Mainos

Ässäfanit – mistä kaikki alkoi?

  • 41 486
  • 151

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Ässiä tietenkin on tullut kannatettua siitä saakka kun ymmärsi että sellainen laji kuin jääkiekko on olemassa. Ensimmäiset muistot on 5-vuoden iästä ja siitä legendaarisesta hohdosta mikä leijui kaverin nimeltä Veli-Pekka Ketola ympärillä. Olin 1978 liian nuori tajuamaan että Ässät oli voittanut mestaruuden mutta tarpeeksi suuri tajutakseni että Vellu on Porin kuningas.

Peleissä kävin hyvin satunnaisesti ennen putoamista 1989. Naapuriin muutti samanikäinen kaveri, jonka isä oli ikiajat käynyt matseissa seisomassa ja uusi kaverini pyysi minua harkkamatsiin HPK:ta vastaan syksyllä 1989. Muistan ihailleeni ketjun Saarinen-Virtanen-Heinänen yritteliästä peliä ja ahneiden Artojen (Java ja Kunu) mahtavia tykkejä. Kävinkin sitten lähes kaikki kotipelit katsomassa siitä eteenpäin aina siihen saakka kun muutin 1993 Porista pois.

Rakkain ässämuisto on myös yksi varhaisimmista elikkä ensimmäinen karsintapeli JoKP:ia vastaan. 0-2 oli tilanne ekan erän jälkeen, katsomossa todella hiljaista ja sitten Ässien veteraanit käänsivät vääjäämättä pelin Ässille. Toinen ikimuistoinen muisto on tuo ainoa koskaan Porissa pelattu Ässät-Lukko playoffs ottelu. Sellaista kollektiivista euforiaa kuin Ässien 4-0 maali en ole ennen sitä enkä sen jälkeen kokenut.
 

kalevi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ensimmäiset muistot ja mielikuvat Isonmäen hallista ja Porin Ässistä on 1970-luvun alusta jolloin ekan kerran isän kanssa otteluissa käytiin. Pronssikaudella 1975-76 käytiin hallissa jo koulukavereiden kanssa aina kun rahaa oli ja kyydit hallile järjestyi. Ja kun kyydit ei järjestynyt niin otteluiltana tilannetta seurattiin soittamalla puhelimella Satakunnan Kansan tulospuhelimeen.. Kultakausi ja etenkin legendaarinen viimeinen finaaliottelu Tapparaa vastaan on tietenkin syöpynyt mieliin ikuisesti; sitä tunnelmaa hallissa, väen määrää ja riehakasta kultajuhlaa ei voi milloinkaan unohtaa.

Lapsuuden ja varhaisnuoruuden elin vahvasti ässien mukana, kunne tuli muutto opiskelun ja naisen perässä toiselle puolen Suomea. Tuolloin 80-luvun puolesta välistä alkoi ajanjakso jolloin Ässien seuraaminen jäi väistämättä vähemmälle, sillä mahdollisuuksia käydä Isossamäessä paikanpäällä olivat hyvin rajatut ja nettiradiosta, puhumattakaan live-streameista ei ollut puhettakaan. Eli lehtien ja urheiluruudun varassa silloin oli tiedonsaanti Ässistä.

2000-luvulle tultaessa etäkannattajan tilanne alkoi parantua pikkuhiljaa. Ylen lätkätarjonta parani ja suuri mullistus oli kun paikallisradioiden lätkäselostukset saatiin nettiin. Ja viimeisenä luksuksena on tietysti tämä tv-korttien ja netin live-streamien myötä saatu mahdollisuus otteluiden suorien lähetysten seurantaan, onhan se kaikesta sekavuudesta ja ongelmista huolimatta ollut aivan loistava parannus.

Nyt viime vuosina kun lapset ovat kasvaneet ja osittain muuttaneet pois kotoakin on "omaa aikaa" riittänyt lätkäreissuihin Poriin n. 7-8 reissun verran kaudessa. Kaikkinensa viime vuodet ovat olleet varsinaista tunteiden vuoristorataa epätoivosta todellisiin ilon hetkiin.

Ja juuri nyt elän vuoristoradan huipulla huikeaa unelmien kevättä; loma otettu tarkkaan harkiten tähän finaalien ajaksi, kaikki finaaliottelut on nähty livenä paikan päällä ja huomenna sitten kauden huipennus Isossamäessä. Luotto omiin on vankkumaton, tämä kevät on Ässien ja meidän porilaisten!!
 

Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Näitä on mukava lukea. Hienoja tarinoita!

Ensimmäinen muistikuva, liittyen Ässiin on 90-luvun alkupuolelta, ollessani 4-6 vuotias, kun äitini kuunteli radiosta Ässien peliä. Itse leikin omia leikkejäni keittiön lattialla, mutta muistan radiosta kuuluvan selostuksen, jota Äiti kovin tarkasti kuunteli.
Äitini oli Satakunnan keskussairaalassa synnytysosastolla lastenhoitajana ja Javanaisen vaimo oli synnyttämässä, jolloin Artokin vieraili siellä. Äiti otti sitten kerran minun ja veljeni Liigatarrakansiot töihin ja pyysi Javalta nimmarit niihin. No kansioissa oli lopulta kaikkien kansiossa olleiden Ässäpelureiden+ Tihonovin nimmarit, kun Java toi kansiot takaisin.

Ensimmäinen ottelu, jonka olen paikanpäällä nähnyt oli Ässät-HPK 14.10.1993(tarkistin päivämäärän patahistorysta), johon mentiin äidin, enon ja isoveljen kanssa. Itse pelistä ei oikeastaan ole muita muistikuvia, kuin lopputulos 3-5, se että maaleissa torjuivat Kari Takko ja Kari Rosenberg, ja takana istuva herrasmies, joka huusi "saatanan nuijaa". Ekaluokkalaisena hämmästelin, että mitä ja kenelle se oikein huutaa.

Minusta kehkeytyi kova Ässäfani, mutta ehkä jopa vieläkin kovempi Kari Takko-fani. Mitään Takkoon kohdistuvaa kritiikkiä en kestänyt ja oli helvetin kova paikka, kun Takko siirtyi Ruotsiin pelaamaan. Fanitin tietysti Ässiä, mutta Kuivalaisen hyvistä otteista en pystynyt nauttimaan, koska pelkäsin hänen syrjäyttäneen Takon, jonka HV-71-aikaa seurasin myös mahdollisuuksien mukaan. Henkilöfanitus laantui Takon lopetettua ja iän kartuttua.

Seisomakausikortin olen omistanut muistaakseni kaudesta 03-04, aina tähän päivään asti, lukuunottamatta 05-06, kun olin armeijassa. Onneksi kotiuduin Tammikuussa -06, joten keväthuuma ei jäänyt kokematta.

Kaikenkaikkiaan eniten minun ja veljeni Ässäfaniuteen on vaikuttanut äiti ja eno, jotka olivat Isomäessä todistamassa edellistä mestaruutta. Toivotaan, että huomenna on minun ja veljeni vuoro.
 

Tenukeppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Omat muistikuvat sijoittuvat sinne 80- luvun alkuun. Eno vihelsi pelejä ja sai muutaman kerran vuoden-nuija palkinnon, joita silloin linjureille jaettiin. Oli kova mökä silloin pikkukillinä kuunnella. Isot äijät veteli röökiä seisomokatsomossa, isotkihot oli istumassa. Viriviri kaakaota ostettiin erätauolla. Toejoen kentällä olin aina kun vain voi, omistin jotain vanhoja patapelaajien vehkeitä joita sai kauheella porulta hallilta. Kunkkua lyödä ne vanhat punaiset toppikset jalkaan, missä oli niitä ruutukuvioita. =) Nyt ne jo maatuu jossain vanhalla kaatopaikalla, varmaan Luotsinmäellä. Sitten ruvettiin saamaan ilmaisia lippuja padan peleihin Shelliltä kun oltiin divarissa. Kaikki pelit käytiin kattomassa, vaikka matkaa hallille oli se about 8 km. Ei ollu mopoautoja. Olin silloin jo 12v. joten se tuoksu mikä siellä hallissa oli oli aivan sanoinkuvaamaton. Yritin vanhemmilta kinua rahaa jotta pääsisi Ässiin pelaamaan, mutta ajat oli kurjat ja korot korkeat, olihan Suomessa lama. Tosin niistäkään jäätkistä jotka silloin pelasi ei kovin moni enää ylhäällä vedä.
Aikaa kului ja peleissä käytiin kunnes, löysin rakkaan vaimon ja muutettiin Tamperelle. Siellä melkein 8 vuotta Patamuki pöydällä ja kaikki pelit katsomassa Porissa minne pääsi. Mukavaa 8.00 töihin, 17,00 Kohti Poria ja 18,29 Pelissä. Ei paljon naurattanut. 21. risat kotio ja 8,00 töihin.
Toki tutustuin moneen Tappara faniin samalla ja olivat mukavia. Suuri yllätys oli kun Patamukin kanssa joi töissä kaffeeta, niin Tampereella on yllättävän paljon myös Ässienfaneja.
2003 Muutettiin Poriin takaisin ja siitä lähtien olen omistanut kausarin, paljon on koettu ja paljon itketty. Pataristeilyllä on oltu aina. Mutta nuoremmille faneille joissa on tulevaisuus. Voin Sanoa "Armon huhtikuuna, joka oli pääsiäinen 1977, Sain PATASYDÄMEN"
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
1992-93 kaudella aloin seuraamaan lätkää. Se olisi siis 20 vuotta täynnä. Mikäs sen hienompaa kuin...

Kirjottelen pidemmin paremmalla ajalla ja ei-kännykällä.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo-o. Itsekin Ässäfani kolmannesta sukupolvesta. Pappa,isä ja isän veljet kävi aikanaan joka kotimatsissa. Kausikortit löytyi ja vakipaikkakin oli seisomakatsomossa kuulemma.
Faijan serkku oli mukana voittamassa Ässien edellistä kultaa, tuo matsi oli samalla edellinen lätkämatsi minkä mutsi on käynyt paikanpäällä katsomassa. Lopetti siis huipulla! :D

Eikä sitä mulla nuorena kloppina ollut muuta vaihtoehtoa kuin Ässät. Lopullisesti olin myyty, kun aikanaan Musan wembleyllä oltiin futisjengin kanssa junnuturnauksessa. Muuan Japa Levonen sattui olemaan myös paikalla ja kirjoitti nimmarinsa mun hienoakin hienompaan Anaheim Mighty Ducks lippiksen lippaan.

Ensimmäinen ottelu minkä olin paikanpäällä oli varmaankin joskus -97/-98 kaudella kun olin 7-8v. Ottelusta en muista juurikaan mitään, pieni etäinen muistikuva että olisi ollut Jokereita vastaan. Muistan vaan miten koko päivän jännitti kun isä kertoi että mennään matsiin. Faija kävi kuitenkin vuorotöissä eikä tullut matseissa käytyä niin usein vielä. Pihapeleissä kun pelattiin kavereiden kanssa niin oltiin aina joku Ässäpelaaja, kaveri tottakai vielä selosti samalla kun pelailtiin! Mielikuvitus loi ympärille isomäen jäähallin ja sen tunnelman kun pihassa väännettiin hienoja maaleja. Vieläkin varastosta löytyy Marko Härkösen valkoinen Cooperin veskarin maila jonka isä oli mulle hommannut.

Parhaita muistoja on Jarkko Gladin kisskiss älä lähre sinne harhautus. Tomi Pölläsen tekemä voittomaali ajassa 59.59 (samassa ajassa Scott Langkow sai jäähyn kun ylitti keskiviivan kun meni juhlimaan muiden kanssa!). Tottakai myös 05/06 kausi.

Urheiluvedonlyönnissäkin ensimmäinen voittoni tuli tulosvedosta Ässien pelistä. Kävin lyömässä ärrällä tulosvetoa, pelasin Ässille 1-3 vierasvoiton Saipaa vastaan. Kuuntelin matsia radiosta ja se tunne oli loistava kun Martin Bergeron iski tyhjään maaliin 1-3 osuman alivoimalla 17s ennen loppua. Voitin jotain 25 euroa, joka tuntui silloin maailman suurimmalta rahalta koska se oli voitettu Ässien avulla!

Nyt onkin jo sitten niin syvällä tässä Ässien seuraamisessa ettei peliäkään ole jäänyt väliin pitkään aikaan. Kaikki kotimatsit tulee käytyä hallilla ja sieltä seisomakatsomosta on oma vakipaikka löydetty. Vierasmatsit katsotaan töllöstä tai kun urho on tökkinyt niin on luotettu Jussi Ahoon. Matsien jälkeen tulee vielä usein fiilisteltyä Radio Porin ottelukoosteella ja Ahon hehkutuksella.

Karsintasarja on jotain mitä en halua enää koskaan kokea. Game6 Sportin nousu tasoihin ja jatkoaika. Oli muuten lähellä ettei itku tullut. Lopulta kun Sillanpää vapautti taidokkaalla maalillaan siitä piinasta, tuli hypättyä faijan kanssa niin rajusti juhlimaan että rikottiin sohva samalla! :D

Tällä hetkellä elän muiden mukana lätkäfanin parasta aikaa. Huomenna kun Isomäen Legenda pärähtää käyntiin, laulan niin kovaa ku vaan kykenee!
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaudesta 1978-1979 asti ollaan seurattu. Mestaruuksista pelattiin ensimmäiset vuodet ja silloin ei oikein käsittänyt että mestaruudesta pelaaminen ei ole tulevaisuudessa ihan jokapäiväistä herkkua. Myös pelaajalista oli käsittämätön. Ässien ykkösmiehet pelasivat kaikki maajoukkueessa.
Ketola,Javanainen,Makkonen,Levo,Rautakallio,Kivelä,Takko,Koskinen,Ruisma
Nikander. Tähtiä oli vaikka muille jakaa ja pelaajakortteja kerättiin. Missä lie tuokin kirja, harmi ettei ole tullut säilytettyä.
Kotipelit käytiin katsomassa kaverin isän kyydissä ja ensi vuodet menivät kiekkoja ja pulloja kerätessä. Kilpailtiin kaverien kanssa kenellä on eniten kiekkoja kotona. Parhaimmillaan oli monta ämpärillistä. Yhdestä pullosta sai muistaakseni kaksi-kolme lätkäliigakarkkia kun vei hallin kioskiin. Pelin jälkeisenä päivänä oli vielä taskut täynnä lätkäliigoja. Seisomakatsomon legendaarisesta kurvista löytyi aika hyvin pulloja. Kotipelit käytiin katsomassa kaikki. Vieraspelejä ei selostettu missään, paitsi pleijarit. Vieraspelien tuloksia tiedusteltiin satakunnankansan pelipuhelimesta jossa monotooninen ääni vastasi aina erän jälkeen mitä peli oli,
tai sitten lopputulos katsottiin illan urheiluruudusta.
Muilla paikkakunnilla asuessa on aina Ässien pelit tullut katsottua vaikka kuinka ollaan kontattu. Vanhempien luona tehdyt vierailut on yritetty sovittaa Ässien pelipäiville. Pitkä matka on tultu ja tänään on ensimmäisen kerran oman kannattajauran aikana mahdollisuus Kanada maljaan kun peli on katkolla Ässille. Onneksi on liput illan peliin. Ei ole kyllä isolla miehellä tippa kaukana linssistä jos tästä voitto otetaan!
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Aloituksen kaltaista novellia en pysty tähän suoltamaan ihan huonon kieliasun takia, mutta tehään pieni tiivistelmä.

Oma "fanius" alkoi melkein jo kehdosta, koska isä ja äiti ja isovanhemmat ovat kaikki patafaneja. Isoisä pelannut vähän aikaa jopa Karhuissa. Todellin kipinä tosin syntyi kaudella 96-97 kun pääsin ensimmäiseen matsiin hämmästelemään toimintaa. Säännöt oli jo selvillä, koska olin töllöstä vahdannut kaiken mahdollisen lätkän jo parisen vuotta.

Ensimmäinen peli oli Ässät-HPK, joka päättyi 2-2. Olin niin täpinöissä ettei todellakaan ole muistikuvia kuka teki maalit tai millainen oli tunnelma. Sen muistan, että ääni oli käheenä pelin loputtua (niinkuin se on edelleen). Siitä ne pihapelitkin sai inspistä. Oltiin Korpisaloja ja ite tykkäsin Japa Levosesta (en edes muista pelasko enää tuolla kaudella tai missä pelas, mutta vanhoja pelejä oli Japalta katteltu nauhalta.)

Lyhykäisyydessään noin. Aika multaa puistot ja silleen. Tänään jotenkin ymmärtää sen jenkkiläisen draamanluomisen, kun sanotaa, että kaikki tiivistyy yhteen hetkeen. Tänään est. 1996 oma Ässäfanius tiivistyy klo 18.30 eteenpäin tapahtuviin asioihin. Mikään muu ei tällä hetkellä tunnu tärkeältä, vaikka onhan tää vaan urheilua :)
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kausi oli 1983-1984 ja eka peli jossa olin paikalla, oli Ässät-Hpk, tulos 7-6, silloin Hpk oli muistaakseni (sillä hetkellä) sarjajumbona. Maalissa pelasi Kivelä ja illan sankari oli hattutempun tehnyt Makkonen, teki sen voittomaalinkin. Kausi päättyi finaaliin, joista olin paikalla ekassa kotimatsissa ja hopea jäi silloin käteen. Pelirutiineihin kuului se, että alkuveryttelyä oltiin jo tarkasti seuraamassa ja ihailtiin erityisesti sitä, kenellä se kovin lämäri olikaan. Pelaajiahan silloin oli kokoonpanossa huikea määrä ja silloinhan oli oikea vilttiketju vaihtoaitiossa. Hallin tunnelma oli silloinkin hieno, mieleen jäivät höyrymakkarat sekä Milkkis-kaakaot. Ottelutuloksia soiteltiin Sks:n tulospuhelimesta, ei ollut radioselostuksia eikä teksti tv:tä. 80-90 luvullakin oltiin pleijareissa ja se hauskuus loppuikin sitten divariin putoamiseen, oli aika musta hetki ja surullinen tunnelma, kun peliä radiosta kuuntelin. Periksi ei annettu, Java palasi, Kunu palasi, Japa palasi, tuli Frolikov, Durdin, ei voinut kannattajana jäädä heikommaksi vaikka divarissa oltiin. Tuli nousu ja silloin näin jokaisen karsintapelin paikan päällä (Joensuussakin). 90-luvulla mieleen jäi Lukko-Ässät pleijarisarja, jossa Lukko pudotettiin ja myös tiukat Jokerit pleijarisarjat, joissa Korpisalo ratkoi pelejä ja sai niitäkin kokea ihan livenä. Tammisen tulo jäi mieleen myös ja myös esim. 9-0 tappio paikallisessa Raumalla. 2000-luvulta jäi mieleen Williams, Nickerson, Nielikäinen ja se, että joukkuetta alettiin rakentamaan fyysisemmäksi ja se oli mieleen. 2006 oli huikea ja se hulluus mikä kaukalossa sekä katsomossa oli ikimuistettavaa. Mentiin miltei mestikseen, oli ne Sport sarjan matsit kovia ja sen jälkeen ollaan tultu askel askeleelta ylemmäs. Tänään se mestaruus otetaan ja 30 vuotta sitä on saanut odottaa vaikka joskus jo luuli, ettei sellaista koskaan saa edes kokea. Lopuksi vaivun vielä itse muistojen siivin historiaan ja muistelen kovimpia suosikkipelaajiani ja heidän suorituksiaan. Christian Ruuttu, Arto Javanainen, Arto Heiskanen, Jari Levonen, Tapio Levo, Kari Takko, Jari Korpisalo, Pasi Nielikäinen, Matt Nickerson, Patrik Forsbacka.....Daniel Brodin...
ja perinnehän jatkuu jo toisessa polvessa ja on jo vuosia ollut koko perheen juttu ja sydämen asia..
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Olen alkanut peleissä käymään enemmän tai vähemmän säännöllisesti varmaankin keväällä 1981. Suurin piirtein pari vuotta myöhemmin olin mukana korttelikiekossa ja siitä se sitten lähti.

Olen pariin otteeseen asunut muuallakin Suomessa ja lisäksi Ruotsissa, mutta naapurissa auttoi Radio Porin nettilähetys ja esim reilun vuoden Kouvolassa majaillessani näin kuitenkin olosuhteiden ansiosta melkein 30 peliä paikanpäällä, useamman tosin vieraissa.

Nyt on tulossa mitä ilmeisemmin pysyvä siirtymä toiselle puolelle Suomea, joten visiitit kotihallissa jäävät ensi kaudella jo melko varmasti alle kymmeneen. No, Nelonen paketti ja automatkat etelä ja itä-suomen vierashalleihin auttavat.

Ylämäet ja alamäet on nähty ja itse olen kasvanut niiden mukana sekä fyysisesti, että ihan ihmisenäkin. Varsinkin viimeisen kolmen-neljän vuoden aikana elämää on päässyt katselemaan sen verran uusista näkökulmista, että suhtautuminen myös Ässiin on muuttunut. Ässät on edelleen äärimmäisen tärkeä ja tämäkin ilta tietyllä tapaa "elämän ja kuoleman" asia, mutta todellisuudessa se menee niin, että nykyään voittoja juhlitaan ja tappion hetkellä katsotaan valoisaan tulevaisuuteen. Olen sisäistänyt sen, että niin urheilussa kuin myös elämässäkin joskus voitetaan ja toisinaan hävitään. Tappioiden tuomaa pahaa oloa puran korkeintaan lenkkipolulla. Onko minusta sitten tullut kliinisempi kiekon seuraaja? En tiedä. Vanha minusta on tullut.
 

Velli_Ketola

Jäsen
Suosikkijoukkue
---
Hitto, tässä on varmaan jotenkin niin herkkänä tämän päivän takia että näitä tarinoita lukiessa meinaa tippa tulla linssiin, toivottelee patasydän vm -73.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Hitto, tässä on varmaan jotenkin niin herkkänä tämän päivän takia että näitä tarinoita lukiessa meinaa tippa tulla linssiin, toivottelee patasydän vm -73.

"Jaksamisia" sinne. Tänään tuntuu kyllä, että isolla miehellä alkaa vähän tunteet olemaan pinnassa. 17v. käyty peleissä ja monen monta vuotta ennen sitä oltiin pihalla jo Japa Levosia kavereiden kanssa.

Hienoja kertomuksia, pystyy samaistumaan hyvin ja haluan uskoa, että tänä keväänä kaikki on kirjaimellisesti sitä yhteistä Ässä-perhettä! Kiitos ja kumarrus kuitenkin tästä ketjusta ja kaudesta. (Täytyy sitä nyt vähän luottaa, että kausi päättyy tänään)
 

Ämpäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensimmäinen kerran olen ollut Ässiä katsomossa vuonna -75 tai -76. Naapurin setä vei otteluun katsomaan, kun hänen poikansa pelasi joukkueessa. Pääsimme tutunkauppaa halliin sisälle ilman lippua. Alle kouluikäisenä muistiin ei paljon ottelusta jäänyt muuta, kuin paikka seisomakatsomossa silloisen lehdistöaition vasemmalla puolella. Eihän sieltä pikkupoikana mitään nähnyt, vaikka naapuri kiroili etummaisille, että väistävät sen verran että poikakin näkee. Siitä lähtien olen seisomakatsomossa ollessani ollut aina samalla paikkeilla peliä katsomassa. Nyt on pituutta sen verran, ettei tarvitse kiroilla - ainakaan nähdäkseen matsia.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Huikee hetki! Pala kurkussa ja silmäkulmat märkänä! Kiitos Ässät!
 
Suosikkijoukkue
Ässät
80- luvun ihan alussa isoveljen mielestä pelit oli hyvä paikka vongata tytöiltä sitä itseään. Minä noin 6 vuotiaana pääsin joskus mukaan. Minä rakastuin logoon ja fiilikseen kun pimppa ei vielä silleen pyörinyt mielessä yllättäen toss iässä. Itse ehdin pukemaan korttelikiekossa Boston-Ässien paitaa ja se oli upeinta.
Aika nuorena mut vietiin vanhempien toimesta kauas pois Porista, mutta sydän jäi Isomäkeen. Teen sinne tasaisin väliajoin "pyhiinvaellusmatkoja" ja käyn katsomassa tässä lähialueella vieraspelit.
Paras kaverini pelasi kiekkoa Pk-seudulla ja sain hänetkin ylipuhuttua Ässäfaniksi. Lahjakas molari siirtyikin Ässien A-Junioreihin minun voimakkaista suosituksista. Pääsipä pelaamaan Tammisen aikana muutaman pelinkin edustuksessa. Sittemmin hän on kuollut sairauteen ja se hieman lisää tätä muutenkin voimakasta tunnekuohua tänä yönä.
Nykyään kannattaminen on aika yksinäistä, toki vaimo on kova Ässäfani kun olen saanut sen tartutettua. Mutta se ei haittaa, päinvastoin pidän siitä että saan yksinäni huutaa pataa telkkarista tai sm-liiga sivuilta.
Tää kannataminen ei lopu koskaan, hautaan menee mukana....

Kiitos Ässät, kiitos PataFanit. Upea juttu ja tätä tulee fiilisteltyä seuraavat kaksi viikkoa. Märin ja kuivin suin...
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Veikkaampa että tulevaisuudessa on patafaneja jotka sanoo mistä kaikki alkoi, vuoden 2013 mestaruudesta.

Helvetin hienoa.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kausi 1981-82: Olin juuri saanut Ässien takin ja alkanut kiinnostumaan, miten Ässät pärjää. Katselin 25.10. Urheiluruudusta, kun Arto Javanainen mätti viisi maalia Jokereiden verkkoon ja Ässät voitti Helsingissä 5-6. Olin aivan myyty. Isomäessä pääsin ensimmäisen kerran käymään 15.11. kun Ässät voitti sarjakärki TPS:n 10-6. Aivan hurjaa! Keväällä kiukutti, kun samainen TPS käänsi kaikki kolme välieräsarjan ottelua tappioasemasta voitoiksi ja meni finaaleihin. Kauden aikana leikkasin lehdistä tilastoja ja juttuja irti, mutta arkistointi ei vielä ollut ihan hallussa ja paperit katosivat ties minne.

Kausi 1983-84: Urheiluruutu kertoi viidennen välieräottelun Ässät-Kärpät olevan jatkoajalla tilanteessa 4-4. Luin seuraavan päivän lehdestä, miten Ismo Villa oli vienyt Ässät finaaleihin. Ratkaisevan finaalin katselin paikan päältä, ja masennus oli suuri kun Erkki Lehtonen upotti Ässät. Kauden aikana keräsin kaikki Satakunnan Kansan jääkiekkosivut talteen ja tämä harrastus on jäänyt päälle, joskin muuttojen aikana on paperia kadonnut arkistoista.

Kausi 1985-86: Nauhoitin vhs-videoilla ensimmäisen Ässä-aiheisen koosteen talteen. Ottelu oli TPS-Ässät, joka oli toisen erän puolessa välissä tilanteessa 2-3. Tästä alkaen olen ottanut talteen varsin paljon kuvamateriaalia Ässien peleihin liittyen.

Kausi 1988-89: Jo muutaman kauden jatkunut alamäki huipentui käsittämättömällä tavalla. Ei pitänyt voida olla mitenkään mahdollista, että Ässät putoaisi sarjasta. Paniikki alkoi puskemaan runkosarjan päätöskierroksella, jolloin Ässät hävisi umpisurkean esityksen jälkeen Kärpille 1-2. Joensuun pelit oli kamalaa kuunneltavaa radion välityksellä. Tämä oli ensimmäinen kausi, jolloin kävin katsomassa paljon pelejä.

Kausi 1989-90: Teurastusta toisen perään. Sport kaatui 19-3 ja Ketterä 6-20. Kävin katsomassa yhtä lukuunottamatta kaikki kotiottelut. Karhu-Kissat -ottelun jälkeen olin räkimässä vierasjoukkueen bussiin ikkunoihin (case Petri Varis). Nämä liigakarsinnat oli mahtava kokemus, vaikka ekassa pelissä näyttikin pahalta.

Kausi 1991-92: Ensimmäisen kerran omat viinat hallissa mukana puolivälierässä Lukkoa vastaan. Tunnelma infernaalinen. 4-0 ja välieriin. Seuraavana keskiviikkona Korpisalo upotti Jokerit jatkoajalla toisessa välieräottelussa. Se ei valitettavasti riittänyt pidemmälle. Kausikortilla kävin katsomassa kotiottelut ja lisäksi osallistuin vierasmatkoihin.

Kausi 1999-2000: "Helppo elämä" oli takana päin. Nyt piti käydä jo töissä ja etäkannattajana pääsi matseihin vain joskus. 90-luvun hyvät vuodet olivat enää muisto. Ei ollut asiaa mitaleille. Tulihan tuossa sentään yks pronssi välissä.

Kausi 2005-06: Pitkän taapertamisen jälkeen saattoi yksi puolivälieräsarja maistua kuin mestaruudelta. Kävin tällä kaudella katsomassa enemmän pelejä kuin millään muulla kaudella olen käynyt vuoden 1999 jälkeen.

Kausi 2008-09: Olin varma, että nyt tuhotaan koko seura. Suhonen puikoissa, ei helvetti. Olin varautunut pahimpaan ja yritin ajatella optimistisesti, mitä hyvää Mestiksen puolella olisi. Suunnaton helpotus kuudennen karsintapelin voitto Vaasassa.

Kausi 2012-13: Kävin katsomassa muutaman normiottelun lisäksi pleijareita ja neljä finaalia paikan päältä. Tampereen viidennen ottelun jälkeen olo oli kuin olisi ryypännyt viikon. Myös kuudennen finaalin jälkeen olo oli raskas ja väsynyt, mutta samalla helpottunut ja onnellinen. Vanha mies ei meinaa kestää usean ottelun viikkotahdissa enää mukana. Torillakin kävin vain kääntymässä, saunoin hillitysti ja olin jo kahdelta nukkumassa. Mutta unelma on vihdoin täyttynyt, ja nyt reilu vuorokausi tapahtuneen jälkeen mielessä pyörivät edelleen vain tapahtumat maanantaina Tampereella ja keskiviikkona Porissa, kaikki muu on toisarvoista. Ne olivat niitä huikeimpia elämyksiä koko tänä aikana 80-luvun alusta tähän päivään.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaikki alkoi käsittääkseni syksyllä -93, jolloin isäni vei minut ensimmäistä kertaa peliin. Olin 7-vuotias. Muistan, kuinka istuimme seisomakatsomon yläpuolella, taisi olla ylin rivi koko hallista. Kaikki näytti niin suurelta ja meteli oli kova. Vastassa oli Kiekko-Espoo, Ässät voitti muistaakseni 10-2 tai 10-1. Tämän jälkeen kinusin peliin pääsemistä melkein joka viikonloppu.

Asuimme 30km päässä Porista, ja peleihin meneminen riippui siitä, milloin isällä oli aikaa ja halua lähteä. Kävimme pääasiassa lauantaisin ja sunnuntaisin paikan päällä, muut pelit kuuntelin radiosta. Peleihin menimme aina jo tuntia ennen. Muiden ala-asteikäisten poikien kanssa vaihdeltiin Sisu-kortteja ennen pelin alkua. Jääkiekkokortit olivat kova juttu tuolloin, v. 94-96, meidänkin luokallamme melkein kaikki pojat niitä keräsivät.

Hallissa oli tuolloin se sama haju, joka siellä nykyäänkin on. Sama sisääntulomusiikki, puitteet muutenkin hyvin samanoloiset kuin tuolloin 90-luvun puolivälissä. Rakastan tätä kaikkea.

Helmikuussa -96 Otevrelin halvaantuminen oli kyllä kova isku. Alle 10-vuotiaana en oikein meinannut käsittää, että miten jotain näin hirveää voi yksittäiselle ihmiselle tapahtua. Tuosta sitten alkoikin Ässien alamäki. Vuosituhannen vaihteen paikkeilla ei tullut käytyä niin aktiivisesti peleissäkään, omat harrastukset veivät teinipojan aikaa hyvin paljon. Mutta muistan nuo vuodet kaikkein synkimpinä Ässä-vuosina. Hallissa aivan hiljaista, tappioita illasta toiseen, ei valonpilkahduksiakaan.

Kausi 2005-2006 sytytti oman kannattajuuteni samanlaiseen, ellei jopa kovempaan liekkiin, kuin mitä lapsena oli ollut. Tuolloin minulla oli jo ajokortti ja kävin katsomassa enemmän pelejä kuin varmaan kolmena edeltäneenä kautena yhteensä. Huuma oli uskomaton.

Radio Pori ja Jussi Aho ovat kyllä erittäin iso osa minun kannattajuuttani. Vuosien varrella olen kuunnellut kaikki mahdolliset pelit radiosta, joita en ole paikan päälle päässyt näkemään. Parin viime kauden aikana on kuitenkin tullut osteltua pelejä Urholtakin, tosin niissä selostaja on usein niin huono, että radiolähetys melkein nousee edelle, vaikkei kuvaa näekään.

Kevät 2009 oli kauheata aikaa. Playout-pelit olivat jäätävää kuraa, kaikkien aikojen surkeimpia kokeiluja liigahistoriassa. Karsinnat meni pelonsekaisin tuntein. Kolmannen pelin jälkeen näytti jo siltä, että kyllähän tämä hoidetaan, kunnes Sport voittikin neljännen pelin. Viidennen pelin tappion jälkeen jouduttiinkin aivan hirveään paikkaan kuudenteen peliin. Kuuntelin tuota peliä radiosta, muistaakseni olisi ollut työvuoro tuolloin illalla, mutta sain sen vaihdettua pois. Ässät johti pitkään 0-2, kunnes Sport nousi tasoihin, muistan ajatelleeni, että tässäkö tämä nyt ihan oikeasti on. Severi ja Eero kuitenkin hoitivat homman ja 7. peli Porissa oli hieno kokemus. Muistan kuinka sunnuntaina 12.4.2009 kävelin ulkona, aurinko paistoi, lumi suli koko ajan, oli kevättä ilmassa ja pahin mahdollinen oli jäänyt tapahtumatta.

Hypätäänpäs sitten tähän hetkeen. Uskomaton talvi ja kevät takana. Kaverin kanssa tossa naureskeltiin, että jos olis vaikka ollut jossakin onnettomuudessa tammikuun puolivälissä, sen jälkeen koomassa kolme kuukautta ja vaikka eilen herännyt elävien kirjoihin, niin eihän tätä nyt uskoisi todeksi. Kausi, joka vaikutti kaikkien aikojen flopilta, päättyikin mestaruuteen. Täysin uskomatonta.

Näin etäkannattajana pitää olla tyytyväinen, kun pääsi seuraamaan kolme finaaliottelua paikan päällä. 3 harjoitus-, 19 runkosarja- ja 6 playoff-ottelua on hyvä määrä, kun ottaa huomioon, että etäisyys Poriin on 250km ja työ kiireistä. Tammikuun 26. jälkeen tämä kausi oli jotain, mitä en ikinä uskonut näkeväni kulkiessani yhteistä matkaa Porin Ässien kanssa. Odotukset nousi koko ajan, ja jo helmikuussa näytti siltä, että jos näin pelataan, niin ei meitä kukaan pysäytä. Runkosarjan loputtua löin kaverini kanssa 100€ vetoa Ässien mestaruuden puolesta. Kaverille siis siinä kohtaa edullinen veto, mukana 10 joukkuetta. Kova oli luotto Pataan ja tällä kertaa se kannatti.

Tämä kevät herkisti minut täydellisesti. Kyyneleitä valui jo Ässien varmistettua finaalipaikan. Siitä eteenpäin olen ollut herkällä mielellä päivästä toiseen. Kurkkua alkaa karhentaa, kun vain ajattelen Ässiä, omaa kannattajuuttani, kaikkia näitä vuosia, kuinka olen kasvanut tämän seuran mukana, tyttöystävät vaihtuneet, kaveripiiri muuttunut, asuinpaikat vaihtuneet useampaan kertaan, elämässä pidempiä alakuloisia vaiheita ja välillä parempiakin vaiheita. Yksi kuitenkin on ja pysyy. Mitä tahansa on elämässäni tapahtunutkaan, niin Ässiä olen seurannut aina.

Jo viime lauantain finaalipeli Porissa oli aivan upea. Sain kunnian olla paikan päällä maanantaina Tampereella 5. finaalissa, 108.59 on aika jonka muistan ikuisesti. Se pääty räjähti, tunne oli aivan uskomaton. Siinä kohtaa tajusin, että jumalauta nyt se on tosi lähellä, mitä on odotettu yli 20 vuotta. Ajelin Tampereelta kotiin, nukkumassa olin kolmen jälkeen. Sitten seitsemältä ylös ja töihin, kyllä väsytti. Mutta olo oli mahtava. Tiistai-iltana tajusin, että ei tässä mitään mestaruutta vielä ole voitettu, jouduin tosissani ravistelemaan itseäni. Keskiviikon peliä en harmikseni päässyt seuraamaan paikan päälle, kaikkia työjuttuja on ei pysty sumplimaan siten, että pystyisi lähtemään jo alkuiltapäivästä. Katselin peliä urheilubaarissa Helsingin keskustassa, siellä oli n. 10 Tapparan kannattajaa ja valehtelematta yli 100 Patahenkistä ihmistä. Kertoo mielestäni aika paljon tämän kaiken merkityksestä ihmisille. Loppusummerin soidessa menetin kontrollin hetkeksi, kyyneleet vaan valuivat, se oli sellaista itkun ja huudon sekamelskaa. Tuntemattomat tulivat halaamaan. Soittelin läheisilleni koko illan, ja yhtään puhelua en pystynyt puhumaan herkistymättä. Harmikseni jouduin lähtemään ajoissa kotiin nukkumaan, koska torstaikin oli pirun tärkeä työpäivä. Uni ei kuitenkaan tullut, lämmitin mestaruussaunan puolen yön aikaan ja saunan jälkeen kävin yksikseni Patapaita päällä ulkona kävelemässä. Siellä minä olin, hiljaisessa kaupungissa, yksinäni, unelmani kanssa. Se unelma oli totta.

Eilen ja tänään on kuitenkin iskenyt harmitus. Olen suorastaan surullinen, etten päässyt kokemaan keskiviikon peliä paikan päällä, enkä myöskään pääse lauantaina torijuhliin. Tuolloin on hyvän ystäväni häät toisella puolella Suomea, enkä niitäkään oikein voi jättää väliin. Haluaisin todella olla mukana näkemässä Porin ja Satakunnan hurmosta, mutta minkäs teet. Olen käyttänyt Ässien mukana kulkemiseen aivan uskomattoman määrän aikaa ja paljon rahaa oltuani etäkannattajana jo 7 vuotta. Ja nyt en saa olla mukana kokemassa tätä ainutlaatuista loppuviikkoa. Onko ketään muita, joilla on samanlainen tilanne ja päällimmäinen tunne tällä hetkellä surullisuus siitä, ettei pääse paikan päälle kokemaan tätä kaikkea? Kyllä tämä tästä kuitenkin taas iloksi muuttuu, tiedän sen.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Patapakan tarina oli perseestä! Siis siksi, että olen työpaikalla ja myötätunto ja fiilikset on sun paatissa tällä hetkellä! Itsekin Jussi Ahon varassa on oltu varsinkin lapsuudessa ja aina silloin, kun ei ole yksinkertaisesti ollut rahaa mennä hallille tai on ollut töitä.

Sama parikymmentä vuotta on tullut oltua Ässien kelkassa ja nyt vihdoin, kun se suurin unelma (en voi muuta, kuin oman lapsen syntymää pitää näin merkittävänä hetkenä) on totta, niin ei pääsekkään paikalle. Itsellä ei ollut toivoa tällä kertaa hankkia lippua, mutta töllö ja Porin hieno kaupunki tarjosivat mahdollisuuden päästä haistelemaan tätä tunnetta. Lauantaina torijuhla: Töissä sitä tietenkin ollaan iltaan asti ja matkaa Poriin on työpaikalta alle 30km. Niin lähellä mutta niin kaukana. Ehkä sitten illalla radalle fanipaita päällä.

Mutta haista piip* Patapakka, kun sait raavaan miehen melkein herkistymään työpisteeseensä ja tuntemaan sen tuskan mitä tunnet. Eihän se mitään korvaa, mutta minä ainakin liputan lauantaina Porin illassa etäfaneille ja haluan noin omistautuneita ihmisiä kiittää, että olette Ässien mukana uhraten paljon aikaanne ja rahaanne. Piru vie tämä on jopa enemmän teidän mestaruus kun meidän paikallisten porilaisten! Hienoa toimintaa.
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mun Ässäfanius alkoi silloin kun Ässät teki nousua divarista. Olin silloin peruskoulun ekalla luokalla. Peleissä ei tullut hirveästi käytyä persaukisen pihlavalaisen yksinhuoltajaperheen rahoilla eikä äiti olisi edes päästänyt bussilla kaupungille. Teini-iässä sitten todistettiin pronssimitaleita ja siitä eteenpäin on tullut käytyä matseissa aktiivisesti. Nyt kun peilaa taaksepäin niin aika paskaa aikaa oli. Ryvettiin oikein urakalla. Kaukalossa tuli turpaan ja toimistolta vietiin jengiä raudoissa poliisilaitokselle. Mutta niin sitä vain käytiin matseissa.

Hopeakeväänä riemu olikin sitten ylimmillään ja siitä lähti pikku kipinä että voisko sitä ite tehdä jotakin että joskus voitettais oikeasti mestaruus. Kävin nykäsemässä vasta perustetun Ässien fan clubin aktiiveja hihasta. Eka homma oli rahastus Ässien fanimatkalla ja pikkuhiljaa sitten ruvettiin kaikenlaisiin pikku talkoohommiin kuten fanikamamyyntiin ja lippujen väsäilyyn muiden mukana. Oli hyvä porukka kasassa. Kaukalon ulkopuolella oli hauskaa. Kaukalossa ei niinkään.

Olisko ollu kausi 2007-2008 kun nostin sitten käden pystyyn Pataljoonan vuosikokouksessa ja sain vastuulleni fanimatkojen järjestämisen kyseisellä kaudella. Aika paljon saatiin kaukalossa selkään silloinkin. Kiukuspäissäni otin marraskuussa 2007 patatatuoinnin olkapäähän. Liiga oli vielä suljettu ja Kalpan kanssa pelattiin jumbofinaaleita kauden päätteeksi.

Kaudella 08-09 tuli sitten se karsintapeikko. Kausi ei menny ihan niin huonosti kuin aiemmat. Oli jopa toivoa päästä playoffeihin. Kalkkiviivoilla kuitenkin alkoi kone piiputtaa ja jouduttiin niihin karseisiin playoutteihin ja sitä myötä karsintoihin. Karsintoja odotettiin aika luottavaisesti. Tästä tuli kuitenkin helvetinmoinen kurimus. Voisin avata teille vähän seuraavassa että mitä silloin oikein tapahtui:

Koko kaupungin oli vallannut tappiomieliala. Ketään ei oikein tahtonut kiinnostaa. Karsinnoista Ässien odotettiin selvityvän kuitenkin hyvin. Silloinen aktiiviporukka asui Porin ulkopuolella ja järjestelyvastuu katsomon lipuista ja fanimatkoista jäi vain parin ihmisen harteille. Media oli ahkerasti Ässien haaskalla ja lietsoi melko tehokkaasti tappiomielialaa hyvien otsikoiden toivossa. Aika paljon kaupungillakin vittuiltiin että mitä te oikein kuvittelette saavanne aikaiseksi. No ei sitä voinut enää siinä vaiheessa hommia kesken jättää. Jatkettava oli. Ei sitä hommaa kukaan muukaan olisi tehnyt. Bussit oli saatava liikkeelle ja joukkueelle piti näyttää että kyllä faneja kiinnostaa.

Peli 1

28.3.2009 se sitten alkoi. Vaasan Sport saapui Poriin Tammisen johdolla ja iski heti ottelusarjan avausmaalin Ässien verkkoon. Muistan vielä sen yleisön kohahduksen. Ne teki maalin! Mitä helvettiä? Ässät lähti vähän takki auki peliin mutta oli aika nopeasti alistuneen oloinen kun joutuivat häviölle. Urakkaa eivät auttaneet ne noin 20 bussillista Vaasalaisia jotka pitivät semmoista mökää mitä en ole missään nähnyt livenä ennen. Tämä ja kevään karseat häviöt olivat tehneet selkärangasta aika ohuen. Sport voitti ottelun lopulta 2-3. Tunnelma katsomossa oli alistunut. Me hävitään perkele myös mestisjengille. Hallilla myytiin ekalle Vaasan fanimatkalle kaksi lippua. Ennakkoon oli myyty kolme. Fiilis oli perseestä.
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Peli 2

31.3 oli ohjelmassa toinen peli. Puhelimeen sai vastailla tiuhaan. Media tykkäsi repiä otsikoita. Vaasalaiset soittelivat myös lippuja tekeytyneinä Ässien kannattajiksi. Kuparisaari oli myyty loppuun jo karsintojen varmistuessa. Fanimatkaa myytiin vielä ottelua edeltävänä päivänä. Silloin fanimatkan vahvuus oli 9 henkeä. Tampereelta soitteli paikallinen autokauppias joka oli Porista kotoisin. Hän oli lukenut jostakin foorumilta että matkan starttaamisessa oli vaikeuksia. Hän osti ison kasan lippuja ja käski jakaa ilmaiseksi faneille jotta saadaan bussi liikkeelle. Jotkut ostivat 2-3 lippua ja toivat kavereita mukaan. Lopullinen vahvuus matkalla oli reilu 30 henkeä. Matkalle lähdettiin Winstonista. Olimme kaikki päissämme kuin käet (ei vetäjä) ja matka meni iloisilla fiiliksillä. Ässät korjasi Vaasan avauksesta 3-1 voiton. Sain Vaasasta paniikkihäiriön ja paskataudin. Mut voitettiin!

Peli 3

2.4.2009 Olin paskataudissa ja kuuntelin pelin kotona vessassa radiosta. Ässät voitti 5-0. Sarja oli mun mielessä taputeltu. Eka tappio oli vahinko. Kuuntelin pöntöllä patasydäntä ja join jaffaa. Ekat hyvät yöunet kahteen viikkoon.

Peli 4

4.4.2009. Peli 4 Vaasassa. Voittomieliala oli saanut jengiä aktivoitumaan. Saatiin liikkeelle peräti 2 täyttä bussia. Voimaa uhkuen lähdettiin kohti Vaasaa ja laulettiin bussissa kaikenlaista. Menomatka oli täynnä hyvää fiilistä. Olimme tehneet työtön hitsari-pipoja joita myytiin matkalaisille. Näitä näkee vieläkin ihmisillä päässä. Jouduimme ajamaan suoraan hallin pihaan jossa oli viisi poliisipartiota tekemässä meille käytävää halliin sisälle. Lippujonosta lensi meidän päälle roskia ja tappouhkauksia. En ole moista ennen nähnyt. Poliisit vartioivat bussejamme pelin ajan. Peli oli tasaista (paskaa). Jännitys oli niin kova että pelitapahtumat eivät ole jääneet niin hyvin mieleen. Tuloksena pelistä oli kuitenkin kirvelevä jatkoaikatappio tylysti 2-1. Meidät vietiin poliisisaattueessa harjoitushallin kautta busseihin heti maalin tullessa. Vaasalaisten juhliessa pääsimme turvallisesti pois. Porukka oli kovassa kännissä ja kiukkusia paluumatkalla. Järjestyshäiriöitä oli paljon mutta niistä selvittiin. Tappiomieliala palasi. Sarja oli täysin auki. Otettiin kovat kännit Winstonissa. Järkkäri halusi heittää meidät ulos kun lauloimme niin kovaa mutta henkilökunta antoi meidän olla. Kävi vissii sääliksi. Nukuin kaverin sohvalla.

Peli 5

7.4.2009 The game. The sensational win. Tällä Teemalla Tamminen tuli Poriin. Vaasalaisia tuli ovista ja ikkunoista ja ne helvetin reportterit soitteli ja vittuili. Hallilla ei ollut hirveästi porukkaa. Vaasalaisia taisi olla valtaosa. Suhonen haukkui fanit. Fanit käskivät Suhosen hypätä kaivoon. Porilaiset tappeli keskenään ja joukkue oli täynnä lampaita. Sanoin Rasmussenille että nyt tarttis voittaa. Kaveri sanoi että what can you do when no one gives a shit. Sitten vaan otettiin lippu käteen ja mentiin katsomoon. Olin ekassa erässä jo päissäni ku tilhi. Huusin Tammiselle koko 60 minuuttia. Joku heitti sitä kolikolla päähän. Taisi sinne hamekin lentää. Sen jälkeen vissiin jouduttiin laittamaan ne suojat siihen vaihtoaitioon. Sport voitti lopulta sekavan matsin 3-4. Ässien liigavaellus oli siinä. Kukaan ei uskonut enää voittoon. Ei kukaan. Suhonen haukkui taas fanit. Pohjalaisen toimittaja kyseli miltä tuntuu menettää liigapaikka. Kysyin toimittajalta että miltä tuntuisi radionauhuri ruuansulatuselimistössä. Veltto nuudeli huuteli vielä perään että Vaasassa tavataan. Ammattilainen selkeästi. Matsin jälkeen mentiin Winstoniin. Se oli tyhjä.

Peli 6

9.4.2009. Päivä alkoi varsin hiljaisesti. Puhelin ei soinut, viestejä ei tullut. Olin saanut nukuttuakin vähän aikaa. Tunnin pari? Lehdessäkään ei ollut hirveästi ennakkoa illan ottelusta. Tuntui kuin koko sarja olisi jo unohdettu ja luovutettu. Vedin paidan niskaan ja lähdin kohti Winstonia. Paita haisi salmarille. Olimme saaneet kasaan yhden vajaan bussin. Winstonissa tavattiin taas joku reportteri. Hän halusi nauhoittaa kannatuslauluja. Meitä oli paikalla joku kymmenkunta. Pari neuvoa antavaa kurkusta alas niin saimme kasaan jonkinlaisen voittajafiiliksen. Tuli itseasiassa aika luottavainen olo. Aivot varmaan jossakin suojausmoodissa jotta välttyisi pahemmilta traumoilta. Puolikkaan lihiksen jälkeen lähdettiin kohti Vaasaa. Merikarvialta otettiin kyytiin liskosilmäinen kaveri joka onnistui tuomaan hyvällä fiiliksellä virtaa bussiin. Närpiössä fiilisteltiin huoltoasemalla jo siihen malliin että kassan tytöt toivottivat hyvää matkaa mestikseen. Ruotsiksi tietysti.

Nyt oli hyvää porukkaa kasassa. Kukaan ei räyhännyt eikä oltu kovasti kännissäkään. Edes vetäjä. Nyt voin tunnustaa että vedin 2 jälkimmäistä reissua pienessä hönössä. Tästä bussillisesta rakentui muuten myöhemmin runko Pataljoonan seuraaville vuosille. Porukka oli erittäin tiivis ja meininki oli veljellinen. Taisi sama aivoblokki olla kaikilla päällä. Pelistä ei puhuttu mitään. Kukaan ei uskaltanut. Vaasan hallin pihassa oltiinkin kaikki ihan hiljaa. Vaasalaiset antoivat jopa pientä sympatiaa. Taisi käydä meitä sääliksi. Klamydian Vesa tuli jopa laulamaan meille. Lopuksi kajautti että "hyvää yötä Pori" Me luultiin että se on meidän kaveri. Ei ollu.

Pelistä ei ole hirveän hyvää muistikuvaa. Kannustus oli kovaa koko ajan. Tiukkaa oli ja ratkaisu venyi aina toiseen jatkoerään saakka. Vaasalaisilla oli paljon vaarallisia paikkoja ja Kilpeläinen piti meitä pystyssä. Olin täysin varma Ässien tappiosta. Nojasin ryhmän kärjessä laitaan ja näin sen kuuluisan yläriman ihan läheltä. Muistan sen vieläkin elävästi ja se kilahdus on jäänyt soimaan korviin. Erätauolla istuin yksinäni hallin rappusilla pää polvissa. Joku heitti puolikkaalla kaljatuopilla. Jonkun verran siinä juteltiin Sport-fanien kanssa. Saatiin vähän sympatiaa vissiin. Ei ne kovasti enää vittuillut.

Toisessa jatkoerässä Severi Sillanpää heitti roikun maalille ja se osui Juha Salmua perseeseen ja lensi siitä verkkoon. Päässä naksahti ja huusin tärykalvoni rikki. Voitettiin matsi. Jouduttiin hallin tyhjettyä poliisisaattueessa motarille saakka. Busseja heiteltiin kivillä ja jotkut Sport-fanit koittivat saada bussin ovia auki. Mitään kiveniskuja ihmeempää ei tapahtunut. Törppöjä mahtuu aina mukaan. Korvia särki ja nukahdin bussiin. Niina Halme veti bussin. Eka fanimatka minkä muija veti. Ja missä paikassa. Paluumatkasta ja sen illan tapahtumista en muista enää mitään. Voitettiin.

Peli 7

11.4.2009

Halli oli myyty täyteen. Porukka soitteli että saako tulla heiluttaa isoja lippuja. Pelaajat olivat kuulemma hymyilleet aamujäillä. Niille oli luvattu rahaakin voitosta. Kaikki tiesivät että tämä peli viedään. Pistin salmaripaidan päälle ja lähdin Winstoniin. Sielä oli paljon ihmisiä jo päivällä. Matsissa Ässät pääsi parin maalin johtoon. Yläkatsomosta lensi päähän kananmuna. Kavereitakin osui monesti. Pata vei matsin kolme-nolla ja liigapaikka oli taskussa. Isomäki hiljensi tuhatpäisen Sportin fanilauman moneen otteeseen. Kiukkuisia olivat. Seisomakatsomo näytti mahtinsa ja kausi päättyi voittoon. Sinä iltana juhlittiin kuin mestaruutta. Sitä se meille olikin. Iso mestaruus. tuo kuudennen pelin fanibussin jengi muodosti pitkälti Pataljoonan aktiivijengin seuraaviksi vuosiksi. Henki oli kova ja alettiin tekee töitä. Nyt oli uusi aika edessä. Alotettiin puhtaalta pöydältä.

Karsintojen jälkeinen aika

Seuraavalla kaudella tehtiin uusilla voimilla paljon kaikenlaista uutta. Kerättiin paljon jäseniä ja keksittiin kaikenlaista aktiviteettia. Pekka Rautakallion saapuminen Poriin kylvi menestyksen siemenen. Työnteon meininki tarttui koko jengiin ja ilmapiiri oli puhdas. Seuraavina kausina päästiin playoffeja haistelemaan. Kerran jopa runkkarin kakkostilalta.

Kaudella 10-11 jättäydyin Pataljoonasta pois. Olin sanut ihan oikean työpaikan ja perheenlisäystä. Aika ei enää riittänyt. Uusia tekijöitä tuli tilalle ja homma lähti etenemään omalla painollaan. Kävin peleissä silloin tällöin mutta kaikki kuunneltiin radiosta tai katottiin viimeistään Urholta. Jonkinlaista markkinointikonsultaatiota tuli annettua ja joskus jotakin pikkutalkoojuttuja tuli tehtyä jotta näkisi patakavereita. Aina oli hyvä mieli. Voitettiin tai hävittiin. Joku runkosarjatappio ei paljoa mieltä pahastuttanut. Ollaan oltu häviämässä pahempiakin pelejä.

Kausi 12-13 ei tuonut mitään ihmeempiä odotuksia. Playoffpaikka oli toiveissa ja paikka kahdeksan sakkiin. Vieläkin tuntui oudolta asettaa noin hurjia toiveita :) Tammikuussa oltiin aika syvällä eikä päässyt paikan päälle läheskään kaikkiin peleihin. Huomasin löytäneeni itsestäni uuden puolen: joskus ei edes kiinnostanut Ässien peli. Se oli yllättävää. Fanipojan mietteet ovat siirtyneet arkisiin asioihin kuten perheeseen ja työhön. Kuitenkin aina kuunneltiin radiosta tms. Olin vaatimassa jopa Karrille potkuja tammikuussa kunnes jotakin tapahtui. Alettiin voittaa. Jätkät nosti profiilia potenssiin kuusi ja Ässistä tuli panssarivaunu joka jyräsi kaikkien yli. Helmikuussa ei hävitty yhtään matsia. Ei sitten yhtään. Aloin taas hiipimään Ässien matseihin. Oli pakko kokea tuo meininki. Päästiin playoffeihin. KalPa-sarjasta uskoin vielä tulevan voitto mutta JYP:n tullessa vastaan jo vähän arvelutti. Mahtavat venymiset seurasivat toisiaan ja Ässät jyräsi Traktoritkin pronssiotteluun.

Koko playoffsarjan ajan finaaleihin saakka oli outoa seurata hurmosta ulkoapäin poissa toiminnan keskiöstä. Homma tuntui vähän vieraalta koko ajan. Mutta ei se fiilistä laskenut. Kaikkien aikojen kevät toi palkinnon eikä kukaan muista enää takavuosien rämpimisiä. Ässät ja kannattajat ovat oppineet työn merkityksen. Toivon että Rockyn perinne jatkaa elämistä ja seura pyrkii koko ajan eteenpäin.

Seisoin keskiviikkona torilla ihmisten keskellä ja hymyilin kun eläintarhan pojat villitsivät trumpetilla porukkaa. Me ollaan mestareita.
 

jh34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, KaMa
Hienoja ja erilaisia tarinoita.

Oma tarinani alkaa 1980-luvun loppupuolelta. Edesmennyt pappani oli innokas urheilumies ja seurasi eri lajeja. Sitä kautta sain varmasti kipinän ylipäätään urheiluun ja jääkiekkoon. Kotoisin olen Pohjois-Satakunnasta, joten teoriassahan sitä olisi voinut päätyä esimerkiksi tamperelaisseurojen kannattajaksi, mutta jotenkin sitä sitten vain Ässien kelkkaan lähdettiin. Suurin syy oli kai siinä, että lähipiirissä kannatettiin enimmäkseen Ässiä, isäni kävi Porissa töissä ja täällä tuli vietettyä paljon aikaa sen myötä lapsena. Ja olihan Ässät lähimpänä seurana se kotijoukkue ja Pori läheinen kaupunki.

Yksi ihminen, jolla varmasti oli vaikutusta Ässien kannattamisen alkamiseen oli pappani porilaisella - myös jo edesmenneellä työkaverilla, joka oli innokas Ässien mies. Pidin häntä muksuna mukavana miehenä, joten olihan se luontevaa kannattaa mukavan miehen joukkuetta. Ensimmäiset muistikuvat Ässistä menevät aikaa jolloin opin lukemaan Satakunnan Kansaa ja Ässien otteluraportteja siitä. Ensimmäiset ottelut joita muistan seuranneeni teksti-tv:ltä tarkemmin olivat kauden 1988-1989 liigakarsinnat. Eipä sitä silloin nassikkana tajunnut kuinka isoista asioista tuolloin pelattiinkaan. Sitten löytyivät hyvän ystäväni kautta Satakunnan Radion otteluselostukset, joita kuuntelin ensimmäisen kerran muistaakseni divarikaudella 1989-1990. Silloin myös Satakunnan Radio ja Jouko Färd selostivat pelejä kokomittaisina radioon. Muistan jo, että tuolloin divarikaudella oli vahvat poltteet päästä peliä katsomaan. Se päivä koitti kuitenkin vasta seuraavalla kaudella 1990-1991, jolloin Honkajoelta järjestettiin kuljetus Ässät-Ilves otteluun. Tuon pelin Ässät hävisi, mutta viimeistään silloin tämä poika oli myyty Ässille lopullisesti. Se oli muuten silloin Matti Keinosen viimeinen ottelu Ässien peräsimessä. Seuraavassa matsissa valmensi jo Vasili Tihonov. Reissuun lähdettiin isäni ja hyvän ystäväni kanssa. Ja sillä reissulla ollaan edelleen:) Tämän jälkeen matseissa alettiin käydä säännöllisesti, joka vuosi kiihtyvää tahtia.

Ensimmäinen voimakas yli muiden Ässä-kokemus oli 1991-1992 kauden pudotuspelit Lukkoa vastaan. Saimme isäni kanssa Porin otteluun tuolloin kuin ihmeen kaupalla liput ja täyteen ahdettu halli oli tuolloin ihan uskomaton juttu koettavaksi. Myös Jokereiden tiputtaminen kaudella 1992-1993 on hieno muisto. Karvaimpia alkuaikojen muistoja on puolestaan se kun Ässät tippui Tapparalle kaudella 1993-1994 puolivälierissä. Silloin oltiin runkosarjassa kakkosia ja muistan odotuksien olleen korkealla.

Seuraavat vahvat Ässämuistot liittyvät aikaan jolloin valmentajan oli Juhani Tamminen. Vaikka tuolloin ei menestystä sen isommin tullutkaan niin värikkään valmentajan johdolla värikästä kiekkoa pelannut joukkue tempaisi täysi-ikäisyyttään lähestyneen pojan täysillä mukaansa. Eli kyllä Tami on ollut osa myös omaa Ässätarinaani :)

Vuosituhannen alussa Ässät sukelsi vahvaan urheilulliseen ja taloudelliseen sekasortoon, mutta muistan vaan, että peleissä tuli silloinkin käytyä ja väriä tunnustettua. Inttiaikoina oli tupakavereina turkulaisia ja tamperelaisia jätkiä ja niiltä sai silloin lähinnä sääliviä katseita kun kertoi Ässiä kannattavansa. Tuskaahan noita aikoja oli elää, mutta jotenkin sitä vaan silloinkin uskoi alitajuisesti parempaan.

Opiskelut veivät Pohjanmaalle ja myös vaikutti omaan kannattamiseen merkittävästi. Ja oikeastaan sillä tavalla, että Ässistä tuli vielä isompi juttu kun asui kauempana Porista. Kai siinä on taustalla jotain sellaista, että kun ihminen asuu muualla niin sitä hakee tiettyjä juttuja joilla säilyttää sidoksen vanhaan kotiseutuunsa ja pitää yllä omaa paikallista identiteettiään. Ässät oli väline siihen.

2006 tarjosi niitä tuntemuksia, joita ei ikinä olisi Ässien kanssa uskonut kokevansa. Se oli täysin epätodellista aikaa ja tämä kevät taas pullautti niitä muistoja pintaan.

Kolmas voimakas kokemus oli tietenkin kevät 2009. Asuin silloin Vaasassa ja voi tietysti aina miettiä mikä todennäköisyys ihmisellä on joutua tilanteeseen, jossa oma seura pelaa asuinpaikkansa seuraa vastaan liigapaikasta. Se oli hullu kevät. Mutta toisaalta myös hieno kokemus ja kaikessa raastavuudessaan teki itsestäni myös liigakarsintojen kannattajan.

Liigakarsintojen aikaan olin jo ollut muutaman vuoden Pataljoonan toiminnassa mukana ja siinähän menikin sitten eri rooleissa kuusi vuotta yhteensä. Se oli uskomattoman antoisaa aikaa ja parasta oli se, että oppi tuntemaan Ässäihmisiä (pelaajia, valmentajia, seurajohtoa, muita kannattajia jne) ja ennen kaikkea sai olla mukana tekemässä konkreettista työtä Ässien eteen. Vapaa-ajan se Pataljoona aika vei aika pitkälti ja stressiäkin piisasi. Mutta kritiikin sietokyky vahvistui senkin edestä. Yksi iso missio meillä oli tehdä Ässistä enemmän koko maakunnan juttua ja sen eteen paljon töitä tehtiinkin. Tuloksia en ala itse arvioimaan, mutta antoisaa duunia sekin oli. Elinikäisiä ystäviä se aika toi ja opetti paljon urheilubisneksestä.

2010 muutin Poriin töihin ja asumaan ja se tietysti mahdollisti sen, että peleihin pääsi aina kun niin halusi. Vaikka aluksi oli kieltämättä vähän outoa kun peleissä käyminen monen vuoden etäkannattamisen jälkeen oli jopa liiankin helppoa.:)

Tämä kausi oli ensimmäinen Pataljoonan puheenjohtajuuden jälkeen taas rivikannattajana. Ja täytyy sanoa, että oli hienoa saada seurata tätä tarinaa ilman velvoitteita niin että pystyi nauttimaan ja elämään mukana täysillä.

En vieläkään oikein käsitä sitä, mitä viime keskiviikkona tapahtui ja en osaa sanoa koska sen todella käsittää. Ehkä kesällä, ehkä ensikauden alussa. Itselleni oli äärimmäisen tärkeää sen hienon illan sai kokea katsomossa yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa eli niiden, joiden kanssa on menty Ässien mukana kaikki mahdolliset notkot ja kuopat. Oma emäntäkin on saanut monenlaista Ässävuodatusta kuunnella tässä vuosien aikana, joten oli hienoa että saatiin yhdessä kokea se mitä urheilu voi parhaimmillaan antaa.

Nyt on tietysti ilon keskellä myös vähän tyhjä olo kun suuri unelma on toteutunut ja mestaruus tullut täydellisemmällä mahdollisella tavalla. Mitä sitten Ässiltä odottaa jatkossa? Itse ajattelen asian niin, että kun on Ässien kanssa nähnyt ja kokenut kaiken mahdollisen niin osaa arvostaa ja nauttia siitä, että seura on vakiinnuttanut paikkansa pudotuspelijoukkueena, talous on kunnossa ja toimintaedellytykset kaiken kaikkiaan hyvät. Siinä riittää sitä toivottavaa, että asiat ovat noin myös tulevaisuudessa.

Yksi päämäärä on saavutettu, mutta matka jatkuu ja ehkä vahvempana kuin koskaan seuran historiassa.

Ässät on ollut eri tavalla mukana eri elämänvaiheissa ja eiköhän se tule olemaan niin loppuun asti.
 
Viimeksi muokattu:

Simon#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensikosketukseni Ässiin tuli aikaisemmin kun edes tiesin. Asuin lapsuuteni Herralahdessa, Vesa-Mattia vastapäätä niissä oransseissa kolmikerroksisissa taloissa. Muiden kakaroiden kanssa kiipeiltiin takapihan kuravuorilla, ruinattiin Vesa-Matista tarroja ja ajettiin fillareilla ympäri nurkkia. Pelattiin futista siinä ruohokentällä nykyisen kangaskaupan vieressä jne. Ja talvella tietty pihalätkää. Kavereina oli alakerrassa asunut eräs Pasi ja viereisessä rapussa Rauli. Eihän ne pelimiehiä silloin vielä olleet mutta kumminkin. Peltonen ja Raitanen.

Varsinainen fanitus kuitenkin alkoi pikku hiljaa kun Ässät voitti mestaruuden. Isä oli silloin töissä palolaitoksella ja tuohon aikaan monella kiekkopelaajalla oli oikeakin ammatti ja tosi moni oli palomiehenä. Isä toi välillä tuliaisia töistä, lätkämailoja työkavereilta. Aika monessa luki Makkonen. No oli kai sitten pakko esittää Makkosta pihapeleissä kun kerran mailassakin niin luki. Ja vaikka maila oli ihan turhan pitkä, ei sitä voinut sahata poikki ettei nimi lähtisi.

Jossain vaiheessa ihan 70-luvun lopulla Friitalan Osuuspankin alakerrassa oli joku ässätilaisuus, jossa oli Javanainen, Makkonen ja muistaakseni Jyrkkiö. Tarjolla oli nimmareita, ilmapalloja ja pillimehua. Sieltä se sitten lähti, se on eka muistikuvani siitä että Ässät on kova juttu kun Makkonenkin pelasi siellä. Ja Javanainen, jolla oli pihapeleissäkin hirmuinen veto. Halusin ja sain Ässäpipon ja toppatakin ja pidin niitä niin kauan kuin ne mahtui päälle.

Siitä se sitten lähti, eikä tunnu loppuvan. Monta monta vuotta on tullut käytyä sen jälkeen matseissa aina syksyisin toivoen menestystä. Nyt kun sen omin silmin näki, tuli taas vaan mieleen se Makkosen maila. Kuinka vanha sekin jo on.
 

Kalmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, LäKi, KK-V, PaRa, Suomalaiset NHL:ssä
Lainaan seuraavan tekstinpätkän blogistani, minkä kirjoitin "joulukalenteriini" viime joulukuussa. En ala sitä nyt muokkaamaan sen koommin ja näemmä pari typoakin jäänyt sinne aikanaan. Mutta, tässä tämä:

"Jos Olympialaiset ja penkkiurheileminen on elämäntapa, on Porin Ässät se uskonto. Ei ehkä sanan varsinaisessa merkityksessä, kristitty virallisesti vielä olen.

Kuten ihka ensimmäisessä luukussa ilmeni, en pysty muistamaan Ässäläisyyteni syytä. Eli siis, onko se periytynyt äidin suvun puolelta vai 90-luvun alun timanttiset tähdet. Vai onko se ollut Ässien aggressiivinen pelityyli? Miten päin vain, sillä tiellä edelleen ollaan. Kaikkine ylä- ja alamäkineen.

Ensimmäisen Ässien pelin näin syksyllä 1994, jolloin Isomäen hallissa vastaan luisteli Helsingin Jokerit. Peli päättyi 2-2, mieleen on jäänyt Kari Takon loistava peli sekä Jokerilaisten tuuletukset paitsiovihellyksen jälkeen lätkäistyn ”maalin” seurauksesta. Tästä pelistä alkoi aktiivinen Ässien seuraaminen myös paikan päällä. Pelejä kertyi kauden aikana likimäärin 10 + play-off -peli, sekin Jokereita vastaan. Keväthän kruunautui Ässien pronssimitaliin Rauman Lukon kustannuksella.

Ässäfanina ei ole koskaan ollut helppoa. Niin lapsena, kuin aikuisena. Vaikka Eurasta on hyvinkin tasainen välimatka ollut kolmeen kiekkokaupunkiin (Rauma, Pori, Turku), on Ässät ollut se silmätikkumaisin porukka. Jos koulussa pukeutui ässämäiseen tyyliin, sai siitä kuulla naljailua. Kieltämättä toisinaan hävetti laittaa kouluun Ässien college -paita päälle, erityisesti silloin, jos Ässät oli ottanut vähän reippaamiin pataan (heh, ”pataan”). Näin siis Euran lukiossa. Aikuisiällä opein jo olemaan välittämättä naljailuista.

Ehkä tuo ”ainainen” naljailua on ajan myötä tuonut sitä paksua nahkaa (metaforisesti ja kirjaimellisesti), että on pystynyt sietämään ikävämpääkin sanomista. Tiedä sitten. Pienempänähän sitä saattoi helpommin suuttua, jos Ässiä sanottiin paskaksi ja Korpisaloa homoksi. Jossain ala-asteen viimeisimpinä vuosina sitä ehkä omaksui ”ässäläisyyden” osaksi minua pelkän fanittamiseen sijaan. Tämän jälkeen ei pata-aiheisen t-paidan pitäminen aiheuttanut häpeän tunnetta, sanoipa joku mitä tahansa.

Yläasteaikoinani ja lukiourani alussa ässäläisyys kuitenkin jäi taka-alalle. Tuon 1995 pronssin jälkeen menestystä ei Ässille ollut kevään play-offeissa tullut, homma kaatui poikkeuksetta tulevan finalistin TPS:n kohtaamiseen. 1999 lähtien alkoi taas pitkä korpivaellus ilman play-off -pelejä. Oli ties mitä syytöksiä talousrikoksista. Ehkä suurin syy oli ala-astelaisen toverin muuttaminen paikkakunnalta pois, jonka kanssa aiemmin tuli käytyä pelejä katsomassa paikan päällä n. 15 kappaletta. Toki edelleen katsoin tulokset netistä tai teksti-tv:stä, mutta pelejä en radiosta enää kuunnellut lippu kädessä, kuten aiemmin oli tapana.

Ajokortti kuitenkin muutti asioita. Pääsin taas pelejä seuraamaan paikan päälle ja ennen kaikkea näkemään ”NHL-tason” veskarin Scott Langkowin. Tästä alkoi se uusi fanituksen nousu, mikä on kestänyt tähän päivään saakka. Myös se pieni lippu löytyi taas käteen kuunnellessani Ässien pelejä radiosta.

Ala-asteen jälkeen hallikin oli kokenut rajun muodonmuutoksen. Toki, olin pelejä käynyt tuona ”synkkänä” ajanjaksonakin katsomassa, mutta ehkä uudistuneen tosifanituksen myötä sitä vasta ymmärsi ennen puolen hallia kattaneen seisomakatsomon muuttuneen ”vain” toisen sivun mittaiseksi. Eikä 80 – 90-luvun tyyliin enää ollut seisomokatsomon ”takakaarteessa” punaisena vellovaa lippumerta. Hallin täytti muutamat heiluvat liput sekä jylhät, vakavailmeiset ja tuomitsevat porilaiset. Onhan tuollainen lippumeri ja punaiset Ässä-colleget niin ”ysäriä” kuin olla ja voi, mutta kieltämättä jotain tuon henkistä sinne halliin kaipaa. Kevät 2006 oli jo siihen verrattavaa.

Kevään 2006 hopea on ollut yksi huumaavimpia kokemuksia. Kun kausi 2005-2006 meni itseltäni ohi melkein kokonaan pelaamatta kiekkoa, tavallaan Ässien sensaatiomainen eteneminen finaaliin kompensoitsi sitä. Kauden alku jouluun saakka ei mitenkään erikoisempi ollut, Ässät keikkui sarjataulukon puolen välin sijoituksilla, oikeastaan hieman alempanakin. Sitten joukkue sai hurmoksen päälle. Täysin nimetön joukkue, joka oli pakotettu nimettömiin hankintoihin (Riksman, Forsbacka, Rautee, Kaipainen jne.) sekä nostamaan nuoria pelaajia rinkiin mukaan (Komarov, Hietamäki, Huhtanen, Peltomaa, Takala jne.). Pari tapausta joukkueesta on noussut aivan kansainvälisen tason huipullekin, moni näistä nuoremmista valunut jo alasarjatasoille tai lopettaneet.

Pelejä kävin katsomassa tuona kautena jotain 20-30. Varmaan taisi olla enemmänkin. Henkilökohtaisia kiekkopelejä ja treenejä ei ollut ja työn puolesta pelkkää päivätuuria, niin se mahdollisti peliin pääsemisen ”aina”. Play-Offeihin olikin jo aavistuksen haasteellisempaa saada lippuja.

Kun kevätkausi meni melkeinpä voitosta voittoon, Ässät saavutti runkosarjassa viidennen (5.) sijan ja suoran play-off -paikan. Kun edellisenä kesänä Ässät pääsi ”sääli”play-offeihin, olin puolustusvoimien palveluksessa ja menetin nämä ottelut. 2006 pääsin kuitenkin suunnilleen 10 vuoden tauon jälkeen kokemaan pudotuspelikiekkoa. Ja olin tavattoman innoissani, olihan Ässät useamman vuoden taistelleet vain välttääkseen jumbosijan.

Puolivälierän Tappara-sarja oli kova ja tunteita herättävä. Voittoja napsittiin vuorotellen ja toimitsijoiden puolesta käytiin sotaa. Ässät onnistui viidennessä pelissä pitkän jatkoajan jälkeen Tampereella vierasvoittoon ja sai oljenkorren katkaista sarja kotonaan. Lipun olin onnekseni ostanut tuohon peliin ennakkoon. Peli oli loppuunmyyty ja hallilta sai lippuja vain peruutettuja lippuja, joita ei tietysti montaakaan ollut.

Itse peli meni tavattomassa jännityksessä ja Tapparan johtaessa ottelua 0-2 mietein jo Ässien menettäneen mahdollisuuden välieräpaikkaan. Kuitenkin olin päässyt neljä play-off -peliä näkemään livenä (3 Porissa ja 1 Tampereella), niin pidin sitäkin jo kivana kokemuksena vajaan 10 vuoden tauon jälkeen. Kunnes sitten virolainen juniori ratkaisi Ässille 3-2 voiton. Jo tuon pelin voitto oli iso tunteenpurkaus, mitä ei meinannut käsittää. ”Me” pelataan mitaleista! Mutta lisääkin oli tulossa.

Välierässä Ässät kohtasi 2000-luvulla jo loistavasti menestyneen Kärpät. Varma voittajasuosikki tavallaan jo pelottikin, mutta Ässät taisteli upeasti. Niin upeasti, että voittivat Kärpät ja etenivät finaaliin. Kyseisessä sarjassa pääsin seuramaan ratkaisevan voittopelin ylibuukatussa Isomäen hallissa. Ja liki koko peli tuli seurattua sellaisesta paikasta, mistä ei nähnyt mitä toisen maalin lähettyvillä tapahtui. Kristian Kuuselan päästessä yksin läpi sitä jännitti ja odotti yleisön reaktiota. Loppuminuutit meni jännätessä; Ässät meni jo 4-2 johtoon pari minuuttia ennen loppua, mutta Kärpät tuli jo 4-3 tilanteeseen. Ässät kuitenkin voitti tuon pelin ja halli täyttyi rantalelujen vyörystä. Jos Tappara-sarjan voitto auheutti tunteenpurkauksen, niin tämön jälkeen sellainen vasta tulikin.

Itse finaalisarja ei Ässiltä sujunut oikeastaan millään muodolla yhtä hurmiossa kuin aiemmat pelit. Toki yksi voitto Porissa tuli, mikä on tuntunut jääneen SM-Liigahistoriaan yhtenä muistettavimpana hetkenä. Ja olihan siinä muutama rottamainen taklauskin, mutta kieltämättä tuon sarjan päätyttyä päällimmäinen tunne oli pettymys. Vaikka se uskomaton mitali tulikin.

Ässät palasi tuon sensaatiomaisen kauden jälkeen ”tasolleen” useammaksi vuodeksi. Pelejä kövin yhä seuraamassa niin usein kuin mahdollista aina harrastusten ja koulun/töiden sallimissa rajoissa. Mutta jos kevät 2006 oli hurmoksellinen, oli 2009 yksi pelottavimmista ajoista.

Ässien päättyi kaikkien play-outtien ja vastaavien jälkeen pelaamaan sarjapaikasta Vaasan Sportia vastaan. Sen sijaan, että Ässät olisi suoraan voittanut kaikki neljä (4) ensimmäistä peliä, ratkaisu venyi aina viimeiseen, seitsemänteen peliin. Tuona aikana oli tullut jo muutama nöyryyttävä tappio ja tippuminen SM-Liigasta ”yhden tolppalaukauksen” päässä. Pelejä en paikan päälle tuolloin päässyt seuraamaan kuin yhden, mutta jos olisin pystynyt, olisin käynyt nuo kaikki seitsemän peliä katsomassa. Tuona keväänä yhteenkuuluvuuden tunne oli suuri ja jos olisin itse voinut jotenkin Ässien peliä edesauttaa, olisin niin tehnyt. Tuolloin sain useamman kerran vastata ehkä maailman typerimpään kysymykseenkin: ”Mitä sää aiot sitten kannattaa kun Ässät tippuu divariin?”

Niin, ryhtyisitkö itse fanittamaan Ruotsia, jos Suomi putoaisi jääkiekkon höpöhöpö-MM-kisojen A-sarjasta pykälän alemmas?

Tuon kevään jälkeen Ässien pelipaikka on tuntunut vakiintuneen sarjataulukon puolen välin sijoituksille. Aina sitä toivoisi voittoja ja mestaruuksia. Aina pitää myös vaatia ja pystyä parempaan, mutta kieltämättä itse olen nyt tyytyväinen tähänkin. Sitä on kuitenkin tämän matkan varrella tullut todistettua jumbosijoituksia ja Mestis-karsintaa.

Ehkä tämä yhteinen matka Ässien kanssa on vain vankistanut suhdettani Ässiin. Kun on nähnyt menestyksen puolet ja heikkommat vuodet, on sitä tullut seuran rinnalla pysyttyä ja kannettua seuran värejä. Jo pelkästään silläkin uhalla, että paikallisessa juottolassa jokin Pekka Perusduunari on melkein syöksynyt pöytien yli lyömään vain sen takia, että istuin juomassa tuopin olutta Ässien t-paita päällä. Ehkä tämän myötä inhoankin ”glory huntereita”, jotka seuraavat lätkää vain menestyksen janosta. Oli kyseessä sitten Suomen maajoukkue tai Helsingin Jokerit.

Joidenkin mielestä olisi epäterveellistä omata musta ja kallellaan oleva sydän. Itse olen siitä ylpeä.


Nämä pari viime päivää on olleet tunnerikkaita. Iloa, naurua ja itkua, kun on muistellut niitä fiiliksiä pelin viimeisten minuuttien aikana.
 
Ensimmäinen matsi, jonka muistan paikan päällä todistaneeni oli syksyllä 1991 Ässät-JoKP. Muistelin, että Ässät olisi voittanut tuon matsin 6-2, mutta historiankirjat väittävät, jotta 6-1. Vanhempieni kanssa olin paikan päällä seisomakatsomossa, hyvä näkyvyys, suoraan JoKP:n Vireniuksen maalin takana ensimmäinen ja kolmas erä. Joskus myöhemmin mietin, että oliko ensimmäisen ottelun suvereenilla voittamisella ja avausmaalin syntymisellä noin viidentoista sekunnin kohdalla merkitystä kannattajuuden syntymiselle.
Samalta kaudelta jäi mieleen puolivälierien aloittaminen vierasvoitolla Lukon tähtijoukkueesta. Kotiottelussa taas paikan päällä täydessä Isomäessä, jossa Ässät pisti Lukon lomille lompsis. Oli meinaan meteliä ja tunnelmaa.
Kausihan jatkui sitten tiukoilla välierillä ja lopulta pettymyksellä pronssimatsissa.

Notta tolta kaudelta se alkoi. Ja niinhän se on, että tämä kannattajuus on ollut hyvin usein täynnä pettymyksiä. Siksi sitä kai tulee harvinaisesta menestyksestä seottua. Elinaikani ensimmäinen mestaruus ja kolmas mitali, jonka muistan. Kilpailullisesti kovin hetki oli ehdottomasti karsintasarjan kuudennen matsin jatkoaika sekä odotus ennen Game7:n alkua. Karsintasarjan ensimmäisen tappion jälkeen oli jo sellainen puoliksi lyöty olo. Tuli sinä iltana keskustelua aiheesta PK:ssa työttömän Karri Kiven kanssa.

Ehdottomasti surullisin Ässiin liittyvä tapaus tuli todistettua Isomäen lehtereillä 11.2.1996.

Yleisön tuki tuli todistettua jään tasolla joskus 12-vuotiaana, kun sisääntulon kohdalla joku mies kysyi, että lähdenkö erätauolla kokeilemaan kiekkoa keskiympyrästä pahvimolarin taakse. Jännitti etukäteen, että saanko edes kiekkoa maalille asti. Eka veto längistä sisään ja yleisöltä raikuvat aplodit. Kiitos. Nöyrä ja vahva oon lyönneistä sen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös