin jokainen tuolla yrittää puolueesta riippumatta ääniä kalastella.

Li Andersonista on sanottava se, on hän näissä nopeatempoisissa paneelikeskusteluissa todella taitava. Kyllä hän tuon oman politiikkansa osaa tosi hyvin.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Näiltä on nyt tivattu konkretiaa mitä leikataan ja sitten kun vaikka Valtonen kertoo, että myös sosiaalietuuksia pitää tarkastaa, niin Mäkynen huutaa päälle että se on kenkää 4000 hoitajalle!!

Huomaa kuinka Valtosta vituttaa keskustella Anderssonin ja Mäkysen kanssa, kun ne ei vaan tajua taloudesta samalla tasolla.
Meilläpäin Kokoomuksen osaajat ovat jo ihan konkreettisesti vihjanneet, kuinka sotehenkilöstöä on kentällä liikaa. Papereista kun näkee, että Satakunnassa on vaikkapa pääkaupunkiseutuun nähden todella paljon porukkaa kentällä hoitotyössä. Siinä unohtuu vain ikäjakauma ja sairastavuus. Todellisuudessahan meillä on n. 200 hoitajan akuutti vaje. Siitä vaan "sopeuttamaan". Tänne kentälle se näyttää siltä, etteivät kyseisen puolueen edustajat tajua taloudestakaan oikein millään tasolla.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Mikä vittu siinä on, että tuo yksi viiksivallu saa huudella muiden päälle ja tuhota täydellisesti järkevän keskustelun. Ja miksi nuo populisti(vassari)t eivät koskaan anna mahdollisuutta järkevälle leikkauskeskustelulle ilman, että ruvetaan lahtaria huutamaan ja maalaamaan jokaista pirua seinälle. Ihan järkyttävän lyhytnäköistä pelkkää oman puolueen kannatuksen maksimointia uhraamatta ajatustakaan kestävälle talouspolitiikalle. Mulla on mennyt täysin usko järkevään poliittiseen keskusteluohjelmaan, ei onnistu näköjään ainakaan Suomessa.
Syntyisi varmaan paljon fiksumpaa keskustelua, jos vaikka Valtosen vastakeskustelijoiksi valittaisiin demareita vähän keskemmältä. Valtonen ei oikein osaa tosiaan tuota kiivasta debattia, ja muutenkin olisi rakentavampaa, jos vastapuoli edes haluaisi keskustella.

Mutta Valtosen osalta taas se, että onhan noissakin pärjättävä, jos meinaa politiikassa pärjätä sinne ihan huipulle asti. Helppo se on podcastissa papattaa omaa totuutta, jos kukaan ei kyseenalaista ja paikalla lisäksi vain perseennuolijoita. Kaikista vaivaannuttavia podcasteja ovat nämä samanmielisten rinkirunkkaukset ala Tere.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös