Mainos

Itärajan sulkeminen Ukrainan sodan myötä

  • 519 967
  • 5 205

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Kyseisellä lailla oli yli 5/6 kannatus eduskunnassa, eli opposition enemmistönkin kannatus, joten vähän harhaan johtavasti kirjoitettu.
Näinhän se meni. Laulun sanoja lainatakseni ”Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa”. Kiinnostavaa onkin nähdä miten helposti lammaslauma saadaan juoksemaan samaan suuntaan vaikkei siellä olisi kuin pelkkä rotkon reuna. Venäläiset kannattavat sotaa, Pohjois-Koreassa kansa on vakuuttunut kommunismin ylivertaisuudesta, Amerikassa ”Minä ensin” ideologia nousee taas valtaan, Saksassa koko kansa vannoi aikoinaan natsismin nimeen jne. Esimerkkejä riittää vanhoilta ajoilta nykypäivään asti. Internet tai mikään muukaan valistuksen lisääntyminen ja tiedon saamisen helppous ei muuta tilannetta. Auktoriteeteilla ja halulla uskoa populistisiin väittämiin on valtava vaikutus ihmisten mieliin.
Mainitsemasi 5/6 kannatus tarkoittaa sitä että kansainvälisten lakien noudattamista vaatii enää 1/6 kansanedustajista. Olisiko syytä vähän huolestua ennemminkin kuin huokaista helpotuksesta ”nyt me ollaan turvassa”?
 
Viimeksi muokattu:

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Kylmää kyytiä populistihallituksen lempilapselle. Asia ei ole vielä loppuunkäsitelty. Suomi teki ison virheen säätäessään itselleen lain, jota ei koskaan tulla panemaan käytäntöön. Ja hyvä niin. Kuva persukansanedustajien halauksista ja ilon kyyneleistä tulee jäämään historiankirjoihin.

Vaikka Scheinillä on valideja pointteja tässä, niin hiukan ironisen tilanteesta tekee se että Schein oli itse valmis kävelemään perusoikeuksien ja parlamentaaristen instituutioiden ylitse että oltaisiin saatu koronarajoitukset vielä toteutunutta huomattavasti pidemmälle.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Auktoriteeteilla ja halulla uskoa populistisiin väittämiin on valtava vaikutus ihmisten mieliin.
Lain vastustajien lauseet: ”Tätä se Venäjä juuri haluaa!” Ja ”Olemme Venäjän tiellä.” olivat niitä esimerkkejä pahemman luokan populismista. Onneksi valtaosa kansastakin näki tuon läpi.
 
Julma#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vaikka Scheinillä on valideja pointteja tässä, niin hiukan ironisen tilanteesta tekee se että Schein oli itse valmis kävelemään perusoikeuksien ja parlamentaaristen instituutioiden ylitse että oltaisiin saatu koronarajoitukset vielä toteutunutta huomattavasti pidemmälle.
Scheinin näkemyksiin tarkemmin perehtymättä, mielestäni on olemassa selkeä nyanssiero, kun argumentoidaan pandemiarajoitusten kiristämisen puolesta enemmän tai vähemmän valideilla inhimillisen kärsimyksen minimoimiseen pyrkivillä perusteilla, kun taas käännytyslaki on objektiivisesti tarkasteltuna keissi, jossa lyhytnäköisen yksimielisyyden voimalla pyyhittiin kansainvälisillä sopimuksilla persettä saavuttamatta mitään konkreettista poliittista hyötyä pl. kenties jonkinlainen kollektiivinen psykologinen hyvänolontunne siitä, että "reagoitiin" Venäjän hybridivaikuttamisyrityksiin.

Toivottavasti tästä jaksetaan jauhaa vielä pitkään sekä asiantuntijoiden että tavan pulliaisten keskuudessa, sillä "vaarallinen ennakkotapaus" oikeusvaltion tieltä lipsumisesta on keskustelun arvoinen asia. Joo ei varmasti jaksa suurinta osaa väestöstä moinen kiinnostaa, mikä on luonnollista mutta toki sääli.

Vaikka edellisessä viestissä linkatussa uutisessa taas haikaillaankin Itärajan osittaista avaamista, itse ainakin olen sitä mieltä, ettei avaamista tule harkita edes ajatuksen tasolla ennen kuin rajan takana on sellainen Venäjä tai jollain muulla nimellä kulkeva valtio, jolta ei voi lähtökohtaisesti odottaa viimeisimmän turvanpaikanhakijatulvan kaltaisia kolttosia. En pidätä hengitystä sen suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Scheinin näkemyksiin tarkemmin perehtymättä, mielestäni on olemassa selkeä nyanssiero, kun argumentoidaan pandemiarajoitusten kiristämisen puolesta enemmän tai vähemmän valideilla inhimillisen kärsimyksen minimoimiseen pyrkivillä perusteilla, kun taas käännytyslaki on objektiivisesti tarkasteltuna keissi, jossa lyhytnäköisen yksimielisyyden voimalla pyyhittiin kansainvälisillä sopimuksilla persettä saavuttamatta mitään konkreettista poliittista hyötyä pl. kenties jonkinlainen kollektiivinen psykologinen hyvänolontunne siitä, että "reagoitiin" Venäjän hybridivaikuttamisyrityksiin.

Toki olet oikeassa, itse lähinnä viittasin Scheinin ja muun "Eroon Koronasta"-ryhmän yrityksiin ylläpitää/koventaa tiukkaa rajoituslinjaa COVID-kriisin loppumetreillä, vaikka esim THL oli perustellusti sitä mieltä että rajoitusten jatkaminen oli a) turhaa b) aiheuttaisi sekin kärsimystä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
IS:n tiedot: Itärajan avaamista saatetaan kokeilla yllättävänä ajankohtana

Kuulin juuri yhden nyyhkytarinan, kuinka sukulaisvierailu Pietarin lähellä vei tuhottomasti aikaa ja vaivaa, kun piti kiertää eteläisen Viron kautta. Tälläiset henkilöt ottaisivat minkä tahansa Suomen rajan avaamisen ilolla vastaan
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuulin juuri yhden nyyhkytarinan, kuinka sukulaisvierailu Pietarin lähellä vei tuhottomasti aikaa ja vaivaa, kun piti kiertää eteläisen Viron kautta. Tälläiset henkilöt ottaisivat minkä tahansa Suomen rajan avaamisen ilolla vastaan
Bensaturisteja ei varmaan tarvitsisi erikseen edes mainita, mutta mainitsen silti.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toivottavasti yhden ainoankaan rajanylityspaikan avaamista ei olla tosissaan suunnittelemassa. Itäraja tulisi pitää kiinni niin pitkään, kunnes Venäjällä on kannaltamme ystävällismielinen, demokraattisesti valittu hallinto, meni siihen vaikka kuinka monta vuotta.

Iso virhe hallitukselta, mikäli suomenvenäläisten sukulaismatkoja ja bensaturistien ostosreissuja helpotettaisiin. Suomi on lännen etuvartio, eikä enää nöyryyttävästi rähmällään idän suuntaan. Itärajan liikenne olisi ennen kaikkea haitaksi Suomelle, Ukrainalle ja muille länsimaille.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Näillä perusteilla joita luettelit itärajaa ei oltaisi laitettu kiinni. Käsittääkseni meidän pitää myös olla oikeusvaltio?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuulin juuri yhden nyyhkytarinan, kuinka sukulaisvierailu Pietarin lähellä vei tuhottomasti aikaa ja vaivaa, kun piti kiertää eteläisen Viron kautta. Tälläiset henkilöt ottaisivat minkä tahansa Suomen rajan avaamisen ilolla vastaan
Toivottavasti suomenvenäläisten vapaa-ajan matkoja ei oikeasti nähtäisi valtionjohdossa minään perusteena itärajan avaamiselle. Tiedä toisaalta, kun viime vuonna rajan sulkeutuessa pahoittelua heitä kohtaan muistaakseni esiintyi.

Suomenvenäläiset, siis Venäjältä Suomeen muuttaneet ensimmäisen polven siirtolaiset ovat itse tehneet valintansa jättää Venäjän taakseen ja vaikka nöyryyttävä "Venäjän ymmärtämisen" aikakausi Suomessa jatkuikin aina helmikuulle 2022 asti, on merkkejä länsimaiden ja Venäjän suhteiden heikkenemisestä ollut jo tätä aiemminkin ilmassa.

Tuo suomenvenäläisten argumentti "Venäjälle matkustaminen vie niin paljon vaivaa" jne. on siinä mielessä lähes koominen, huomioiden, että Suomi on tätä nykyä hyvin kansainvälinen maa ja maahanmuuttajia on tänne asettunut joka maailman kolkalta. Uskallan väittää, että sille suomenvenäläiselle vierailu isiensä maille on edelleen helpompi projekti, kuin esim. Nigeriasta tai Vietnamista tänne muuttaneelle.

Muutenkin emme käy mielestäni tarpeeksi keskustelua suomenvenäläisten integraatiosta ja siitä realiteetista, että suljetusta itärajasta huolimatta venäläisten maahanmuutto Suomeen jatkuu edelleen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näillä perusteilla joita luettelit itärajaa ei oltaisi laitettu kiinni. Käsittääkseni meidän pitää myös olla oikeusvaltio?
Itse näen Venäjän turvallisuusuhkana itsessään ja suljettu itäraja vahvistaa turvallisuuttamme kategorisesti. Itärajan kautta kun Suomeen voi saapua desantteja ja Suomesta Venäjälle tavaraa ja länsivaluuttaa. Ymmärtääkseni yhteisenä pyrkimyksenämme on eristää Venäjä a.k.a. pahan valtakunta ja suljettu itäraja on pienehkö, mutta oleellinen osa sitä.

Pahan valtakunta ei ole vuoden takaisesta osoittanut pienintäkään merkkiä muutokselle ja näen itse viime loppusyksyn kaltaiselle hybridioperaatiolle mahdollisuuden toteutua uudelleen, eikä Venäjä muutenkaan näytä kaihtavan keinoja meitä häiritäkseen. Suljettu itäraja on Suomen etu.

Suomenvenäläisten valitukset Venäjälle suuntautuville vapaa-ajanmatkojen vaikeutumiselle eivät ole mielestäni mikään argumentti itärajan avaamiselle, uutta kylmää sotaa kun elämme. Se että matka-aika kotikonnuille on saattanut pidentyä parista tunnista pariinkymmeneen tuntiin on toki heidän kannaltaan harmi, mutta elämään kuuluvat pettymykset. Itse ovat valinneet asettua Suomeen ja mielestäni jatkuva Venäjällä käyminen ei integraatiota ja länsimaalaistumista ainakaan nopeuta.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näillä perusteilla joita luettelit itärajaa ei oltaisi laitettu kiinni. Käsittääkseni meidän pitää myös olla oikeusvaltio?
Jos meillä olisi oikeusvaltio itänaapurina, ei tätä koko härdelliä olisi tapahtunut. Ovat ihan itse aiheuttaneet tilanteen, jossa heidän omat kansalaiset ja heidän läheiset joutuvat nyt kärsimään. Jos Suomi pitämällä rajan kiinni aiheuttaa pientä kiusaa venäjälle ja venäläisille, minun puolesta rajan voi pitää kiinni jatkossakin. Uskoisin, että suurin osa kansasta on kanssani samaa mieltä eivätkä koe Suomen rikkovan lakia.
 
Näinhän se onkin, kyse olikin perusteista. Rajaa ei oltaisi laitettu em. kaltaisilla perusteilla kiinni. Rajan kiinnipidolla ei ole mitään tekemistä lauseiden "Venäjällä on kannaltamme ystävällismielinen, demokraattisesti valittu hallinto" tai "Iso virhe hallitukselta, mikäli suomenvenäläisten sukulaismatkoja ja bensaturistien ostosreissuja helpotettaisiin".

Ei sitä rajaa huvikseen kiinni pidetä.
 
Olen täysin samaa mieltä.

Nyt punnitaan kanttimme. Aleksanterinliitto ja ehkä jotkut muutkin tahot tulevat varmaan pistämään painetta rajan avaamiselle, mutta kyllähän Venäjän viime vuonna toteuttama häikäilemätön hybridioperaatio osoitti, ettei sinne suuntaan kannata juuri kaikista vähintä lukuun ottamatta pitää välejä. Itärajan avaaminen tarjoaisi Venäjälle mahdollisuuden testata uutta käännytyslakiamme ja aiheuttaa sisäistä eripuraa maahamme.

Yhtä lailla kuten olen jo kirjoittanutkin, suomenvenäläisten vapaa-ajanmatkojen ei tulisi olla mikään argumentti itärajan avaamiselle, ainakaan niin kauan kun heille on tarjolla muita mahdollisuuksia päästä Venäjälle. Muutenkin ihmetyttää, miten jotkut tuntuvat näkevän suomenvenäläisillä olevan jonkinlainen "erityisasema" muihin maahanmuuttajiin nähden. Erityisasemassa he toki siinä mielessä ovat, että mistään toisesta maasta kotoisin olevat eivät ole kansallisuutensa takia poliittinen kysymys. Jokseenkin mielenkiintoinen asia esim., että keskustelu kaksoiskansalaisista on vaiennut. Suomi on viimeisen 30 vuoden aikana "venäläistynyt" kovaa vauhtia, mutta siihen nähden, että maahanmuutosta yleisesti käydään laajaa keskustelua, ei suomenvenäläisten tilanteesta niinkään.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näinhän se onkin, kyse olikin perusteista. Rajaa ei oltaisi laitettu em. kaltaisilla perusteilla kiinni. Rajan kiinnipidolla ei ole mitään tekemistä lauseiden "Venäjällä on kannaltamme ystävällismielinen, demokraattisesti valittu hallinto" tai "Iso virhe hallitukselta, mikäli suomenvenäläisten sukulaismatkoja ja bensaturistien ostosreissuja helpotettaisiin".

Ei sitä rajaa huvikseen kiinni pidetä.
Raja suljettiin kuitenkin mielestäni auttamatta liian myöhään. Politiikan realiteetit ja yleinen jälkisuomettunut mentaliteettimme tiedostaen 2014 ei olisi ollut realismia, mutta 24.2.2022 Venäjän aloittaessa täyden mittakaavaan hyökkäyksen Ukrainaan, olisi itäraja ollut syytä sulkea kerralla. Tuolloin toki koronarajoitukset olivat vielä voimassa, mutta liikenne kyllä ehti palata melkoiseksi kesän 2022 ja syksyn 2023 välillä ja noin vuoden takaa muistamme, miten jotkut pyrkivät jopa käymään Venäjällä "viime hetkellä" ennen rajanylityspaikkojen sulkeutumista. Mitä se kertoo suomalaisten ja suomenvenäläisten mentaliteetista? Meidän olisi kyettävä yhtenä miehenä ja naisena jättää Venäjän houkutukset taaksemme.
 
Oikeudellisesti se bensaturisti tai matkailija joka haluaa ylittää rajan, olkoonsa syy nyt mikä tahansa, on parempi peruste avata raja kuin esittämäsi perusteet sulkemiselle.

Rajan sulku ei perustu millään tavalla mihinkään Ukrainan sotaan tai siihen että jotain tavaran vientiä rajoitettaisiin matkailijoiden toimesta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos Suomi avaisi yhden raja-aseman talvella, Venäjä laittaisi mahdollisesti painetta rajalle saadaakseen rajan kiinni. Venäjän kannalta katsoen maan ulkorajojen tulee pitää, jos Venäjä toteuttaa uuden liikekannallepanon 2025.
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Jos Suomi avaisi yhden raja-aseman talvella, Venäjä laittaisi mahdollisesti painetta rajalle saadaakseen rajan kiinni. Venäjän kannalta katsoen maan ulkorajojen tulee pitää, jos Venäjä toteuttaa uuden liikekannallepanon 2025.

Eikö Venäjän pitäisi sitten saada rajat kiinni Viroon ja Latviaankin, (Liettuan osalta Kaliningradiinkin), jos tuo olisi syy.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eikö Venäjän pitäisi sitten saada rajat kiinni Viroon ja Latviaankin, (Liettuan osalta Kaliningradiinkin), jos tuo olisi syy.

Hyvä kysymys. Ei välttämättä. Venäjä valitsi hybridivaikuttamisen Suomen rajalla saadakseen rajan kiinni. Ei kai siihen muuta syytä ollut? Näkyvää toimintaa FSB:n organisoidessa väkeä rajalle toista tuhatta. Poliittisesti automaattinen seuraus oli raja kiinni.

Voisi pohtia, onko Venäjä niin syvällä Baltian maiden mafioissa yms, että Venäjä kykenee kontroilloimaan paljon Suomea paremmin sitä, miten Venäjälle tuodaan pakotteiden alaisia tavaroita. Nämä rajat on silloin järkevää pitää auki.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos Suomi avaisi yhden raja-aseman talvella, Venäjä laittaisi mahdollisesti painetta rajalle saadaakseen rajan kiinni. Venäjän kannalta katsoen maan ulkorajojen tulee pitää, jos Venäjä toteuttaa uuden liikekannallepanon 2025.
Nähtäväksi jäisi. Toisaaltahan Venäjä ei ole (Vasten odotuksia?) usuttanut turvapaikanhakijoita massoittain maastorajallekaan, joten tiedä sitten, toistuisiko sama ilmiö raja-asemalla / asemilla, mitä vuosi sitten.

Siitä en ole ihan varma, onko suljettu itäraja ollenkaan Venäjän tahtotila. Mikäli Suomen ja Venäjän rajanylityspisteitä taas avattaisiin, tarkoittaisi se tavaran ja länsivaluutan virtaa Venäjälle ja vaihdossa putinismia Suomeen. Venäjän intresseissähän on, että suomenvenäläisistä muodostuisi ns. viides kolonna.

Aika skeptinen olen myös, että uusi liikekannallepano lisäisi maastamuuttoa Venäjältä länteen kovinkaan paljon. Väyliä Venäjältä länteen kun on ollut koko ajan ja Venäjän kansa näyttää koko ajan kiihkomielisemmältä, mitä tulee venäläiseen nationalismiin, "russkiy miriin" ja länsivastaisuuteen. Juuri nuoret venäläiset, ne joiden ennen kaikkea olettaisi olevan potentiaalisia maastamuuttajia, näyttävät olevan kenties sitä innokkainta z-kansaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nähtäväksi jäisi. Toisaaltahan Venäjä ei ole (Vasten odotuksia?) usuttanut turvapaikanhakijoita massoittain maastorajallekaan, joten tiedä sitten, toistuisiko sama ilmiö raja-asemalla / asemilla, mitä vuosi sitten.

Venäjä lopetti rajapainostamisen kun sai rajan kiinni Suomen toimesta. Minusta tulisi pohtia, oliko tämä Venäjän tarkoitus.

Aika skeptinen olen myös, että uusi liikekannallepano lisäisi maastamuuttoa Venäjältä länteen kovinkaan paljon. Väyliä Venäjältä länteen kun on ollut koko ajan ja Venäjän kansa näyttää koko ajan kiihkomielisemmältä, mitä tulee venäläiseen nationalismiin, "russkiy miriin" ja länsivastaisuuteen. Juuri nuoret venäläiset, ne joiden ennen kaikkea olettaisi olevan potentiaalisia maastamuuttajia, näyttävät olevan kenties sitä innokkainta z-kansaa.

Tilanne arvatakseni muuttuu täysin, jos Venäjän suurkaupungeista kuten Moskovasta ja Pietarista haetaan nuoria tykinruuaksi. Nyt mennään edelleen paljolti vähemmistöillä ja maaseudun sekä vankiloiden miehillä.

Mikäli Suomen ja Venäjän rajanylityspisteitä taas avattaisiin, tarkoittaisi se tavaran ja länsivaluutan virtaa Venäjälle ja vaihdossa putinismia Suomeen. Venäjän intresseissähän on, että suomenvenäläisistä muodostuisi ns. viides kolonna.

Vaikea arvioida Kremlin ajatuksia, mutta sellainenkin tulee mieleen, että Baltiassa pro-Kreml väkeä on paljon enemmän kuin Suomessa. Ehkäpä Kremlissä on arvioitu esimerkiksi Putin-äänestyksen perusteella, että suomenvenäläisistä ei Kreml-mielisiä oikein saa.

Tässä kannattaisi myös avoimesti pohtia, onko Suomen toimet suomenvenäläisten suuntaan 2/2022 jälkeen integroivia demokratiaan vai kokeeko osa heistä, että Suomi työntää heitä Putinia kohti.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jälleen yksi juttu siitä, kuinka matkailu Venäjälle on nyt niin rankkaa että. Ja vielä eläkeläiselle

Hän ei koe olevansa syyllinen. Ihan kuin kaikki sodan jalkoihin jäävät ihmiset olisivat.

”Paluumatka oli naisesta niin rankka, että hän päätti, että tämä oli viimeinen kerta. Hän ei halua edes kuvitella rajanylitystä talvella.”

Hieno päätös!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös