Mainos

Hakutulokset

  1. M

    Liigan varmistuneet siirrot

    En nyt dumaa tätä hankintaa, voi olla arvokaskin mies vielä varsinkin alivoimilla. Ja voihan Roymark sellaiset 20 pistettäkin tehdä, kun SHL:ssäkin on toistakymmentä tullut. Vähän mietityttää, onko sitä ns. Kuuselan korvaajaa ainakaan vielä kauden alkuun mennessä tulossa. Mitään suurta tarvetta...
  2. M

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Näin puhutaan. Twitter-lähteiden mukaan ampujia saattaa liikkua metrossa ja / tai metro on suljettu. Kovin on sekavaa viestintä vielä, ymmärrettävästi. Pahalta kuitenkin näyttää. Ihmisiä käsketään pysymään pois julkisilta paikoilta. Erään lähteen mukaan ketään ei olla saatu kiinni.
  3. M

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Samaa mieltä. Voi hyvinkin olla, että IFK joutuu vielä kauden mittaan sentterikaupoille. Mielestäni joukkueessa on monta hyvää sentteriä, mutta en miellä oikein ketään heistä ykkössentteriksi. Toisaalta siitä tontista on nyt kilpailua - kuka on ykköshevonen nyt? Vähän samanlaisiahan toki...
  4. M

    Liigan varmistuneet siirrot

    KooKoossa reilut kolme viime kautta pelannut Tomi Peltonen palaa vuoden sopimuksella kasvattiseuraansa Tapparaan. Lisää sisäistä kilpailua paikoista liigajoukkueen kokoonpanossa. Onko kouvolalaisilla kerrottavaa Tomin viime kausien otteista? Viime kaudella tullut tehot 3+7 ilmeisen pienessä...
  5. M

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Perustelisitko, miksi näin ennakoit? Edit: Alla olevanhan kirjoititkin näemmä aiemmin, mutta jos haluat tarkemmin avata, niin sekin kelpaisi. Mielestäni lähes samat sanat pätevät Kärppiin - toki vain jos johtoportaaseen lasketaan myös päävalmentaja (ja kun vaihdetaan isojen kiusaajan tilalle...
  6. M

    Metal Gear Solid

    @Tifosi ja kumppanit, voisitteko auttaa vähän. Hah, jotain Kojiman mindfuckeja tämäkin. :D
  7. M

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Samaa ihmettelin. Mielestäni Lukko (kerroin 10) ja Kärpät kuuluisi ainakin edelle. No, nämäkin kertoimet ovat luultavasti yhden tai muutaman analysoijan mielipide. Ei siitä sen enempää.
  8. M

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Olet varmaan osin oikeassa. Kateellisia olen havainnut muutamia ainakin tappara.co -kirjoituspalstalla, missä muutamilla tuntuu olevan jokin käsittämätön kärppäviha. Minä näen asian toisin - Kärpät tekee hyvää työtä, on ansainnut mestaruutensa ja me muutkin voimme olla kiitollisia Kärppien...
  9. M

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Heh, @McTorso kirjoittelee totutun vahvoilla värilaseillaan. On totta, että Kärpillä riittää resursseja enemmän kuin muilla. Jos pohditaan tulevaa ja otetaan mukaan resurssit, niin toisaalta pitäisi ottaa huomioon myös joukkueen rungon vaihtuvuus. Vaikka apuvalmentajat ovat samat entiset ja...
  10. M

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Komppaan edellisiä. Päädyin eilen katselemaan KooKoon kokoonpanoa luettuani uutisen / huhun Eklundin jatkosta. Mielestäni KooKoon sentteriosasto on Liigassa ylempää keskikastia ja puolustuskin kelvollinen. Maalivahdit lienee pieni kysymysmerkki, mutta näen Perhosessa potentiaalia jopa ihan...
  11. M

    Kaikkien aikojen flopit

    Andrew Raycroft oli toki kehno - varsinkin odotuksiin nähden - mutten ehkä listaisi häntä ketjuun, jossa keskustellaan kaikkien aikojen flopeista. Pitää muistaa, että Tappara oli tuolloin muutenkin todella kehno. Paljon on mies maaleja päästänyt peliä kohden, mutta torjuntaprosentti on jäänyt...
  12. M

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2016–2017

    Laitetaan nyt tännekin, että Jypin Twitterin mukaan huomenna pitäisi Jyväskylästä jysähtää. Jypin osiossa spekuloidaan, josko olisi vain Määtän Cup-kiertueeseen liittyvää, mutta kyllähän tämä kai sopimusuutisilta haiskahtaa? Jokos sillä Pihlströmillä on sopimus jonnekin. Toki MM-kisojen...
  13. M

    Palstalaisten keskinäiset NHL-vedonlyönnit 2016–2017

    Runkosarjaa ajattelin, mutta jos sinulle käy niin totta kai myös playoffit mukaan. Vaikka epäilenkin Jetsin jäävän ulkopuolelle. Jeh, it's a deal.
  14. M

    Palstalaisten keskinäiset NHL-vedonlyönnit 2016–2017

    Patrik Laineen pisteveikkausketjun mukaan muutamat ovat sitä mieltä, että laihaksi jää Paten saalis show'n puolella. Väite: Pate tekee vähintään 10 maalia / 30 pistettä ensi kaudella NHL:ssä. Jos olet eri mieltä, niin lähde 20-50€ vetoon. Vedossa valitset joko maali- tai pistemääräveikkauksen...
  15. M

    Kaupat, waiverit ja uudet sopimukset 2016–2017

    Barkovin pistekeskiarvo NHL:ssä ottelua kohti on 0,62, MacKinnonilla 0,70, viime kaudella Barkovilla 0,89, kun taas jälkimmäinen ei ole yltänyt tulokaskauden pisteisiin. Seuraan NHL:ää niin vähän, etten osaa sanoa riittävästi MacKinnonin kokonaisvaltaisuudesta, mutta Barkov on erinomainen myös...
  16. M

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

    En voi ymmärtää tätä palstan useiden NHL-fanien suomivastaisuutta. Mistä se kumpuaa? Siitä, että suomalaisessa mediassa ja keskustelussa suomalaiset ovat usein etusijalla ja heitä hehkutetaan usein enemmän kuin on syytä? En itsekään ole Miken suurin fani, mutta kyllä toistuvat hyvät otteet...
  17. M

    Patrik Laineen tehopisteet NHL-tulokaskaudella?

    Urheilusanomien draftia käsittelevässä jutussa Jetsin päävalmentaja Paul Maurice puhelee vähän siihen malliin, että näyttösauma tulee kärkikentistä heti alkuun eli Scheifelen tai Littlen viereltä. Toivottavasti Pate käyttää näytön paikkansa. Eikös nämä kärkivaraukset ajeta yleensä heti alusta...
  18. M

    Tappara kaudella 2016–2017

    No niin, eiköhän Mikki hänelle soittele. Toivottavasti tarttuu täkyyn. Edit: Elite Prospectsin mukaan hänellä on sopimus ensi kaudesta Vitjazin kanssa.
  19. M

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2016–2017

    Tässä vielä toinen lähde, josta löytyy linkki myös alkuperäiseen venäjänkieliseen lähteeseen. vorky Twitterissä: "TASS: Goalie Tomi Karhunen (Tappara) is first player of Kunlun. @ArtoPalovaara @JonathanLuomala @kainutero @JokeritNation @ChunkletsHockey"
  20. M

    Tappara kaudella 2016–2017

    Eiköhän ykkösmaalivahti hommata tilalle ennemmin tai myöhemmin. Tosin ei se mahdotonta ole, että Hrachovina kantaisi jo nyt ison vastuun. En kuitenkaan siihen usko. Onkohan ketään varteenotettavia (suomalaisia) tuttuja veskareita vapaalla jalalla? Lähinnä Euroopassa siis, esim. jostain Ortiosta...
Ylös