Hakutulokset

  1. L

    Joni Myllykoski - uusvanha hurrikaanikasvo

    Joulukuussa 2006 ensiesiintymisensä JYP-paidassa tehnyt torniolaislähtöinen Myllykoski on siis tehnyt paluun hurrikaaninuttuun 2-vuotisen pelaajasopimuksen myötä. Nelisen vuotta sitten Sinuhe Wallinheimon loukkaantumisen myötä jyväskyläläismaalilla yhdeksään liigakamppailuun pukenut...
  2. L

    Selviytyjät Gabon

    Amerikkalaissarjan 17. tuotantokausi pyörähti eilen käyntiin Maikkarilla, tällä kertaa kisaillaan siis Keski-Afrikassa, Gabonissa. Ensimmäinen jakso antoi vähän viitteitä siitä, että perinteisesti kahteen eri heimoon jaetuista joukkueista Fang-leirin rivit alkoivat rakoilla jo avausjaksosta...
  3. L

    Pekka Jormakka - JYPin tulevaisuus

    Avattakoon nyt ketju yhdelle tämän kauden - jos sanoa saa - sensaatiopelaajalle, perjantaina uransa ensimmäisen SM-liigamaalin tehneelle Pekka Jormakalle. Nähdäkseni sellaista ei oltu vielä tehty, joten viimeistään nyt on sen aika. Tuskin kukaan osasi etukäteen aavistaa, mitä Pekka Jormakan...
  4. L

    La 1.3.2008 JYP-Ilves

    Kauden tärkeintä viedään, joten avataanpa nyt sen ansiosta ketjukin illan koitoksesta. Viiden ottelun voittoputkessa seilaava JYP saa tänään siis vastaansa Ilveksen, joka taistelee vielä runkosarjan seitsemännestä sijasta. JYP puolestaan ottaa paikkansa kuuden joukossa todennäköisesti...
  5. L

    Kotimainen jenkkifutis (Vaahteraliiga, 1. divisioona, etc.)

    Kotimaiselle jenkkifutikselle ei haun perusteella vielä täksi kaudeksi ole ketjua lainkaan avattu, joten ajattelin tehdä sen nyt. Vaahteraliiga käynnistyi kunnolla menneenä viikonloppuna, kun kaikki pääsarjatason kahdeksan joukkuetta esiintyivät yleisölle. Virallisestihan kausi käynnistyi jo...
  6. L

    Aika jälkeen Alatalon - Dufva JYPin peräsimeen

    Alunperin kaudesta 2008-2009 lähtien JYPin päävalmentajaksi kaavailtu Risto Dufva aloittaakin valmennustyön JYPin peräsimessä jo ensi kaudella, kun joukkueen nykyinen päävalmentaja Matti Alatalo jättää JYPin päävalmentajapestin tämän kauden jälkeen. JYP solmi miehen kanssa kolmevuotisen...
  7. L

    La 3.2.2007 JYP-Blues

    Irkissä eräs hengenheimolainen totesi lauantain ottelun teeman olevan seuraava: -JJJ Tuo kirjainyhdistelmä on siis lyhennelmä sanoista JYP Jälkeen Johanneksen. Keskiviikkona Bluesiin kaupatut Johannes Alanen ja Carlo Grünn saivat siis sanoa näkemiin JYPille ja ovat nyt uusien haasteiden...
  8. L

    Ti 30.1 2007 JYP-HPK

    JYP ja HPK avaavat uuden liigaviikon tiistaina Jyväskylän Hippoksella, kun joukkueet kohtaavat viimeistä kertaa tämän kauden runkosarjassa. Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet kolme kertaa aiemmin. HPK on vienyt kahdesti voiton 3-1 lukemin, edellisellä kohtaamiskerralla JYP vastaavasti haki...
  9. L

    La 27.1.2007 JYP - Jokerit

    Edessä on sitten se ottelu, joka joulukuun alussa peruttiin sen kuuluisan rikkoutuneen jäädytysputken vuoksi. JYP pyrkii lauantaina siis aiheuttamaan Jokereille viidennen peräkkäisen tappion, varsin mielenkiintoisista asetelmista lähdetään siis otteluun. Tämän kauden kaksi aiempaa kohtaamista on...
  10. L

    To 25.01.2007 Kärpät-JYP

    Se olisi sitten taas se aika kaudesta, kun Kärpät ja JYP ottavat yhteen. Tällä kaudella joukkueet ovat pelanneet neljä kertaa vastakkain, ei varmaan tarvitse erikseen mainita kummalle voitot ovat menneet. Mielenkiintoisin asia kotijoukkueen puolelta löytyy varmaankin hyökkäyspäästä, kun pitkään...
  11. L

    La 20.1.2007 JYP - KalPa

    Lauantaina taistellaan jälleen paikallisottelun merkeissä, kun JYP saa Hippoksella vastaansa KalPan. JYP on voittanut KalPan tällä kaudella kolmesti, kun vastaavasti kuopiolaiset ovat kerran olleet JYPiä parempia. JYPin mennyt viikko on sujunut varsin kaksijakoisesti. Tiistaina joukkue kärsi...
  12. L

    To 18.1.2007 JYP - SaiPa

    JYPin ns. tärkeät ottelut saavat jatkoa torstaina, kun joukkue kohtaa Hippoksen kotijäällä SaiPan. Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet kahdesti aiemmin, kumpikin joukkue on kertaalleen onnistunut voittamaan toisensa. JYP kärsi tiistaina kauden toisen "6-0 tappion", kun joukkue kävi...
  13. L

    La 13.1.2007 JYP-Tappara

    JYP kohtaa lauantaina Hippoksella kolmannen kerran tällä kaudella vastustajaksi asettuvan Tampereen Tapparan. Joukkueiden kaksi aiempaa kohtaamistä tällä kaudella ovat molemmat mennyt JYPin nimiin (3-2 rl, 3-1), näissä kohtaamisissa tehokkaimmat pelaajat ovat olleet JYPistä Ilari Filppula (0+3)...
  14. L

    JYPin maalivahdit 2006-2007

    Sinuhe Wallinheimolla on jo oma viestiketju, mutta ajattelin avata tämän ketjun, jotta voitaisiin käsitellä molempia JYP-vahteja. Pekka Tuokkolasta kun ei itsestään minun nähdäkseni mitään ketjua ollut. Joukkueen ykkösvahti Sinuhe Wallinheimo on pelannut tähän mennessä 16 ottelua...
  15. L

    La 14.10. JYP-SaiPa

    Tämä peli ei ilmeisesti tässä vaiheessa ole toistaiseksi kiinnostanut kuin kiviä, joten avataanpa nyt ketju tästä ottelusta. Sarjataulukossa tällä hetkellä kymmenentenä oleva JYP (14 pistettä), kohtaa lauantaina Hippoksella pelattavassa ottelussa kahdeksantena olevan SaiPan (17 pistettä)...
  16. L

    La 23.9.2006 JYP-Jokerit

    Sarjataulukossa kolmantena oleva JYP kohtaa lauantaina erinomaisesti kautensa aloittaneen Helsingin Jokerit. Kyseessä on lauantain kierroksen kärkiottelu, joten tunnelmaa ottelusta tuskin tulee puuttumaan. Viime kauden runkosarjassa joukkueet ottivat yhteen neljä kertaa. JYP saalisti tuolloin...
  17. L

    HIFK - JYP ti 7.2.2006

    Helsingin jäähallissa ottavat tänään yhteen HIFK ja JYP. JYP on ollut joukkueiden kolmessa aiemmassa kohtaamisessa tällä kaudella HIFK:ta joka kerta parempi, joten nähtäväksi jää miten käy tänään. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat Jyväskylän Hippoksella tammikuun 7. päivä, jolloin JYP otti...
  18. L

    KalPa - JYP ti 31.1.2006

    Tappioputkessa olevat joukkueet kohtaavat tiistaina Kuopiossa, kun JYP matkustaa KalPan vieraaksi. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella neljä kertaa aiemmin. Edellinen ottelu Kuopiossa päättyi JYPin 5-2 vierasvoittoon. Tämän lisäksi JYPillä on kaksi voittoa KalPasta tällä kaudella tilillään...
  19. L

    JYP - Ilves la 21.1.2006

    JYP kohtaa lauantaina Jyväskylän Hippoksella tällä hetkellä runkosarjassa kahdeksantena olevan Ilveksen. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti aiemmin. Syyskuun lopulla pelatun ottelun voiton vei JYP rankkareiden jälkeen maalein 4-3 ja vajaa kuukausi myöhemmin pelattu ottelu päättyi...
  20. L

    KalPa - JYP ti 3.1.2006

    Vuosi 2006 pyörähtää kiekon osalta käyntiin tiistaina. JYP matkustaa Kuopioon sarjajumbo KalPan vieraaksi. Joukkueet ovat tällä kaudella kolmesti aiemmin ottaneet yhteen, JYP on vienyt kahdesti voiton (6-5 rl, 4-0) ja KalPa vastaavasti on kerran onnistunut kaatamaan JYPin (2-0). JYPin...
Ylös