La 14.10. JYP-SaiPa

  • 7 798
  • 68

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Tämä peli ei ilmeisesti tässä vaiheessa ole toistaiseksi kiinnostanut kuin kiviä, joten avataanpa nyt ketju tästä ottelusta.

Sarjataulukossa tällä hetkellä kymmenentenä oleva JYP (14 pistettä), kohtaa lauantaina Hippoksella pelattavassa ottelussa kahdeksantena olevan SaiPan (17 pistettä). Viime kaudella joukkueet ottivat runkosarjassa yhteen neljä kertaa. SaiPa oli JYPiä parempi kolmesti, kun vastaavasti hurrikaanipaidat kaatoivat kauden viimeisessä otteluun SaiPan maalein 5-2. Kautta aikain joukkueet ovat kohdanneet yhteensä 72 kertaa, joista JYPillä on voittoja 38. Tasapelejä joukkueiden välille on kertynyt 10, kun puolestaan SaiPa on yltänyt voittoon 24 kertaa.

JYP pelasi tiistaina tv-ottelun Tapparaa vastaan Hippoksella, jonka kotijoukkue vei nimiinsä rankkareiden jälkeen maalein 3-2. Ratkaisu nähtiin vasta seitsemännessä parissa, kun Carlo Grünn onnistui ohittamaan Tapparan maalissa pelanneen Tommi Nikkilän. JYP oli ottelussa 1-2 tappiolla, mutta nousi päätöserässä tasoihin ja rankkareilla lopulta aina voittoon asti. SaiPa puolestaan voitti tiistaina kotonaan Bluesin 3-2, parhaan pistemiehensä Eetu Holman johdolla. Torstaina lappeenrantalaiset kohtasivat sitten tv-ottelussa HIFK:n. Tuon ottelun voiton vei lopulta värikkäiden vaiheiden jälkeen SaiPa, voitto jäi Lappeenrantaan maalein 4-2.

SaiPa on tällä hetkellä SM-liigan toiseksi huonoin alivoimajoukkue, joten kenties siinä olisi JYPin mahdollisuudet tänään. Viime aikoina JYPin ylivoima ei tosin ole antanut aihetta riemuun, mutta kenties tähän otteluun joukkue saisi ylivoimansa toimimaan aiempia otteluita paremmin.

Saa nähdä millaisin ketjuin kotijoukkue illan otteluun lähtee. Jatkaako maalissa Pekka Tuokkola ja tekeekö Riku paluun pelaavaan kokoonpanoon (kuten JA:n ennakossa vähän epäiltiin).
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Olin itsekin avaamassa ketjua, ja eipä tästä ottelusta ole muuta odotettavaa kuin voitto. Peliruuhka painaa SaiPan peliä ja kun JYPillä on heittää tuoreita jalkoja etenkin hyökkäyspäähän, niin tästä ottelusta ei pidä odottaa mitään muuta tulosta kuin voittoa. Jos turpiin tulee, niin sitten on syytä miettiä tarkasti, että mikä mättää. Nämä pelit pitää kääntää voitoksi, olivat keinot sitten mitkä tahansa.

Heh, äsken Nelosen kiekkoaamu tiesi kertoa, että JYP on treenannut ylivoimaa yli puolet harjoitusajasta. Tiedäpä sitten onko tällainenkaan kovin viisasta, mutta jos meininki on samanlaista kuin Tapparaa vastaan pidetty 2. erän yv-pyöritys, niin hyvä tulee.
 

emz1

Jäsen
Semmottinen peli edessä...

Kuulopuheiden mukaan SaiPa pelasi viime torstaina HIFK:ia vastaan hyökkäävämpää peliä, kuin 04-05 tiimi pelasi koko kautena, samalla runttauksella kun lähettäis vieraskaukalossakin painamaan, ois mukavaa.

Voitto tästä napsahtaa, i hope so?

Veikkaus: 4-1

Koskenkorva, Kolehmainen, Petre, Koskinen
Sipiläinen.
 

Franz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Huerzo kirjoitti:
Olin itsekin avaamassa ketjua, ja eipä tästä ottelusta ole muuta odotettavaa kuin voitto. Peliruuhka painaa SaiPan peliä ja kun JYPillä on heittää tuoreita jalkoja etenkin hyökkäyspäähän, niin tästä ottelusta ei pidä odottaa mitään muuta tulosta kuin voittoa. Jos turpiin tulee, niin sitten on syytä miettiä tarkasti, että mikä mättää. Nämä pelit pitää kääntää voitoksi, olivat keinot sitten mitkä tahansa.
Kovat on odotukset. SaiPan peli on ollut viimeaikoina ihan mukavasti kasassa ja Jypin on todella syytä käyttää nopeita vastahyökkäyksiään mikäli haluavat SaiPan keskialueen sumpun murtaa. Hippos on tietenkin vaikea paikka pelata, mutta vierailla on juuri nyt hyvä draivi päällä.

Hyökkääjien jaksaminen ei ole ongelma. Mälkiä on peluuttanut porukkaa tasaisesti ja neljällä hyökkäyskolmikolla on painettu niin tasaisesti kuin se nyt näillä jäähymäärillä on mahdollista. Kaiken varalta viltissä on vielä polkukone J.Jokila. SaiPan hyökkäysketjuista Koskenkorva-Lundberg-Snellman ja Holma-Immonen-Ryhänen ovat nousseet hienosti liitoon ja varsinkin ensiksi mainittujen kanssa Jypin puolustuksella tulee olemaan kiire.

Olen Huerzon kanssa samaa mieltä siinä suhteessa, että meikäläisten pakisto on varmasti kuormittunut. Hifkiä vastaan Tikkanen ja Petre pelasivat kovat minuutit ja Rönnbergin pelaaminen illan matsissa olisikin ensiarvoisen tärkeää. Virkki, Levokari ja Kaijomaa eivät mielestäni ole ainakaan vielä yli kahdenkymmenen peliminuutin pakkeja.

Zepp osoitti torstaina kolmannessa erässä ainakin minun silmiin vertyneensä edelliskauden hurmokseen. Mailapelissä tosin on vieläkin hurjasti petrattavaa, kuten SaiPa-osiossa on todettukin. Jypin puolelta showmies Wallinheimo on käsittääkseni kärsinyt jalkavaivoista ja edellisessä matsissa maalia vartioi nuori Tuokkola. Vaikka Tuokkola onkin ainakin yhden näkemäni Jypin harjoituspelin perusteella hyvä maalivahti, ei kuitenkaan missään nimessä Wallinheimon veroinen. Wallinheimon mahdollinen puuttuminen vaikuttaa varmasti Jypin pelaamiseen, sillä näkemieni Jypin pelien perusteella hän ohjaa puolustusta hyvin ja tsemppaa muutenkin nuorta joukkuetta.

Tähän peliin pätee sama, jo tuhanteen kertaan toistettu mantra. Ei saa ottaa jäähyjä, sillä alivoima ei todellakaan ole ollut kuosissaan. Ylivoima taasen on toiminut ja luulisi Koskenkorvan & kumppaneiden polkevan senverran tiukasti, että SaiPan tehokasta yv:tä tullaan näkemään.

Hankala ottelu edessä ja koska kotiinpäin on luonnollisesti aina vedettävä, veikkaan pieninumeroista ja tiukkaa voittoa SaiPalle.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Franz kirjoitti:
Kovat on odotukset. SaiPan peli on ollut viimeaikoina ihan mukavasti kasassa ja Jypin on todella syytä käyttää nopeita vastahyökkäyksiään mikäli haluavat SaiPan keskialueen sumpun murtaa.
Kovat on odotukset, mutta näkisin että SaiPan kanssa ollaan ravintoketjussa suunnilleen samalla tasolla (vrt. meikäläisten vierasottelut Kärppiä vastaan). Viimeistään kotiedun turvin JYPin pitäisi olla ottelussa suosikin asemassa. Helppoa peliä en odota (jos näin ymmärsit).
 

Franz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Huerzo kirjoitti:
Kovat on odotukset, mutta näkisin että SaiPan kanssa ollaan ravintoketjussa suunnilleen samalla tasolla (vrt. meikäläisten vierasottelut Kärppiä vastaan). Viimeistään kotiedun turvin JYPin pitäisi olla ottelussa suosikin asemassa. Helppoa peliä en odota (jos näin ymmärsit).
Ok. Nyt ollaan samalla aaltopituudella. On totta, että tilanteessa kuin tilanteessa pikkujoukkueet ja niiden kannattajat odottavat voittoa toisista pienen budjetin joukkueista. Jyp on ehkäpä pienoinen ennakkosuosikki kotietunsa turvin, mutta SaiPan nykyilme siis tasaa mielestäni tilannetta. SaiPan saldo ei todellakaan ole ollut viimevuosina Hippoksella kovin maaginen, sillä muistan nähneeni vain yhden SaiPa voiton paikan päältä Jyväskylästä viimeisen neljän vuoden aikana.

Toivottavasti tänään tulisi yksi voitto lisää, sillä täälläkinpäin voittoa odotetaan yhdestä päävastustajasta(tähän hymiö).
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Tälläiset ottelut tuovat joko uskottavuutta tai vievät. Jyp:n pelit ovat olleet todella tahmeita ja viime Tappara pelissä ei olisi ollut suuri vääryys vaikka jyp olisi jäänyt pisteittä. Saipa taas on piristymään päin ja mikäli pelaavat hyökkäys voittosta peliä niin jyp:lle voi tulla vaikea ilta puhde. Jyp taas lähtee puolustuksen kautta, kun hyökkäyskalusto on niin onneton ettei muuta vaihtoehtoa ole.

Toivottavasti Alanen aloittaa viltti ketjussa! Lahti, Rahikainen ja Tenkanen ajavat mielestäni ohi otteiden perusteella.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
JYP tänään:

1. Kenttä

# 17 Jääskeläinen - # 15 Hytönen - # 29 Vänttinen
#20 Kovanen - #5 Huczkowski

2. kenttä

#12 Alanen - #81 Filppula - #14 Männikkö
#58 Marttinen - # 7 Niskavaara

3. kenttä

#11 Grünn - #27 Koponen - #23 Louhivaara
#4 Koivu - #33 Salmu

4. kenttä

#39 Sipiläinen - #22 Tenkanen - #44 Rahikainen
#36 Forsberg - #16 Piispanen (13.hyökkääjä)

#72 Wallinheimo (#18 Tuokkola)

Piiroinen katsomossa, Piispanen 13.hyökkääjä, Koponen & Rahikainen pelaavissa ketjuissa ja Sinkku maalissa. Lahti siirretty A-junioreiden mukaan, joten tällä kertaa voinee sanoa, että valmennusjohdossa ollaan oltu hereillä, koska tiistain peli oli oikeasti surkeata voitosta huolimatta.
 

edekingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK, Werder Bremen
Hyvä Alatalo! Kentät näyttävät juuri siltä kuin viime pelin jälkeen pitikin. Piiroinen, joka pelasi mielestäni huonosti, katsoo ottelun katsomosta ja pahasti flopannut Piispanen kolmastoista hyökkääjä. Koposen ja Rahikaisen pelaaminen toivottavasti tuo joukkueeseen sitä jotain. Rahikainen varmasti taistelullaan pystyy tsemppaamaan muutakin joukkuetta, kunhan vaan osuu taklauksillaan eikä tee mitään tyhmiä ratkaisuja. Koponen taas tuo toivottavasti rauhallisuutta ja vähän peliälyä mukanaan.

Ihan kohtalaiset tunnelmat illan ottelua ajatellen kuitenkin. Hallille sitä on taas eksyttävä.
 

Naughty_S

Jäsen
Nopeat mietteet kokoonpanoista.

- Wallinheimo kondiksessa (?), hyvä juttu.
- Kakkoskenttä haiskahtaa siltä, että omissa soi.
- Grünn-Koponen-Louhivaara -ketjun comebackille :tuoppi: (ai minäkö lukenut liikaa futisforumia..).
- Toivottavasti Forsberg saa runsaasti peliaikaa. Ollut kuitenkin parempi kuin moni varsinaisissa pakkipareissa kaarteleva jannu.
- Oikeat miehet (Lahti, Piiroinen) huilivuorossa.
 

Ferris

Jäsen
Rob Zepp (Mikko Strömberg)

Henrik Petre-Harri Tikkanen
Kimmo Koskenkorva-Emil Lundberg-Ville Snellman

Pauli Levokari-Mikko Palomäki
Janne Jokila-Jarkko Immonen-Sami Ryhänen

Kalle Kaijomaa-Joonas Rönnberg
Jens Bergenström-Ville Koho-Jaska Vilen

Jarno Virkki/Mikko Hakkarainen
Petri Koskinen-Eetu Holma-Janne Kolehmainen

Mälli pistänyt ketjut näköjään uusiksi hyvästä menestyksestä huolimatta. Holma ottanut Hakkaraisen paikan nelosen keskellä ja Jokila taas nostettu Holman paikalle kakkoseen. Hakkarainen ylimääräinen hyökkääjä. Virkki odotetusti ylimääräinen pakki.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yhden kotipeli tauon jälkeen taas matka vie Hippokselle.
Torstaina tuli katseltua Canalilta Saipa-Hifk ottelu, ja päällisin puolin
Saipan ilme pelaamiseen oli tosi positiivinen ja varsinkin Koskenkorvan kenttä aiheutti jatkuvia vaikeuksia Hifkille.

Joten jos Saipa esiintyy samalla tavalla myös vieraissa, tosin uskon että hiukan passiivisemmin, mutta edelleen hyvällä 5-puolustamisella ottaa tilaa ja aikaa pois saa JYP tänään tehdä sen 60 min täysillä hommia, ei vain 20 min, jos meinataan 3 pistettä ottaa.
Liikkeellä ja nopealla pelinkääntämisellä ja taklaamalla saadaan varmaan myös tuota Saipan sumppua auki.

Ketjuista, viime syksyn monia ilonaiheita aiheuttanut ketju on kasattu jälleen Opan kuntouduttua, mielenkiintoista.
Ihan oikeat miehet on "rummuissa" eli Piispanen 13.hyökkääjä ja antamillaan esityksillä Piiroinen myös. Lahti vahvistanee A-junnuja.
Sinkun paluu jo maalille pieni yllätys, odotin vielä Pekin jatkavan ja Sinkun parantelevan jalkaansa, no jospa Sinkku olisi 90 % kunnossa.
Rahikainen pääsee antamaan näyttöjä jälleen, vaikka 4 ketjun peliaika taas onkin varmaan hyvin hyvin pieni, nyt voi antaa Saipalle jatkonäytöt siitä minkä miehen missasivat tuolla koomisella 1 pelin tryoutilla.

Ei muuta, pelin jälkeen sitten on taas paljon viisaampi.

Mutta pakko vielä kommentoida JYP-Saipa ennakkoa jatkoajan sivuilla, "journalisti" Salla Ritvos laukoo seuraavaa: "Näytönhaluja SaiPan suuntaan tällä Hippoksen uudella väkivaltakiekon ystävien lempilapsella varmasti luulisi olevan."

Kun ei ole varma onko "väkivaltakiekon ystävien lempilapsi" naurua kukkahattutädeille vai kuuluuko jutun kirjoittaja myös alakulttuuriin niin vaikea sanoa mutta itselle jäi sellainen kuva parin minuutin naurun jälkeen että huh huh. Ilmeisesti Ritvos katselee jääkiekkoa ja sen koodistoa kuitenkin eri silmälasien takaa kuin allekirjoittanut, no jokainen tavallaan.
 

Franz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ainakin minussa herättää ihmetystä tuo Immosen ketjun uudelleen kasaaminen. Torstain ottelussa ketju oli pirteä, mutta kai tässä yritetään jakaa koostumuksista mahdollisimman tasaisia, eikä laittaa kaikkia munia samaan koriin. Jokilan näen mieluusti suuremmassa roolissa kuin vilttimiehen paikalla. Mies tuo kuitenkin lisää pörriäismaista liikettä hyökkäykseen ja vilttikomennuksen jälkeen nuori mies uhkuu varmasti näyttöhaluja. Vaikka Mälkiä peluuttaakin hyökkäysketjuja tasaisesti, en silti oikein osaa nähdä syytä maalintekoon pystyneen ketjun rikkomiseen.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Franz kirjoitti:
Ainakin minussa herättää ihmetystä tuo Immosen ketjun uudelleen kasaaminen. Torstain ottelussa ketju oli pirteä, mutta kai tässä yritetään jakaa koostumuksista mahdollisimman tasaisia, eikä laittaa kaikkia munia samaan koriin. Jokilan näen mieluusti suuremmassa roolissa kuin vilttimiehen paikalla. Mies tuo kuitenkin lisää pörriäismaista liikettä hyökkäykseen ja vilttikomennuksen jälkeen nuori mies uhkuu varmasti näyttöhaluja. Vaikka Mälkiä peluuttaakin hyökkäysketjuja tasaisesti, en silti oikein osaa nähdä syytä maalintekoon pystyneen ketjun rikkomiseen.
Mielenkiintoista kokeilua kuitenkin minun mielestäni, HIFK-pelissä kuitenkin sekä Kolella että Koskisella oli nähdäkseni hyvää ja yritteliästä peliä joten Holman laittaminen tuohon keskelle saattaa tuoda yllättäviäkin tuloksia. Samoin Jokila - Immonen akseli on mielenkiintoinen yhdistelmäkokeilu vielä yhdessä Ryhäsen kanssa joten jos Immonen on pelipäällä, pitäisi laidoilta löytyä kyllä kavereita ketkä osaavat sen kiekon perille pistää. Alkanut kausi on pelitilannemaalien osalta vielä pahasti jumissa näiltä laitureilta joten jonkinlainen murros on peliin saatava - hyvinhän toki SaiPa on pelannut, mutta parannettavaakin löytyy ja minun mielestäni suurimpia muutoksia nähdään nyt juuri näiden kentällisten osalta. Toivon mukaan kokeilut ovat onnistuneita, sillä leveyttä ratkaisuihin tarvitaan. Lisäksi kentälliset varmasti elävät näin alkukaudesta vielä paljon tästä eteenpäinkin, hyvä vain että pelikokemusta mahdollisimman monien koostumusten kanssa tulee.

Minun mielestäni tänään yhtään jypiä väheksymättä kysymys tulee olemaan jyp:n maalivahtipelin onnistumisesta. Heikko tai keskinkertainen suoritus ja SaiPa ottaa suurinumeroisen vierasvoiton, muussa tapauksessa tiukat numerot ja voitto ratkaistaneen vasta varsinaisen peliajan jälkeen.

Go SaiPa go!
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Franz ja Jussi77: En tiedä olitteko torstaina peliä katsomassa, mutta epäilempä, että tuo Jokilan peliin otto ja Holman siirto nelosen keskelle, on seurausta Hakkaraisen "väsyneistä" otteista tuossa IFK pelissä.

Ei minulla muuta, jatkakaa.
 

Franz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tosiveteraani kirjoitti:
Franz ja Jussi77: En tiedä olitteko torstaina peliä katsomassa, mutta epäilempä, että tuo Jokilan peliin otto ja Holman siirto nelosen keskelle, on seurausta Hakkaraisen "väsyneistä" otteista tuossa IFK pelissä.

Ei minulla muuta, jatkakaa.
Näin pelin. Hyvä pointti, Hakkarainenhan oli todella näkymätön ja ei esittänyt pelissä oikein mitään. En siis ihmettele Hakkaraisen viltitystä mitenkään ja alunperin kummasteluni ketjumuutoksia kohtaan liittyikin lähinnä mielestäni hyviä hyökkäyspään suorituksia esittäneen Immosen ketjun hajoittamiseen. Hakkaraisen korvaaminen varmasti energisellä Jokilalla on todennäköisesti hyvä veto. Jokila ei tietysti pysty pelaamaan samanlaisessa roolissa kuin Hakkarainen ja näin suoraan menemään Hakkaraisen tilalle puolustavaksi sentteriksi ja tämä lienee osasyy ketjujen uudelleen järjestelylle.

Kärjistetysti sanoen Holma kykenee puolustamaan ja Jokila ei. Tässä varmasti osin syy Holman siirtoon, mutta edelleen olisin sitä mieltä, että ketjuja olisi pitänyt sotkea jonkun muun kuin kahden edellisessä ottelussa hienosti toimineen koostumuksen kohdalla. No, onneksi asia ei ole minun käsissäni ja toivottavasti Mälli ja pojat osoittavat kitinäni turhaksi.

Rönnbergin "kuntoutuminen" on hieno juttu pakiston kannalta. Toivottavasti kykenee todella pelaamaan, sillä kuten aiemmin taisin mainita, muuten tiettyjen pakkien kuormitus olisi todennäköisesti liiallista.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jussi77 kirjoitti:
Minun mielestäni tänään yhtään jypiä väheksymättä kysymys tulee olemaan jyp:n maalivahtipelin onnistumisesta. Heikko tai keskinkertainen suoritus ja SaiPa ottaa suurinumeroisen vierasvoiton, muussa tapauksessa tiukat numerot ja voitto ratkaistaneen vasta varsinaisen peliajan jälkeen.

Todellakin yleensä heikolla tai keskinkertaisella maalivahtipelillä voi noin käydä, mutta totuus on se, että vaikka sinkulla olisi heikko tai keskinkertainen päivä, milloin viimeksi Sinkun ollessa maalissa on Jyp päästänyt suurinumeroiset yli 4 maalia? (Jos näitä harjoituspelihöntsäilyjä ei lasketa)

Muistaakseni viime kauden avausmatsissa Kalpaa vastaa, peli päättyi rankuin 6-5 Jypille.

Noita 4 maalin pelejä ei taida kovin useita olla, missä Sinkku olisi päästänyt 4, eikä viimeinen olisi mennyt tyhjiin.

Voihan toki olla, että tänään uppoaa juurikin Sinkulle kahdessa eka erässä se 5, ja sitten Pekille vielä viimeisessä 3, mutta ihan tuohon en rahojani sijottaisi.

Heitän näin kylmän arvauksen tilastoihin katsomatta, että Jyp on viimeisen ja tämän kauden aikana päästänyt Kärppien jälkeen vähiten maaleja (Juurikin näissä peleissä, jossa SW on ollut maalissa. Ainakin sille tuntuu. Mutta ongelma piileekin siinä, että kun puolustetaan niin kovasti koko joukkueella, ja maaleja ei pystytä tekemään, kuin se 1-2 pelissä, harvoin niitä 3 pisteen voittoja tulee.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
JYPin on kyllä vaihteeksi otettava niitä kolmen pisteen voittoja, jotta usko moniin JYPin kannattajiin saataisiin palautettua. SaiPa on hankala vastus, sillä ovat olleet tehokkaita. JYP puolestaan on kärsinyt tehottomuudesta. Siinä mielessä mielenkiintoinen ottelu siis luvassa. Puolustus saa kovan haasteen ja tehottomuudesta kärsivä porukka saa mahdollisuuden parantaa otteitaan. Näin siis tilastojen valossa. Totuus lienee hieman enemmän tasaiseen otteluun viittaava ja nimenomaan vähämaalista ottelua viittaava. Molemmissa päissä ovat laatumaalivahdit putkien välissä. Maalivahteihin ottelu tuskin kaatuu. JYPillä parempi viisikkopuolustus ja alivoima mielestäni, mutta SaiPalla taas parempi hyökkäys ja ylivoima. Tästä nyt on vaikea sanoa mutta jos pitäisi rahaa pistää johonkin, niin pistäisin tasuriin rahani. Silti, voitto tästä pitää ottaa ihan vain uskon palauttamisen takia.

Pari mielenkiintoista kaveria on tänään kehissä. JYPiltä ainakin. Rahikainen ja Vänttinen. Varmaan enemmän mielenkiinto kohdistuu SaiPan kannattajien osalta Vänttiseen. Itse yritän seurata Rahikaisen otteita taas pitkästä aikaa (Rahikainen ei ole saanut peliaikaa ja on ollut loukkaantuneena).
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
batman83 kirjoitti:
Todellakin yleensä heikolla tai keskinkertaisella maalivahtipelillä voi noin käydä, mutta totuus on se, että vaikka sinkulla olisi heikko tai keskinkertainen päivä, milloin viimeksi Sinkun ollessa maalissa on Jyp päästänyt suurinumeroiset yli 4 maalia? (Jos näitä harjoituspelihöntsäilyjä ei lasketa)
En ole seuraillut, mutta mm. HIFK-peli oli SaiPalta jo ajoittain aivan erinomaista peliä joten on lupa odottaa kuitenkin selvästi mielestäni heikompaa vastustajaa vastaan vielä enemmänkin. Sikäli, että SaiPan paletti on edelleen yhtä hyvässä kuosissa, mihin luonnollisesti luotan, odotan että kyseessä on hyvin pitkälti SaiPan viemä ottelu jossa vastustajan maalivahdista joko tehdään sankari tai rummutetaan isotkin lukemat taululle.

Ei sillä, takki auki ei olla täälläkään missään nimessä (ja mitäpä väliä tuolla olisikaan, kun eivät omat edesottamukset pelin lopputulokseen mitään vaikuta), kaikki on mahdollista mutta tuossa yllä kuvaamaani odotan. Hyvä molarihan se SW on, mutta kausi on pitkä ja jyp:n maalilla pidän melko todennäköisenä ettei suurinumeroisiltakaan tappioilta voida välttyä kauden mittaan. Toivotaan yhdessä, että tänään koittaa ensimmäinen sellainen, eikös vain. :)
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Jussi77 kirjoitti:
Hyvä molarihan se SW on, mutta kausi on pitkä ja jyp:n maalilla pidän melko todennäköisenä ettei suurinumeroisiltakaan tappioilta voida välttyä kauden mittaan.
Jos viime kauden tilastoja katselin oikein, niin Kärpät, HPK ja Pelicans saivat tehtyä kukin viisi maalia JYPin verkkoon. Viittä enempää ei JYPin verkkoon ole tehty (puusilmävaraus) reiluun vuoteen (en tarkistanut maalivahteja noista otteluista).

Kun joukkue ei ole puolustuksen osalta paljoa muuttunut, niin en ymmärrä miksi juuri tänään pitäisi odottaa suurinumeroista tappiota - vieläpä JYPin kotihallissa. No, onhan se hienoa että Lappeenrannassa usko omaan joukkueeseen on noin kova...
 

redpecka

Jäsen
Mukava kun on tuo SaiPan neljäskin ruotsalaispelaaja (Rönnberg) hetimiten palannut kokoonpanoon. (E.S:n tsoukkeja)
Rahikaisesta oli joo kyllä kiva luonnehdinta otteluennakossa. Ei ihan niin makoisa, mutta kuitenkin, oli myös kuvaus SaiPan puuttuvasta pakista nimeltä Grönholm (liekö hänkin svedu?). Hän on siis SaiPan pelote! No joo, kaipa se tämän vuoden rosterissa sitten sitä on. Toiv palaa pian karkeloihin.

Pelistä uumoilen tasaista ja vähämaalista, huolimatta onko Sinuhe pelipäällä vai ei. Jyp on hyvä puolustamaan ja SaiPakin ryhdistäytynyt tällä rintamalla, ja kummankaan hyökkäys ei häikäise. Kauden ensimmäinen nollanolla-tulos kirjataan tänään. Vähintään nollapeli jommalle kummalle.

No eipä tässä osaa mitään analyyttistä heitellä, joten raapustin futuristisen kokoonpanopostauksen tuonne
Edit: No eihän se pelitäkään. Unohda koko juttu.
 

Jypjyrää:)

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP #44,#82
Jussi77 kirjoitti:
En ole seuraillut, mutta mm. HIFK-peli oli SaiPalta jo ajoittain aivan erinomaista peliä joten on lupa odottaa kuitenkin selvästi mielestäni heikompaa vastustajaa vastaan vielä enemmänkin.

Selvästi heikompi vastustaja Jyp vie tänään Saipaa kuin pässiä narussa...Wallinheimolle nolla peli...:) :) :) No toivottavasti toiveeni toteutuu...
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Jypjyrää:) kirjoitti:
Selvästi heikompi vastustaja Jyp vie tänään Saipaa kuin pässiä narussa...Wallinheimolle nolla peli...:) :) :) No toivottavasti toiveeni toteutuu...
Tarkoitin "selvästi heikommalla" vertailussa SaiPan vastustajia HIFK ja jyp. Mielestäni näistä kahdesta jyp on selkeästi heikompi vastus SaiPalle.
 

Jarner

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP. Philadelphia Flyers. Man United. JJK.
Nyt ollaan kyllä suossa ja kunnolla. SaiPa kuuluu joukkueisiin, jotka Jypin on ehdottomasti voitettava ja varsinkin kotonaan. Kaikki kunnia Zepille ilmeisesti hyvistä torjunnoista, mutta silti tuolla laukaisumäärällä on pystyttävä tekemään enemmän kuin yksi maali.
Ei hyvältä näytä.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Franz kirjoitti:
SaiPa otti kuin ottikin voiton Jypistä. Tiukka matsi oli ja Zeppin suuntaan saadaan varmaan näiden kolmen pisteen saamisesta kumarrella ja syvään.
49 torjuntaa 1 päästetty maali - kyllä kunnia pisteistä kuuluu ehdottomasti Zeppin suuntaan. Hienoa että pystyttiin pitämään johtoasema loppuun asti vaikka taisi peli aikalailla passivoituakin näin radiosta nähtynä. Kolme pistettä ja taas on yksi voittopeli takanapäin tälle kaudelle. Mälli on saanut melko nimettömän porukan hitsautumaan aika kivasti yhteen!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös