Nyt vähän analyyttisempaa mielipidettä finaalista ja koko turnauksesta Venäjän osalta.
Venäjän MM-joukkue koostui Jevgeni Kuznetsovia lukuunottamatta pelkästään vuonna 1991 syntyneistä pelaajista. Tämä oli valmentaja Valeri Braginilta tietoinen valinta. Vuoden 1992 ikäluokkaa pidetään lahjakkaampana kuin 1991 ikäluokkaa, mutta Bragin päätti valita kokemuksen ja yhtenäisyyden pelkän lahjakkuuden sijaan. Braginin ratkaisuun vaikutti varmasti paljon syksyllä pelattu ns. Supersarja Kanadan kolmen pääjuniorisarjan (OHL, WHL, QMJHL) yhdistelmäjoukkueita vastaan, minkä pelkästään 1991-syntyneistä pelaajista (miinus KHL:n vakiopelaajat Tarasenko ja Orlov) pystyivät hieman yllättäen voittamaan.
Jälkiviisaana on helppo sanoa Braginin olleen oikeassa, vaikka turnauksen kahden ensimmäisen pelin jälkeen olin valmis olemaan tyytyväinen jo siihen että Venäjä säilyy A-sarjassa. Venäjä aloitti turnauksen kahdella tappiolla Kanadalle ja Ruotsille. Joukkueen keskinkertainen talentti erityisesti puolustuksessa näkyi molemmissa otteluissa. Tosin varsinkin Kanadaa vastaan joukkue pelasi aika tasapäisesti aina kolmanteen erään asti, jolloin jäähyt kostautuivat ja Kanada pääsi tekemään pari ylivoimamaalia ja ratkaisemaan ottelun. Ruotsia vastaan joukkue vastaavasti tuhlasi kammottavan määrän avoimia tekopaikkoja.
Norja- ja Tshekki-peleissä Venäjä otti murskavoitot ja näillä voitoilla joukkue varmisti puolivälieräpaikkansa. Kolme seuraavaa peliä ovatkin eräänlaista historiaa U20-tasolla. En usko, että yksikään joukkue on turnauksen historiassa tullut kaikissa kolmessa ottelussa takaa ohi viimeisen erän aikana ja vieläpä tällä tavalla (Suomea vastaan joukkue oli kahden maalin tappiolla 5 minuuttia ennen loppua, Ruotsia vastaan tasoitus viimeisellä minuutilla ja Kanadaa vastaan viiden maalin kolmoserä kolmen maalin tappioasemassa). Joukkue osoitti sellaista peräänantamattomuutta ja sisua, jota on harvoin nähty miltään joukkueelta missään turnauksessa. Venäjä ei ehkä ollut turnauksen lahjakkain joukkue (no, muutama yksilö varmasti kilpailee turnauksen lahjakkaimman tittelistä), mutta se oli turnauksen henkisesti vahvin joukkue.
Loppuottelun Venäjä aloitti jälleen vaisusti. Joukkueen hitaan puolustuksen suurin ongelma oli selvitä kovasta vastakarvauksesta, jota Kanada jaksoi tehdä noin puolentoista erän verran tässä pelissä. Kanadan 3-0 johto toisen erän lopussa oli kuitenkin pelillisesti hieman ylimitoitettu, mitä edesauttoi jonkin verran myös tuomarilinja, mikä ei ainakaan Venäjää suosinut (tämä oli tiedossa jo ennen ottelua, ja siihen osasi asennoitua vaikka pientä vitutusta se kieltämättä aiheutti).
Venäjän nousu alkoi todellisuudessa jo toisen erän viimeisellä kympillä. Kanada alkoi väsyä ja Venäjän nopeat hyökkääjät saivat enemmän tilaa. Kiekollinen kontrolli ja aloitteiden tekeminen siirtyi yhä enemmän valkoiselle joukkueelle (Venäjä pelasi valkoisissa paidoissa). Samalla joukkueen tekemisestä jotenkin huokui se, että 0-3 tappioasema ei ollut joukkuetta lannistanut. Mukana oli nähtävissä myös eräänlaista "posiviitista vitutusta", mikä saattoi johtua ottelun tuomaritoiminnasta, joka oli hieman avittanut Kanadan 3-0 johtoasemaa, mikä sai pelaajat raivokkaasti yrittämään entistä enemmän.
En itse tässä vaiheessa enää uskonut nousuun rinnalle ja ohi, mutta olin siitä huolimatta tyytyväinen joukkueen yleiseen ilmeeseen ja tapaan pelata "toivottomassa" takaa-ajoasemassa. Onneksi pelaajat eivät olleet yhtä vähäuskoisia kuin allekirjoittanut.
Kolmannen erän kaksi Venäjän maalia 13 sekunnin sisään muutti sitten kaiken. Kanadalle tämä hetki oli henkinen shokki, joka sai sen pelin lukkoon ja aloitteiden tekemisen entistä selvemmin Venäjän käsiin. 3-3 tasoituksen jälkeen Kanada otti aikalisän ja sai hieman uutta ideaa peliinsä. Tasoitusta edeltänyt Jevgeni Kuznetsovin syöttö Vladimir Tarasenkolle oli paras syöttö, mitä olen nähnyt tässä turnauksessa.
2-3 kavennusmaali oli niinikään herra Kuznetsovin aikaansaannos. Kuz haastoi Kanadan puolustajan, kiersi tämän vähän helpon tuntuisesti ja laukoi pienestä kulmasta kiekon kohti maalivahtia. Oikeaan aikaan oikeassa paikassa ennenkin tässä turnauksessa viihtynyt iso Maksim Kitsyn iski reboundin sisään. Kaiken lisäksi Kuznetsov syötti vielä viimeisen Igor Dvuretshenskin tekemän maalin, joten Tsheljabinskin tähti syötti finaalissa kolme maalia.
Muutenkin tämä Kuznetsov osoitti turnauksessa sellaista henkilötaitoa, mitä ei ollut kenelläkään muulla pelaajalla tässä turnauksessa. Hän oli Venäjän arvokkain ja paras pelaaja, ja täysin ratkaiseva pelaaja tässä mestaruudessa. Ilman Kuznetsovia Venäjällä ei olisi ollut mitään mahdollisuuta voittaa kultaa. Hän voitti puolivälierän Suomea vastaan käytännössä yksin, ja oli finaalissa melkeinpä yhtä ratkaisevassa roolissa. KHL-tasolla Kuznetsov ei ole tehnyt vielä varsinaista läpimurtoa, mutta U20-tasolla hänelle ei löytynyt pysäyttäjää.
Kuznetsovin suorituksen arvoa nostaa vielä se, että hän pelasi turnauksessa molemmat olkapäät puudutettuina. Ilmeisesti Kuznetsov joutuukin leikkaukseen turnauksen jälkeen.
Toinen Venäjän ratkaisupelaaja oli Vladimir Tarasenko. Tämä parivaljakko laitettiin kolmannessa erässä samaan ketjuun, ja peli oli ajoittain huikean taitavan näköistä. Tarasenko ei ole yhtä näyttävä pelaaja kuin Kuz, mutta tämä pelityyliltään hieman Vladimir Krutovia muistuttava pelaaja (tosin ilman Krutovin nopeutta) oli myös ratkaisevassa roolissa. Hän on joukkueen kapteeni ja hengenluoja. Suomea vastaan Tarasenko ei onnistunut, mutta Ruotsi-pelissä hän oli ehkä joukkueen tärkein pelaaja ja myös finaalissa hän oli ratkaisevassa roolissa (tehot 1+1).
Joukkueen muut avainhyökkääjät olivat iso Maksim Kitsyn, jolla on erinomainen kyky olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sekä hyvä kahden suunnan sentteri Daniil Sobtshenko. Turnauksen edessä myös Nikita Dvuretshenski, Artemi Panarev ja Denis Golubev nousivat hyvin esille.
Puolustuksessa paras oli isot peliminuutit pelannut Dimitri Orlov, joka lienee Venäjän lahjakkain puolustaja tällä hetkellä. Potentiaali on korkeammalla kuin esimerkiksi Floridan Dimitri Kulikovilla. Orlov on kiekollisena erittäin taitava ja laukauks on kova ja tarkka, mutta suurimmat puutteet löytyvät puolustuspelissä. Muuten puolustuksesta ei löytynyt juurikaan erityislahjakkuutta. Nikita Zaitsevilla, Maksim Berezinillä (varsinkin jos parantaa luisteluaan) ja Nikita Pivtsakinilla lienee potentiaalia nousta KHL:ssä hyviksi puolustajiksi, mutta NHL-potentiaalin suhteen olen skeptinen.
Venäjällä oli joukkueessaan vain kolme pelaajaa, jotka ovat saaneet tämän kauden KHL:ssä isompaa vastuuta. He ovat Kuznetsov (Tsheljabinsk), Tarasenko (Novosibirsk) ja Orlov (Novokuznetsk). Kaikki muut ovat pelanneet vain muutamia otteluita KHL:ssä ja pienessä roolissa, ja suurin osa kaudesta on mennyt Venäjän juniorisarjassa MHL:ssä. Myöskään turnauksessa erittäin hyvin pelannut Kitsyn ei mahdu KHL:n selvästi heikoimman joukkueen Novokuznetskin kokoonpanoon, joten hänkin on tahkonnut tällä kaudella pääasiassa MHL:ää. Tämä turnaus oli hyvä kannuste nyt toista kautta pelattavalle MHL:lle, sillä suurin osa maailmanmestareista tulee tästä sarjasta. Samalla Venäjän joukkue on todiste pelillisestä tasoerosta miesten ja 20-vuotiaiden välillä.
Venäjä jätti joukkueesta pois kaikki Kanadan junioriliigoissa pelaavat pelaajat, mikä oli varmasti poliittinen päätös. Venäjän jääkiekon päättävissä elimissä suhtaudutaan erittäin negatiivisesti siihen, että parhaat juniorit lähtevät maasta liian aikaisin. Tällä päätöksellä haluttiin suosia niitä pelaajia, jotka ovat jääneet Venäjälle.
Venäjän juniorikiekon on katsottu jo vähän aikaa kulkeneen alamäkeä, enkä ole varma toiko tämä turnausvoitto siihen mitään muutosta. Tämä voitto taisi sittenkin tulla enemmän hyvän valmennuksen (Bragin!!!) ja pelaajien taistelutahdon vuoksi, kuin että Venäjän ikäluokka olisi ollut muita edellä. Parempaa on odotettavissa muutaman vuoden kuluttua, sillä lukemani perusteella 1995-ikäluokka olisi parasta mitä Venäjältä on koskaan tullut.
Joka tapauksessa Venäjä ansaitsi mestaruutensa enkä usko, että kenelläkään on tähän mitään vastaan sanomista.