Mainos

1970–1980 luvun rock

  • 47 864
  • 244

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Otin piletin heti Rainbowin jameihin aamutuimaan nähdäkseni ikääntyneen rokkipierun luutun...erh, kitaran varressa vaikka siis eihän tuota kannata mennä kuulemma edes katsomaan. On niin laiskaa menoa. Lähde: Jatkoaika
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Mountainissa oli paljon samaa kuin Creamissa ihan uran pituudesta lähtien ja bändi oli kyllä tosi monipuolinen. Raskaan hard rockin pohjalle leivottiin bluesia, välillä flirttailtiin progeen kanssa ja häivähdyksiä jazzistakin sekä tietynlaisesta psykedeliastakin on kuultavissa. Nuoren Westin äänessä on kaikuja Robert Plantista ja se on paljon se. Mountainin koko lyhyt 70-luvun tuotanto on ehtaa takorautaa alan harrastajalle ja Leslie Westin lukemattomat soolot tekevät lisäksi kunniaa lähinnä juuri Mountainille. Yhtye oli livenä omimmillaan, jonka pystyy kuulemaan rahisevien lp-levyjenkin kautta. Bändin perus-soundi oli raskas kuin merisota-alus ja päälle Leslien viiltävän äänekäs kitara täydenti mahtipontisuuden. Superkokoonpano West, Bruce, Laing yritti kaiketi ylittää muutamalla levyllään Mountaininkin 70-luvulla, mutta hyviä perushevirokki-kiekkoja nuo ovat, eivät missään tapauksessa Climbingin tai Nantucket Sleighriden veroisia.

Originaali Mountain oli se oikea Mountain ja loput kokeilut yhtyeestä nimestä huolimatta ovat olleet juurikin kokeiluja. Corky Laing kai soittelee jollain Mountain-nimikkeellä vanhoja klassikoita, mutta sitä vanhaa Mountain-henkeä pystyy parhaiten vaalimaan Leslie Westin tanakasta soolotuotannosta. Mikäli Pappalardin muija ei olisi Felixiö ottanut päiviltä 80-luvulla, voisi yhtyeen historia olla toisennäköinen. Niin iso rooli Felix Pappalardilla oli Mountainissa basistina, tuottajana ja säveltäjänä.

Ja itse asiassa ennen Mountainiin liittymistään Pappalardi vaikutti juuri Creamin taustalla, Niin Ginger Baker, Jack Bruce kuin Eric Claptonkin ovat haastatteluissa nimenneet Pappalardin Creamin neljänneksi jäseneksi, koska hän vaikutti bändin soundiin niin vahvasti. Pappalardi tuotti Creamin kaksi suurinta klassikkolevyä eli Disraeli Gearsin ja Wheels Of Firen ja myös jäähyväislevy Goodbyen. Lisäksi hän myös sävelsi Strange Brew'n yhdessä vaimonsa Gail Collinsin ja Eric Claptonin kanssa. Myös World Of Pain on Pappalardin ja Collinsin käsialaa. Hän myös soitti useilla Creamin klassikkobiiseillä kuten White Room ja Badge.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Se on nyt ns. lights out tältä erää....

Ufo's Phil Mogg To Step Down After 50th Anniversary Tour: 'This Is The Right Time For Me To Quit' - Blabbermouth.net

UFO:n ikoninen keulahahmo Phil Mogg lyö nyt ainakin toistaiseksi mikrofonin narikkaan yhtyeen 50-vuotisjuhlakiertueen jälkeen. Onhan siinä jo yhdelle miehelle elämäntyötä. Ikä jo painaa ja mies on päästellyt rock-kaanonin levyjen ja keikkojen muodossa alusta loppuun niin hyvin kuin yksi ikääntyvä brittijäärä pystyy. Liekö Phil pystyy olemaan miten kauan eläkkeellä, johan tuo nyt vihjailee soololevystä, joten takaportti on jätetty auki komealle paluulle.

On silti vääryys, jos UFO jatkaa ilman Moggia vaikka Andy Parker alkuperäisestä lineupista vielä kolistelee mukana rummuissa. Ei UFO ole UFO ilman Moggia. Sellaista Blackfootin kaltaista fiaskoa tästä ei toivottavasti leivota.

Onneksi ehdin nähdä UFO:n livenä. Ei Mogg orkestereineen koskaan mitään monumentaalista luonut, mutta he tekivät kolmisointu-biisien muodossa selväksi sen mistä klassisessa rockissa on kyse. Naiset, viina ja hauskanpito. Hyviä eläkepäiviä Phil!

Too Hot To Handle!
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Glenn Hughes kiertää tällä hetkellä esittäen vanhoja Deep Purple-klassikoita. Ja siis nimenomaan niitä biisejä, joita Purplen setissä ei ikinä kuulla. Olin perjantaina Oulussa katsomassa keikkaa ja oli kyllä huikeaa menoa. You Keep On Moving, Might Just Take Your Life, Stormbringer... kyllä jytäsi lujaa! Encorena sitten vielä mikäs muukaan kuin Burn. Herra on tulossa joulukuussa uudelleen Suomeen, suosittelen vahvasti näitä keikkoja jokaiselle Deep Purplen ystävälle.

Samassa kattauksessa oli myös Slade sekä Joe Lynn Turner vetämässä vanhoja Rainbow-klassikoita. Pari Yngwie Malmsteen-coveria oli myös seassa, joiden levyversioilla Turner laulaa. Hieno ilta 70- ja 80-lukujen rockin parissa.

On tosin eri asia, voiko tuota Oulussa lavalla nähtyä Sladea pitää oikeana Sladena, kun kehissä oli vain yksi alkuperäisjäsen eli kitaristi Dave Hill. Enemmän tuo tuntui coverbändiltä kuin oikealta Sladelta.
 
Viimeksi muokattu:

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aerosmith, Queen, Led Zeppelin. 1980-luvun rokki tai musa ylipäänsä ei hirveästi kiinnosta, muovinen ja teennäinen vuosikymmen.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Glenn Hughes kiertää tällä hetkellä esittäen vanhoja Deep Purple-klassikoita. Ja siis nimenomaan niitä biisejä, joita Purplen setissä ei ikinä kuulla. Olin perjantaina Oulussa katsomassa keikkaa ja oli kyllä huikeaa menoa. You Keep On Moving, Might Just Take Your Life, Stormbringer... kyllä jytäsi lujaa! Encorena sitten vielä mikäs muukaan kuin Burn. Herra on tulossa joulukuussa uudelleen Suomeen, suosittelen vahvasti näitä keikkoja jokaiselle Deep Purplen ystävälle.

Kuulostaa lupaavalta. Onko jo paikka julkistettu minne sir Glenn saapuu? Hughesin tuottamasta metelistä olen aina pitänyt. Oli se soolona, Purplen kanssa tai Black Country Communionia. Burn on niin ässä leka, että sieltä löytyy läjäpäin mulle ainakin tärkeimpiä DP-vetoja, joten tästä olen aika innoissanikin.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
1980-luvun rokki tai musa ylipäänsä ei hirveästi kiinnosta, muovinen ja teennäinen vuosikymmen.
En kyllä keksi miten esim. Metallican 80-luvulla tehdyt albumit olisi kovin muovisia tai teennäisiä. Vai onkohan nämä nyt niitä että poikkeus vahvistaa säännön yms.

Toki menee tästä rock-musiikista vähän ohi, mutta kun mainitsit tuon "musa ylipäänsä" niin otin puheeksi.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kuulostaa lupaavalta. Onko jo paikka julkistettu minne sir Glenn saapuu? Hughesin tuottamasta metelistä olen aina pitänyt. Oli se soolona, Purplen kanssa tai Black Country Communionia. Burn on niin ässä leka, että sieltä löytyy läjäpäin mulle ainakin tärkeimpiä DP-vetoja, joten tästä olen aika innoissanikin.

Ei ole, herra vain välispiikissään totesi tulevansa joulukuussa uudestaan Suomeen. Jäädään siis odottelemaan keikkajulkistuksia.
 

Outsider

Jäsen
Ei ole, herra vain välispiikissään totesi tulevansa joulukuussa uudestaan Suomeen. Jäädään siis odottelemaan keikkajulkistuksia.

Ei ole mitään havaintoa mitä Glenn on tarkkaan ottaen sanonut, mutta voisiko kyseessä olla vain Raskasta Joulua -keikkoja?
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ei ole mitään havaintoa mitä Glenn on tarkkaan ottaen sanonut, mutta voisiko kyseessä olla vain Raskasta Joulua -keikkoja?

Sain vähän sen käsityksen, että Glenn tarkoitti tätä Classic Deep Purple-rundia. Oulussa soittivat kiertueen ensimmäisen keikan ja sanoi että 10 kuukauden päästä kiertue päättyy Suomessa.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sain vähän sen käsityksen, että Glenn tarkoitti tätä Classic Deep Purple-rundia. Oulussa soittivat kiertueen ensimmäisen keikan ja sanoi että 10 kuukauden päästä kiertue päättyy Suomessa.
Ei kai tuo mitenkään Oulusta nyt alkanut? Olivat jo marraskuussa Helsingissä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ei kai tuo mitenkään Oulusta nyt alkanut? Olivat jo marraskuussa Helsingissä.

Oulun konsertti oli vuoden 2019 kiertueen ensimmäinen keikka.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
1980-luvun rokki tai musa ylipäänsä ei hirveästi kiinnosta, muovinen ja teennäinen vuosikymmen.

80-luku saattoi olla teennäinen juppikulttuureineen, ja olihan se Suomessakin kovan talouskasvun aikaa.
Mutta ainakin Manserockin näkökulmasta se oli kaikkea muuta kuin muovinen. Ja tehtiin musiikkia muuallakin maassa: Hassisen Kone, Hanoi Rocks, Pelle Miljoona, Leevi & the Leavings, Problems, Ratsia, Maukka Perusjätkä, Peer Günt, Terveet Kädet, Sielun Veljet, Freukkarit, Sleepy Sleepers...

Ehkä näkökulma länsirannikolla, siellä Sigin ja Mamban valtakunnassa, on vääristynyt?
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ehkä näkökulma länsirannikolla, siellä Sigin ja Mamban valtakunnassa, on vääristynyt?

Mä näen kritiikin niin, että aika moni klassinen 70-luvun ikoniyhtye yritti, ja osa onnistuikin, pilata tuotantonsa taikinajuuren ottamalla disco-, pop - ja syntikkavaikutteet musiikkinsa keventäen soundimaailmaa tarpeettoman paljon. Alice Cooper alkoi flirttailemaan liikaa pumpulipopin kanssa, AC/DC teki tukkoisesti kolisevan Fly On The Wallin, Aerosmith hävitti rosoisen otteensa ihan hiiviskelyksi, ZZ Top teki rahaa kun pääsi syntetisaattoreillaan taivaskanaville ja Nazarethin raa'asta skottirockista tuli yhtäkkiä jotain Lea Lavenia. Deep Purple ei ollut myöskään poikkeus, vaikka siloteltu Perfect Strangers toimikin tavallaan kuitenkin "raskaudessaan", ei ihan diskopallo-osastoa mutta melkein. Led Zeppelin ei onneksi ehtinyt tehdä laajalti kasarituotantoa ja Lynyrd Skynyrdkin säästyi, toki valitettavan lentoturman takia. Syvässä etelässäkin tosin osattiin, punaniskaisen Molly Hatchetin äijärock oli yhtäkkiä kuin Walt Disneyn elokuvan lopputeksteistä. Mollykin toki sammutti tulipalon ennen kuin oli liian myöhä. Luojan kiitos. Ja siis kaikista lojaalisin omalle tuotannolleen, rasvaiselle paalujunttarockille, kunniaa tekevä rokkikone Status Quo meni flirttailemaan jonkun iskelmäpopin kanssa, ei voi uskoa vieläkään. Onneksi Francis Rossi säikähti itsekin ja kolmisointuun palattiin kiireen vilkkaan. Jotain peruuttamatonta oli kuitenkin jo tapahtunut; Radio Nova otti In The Army Now:n soittolistalleen.

Bändit toki laajentivat fanikuntaansa, tekivät rahaa ja seurasivat trendejä hakien uusia tuulia palatakseen vain vanhaan kuka minkäkin mutkan kautta. Kuitenkin Classic rock yhtyeistä puhuttaessa ymmärrän väitteet että 80-luku oli katastrofaalista aikaa. Jos siis tuttavuus näiden bändien musan kanssa tehtiin 70-lukulaisen katalogian kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mä näen kritiikin niin, että aika moni klassinen 70-luvun ikoniyhtye yritti, ja osa onnistuikin, pilata tuotantonsa taikinajuuren ottamalla disco-, pop - ja syntikkavaikutteet musiikkinsa keventäen soundimaailmaa tarpeettoman paljon.

No onhan tuossa aika paljon asioita mitkä ovat voineet vaikuttaa siihen että on lähdetty etsimään uusia latuja, a) vanhan meiningin hiipuminen siihen että keikkapaikat ovat olleet puolityhjiä, b) biisien tekemisen vaikeus ilman uusia virikkeitä, c) ylellisen elämäntyylin rahoittamisen vaikeus marginaalipiireissä pysyen, d) managementin antama paine hittien syntymiseen ja levyjen myymiseen ja e) MTV:n videorotaatioon pääseminen ei välttämättä onnistunut ilman yleisön runsasta kosiskelua.

Markus Selin sanoi aikanaan että ''huono elokuva ei ole taide-elokuva, se on huono elokuva''.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
No onhan tuossa aika paljon asioita mitkä ovat voineet vaikuttaa siihen että on lähdetty etsimään uusia latuja, a) vanhan meiningin hiipuminen siihen että keikkapaikat ovat olleet puolityhjiä, b) biisien tekemisen vaikeus ilman uusia virikkeitä, c) ylellisen elämäntyylin rahoittamisen vaikeus marginaalipiireissä pysyen, d) managementin antama paine hittien syntymiseen ja levyjen myymiseen ja e) MTV:n videorotaatioon pääseminen ei välttämättä onnistunut ilman yleisön runsasta kosiskelua.

Markus Selin sanoi aikanaan että ''huono elokuva ei ole taide-elokuva, se on huono elokuva''.

f) unohtivat täysin ammatilliset ja musiikilliset juurensa siinä missä entisen fanikuntansakin. Jos pyörä ei ole rikki, älä korjaa sitä.

Mutta tosiasioitakin mainitsit. Hommaan liittyi vielä sitäkin, että montaa bändiä vedettiin höplästä mitä järjettömimmillä sopimuksilla ajatellen levy-yhtiöitä ja kun managerit näkevät rahan, eivät he mieti että asettuuko tämä yhtyeen edustamaan brändiin tai linjaan. Steven Tyler voihkimassa ballaadeja, kaikki hyvin ja kassakone kilisee. Toimii tämä toisinpäin myös. Kirka "erehtyi" laulamaan heviä ja se jos mikä oli taidonnäyte. R.O.C.K on yhä tehosoitossa täällä, iskelmät Kirkalta ei niinkään.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Mä näen kritiikin niin, että aika moni klassinen 70-luvun ikoniyhtye yritti, ja osa onnistuikin, pilata tuotantonsa taikinajuuren ottamalla disco-, pop - ja syntikkavaikutteet musiikkinsa keventäen soundimaailmaa tarpeettoman paljon. Alice Cooper alkoi flirttailemaan liikaa pumpulipopin kanssa, AC/DC teki tukkoisesti kolisevan Fly On The Wallin, Aerosmith hävitti rosoisen otteensa ihan hiiviskelyksi, ZZ Top teki rahaa kun pääsi syntetisaattoreillaan taivaskanaville ja Nazarethin raa'asta skottirockista tuli yhtäkkiä jotain Lea Lavenia. Deep Purple ei ollut myöskään poikkeus, vaikka siloteltu Perfect Strangers toimikin tavallaan kuitenkin "raskaudessaan", ei ihan diskopallo-osastoa mutta melkein. Led Zeppelin ei onneksi ehtinyt tehdä laajalti kasarituotantoa ja Lynyrd Skynyrdkin säästyi, toki valitettavan lentoturman takia. Syvässä etelässäkin tosin osattiin, punaniskaisen Molly Hatchetin äijärock oli yhtäkkiä kuin Walt Disneyn elokuvan lopputeksteistä. Mollykin toki sammutti tulipalon ennen kuin oli liian myöhä. Luojan kiitos. Ja siis kaikista lojaalisin omalle tuotannolleen, rasvaiselle paalujunttarockille, kunniaa tekevä rokkikone Status Quo meni flirttailemaan jonkun iskelmäpopin kanssa, ei voi uskoa vieläkään. Onneksi Francis Rossi säikähti itsekin ja kolmisointuun palattiin kiireen vilkkaan. Jotain peruuttamatonta oli kuitenkin jo tapahtunut; Radio Nova otti In The Army Now:n soittolistalleen.

Bändit toki laajentivat fanikuntaansa, tekivät rahaa ja seurasivat trendejä hakien uusia tuulia palatakseen vain vanhaan kuka minkäkin mutkan kautta. Kuitenkin Classic rock yhtyeistä puhuttaessa ymmärrän väitteet että 80-luku oli katastrofaalista aikaa. Jos siis tuttavuus näiden bändien musan kanssa tehtiin 70-lukulaisen katalogian kanssa.
Lainaan koko tekstin, koska se on alusta loppuun puhdasta asiaa. Olen toki ollut kanssasi monet kerrat musiikkiasioissa ennenkin samaa mieltä, mutta yllä kirjoittamasi on niin hyvin kirjoitettu ja perusteltu, ettei paremmasta väliä.

Jokainen tietysti katsoo 1980-luvun musiikillista loppusaldoa etupäässä niiden artistien ja lajityyppien kautta, jotka ovat tai ovat olleet oman huomion kohteena. Kotimaisessa rockiin kallellaan olevassa populaarimusiikissa tapahtui kyllä paljon sellaista, mikä ei millään lailla liity angloamerikkalaisen classic rockin hetkelliseen alennustilaan 1980-luvulla. Kuten @Kilgore Trout totesi, niin moni kotimainen artisti teki 80-luvulla hienoa tavaraa, ihan kaikkea muuta kuin muovista aaooärrää ja DX-seiskaa. Kauko Röyhkän olisin maininnut vielä erikseen, Kaukon 80-luvun saldo oli todella vahva. Ja tietysti mahtavaa musiikkia on tehty myös tuolloin, ja koko ajan, ympäri maailmaa. Valtavirtojen liepeillä 80-luku sai kuitenkin Pavlikovskin mainitsemia muotoja, kun monet 60- ja 70-luvulla mainetta niittäneet artistit koettivat sopeuttaa uudempaa tuotantoaan ajan henkeen.

Jotkut kaiketi onnistuivat 80-luvulla poppisoundien kanssa, sekä kaupallisesti että jopa taiteellisesti. Otetaan nyt yhtenä esimerkkinä Rush. En tosin ole arvostanut Rushin synasävyisimpiä 80-luvun albumeja paljoakaan, mutta onhan niillä paljon ystäviä ihan vakavasti musiikkiin suhtautuvien keskuudessa. Pitää myös lisätä, että Power Windows ja Signals, esimerkiksi, pitävät sisällään erinomaisia sävellyksiä, vaikken niiden soundeista ja maneereista niin ihmeemmin pidäkään koko Rush-katalogiin suhteutettuna. Ei Geddyn, Alexin ja Neilin tarvitse tuon aikakauden tekeleitään väheksyä, vaikka moni muu artisti omia vastaaviaan hyvästä syystä häpeää, ja vielä useamman pitäisi ymmärtää niin tehdä.

Status Quo teki In the Army Now´lla kyllä hyvää tiliä, vaikka biisi ja se koko levy olivat ihan suttapaskaa. Francis Rossilla on ollut aina käsittämätön kyky luoda eri aikakausina hittikappaleita, ja onnistui se ”väärälläkin” tavalla. Tuon levyn myötä yhtyeeltä meinasi tosiaan kadota koko identiteetti, mutta siinä mielessä albumi teki tehtävänsä, että yhtye sai uutta yleisöä, josta osa kiinnostui myös yhtyeen muustakin tuotannosta.

Muutamat progeaktit heittäytyivät 80-luvulla oikein turvalleen poppiskeneen. Genesis teki levykaupalla järkyttävää radiopoppia, mutta paskanko väliä hienon progepumpun kuohinneelle Collinsille, kun jengi osti levyjä rekkakuormittain. Toinen progekolossi Yes oli koko 80-luvun täysin hukassa (ja monen mielestä senkin jälkeen, lukuun ottamatta klassikkokokoonpanolla tehtyjä kiertueita 2000-luvulla), mutta taloudellisesti Owner of a Lonely Heart oli yhtyeelle tärkeä juttu. Kiitos lyhyesti Yesissä toimineen Trevor Rabinin, biisiaihiosta tekaistiin hävyttömän populistinen kasaripoppikipale, joka jäi myös bändin eri inkarnaatioiden keikkasettiin suunnilleen pysyvästi. Inhoan sitä kappaletta ja koko 90125-levyä syvästi, tosin Big Generator oli vieläkin kehnompi...
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Inhoan sitä kappaletta ja koko 90125-levyä syvästi, tosin Big Generator oli vieläkin kehnompi...
Parikymppisenä olin niin ehdoton proge-fani, että nämä poppihommat eivät kiinnostaneet pätkääkään. Inhosin myös kovasti Owner of -biisiä, enkä välittänyt edes nauhoittaa levyä kasetille, ostamisesta puhumattakaan. Viime vuonna latasin sen piruuttani Spotifystä, ei ole itse asiassa yhtään hullumpi levy... Sen sijaan Genesiksen Invisible Touch ei sytytä vieläkään. Pari ok biisiä, loput kakkaa.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan tuo aika hassu ajatus että 80-luku rockin kannalta olisi jotenkin muovinen/teennäinen vuosikymmen. Sieltä on syntyisin esimerkiksi Appetite for Destruction ja Ace of Spades pari mainitakseni.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Onhan tuo aika hassu ajatus että 80-luku rockin kannalta olisi jotenkin muovinen/teennäinen vuosikymmen. Sieltä on syntyisin esimerkiksi Appetite for Destruction ja Ace of Spades pari mainitakseni.

Totta tämäkin,70-luvulla levyttäneistä vanhan polven bändeistä Motörhead piti laatuvaatimuksensa kohtalaisen korkeilla pieteeteillä ja oikeastaan Lemmyn joukko-osastot loivat nahkansa 80-luvun tuotannolla. Poikkeus vahvistaa säännön omissa arvomaailmoissani juuri Motörheadinkin ja ehkä Black Sabbathin eri versioiden kohdalla näistä 70-lukulaisista, vaikka Gillanin ajan Sabbath oli hirveää ja juuri tuota kasarikohellusta.
 
K

Kiekkokatsoja

80 luvun rock, oli muutoksen aikaa. Musiikissa oli mukana 70 luvun elementtejä, mutta mukaan tuli kaupallisuus. Tähän kaupallisuuteen syyllistyivät monet bändit. Musiikkivideot olivat uusi tapa kaupallistaa musiikkia.
Tämä kaupallisuus, ja musiikin muuttuminen teki tilaa todella monille uusille bändeille, ja musiikkityyleille. Eli hyvääkin tuli.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Jotkut kaiketi onnistuivat 80-luvulla poppisoundien kanssa, sekä kaupallisesti että jopa taiteellisesti. Otetaan nyt yhtenä esimerkkinä Rush. myös yhtyeen muustakin tuotannosta.

Muutamat progeaktit heittäytyivät 80-luvulla oikein turvalleen poppiskeneen. Genesis teki levykaupalla järkyttävää radiopoppia, mutta paskanko väliä hienon progepumpun kuohinneelle Collinsille, kun jengi osti levyjä rekkakuormittain. Toinen progekolossi Yes oli koko 80-luvun täysin hukassa (ja monen mielestä senkin jälkeen, lukuun ottamatta klassikkokokoonpanolla tehtyjä kiertueita 2000-luvulla.

Oivallista pohdintaa, en tosiaan tekstissäni muistanut sivuta progressiivisen rockin edustajistoa. Yhtä lailla hekin onnistuivat saamaan tuotantonsa tärviölle. On jopa aikamoinen suoritus saada nukkaisesta ja pieruisesta progesta yhtäkkiä massoja keräävää nuorisomusiikkia samplereilla, sekvenssereillä ja rumpukoneilla. Onnistuivatpa mokomatkin. Tiedän paljon vakavasti roots - musaan suhtautuvia alan harrastajia, jotka lähes hylkäsivät koko skenen moisen kummeli-meiningin takia ja toisaalta löysivät fuusiojazzia, bluesia ja vastaavaa, jotka olivat kuitenkin ne sentäs joitakin poikkeuksia lukuunottamatta varsin immuuneja kimeille kosketinsoittimille.

Mutta tosiaan. King Crimsonkin myi sielunsa hetkellisesti kaupallisille markkina - ja managerivoimille ja heidän pitkän elämäntyönsä heppoisimmat työnäytteet näkivät kasarilla päivänvalon. Eikä Ian Anderssonkaan voi tässä vaiheessa vedota perinnevetoisen progen jatkuneen kohtalon vuosikymmennellä, vaan rumpukonetta ja ihmeellistä folk-hapatusta nähtiin Tull-talliltakin tuolloin. Kuin onnenkaupalla sentäs Emerson, Lake & Palmer vedettiin kuin ihmeen kaupalla telakalle juuri ennen kasariharakoiden raakkumista 1979 Carl Palmerin toimesta ja sattumaa vai ei, mutta Gary Brookerkin onnistui säilyttämään 80-luvulla Procol Harumin maineen säästämällä yhtyeensä nähdyiltä hiuslakan tuoksuisilta glam-levytyksiltä. Brooker teki sooloa eikä niistä mitään mainetekoja syntynyt, mutta olisipahan ollut näky, kun Brooker olisi härvännyt syntikan takana tulkitsemassa Harum-ikivihreitä hiuskuontalo tupeerattuna.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Heart oli kanssa mielenkiintoinen tapaus tuon tyylin- ja saundinvaihdoksensa kanssa; eipä tarvitse kuin verrata Barracuda-hitin aikaista tuotantoa koko Robert John ”Mutt” Langen tuottamaan 1990 ilmestyneeseen Brigade-albumiin, noiden kolmen 80-luvun loppupuoliskon rieskan myydessä yhteensä jonkun 10 miljoonaa kappaletta. Toki Ann Wilsonin lauluääni yksistään riittää jo pitkälle, mutta iso oli muutos joka tapauksessa.

Rushia täällä jo sivuttiinkin; siinäpä oli tosiaan eräs maailman parhaista bändeistä riippumatta siitä, minkälaista aikakautta eleltiin. Kaikki toimi ja uusiutuminen onnistui aina tarvittaessa hienosti.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Rushia täällä jo sivuttiinkin; siinäpä oli tosiaan eräs maailman parhaista bändeistä riippumatta siitä, minkälaista aikakautta eleltiin. Kaikki toimi ja uusiutuminen onnistui aina tarvittaessa hienosti.
No ei nyt sentään liioitella. Hold Your Fire on sitä cover-levyä lukuunottamatta Rushin viimeinen kelvollinen levy. Livenä toki huikea tuonkin jälkeen, mutta biisikynä tylsyi pahasti sanoituksia myöten. Aika kuraa kasarin jälkeen.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
No ei nyt sentään liioitella.

No ei nyt sentään vähätellä. Ehkeivät tuotokset ole olleet sitä intohimoisinta ja virtuoosimaisinta Rushia ja kyllähän esim. 2000-luvun levyistä kuulee, että isoimmat hiet on valutettu jo elämäntyön eteen, mutta Vapor Trails, Snake&Arrows ja Clockwork Angels ovat kypsään ikään ehtineiden progesaurusten kuranttia kädenjälkeä moderniin tyyliin. Kyllä sinne kaikkiin albumeihin mahtuu niitä heti unohduksiin jääviä väliinputoajia, mutta kyllä materiaalista Rush - musiikin raaka-aineet kuulee. Mielestäni Clockwork näistä vahvin kokonaisuus, mutta kuka tykkää mistäkin toki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös