Ässien talous

  • 1 522 583
  • 6 757

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Entäs sitten, vaikka näin olisikin? Itse en ainakaan ole odottanut missään vaiheessa, että Perttula olisi pestissään yhtä kauan kuin Hirsimäki. Kunhan jättää hyvän perinnön seuraajalleen, niin saa mun puolestani lähteäkin parin vuoden päästä uusien haasteiden pariin. Uutta matoa koukkuun vaan ja eteenpäin.
Ei siis mitään, mutta jotenkin toivoisi tähän pestiin jatkuvuutta kun kuitenkin pidän toimitusjohtajan pestiä tärkeämpänä kuin valmentajan pestiä. Varsinkin pienessä seurassa.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei siis mitään, mutta jotenkin toivoisi tähän pestiin jatkuvuutta kun kuitenkin pidän toimitusjohtajan pestiä tärkeämpänä kuin valmentajan pestiä. Varsinkin pienessä seurassa.
Sinänsä tuossa varmaan on ihan pointtia, mutta Ässät ei vaan ole välttämättä kaikille se päätepysäkki uralla. Toisaalta Eevankin kohdalla ollaan ainoastaan spekulointiasteella. Ainakin se on merkki onnistuneesta työstä, jos vientiä on jossain vaiheessa vieläkin kovempii pesteihin (kuten itsekin totesit). Aikoinaan seuraajaa haettaessa pitää vaan analysoida tilanne, missä ollaan seurana ja minkälaisen profiiliin toimitusjohtajaa halutaan työtä jatkamaan.
Taloudesta ja johtamisesta ymmärtäville tämä tuskin tuli yllätyksenä, että alan rautainen ammattilainen tekee ihan eri tulosta kun kuin vanha lätkäjätkä?

Toivottavasti jatkossakin meillä täytetään tietyt pallit laijiscenen ulkopuolelta.

Tarkoitukseni ei ole suolata Hirsimäkeä. Mutta ne realiteetit.
Juuri näin. Hirsimäki piti kulut kurissa. Vaihdos tapahtui oikeaan aikaan, kun Ässät oli viimeinkin hyvän taloutensa ansiosta saanut halliremontin vietyä maaliin asti (joka jonkinlainen tavoite oli Hirsimäelle ollut jo vuosia). Nyt oli aika ruveta myymään.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Olenko väärässä, vai onko ex-toimarimme jälkikasvu heittelemässä kapuloita rattaisiin twitterin puolella. "Kyllä se Perttulakin tietää, ettei sopimuksia pyörittämällä sieltä noustu. Lehdille voi tarinoida mitä haluaa--totuus tulee viä" ja viittaus kasvattajarahoihin.

Ei nyt sillain onko valtaisaa merkitystä, mutta toisaalta ihan mielenkiintosta.
 

Takarauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllähän sekin on totta että halli laitettiin kuntoon ennen Perttulaa. Nyt myynti on ihan eri lukemissa kuin ennen ja niin sen pitää ollakin. Perttulaa pidän kuitenkin kovana osaajana.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Perttula voi raha-asioissa olla vaikka minkälainen guru, mutta en usko muutaman kuukauden toimilla hänen saanen tuollaisen tuloksen. Varsinkin kun tietää minkälainen tuloksentekokone jääkiekkojoukkue ylipäätään on. Kyllä siellä takana on muutakin. Ensi tilikausi on se Eevan näytön paikka, mitään silti ottamatta tältä tilikaudelta pois. Nyt on ainakin pohjaa miltä ponnistaa.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Jotenkin vaan tuntuu kaikesta huolimatta että tämä Eeva on täällä ainoastaan keräämässä kannuksia omalle uralleen.

Siis tottakai hän on! Se nyt on sanomattakin selvää. Ei voi tulla kenellekään yllätyksenä jos nainen sanoi pestin saatuaan ettei edes seuraa lätkää. Tällä pestillä on nimenomaa tarkoitus kerätä kannuksia omalle uralle ja jos ja kun näin käy niin siitä hyötyy tottakai Ässätkin. Oma veikkaus on että 3-5 vuotta Perttula pyörii Ässien toimistolla, sen jälkeen odottaa taas isommat haasteet.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kyllä nyt vaikuttaa siltä, että osaava toimari ollaan saatu. Nyt pitäisi vaan mediankin pysyä housuissaan otsikoidensa kanssa. Ei se Eevaakaan palvele millään tavalla, että sukupuolta ylikorostetaan joka saatanan käänteessä. Itse hän nyt Twitterissä sanoo, että liikevaihdon kasvu on suurin tekijä. Pakkohan sen remontin nyt on näkyä luvuissakin, muuten oltaisiin kusessa. Ja paskassakin. Oli sitten toimarilla munat, pillu tai molemmat.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Missäs kohtaa tuota nyt on ylikorostettu?

Että silleen...

Sukupuolen perusteellahan tupataan käsittelemään suuntaan tai toiseen, ennakkoluuloin ja vähätellen, tai varoen ja silkkihanskoin. Sukupuolen takia sai suuren huomion lähtökohtaisesti, myös voi esim. somessa jossain määrin näkyä miten hälle viestitään, tsemppaavasti.

Mutta toisaalta. Sitten tullaan yksilöön ja persoonallisuuteen. Joku Tepsin Mika Eskola tulee lätkäpuolelta mieleen, joka näkyy jossain määrin vuoropuheluissa tai ns. tavan kansan ulottuvilla. Perttula on vienyt sen vielä askeleen pidemmälle, interaktiivisuudella, seisomalla katsomossa jne. Mikä on rakennettua, mikä aitoa, luultavasti vähän molempia, mutta onhan hän persoonansa ja viestintätapansa puolesta erottuva ammattikehyksessään, mitä lätkään tulee. Tatuoitu hevimetallin ystävä. Sekin yks syy miksi saa paljon huomiota, ei pelkän sukupuolen takia.
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kuinkahan Ässien osakemyynti on mennyt?

Mitään siitä ei ole aikoihin hiiskuttu, mutta kotisivujen perusteella näyttää jatkuvan. Alkoi muistaakseni odotuksia heikommin? Ei sinänsä yllätä. Oli se kampanjan alku Tolkun Olkkuineen niin hämärä, että meni varmasti suurelta yleisöltä täysin yli hilseen :D
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ensi kaudesta luulisi tulevan Ässille aika helposti hyvä taloudellisesti. Juhlakausi, paljon erilaista erikoisohjelmaa ja paljon lauantaipelejä. Kun kulut ja budjetti pidetään maltillisesti kurissa ja nuhteessa niin tappion riski on aika pieni.Toki pelillisesti pitää vähintään sääleihin päästä.
 

Dustwallow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Skellefteå AIK, PoPa und Red Wings
Jotenkin irvokkaasti kuvaa nykyistä Liigakulttuuria, että jopa fanien mielestä on ihan OK, että jengin tavoitteena on "tehdä hyvä taloudellinen tulos ja päästä sääleihin". Binnestähän tää touhu on ollu jo vuosia, mutta välillä tähän herää itsekin ihmettelemään kuinka tää homma voi mennä näin. Syyllistyn itsekin aika ajoin tähän ajatteluun, vaikkei mulla fanina pitäisi olla mitään muuta intressejä kuin Ässien pelillinen menestys, mitä merkitystä talousluvuilla on varsinkaan kun ei ne kuitenkaan pelaajahankinnoissa näy..?
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Talous pitää olla kunnossa jotta voidaan haaveilla pelaajabudjetin nostamisesta = laadukkaammista pelaajista. Jos tappiota tehdään niin on varmaa, että pelaajabudjettia karsitaan ja silloin on entistä vaikeampaa kilvoitella mitaleista. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
 

Dustwallow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Skellefteå AIK, PoPa und Red Wings
Talous pitää olla kunnossa jotta voidaan haaveilla pelaajabudjetin nostamisesta = laadukkaammista pelaajista. Jos tappiota tehdään niin on varmaa, että pelaajabudjettia karsitaan ja silloin on entistä vaikeampaa kilvoitella mitaleista. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Ässillä taisi olla lähihistorian pienimpiä budjetteja ja suurin prosentuaalinen pudotus edelliskauteen verrattuna heti hopeakevään jälkeen 06-07..? Eli ei taloudellinen menestys ainakaan Ässien kohdalla näy pelaajabudjetissa. Eikä tuo nyt ollut edes se pääpointti, kunhan ihmettelin ääneen miten monen fanin mielestä taloudellinen menestys on tärkeämpää kuin urheilullinen. Ei tommosista talousluvuista vielä ysärillä puhutta perusfanien keskuudessa, nykypäivän suuntauksia :)
 

Punakone78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässillä taisi olla lähihistorian pienimpiä budjetteja ja suurin prosentuaalinen pudotus edelliskauteen verrattuna heti hopeakevään jälkeen 06-07..? Eli ei taloudellinen menestys ainakaan Ässien kohdalla näy pelaajabudjetissa. Eikä tuo nyt ollut edes se pääpointti, kunhan ihmettelin ääneen miten monen fanin mielestä taloudellinen menestys on tärkeämpää kuin urheilullinen. Ei tommosista talousluvuista vielä ysärillä puhutta perusfanien keskuudessa, nykypäivän suuntauksia :)

Nyt täytyy muistaa, että Ässillä oli silloin 2006 velkaa hirvittävä määrä, ja ilman tuota hopeakautta HC Ässiä ei välttämättä enää olisi edes olemassa. Eli vaikka silloin sitten tuli rajusti voitollinen kausi, sitä ei voitu suoraan pelaajabudjettiin siirtää, vaan piti lyhentää velkoja. Silloinhan oli vielä pelaajaoikeuksiakin taseessa yms.
Paljon on yhtiö tervehtynyt noista vuosista, vaikka toki nytkin taas velkaa halliremontista.

Mutta nyt voidaan jo puhua oikeasta yhtiöstä, joka tähtää voittoon ja hyvään ja jatkuvaan taloudelliseen asemaan, ei mistään harrastuspohjaisesta yhdistyksestä.

Siksi nykyään taloudellinen menestys on tärkeää, että ainoastaan siten joukkue voi pitkäjänteisesti edes pelata liigassa ja yrittää vielä menestyä. -90 -luvulla palkat olivat aivan merkittävästi pienemmät ja joukkueissa pelasi oman kylän poikia, joista vielä osa ainakin nimellisesti töissä kaupungilla tai paikallisella teollisuuspampulla.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ässät julkaisee tänään viime kauden tilinpäätöksen. Ennätyksellinen liikevaihto ja tulos selvästi voitollinen
 

Tuamas

Jäsen
Reilu 400k€ voittoa, liikevaihto vihdoin taas yli kuuden miljoonan.

Hyviä lukuja ja pelaajabudjetin korottamistakin haetaan, jos loppukesän myynti sujuu.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Halpojen kausarien vaikutus alkoi tänä tilivuonna näkymään ja kunnolla. Liikevaihto kasvoi 700k€ ja se on hurjaa kasvua. Viime vuosi oli hankala, sillä areena oli rempassa ja suurin osa myyntituotoista jäi keräämättä sen vuoksi. Pahansuopaisempi ihminen voisi etsiä halvoista kausareista kertynyttä kitinää tässäkin ketjussa, mutta minä en nyt viitsi. Totean vain, että on mahtavaa olla tienraivaajaseuran kannattajana tässä asiassa!
 

Tuamas

Jäsen
Tulos on loistava.

Siitä taaseen en syty, että kasataan aika nimetön jengi ensin ja sitten "kiristetään" yhteistyökumppaneita ja yleisöä, että JOS kausikorttimyynti ja yhteistyökumppanuudet kasvaa, niin EHKÄ nostetaan Elokuussa budjettia.

No, tokihan pitää motivoida myös kannattajia ja yhteistyökumppaneita, että sillä omalla panoksella oikeasti on vaikutusta.

Jos tuollaista mainintaa ei olisi, neganiilot olisivat täällä vinkumassa siitä kuinka Ässät pitää 1,8milj€ budjetin, vaikka myynti sujuu kuin viimeistä päivää.


Tosiaan halvat kausarit olivat ensimmäisen vertailukelpoisen kauden perusteella loistava ratkaisu, joka toi rahaa juuri kuten pitkin, kasvaneen oheismyynnin kautta.

Keskinkertaisella myynti- ja markkinointityöllä sekä melko heikosti sujuneella ravintolatoiminnalla saatiin 400k€ tulos, pakko on hattua nostaa. Potentiaalia on vielä melkoisesti parempaan.
 

Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tulos on loistava.

Siitä taaseen en syty, että kasataan aika nimetön jengi ensin ja sitten "kiristetään" yhteistyökumppaneita ja yleisöä, että JOS kausikorttimyynti ja yhteistyökumppanuudet kasvaa, niin EHKÄ nostetaan Elokuussa budjettia.
Näyttää siltä, että ensi kaudellakin on voittoa luvassa, ja tämä tulee näkymään vähitellen panostuksina pelaajistossakin. Kunhan pidetään malttia kulupuolella. Uskon yhden ison hankinnan tulevan kauden kynnyksellä tai myöhemmin syksyllä. Joku "oma poika" olisi kiva kotiuttaa jo ensi kaudeksi. Perttulan kyvyt ravintolabisneksessä on vielä tulossa näkyviin isoina liikevoittoina ja toiminnan laajentamisena isona viihdetuottajana. Muutama JVG ja Sillanpää-konsertti vuodessa, niin rahaa ropisee kassaan. En näe pelkoa Ilveksen kaltaisesta puuhastelusta jossa talousvaikeuksissa kamppaileva seura päättää ottaa satojen tonnien tappiot yhdestä viikonlopputapahtumasta. Tulevaisuus näyttää Ässien osalta erittäin valoisalta!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös