Mainos

Tappara kaudella 2016–2017

  • 207 702
  • 575

Maikkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, HIFK, Liverpool
Olisi Palola voinut kyllä tulla Tapparaan maalintekijäksi.
Ei mahda mitään.
Runko on kuitenkin niin hyvin kasassa että tästä selvitään harmitukselta.
Sanoisin jopa että Tapparalla on tällä hetkellä paras puolustus ja maalivahtikaksikko.
Enkä nyt osaa edes hyökkäyksestä sanoa tällä hetkellä parempaa. Toisaalta juuri hyökkäys on eniten auki useimmilla, joten katsotaan miten käy. Myös Tappara vahvistaa todennäköisesti hyökkäystään ennen kautta 1-2 pelimannilla isolla P-kirjaimella. Ei siis millään vanhoilla kehäraakeilla SHL:stä tai KHL:stä kun potku ei enää sinne riitä.
 

lego

Jäsen
Ääh. Kun Tapparan nykyistä kokoonpanoa katsoo, niin Palola olisi sopinut ns. täydellisesti palettiin. Vähän harmittaa, koska kaikkialta tuli sellaista signaalia, että paluu olisi voinut olla mahdollinen. Toisaalta ymmärtäähän sen, että Olli ei halua päättää ulkomaankierrostaan yhteen vuoteen. Kotimaista liigaa ehtii pelaamaan myöhemminkin.

Mikki voisi tehdä kovan ryöstön ja hakea Juhamatti Aaltosen taiteilemaan Tapparaan.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta

Joo, en kyllä myöskään kannata, että lähdettäisiin tästä arvaamattomasta kaverista hintakilpailuun. Okei, olisihan hän todennäköisesti aika dominoiva pelaaja Liigassa, mutta jotkut kaverit eivät vain sovi Tapparaan. Kyseenalaistaisin myös motivaation pelata sataprosenttisesti Tapparalle, kun eipä se tainnut realisoitua Jokereissakaan.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Pohjois-Amerikasta kannattaisi kysellä noita kovia AHL-pelintekijöitä, joilla NHL-ura on jäämässä kiikunkaakun. Esim. Jordan Weal tai Seth Griffith.
 

piraatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Multa kanssa "ei" Juhikselle. Mä en vaan näe, miten se istuis Tapolan pelisysteemiin, joka kuitenkin on kurinalainen ja edellyttää Laineen taipaiselta snaipperiltakin puolustamista... Pystyn helposti kuvittelemaan sen marraskuisen räntäsateisen tiistaipelin, jossa Juhis kurvailee puolivaloilla koko pelin ja itse hakkaan päätäni seinään, että kyllä se sit keväällä ehkä viitsii. Juuei, en halua. Ennemmin nuoria, jotka haluaa nousta ja näyttää, sopii paljon paremmin sapluunaan.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
U18-kultajoukkueen sentteri Aapeli Räsänen menee ensi kaudeksi jenkkeihin kuten täällä jo uumoiltiinkin, osoite on USHL ja seura Sioux City Musketeers jossa menneellä kaudella kiekkoili mm. Eeli Tolvanen. Onnea Aapelille rapakon taakse, tavoitteena hänellä on yliopistosarja.
 

Kukko

Jäsen
Kuusela, Palola, Puustinen, Räsänen ei ole tulossa. Ykkösen laitaan tarvitaan joku ja se tuskin on Enlund. Borna olisi kova, mutta tuskin tulee hänkään. Umia ei haluta, mutta joku yhtä taitava, joukkueen pelitapaan sitoutuva. "Pillu" on hyvä, mutta ei ratkaise ykkös yv pyörittäjän puute ongelmaa. Borna olisi oikeastaan juuri sitä mitä olisi tilauksessa. Haluisin nähdä myös jonkun levennys hankinnan hyökkäykseen luokkaa Connolly. Siis arpa yliopistomaailmasta, tai alasarjoista tunnusmerkeillä: Hyvä luistelija, potentiaalinen nuori, pistepotentiaalia, kapteenin natsat lisäävät aina tälläisen kaverin onnistumisen todennäköisyyttä. Johtajuus ja motivaatio kun on kohdillaan, niin sopeutuminen vieraaseen peliintyyliin ja kulttuuriin on todennäköisempää.
 
Pillu" on hyvä, mutta ei ratkaise ykkös yv pyörittäjän puute ongelmaa. Borna olisi oikeastaan juuri sitä mitä olisi tilauksessa.
Rendulic ei pyörittele ykkös- eikä kakkosylivoimaa. Erikoinen yhtälö siis sinulla. Rendulic on enemmän maaleja tekevä voimahyökkääjä. Järvinen voi pyörittää ylivoimaa, kakkoseen sitten joku toinen.
 

Kukko

Jäsen
Nuoret menevät eteenpäin ja Rendun kädet ovat nykypäivänä liigatasolle hyvät. JMJ:n ongelma on, että ei itse muodosta minkääntasoista laukausuhkaa ylivoimalla. Hyvin mahdollista, että JMJ:llä mennän alkukaudesta, toimiakseen kiekko ei saa jumittua JMJ:lle, koska syöttökaistat ovat varmasti tukossa.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Karhunen Kiinan KHL-jengiin. Heljanko ja Hrachovina?
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Karhunen Kiinan KHL-jengiin. Heljanko ja Hrachovina?

Eiköhän ykkösmaalivahti hommata tilalle ennemmin tai myöhemmin. Tosin ei se mahdotonta ole, että Hrachovina kantaisi jo nyt ison vastuun. En kuitenkaan siihen usko.

Onkohan ketään varteenotettavia (suomalaisia) tuttuja veskareita vapaalla jalalla? Lähinnä Euroopassa siis, esim. jostain Ortiosta lienee melko turha haaveilla.
 

lego

Jäsen
Onkohan ketään varteenotettavia (suomalaisia) tuttuja veskareita vapaalla jalalla? Lähinnä Euroopassa siis, esim. jostain Ortiosta lienee melko turha haaveilla.

Säteri. Oma kasvatti + ei vielä sopimusta mihinkään + Tappara tarvitsee maalivahtia. Olisi luonnollinen vaihtoehto.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Säteri. Oma kasvatti + ei vielä sopimusta mihinkään + Tappara tarvitsee maalivahtia. Olisi luonnollinen vaihtoehto.

No niin, eiköhän Mikki hänelle soittele. Toivottavasti tarttuu täkyyn.

Edit: Elite Prospectsin mukaan hänellä on sopimus ensi kaudesta Vitjazin kanssa.
 

lego

Jäsen
Edit: Elite Prospectsin mukaan hänellä on sopimus ensi kaudesta Vitjazin kanssa.

Niinpäs onkin. Muistelin että olisi tehnyt Vitjaziin siirtyessään parin vuoden diilin, joka olisi päättynyt tähän kauteen. Olisi pitänyt tarkistaa.

Noh, seuraava vaihtoehto on sitten Lassila. Ennemmin tämä kuin Tarkki.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Onko Karhusen lähdölle mitään varmistusta vai onko pelkkä huhu? Lassila ei riitä jos meinataan pytystä taistella, ei millään.
 

Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko Karhusen lähdölle mitään varmistusta vai onko pelkkä huhu? Lassila ei riitä jos meinataan pytystä taistella, ei millään.

Suomikiekon jutussa kerrotaan, että Kunlunin lehdistövastaava on vahvistanut Karhusen siirron TASS uutistoimistolle.

Tämä kuviohan alkaa näyttää siltä, että Tappara on varautunut Karhusen mahdolliseen KHL-siirtoon ja tehnyt (samoin kuin viime vuonna) esisopimuksen Lassilan kanssa, mikäli siirto toteutuu.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös