Lauantaina pitäisi toteutua taas yksi allekirjoittaneen elämän mittaisen musiikillisen aikamatkan isoista välipysäkeistä, kun Tukholmassa Tele2:lla metelöi ei enempää eikä vähempää kuin kotkat itse, The Eagles.
The Eagles tekee musiikkia, jota kukaan muu ei osaa tehdä. Ei edes kuudesosaa. Alkuaikojen autenttinen ja harmoninen country-poljento, yhteislaulut ja stemmalaulut, upeat rumpufillit, salpaavaan purevaa, mutta eleetöntä kitarointia, poikkeuksellisia laulumelodioita ja päälle ylhäisen aatelista sävellystaitoa ja biisinteko taitoa. Eaglesit jatkoivat 60-70 luvun vaihteessa siitä mihin moni pienempi kantrin kylväjä yhtyeineen jäi eli se onnistui jalostamaan pienten piirien juurikantrin miljoonia myyväksi country-popiksi, mikä kelpasi isolle yleisölle kuin Tokmannin ämpärit. The Eagles on ollut aina tällaisen kantripuolen Kiss. Mahtavia muusikoita, mutta samalla tautisen kovia bisnes-miehiä eikä syyttä suotta yhtye ole saanut kylkeensä melko arvokkaan yhtyeen mainetta. Charmanttimaisesti ikääntyneiden puvuntakki ja housut - muusikoiden tyylikkyyden takana on myös ilkeitä kohuja, riitoja, päihteitä, oikeuskäyntejä ja kuolemakin on kohdannut ja bändin ura on keikkunut kuin eno veneessä, mutta aina on takaisin tultu, milloin milläkin projektilla.
Ikoninen lineup on tottakai Meisner, Felder, Leadon, Henley, Frey ja siis ekat levyt tehtiin ilman Don Henleyn tavattoman upeaa laulua ja rummutusta. Vaan niinpä on, että lauantaina lavalle nousee heistä vain yksi. Don Henley. On siellä yksi Freykin, Deacon Frey. Ikoninen isä Glenn lähti yläkerran kantrisaluunoille muutama vuosi takaperin, tuo yksi määrätietoisimmista, laulutaitoisimmista ja sävellystaitoisimmista muusikoista mitä on koskaan nähty. Ehkä symbolisesti puolet The Eaglesista katosi tuolloin, mutta poika Frey edustaa lähintä verenperintöä mitä lavalle voidaan saada ja eipä Joe Walshia ja Timothy B. Schmittiä voi sanoa tulokkaiksi, molemmat saatiin remmiin mukaan jo 70-luvulla, kun väkeä alkoi orkassa vaihtua. Tietyllä tapaa hengissä olevista kotkista saisi vielä jonkinlaisen toisenkin The Eagles - inkarnaation aikaiseksi, mitä en toki haluaisi nähdä eli Meisner, Leadon ja Felder. Terveys kai hieman em. reistaillut, joten nykystatuksesta ei ole tietoa.
Joka tapauksessa on hyvin perusteltua käyttää edelleen The Eaglesin nimeä, koska siihen on juridiset ja musiikilliset perusteet, Schmitt ja Walsh ovat yhtä lailla korkeakoulun jäseniä. On siellä nykyisessä kokoonpanossa muuan modernin kantrin jonkinlainen kiiltokuva Vince Gillkin ja niin kovan sarjan muusikko kuin hän onkin, minulle hän on vain oikeastaan töissä The Eaglesissa, mutta sopinee toki kuvioon. Eagles - soundiin on sopinut aina moni tekijä erityisesti livenä. Felderhän sai katkerasti monoa 2001 juuri ennen Suomen keikkaa ja tuosta jatkui pitkät tappelut biisien oikeuksista leirien Felder - Frey välillä ja liekö Frey vei hautaan asti jotain riitoja, mutta ilmeisesti aika sulassa sovussa oltiin kai Felderin puolelta viimein. Näin tarina kertoo.
Kuten moni muukin 70-luvun rokkikone, The Eagleskin löi lämän pohjaan heti 70-luvulla ja kaikki ladattiin tiskiin heti niin soitannollisesti kuin biisinkirjoitus - mielessä. Se oli käytännössä levy per vuosi ja livenä purkkiin ja keikalle.
Eagles, Desperado, On The Border, One of these nights, Hotel California, The Long Run.........The Long Road Out Of Eden ja.....eikun ei ollutkaan enempää. Aivan satumaisen kuranttia ja jykevää kallioperää koko materiaali, mutta toki On The Borderilla jo vähän notkahti ettei mene ihan fanipoikamaiseksi. Tequila Sunrise, Hotel California, Desperado, Take It Easy, One Of These Nights, Witchu Woman...kaikissa kappaleissa on joku omanlaisensa detalji ja tarttumapinta, josta kuulee että ammattimiehet ovat asialla, mutta edelleen Eaglesin musasta löytää aina vain jotain uutta. Ihan saakelin asianmukaisesti tuotettua musaa jo silloin, vaikka lujaa meni ja pojat vähän hotellihuoneita hajotteli ja koksua kenties nappaili. Noh, ne niistä. Eaglesit eivät onneksi levyttäneet 80-luvulla virallisia pitkäsoittoja, ehkä historian valossa yhtyeen status ja habitus olisi saattanut olla muuta. Comeback tapahtuikin 90-luvun puolivälissä.
Yhtä kaikki. The Eagles on ennen kaikkea laulubändi, vaikka virtuoosimaisia muusikoita lava on pullollaan. Harvan yhtyeen kohdalla musiikki vie mennessään. Yhtye on kuuluisa siitä, että biisit vedetään suoraan kuin levyltä, improvisoinnille ei ole jätetty varaa. Liekö häijymieliset puhuisivat playbackistakin. Tuo on varmasti kuulijasta riippuvainen asia, että laskeeko hyväksi vaiko huonoksi. Minä olen tarpeeksi turhanpäiväisiä hevisooloja saanut nauttia aiemminkin läpi vuosikymmenet ja saan varmaan nauttiakin, joten siistimpää kokonaisuutta tervehdin ilolla. En tiedä olenko väärässä, mutta alkaa olla viimeisiä aikoja nähdä The Eagles. Ilmeisesti 2007 julkaistu Eden - levy kai jäisi vikaksi teokseksi, ei toki hoopompi levytys lopettaa jos näin on. Suomessa The Eagles on käynyt 2001 Helsingissä ja Turussa sekä 2009 Helsingissä. Kaikki onnistuin missaamaan, mutta nyt kun eivät tulleet tänne huutokauppakeisarin valtakuntaan, niin mennään länsinaapuriin. Ja kamerat kiinni, siitä mainitaan tiukasti jo piletissä, tämäkään ei ole uutta.
Sinne he nousevat lauantaina, kovien kohujen Rock And Roll Hall of Fame - legendat, joista moni luulee tietävänsä vaan ei oikeasti tiedäkään, vain musiikki puhuu puolestaan.
Loppuun hieman historiikkia Ylen elävän arkiston turvin:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/19/eagles-liisi-pitkaan-rocktaivaalla
Eaglesien dokumentti kannatta katsoa, siinä asiat avautuvat huomattavasti selkeämmin, tai ainakin yhtyeen kuvaa linjataan eri näkökulmista. Lisäksi suomenkielinen The Eagles - kirja on ihan kuranttia kamaa, mitä nyt vähän heppoista suomennosta aika ajoin, mutta tuo tuskin kellekään yllätyksenä tulee.
Isosti suosittelen tutustumaan yhtyeeseen, jos ei vielä(kään) ole tuttua kauraa nämä veljet. Tilauksessa on paljon muutakin kuin yksi Hotel California, joka toki on majesteetillisessa asemassa eikä suotta. Vaikeata, hyvin vaikeata musaa. Äläkä pelkää sanaa 'kantri', pinnan alta löytää ajatonta neroutta josta on ammentanut yksi jos toinenkin viereisen skenen kilpaveli/sisko.
...ja se Kiss olisi ollut myös Hyvinkäällä ketjun aiheeseen sopien. Piru vie, no nyt jää toisen jenkkilaivan varjoon heidän näytös.
yle.fi
www.oxfordmail.co.uk