Joni Myllykoski - uusvanha hurrikaanikasvo

  • 13 549
  • 41

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Joulukuussa 2006 ensiesiintymisensä JYP-paidassa tehnyt torniolaislähtöinen Myllykoski on siis tehnyt paluun hurrikaaninuttuun 2-vuotisen pelaajasopimuksen myötä.

Nelisen vuotta sitten Sinuhe Wallinheimon loukkaantumisen myötä jyväskyläläismaalilla yhdeksään liigakamppailuun pukenut nuorukainen on sittemmin voittanut Hokissa Mestiksen mestaruuden. Tämän jälkeen mies suuntasi Jukureiden kautta Rauman Lukkoon, minkä jälkeen pelikokemusta haettiin viime kaudella tanskalaisseura Herningistä.

Havaittavissa on kenties joitain yhtäläisyyksiä akselilla Tuokkola-Myllykoski, jos sitä verrataan vuosien takaiseen Wallinheimo-Tuokkola -asetelmaan (tätähän sitä haettiinkin). Kummassakin tapauksessa joukkueessa on ollut ns. selkeä ykkösvahti, jonka rinnalle on hommattu tulevaisuuden toivo kehittymään ja sitä kautta saamaan mahdollisuus nousta liigaeliittiin. Pekka Tuokkolan tapauksessa tämä homma meni ns. nappiin, nyt Ari-Pekka Siekkisen koulun oppeja pääsee kokemaan 26-vuotias Myllykoski.

Siekkinen kuvailee Myllykosken vahvuuksia seuraavasti seuran nettisivuilla (www.jypliiga.fi):

- Joni torjuu v-tyylillä ja omaa hyvän tekniikan, jonka ansiosta on myös hyvä liikkumaan. Hän taitaa myös mailapelin salat. Joni on JYPin-näköinen maalivahti, jolla on palava tarve kehittyä hyväksi maalivahdiksi ja tahto sen vaatiman työn tekemiseen.

Miehen tunnelmia JYP-pestistä ja kokemuksia viime kauden Tanskan reissulta voi lukea JYPin nettisivuilla olevasta jutusta.

Linkki johtaa JYPin nettisivuille.
 
Viimeksi muokattu:

Baldrick

Jäsen
Kun ketju hankinnoista on suljettu, niin joutuu rustaamaan ketjuihin hankintojen kohteista erikseen.

Elikkäs ihmettelen hieman lievää hypettelyä siitä, että Myllykoskella olisi mahdollisuus kamppailla Pekin kanssa ykköspaikasta. Harkkapelien jälkeen ajattelin minäkin, mutta nyt kahden pelatun pelin jälkeen en olisi niinkään varma. Sylkee kiekot eteensä ja heittää kiekon peliin silloin tällöin vaaralliseen paikkaan. Toki vielä sylkykiekoista ei ole maaleja syntynyt, mutta moni pyöritys on tämän takia jatkunut JYPin päädyssä. Toinen hienoinen heikkous löytyy läpiajoista. Myllykoski on pienellä puolenvaihdolla aika helposti vietävissä. Rankkareihin ja läpiajoihin saisi hieman panostaa tulevassa harjoittelussa. Vielä ei ole täytynyt venyä kovin suuriin gamesavereihin ja jotenkin torjunnatkin näyttävät välillä hieman vaarallisilta.

Toki torjuntoja on kertynyt ihan kiitettävästi ja torjuntaprosentit on kunnossa, mutta epävarmuutta tuntuu silti suorittamisesta löytyvän. Toki se voi olla, kun on tottunut siihen, että Sinkku tai Peki ollut tässä kakkosvahteina, niin on tottunut odottamaan siltä osastolta näyttävämpää suorittamista. Eiköhän tuo Jonikin tuosta vielä kauden aikana kehity Kengän kanssa.
 

NiksuP

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, Travis Zajac, Jukka Peltola
Myllykoskella on mahdollisuus ykkösmaalivahdin paikkaan, mutta se vaatii kaksi asiaa.
- Myllykosken on parannettava otteitaan rutkasti.
- Tuokkolan on pelattava huonommin kuin normaalisti, jotta Joni saisi tarpeeksi näyttöpaikkoja.
 

kuivanaama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Myllykoskella on mahdollisuus ykkösmaalivahdin paikkaan, mutta se vaatii kaksi asiaa.
- Myllykosken on parannettava otteitaan rutkasti.
- Tuokkolan on pelattava huonommin kuin normaalisti, jotta Joni saisi tarpeeksi näyttöpaikkoja.

Itse näen että Myllykosken tehtävä tällä kaudella on sparrata Pekiä ja tuurata 10-20 ottelua. Uskon että Peki pelaa tällä kaudella 1-2 EHT-turneessa joten Myllykoski on pätevä tuuraaja ylipeluutuksen välttämiseksi. Uskon että keväällä Peki pelaa jotakuinkin kaikki tärkeät koitokset ja play off-ottelut.

Pidemmällä tähtäimellä ja toivon mukaan kehityksen mennessä eteenpäin Myllykoski voisi ensi kaudella olla tosissaan haastava maalivahti Pekille. En kuitenkaan usko että Myllykoskesta tulee ikinä selkeää ykkösmaalivahtia Jypiin, mutta vähintään luotettava kakkonen.
 

kuivanaama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Myllykoski&Tuokkola

Maalivahtitilanteesta haluan vielä sanoa, että en vielä tiistaina kyllä heittäisi Tuokkolaa vielä maaliin Porissa, kuten keskisuomalaisessa ennakoitiin. Kuntoutuskesä takana ja vasta kaksi pelattua ottelua sitten kevään play offien..

Pekille vielä pari matsia mestiksessä, Myllykoskella on hyvä pelirytmi päällä nyt.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minusta Myllykoski on täyttänyt kahdessa ekassa pelissä täysin sen roolin mitä häneltä on vaadittukin. Ykkösmaalivahdiksi jos meinaa nousta niin viellä vaaditaan tasonnostoa, mutta näin paikkaajana ja juuri sen 10-20 pelin kakkosmaalivahtina tulee varmasti roolinsa täyttämään. Suurin heikkous varmasti näissä ekoissa peleissä on ollut se, että kokemusta sm-liigan tasoisesta liigasta ei ole alla. Vaikka pelasi harjoitusotteluissa hyvin ja taisi torjuntaprosentti olla joku 96% niin tempo niissä on paljon matalampi ja ehkä oli lähempänä tanskaa kuin mitä itse SM-liigassa runkosarjassa. Ehkä tuo tuossa parantuu jos saa viellä enemmän pelejä alle. Selvästi havaittavissa parissa tilanteessa, että torjui hieman yli ja siitä päässyt vastustaja rokottamaan, mutta varsinaisesti ei ole pettänyt tai mikään maali täysin hänen vikansa, paitsi ehkä se yksi rangaistuslaukaus viimeksi meni luvattoman helposti.

94.12% ja top 5 torjuntatilastossa joten ihan hyvinhän tämä on alkanut, varsinkin kun ennen kautta odotukset oli , että pystyykö ollenkaan tuuraamaan Tuokkolaa. Parhaimillaan tässä saadaan vielä Wallinheimon ja Tuokkolan kaltainen kaksinkamppailu. Minusta se on vain etu jos kaksi huippumaalivahtia ja kummatkin joutuu tekemään parhaansa jotta maalille pääsee, Tuokkolallakin kun loukkaantumisia ollut alla viimekausina niin hyvä vain ettei ihan jokapelissä joudu olemaan maalissa
 

Tinppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, F1, WRC, Kokudo Keikaku, Cleveland Crusaders
Pidemmällä tähtäimellä ja toivon mukaan kehityksen mennessä eteenpäin Myllykoski voisi ensi kaudella olla tosissaan haastava maalivahti Pekille. En kuitenkaan usko että Myllykoskesta tulee ikinä selkeää ykkösmaalivahtia Jypiin, mutta vähintään luotettava kakkonen.

Tähän täytyy heittää, että kuka uskoi Pekka Tuokkolan JYPiin tullessaan nousevan yhtä hyväksi, ellei jopa paremmaksi maalivahdiksi kuin SW? ;)

Itse kuvittelisin tilanteen olevan aikalailla sama kuin Tuokkolan alkuaikoina JYPissä, eli aluksi ykkösmaalivahdin haastajana ja pitemmällä tähtäimellä kehityksen ollessa noususuunnassa, jopa ohi. Tosin taitaa joukkueella olla Laitisesta tuohon suuntaavat suunnitelmat. (Muussa tapauksessa en Laitisen aiempaa kolmen vuoden sopimusta ymmärrä)
 

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Tähän täytyy heittää, että kuka uskoi Pekka Tuokkolan JYPiin tullessaan nousevan yhtä hyväksi, ellei jopa paremmaksi maalivahdiksi kuin SW? ;)

Itsekin luotan Kenkä-Siekkisen maalivahtikouluun kuin vuoreen, eihän siitä ole kuin kaksi ja puoli vuotta tästäkään "Legendaarisesta" ketjun avauksesta.

Linkissä lievästi alkoholinvaikutuksen alainen nuori mies purkaa tuntojaan kauden päätteeksi
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Tuokkola on nyt saanut pelituntuma kahdesta Mestis-matsista. OK. ihan hyvä paikka kokeilla Pekin tuntumaa. Jos imu on päällä, niin Joni takaisin.Todella hyvä kirittäjä rutinoituneelle veskalle. Harkkamatsit jees. Liigamatsit jees. Kaikki hyvin, vaikka Peki floppaisi.

Myllykoski oli ennen harkkamatsien alkua minulle nobody, mutta nyt luottoa on hyvinkin paljon. Toki pomminvarma puolustus tekee ainakin puolet tuosta torjuntaprosentista, mutta kuitenkin...
 

kuivanaama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tähän täytyy heittää, että kuka uskoi Pekka Tuokkolan JYPiin tullessaan nousevan yhtä hyväksi, ellei jopa paremmaksi maalivahdiksi kuin SW? ;)

Itse kuvittelisin tilanteen olevan aikalailla sama kuin Tuokkolan alkuaikoina JYPissä, eli aluksi ykkösmaalivahdin haastajana ja pitemmällä tähtäimellä kehityksen ollessa noususuunnassa, jopa ohi. Tosin taitaa joukkueella olla Laitisesta tuohon suuntaavat suunnitelmat. (Muussa tapauksessa en Laitisen aiempaa kolmen vuoden sopimusta ymmärrä)

Ihan tottahan sinänsä turiset, aikahan sen näyttää, tarkastellaan tilannetta jatkosopimuksen suhteen viimeistään 2012. Kaksi liigapeliä menny nyt ok.

Jotenki luulen että Laitisen tapauksessa suunnitelmat muuttunu, noin rikkinäistä kaveria ei voi laskea organisaation tulevaksi kulkakiveksi. Luulen että laitetaan menemään tämän kauden jälkeen.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Tähän täytyy heittää, että kuka uskoi Pekka Tuokkolan JYPiin tullessaan nousevan yhtä hyväksi, ellei jopa paremmaksi maalivahdiksi kuin SW? ;)

Ei nyt suoria lainauksia tähän hätään löydy, mutta jos selailee noita edelliskausien ketjuja, kyllä sieltä löytyy ihan positiivisia arvioita Tuokkolan potentiaalista nousta hyvän tason liigavahdiksi. Etenkin kun näki Pekin torjuvan jo Tapparan A:ssa 2004 (finaalisarja nevö foget).
 

kuivanaama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Etenkin kun näki Pekin torjuvan jo Tapparan A:ssa 2004 (finaalisarja nevö foget).

Ja Tenkasen ristitolppa 6 sekuntia ennen 5. finaalin loppua! Kyllä otti sillon päähän koko Tuokkola (ja Mäntymaa joka sitä joka vaihdossa kävi halaamassa). No, antoivat sentään korkojen kera takaisin finaaleissa 2009.

Meni nyt menneiden muistelu ohi aiheesta..
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Noin. Nyt on Jonillakin nolla plakkarissa. Muutamia hajanaisia mainintoja Myllykosken pelaamisesta.

- Hyvät reaktio torjunnat. Maalivahdin ensisijainen tehtävä on olla laukausten tiellä.
- Jonilla ei ole kunnon kiekkovarmuutta eli ei saa kiekkoa pidettyä hyvin kiinni. Usein sylkee ja mikä pahinta, suoraan eteen.
- Viitaten edelliseen, sylkee eteen eikä osaa vielä kunnolla ohjata kiekkoa kulmiin.
- Ajoittain ylipelaa tilanteissa, onneksi vain ajoittain.

Yksi kausi Siekkisen opissa saattaa tehdä pieniä ihmeitäkin Jonin pelaamiseen, joten en olisi ihan huolissani. Kuitenkin, kuten sanoin, Myllykoski on hyvä reaktiotorjuja. Kunhan puolustus on edelle hereillä, niin ei pitäisi olla suurta hätää.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Jonilla 3 matsia, joissa yksi päästetty maali. Ei todellakaan mitään hätää vaikka Tuokkola loukkaantuisi. Nopeasti laskettuna 11 erää päästämättä yhtään maalia (Peki + Joni). Taitanee Jyväskylästä löytyä liigan kovin maalivahtikaksikko.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jonilla 3 matsia, joissa yksi päästetty maali. Ei todellakaan mitään hätää vaikka Tuokkola loukkaantuisi. Nopeasti laskettuna 11 erää päästämättä yhtään maalia (Peki + Joni). Taitanee Jyväskylästä löytyä liigan kovin maalivahtikaksikko.

Myllykoskea mitenkään väheksymättä, mutta kyllä tuossa suurin ansio menee hyvälle puolustuspelille. Myllykoski on poiminut suht varmasti ne mitä on läpi tullut. Jossain muussa seurassa voisi olla myös "imu päällä". Hyvin Jonikin pelannut, ei siinä mitään.
 

Al Bundy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, Suomi
Myllykoskea mitenkään väheksymättä, mutta kyllä tuossa suurin ansio menee hyvälle puolustuspelille. Myllykoski on poiminut suht varmasti ne mitä on läpi tullut. Jossain muussa seurassa voisi olla myös "imu päällä". Hyvin Jonikin pelannut, ei siinä mitään.

Samat linjat, eli JYPin puolustuspeli on nyt niin paljon edellä tähän asti nähtyjen joukkueiden hyökkäyksiä että siinä on "helppo" ottaa koppia kun kaikilla on selvät sävelet. Tai näin ainakin itse Blues-pelin jälkeisen radiohaastattelun tulkitsin, kun Joni itse sanoi ettei juurikaan tule yllättäviä tilanteita. Ja tämä taas tarkoittaa sitä että vetoja ei vain tule siitä sektorilta, ainakaan vielä.

A-P Siekkinenhän hieman kommentoi ennen peliä maalivahtivalintaa. Kertoi vaan tyynesti että "nyt testataan Jonin paineensietokykyä, tässä tilanteessa". Eli parin voiton jälkeen pitää jatkaa voittavana, kestääkö sipuli. Peki on kunnossa ja pelaakin kohta. Rivien välistä voisi jo nyt lukasta että testataan uskotaanko playoffeissa palkästään Tuokkolaan vai voiko huoletta heittää myös Myllykosken luukulle.
 

NiksuP

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, Travis Zajac, Jukka Peltola
Kyllä täytyy sanoa, että olen yllättynyt Myllykosken otteista. Tietysti JYP:illä on todella kova puolustus, mutta tarvitaan siihen myös hyvä maalivahti. Tätä menoa Myllykoskella on oikeasti mahdollisuus nousta JYP:in ykkösmaalivahdiksi, ja jossei ykköseksi, niin kevään '09 tyyliin Joni ja Peki jakaisivat pelit, hyvin paljon mahdollista.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Tätä menoa Myllykoskella on oikeasti mahdollisuus nousta JYP:in ykkösmaalivahdiksi, ja jossei ykköseksi, niin kevään '09 tyyliin Joni ja Peki jakaisivat pelit, hyvin paljon mahdollista.
Vaikea kyllä tuohon sanoa. Jos vertaa Tuokkolaa ja Myllykoskea keskenään, on eroa melkein yöllä ja päivällä. Tuokkola on erittäin tekninen maalivahti. Maalivahdin liikkeet ovat hyvin hallussa ja mailatekniikka sun muut myös. Myllykoski on, ainakin tällä hetkellä, puhtaati reaktiomaalivahti. Joni on todella nopea käsistään ja jaloistaan. Yleensä Joni ehtii kiekon eteen ja siihen ripariinkin jos puolustus ei kerkeä siivoamaan kiekkoa pois sitä ennen. Siinä missä Tuokkola on myös erittäin hyvä 1vs1 tilanteissa sijoittumisen avulla, Myllykoski hieman ylipelaa näissä tilanteissa. Jos näiden kahden avut saataisiin yhdistettyä, se tuotos olisi NHL:ssä ykkösmaalivahtina...
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Myllykoski kyllä on vakuuttanut tähän mennessä. Pelannut kohta 20 peliä joukkueessa kun harkkamatsitkin lasketaan mukaan ja vain muutamassa ottelussa päästänyt yli 1 maalin. Torjuntaprosenttikin ollut kokoajan vakuuttavasti 96-97% luokkaa..

Tällähetkellä ei oikeastaan ole ikävä edes Tuokkolaa maalille vaikka tottakai saa varmasti omat näyttönsa viellä aikaa. Itse ainakin tykkään, että voittava maalivahti pidetään maalissa. Katotaan sitten kun myllykoskelle sattuu se heikompi peli.
 
Tuota noin, voi olla tyhmä kysymys mutta mistäs johtuu ettei Joni kelpaa tulokkaaksi? Ymmärtääkseni ottelumäärästä ei ole kiinni ja ikäkin on kai siinä ja siinä (juuri täytti 26). Pahoittelen jos tämä asia on jo käsitelty jossain, en jaksanut kelata.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Tuota noin, voi olla tyhmä kysymys mutta mistäs johtuu ettei Joni kelpaa tulokkaaksi? Ymmärtääkseni ottelumäärästä ei ole kiinni ja ikäkin on kai siinä ja siinä (juuri täytti 26). Pahoittelen jos tämä asia on jo käsitelty jossain, en jaksanut kelata.
Maalivahdeilla lasketaan nekin ottelut joissa on ollut luukkuvahtina. Perseestähän se on, mutta säännöt ovat nämä.
 
Kiitti tiedosta. Tämä on vääryys ja tämmöinen maalivahtien diskriminointi on lopetettava. Vaaliteemaksi tämmöiset että saadaan Jonille oikeutta - mutta ehkä Joni tähtää vaan suoraan sinne parhaan liigavahdin pallille niin ei haittaa mitättömät vääryydet. Pysy muurina, Joni.
 

Fordél

Jäsen
Itselleni ei Myllykosken hyvät otteet ole yllätys. Koitin jo Lukko-aikana peräänkuuluttaa Myllykoskelle enemmän vastuuta, koska potentiaalia on (osoitti sen Mestis-aikanaan), mutta silloin Vehanen pysyi kuin liimattuna tolppien välissä. Hienoa siis, että Myllykoski on saanut JYP:ssä ansaitsemansa näyttöpaikan. Tänään Lukkoa vastaan Myllykoski on maalilla, joten nyt olisi mainio paikka vähän näpäyttää vanhaa seuraansa.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Pakko laittaa update: Jokerit-ottelu oli Myllykoskelle kolmas nollapeli, otteluita takana kymmenen. Kukapa olisi uskonut...
 

Jarzki

Jäsen
Myllykoski on yllättänyt ainakin minut aivan totaalisesti. Koko ajan olen odottanut milloin mies palaa "normaalille" tasolleen, mutta virheitä ei tunnu tulevan etsimälläkään. Tänäänkin mies pelasi eleettömän varman ottelun, ja ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta tällä kaudella! Huikea maalivahti tällä hetkellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös