Alkuhan oli odottelua milloin Kiovaan pystetään Venäjän vaatima hallitus. Noin vuoden päästä avautui se ikkuna, jossa olisi pitänyt toimia. Ukraina valloitti osan menetyksistään takaisin ja Venäjä perääntyi sekasortoisessa tilassa.
Tuolloin Putin nosteli taas uhkauksia ydinaseen käytöstä. Biden...
Liberaalijohtajat eivät tehneet riittävästi Venäjän hyökättyä 2014 ja erityisesti 2022 Ukrainaan. Ihan faktaa vaikka on vaikea tietyillä tahoilla myöntää.
Paskinta on se, että jokainen Biden, Scholz ja Macron tiesi mitä Trumpin mahdollinen voitto tuo Ukrainalle. Kymmenet sotilasasiantuntijat ja...
Merkelin politiikka oli Saksalle lopulta tuhoisaa ja olen tämän todennut useamman kerran. Esimerkiksi yksilöimällä Merkelin synnit Unkari kehitykseen. Tässä yksi Venäjä hyökkää Ukrainaan
Ei suinkaan. Äärikonservatiiviset ja -kristilliset voimat Trumpin takana näkevät Venäjän ideologisesti lähempänä heitä yhdessä nykyisen Israelin ja Unkarin kanssa.
Kyllä voi, mutta ei vain heitä syyttelemällä heidän ollessaan oppositiossa aivan rehellistä arviota saa aikaan liberaalien saamattomuudesta. Liberaalit olivat vallassa niin USA:ssa, Saksassa kuin Ranskassa ja silti Venäjä saavuttaa pitkälti tavoitteensa Ukrainaa tuhoamalla.
Totta. Mutta se, että eivät tehneet enemmän, avasi osaltaan tien akselin toiselle päälle. Ensimmäiset kuukaudet menivät länsijohtajilla vielä osin ihmetellessä Ukrainan sotimista ja kansan luonnetta. Mutta viimeistään vuoden päästä olisi tullut laittaa toimeen kaikki se, mistä juhlapuheissa...
Strategia. Sotaa ei jatketa, koska USA:n kymmenien miljardien apu on pitänyt tilanteen joko tasan tai vain lievästi Venäjän etuna. Tässä trumpistit eivät näe mieltä olkoonkin, että valtio ostaa aseavun amerikkalaisilta yrityksiltä. Sanoisin, että taustalla on myös poliittinen halu rakentaa...
Johtuen mm. demografiastamme, julkisia menoja ei kyetä leikkaamaan kestävälle tasolle. Tuottavuuden ja talouskasvun tie ja/tai verojen korotukset on leikkausten lisäksi tie eteenpäin.
SDP on oikeistolaistanut talouspolitiikkaansa sitten ennen vaaleja 2023. Nyt leikkaukset hyväksytään ja...
Tämä on - joidenkin mielestä provokatiivinen - mutta todellisuudessa hyvä haasto. Demarit mm. Saksassa ovat olleet Suomea demareita ja oikeistopuolue Kokoomuksen ulkoministeri Valtosta paljon tiukemmin Israelin politiikan takana. Totta kai tähän on myös kaikkien tuntemia historiallisia syitä...
Hieman erilaisen kuvan - onneksi - saa demokraatteja lähellä olevan NY Timesin artikkelista. Siinä käsitellään yhtä syytä, miksi Trump voitti ylivoimaisesti. Trump’s Strange Bedfellows: Arab Americans and Right-Leaning Jews
Tiivistetysti, demokraattien politiikka ei ollut uskottavaa eikä Harris...
Pitkälti samaa mieltä, joskin hieman eri mieltä viimeisestä lauseesta. Epävakaa Eurooppa on Trumpin intressi ellei Euroopasta tule Unkarin kaltaista. Äärikonservatiivinen kristillinen liike - johon MAGA:tkin kuuluvat - ei halua tukea liian liberaalia Eurooppaa vaan valita sieltä lähimpänä heitä...
Öljysaarto ja siihen liittyvät sekä muutamat muut avainpakotteet tiukemmaksi olisi jo riittänyt parempaan tulokseen. Siihen päälle Ukrainalle pitkän kantaman ohjukset oikeudella käyttää niitä.
Nyt typerän vätystelyn vuoksi näyttää siltä, että Venäjä saa ison osan Ukrainaa ja tuhottua valtavan...
Kuinkahan realistinen tämä vaihtoehto on kun liberaalit Biden-Scholz-Macron eivät sitä halunneet? Venäjää ei laitettu riittävän kovien pakotteiden alle eikä aseillekaan annettu käyttölupaa Venäjän alueella. En ihan usko, että Trumpin kanssa mahdollisuudet paranevat.
Melkeinen kolme vuotta oli...
Tätäkin USA:ssa pohditaan juuri nyt demokraattien ja median toimesta. Bidenin politiikka ei miellyttänyt yhtä paljon kuin 2020 häneltä odotettiin ja sen perusteella äänestettiin. Harris vielä totesi haastattelussa, että ei tule mitään osaa jonka hän siinä muuttaisi. Kysymys kuuluu, onko vika...
USA:n vaaleissahan ongelma oli sekin, että erityisesti monet vähemmistöryhmät (kuten arabitaustaiset) kokivat Biden-Harrisin olevan massamurhan ja kansanmurhan mahdollistaja antamalla Israelille vapaat kädet ja aseet. Yksi syy varmaan siihen, että jäivät kotiin vrt Bidenin äänestämiseen 2020...
Toki Trumpia voi hyvin kehuakin. Muistan osaltani mm. nostot Trumpin vaatimuksista Euroopan puolustusmäärärahoista ja Saksan riippuvuudessa Venäjän energiasta. Ja viimeisimpänä vähän ennen vaaleja sen, että Trumpia lähes kehuva Hautala (diplomaatti) tekee fiksua työtä. Hautala keskusteli Trumpin...
Kun sotaa on käyty kohta kolme vuotta, länsimaat eivät ole kyenneet luomaan yhteistä strategiaa Ukrainalle. Mitä länsimaat odottavat ja haluavat Ukrainalta... Seurauksena on nyt se, että Trump sanelee strategian. Ja se on odotettu, jos tuo toteutuu.
Venäjä lopetti rajapainostamisen kun sai rajan kiinni Suomen toimesta. Minusta tulisi pohtia, oliko tämä Venäjän tarkoitus.
Tilanne arvatakseni muuttuu täysin, jos Venäjän suurkaupungeista kuten Moskovasta ja Pietarista haetaan nuoria tykinruuaksi. Nyt mennään edelleen paljolti vähemmistöillä...
Hyvä kysymys. Ei välttämättä. Venäjä valitsi hybridivaikuttamisen Suomen rajalla saadakseen rajan kiinni. Ei kai siihen muuta syytä ollut? Näkyvää toimintaa FSB:n organisoidessa väkeä rajalle toista tuhatta. Poliittisesti automaattinen seuraus oli raja kiinni.
Voisi pohtia, onko Venäjä niin...
Jos Suomi avaisi yhden raja-aseman talvella, Venäjä laittaisi mahdollisesti painetta rajalle saadaakseen rajan kiinni. Venäjän kannalta katsoen maan ulkorajojen tulee pitää, jos Venäjä toteuttaa uuden liikekannallepanon 2025.