Ee jaksanu kahlata läpi, joko RJD on mainittu?
https://www.youtube.com/watch?v=o3i-2nYatmU
Linkki vie Ronnie James Dio liveen
Vinkiksi 70-lukuisten kitarakombojen ystäville Johnny Winter ja Captured Live. Siinä mennään eikä meinata. Levy edustaa aikakautensa kitarabluesrockia pahimmillaan tai parhaimmillaan, katsantokannasta riippuen. Reipas tempo, vauhdikkaita sooloja, kahden kitaran eriparisooloja, sooloja soolon perään, vielä muutamia sooloja, jne .
Tää on levy minkä kuuntelussa melkein hengästyy, on muuten hiton kova levy.
Sekin on merkillepantava levy. Joiltakin osin, ainakin hengästyttävyyttä koskien, And Liveen pätevät samat määreet kuin Captured Liveen. Jälkimmäisessä Winter jätti bluesäijän itsessään vähemmälle ja väänsi rocknupit yhteentoista, paahtaen hirmuista soolovyöryä Floyd Radfordin kumppanoimana.No nyt, anteeksi. Sekoitin levyn tuohon Live Johnny Winter And levyyn.
Varmasti ties kuinka moneen kertaan ja sivuttu lukuisia kertoja ja toki aiheestakin, sillä ehtihän Ronnie vaikuttaa tämän aikakauden musaskeneen monen eri yhtyeen voimin. RJD:lle löytyy jatkoajassa omakin ketju. Kaikki tuon aikakauden RJD-levyt ansaitsevat pyhän aseman.
Nazareth, Slade ja Suzi Quatro muuten saapuvat kesällä Suomeen. Ja ei minne tahansa vaan Haminaan Haminan Yöt-tapahtumaan. Mikä sopisikaan tällaiselle nykyään pienten piirien nukkavieru-jytämusalle paremmin esiintymispaikaksi kuin joku rupinen teltta jossain kaakon puolirahtarikylässä? Soittokunnat ja yleisö samaistuvat varmasti hyvin toisiinsa. Kaikki em. yhtyeet ovat olleet mulla jo kauan seurannassa, mutta Nazareth noista tärkein 70-luvun jämäkällä materiaalillaan erityisesti. Onneksi ehdin nähdä vielä vanhan Nazarethin McCaffertylla. Kun vanha sirkkeliääni jäi kuvioista pois, ei nykyinen Naz' ole kuin museoajelu vanhoista hyvistä ajoista tribuuttihengessä. Pete Agnew sitkeästi haluaa pitää yhtyeen koossa, vaikka Nazarethin musa kulminoitui täysin McCaffertyn viiltävään tulkintaan ja Charltonin kitarointiin silloin joskus hyvin kauan aikaa sitten.
The Eagles tekee kaksi keikkaa kesällä New Yorkissa ja Los Angelesissa. International Business Times uutisoi pari viikkoa sitten, että lavalle nousisivat Don Henley, Randy Meisner, Bernie Leadon, Don Felder, Joe Walsh ja Timothy B. Schmit.
Sitä aina luulee tietävänsä kaikki kuuntelun arvoiset bändit, kun jostain tutusta genrestä puhutaan. Niinhän sitä luulisi. Tuli viestisi innoittamana otettua ensikosketus tähän pumppuun, osui ja upposi.The Doobie Brothers on ajaton helposti lähestyttävän rockin ajaton polkukone
E. Tulihan sieltä tuttua tavaraa vastaan. Long Train Runnin' sai nyt itselleen nimen ja esittäjän. Tuttu biisi, ei vain ole koskaan tullut otettua siitä sen tarkemmin selvää.
Vinkiksi 70-lukuisten kitarakombojen ystäville Johnny Winter ja Captured Live. Siinä mennään eikä meinata. Levy edustaa aikakautensa kitarabluesrockia pahimmillaan tai parhaimmillaan, katsantokannasta riippuen. Reipas tempo, vauhdikkaita sooloja, kahden kitaran eriparisooloja, sooloja soolon perään, vielä muutamia sooloja, jne. Ehkä paras Winterin versio Dylanin Highway 61:sta, ja paskat housuun laittava avaus Bony Moronien muodossa.
Jassoo, onko kärhämät sovittu? Ihan kuin muistelisin, että vanhojen kotkien välit eivät niin sopuisat ole viime vuosina olleet? Vai onko tämä joku promoottorin teennäinen re-union yritys ja viileät välit näkyvät takariviin asti? Vai vaikuttiko Glenn Freyn poismeno jotenkin? Yhtä kaikki, parhaimmillaan Hotel California ja muut ikivihreät saavat aivan uuden merkityksen, kun klassisen kokoonpanon miehet ovat läsnä. On niin kova kattaus, että odottelen vakavissani kunnon live-tallennetta. Ei noissa muissakaan valittamista ole, The Doobie Brothers on ajaton helposti lähestyttävän rockin ajaton polkukone ja Fleetwood Mac ei esittelyjä kaipaa, vaikka se Peter Greenin aikakauden Mac on ylivoimaisesti se laadukkain kokoonpano.
Ei ole vielä omaan uutisvirtaaan osunut tämä uutinen, mutta hyvä juttu. Menen paikalle.Riku tuo siis nykyisen Rainbowin venäläishalliin 13.4.
Jos en ois nähnyt nyky-Rainbow'n livevetoja netistä aikaisemmilta keikoilta, niin suuresti harkitsisin paikalle menoa. Nyt ei valitettavasti tarvitse.
Tiedätkö jotain mitä me emme? Ymmärrän, että laiskasta ikämiehen ja housebandin velttoilusta ei viitsi kukaan maksaa, mutta kyseessä kumminkin aika uniikki tapaus Suomeen, joten kiinnostusta on varmasti laajasti ympäri Skandinaviaa. Jens Johansson on kiippareihin mielenkiintoinen haku, ehtiikö pyörittämään Stratovariukset samaan aikaan?
Ei tainnut Rainbow suuruutensa aikana Suomessa edes käydä (lue Dion aikakaudella), mutta en usko että tämä nyt niin surkea olisi ettei alkoholitasapainoa säätelemällä hyväksi saisi :)Lähinnä sitä kait tarkoitin, että kun en ole Rainbow'ta suuruutensa aikana livenä nähnyt, niin siinä määrin hengetöntä on ollut sekä Ritchien että bändin soitto ettei innosta lähteä pilaamaan mielikuviaan hyvästä bändistä ihan vaan sen takia että voi sanoa nähneensä miehen/bändin livenä.
