Ässät pyörteessä – minne olet menossa?

  • 144 507
  • 717

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ja hevosmiehet tiäsivät kertoa Semir Brind'Amourin olleen apukuljettajan paikalla, on nimittäin reitti siinä määrin tuttu..
Nyt tarttee kyllä keksiä uusi termi tähän, kun hevosmiehethän eivät kommentoi enää yhtään mitään.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuo kuoreen sulkeutuminen oli ainakin omasta mielestäni ihan ymmärrettävää, koska köysi alkoi kiristyä.

Juu en minäkään Korpisaloa syytä kun paine alkoi kasvaa niin lamaantui. Niin voi käydä, ihan inhimillistä.

Ottamatta nyt kantaa siihen, onko noin oikeasti tapahtunut, niin totean vaan, että mikäli on, se ei nimenomaan ole missään määrin hyväksyttävää. Pahin mahdollinen tapa hoitaa vastoinkäymisiä johtajan ominaisuudessa on työntää pää puskaan ja odottaa asioiden hoituvan omalla painollaan. Itse olen omissa töissä saanut viime aikoina juuri siivoilla tällä tavalla toimineen luuserin sotkuja ja Jeesus, että sitä siivottavaa riitti.

Silloin kun johtajasta tuntuu siltä, että alkaa polla pettää stressin takia, käsittelee hän asian oman esimiehensä kanssa ja tarvittaessa astuu projektista täysin sivuun. Varmin tapa kusta omat ja työnantajansa murot on lyödä kädet korville ja toistaa "laalaalaata".
 
reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
Silloin kun johtajasta tuntuu siltä, että alkaa polla pettää stressin takia, käsittelee hän asian oman esimiehensä kanssa ja tarvittaessa astuu projektista täysin sivuun. Varmin tapa kusta omat ja työnantajansa murot on lyödä kädet korville ja toistaa "laalaalaata".
Ööh, mieleeni tulee lähinnä putkimiesten tarinat rakennusaikoina kun kaikki kävivät vain korjaamassa toisten virheitä. Yksikään niitä ei vissiin tehnyt itse.

Kyllä se ihmisluonto vaan on sellainen että yksi sadasta tulee kertomaan lehdistön hyeenalaumalle, että kyllä tässä menee päin persettä ja todennäköisesti minä itse olen se joka seuraavaksi lähtee. Etkai kuvittele ettei Korppi ole aavistanut miten tulee käymään?
Lisäksi, mitä Korpisalon olisi mielestäsi pitänyt julkisuuteen tulla kertomaan? Ettei rahaa ole ja mitään ei oikein ole tehtävissä? Ne pelaajahankinnat, mitä on tehty, on myös kommentoitu.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Eikö tässä puhuttu siitä, että Korpisalo sulkeutui kuoreensa ihan työyhteisön sisällä eikä niinkään suhteessa lehdistöön?

Ottamatta kantaa siihen, onko näin todella tapahtunut vai ei, yleisemmällä tasolla Korpin pesti meni pieleen siinä, että urheilujohtajan työn johtamis-osuus ei jostain syystä toiminut vaikka takana oli komea ura johtavana pelaajana ja pitkä pesti myös valmennuspäällikkönä. Olisiko pestin vaativuus tullut sittenkin yllätyksenä, vaikea sanoa.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo

Itse mietin koko Korpin pestin aikana etenkin sitä, että Korppi ei persoonana ole käsittääkseni kyllä minkäänsortin supliikkimies tai sellainen joka nyt ylipäätään ottaisi sosiaalisesti tilan haltuun. Eli pelkästään se asetti haasteen, miten UTJ:n hommassa oli julkisessa työssä ja valokeilassa, ja oli myös organisaation kasvot ulospäin. Siihen pestiin verrattuna joku Karhu-Kissojen valmennuspäällikkö on kuitenkin ihan "nobody". Kaikki olemme nähneet, että esimerkiksi haastattelutilanteissa Korppi oli rento kun rautakanki, vaikka haastattelijana oli yleensä aina oman organisaation työkaveri (Ruusunen)

Eli toki se oma persoonakin vaikuttaa siihen, miten joku toimii julkisessa työssä..
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Oliko tässä jutussa otsikon lisäksi mitään uutta ja ihmeellistä? En ole lehden tilaaja, siksi kysyn

Kokenut ässähyökkääjä myönsi vellovan tuskan: "Vaikein paikka, missä olen ollut"

Valmentajien työnjakoon liittyen Härkälä vahvisti hyppäävänsä suoraan Niittysen saappaisiin eli hoitaa ainakin seuraavassa pelissä puolustajien peluuttamisen. Makkosen mukaan koko ajan keskustellaan ja käydään asioita läpi ja pidetään palavereita. Yrittävät keksiä syitä ja tapoja tehdä asiat paremmin. Kotkaniemi tuskastelee loukkaantumisia ja ykkössentterin puuttumista joukkueesta.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Itse mietin koko Korpin pestin aikana etenkin sitä, että Korppi ei persoonana ole käsittääkseni kyllä minkäänsortin supliikkimies tai sellainen joka nyt ylipäätään ottaisi sosiaalisesti tilan haltuun. Eli pelkästään se asetti haasteen, miten UTJ:n hommassa oli julkisessa työssä ja valokeilassa, ja oli myös organisaation kasvot ulospäin. Siihen pestiin verrattuna joku Karhu-Kissojen valmennuspäällikkö on kuitenkin ihan "nobody". Kaikki olemme nähneet, että esimerkiksi haastattelutilanteissa Korppi oli rento kun rautakanki, vaikka haastattelijana oli yleensä aina oman organisaation työkaveri (Ruusunen)

Eli toki se oma persoonakin vaikuttaa siihen, miten joku toimii julkisessa työssä..

Onhan se näin, joskin olen itse siinä käsityksessä ettei Toivolakaan mikään supliikkimies ole, mutta ehkä sitten persoonana muuten pestiin paremmin sopiva. Mutta tietysti tässä on niin monta eri vaikuttajaa, seuran tilanne on ollut erilainen, eri johtohenkilöt, eri taloustilanne ja niin edelleen.

Korpin kohdalla tosin pitänee paikkansa että loistelias menneisyys Ässissä saattoi painaa valinnassa liikaakin suhteessa muihin meriitteihin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Onhan se näin, joskin olen itse siinä käsityksessä ettei Toivolakaan mikään supliikkimies ole, mutta ehkä sitten persoonana muuten pestiin paremmin sopiva.

No mitä itse taas muistelen, niin Toivola esiintyi mediassa ihan hyvin, tosin välillä oli jotain outoja lipsautuksia mutta noin yleisesti paljon jouhevampi esiintymään kuin esimerkiksi Korpisalo tai Hirsimäki
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No mitä itse taas muistelen, niin Toivola esiintyi mediassa ihan hyvin, tosin välillä oli jotain outoja lipsautuksia mutta noin yleisesti paljon jouhevampi esiintymään kuin esimerkiksi Korpisalo tai Hirsimäki

Nämä varmasti jokainen kokee tavallaan, itse en kommentillani tarkoittanut pelkkää julkista esiintymistä, esimerkiksi Hirsimäki on kulisseissa eri mies suhteessa julkisiin esiintymisiin.

Toivolasta puhuttiin ennen pestiään kovanaamana joka ei taivu helposti painostuksen edessä, en tiedä onko tässä sitten eroa Korpisaloon.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Nämä varmasti jokainen kokee tavallaan, itse en kommentillani tarkoittanut pelkkää julkista esiintymistä, esimerkiksi Hirsimäki on kulisseissa eri mies suhteessa julkisiin esiintymisiin.

Enkä minäkään tosiaan tarkoittanut, että UTJ:n pitäisi itsessään ihmisenä olla jokin lavakoomikko, mutta julkisessa työssä on kuitenkin tärkeä osata "esiintyä". Sitä vartenhan tarjotaan esimerkiksi esiintymiskoulutusta ihmisille, joiden on työnsä takia osattava esiintyä hyvin, vapautuneesti ja edustavasti. Kenenkään ei silti tarvitse omaa persoonaansa alkaa muuttamaan, kyllä esimerkiksi ammattinäyttelijäkin saattaa olla ihmisenä hiljainen ja jopa ujo (ja etenkin monet koomikot todellisuudessa ovatkin tällaisia). Mutta hän osaa sitten tietysti työnsä puolesta esiintyä. Esiintyminen on siitä hyvä, että sitä voi harjoitella.. sen merkitys on kuitenkin monessa työssä niin kriittinen, koska kyse on ulkoisesta viestinnästä
 
Niin, olen siis samaa mieltä, Pohjois-Amerikassa pelaajat ja seurojen johtohenkilöt koulutetaan esiintymään, Suomessa on vähän liikaa sitä kulttuuria että kukin vetää omalta pohjalta mitä sieltä sitten sattuukin tulemaan.

Vastavuoroisesti kuitenkin katson että liian usein ihmisten pätevyyttä arvotetaan ulkoisella esiintymisellä joka on kuitenkin vain yksi osa työtä. Se on nähty tämänkin palstan vastakkainasetteluissa turhan monta kertaa kertaa.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
FASlapsi ja Jari Porttila
Reilu kolme viikkoa sitten avasin tämän ketjun. En olisi halunnut, että tässä ajassa ketju keräisi 9 sivua kirjoituksia täynnä yhä syveneviä huolenaiheita.

Suunnan muutosta kaukalossa ja vaikeita sekä ryhdikkäitä päätöksiä seuran tulevaisuudesta. Tätä oli tilauksessa.

Pelillisestä tilanteesta on osiossa sanottu kaikki oleellinen. Ketjun avauksen jälkeiset henkilövaihdokset kokonaisuutena eivät kyllä hälvennä sumua Ässä-organisaation ympärillä. Tiedotus on sekavaa ja tässä tilanteessa se EI sitä saisi olla.

Niittynen sai lähteä, Härkälä nostettiin sisään ja nyt meillä on pian myös mysteerinen "ryhmä". All in all. Ketjun otsikon kysymys näyttää edelleen valitettavasti varsin validilta.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Niittynen sai lähteä, Härkälä nostettiin sisään ja nyt meillä on pian myös mysteerinen "ryhmä". All in all. Ketjun otsikon kysymys näyttää edelleen valitettavasti varsin validilta.

Lähteeköhän seuraavaksi lääkäreitä? Ässillä näitä taisi olla peräti 5kpl listoilla, niistä on helppo potkia pari pois jossei tällä viikolla tule pisteitä
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
THF - Rantanen & Nyholm sivus asiaa. 33:15 eteenpäin.
RadioRock - Asenne on Rock

Kyllähän sieltä kaiken typerän lässytyksen seasta löytyi selkeä helmi. Ässien hallituksessa on joka ikinen hemmo aivan väärässä paikassa. Jotkut hevosmiehet ostelevat itselleen hallituspaikkoja pistämällä muutaman tonnin firmansa rahaa Ässien sponsorointiin ilman että olisi yhtään mitään annettavaa pelille. Koko hallitus pitäisi potkia pois ja nostaa tilalle sellaisia hemmoja, jotka oikeasti tietää jotain jääkiekosta ja kykenevät luomaan seuralle jonkinlaisen pitkäntähtäimen strategian. TÄmän jälkeen hankitaan jostain UJ jolla on saman suuntainen visio kuin mikä on hallituksen strategia. Ja tähän nojautuen UJ sitten palkkaa tätä strategiaa toteuttamaan päävalmentajan. Jos valmentajakandidaatin ajatukset ovat kovasti poikkeavat, niin sitten haastattelu loppuu lyhyeen ja kiitos ja näkemiin. Älä soita meille, me soitamme sinulle. Nyt ei näin ole ollut, vaan UJ Korpisalo palkkaa ensin koutsiksi Ahon ja sen jälkeen potkii hänet pois ja palkkaa tilalle hyvän kaverinsa, huolimatta siitä, että näiden kahden koutsin visio pelistä on täysin vastakkainen.

En tiedä ketä Porissa olisi Opa Kasken lisäksi sellaisia tahoja, joilla olisi ymmärrystä sekä pelistä että yritysjohtamisesta ja hallitustyöskentelystä...
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Huhun mukaan huoltaja saa potkut jos ei voittoa tule. Tai jääkoneen kuljettaja.
 
Prt Sc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä kun onnistuneen kiekkoillan ratoksi laskeskelin Ässien illan maalit, tarkastelin tyytyväisenä sarjataulukon tilanteen, hämmästyin hyvää maalisuhdetta, mieleeni tulvi kysymys; kuinka ihmeen paljon voi perseillä/kontata yhden kauden aikana? Toivottavasti Kotkis ei saa fuduja, vaan ihmis-shakki hoidetaan taustalla (siivooja -> zambonikuski, tilitarkastaja -> hieroja, Harri Snellman -> Antti Heikkilä, jne), jotta päästään todelliseen kliimaksiin kauden päättyessä (konkurssi, jne).

Draamaa ja rytinää.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Kyllähän sieltä kaiken typerän lässytyksen seasta löytyi selkeä helmi. Ässien hallituksessa on joka ikinen hemmo aivan väärässä paikassa. Jotkut hevosmiehet ostelevat itselleen hallituspaikkoja pistämällä muutaman tonnin firmansa rahaa Ässien sponsorointiin ilman että olisi yhtään mitään annettavaa pelille. Koko hallitus pitäisi potkia pois ja nostaa tilalle sellaisia hemmoja, jotka oikeasti tietää jotain jääkiekosta ja kykenevät luomaan seuralle jonkinlaisen pitkäntähtäimen strategian. TÄmän jälkeen hankitaan jostain UJ jolla on saman suuntainen visio kuin mikä on hallituksen strategia. Ja tähän nojautuen UJ sitten palkkaa tätä strategiaa toteuttamaan päävalmentajan. Jos valmentajakandidaatin ajatukset ovat kovasti poikkeavat, niin sitten haastattelu loppuu lyhyeen ja kiitos ja näkemiin. Älä soita meille, me soitamme sinulle. Nyt ei näin ole ollut, vaan UJ Korpisalo palkkaa ensin koutsiksi Ahon ja sen jälkeen potkii hänet pois ja palkkaa tilalle hyvän kaverinsa, huolimatta siitä, että näiden kahden koutsin visio pelistä on täysin vastakkainen.

En tiedä ketä Porissa olisi Opa Kasken lisäksi sellaisia tahoja, joilla olisi ymmärrystä sekä pelistä että yritysjohtamisesta ja hallitustyöskentelystä...

Eipä niitä hulluja paljon taida Porissa olla, jotka sylkykupiksi lähtevät Ässien hallitukseen, sekä vielä pystyvät pistämään omia tai firmansa rahoja aika paljon enemmän kuin esittämäsi muutaman tonnin.

Edit:
Niin ja jos mietitään mikä hallitus tänne Hirsimäen jälkeen palkkasi nämä suurimmat syylliset tähän sontaan eli Perttulan ja Korpisalon niin taisi olla tämä Kasken ja Laineen tiimi.
 
frodo

Jäsen
Tässä kun onnistuneen kiekkoillan ratoksi laskeskelin Ässien illan maalit, tarkastelin tyytyväisenä sarjataulukon tilanteen, hämmästyin hyvää maalisuhdetta, mieleeni tulvi kysymys; kuinka ihmeen paljon voi perseillä/kontata yhden kauden aikana? Toivottavasti Kotkis ei saa fuduja, vaan ihmis-shakki hoidetaan taustalla (siivooja -> zambonikuski, tilitarkastaja -> hieroja, Harri Snellman -> Antti Heikkilä, jne), jotta päästään todelliseen kliimaksiin kauden päättyessä (konkurssi, jne).

Draamaa ja rytinää.

Ikävä kyllä konkurssille haisee vahvasti. Toiseen samanlaiseen kauteen ei enää taida olla varaa. Ja kun ottaa sen faktan huomioon että kilpailijat rakentavat ensi kauden joukkueita ja samaan aikaan täällä rakennetaan vasta ryhmää, jonka tehtävänä on rakentaa ensi kauden joukkuetta.

Yhtiön hallituskin vilisee sellaisia kiakkomiehiä että tässä ihan punastuu. En olisi joskus uskonut että vielä tulee Pentti Aholaa näin kova ikävä.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Niin ja jos mietitään mikä hallitus tänne Hirsimäen jälkeen palkkasi nämä suurimmat syylliset tähän sontaan eli Perttulan ja Korpisalon niin taisi olla tämä Kasken ja Laineen tiimi.

Mietin just samaa, että oli nyky-hallituksesta mitä mieltä tahansa, käden jälkensä ei ole päässyt vielä näkymään merkittävästi.

Tai no, siinä mielessä että Ojanen on ollut koko ajan matkassa ja nykyporukan + Lehtisen käsiin putos valta, kun Perttula erotettiin ja Kaski, Laine lähti. Urheilujohtajan erottaminen, pestin lakkauttaminen, sekä Kotkaniemen jatkaminen myös heidän päätöksiään. Ehkä tietävät mitä tekevät.

Oli vielä Hirsimäen aikaa kun Korpisalo valittiin Toivolan jatkajaksi. Sen sijaan viime kesäkuun ratkasu antaa hälle pitkä jatko puolestaan taas nykyporukan päätös.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Taisi olla Mikael Lehtinen, joka muutama päivä sitten oli twitterissä puhunut jostain punaisesta langasta j
Tämän perusteella taustalla lienee jotain tapahtumassa.

TJ twitterissä
”Valitettavasti en voi avata asiaa tässä vaiheessa enempää. Kerromme kuitenkin lähiaikoina lisää ♠️”

https://twitter.com/lehi111/status/1056989991895740417?s=21

Onko tästä punaisesta langasta yms. ollut siellä Porissa mitään huhuja? Seura ei ainakaan virallisesti ole mitään kertonut. Olisi varmaan ihan asiallista tulla ulos ja kertoa näistä asioista, jos jotakin varmaa on. Tietysti jos joko uusi päävalmentaja tai uudet omistajaehdokkaat ovat peruneet aikeensa, niin tiedottamista ei ole. Voi olla tietysti jotain muutakin. Myöskään uudesta pelaajakartoitusryhmästä ei taida olla mitään uutta tietoa.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Taisi olla Mikael Lehtinen, joka muutama päivä sitten oli twitterissä puhunut jostain punaisesta langasta

Onko tästä punaisesta langasta yms. ollut siellä Porissa mitään huhuja? Seura ei ainakaan virallisesti ole mitään kertonut. Olisi varmaan ihan asiallista tulla ulos ja kertoa näistä asioista, jos jotakin varmaa on. Tietysti jos joko uusi päävalmentaja tai uudet omistajaehdokkaat ovat peruneet aikeensa, niin tiedottamista ei ole. Voi olla tietysti jotain muutakin. Myöskään uudesta pelaajakartoitusryhmästä ei taida olla mitään uutta tietoa.

Kattellaan nää pari peliä alta pois ja tulevalla hiljaisella viikolla annetaan suuntaviivat kuluvalle ja tulevalle kaudelle?
 
Delkor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"pelaajakartoitustyöryhmä"; mahtava sanahirviö ja ideana kuulostaa kuin joukkueen kotikaupungin brändityöryhmän hihasta ravistetulta:
 
Liitteet

  • index.png
    index.png
    7,4 KB · kertaa luettu: 326

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
"pelaajakartoitustyöryhmä"; mahtava sanahirviö ja ideana kuulostaa kuin joukkueen kotikaupungin brändityöryhmän hihasta ravistetulta:

No no, Porin brändiuudistus on voittanut parikin mainosalan palkintoa, enkä tiedä onko idea pelaajia kartoittavasta ryhmä täysin outo ja uniikki, käsittääkseni näin on toimittu ennenkin muuallakin kuin Porissa.

Mutta sekavahan tämä tilanne tietysti on ennen kuin asioista oikeasti tiedotellaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös