adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
No onhan tää nyt hienoa. Kakko on ihan piikkipaikkojen varauksia ensi kesänä ja sitä seuraavallekin on taas tulossa yksi ihan top notch kaveri, eli Anton Lundell. Nyt jo pelaa HIFK:n 2-sentterinä ja kaiken kuulemani sekä aiemmin näkemäni mukaan hyvin on pelannutkin. Heti pitää kyllä kaverin peliä katsoa, kun työt ja muut menot sen vaan sallii.
 
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."

Pardus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Laser HT, KISE
No onhan tää nyt hienoa. Kakko on ihan piikkipaikkojen varauksia ensi kesänä ja sitä seuraavallekin on taas tulossa yksi ihan top notch kaveri, eli Anton Lundell. Nyt jo pelaa HIFK:n 2-sentterinä ja kaiken kuulemani sekä aiemmin näkemäni mukaan hyvin on pelannutkin. Heti pitää kyllä kaverin peliä katsoa, kun työt ja muut menot sen vaan sallii.
2000-luvun alusta ollaan päästy tilanteeseen, jossa voidaan miettiä milloin tulee seuraava draft johon Suomella ei ole yhtään kärkilupausta. Ennen oli siis toisin päin. Noh, toivottavasti Suomen prospektivarannot eivät ole aivan heti ehtymässä.
 

Pardus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Laser HT, KISE
Samu Salminen (3+2), Brad Lambert (2+3) ja Samu Tuomaala (1+4) olivat Suomen tehokkaimmat pelaajat Saksaa vastaan pelatuissa U16-maaotteluissa.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYI, Junnut ja Tilastot
USHL saa lisää mielenkiintoista suomalaisväriä, kun Ville Niemisen Viljami-poika siirtyy Sioux City Musketeersin riveihin pelaamaan. Tapparan B-nuorten kapteenina tällä kaudella toiminut Nieminen on iskenyt tällä ja viime kaudella B-nuorissa pelaamissaan 62 ottelussa tehot 22+26=48. Kyseessä siis joulukuussa 2001 syntynyt lupaus.

Sioux Cityssa viime vuosina pelannut useampikin suomalainen. Muutamia mainittakoon Aapeli Räsäsen sekä Eeli Tolvasen muodossa.

Viljami Nieminen at eliteprospects.com
 
Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat olivat lyöneet ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

@Kahvaajapakki - "Ei Per niin huono ollut kuin tilastot näyttävät. Oli ihan vitusti huonompi. #88"

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
U16 joukkue, eli -03 syntyneet kylvettää Ruotsia Kajaanissa ihan kunnolla. 6-2 40 minuutin jälkeen. Tietenkään tästä mitään ihmeellisiä johtopäätöksiä vielä lähdetä vetämään, mutta lupaahan tämä ihan hyvää tästäkin ikäluokasta.
 
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."

Knap

Jäsen
Samu Salminen (3+2), Brad Lambert (2+3) ja Samu Tuomaala (1+4) olivat Suomen tehokkaimmat pelaajat Saksaa vastaan pelatuissa U16-maaotteluissa.
Näistä Tuomaala ja Salminen oli tehokkaina myös Kajaanissa ja Iisalmessa pelatuissa otteluissa. Tuomaala on kyllä järkyttävän hyvä pelaaja, ainekset aina ihan NHL:ään asti, jos tuon ikäisistä voi nyt vielä puhua niin. Aina kun oli kiekossa, niin teki lähes mitä halusi. Salminen oli hyvä myös. Lambert oli mulle pettymys vähän, eniten tiesin hänestä ennen pelejä, mutta hänen peli oli sitä, että hyökkäysalueella yksin kierteli aluetta eikä luopunut kiekosta. Ei huono, mutta jotenkin näytti ettei ehkä ihan peliälyä käyttänyt hyväkseen(?)

Suomen maalivahti Helomaa oli todella hyvä. Pari erottui ehkä huonoudellaan joukkueesta, mutta eipä noita viitsi arvostella julkisesti.
 
Viimeksi muokattu:
KalPa, Brad Marchand #63

Pardus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Laser HT, KISE
Tuomaala on kyllä järkyttävän hyvä pelaaja, ainekset aina ihan NHL:ään asti, jos tuon ikäisistä voi nyt vielä puhua niin.
Mukava kuulla. Ei ole hyytynyt B-junnuissakaan, vaikka Räty nostettiin viereltä A-junnuihin. Molemmat 2021 draftin nimiä.

Lambert puolestaan on vielä kovin nuori. Lähes vuoden Tuomaalaa nuorempi, joten aikaa on kehittää jokaista osa-aluetta. Kova sana, että pelaa jo 14-vuotiaana A-junnuissa.
 
Alkaa olla jo mielenkiintoista nähdä viedäänkö Elmeri Laakso peruskoulu iässä jo Joensuusta. 14-vuotias Laakso teki C:n alkusarjassa pakin paikalta 28 ottelussa tehot 13+29= 42. Seuraavaksi eniten pisteitä tehnyt puolustaja teki 33 pistettä ja koko sarjassakin vain 11 pelaajaa teki paremmat tehot. Viime kaudella teki D1 AAA:ssa 26 ottelussa tehot 56+53= 109. Jatkaa näköjään vuoden vanhemmissakin samanlaista dominointia.

Viime kaudella koko C:n SM-kauden tehokkain puolustaja teki 49 pistettä ja Laakso teki lähes saman verran jo alkusarjassa. Taitaa kaveri vähän väärässä sarjassa yhä pelata, vaikka alaikäinen C:hen onkin.

Netistä löytyy mitat 175.3cm/68kg toukokuulta.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Tilastokatsausta seuraaviin draft -ikäluokkiin:

2020 Draft
Liiga
Anton Lundell, C, HIFK 20 4+6=10 +3 TOI 15:00 -01
Kasperi Simontaival, W, Tappara 5 0+2=2 -1 TOI 5:11

Mestis
Kasper Simontaival, W, Tappara 16 5+8=13 +3

A-SM
Veeti Miettinen, RW, Blues 32 16+23=39 +19 -01
Roni Hirvonen, C, Blues 32 16+21=37 +17
Kasper Simontaival, W, Tappara 19 6+16=22 +10
Roby Järventie, W, Ilves 29 7+14=21 -9
Anton Lundell, C, HIFK 9 5+6=11 +9 -01
Arttu Tuomaala, F, Tappara 23 6+10=16 -3 -01
Veeti Lehmuskallio, F, Sport 31 4+8=12 -2 -01
Veeti Korkalainen, C, KooKoo 19 3+4=7 -13
Onni Boman, F, JYP 23 3+3=6 -7 -01
Mikael Pyyhtiä, F, TPS 16 2+4=6 0 -01
Matias Rajaniemi, D, Pelicans 21 1+3=4 +3
Topi Niemelä, D, Kärpät 21 0+4=4 +5
Kalle Myllymaa, F, Ässät 11 1+2=3 -3
Christoffer Sedoff, D, HIFK 22 0+3=3 -1
Kasper Puutio, D, Kärpät 20 0+2=2 -6
Joona Lehmus, D/F, Tappara 14 0+1=1 -7

B-SM
Oskari Luoto, F, 31 15+21=36
Jimi Rönkkönen, F, HPK 25 11+22=33 -01
Niklas Meriläinen, F, KalPa 31 11+22=33
Leo Ring, F, Karhu-Kissat/Jokerit 17 12+20=32 -01
Jesse Seppälä, F, Tappara 24 9+22=31
Juuso Mäenpää, F, Jokerit 25 12+18=30
Thomas Hölsömäki, F, Lukko 29 14+15=29
Leevi Sorvali, D, Tappara 28 3+25=28
Taneli Kovaniemi, F, KalPa 31 17+10=27 -01
Andreas Okany, F, KalPa 31 10+17=27 -01
Oliver Suni, F, Kärpät 17 15+11=26
Vili Munkki, F, TPS 31 12+14=26
Juuso Aaltonen, F, Ässät 31 12+13=25
Kalle Myllymaa, F, Ässät 19 10+15=25
Rami Määttä, D, Ässät 29 3+20=23
Veikka Hahl, C, KalPa 25 7+13=20
Elmeri Hällförs, F, Sport 26 6+14=20
Jesper Tarkiainen, F, Jokerit 18 11+8=19 -01
Ville Ottavainen, D, Kärpät 31 4+15=19
Jiri Pärssinen, D, TPS 25 3+15=18
Mikael Pyyhtiä, F, TPS 14 5+11=16 -01
Iiro Törhönen, D/F, Lukko 31 3+13=16 -01
Joona Mourujärvi, D, Kärpät 31 2+12=14
Anton Sihvonen, F, HPK 13 5+8=13
Kasper Puutio, D, Kärpät 10 4+8=12
Veeti Korkalainen, C, KooKoo 9 5+6=11
Onni Boman, F, JYP 10 6+3=9 -7 -01
Ville Ottavainen, D, Kärpät 14 3+6=9
Matias Rajaniemi, D, Pelicans 8 2+2=4
Niko Liiri, D, JYP 30 3+6=9
Joona Mourujärvi D, Kärpät 14 1+7=8
Nikolas Ketonen, D, TPS 14 0+8=8
Topi Niemelä, D, Kärpät 6 1+5=6
Joona Lehmus, D, Tappara 4 0+3=3

B-Mestis
Luukas Laiho, F, SaPKo 24 24+39=63

USHL
Ruben Rafkin, D, Tri-City Storm 18 1+5=6 +6

2021 Draft
A-SM
Aatu Räty, F, Kärpät 23 8+8=16 +12 -02
Eero Niemi, F, Ässät 24 3+3=6 -6 -02
Valtteri Karnaranta, F, Ässät 15 2+4=6 -5 -02


B-SM
Samu Tuomaala, F, Kärpät 27 17+20=37
Parick Isiguzo, F, Blues 29 18+7=25 -02
Riku Uusikartano, F, TPS 30 9+14=24 -02
Verner Miettinen, F, Blues 24 9+14=23
Vili Kukkola, F, Tappara 25 8+12=20 -02
Viljami Marjala, F, Kärpät 23 9+10=19
Aatu Räty, F, Kärpät 6 10+8=18 -02
Samu Salminen, F, Jokerit 17 10+7=17
Samuel Helenius, F, Jokerit 28 9+8=17 -02
Jere Virolainen, F, Tappara 23 9+7=16
Verneri Ahonen, F, Tappara 18 5+11=16
Aapo Siivonen, D, Lukko 31 5+11=16 -02
Niko Huuhtanen, F, Blues 22 3+13=16
Lenni Hämäläinen, F, HIFK 27 6+8=14 -02
Perttu Kauhanen, F, JYP 26 5+6=11 -02
Viljam Sandvik, F, Jokerit 26 4+4=8
Valtteri Koskela, D, JYP 24 2+5=7 -02
Aleksi Malinen, D, JYP 24 1+5=6
Valtteri Karnaranta, F, Ässät 6 4+1=5
Viljami Juusola, F, Kärpät 9 2+3=5
Santeri Koskela, F, JYP 21 2+3=5 -02
Aleksi Heimosalmi, D, Ässät 20 1+4=5
Samuel Mäkinen, D, JYP 3 1+2=3
Jesse Helander, F, JYP 14 1+2=3
Topias Vilen, D, Pelicans 19 1+2=3
Joni Loukkojärvi, D, SaiPa 11 2+0=2
Tomi Leppänen, D, Pelicans 6 1+1=2
Eero Niemi, F, Ässät 6 1+0=1
Sisu Yliniemi, F Kärpät 3 1+0=1
Aaro Kautto, D, Ässät 4 0+1=1
Eetu Tervo, F, TPS 2 0+0=0

B-Mestis Q
Hannes Häkkilä, D, JHT 24 18+25=43 -02

C-SM karsinta
Rasmus Kuiri, F, Jokipojat 30 32+26=58
Ville Koivunen, F, Kärpät 25 20+33=53
Leevi Kinnunen, F, Kärpät 26 18+39=57
Sisu Yliniemi, F, Kärpät 25 21+30=51
Joonas Lohisalo, F, Kärpät 27 32+16=48
Kalle Väisänen, F, Viikingit 31 33+14=47
Luka Tiihonen, F, Tappara 25 18+28=46
Topi Puikkonen, F Ilves 26 23+22=45
Eetu Tervo, F, TPS 25 22+19=41
Lucas Pirjetä, F, TPS 25 20+20=40
Samu Salminen, F, Jokerit 15 16+23=39
Verneri Ahonen, F, Tappara 10 15+22=37
Joni Loukkojärvi, D, SaiPa/Ketterä 20 15+18=33
Samuel Mäkinen, F, JYP 26 14+19=33
Atte Lehikoinen, D, Jokipojat 26 7+24=31
Eemeli Saari, D, TPS 26 8+20=28
Arttu Kuivas, D, Kärpät 19 7+21=28
Emil Saarinen, D, Lukko 26 11+16=27
Viljami Juusola, D, Kärpät 20 8+19=27
Jesse Helander, F, JYP 11 10+13=23
Niko Huuhtanen, F, Blues 10 8+14=22
Jeremi Tammela, F, KalPa 8 11+8=19
Aaro Kautto, D, Ässät 18 9+10=19
Jere Virolainen, F, Tappara 4 10+7=17
Tomi Leppänen, D, Pelicans 16 8+11=19
Viljami Marjala, F, Kärpät 4 7+5=12
Topias Vilen, D, Pelicans 10 1+6=7
Aleksi Heimosalmi, D, Ässät 13 0+4=4

2022 Draft
A-SM
Brad Lambert, F, Pelicans 3 1+1=2 +1 -03

B-SM
Jeremi Tammela, F, KalPa 13 4+13=17 -03
Rasmus Ruusunen, F, Jokerit 21 3+3=6 -03
Joakim Kemell, F, JYP 14 2+3=5
Brad Lambert, F, Pelicans 6 3+1=4 -03
Aarne Jokinen, D, HPK 2 0+0=0

B-Mestis Q
Joona Korhonen, F, Ilves 16 10+14=24
Julius Ikonen, F, Ilves 2 2+4=6

B-SM 2
Thomas Grönlund, D Karhu- Kissat 21 3+3=6
Aarne Jokinen, D, HPK 2 1+1=2

C-SM karsinta
Jari Nyman, F, Ilves 27 22+24=46
Joni Virolainen, F, Tappara 27 19+24=43 -03
Elmeri Laakso, D, Jokipojat 28 13+29=42
Matias Rantonen, F, Viikingit 29 22+18=40 -03
Jere Lassila, F, JYP 30 18+21=39
Aleksi Kaskimäki, F, Jokipojat 27 17+20=37
Oiva Keskinen, F, HC Nokia 26 14+22=36
Otto Hokkanen, F, SaiPa/Ketterä 30 9+26=35
Oskari Vuorio, F, Blues 30 10+23=33
Topi Rönni, F, Tappara 27 11+21=32
Julius Ikonen, F, Ilves 25 14+18=32 -03
Juho Lukkari, F, HPK 27 8+21=29
Joona Korhonen, F, Ilves 12 12+13=25
Kasper Kulonummi, D, Jokerit 27 6+18=24
Joakim Kemell, F, JYP 12 10+9=19
Arttu Kärki, D Ilves 23 4+14=18
Juho Hintikka, D, KalPa 26 6+10=16
Iiro Halme, F, Kärpät 7 9+4=13 -03
Rasmus Ruusunen, F, Jokerit 9 9+3=12 -03
Aarne Jokinen, D, HPK 25 1+10=11
Brad Lambert, F, Pelicans 6 7+3=10 -03


2023 Draft
C SM karsinta
Jesse Nurmi, F, KooKoo 23 3+4=7
Jussi Kähkönen, D, Lukko 23 1+4=5

C Mestis karsinta
Lenni Hämeenaho, F, YJK 18 20+26=46 -04

Edit: Virolaisen C-karsinta tehot lisätty
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kiitos kun viitsit tehdä näitä. Jokaisessa ikäluokassa vaikuttaisi olevan mukavasti ihan Top Prospect tason hyökkääjiä, mutta puolustajia on tällä haavaa tulossa vähän nihkeänlaisesti. Hyvä juttu että tuo -99 syntyneiden ikäluokka oli ihan äärilahjakas nimenomaan puolustajien osalta.
 
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Kiitos kun viitsit tehdä näitä. Jokaisessa ikäluokassa vaikuttaisi olevan mukavasti ihan Top Prospect tason hyökkääjiä, mutta puolustajia on tällä haavaa tulossa vähän nihkeänlaisesti. Hyvä juttu että tuo -99 syntyneiden ikäluokka oli ihan äärilahjakas nimenomaan puolustajien osalta.
Juu, voipi tosiaan olla, että mahdollisten ensi kesän ykköskiekan puolustajien jälkeen voidaan joutua seuraavaa mahdollista ykköskiekan puolustaja varausta ainakin 2022 draftiin. 2002 -ikäluokasta voisin sanoa tilastojen valossa, että Leevi Sorvali on ottanut puolustajista isoimman harppauksen.
 
U16/2003 syntyneet jatkaa yhä puhtaalla pelillä. Saksa kaatui 9-1 ja 7. voitto putkeen.

Brad Lambert 3+1
Rasmus Kuiri 2+1
Jere Virolainen 0+3
Verner Miettinen 2+0
Topias Vilén 1+1
Aleksi Heimosalmi 0+2
Samu Salminen 0+2
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Olisi ihan mielenkiintoista lukea tästä -03 syntyneiden ikäluokasta, jos joku on poikien pelejä nähnyt. Nythän siellä möyhennetään Slovakiaa ja peli on 2. erän lopussa 7-0. Voittojen tie siis jatkuu.
 
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."
Perjantaina julkaistiin ensimmäiset 38 pelaajaa vuoden 2019 Pohjola-leirille. Ikäluokka on siis 2004. 64 paikkaa on vielä jaossa 25.-27.1. Vierumäellä Tulevaisuuden tähdet -tapahtumassa.

Tässä lista jo valituista pelaajista.

Maalivahdit (5):
Kokko Niklas, Kärpät Oulu
Leinonen Topias, JYP Jyväskylä
Neva Mikael, Ilves Tampere
Niskanen Matias, KalPa Kuopio
Varis Kalle, SaiPa/Ketterä Lappeenranta/Imatra

Puolustajat (13):
Grönlund Thomas, Karhu-Kissat Helsinki
Hiltunen Paavo, KJT Haukat Kerava
Hintikka Juho, KalPa Kuopio
Jokinen Aarne, HPK Hämeenlinna
Kaituri Max, TPS Turku
Konidaris Daniel, Blues Espoo
Kulonummi Kasper, Jokerit Helsinki
Kärki Arttu, Ilves Tampere
Laakso Elmeri, Jokipojat Joensuu
Ranta Joona, Kärpät Oulu
Salin Otto, Jokerit Helsinki
Sallinen Kasper, Pelicans Lahti
Valtanen Jasper, Lukko Rauma

Hyökkääjät (20):
Ahola Veeti, HC Nokia
Eurola Joonatan, Blues Espoo
Honkuri Eetu, Kärpät Oulu
Höijer Jasperi, KooKoo Kouvola
Kaskimäki Aleksanteri, Jokipojat Joensuu
Keihäs Robin, TPS Turku
Kemell Joakim, JYP Jyväskylä
Keskinen Oiva, HC Nokia
Lassila Jere, JYP Jyväskylä
Lukkari Juho, HPK Hämeenlinna
Männistö Tommi, HYRI Hyvinkää/Riihimäki
Nyman Jani, Ilves Tampere
Ojala Eino, Blues Espoo
Pesonen Iisai, KalPa Kuopio
Raiman Lauri, Kärpät Oulu
Rönni Topi, Tappara Tampere
Sahlstedt Emil, Lukko Rauma
Salonen Oskari, Kiekko-Espoo
Sulku Santeri, Brynäs IF
Vuorio Oskari, Blues Espoo
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Juuri 15 vuotta täyttäneellä Brad Lambertilla lähtenyt kivasti kulkemaan A-junnuissakin. 10 peliä nyt plakkarissa tuollaisella pinna per peli tahdilla.
 
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Juuri 15 vuotta täyttäneellä Brad Lambertilla lähtenyt kivasti kulkemaan A-junnuissakin. 10 peliä nyt plakkarissa tuollaisella pinna per peli tahdilla.
Yes ton ikäisenä ei oo nää median hypettämät Kakot, Lundellit, Laineet edes pelaneet A junnuis. Odotusarvot on kovat voi lyödä nuo jätkät laudalta!
 
Yes ton ikäisenä ei oo nää median hypettämät Kakot, Lundellit, Laineet edes pelaneet A junnuis. Odotusarvot on kovat voi lyödä nuo jätkät laudalta!
Tuon ikäisenä eivät nämä Kakot ja Lundellit olleet mitään median hypettämiä. Eikä varsinaisesti Lainekaan. Eli kyllä se media Lambertinkin vielä huomaa, usko pois.
 
Mängimies tykkää tästä

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, HIFK
Tuon ikäisenä eivät nämä Kakot ja Lundellit olleet mitään median hypettämiä. Eikä varsinaisesti Lainekaan. Eli kyllä se media Lambertinkin vielä huomaa, usko pois.
Pointti ei käsittääkseni ollut median hypetys, vaan vertailu Lambert vs Kakko, Lundell yms. Voi tulla nimittäin kova tekijä tuosta jätkästä.

En tiedä oliko se pointti sitten tuo median hypetys.
 
"Se on ihmeellistä, miten paljon kykenee tekemään ilman, että tekee yhtään mitään. Tärkeintähän on vain näyttää kiireiseltä."

Idea varastettu, lopullinen muoto oma.

ijuka

Jäsen
Pointti ei käsittääkseni ollut median hypetys, vaan vertailu Lambert vs Kakko, Lundell yms. Voi tulla nimittäin kova tekijä tuosta jätkästä.

En tiedä oliko se pointti sitten tuo median hypetys.
Eräällä tavalla voisi jopa sanoa, että Lambertin käynnissä oleva kausi olisi vaikuttavuudeltaan verrattavissa Kakon 2017-2018-kauteen. Näin on jopa silloin, jos emme ota lähes kahden vuoden ikäeroa huomioon. Asiahan on niin, että Kakon joukkue pelasi alemmassa jatkosarjassa, missä pisteitä on huomattavasti helpompi tehdä.

Syksyllä Kakko teki alkusarjassa 26 pistettä 32 peliin. Toisaalta, siirryttäessä syksy alkusarjasta kevään SM-sarjaan, pistetehtailu on järjestään laskenut huomattavasti. Esimerkiksi kaudella 2017-2018, Erkka Seppälä teki 35 peliin 47 pistettä ja Aleksi Klemetti 33 peliin 43 pistettä Syksyllä. Keväällä kyseisten pelaajien lukemat olivat Seppälälle 19 pistettä 15 peliin ja Klemetille 20 pistettä 18 peliin. Vastaavaa kävi käytännössä jokaiselle vertaamalleni pelaajalle - keväällä pistetahti laski selvästi. Kun pelaaja taas siirtyi alempaan jatkosarjaan, hänen pistetehtailunsa kasvoi suunnattomasti. Näin kävi esimerkiksi Kaapo Kakolle - mistä syystä hänen ASM-pisteilynsä ei tosiaan ole suoraan verrattavissa kovinkaan moneen muuhun kyseisen ikäiseen huomalaiseen lupaukseen.

Lambert on nyt juuri tässä kevään ASM-Sarjassa tehnyt 7 pistettä 8 peliin. Vaikka otanta onkin verrattaen pieni, tämä on jopa kovempi tahti kuin Kakolla olisi olettanut olevan, jos hän olisi ASM-Sarjassa alemman jatkosarjan sijaan pelannut. Toisaalta on myös huomioitava se, että Lambert pelaa kolmosketjussa, jossa on ollut huomattavasti ketjun tehokkain pelaaja, eikä saa läheskään niin paljoa peliaikaa. Näiltä kannoilta käsiteltynä voisikin sanoa, että tämä saattaa olla kaikkien aikojen vaikuttavin esiintyminen ASM-sarjassa. Vain Patrik Laineen 2013-2014-kausi voi vetää tälle mielestäni vertoja. Mutta Lambert on kuitenkin yli puoli vuotta nuorempi kuin Laine oli, ja esimerkiksi hänen luistelunsa ja kätensä ovat aivan toiselta planeetalta.
 
Pointti ei käsittääkseni ollut median hypetys, vaan vertailu Lambert vs Kakko, Lundell yms. Voi tulla nimittäin kova tekijä tuosta jätkästä.

En tiedä oliko se pointti sitten tuo median hypetys.
En lähtisi edes vertailemaan 15-vuotiasta toiseen vastaavaan. Tyydyn toteamaan, että Lambert tosiaan on erityislaatuinen lupaus ihan maailman mittakaavassa omassa ikäluokassaan.

Ja mitä mediahypeen tulee, niin odotan innolla sitä päivää kun kanadalaismedia omii pojan omakseen.
 
Mängimies tykkää tästä
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy