Mistä kaikki alkoi?
(Varoitus! Teksti on pitkä.)
Tervehdys jatkoaikalaiset! Tässä ensimmäinen viestini foorumiin, vaikka Jatkoaikaa ja edeltäjäänsä Kiekkopesää olen lukenut käytännössä katsoen päivittäin 15 vuotta.
Mistä kaikki alkoi? Haluan juuri tänään mestaruuden vuosipäivänä (aikaa kirjoittamiseen meni kauemmin kuin luulin, joten olemme 25.4 puolella) laittaa asioita ylös ja onhan tuota tarinaa vuosien varrella tullut.
Ensimmäiset muistot Ässistä ajoittuvat 80 –luvun loppuun, kun isäni ja äitini kävivät peleissä ja kerran kun olin mummolassani hoidossa, niin kummisetäni ja –tätini yllyttivät pientä poikaa huutamaan ”Lukko on terästä ja Ässät on pahvii”. Siitä se lähti, vähän omituisille urille tosin. En muista tuliko isältä nuhteita.
A-junnujen pelejä pääsin nulikkana seuraamaan ja tarpeeksi kun kiukuttelin, niin koittihan se päivä kun seitsemänvuotias pääsi isän kanssa edustuksen peliin. Se oli sen jälkeen menoa! Muistan vieläkin vanhempieni kausilippukirjan paikkanumeron, joka oli katsomo A1, paikka 14. Siinä istuin isän tai äidin vieressä puurappusella ja kuulemma olen heti alkanut huutamaan tuomareille ja vastustajille. Olivat vanhemmat äijät ihmetelleet, kun poika seuraa vain peliä, eikä leiki hallilla muiden kanssa.
Ensimmäinen idolini oli pelaaja numero 30, nimeltään Hartiatalo. Tajusin aika vikkelään tosin, että Hartiatalo –nimisiä pelaajia oli Ässissä aika monta. Tuo # 30 olikin sitten Arto ”Kunu” Heiskanen, jonka mehumukin sain joulupukilta aikoinaan. Kunun bravuuri oli luistella oikeaa laitaa ja kauhea lämäri perään. Ensimmäinen Ässien tekemä maali jonka muistan, oli juuri tuollainen. Kunu tuuletti toinen polvi jäässä ja hieroi jäätä samalla. Vastustajasta ei ole mitään muistikuvaa.
Ensimmäinen ottelu jonka hyvin muistan, on playoff –ottelu kotona Lukkoa vastaan. Ässät oli voittanut Raumalla ekan ottelun ja silloin kahdella voitolla pääsi välieriin. Legendaarinen kuuluttaja Seppo Sainio ilmoitti ottelun yleisömääräksi 7505 ja muistaakseni navetan kapasiteetti oli silloin 7500.
Ässät meni jatkoon Kanervon, Variksen ja Japa Levosen maaleilla. Rock around the clock pauhasi ja poika ihmetteli seisomakatsomossa liehuvaa Ässälippua, joka oli yhdeksänmetrisen ongenvavan päässä. Ei taitaisi nykyään mennä halliin sellainen.
Samaan aikaan ilmoitin vanhemmilleni, että tämä poika menee korttelikiekkoon. Olivat vanhemmat hymyilleet, että menköön vaan, mutta epäilivät sen harrastuksen loppuvan ennen kuin alkaakaan. No harrastuksesta tulikin koko elämän (toivottavasti) läpi kestävä harrastus ja jääkiekko on itselleni antanut todella monta kaveria ja ystäviä olen myös jääkiekon kautta saanut elämääni. Pelaajaurasta kun mitään ei tullut, niin onpa sitä tullut kokeiltua tuomarointia ja valmennustakin. Totesin, että katsomosta näkee parhaiten.
No niin juu takasin Ässiin. Sillä kaudella kun Ässät pudotti HIFK:n playoffeissa, pääsin kokemaan ensimmäisen kerran todellisen miehuuden riitin. Isäni sanoi, että saan tulla hänen ja työkavereidensa kanssa seisomakatsomoon, mutta ehtona oli, että mitään rutinaa on turha aloittaa jos ei näe peliä. Oli aika hienoa!
Muistan sarjasta HIFK:ta vastaan, kun Japa Levonen ohjasi jossain pelissä Sakke Lindforsin ohi 1-0 ja navetta rokkasi. Muutoin tuon aikakauden muistikuvat ovat aika hataria.
90 –luvun puolivälistä ei ole suurempia muistikuvia, playoffit Jokereita vastaan ja aina tuntui se TPS pudottavan Ässät jossain vaiheessa. Turkulaiset serkut vittuilivat huolella ja ajattelin, että enkö ikinä tule näkemään Ässien mestaruutta. Otevrelin tapauksen muistan, olimme silloin juuri junnujen kanssa pelireissulla ja joukkueenjohtajamme tuli kesken pelin sanomaan mitä on käynyt. Ihan hyvä ehkä etten ollut paikalla tapahtunutta näkemässä. Videon olen nähnyt muutaman kerran. Se kausihan käytännössä loppui silloin ja Korpisalo itki televisiohaastattelussa playoffien aikaan.
Kausi 97-98 oli vielä ”hyvää” aikaa, mutta sen jälkeen alkoi Ässillä mennä päin jotain. Muistan keväältä 99 sen kun mietittiin porukalla, miten Ässät voi olla ulkona playoffeista?!
Olihan se nyt aika vitsikästä käydä hallilla vaikkapa kaudella 00-01. Aina tuli turpaan ja kaveritkin kuittailivat opiskelijalle, että mitä niitä rahojasi sinne konkurssikypsään seuraan kannat. Aina siellä perhana seisottiin, eikä edes mietitty peleistä pois jäämistä.
02-03 ei muuta muistikuvaa, kuin Tähtisen siirto Lukkoon ja se legendaarinen matsi, jossa hän tuli Poriin Lukon paidassa.
03-04, nyt mennään pudotuspeleihin! Sääliplayoffit alkoi ja hyvältä näytti, mutta ei riittänyt joukkueen bensa ja kausi päättyi kuvainnollisesti Oleg Sorokinsin rimpulointiin oman tyhjän maalin edessä. Silloin lähti kotiin tullessa vanha Harri Laurilan paita lattialle ja perään jotain painokelvotonta.
Seuraavalla kaudella sääleistä ulos, mutta sain silloin nähdä omasta mielestäni yhden parhaimman ikinä Ässissä pelanneen pelaajan, Jason Williamsin. Aivan maaginen äijä! Hopeakausi perään oli aivan huikea ja vieläkin harmittaa, etten päässyt toiseen Porissa pelattuun Tappara –otteluun. Kaikki muut sen kevään pelit olen saanut nähdä paikan päällä. Silloin Isomäki puhalsi keuhkoistaan kahdeksan vuoden patoutumat ulos ja Tappara joutui kärsijän rooliin. Viidennen ottelun Kaipaisen jatkoaikamaali oli todella kauan paras kokemukseni Ässien peleistä ja silloin hyppäsin isäni kanssa Hakametsän päädyssä seuraavalle istuinriville. Onneksi tuo ei ole enää se meidän porilaisten ”MM -95”, vaan on meillä jo tuoreempaakin muisteltavaa.
Hopeakauden jälkeen tuntui, että alkaako taas Ässien alasajo?
KalPa oli juuri noussut liigaan ja kihlattuni sai syksyllä 07 opiskelupaikan Kuopiosta. Ei muuta kuin muija Kuopioon ja naureskeltiin samalla, että onneksi siellä on sentään surkeampi lätkäjoukkue kuin Porissa. Heh! Keväällä 08, KalPa nousi pois jumbosijalta Ässien kustannuksella. Oli se hienoa vaan emännällä Kuopiossa silloin. Syksyllä 08 itse perään Kuopioon ja siinähän sitä ajeltiin kerran kuukaudessa Poriin kavereita ja sukulaisia moikkaamaan. Aina tietysti otteluohjelman mukaan, jotta päästään navettaan.
Keväällä 09 saatiin sitten ajella hieman enemmänkin. Karsinnat perhana kutsui! Ai ai sitä puukon määrää mitä Kuopiossa tuli. Karhun valmistus loppui samoihin aikoihin Porissa ja muistan kun kihlatun kanssa käveltiin mäkeä ylös hallille ekaan karsintapeliin, että ensin vietiin Karhu, ei kai nyt Ässiä sentään.
Eka peli turpaan. Se oli shokki. Muistan vieläkin, vitun Jämsä (Jämsä on Porin ja Kuopion puolessa välissä ja silloinen Sportin pelaaja)!
Toinen ja kolmas peli voitto, ei suurempia muistikuvia.
Neljänteen peliin vanha auto alle ja nokka Kuopiosta kohti Vaasaa. Paskaa tietä Suomea poikittain katsomaan Ässiä. Siskoni (porilainen ja hullu Ässäfani) asuu perheineen Vaasassa. Miehensä ja appivanhempansa henkeen ja vereen Sportin puolella. Sinne yöksi, kävi miten kävi. Ässät hävisi pelin jatkoajalla ja vaasalaiset tönivät kihlattuani pelin jälkeen. Kyllä vitutti, mutta siltikin tilanne oli voitoissa 2-2, ei siis hätää.
No eipä ollutkaan juu, Porissa turpaan ja ratkaisu Vaasaan. Ei lähdetty Kuopiosta ajamaan, koska pääsiäiseksi oltiin tulossa Poriin. Ottelu oli muistaakseni kiirastorstaina ja lähdimme kihlatun sekä kolmannen porilaisen kanssa päivällä kohti rannikkoa. Niinisalon varalaskupaikan kohdalla auton radio tavoitti Radio Porin ja saimme kuunnella peliä. En muista loppumatkalta mitään. Kihlattu oli sopinut jonkun tapaamisen liittyen harrastukseensa Länsi-Porin koululle sille illalle ja hänet sinne pudotin. Sen jälkeen vanhempien luo peliä kuuntelemaan. Se ei ollut herkkua. Sport tasoitti ja mentiin jatkoajalle. Jouduin lähtemään hakemaan kihlattua Länsi-Porista. Hän istui autoon ja kysyi ”joko me ollaan Mestiksessä”? Ei oltu onneksi. Takaisin vanhempieni luo ja radio oli auki. Äitini oli tehnyt pizzaa, sitä sitten söimme radion ääressä ja tunnelma oli kuin rauhanjulistusta odottaessa (anteeksi tämä rinnastus). Joku täällä kertoi, ettei ole kuullut isänsä kiroavan, mutta silloin oli kirottu. Niin kai meilläkin kirottiin, kunnes Aho huutaa kuin sumuruuppari JANIKEINÄNEN JANIKEINÄNEN (vaikka Sillanpää teki SEN maalin)!! Se oli siinä, se ratkesi. Olo oli helpottunut, otin Karhun ja KalPa voitti pronssia. Onnittelupuhelu tuli työkaverilta Baronalta, sain onnitella myös häntä.
Seitsemäs peli oli varma nakki. Ei edes jännittänyt, tai en ainakaan tunnusta. Voitto siitä kotiin ja yöhön! Ääni oli Kuopiossa käheänä ja työkaverit eivät ymmärtäneet, kuinka tärkeästä asiasta olikaan kyse. Se on vaan jääkiekkoa, niin ne savolaiset ajattelee. Meille porilaisille jääkiekko on vaan enemmän. Piste. Älkää vängätkö vastaan.
Uuteen nousuun ja yksi tyhjä kevät, jonka jälkeen takaisin pudotuspeleihin. Navetassa käytiin Kuopiosta ja rahhoota kului hyvin paljon pelien vuoksi. Blues –sarjan häviäminen ei korvennut edes kauheasti, koska olin tyytyväinen jo siitä, että Ässät on vakavasti otettava seura taas pitkästä aikaa.
JYP –sarjan häviö otti pannuun. Muita pudotuspelejä emme paikan päällä nähneet, kuin toisen Jyväskylän pelin. Olimme juuri playoffien alun aikaan matkalla ja palasimme sopivasti tuohon otteluun. Kihlattu haukkui Caldwellin ja jyväskyläläiset vittuilivat. Hyvä ettei emäntä vetänyt yhtä teinipoikaa pataan pelin jälkeen. Emäntä kirjoitti Facebookkiin matkalla Jyppilästä Kuopioon tyyliin näin: ”miksi aina Ässien kannattajaa vituttaa keväisin, eikö sitä koskaan opi?” Tähän savolainen kaverinsa vastasi, että mitä siellä kiukuttelet, se on vaan jääkiekkoa. Heh, tuli hyvä keskustelu.
Kevät 12 ja palattiin Poriin Kuopion reissulta. Sitä oli oppinut arvostamaan juuriaan siellä Savossa enemmän ja Ässät tuli vielä lähemmäs omaa sydäntä reissun aikana. Oli kiva nähdä Porin Linjojen bussi hallin pihassa, kun joskus vaan vitutti Savo.
...jatkuu...
