01.01.2012 Uusi tupakkalaki voimaan.

  • 35 387
  • 192

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Jos tuota lukee kuin piru raamattua, niin nuohan kaksi lukua pitäisi laskea yhteen. Jos epäsuorat kustannukset ovat isommat kuin verotulot ja suorat kustannukset puolet verotuloista, niin silloin yhteenlasketut kustannukset ovat puolitoistakertaiset suhteessa verotuloihin.

Mutta sitten pitää huomioida se, että tupakoitsija kuolee aika paljon aikaisemmin ja näin ollen säästää elämänsä loppupäästä huomattavia summia rahaa valtiolta.
 
Itse olen kyllästynyt tähän tupakan ja alkoholin veronkorotuksiin ja varsinkin tähän tupakat piiloon kampanjaan. Tupakat hankitaan konttikentältä Sergeiltä huokeaan verovapaaseen hintaan ja alkoholit saa eestiläisiltä rakennusmiehiltä.

Nytkin juuri kävin vetämässä verovapaat sauhut pihalla ja nyt suussa lepäilee verovapaa nuuska. Itse lopetin verollisten tupakkatuotteiden käytön 1.1.2012.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Pitää muistaa että jos puhutaan tupakoinnin haitasta kansantaloudelle niin tämä ei ihan päde, koska jokainen suomalainen ei ole valtion hommissa. Valtiolle on oikeastaan tälläkin tavalla katsottuna parempi että ihmiset polttavat, koska työnantajat joutuvat palkkaamaan enemmän työntekijöitä noiden "tuottamattomien" tupakoitsijoiden lisäksi, eli taas tulee enemmän verorahoja valtion kassaan.
En tiedä talousasioista juuri mitään, mutta minusta valtiontalous ja kansantalous ovat eri asioita.
 

JHOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Työskentelen toisinaan kassalla, ja tähän lakiin liittyvä kitinä on karannut käsistä. Toki suomalaisen on aina valitettava ensin sen kummemmin positiivisia puolia ajattelematta, mutta silti.

Meillä homma toimii niin, että asiakas sanoo ääneen mitä haluaa, minä kerron numeron. Jos joku ei tiedä mitä polttaa tai haluaa, annan käteen valikoimamme listan. Listan selailun jälkeen asiakas kertoo edelleen mitä haluaa, jonka jälkeen minä kerron valittua tuotetta vastaavan numeron. Harva tuota listaa kuitenkaan tarvitsee, ensimmäisellä tai viimeistään parilla seuraavalla toiveella pitäisi natsata kaupan valikoimiin. Meidän kaupassa polttamattomia työntekijöitä on autettu niin, että savukkeiden virallisten nimien saarekkeen vieressä on lista kunkin tuotteen yleisimmästä käytetystä puhekielisestä ilmauksesta.

Tänään sain kokeilla tätä ensimmäistä kertaa, ja rehellisesti sanoen asian hoitaminen vei muutaman sekunnin aiempaa kauemmin. Jo nyt yli puolet muistivat oman numeronsa. Mitä tulee sählääviin vanhuksiin, niin olettaisin heidän tietävän oman merkkinsä, ja tämän numerotaulun jopa selkeyttävän hahmottamista verrattuna siihen kuvasokkeloon.

En allekirjoita uutta lakia täysin, mutta ymmärrän kyllä miksi se on tehty. Ihmisen itsemääräämisoikeuksista lätiseminen on ihan pelkkää paskaa, tässä maailmassa on moni muukin vähäpitoisempi asia kokonaan tai vain osittain kielletty. Miksen saa juoda julkisella paikalla alkoholia, vaikka kotona ja puistoissa saan kiskoa huoletta? Miksen saa juoksennella Aatamin-asussa lenkkipolulla, sillä kyllähän Lissut ja Timot ovat nähneet alastomia aikuisia muuallakin?

Eniten ärsyttää tämä käytännön seikkoihin liittyvä valitus, sillä eihän toi nyt nin hankalaa oikeasti ole.

Jotenkin ihan käsittämätöntä kuulla aikuisten ihmisten suusta "itsehän en osta savukkeitani enää kuin kymmenen kilometrin päästä kioskista, ettei minun tarvitse painaa yhtäkään numeronappulaa" tai "tästä lähtien ostan vain verovapaata tupakkaa". Ihan yhtä lailla siellä kioskissa tai lähikaupassa joudut avaamaan suusi kuin isommassakin marketissa. Cittareissa ja Rismoissa vain joudut painamaan numerotaulua suusi avaamisen jälkeen. Iso juttu?

Eihän se nyt oikeesti voi olla niin vaikeeta.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Ihan perseilyä ja ihmisten kiusaamista tämä on. Ei ollut mukava olla kaupassa kun kaksi edellä olevaa vetivät tuon saman rumban. Kassatäti oli kuin alikersantti armeijassa.

Eniten vituttaa se, että sitten tulevan nämä valituksiin reagoivat valittajat ja kertovat, että väärin valitettu.

JHOL voikin sitten listata ne positiiviset puolet mitä tästä pelleilystä koituu. Luultavasti vain se, että kassat ainakin tässä aluksi pääsevät purkamaan paskan ja uuvuttavan työnsä hedelmät asiakkaisiin.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Jos joku ei tiedä mitä polttaa tai haluaa, annan käteen valikoimamme listan.

Ja tuohan on sitten laitonta, mutta kai sen myyjänä tiesitkin?
Olis edes samat numerot joka kaupassa ja pidettäisiin ne koneet täytettyinä, mutta kun kumpikaan ei päde, menee täysin pelleilyksi.
Mä odotan sitä hauskuutta, kun oluen myynti siirtyy samanlaisten numerolappujen taa.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luultavasti vain se, että kassat ainakin tässä aluksi pääsevät purkamaan paskan ja uuvuttavan työnsä hedelmät asiakkaisiin.
Enemmän tässä käy sääliksi kassatyöntekijöitä, kun asiakkaat pääsevät purkamaan paskan ja uuvuttavan elämänsä hedelmät työntekijöihin, joilla ei ole tähän idioottimaiseen lakiin osaa eikä arpaa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Olen tänään miettinyt, että miten voisin auttaa tupakoivia ystäviäni näinä vaikeina, synkkinä aikoina. Ideoin sellaisen session, johon kaikki tupakoivat osallistujat voisivat tuoda paikalle nipun vanhoja ostoskuittejaan. Näistä kuiteista ihmiset voisivat koittaa kaivella tietoa siitä, että minkä merkkisiä tupakoita he ovat aikaisemmin polttaneet ja kirjoittaa nämä suosikkitupakkimerkkinsä listaan ja vielä mieleisyys-järjestykseen. Näitä listoja osallistuvat voisivat sitten vertailla ja pohtia eri merkkejen paremmuutta yhdessä tuumin.

Jos paikalla olisi joku teknisesti valveutuneempi yksilö, niin nämä listat voisi ihan tulostaa printterillä ja ehkä lopuksi laminoida, kuten ala-asteen koulukirjat jotteivat ne kulu lompakossa kovassakaan käytössä. Näin tupakoitsijoilla olisi aina kauppaan mennessään valmiina lista esim kymmenestä suosikkimerkistään. Tästä listasta he voisivat luetella merkkejä järjestyksessä, kunnes joku tuote saletisti natsaisi kaupan valikoimaan ja ostotapahtuma onnistuisi.

Näin ei kenenkään tarvitsisi joutua jonossa kiusalliseen tilanteeseen kun sitä omaa vakiomerkkiä ei löydykään ja pitää alkaa kylmiltään miettimään tai arvailemaan jotain korvaavaa tuotetta.
 

vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Ja tuohan on sitten laitonta, mutta kai sen myyjänä tiesitkin?
Olis edes samat numerot joka kaupassa ja pidettäisiin ne koneet täytettyinä, mutta kun kumpikaan ei päde, menee täysin pelleilyksi.
Mä odotan sitä hauskuutta, kun oluen myynti siirtyy samanlaisten numerolappujen taa.

Tiedattehan te myos kuinka naurettava alkoholilaki on, varsinkin jos sita toteutettaisiin kirjaimellisesti ravintoloissa? Eikohan tassakin tapahdu ihan taysin samalla tavalla, kirjoitettu laki on erilainen kuin sen toteuttaminen.

Voiko ihmiset oikeasti itkea nain pienesta asiasta nain paljon?
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Ihan yhtä lailla siellä kioskissa tai lähikaupassa joudut avaamaan suusi kuin isommassakin marketissa. Cittareissa ja Rismoissa vain joudut painamaan numerotaulua suusi avaamisen jälkeen.
Paitsi että ei se niin mene.

Nyt sinun pitää tietää se koko rimpsu eli vaikkapa L&M Full Flavor. Ei käy että "se sininen L&M". Tai että "näytäs niitä sinisiä askeja".
 

JHOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Ja tuohan on sitten laitonta, mutta kai sen myyjänä tiesitkin?
Olis edes samat numerot joka kaupassa ja pidettäisiin ne koneet täytettyinä, mutta kun kumpikaan ei päde, menee täysin pelleilyksi.
Mä odotan sitä hauskuutta, kun oluen myynti siirtyy samanlaisten numerolappujen taa.

Ei muuten ole. Laitonta on kertoa ääneen valikoimasta tai antaa käteen lista, jossa lukee merkki-sitä vastaava numero -yhdistelmä. Meillä on toinenkin lista, jonka saa antaa asiakkaalle.

Halmeelle:
Kyllä se riittää että sanot sininen L&M. Kuten sanottua, meidän listassa ainakin lukee kaikkien röökien virallisten nimien vieressä yleisin käytetty nimi.

Ja jos teitä saa vituttaa laki, miksei minua saisi vituttaa asiasta kitisijät? Lähinnä tulin kertomaan, miten tämä laki käytännössä toimii. Varmasti siinä vaiheessa kun asiaan rutinoituu, ne hitaammatkin kassatyöntekijät onnistuvat toimissaan ilman vitutusta tai hidastelua.
 

Kapo

Jäsen
Siis onko merkki-numero -tyyppisen listan näyttäminen asiakkaalle kiellettyä? Eli jos joku sattuu valikoimalistaa syystä tai toisesta tarvitsevan niin senkin jälkeen pitää kassan vielä arpoa numero muistista/omasta listasta. Mitäs etua tuolla saavutetaan?

Omia kokemuksia itsemääräämisoikeuteni rajoituksista on nyt pari kappaletta. Lähi-ärrällä kassan takana olevan röökikaapin ovi oli kiinni, sen sai näppärästi auki sanomalla merkkinsä kassatytölle ja kääryleet ilmestyivät käteen yhtä nopeasti kuin ennenkin. Alepassa käytössä on jo iät ja ajat ollut systeemi jossa röökit ovat kassan yläpuolisessa hyllyssä poissa näköpiiristä muutenkin. Sanomalla merkkinsä sai tupakit sieltäkin.
 
Viimeksi muokattu:

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
Jos tämä lakiuudistus auttaa siihen, että kassahenkilö voi minulle myydä savukkeita kysymyksellä "laita yksikköhinnaltaan halvinta metholsavuketta aski, kiitos" niin bueno. Muuten tilaan tupakkani Kanarialta 6€/kartonki (3c/savuke) Suomen törkeään 20c/naula hintaan verrattuna 7€ kuljetuskustannukset parinkymmenen kartongin tilauksesta ovat pähkinöitä. (Panisin tähän mainoslinkin, jos uskaltaisin, mutta en tiedä tupakoivatko modet)

EU:n sisäiset nettitilaukset varmasti lisääntyvät taas tämänkin päätöksen myötä. Tähän topikkiin tämä liittyy siten, että meidän täällä ei pitäisi tehdä näitä päätöksiä yksin, vaan painostaa EU:ta yhtenäiseen politiikkaan. Englannissa jo yli puolet käytetystä tupakasta on salakuljetettua, kiitos veropolitiikan.

t. hanu
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Tehän voisitte kustantaa nuo turvakaukalotkin, kun asiat noin pahasti ahistaa

Voisit antaa vinkkejä, miten Koistinen myydään kahteen kertaan. Teillähän siitä on kokemusta.

Mutta kiitos analyyttisestä annista tähänkin keskusteluun. Pidin erityisesti siitä, että olit nähnyt vaivaa pointtisi todistamiseen.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
EU:n sisäiset nettitilaukset varmasti lisääntyvät taas tämänkin päätöksen myötä. Tähän topikkiin tämä liittyy siten, että meidän täällä ei pitäisi tehdä näitä päätöksiä yksin, vaan painostaa EU:ta yhtenäiseen politiikkaan. Englannissa jo yli puolet käytetystä tupakasta on salakuljetettua, kiitos veropolitiikan.
Mutta eikös ne veroeurot sitten karkaisi kokonaan Eu:n ulkopuolelle? Nyt sinä sentään tuet persaukista Espanjaa, ja sehän on hyvä sinänsä.
Tupakan salakuljetus on tietysti yksi lieveilmiö matkalla kohti tupakoinnin loppumista länsimaissa suuressa mittakaavassa, mutta ei kovin oleellinen, kun ihmiset ennen pitkää tajuavat kuinka pöljää touhua tupakointi on.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Uskotko vakavissasi, että länsimaissa tulee joskus toteutumaan tupakoinnin loppuminen suuressa mittakaavassa?
Minusta meillä on alkoholin kanssa paljon suurempia ongelmia, kuin röökin. Verraten vaikka tähän pikkutytön kuolemaan. Tyyppi tuskin olisi ajanut tyttöä kuoliaaksi, jos olisi vain röökannut dokaamisen sijaan.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Uskotko vakavissasi, että länsimaissa tulee joskus toteutumaan tupakoinnin loppuminen suuressa mittakaavassa?

Uskon ihmiseen, eli kyllä. Asenteet ja käyttömäärät ovat jo suhteellisen lyhyessä ajassa (esim puolessa vuosisadassa) muuttuneet merkittävästi.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mutta eikös ne veroeurot sitten karkaisi kokonaan Eu:n ulkopuolelle? Nyt sinä sentään tuet persaukista Espanjaa, ja sehän on hyvä sinänsä.
Kyllä ja ei. EU:n ulkopuolella ainakin suuressa mittakaavassa tilaaminen on laitonta ja siihen on tullin tehtävä puuttua.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Paitsi että ei se niin mene.

Nyt sinun pitää tietää se koko rimpsu eli vaikkapa L&M Full Flavor. Ei käy että "se sininen L&M". Tai että "näytäs niitä sinisiä askeja".
Onko se nyt sitten niin iso vaiva opetella oma röökimerkkinsä etukäteen ulkoa, jos kerran täydellistä nimeä kassoilla tarvitaan? Netti varmaan auttaa tässä asiassa, jos ei sitä kaivattua nimeä muuten löydy. Kannattaa kirjoittaa vaikka kämmeneen, jos ei muuten muista.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Onko se nyt sitten niin iso vaiva opetella oma röökimerkkinsä etukäteen ulkoa, jos kerran täydellistä nimeä kassoilla tarvitaan?

Puhun nyt yleisellä tasolla, ja onhan se sivustakatsojana harmittanut nähdä millaista palautetta asiaan syyttömät kassahenkilöt saavat.
Itse osaan sanoa "sininen West" melko sujuvasti kuudella eri kielellä, mutta asia ei ole ihan sama jokaiselle. L&M Forward Ultra Menthol on varmaan kiva vääntää jossain perämetsän kaupassa.
 

Kaivanto

Jäsen
Aamulehti ja Ilta-Sanomat olivat eri mieltä.

Tuossa ei IS:n toimittaja ole jaksanut lukea loppuun tätä Aamulehden juttua. Lopussahan sanotaan, että Anttilan kassalla on käsitetty väärin:

Uuden lain vaatimukset ovat herättäneet hämmennystä ja niistä on ollut epäselvyyksiä kaupoissa. Päivittäistavarakaupan lakimiehen Ilkka Poutasen mukaan laki ei ole ihan niin tiukka kuin Kuninkaankulmassa ajateltiin.

– Jos asiakas antaa selvän signaalin siitä, mitä haluaa, voi myyjä kysyä tarkentavia kysymyksiä.

EDIT: Ja nyt kun vaivauduin lukemaan tuon IS:n jutun niin siinähän "sinne päin" pyytämällä sai, mitä halusi.
 

scholl

Jäsen
Kyllähän toi on muiden asiakkaiden vika, jos jollain menee liikaa aikaa kassajonossa. Takanaolevan pitää osata kuumottaa. Kyllä itse ainakin käskytän jo kassaneitejäkin, jos vetävät niitä tuotteita hitaasti. Jos joku ei toimi vauhdilla niin silloin pitää oikeasti ottaa se tilanne haltuun.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos joku ei toimi vauhdilla niin silloin pitää oikeasti ottaa se tilanne haltuun.
Jos esim. "nainen" ei saa kumia rullattua schpilin ylle riittävän nopeaan, on homma otettava haltuun, ilman muuta.

Tarvii vissiin jatkossa kassajonoon mennessä udella edessä olevilta, että ovatko sauhuttelijoita, niin tietää sitten vaihtaa jonoa niin kauan, että pääsee jonkun fiksumman (eli savuttoman) taakse jonottelemaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös