To 18.1.2007 JYP - SaiPa

  • 10 075
  • 84
Tila
Viestiketju on suljettu.

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
JYPin ns. tärkeät ottelut saavat jatkoa torstaina, kun joukkue kohtaa Hippoksen kotijäällä SaiPan. Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet kahdesti aiemmin, kumpikin joukkue on kertaalleen onnistunut voittamaan toisensa.

JYP kärsi tiistaina kauden toisen "6-0 tappion", kun joukkue kävi Tampereella osoittamassa tasonsa Ilveksen vieraana. SaiPa sen sijaan nujersi HIFK:n tiistain kotiottelussa Eetu Holman viime hetken täysosuman ansiosta lukemin 2-1. Sarjataulukossa joukkueet ovat järjestyksessä SaiPa ja JYP, SaiPalla on etumatkaa JYPiin tällä hetkellä seitsemän pistettä. Viimeistä playoff-paikkaa hallussaan pitävä Ilves (tasapisteissä Lukon kanssa), sen sijaan on yhdeksän pistettä JYPiä edellä.

Mielenkiintoinen tuttavuus Hippoksen yleisölle SaiPa-paidassa tulee varmastikin olemaan kanadalaishyökkääjä Pat Kavanagh, joka esiintyy ensimmäistä kertaa torstaina Hippoksella. Isokokoiseksi voimahyökkääjäksi ja hyväksi karvaajaksi kuvailtu Kavanagh on tähän mennessä pelannut SaiPassa 18 ottelua, joissa miehen tilille on kertynyt tehot 3+5 (-3).

JYPin sairastupaa varmuudella SaiPa-ottelussa miehittävät ainakin Carlo Grünn, sekä Arsi Piispanen. Tiistaina sivussa olleet Tommi Hannus, Eerikki Koivu ja Valtteri Tenkanen saattavat myös olla poissa pelaavasta kokoonpanosta. SaiPalta vastaavasti poissa varmuudella ovat ilmeisesti ainakin Pauli Levokari ja Rob Zepp.

Oikeutta ottelussa jakaa Markku Kruus, laidoilleen hän saa kaksikon Antti Hämäläinen-Jan Nordström.
 
Viimeksi muokattu:

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Pakkovoiton paikka

Harvoin sanon, että näin on, mutta nyt on. Pakkovoiton paikka. Jos takkiin tulee, niin ei hyvä heilu. Tietysti sen tiedostan, että se on myöskin Jypille pakkovoitto jos vielä halutaan elätellä toiveita sääläreistä. Tappion myötä Jyväshyvän pojille kyllä voi miltei varmuudella jo toivotella kesälomia heti runkkarien päätteeksi.

Tiukka matsi varmasti tulossa, siitä ei ole epäilystä. SaiPa ei ole koskaan oikein viihtynyt Hippoksella ja siinä valossa onkin ehkä eniten kummallinen juttu, että sanon pakkovoiton olevan nyt esillä, mutta kyllä Jyp nykykunnossaan ja SaiPan lentävän poljennon tietäen ei vierasvoitto voi olla mahdottomuus ja se pitää olla oletusarvo tässä vaiheessa kautta myöskin kannattajilla.

Wallinheimolla ei ilmeisesti ollut paras päivä Ilvestä vastaan tosin mitä näin maaleja Nelosen koosteesta, ei siinä paljoa olisi ollut väliä, vaikka tolppien välissä olisi seisonut itse Martin Brodeur tai vaikka Jeesus.

Siltikin maalivahtipeli varmasti näyttelee paljon ja se on kyllä ainoa osa-alue, jossa Jyp pesee SaiPan, jos nyt ei selvästi, niin pesee kuitenkin. Senpä vuoksi kyllä pitää joukkueen pelata nimenomaan joukkueena hyvin ja varmoista paikoista rankaista, koska epävarmat paikat se Egyptin ihme kyllä pitää kiinni. Se on nähty.

Paha peli ja samalla myöskin jännittävä. SaiPalla alla kaksi kovaa vääntöä ja kaksi komeaa voittoa. Nyt se kolmas perään ja ollaan jo voittoputkessa - ja sitten heräsin.
 

hemppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eiköhän JYPin voitto ole ihan selviö, sillä SaiPalla on tapana kontata saman kaliiperin joukkueita (Pelicans, Ässät) vastaan ja voittaa rahajoukkueita (Blues, HIFK). Onnittelut kolmesta sarjapisteestä sinne Nykäskylään!
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
avatar kirjoitti:
Paha peli ja samalla myöskin jännittävä. SaiPalla alla kaksi kovaa vääntöä ja kaksi komeaa voittoa. Nyt se kolmas perään ja ollaan jo voittoputkessa - ja sitten heräsin.

Nii-in, SaiPan kauden toistaiseksi ainoa kolmen voiton suorahan huipentui lokakuussa nimenomaan Hippokselta haettuun 2-1 -vierasvoittoon (JYP on muuten moiseen putkeen yltänyt viimeksi vuoden 2005 marraskuussa!). Nyt on siis vierailla saumat samaan, mutta tuskinpa tuo toistuu. Sarjataulukossa JYP ei SaiPan - eikä kenenkään muunkaan - ohitse enää nouse, mutta eiköhän sieltä huomenna joku 4-2 -kotivoitto kuitenkin tule.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Leiska kirjoitti:
Isokokoiseksi voimahyökkääjäksi ja hyväksi karvaajaksi kuvailtu Kavanagh on tähän mennessä pelannut SaiPassa 18 ottelua, joissa miehen tilille on kertynyt tehot 3+5 (-3).
Jotain tuollaista miehen tosiaan piti olla, mutta ei kyllä todellakaan ole mikään voimahyökkääjä ollut, kanadalaiseksi harvinaisen pehmeä kaveri. Ei ole kyllä vastannut odotuksia, parissa viime pelissä kuitenkin taas pientä valoa tunnelin päässä Kavanaghin osalla, toivotaan että näyttää Hippoksen yleisölle parasta osaamistaan.
 

Franz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Leiska kirjoitti:
Mielenkiintoinen tuttavuus Hippoksen yleisölle SaiPa-paidassa tulee varmastikin olemaan kanadalaishyökkääjä Pat Kavanagh, joka esiintyy ensimmäistä kertaa torstaina Hippoksella. Isokokoiseksi voimahyökkääjäksi ja hyväksi karvaajaksi kuvailtu Kavanagh on tähän mennessä pelannut SaiPassa 18 ottelua, joissa miehen tilille on kertynyt tehot 3+5 (-3).

Olen maininnut tämän jossain SaiPa-ketjussa aiemminkin, mutta kaiken lisäksi Patin tehot antavat periaatteessa liiankin mairittelevan kuvan. Try-outilla tulleet pisteet syntyivät pääosin hillittömästi Rouva Fortunan avustamana ja yksi maaleista on tehty tyhjiin. Toisaalta mies on pelannut viimeisissä peleissä nousujohteisesti ja oivaltavia syöttöjä hän kyllä jakelee välähdyksenomaisina merkkeinä paremmasta. Lisäksi Kavanaghilta löytyy sulkana hatustaan komea rankkarimaali, jolla SaiPa kukisti Pelicansin.

Ottelusta on pakko odottaa SaiPan voittoa. Maalinteko ei edelleenkään ole SaiPalle helppoa, mutta viimepelien peliesitysten perusteella uskon siis vieraiden olevan paremmassa iskussa pelillisesti. Ilmeisesti Hannus on poissa tästä pelistä ja se vahvistaa SaiPan osakkeita huomattavasti. Jypillä on tunnetusti hyvät maalivahdit ja ainakin SaiPaa vastaan he ovat lähes poikkeuksetta onnistuneet uhrautuvan puolustuspelaamisen avustamana.

Tiukka peli on varmasti tulossa ja pienet asiat tulevat ratkaisemaan. Jyp ei ole ollut koskaan SaiPalle helppo vastus, niinkuin ei tosin mikään muukaan liigajoukkue, mutta nyt odotan SaiPan pieninumeroista voittoa.
 

avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
Jos jypille ei tänään täyttä pistepottia irtoa ni tämä kausi on paketissa. Toivottavasti hannus tekis comebackin niin ei nolille jäädä. Toivon että pisteet jää jyväskylään. Veikkaan vähämaalista nyhjäämistä molemmilta joukkueilta, joten en jaksa hallille raahautua...taidan louhia Canalilta (muistaakseni) hpk-jokerit.
 

vsop

Jäsen
avjk kirjoitti:
... Toivottavasti hannus tekis comebackin niin ei nolille jäädä. .....
Tuskin Hannus comebackiä suorittaa, koska tuo kuukauden pelaajan auto (BMW) on niin paska. Siinähän pelaajan selkä vikaantuu jo heti alkuunsa. Hyvä esimerkki on Hannus. Siis tietenkin tuon ajomukavuus selän kannalta ei tainnut sopia Hannukselle.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
vsop kirjoitti:
Tuskin Hannus comebackiä suorittaa, koska tuo kuukauden pelaajan auto (BMW) on niin paska. Siinähän pelaajan selkä vikaantuu jo heti alkuunsa. Hyvä esimerkki on Hannus. Siis tietenkin tuon ajomukavuus selän kannalta ei tainnut sopia Hannukselle.

Veikkaan kuitenkin, että tuon bimmerin jakkaroissa on enemmän säätöä selälle, kuin ihan normi corolloissa, joten tuskin se selkä siitä on kipeytynyt.. (ymmärsin toki viestisi sisällön oikeasti)

Toivottavasti Hannus pelaisi. Viime kotipelissä pisti silmään Boriksen lähes JP-Hytösmäinen into luistella ja karvata kiekkoa. Tuota intoa ja tunteen paloa kaipaisin tänään jokaisen Jypiläisen peliin.

Lisäksi RR:ltä samanlaisia otteita, kuten on parissa viime pelissä nähty. Hämmennystä ja taklauksia!
 

jym

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
avatar kirjoitti:
Harvoin sanon, että näin on, mutta nyt on. Pakkovoiton paikka. Jos takkiin tulee, niin ei hyvä heilu. Tietysti sen tiedostan, että se on myöskin Jypille pakkovoitto jos vielä halutaan elätellä toiveita sääläreistä. Tappion myötä Jyväshyvän pojille kyllä voi miltei varmuudella jo toivotella kesälomia heti runkkarien päätteeksi..

Miten tuon pakkovoiton nyt ottaa. JYPillä on teoriassa mahdollisuus vielä lähes tuplata tähän mennessä keräämät pisteet kauden lopuilla peleillä. Eli toiveita voi varmaan vielä elätellä pitkäänkin. Itse näkisin tärkeimmäksi asiaksi, että joukkueen itseluottamus palautuu normaalille tasolle.
 

vsop

Jäsen
batman83 kirjoitti:
Veikkaan kuitenkin, että tuon bimmerin jakkaroissa on enemmän säätöä selälle, kuin ihan normi corolloissa, joten tuskin se selkä siitä on kipeytynyt.. (ymmärsin toki viestisi sisällön oikeasti)
....
Aivan oikein, sillä ei kai SM-liiga sentään Bentleytä tai vastaavaa anna.

Itse ottelua on todella vaikea kommentoida. SaiPa on paha vastustaja ja ottelun kääntyminen toiselle on aina arvailua kuten Ilves, Pelicans, Lukko, Ässät, KalPa ja ehkäpä myös Blues otteluiden kanssa. Mainittujen joukkueiden pelityyli vain ei jostain syystä sovi JYPille.

Illalla edelleen hallille, tuli tappio tai ei, siellä minä olen kuitenkin.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Eiköhän tänään tuttu kaava saa jatkoa eli yhtä hyvää peliä kohden tulee x määrää ongelmia ja yleisesti maalinteon muodossa. Niin ja sanottakoon jyp:lläkin olevan erittäin suuri taipumus ottaa takkiin juuri noilta saman kaliiberin joukkueilta.
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Turha on JYP-fanien pettää itseään. Tämä ottelu on tärkeä ainoastaan SaiPalle. Ideana onkin lähinnä kiusanteko ja mahdollisuus viedä SaiPa mukaan ulos jatkopeleistä. Tämä ei tietysti paljoa lohduta. Mieluiten rosvoaisi pisteitä joltain muulta joukkueelta. Jos jotain hyvää haluaa väkisin hakea, niin eipähän ole isot ruuhkat parkkipaikalla pelin jälkeen.
 

Stormy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Real Madrid Club de Futbol
Pitäähän se lähteä SaiPan otteita katselemaan kun taas vaihteeksi käyvät täälläkin pelailemassa. Tärkeä peli, kuten onkin jo tullut todettua, joten ihan mukava nähdä peli jossa on oikeasti panosta ainakin toisella joukkueella. Näkeepä sitten sen hampaattoman kanukinkin...
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Kotijoukkue JYP tänään..

1. Kenttä

#17 Jääskeläinen - #15 Hytönen - #23 Louhivaara
#58 Marttinen - #36 Forsberg

2. kenttä

#39 Sipiläinen - #28 Lahti - #44 Rahikainen
#4 Koivu - #3 Kangasniemi

3. kenttä

#81 Filppula - #29 Vänttinen - #14 Männikkö
#8 Källarsson - #7 Niskavaara

4. kenttä

#12 Alanen - #38 Piiroinen
#33 Salmu

#72 Wallinheimo (#18 Tuokkola)

Kovin repalaisella kokoonpanolla lähdetään kauden tärkeimpään otteluun (jälleen kerran!). Sairastuvalta on saatu ainoastaan Koivu pois (hiphei!) ja sitten sinne ovat joutuneet Huczkowski nivusvamman takia ja Niemi kuumeilee. Ei sillä, ettäkö kumpikaan olisi menetys joukkueelle..noh, kaipa sitä hallilla sitten näkee, minkäläinen huippukiekon ilta tänään on luvassa.

EDIT: Päätuomarina Markku Kruus, joten se pilasikin sitten toiveet jonkinmoisesta kiekkoillasta..
 

ahal

Jäsen
Jyppi ei tänään(kään) kovilla nimillä mässäile, kuten ei tietysti Saipakaan. Molemmilta avainpelureita poissa, Jypiltä vissiin useampia. Joten hurrikaanit antavat hieman tasoitusta. En tiedä, mikä Alatalon porukan kohtaamisessa on sputnikeille aina niin vaikeaa, että oli putki alla millainen tahansa ja jatkumoa haetaan, niin eikös peli vaan mene päinvastoin. Tuskin tämäkään ilta tuo poikkeusta, tai voi sikäli, että voitto jää Jyskälään - sputnikeilla kun on jo kaksi voittoa alla!

Voittomaalin viimeistelee joko Filppula tai Vänttinen ajassa 59.55 tms. Tuomakselta varmaan odotettiin Jyskälässä hieman enemmän viime kevään perusteella, mutta eiköhän vanha seura taas sytytä... Ja onhan tässä vielä aikaa takoa lisäpisteitäkin.

Filppula taas täytyy pitää tarkasti koko matsin, jottei upota yksinään lappeelaisia. Inhottava, työteliäs ilta joka tapauksessa edessä.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
ahal kirjoitti:
Molemmilta avainpelureita poissa, Jypiltä vissiin useampia.

Jos tämä oli sarkasmia, menin halpaan. Mutta avainpelureita on poissa tasan yksi, muut ovat ihansama-osastoa jengin kannalta ja muutaman pelurin kohdalla on jopa joukkueelle eduksi (ehkä!), että ovat poissa kentältä söhläämästä.
 

jykke

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Köpi kirjoitti:
EDIT: Päätuomarina Markku Kruus, joten se pilasikin sitten toiveet jonkinmoisesta kiekkoillasta..


Kenet olisit sitten kelpuuttanut? Tuntuu vaan että varsinkin tänä vuonna ihan sama kuka siellä on pilli suussa toikkaroinut. Lähes aina on haukuttu.
 

Franz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Köpi kirjoitti:
Jos tämä oli sarkasmia, menin halpaan. Mutta avainpelureita on poissa tasan yksi, muut ovat ihansama-osastoa jengin kannalta ja muutaman pelurin kohdalla on jopa joukkueelle eduksi (ehkä!), että ovat poissa kentältä söhläämästä.
En ilmeisesti ole seurannut Jypin otteluita tarpeeksi, mutta minä ainakin lasken Jypin materiaalin huomioiden menetyksiksi Hannuksen, Huczkowskin ja Grünnin...
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Franz kirjoitti:
En ilmeisesti ole seurannut Jypin otteluita tarpeeksi, mutta minä ainakin lasken Jypin materiaalin huomioiden menetyksiksi Hannuksen, Huczkowskin ja Grünnin...

Hannus toki menetys onkin. Huczkowski kai kelpaisi kokoonpanoon, mutta eipä hänen poissaolonsakaan taida mikään menetys olla. Grünnin pitäisi mielestäni olla katsomon puolella vaikka olisi tervekin.
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Jyväskylä kutsuu.

Katsastetaan nykäskylän jäähalli ja sen (nais-)tarjonta. Toivottavasti ottelu on tiukka, yleensä nämä Jyppi-SaiPa ottelut ovat nihkeää katsottavaa, mutta onhan ihmeitä käynyt ennenkin.

SaiPa nappaa tärkeät pisteet.
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pee kirjoitti:
Koska hänen tasonsa ei mielestäni riitä pelaavaan kokoonpanoon.
Mistä tiedät tasonsa, ennen kuin näet sen? Vastaan puolestasi; et mistään.
Viime kaudella se oli eliittiä ja tällä kaudella kun on terveenä kentälle päässyt, on ollut todella pirteä, vaikka maalihanat eivät ehtineetkään kunnolla aueta ennen loukkaantumistaan.
Pelihalut ovat varmasti miehellä valtavat.
Hänellä on intohimo jääkiekkoon, on vielä nuori, fysiikka on huippuluokkaa, kuten laukaus ja nopeuskin. Lisäksi hän on ehkä ennakkoluulottomin pelaaja hyökkäyspään ratkaisuissaan, mitä JYP hyökkäjistössä on.

En kinaa kuitenkaan tästä enempää kanssasi, koska olet mielestäni jääkiekon ja monen muunkin asian suhteen turhan ignorantti.
 

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pee kirjoitti:
Koska hänen tasonsa ei mielestäni riitä pelaavaan kokoonpanoon.

No kyllähän Grünn menee heittämällä esim. Männikön, Alasen, Piispasen ja Louhivaaran edelle, kun kokoonpanoja mietitään. Tänäänkin olisi voinut laittaa Piiroisen Männikön paikalle, niin olisi saatu siitäkin kentästä huomattavasti vaarallisempi, koska Piiroinen saattaa jopa silloin tällöin tehdä maalin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös