La 13.1.2007 JYP-Tappara

  • 5 540
  • 37

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
JYP kohtaa lauantaina Hippoksella kolmannen kerran tällä kaudella vastustajaksi asettuvan Tampereen Tapparan. Joukkueiden kaksi aiempaa kohtaamistä tällä kaudella ovat molemmat mennyt JYPin nimiin (3-2 rl, 3-1), näissä kohtaamisissa tehokkaimmat pelaajat ovat olleet JYPistä Ilari Filppula (0+3) ja Tapparasta Petri Kontiola (2+0).

JYP pelasi torstaina vierasottelun Oulussa, joka päättyi jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan JYPin tappioon (0-2), kotijoukkue lähteekin lauantain kamppailuun allaan kahden ottelun tappioputki (Kärpät, Pelicans). Tappara sen sijaan kohtasi torstain tv-ottelussa Pelicansin, joka taipui lopulta tamperelaisten käsittelyssä lukemin 3-1. Tappara hallitsi ottelua, siitä kertoivat myös maalivahtien torjunnat ottelun jälkeen (Pelicansin Antti Niemi 40, Tapparan Mika Lehto 21). Lehto näkyy aloittavan Tappara-maalissa myös tänään.

JYPin kymmenen edellisen pelatun ottelun saldo on viisi voittoa ja viisi tappiota. Tapparalla vastaava tilasto näyttää kuutta voittoa ja neljää tappiota. Lauantain ottelu on mielenkiintoinen myös erikoistilanteiden kannalta, siinä nimittäin kohtaavat kaksi tämän hetken parasta alivoimajoukkuetta SM-liigassa. JYPin alivoimatehokkuus on tilastojen mukaan 87,32%, kun Tappara puolestaan johtaa alivoimatilastoa luvulla 87,96%.

JYPiltä sivussa ottelusta ovat Carlo Grünn, Samuli Piiroinen, Arsi Piispanen ja Pekka Tuokkola. Tappara puolestaan pääsee otteluun parhaalla kokoonpanollaan, vain Teemu Laine on sivussa kymppitilin täyttymisen vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joo nyt olis hyvä hetki ottaa kauden ensimmäinen voitto Jypistä. Tiukkaa vääntöä perinteisestihän nämä matsit ovat olleet eikä välttämättä niitä yleisöystävällisimpiä heh. Nurmi näköjään laitettu taas Konnan rinnalle ykköseen, saiskohan kaveri jo maalihanat kunnolla auki. Veikataan että Tappara puristaa tiukan väännön jälkeen pisteet Tampereelle 2-3.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
JYP tänään:
Joni Myllykoski, Maalivahti
Sinuhe Wallinheimo, Maalivahti AK

1. kenttä
Jyri Marttinen, Vasen puolustaja AK
Miika Huczkowski, Oikea puolustaja AK

Jari Jääskeläinen, Vasen laitahyökkääjä AK
Juha-Pekka Hytönen, Keskushyökkääjä AK
Ossi Louhivaara, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä
Eerikki Koivu, Vasen puolustaja
Miska Kangasniemi, Oikea puolustaja

Olli Sipiläinen, Vasen laitahyökkääjä
Miika Lahti, Keskushyökkääjä
Riku Rahikainen, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä
Tomi Källarsson, Vasen puolustaja
Jaako Niskavaara, Oikea puolustaja

Johannes Alanen, Vasen laitahyökkääjä
Valtteri Tenkanen, Keskushyökkääjä
Miikka Männikkö, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä
Mika Niemi, 13.hyökkääjä
Henrik Forsberg, 7.puolustaja

Ilari Filppula, Vasen laitahyökkääjä
Tuomas Vänttinen, Keskushyökkääjä
Tommi Hannus, Oikea laitahyökkääjä

Varsinkin nelosen hyökkäyskolmikko saa täältä varauksettoman hyväksynnän. Tuo ketju voi olla erittäin vaarallinen hyökkäyspäässä. Vänttinen on parempi sentterinä kuin laidalla ja kun laidoilla Ilu ja Boris, niin tuolta ketjulta voi odottaa mitä vaan. Muutenkin ketjut ovat mallillaan mielestäni.

Tänään on jo vähän pakko napata pisteitä ettei se viiva karkaa liian kauas, tai eihän se viiva mihinkään karkaa vaan ne joukkueet viivan tuolla puolen.
 
Viimeksi muokattu:

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Motivaatio on hukassa ja hallille pitäisi taas ilmaantua.
Tappara on jyrännyt kotonaan viime aikoina, mutta vieraissa on ollut vaikeampaa. Haiskahtaa silti selvältä vierasvoitolta.
Hyvä mahdollisuus olisi kiusata vastustajaa, joten jospa jatkoajalle tänään venyttäisiin? Ehkä ei, mutta täytyy sitä jotenkin itseään huijata, että jaksaa paikalle vääntäytyä.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tiedossa mielenkiintoinen matsi todellakin. Jyp on ollut paha vastus Tapparalle taas tällä kaudella ja tuskin tulee illasta muutosta.
Sinkku maalissa aiheuttaa varmasti Tapparalle harmaita hiuksia maagisella pelleilyllään.

Tapparan kokoonpanossa mielenkiintoisena tuo Peltola. Itse olisin kylläkin sijoittanut kaverin Pyymäen tilalle. Tampereella Nieminen - Peltola pari valjakko painoi taannoin loistavasti nelosvitjassa...

Niin ja se Ojanen saisi Syöttää niitä maaleja eikä tehdä prkl!

Tapsu tänään

Mika Lehto (Tommi Nikkilä)

Mika Viinanen - Petri Kontiola - Teemu Nurmi
Stefan Öhman - Quinn Hancock - Sami Venäläinen
Teemu Virkkunen - Janne Ojanen - Jonas Enlund
Jarkko Pyymäki - Juha Kiilholma - Niko Nieminen

Tuukka Mäntylä - Dale Clarke
Marko Kauppinen - Teemu Aalto
Janne Grönvall - Burke Henry
Ville Mäntymaa - Jukka Peltola, Hyökkääjä
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Tänään nähdää taas mitä parivaljakko Rise ja Masa ovat loihtineet. Ennen kauden alkua povattiin jyp:lle uusien sääntöjen johdosta hyviä aikoja mutta toisin kävi. Yv on ollut aivan hanurista ja valmennus puutteellista. Herääkin kysymys saadaanko tänäänkään sitä yhtä maalia.

Onko muuten kenelläkään muulla valmentajalla meriitteinään yhtä paljon tehottomuuttaa ja tappio putkia kuin M.Alatalolla? Itselleni ei ainakaan tule mieleen!

Tappio se on päivän sana!
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Todella vaikeaa peliä voi ennustaa Tapparalle. Tasakentällisin tuskin saadaan maaliakaan aikaan. Ylivoimalla pitäisi tehdä ratkaisut, mutta JYP hallitsee vajaalla pelaamisen.

Sarjataulukosta huolimatta pisteeseenkin voisi melkein olla tyytyväinen, niin hankala vastus JYP on ollut. Puolustus ja Wallinheimo on myrkkyä Tapparan kuvioille. Enlundille toivon onnistumisia.
 

mr purnu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rehelliset seurat ja fanit
Voitto ja YV maaleja. Sihvonen totesi Jypin pelaavan pudotuspelejä jo tässä vaiheessa. Eiköhän kuitenkin katse ole suunnattu jo ensi kauteen ja asiakokonaisuutena siihen, mitä tehdään toisin.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparan vaikeudet vieraissa sitten jatkuvat edelleen.. taas kerran maalin tappio. Jyp on kyllä tosi hankala vastustaja Tapparalle ei voi muuta sanoa, Filppula upotti tällä kertaa,viime hetkien maali vielä mikä lisää aina vitutusta, ei mitään onnittelut Jyväskylään !
 

Andrei

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olipa aika helvetin tärkeä voitto! Etenkin kun Pelicans, Saipa ja Ilves voittivat omat matsinsa. Filppula kaupunginjohtajaksi??
Mielenkiinnolla odottelen pelissä olleiden kommentteja.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Tapparan av ollut kauden vahvaa, mutta tänään aika hyvä rypäle jäähyjä ja av toimi sitten 50% teholla, aika vakuuttavaa.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Oli pitkästä aikaa ottelu, jossa oli tunnetta mukana. Tapahtumia riitti yhden ottelun tarpeiksi - ok, jos matsissa tehdään seitsemän maalia, niin näin pitääkin olla. Tapparan peli oli mielestäni heikkoa, vaikka Urama ei tätä mieltä ollutkaan. Tuntui että Jyväskylään tultiin kevyin mielin ja helpot pisteet mielessä - tai sitten Tappara on treenannut itsensä tukkoon ja liike jäi JYPin vastaavasta. Joka tapauksessa Tappara teki yllättävän paljon harhasyöttöjä, pitkiä kiekkoja ja muita outouksia sarjan kärkipään joukkueeksi.

Tapparasta mieleen jäi parhaiten Kontiola, joka ei halua luopua kiekosta millään. Sellainen wanhan ajan sentteri, jonka kautta hyökkäykset käynnistyvät. Toisaalta, ainakin tänään käytti mailaa ilkeästi "koputellen" vastapelurin mailaa ja joskus käsiäkin kiekonmenetyksiensä jälkeen. Hyihyi.

JYPiltä ehjä peli. Eniten jäi harmittamaan maalipaikkojen (viimeisen erän 2-0- ja 2-1 -tilanteet) sössiminen. Myös muutama muu vastaava vastahyökkäystilanne sai epätoivon pintaan - onko se noin vaikeata? Onneksi - toisin kuin yleensä - tällä kertaa peliä ei ryssitty jatkoajalle, vaikka ei sekään kaukana ollut. Selkäranka ei katkennut, josta kumarrus koko joukkueelle. Tärkeä voitto - toivotaan, että maaleja syntyy myös jatkossa vastaavalla tahdilla.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Huerzo kirjoitti:
Tapparasta mieleen jäi parhaiten Kontiola, joka ei halua luopua kiekosta millään. Sellainen wanhan ajan sentteri, jonka kautta hyökkäykset käynnistyvät. Toisaalta, ainakin tänään käytti mailaa ilkeästi "koputellen" vastapelurin mailaa ja joskus käsiäkin kiekonmenetyksiensä jälkeen. Hyihyi.

Radiosta kuultuna ainakin Kontiola kuitenkin järjesteli paikkoja syöttämälläkin, vai oliko radio väärässä?
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Jumalauta! Meillä on toimiva ylivoimakenttä!

Niin ja sitten lyhytta analyysiä kehiin. Tappara oli tänään koko ajan jäljessä ja JYPin liikkuva pelityyli aiheuttikin Tapparalle vaikeuksia. Mielestäni tänään päätuomari Salminen otti räikeimmät virheet pois vaikka molemmilta joukkueilta jäi viheltämättä muutamia ihan selviäkin rikkeitä. Olihan Salminen pariin kertaan kiekon ja/tai pelaajien tiellä, joten ei missään nimessä täysin onnistunut ottelu päätuomariltakaan.

summa summarum, hyvin liikkuva JYP voitti tänään toimivan ylivoiman ansiosta tämän ottelun. Hyvä niin, sillä huhut kertovat JYPin johtoportaan jo luovuttaneen tämän kauden urheilullisesti. Toivottavasti tämä ottelu palautti hieman uskoa sinne.
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Huerzo kirjoitti:
Tapparan peli oli mielestäni heikkoa, vaikka Urama ei tätä mieltä ollutkaan. Tuntui että Jyväskylään tultiin kevyin mielin ja helpot pisteet mielessä - tai sitten Tappara on treenannut itsensä tukkoon ja liike jäi JYPin vastaavasta.

No niin sitä käy joukkueelle, joka tietää, ettei ole edes realistisia mahdollisuuksia voittoon. Jypiä Tappara ei vaan kykene voittamaan. On se nyt jumankauta nähty jo. Voitte merkata plakkariinne jo kolme pistettä seuraavasta kohtaamisesta Mansesta. Tuosta pelistä, jota ei tarvitsisi edes pelata, niin varma voittaja tuohon otteluun kun jo löytyy.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
eagle kirjoitti:
Radiosta kuultuna ainakin Kontiola kuitenkin järjesteli paikkoja syöttämälläkin, vai oliko radio väärässä?
Ei ole, mutta sanotaan kuvitteelliseen keskivertosentteriin verrattuna, että Kontiola pitää kiekkoa kauemmin sellaisissakin tilanteissa, joissa siitä luopuminen olisi todennäköisesti viisaampi ratkaisu. En tarkoittanut lainaamassasi kohdassa, etteikö Kontiola olisi syöttänyt kenellekään ja uskon/toivon, että tämä ei jäisi kenellekään epäselväksi. Sanotaan, että kyseessä oli kärjistys - pelitapa kun poikkesi suuresti muista liigasenttereistä.
 

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Rafael kirjoitti:
Voitte merkata plakkariinne jo kolme pistettä seuraavasta kohtaamisesta Mansesta..

Tästä olen erittäin paljon erimieltä. Ihan satavarmaa on, että (nimenomaan Uraman) Tappara tulee todella kovalla latauksella kotipeliin JYP:iä vastaan. Vaikka ei pudotuspeleissä todennäköisesti kohdatakaan, on aika näyttää keskisuomalaisille.

Tappara kaatui tänään selvästi jäähyilyyn. Otteluun valmistautumisessa on ollut jotain hämminkiä, kun joukkue joutui ottamaan noin paljon rangaistuksia ratkaisevilla hetkillä.

JYP on Tapparalle näköjään vaikea vastus, mutta mitään huolestumista tämä ei ainakaan allekirjoittaneessa herätä pätkääkään.

Onnittelut Jyväskylään ja äärettömän paljon JYP:lle onnea Ilveksen ohittamisessa. Saumoja on varmasti.

Pirkale, kun Filppulalla on sopimus myös ensi kaudesta. Olisi ollut pitkästa aikaa mukava haalia Jyväskylästä pelimies. Marttiseen Tapparan rahat eivät kuitenkaan riitä.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Huerzo kirjoitti:
Ei ole, mutta sanotaan kuvitteelliseen keskivertosentteriin verrattuna, että Kontiola pitää kiekkoa kauemmin sellaisissakin tilanteissa, joissa siitä luopuminen olisi todennäköisesti viisaampi ratkaisu. En tarkoittanut lainaamassasi kohdassa, etteikö Kontiola olisi syöttänyt kenellekään ja uskon/toivon, että tämä ei jäisi kenellekään epäselväksi. Sanotaan, että kyseessä oli kärjistys - pelitapa kun poikkesi suuresti muista liigasenttereistä.

Niin poikkeaa, mutta olen siitä todella iloinen. Kontiola on yks niistä harvoista pelaajista SM-liigapelaajista joiden takia halliin menee katsomaan, vaikka peli itsessään olisi ennakkoon täyttä skeidaa. Ja kyse ei ole kuitenkaan mistään tehottomasta kynäilystä, vaan oikeasti luodaan paikkoja, jne.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Pee kirjoitti:
Hieno yhden ottelun syväanalyysi!
Kiitos. Joskus analyysin tekemiseen ei tarvita kuin yksi ottelu. Paperilla tuo yhdistelmä on sellainen, jota olen jo pidempään odotellut ja tänään tuo yhdistelmä toimi kaukalossakin. En näe mitään syytä miksei tuo yhdistelmä toimisi muissakin otteluissa tämän kauden aikana.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pakkipari kirjoitti:
Paperilla tuo yhdistelmä on sellainen, jota olen jo pidempään odotellut ja tänään tuo yhdistelmä toimi kaukalossakin. En näe mitään syytä miksei tuo yhdistelmä toimisi muissakin otteluissa tämän kauden aikana.

Minä näen ainakin yhden syyn: muikistelevan kaljupään, jolla on ennenkin ollut tapanaan vaihdella hyvin toimineita koostumuksia seuraavaan otteluun. Ehkäpä nyt käy samoin?
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Jumalauta tytöt ja pojat, neljä ylivoimamaalia liigan parasta alivoimaa vastaan!

Eihän tuosta nyt vielä jatkoa ajatellen kannata iloita, mutta JYPin ollessa kyseessä se on pakko nyt tehdä. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, JYP teki tänään kaikki neljä maaliaan ylivoimalla.

Peli itsessään oli kyllä siinä mielessä viihdyttävä, että paikalle kannatti lopulta vaivautua. Salliva tuomarilinja oli myös todellakin salliva, jonka myötä selviä jäähyjäkin jäi viheltämättä. Ilari Filppulan maalihanojen "aukeaminen" oli positiivinen asia, näemmä Tuomas Vänttisen laittaminen samaan vitjaan Ilun ja Tommi Hannuksen kanssa on onnistunut. Muista mainittakoon hienon pelin jälleen pelannut Jyri Marttinen, sekä kehuja myös päävalmentaja Matti Alatalolta ottelun jälkeen saanut Riku Rahikainen. Oikeanlaista meininkiä oli tilanteessa, jossa Mika Viinanen kävi vihellykseen jälkeen koputtelemassa Sinkkua varusteille. Riku säntäsi heti perään, seuraavaksi molemmat olivatkin sitten jäähyllä. Tuollaista kuitenkin mielestäni on kaivattu (maalien lisäksi), joten mukava vihdoin nähdä, että sellaistakin kentältä löytyy.

Kerran tai kaksi tuli haukoteltua ottelussa, se kertoo omalla kohdalla sen, että peli on ollut aiemmin nähtyihin Tappara-otteluihin varsin mielenkiintoista seurattavaa.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oikeastaan A...eikun Leiska tuossa sanoikin kaiken minkä meinasin itsekkin.
Joten todetaan vaan että Jyssy on ihme duracell joka jaksaa illasta toiseen, uskomaton pakkaus!
Ilun maalit lämmittää ja muutenkin kenttä Hannus-Vänä-Filppula oli hyvä.
Elä nyt kalju riko sitä seuraavaan peliin!

Riku oli myös hyvä tänään, hämmensi sopivasti ja menee tilanteisiin heti jos tarvitsee, kuten se Viinasen kohdallakin nähtiin.
Misekin yritti jo tänään taklata, hienoa.

Harmi vain kun Ilves ja Saipa ottivat voitot. Seuraavien 3 pelin joista 2 kotona. Niiden arvosta ei ole epäselvää, elääkö toivo vai...
 

Luikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin tuosta tuomarista. Alussa näytti, että peli karkaa tuomarin lapasesta ihan täysin, mutta toiseen erään pillipiipari ryhdistäytyi. Selvä linja löytyi ja kiekottoman pelaajan estämisestäkin sai jäähyjä! Yksi parhaita tuomareita tällä kaudella Hippoksella.

Muuta pelistä. FVH-kenttää on jo kehuttu. Itse haluisin nostaa myös Tenkasta hieman muusta massasta esille. Pelannut nyt kaksi hyvää kotipeliä putkeen. Taidot vaan menevät hieman hukkaan tämän hetkisessä kentässä. Miksi noin hyvälle pelaajalle on annettu kroppa samasta korista kuin Tuomo Ruudullekin? Helppo kuvitella Tenkasen olevan JYP:n ykköspyssy ilman loukkaantumisia.

Rahikainen oli tänään kanssa hyvä. Ei enää mene pelin ulkopuolella hakemaan turhia taklauksia vaan pelaa tilanteet paljon fiksummin. Yksi hyvä maalipaikka sekä sen jälkeen hyvä yritys viedä Tappara-peluria 100-0 jalkojenvälistä. Vähän jäi puuttumaan, ei saanut kiekkoa haltuun sen jälkeen kun oli ujuttanut sen ohi Tapparalaisen.

Pidin tämän päivän pelistä!
 

wade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp ,Maple Leafs ,Blackburn Rovers
Ottelun plussat
+++ Marttinen: 1+2 pakilta hienot tehot ja ehti kiitettävästi myös puolustaa. Ei varmaan pelaa Atlantin tälläpuolella ensikaudella.
++ Filppula, Wallinheimo: Filppulalle 3+0 etenkin voittomaali oli hieno oivallus, kun kaikki vain kyttäs Marttista ja Wallinheimo oli oma itsensä pelleilyineen. Mm. tuo kiekon etsintäepisodi oli huvittava. Ikävä vaan kun Jyp joutui ekassa erässä vaihtamaan maalivahtia, koska Salminen ei katsonut Sinkun pelleilyä hyvällä.
+ Kontiola tälle kaverille voisi antaa enemmänkin plussaa mikäli ei pelaisi vierasjoukkueessa. En tiedä kuka on varannut, mutta sokeita ovat mikäli ei NHL:ää ensikaudella pelaa. Jypin onneksi ketjukaverit ovat onnettomia puupökkelöitä. Mikäli olisivat edes puoliksi mukana herran kuvioissa niin Kahvara olisi tänään voittanut maalilla ellei jopa parilla. Oli kentän vaarallisin, taitavin ja juonikkain pelaaja tänään.
Salminen oli huono, mutta oli sitä tasapuolisesti. Molemmille tuli ihme hipaisujäähyjä ja itse en olisi viheltänyt nuista puoliakaan.
Pisteet myös Rahikaiselle tuommoisista maalivahdin kopaisuista saa ja pitääkin muistuttaa. Idiootti Salmela vain ei ollut tehtäviensä tasalla ja Rahikainen turhasta boksiiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös