Mainos

Hakutulokset

  1. M

    Patrik Laine vuoden 2016 MM-kisoissa

    Heh, olen viestisi kanssa samaa mieltä. Lähinnä viittasinkin juuri näihin "uhkakuviin", ettei Ovechkin koskaan ole voittanut NHL:ssä tai merkittävimmissä aikuisten maajoukkueturnauksissa mitään. Tähänkin piti tällainen kiertoilmaisu keksiä, kun nuorten ja aikuisten MM-kisoista kultamitaleita...
  2. M

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2016–2017

    Voihan toki olla, että viime kauden soppari on ylipäätään saatu aikaiseksi vain tuon kaltaisella pykälällä. Hyvin outoa silti.
  3. M

    Patrik Laine vuoden 2016 MM-kisoissa

    Onhan tällaisia Ovie-maisia uhkakuvia ehkä jos ei nyt ilmassa, niin ainakin olemassa siellä jossain. Jotkut pohtivat niitä, minä pohdin mieluummin mahdollisuuksia. Tuskin olet Liigaa tai Paten uraa juuri aiemmin seurannut, mutta onhan hänen puolustusasenteensa ja -taitonsa mennyt harppauksin...
  4. M

    Patrik Laine vuoden 2016 MM-kisoissa

    Ahaa, en huomannutkaan ensin, mitä tarkoitit. Kuten ylle kirjoitinkin, niin en osaa sanoa, sillä kopioin vain toisen kirjoittajan laatimia tilastoja. Sitä pitäisi kysyä nimim. Henkalta. Onkohan kyseessä sama @Henkka kuin täällä Jatkoajassa? Lienee parempi seurata Eliteprospectsin tilastoja, ne...
  5. M

    Patrik Laine vuoden 2016 MM-kisoissa

    Tarkoista tilastoista en ole itse varmuudella perillä, koska en ole itse kaikkia pelejä seurannut - otin tilastot ylle linkittämästäni viestistä Tappara.costa ja lisäsin siihen MM-kisojen kolme peliä, jotka on pelattu tuon viestin kirjoittamisen jälkeen. Tuli muuten mieleeni, että näissä ei...
  6. M

    Patrik Laine vuoden 2016 MM-kisoissa

    Jep, harjoituspeleistä. Patrik Laine - Pelaajat - Tappara.co Linkitetystä viestistä puuttuu kaksi viimeisintä maalia MM-kisoista. Laine on tehnyt harjoitusottelut mukaan lukien (neljä ottelua, kaksi maalia) noin puoli maalia ja 0,85 pistettä per peli. Edit: Maajoukkueissa (U20 ja...
  7. M

    Onnea Tappara!

    Jos tykkää kanaruoista, niin tämä voisi olla sellainen. Täytyy myöntää, etten ole itse vielä kokeillut, mutta kehuja on saanut safkasta ja pelikin pitäisi näkyä. Lisäksi on mukana Syö Tampere -tapahtumassa, eli tarjolla on kympin tasaraha-annoksia. Fast casual | Los Pollos...
  8. M

    MM 2016: Suomi

    Ei vastoinkäymisiä välttämättä tarvita. Toki niistä usein on hyötyä, että niistä opitaan ja kasvetaan. On nämä sällit ennenkin olleet tappiolla ja tiukoissa paikoissa. Okei, voi siihen tarvita juuri sen joukkueen yhteisen kokemuksen. Mutta posin kautta. Puolustus- ja maalivahtipeli toimii, ja...
  9. M

    To 19.5.2016 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Eikös näin pitänyt olla jo Kanadaa vastaan. Ihan eri peli tulossa. Eri ilme ja taistelu, uskoisin. Luottos löytyy.
  10. M

    To 19.5.2016 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Hyvä, ihan ansaittu kuitti. Ainakin runkosarjan osalta. ;)
  11. M

    TPS:n "The Massiivinen" 18.5.2016

    Mahdetaankohan loppuun jättää vielä joku ylläri? Tuskin... ainakaan pelaajapuolella. Hyviä jatkosopimuksia toki ja Heikkinen hyvä lisä.
  12. M

    MM 2016: Suomi

    Kieltämättä vaikuttaa. Liigasta en kuitenkaan muista läheskään vastaavanlaista johdonmukaista tuomarointia toisen pussiin läpi pelin, vaikka tuomaroinnista olen sielläkin huudellut. Ja tämän voin sanoa, vaikka suhtaudun Tapparaan 100 kertas intohimoisemmin kuin maajoukkueeseen. Maajoukkueen...
  13. M

    MM 2016: Suomi

    Ylivoimalla on keskimääräistä helpompi pelata kuin alivoimalla. En mäkään ihan moraaliseksi mestariksi lähde Suomea sanomaan, mutta olihan se farssien farssi. Venäjä ratkaisi pelin ylivoimalla, jota taisi saada selvästi enemmän kuin Suomi - ja hyvin kyseenalaisesti.
  14. M

    Patrik Laine vuoden 2016 MM-kisoissa

    Samaa olen pohtinut omassa päässäni itsekin. Jokinen on loistava pelaaja, mutta miellän hänet enemmän maalin- kuin pelintekijäksi. Vaihtaisin hänen paikkaansa Ahon kanssa ylivoimissa, mutta toisaalta koko turnauksen mittakaavassa yv on toiminut vähintäänkin kelvollisesti ja peleistä rekordi on...
  15. M

    MM 2016: Suomi

    No periaatteessa ei ole varaa valittaa tuon tuloksen ja muutenkin Kanadan pelin jäädyttämisen jälkeen, MUTTA ylivoima ei kyllä ihan oikeasti kovin hyvin toiminut. Ainakin sen verran on varaa valittaa. Hymiö. Peli kerrallaan. Itse olen luottanut jengiin kisojen alusta alkaen, mutta kyllä Venäjä...
  16. M

    Patrik Laine vuoden 2016 MM-kisoissa

    Aika lailla näin itsekin pelin näin. Välillä huonoja ratkaisuja, välillä hyviä. Vastustajan tasoon verrattuna ihan kelpo esitys nuorukaiselta. Muutamassa tilanteessa jäi kyllä harmittamaan, että vähän nopeammalla jalalla olisi päässyt läpiajoon. Tuossa 2-1:ssä kolmannessa erässä olisi voinut...
  17. M

    MM 2016: Suomi

    Paska peli. Yv ei toimi ja Lainekaan ei saanu taas mitään aikaan. Talbot hörppi Suomen voittoon ja kanadalaiset eivät keskittyneet pelaamaan. Eli kohtalaisen solidi esitys Suomelta, vaikkei edes parasta tarvinnut panna. "Sylkykupit" Pyörälä, Pihlström ja Koskinen pelanneet toistaiseksi todella...
  18. M

    MM 2016 – selostajat ja media

    Mertaranta puhuu avoimesti selostuksistaan: "Kusi ei ole noussut päähän tippaakaan" Mertsillä ei ole mielestään noussut kusi päähän. Täältä on muistaakseni voinut lukea hieman erilaisiakin arvioita. Miksi hänellä ei esimerkiksi ole asiantuntijakommentaattoria ikinä vierellään - tai ole ollut...
  19. M

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2016–2017

    Tapparan keskustelupalstalla huhutaan Chad Rauta Tapparaan. Onko SaiPa-faneilla tai miksei muillakin mitään tietoa / huhua Raun jatkosuunnitelmista? Linkki huhuketjuun: Huhu: Chad Rau Tapparaan 2016-17? - Huhut - Tappara.co
  20. M

    Tappara kaudella 2016–2017

    Joo, en kyllä myöskään kannata, että lähdettäisiin tästä arvaamattomasta kaverista hintakilpailuun. Okei, olisihan hän todennäköisesti aika dominoiva pelaaja Liigassa, mutta jotkut kaverit eivät vain sovi Tapparaan. Kyseenalaistaisin myös motivaation pelata sataprosenttisesti Tapparalle, kun...
Ylös