Vain elämää – viihdeohjelma

  • 562 941
  • 3 073

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Juuri se, että Klamydia ei ole kansan suosikki. Ainakaan tietyn porukan ulkopuolella. Mariska ja Stig ovat isolle porukalle edelleen ihan mystisiä hahmoja. Ja tällä tarkoitan tällaista keski-ikäistä tuulipuku-kansaa, jotka ovat Arja Korisevan fanclubissa.
Pienen pojan elämää 12 miljoonaa näyttökertaa Youtubessa.

Kuinkahan monella ohjelmaan osallistuneella on kovemmat luvut yhden biisin osalta? Aukoton mittari se ei toki ole, koska esimerkiksi Yö oli suosittu jo 80-luvulla, jolloin mitään Tubea ei ollutkaan, mutta kyllä Klamydian suosio on iso, vaikkei Eppujen tai juuri Yön tasolla olekaan ollut.

Aika ihmeenä pidän myös sitä, että Korisevaa kuunteleva tuulari ei olisi Iskelmän/Radio Novan taajuudella kuullut paljonkin Stigiä ja Mariskaa, molemmilla on suuria hittejä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nyt FASsari, lopeta ne opiaattipitoisten vetyjen ja atomien popsiminen: siis Kim Herold hyvä laulaja ja Kaija Koo ehkä paska? Toi on vähän sama kuin sanoisi että eikös Kari Peitsamo ole aika hyvä laulaja, onkos se Saara Aalto huono vai tosi huono?

Itse olen laskenut Kim Heroldin TOP5 paskimpien koskaan ikinä missään laulajien joukkoon. Sattui muuten kerran että jouduin kahdestaan samaan pöytään hänen kanssaan ja silti mun oli perkele pakko valehdella sille että sulla on Kim ihan hyviä biisejä. Sen jälkeen olen vihannut itseäni.

Mäkin muuten hyväksyn omaan listaani (en mitenkään homomaisella tavalla) Pete Parkkosen, Viille Valon ja Juha Tapion. Vaimon mielestä Juha Tapio on ihan hirveän näköinen, kun sen suupielet on aina alaspäin. Samoin, omasta mielestäni esim. Samuli Edelman on sekä paska laulaja että hirveän näköinen, olen ystäväpiirissäni aika yksin tämän mielipiteen kanssa.

Eli makuasioitahan nämä ovat, mutta väitän, että on iso joukko rumia, suosittuja ja paskoja mieslaulajia, joiden kohdalla löytyy konsensus. Itse heitän lonkalta pelkästään Vain Elämässä esiintyneitä: Nikke Ankara, Nipa Neumann, Jukka Poika, Arttu Wiskari, Pyhimys, Stig, Kasmir, Vesku Loiri. Olikos Uniikki ohjelmassa? Sittten kun lähtee miettimään ohjelman ulkopuolelta, niin noita löytyy höyryävänä kymenä ihan kirkkaimmalta tähtitaivaalta: Juice Leskinen, Martti Syrjä, Rauli Badding, Junnu Wainio, Kari Peitsamo jne jne. Oman listani ykkösenä on Sepi Kumpulainen, tosin hän oli enemmänkin tähtitaivaan Uranus-planeetta eikä mikään varsinainen tähti. Mutta on vaikea kuvitella, että samanlainen läski paska dippaadaa dippadaa- naislaulaja olisi saanut samanlaista suosiota, muistaakseni Sepi esiintyi jopa Kaivarissa.

Muuten allekirjoitan tämän täysin, mutta Vesku Loiriko muka paska laulaja? Okei, ei ehkä nykyään ole enää parhaassa mahdollisessa vedossa, mutta katsopa esim. tämä ennen kuin alat heitellä tuollaisia väitteitä...



 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Muuten allekirjoitan tämän täysin, mutta Vesku Loiriko muka paska laulaja?

Tämä ei minulle ollut, mutta mainitsitkin ettei legenda enää ole parhaassa vedossa.

Nimenomaan tämän ketjun kontekstissa se Veskun elävän ruumiin raahaaminen 2014 kaudelle ja sen palvominen oli häpeänäytelmä vailla vertaa.

Ja Loirin vika tuo ei ollut että häntä kohdeltiin esimerkiksi Apulannan Armon kohdalla kuin kuollutta.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämä ei minulle ollut, mutta mainitsitkin ettei legenda enää ole parhaassa vedossa.

Nimenomaan tämän ketjun kontekstissa se Veskun elävän ruumiin raahaaminen 2014 kaudelle ja sen palvominen oli häpeänäytelmä vailla vertaa.

Ja Loirin vika tuo ei ollut että häntä kohdeltiin esimerkiksi Apulannan Armon kohdalla kuin kuollutta.

Tästä olen kyllä samaa mieltä. Ja niin karua kuultavaa kuin tuo em. Armo olikin monessa mielessä, niin omassa henk.koht. ränkingissäni diabeteksen runteleman zombi-Veskun etäisesti melodiaa tapaillen lausuma Ihmisten edessä ansaitsee ehdottomasti kunniamaininnan yhtenä hirveimmistä koskaan kuulemistani esityksistä mistään biisistä. Samaten Rusketusraidat pillunkuvan ilmaan piirtelyineen aiheutti suunnatonta myötähäpeää.

Kun ei lähde enää, niin ei lähde. Onneksi Tyynen comeback pelasti paljon.



 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tästä olen kyllä samaa mieltä. Ja niin karua kuultavaa kuin tuo em. Armo olikin monessa mielessä, niin omassa henk.koht. ränkingissäni diabeteksen runteleman zombi-Veskun etäisesti melodiaa tapaillen lausuma Ihmisten edessä ansaitsee ehdottomasti kunniamaininnan yhtenä hirveimmistä koskaan kuulemistani esityksistä mistään biisistä. Samaten Rusketusraidat pillunkuvan ilmaan piirtelyineen aiheutti suunnatonta myötähäpeää.

Kun ei lähde enää, niin ei lähde. Onneksi Tyynen comeback pelasti paljon.




Annettava myös itse kehuja Loirille että uskalsi edes yrittää räpätä Elastisen päivänä vaikka Anna Soida ihan perseelleen menikin. Moni kuitenkin vain vetää oikotiellä onneen räppäreiden päivänä.

Tämä Teräsniskan veto on mainio kertosäkeen osalta ja aika harva kykenee laulutaidollisesti Diandraa pöllyttämään. Teräsniska kykenee räppäämään enkä tajunnut miksi nuo verset piti vetää noin.



 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Loirin Armo oli toinen Loirin noin kahdesta hyvästä tulkinnasta viimeisen 15 vuoden ajalta. Laulaahan Loiri ei ole osannut pitkään aikaan, mistä todisteeksi pari raiskausta ikonisista biiseistä:




Ei toki ole Loirin syy, että hänestä on tehty joku suuri tulkitsija sairauksien peittämiseksi. Vielä ysärillä Loiri oli oikeasti vahva ja taitava laulaja, sitä ei sovi unohtaa. Multitalentti, jollaista ei enää koskaan tule. Veikkaan että kun Armo soitetaan siinä ikävimmässä yhteydessä, Loirista kirjoitetaan yhtä paljon kuin Nykäsestä tämän jätettyä maalliset mäkitornit. Niin merkittävä hahmo Loiri on suurin piirtein jokaiselle suomalaiselle.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Suosikkijoukkue
SaiPa
Loirin Armo oli toinen Loirin noin kahdesta hyvästä tulkinnasta viimeisen 15 vuoden ajalta. Laulaahan Loiri ei ole osannut pitkään aikaan, mistä todisteeksi pari raiskausta ikonisista biiseistä:




Ei toki ole Loirin syy, että hänestä on tehty joku suuri tulkitsija sairauksien peittämiseksi. Vielä ysärillä Loiri oli oikeasti vahva ja taitava laulaja, sitä ei sovi unohtaa. Multitalentti, jollaista ei enää koskaan tule. Veikkaan että kun Armo soitetaan siinä ikävimmässä yhteydessä, Loirista kirjoitetaan yhtä paljon kuin Nykäsestä tämän jätettyä maalliset mäkitornit. Niin merkittävä hahmo Loiri on suurin piirtein jokaiselle suomalaiselle.


Mielestäni Veskun äänen rapautuminen alkoi 2000-luvun alussa, siinä Junnu-tribuuttilevyjen (Ystävän laulut I ja II) ilmestymisen tienoilla. Näillä levyillä vaikkapa Yksinäinen saarnipuu osoittaa, ettei miehen ääni ollut vielä täysin finito, mutta iso osa takavuosien soinnista ja vivahteikkuudesta oli auttamatta jo mennyttä kalua.





Lopullinen romahdus tapahtui juurikin noiden Lappi-trilogian levyjen kohdalla, joilla Vesku kuulostaa lähinnä laskuhumalaiselta, ikääntyneeltä karaokelaulajalta örisemässä ikonisia biisejä melkein nuotilleen pilkun aikaan yöllä. Hyvää puuta, Skarabee ja etenkin Tuomittuna kulkemaan olivat albumikokonaisuuksina hieman parempia Veskun edes yrittäessä laulaa muutaman biisin kunnolla, mutta viime vuosina varsinkin miehen livevedot ovat olleet lähes järjestään verrattavissa lähinnä etäisesti laulua muistuttavaan runonlausuntaan. Viimevuotinen Maikkarin itsenäisyyspäivän spesiaalin Nocturne oli kyllä yllättävänkin kova veto, sitä ei käy kieltäminen - harmi kun sitä ei ilmeisesti löydy mistään.
 
Viimeksi muokattu:

Rocco

Jäsen
Pienen pojan elämää 12 miljoonaa näyttökertaa Youtubessa.

Kuinkahan monella ohjelmaan osallistuneella on kovemmat luvut yhden biisin osalta? Aukoton mittari se ei toki ole, koska esimerkiksi Yö oli suosittu jo 80-luvulla, jolloin mitään Tubea ei ollutkaan, mutta kyllä Klamydian suosio on iso, vaikkei Eppujen tai juuri Yön tasolla olekaan ollut.

Aika ihmeenä pidän myös sitä, että Korisevaa kuunteleva tuulari ei olisi Iskelmän/Radio Novan taajuudella kuullut paljonkin Stigiä ja Mariskaa, molemmilla on suuria hittejä.
Klamydia on silti kapean kuulijakunnan bändi, millä on todella vakiintunut kuulijakunta. Yö puolestaan on koko kansan bändi paljon enemmän, samoin Eppo Normaali. Mariskaa ja Stigiä varmasti on moni kuullut, mutta en usko että moni peruskansasta osaisi nimetä juuri yhtään kummankaan biisejä, ainakaan siis ennen ohjelmaan osallistumista.
 

Stigu

Jäsen
Muuten allekirjoitan tämän täysin, mutta Vesku Loiriko muka paska laulaja? Okei, ei ehkä nykyään ole enää parhaassa mahdollisessa vedossa, mutta katsopa esim. tämä ennen kuin alat heitellä tuollaisia väitteitä...
Joo siis tarkoitin näillä Vain Elämää-tyypeillä artistien senhetkistä tilaa (rumuus, paskuus). Olihan esim. Nipa Neuman nuorempana komean näköinen-ainakin teinityttöjen mielestä. Vaan ei ollut enää Vain Elämäässä. Loirin suhteen olen tosin sitä mieltä, että hän oli nuorena ihan OK-, jopa jollain tavalla komean näköinen. Mielestäni hän ei ole osannut ikinä teknisesti laulaa, vaan on ollut enemmänkin ns. tunteisiin vetoava tulkitsija. Loirissa hämää eniten se, että 1) hän ei tajunnut lopettaa ajoissa ja 2) jopa tietyt kriitikot pitivät hänen muminaansa nerokkaana taiteellisena tulkintana. Ja naisiin kun verrataan, olisiko esim. Katri Helena päässyt 110-kiloisen denson näköisenä ja täysin lauluäänensä menettäneenä lausumaan Vain Elämään että Puhelinlangat Laulaa?

Rumat ja paskat miesartistit-listaltani muuten unohtui yksi TOP5-artisti: M.A Numminen. Yes sir, Ich kann boogie.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Viimevuotinen Maikkarin itsenäisyyspäivän spesiaalin Nocturne oli kyllä yllättävänkin kova veto, sitä ei käy kieltäminen - harmi kun sitä ei ilmeisesti löydy mistään.
Loiri oli hyvässä vedossa myös 2013 Linnan juhlissa. Oikein järkytyin, että tämäkö on se ukko, jonka Anssi Salmela kännissä "tilasi" kultajuhliin örisemään Väliaikaista. Silloinhan Loirin kondis taisi olla suurin piirtein huonoimmillaan, ja haloo, teinien bileisiin joku vanha patu vetämään herkkää balladia.

Onneksi se ei jäänyt Loirin viimeiseksi korkean profiilin esiintymiseksi.
 

U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Chisun veto tänään - oliko paskin ikinä?
 

Tibexe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Uskomaton karismatyhjiö koko kausi, mutta kyllä tänään onnistuttiin imemään ilmat jo tyhjiöstäkin.

Onneksi nämä on nykyään nopeasti pikakelailtavissa läpi suoratoistopalvelusta.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Katsoin jakson, mutta en voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin pahoinvointiin ja hillittömään raivoitkuun, kun näin että Chisulla oli päässään turbaani. Häpeilemättä siellä omittiin intiaanien kulttuuria! Miltä mahtaisi Istuvasta Gandhista tai Mahatma Härästä tuntua kun näkisivät että siellä telkkarissa etuoikeutettu valkoihoinen keski-ikäisyyden lähistöllä pyörivä nainen hyvinvointivaltiosta leikkii Hiawathaa ja Slummien miljonääriä! Kas kun ei ollut sulkapäähinettä ja nappia otsassa, ja taustalla toteemipaalua ja Taj Mahalia! Ugh, olen uinut Gangesissa.

Musiikkiesityksiä oli, lisäksi Pocahontas-Chisu teki myös lavalla jotain. Pyhimys oli kerrankin ihan kiva, Anssi oli pakotettu tekemään jotain kummaa itselleen ja Tuurelta ihan hyvä idea ottaa leirin normaalit naiset ja myös tää wannabe Simpsonien Apu sinne lavalle kuoroilemaan. Abreu toi jotain ihme jonneja vääntelemään nappuloita, varmaan ihan pätevä versio semmosille jotka tommosesta tykkää. Suvi oli Suvi, se on taitava laulaja edelleen toki, mutta jotenkin tommonen ihme omassa kuopassaan elävä kuupo joka näkee draamaa kaikessa omassa normaalissa elämässään tapahtuvassa arkipäiväisessä asiassa. Rippileirillä jotkut varmaan poltti tupakkaa ja sanoi vittu niin nehän oli hunningolla ja rappionarkomaaneja. En tiiä, jotenkin alkanut tökkimään. Ketäs siellä vielä oli.. niin joo Wiskarikin jotain lauloi. Jakson hauskin kohta oli kun Jukkapoika Chisun rauhanpiipun tuoksuisen Bollywood-esityksen jälkeen alkoi hallitsemattomasti karjahtelemaan, luulin jo että ne 2000-luvulla syömänsä pingviinitarrat olivat vihdoin loksauttaneet aivot oikosulkuun, tai että Jukka oli silmittömän raivon vallassa Chisun spedeilyesityksen jäljiltä. Tai ehkä molemmat oli oikein.

Ensi jakson mainoksen mukaan taitaa Kelalta tulla aika eeppinen versio siitä Tuuren ainoasta hyvästä biisistä, hienoa. Sitä odotellessa. Ja myös sitä minkä kulttuurin Chisu seuraavaksi omii ja tuhoaa.
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Pyhimys kaivoi Lika-Akin esiin ja ekaa kertaa sen esitys ei ollut ihan täyttä paskaa omassa viitekehyksessään, joka siis tässä on rap musiikki. Tuskin väki mitenkään valtavan riemuissaan täällä on tosta vedosta, mutta tällä kertaa en itse viitsi niinkään moittia.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Katsoin jakson, mutta en kyennyt muuhun kuin karjumaan naama punaisena loputonta vitutustani keuhkoistani ulos heti kun huomasin että Chisulla oli vaaleat suorat hiukset, ja suomalaisten kulttuuria oli häpeilemättä raiskattu ja pöllitty! Eloveena-tyttö kierisi haudassaan, jos se olisi oikea henkilö joka on kuollut ja haudattu arkkuhautauksella eikä kulkemalla ensin krematorion kautta. Mutta koska se ei ole oikea henkilö niin minä otin kantaakseni hänen raivonsa, ja olen nyt tässä kolmatta tuntia jo huutanut aivan suoraa raivokarjuntaa, kitarisani valuivat ensimmäisen tunnin jälkeen verisenä riekaleena suupielestäni ja nielurisat tuli vartin päästä perässä. Kurkkuun sattuu ja pyörryttää, mutta pakko jatkaa huutamista koska.. niin siis miksiköhän mä ees huusinkaan? Jotenkin se kai liitty johonkin muropaketin kyljessä olevaan piirrettyyn hahmoon, olikohan se Toni Tiikeri tai ne yhdet vitun riisimurotontut.. en mä muista enää. Lopetan nyt huutamisen.

Päivän paskat: Jukkapoika ja Chisu, en muista enää mitä Jukkapoika ees lauloi, Chisu oli keksinyt nyt irvistellä autotune päällä jotain kummaa. Mä oon ihmeissäni siitä miten huonolta Chisun laulaminen on monessa biisissä kuulostanut, semmoselta heikolta ja huonovireiseltä, mä oon kuitenkin sitä ihan taitavana laulajana joskus pitänyt. Onks se ollu jossain onnettomuudessa, vai onks tää jotain sen taiteellisuuskeinoa, vai enkö vaan tiedä mistään mitään, vai kaikki kolme edellistä?

Pyhimys ja Teräsniska oli sillee tylsän OK, ihan jees, en tuu ikinä heidän biisejään kyllä uudestaan silti kuuntelemaan. Abreu oli oikein hyvä, Wiskarillakin oli erittäin hieno meininki jotenkin, vaikka jouduinkin pidättelemään oksennustani insertin ajan koska nyt se on totta, Jippu oli Vain Elämäässä, tätä minä olen jo kauan pelännyt. Mutta hienosti sai Arttu fiilistä esitykseensä, ja onhan se Enkelten kaupunki kyllä hyvä biisikin, ei voi mitään.

Illan ehdoton kunkku oli taas kerran Anssi Kela, aivan tappoversio Tuuren parhaasta biisistä. Ei siellä kukaan muu ole saanut kuulijoita noin sekaisin mitä Anssi on pariinkin otteeseen ji saanut, välillä on jotain väkinäistä seisoskelua ja käsien heiluttelua joo, mutta Anssi Kela on saanut spontaanin oloisesti muut pomppimaan ja huutamaan ja huitomaan lautasliinoillaan ja saatana Abreun oikein rikkomaan paikkoja. Hieno show-mies ja muusikko, ei voi muuta sanoo ku Tuuren hattuja nostaa.

Seuraavaksi Chisun päivä, hän oli ilmeisesti venäläisen kulttuurin omana päivänään ominut pukeutumalla Fabergen munaksi. Itkuksi näytti touhu menevän. Jospa Jukkapoikakin saisi vihdoin jotain järkevää aikaan, koska jos en väärin kuullut niin sille oli arpoutunut yksi Chisun parhaista biiseistä, eli Sama nainen.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Aika helppo arvata kenet illan artisti valitsee duettoon. Hänet, joka versioi hänen viimeisen hittinsä.
No Kela ei sentään pyhimyksen kanssa lähtenyt. mutta Viskari, Abreu ja Tuure valitsivat sen.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
On kyllä niin väsynyt kausi jotenkin, ettei tällainen vähään tyytyvä fanikaan oikein jaksa innostua. Porukalla ei mitään kemiaa, ja eilenkin Tuuren päivänä parhaat biisit uupui isolla prosentilla ja ne harvat helmet vedettiin ihan vihkoon.
 

Stigu

Jäsen
Kun miettii noiden artistien kokonaispakettia (laulutaito, tulkinta, luovuus), niin uskomattoman selkeä ero on naisten ja miesten välillä.

Harmainta karaoke-osastoa edustavat Jukka-Poika, Pyhimys ja Wiskari. Tälle ryhmälle on ominaista olematon laulutaito ja tulkinta sekä hyvin kapea-alainen ja ennalta-arvattava, omaan musiikkigenreen rajoittunut luovuus. Jos noille tyypeille heittää minkä tahansa biisin, niin he tasaisen harmaaseen tahtiin esittävät ennalta-arvattavan version kappaleesta: Jukka-Poika laulaa omalla monotonisella äänellään reggaebiitillä ihan yhtä sujuvasti että "hai-hai-hai-haiii" wei to Hell!" kuin "oi-oi-oi-ooo ooo-oi maa-haa-haa-haamme Suomi synnyinmaa" , keinuttaa hieman lantiotaan ja hymyilee monalisamaisesti. Pyhimys tekee joka helvetin kerta "omanlaisen" version, vaikkapa Ukko Nooasta, jossa paskaisella äänellä, naisten yhteiskunnallisesti kantaaottavat alushousut päässä ja luokkaeroja kuvaava harava perseessä laulaa että "Ei ollut UkkoNooal laukkuu kun tuli saunast hei! liekö Poliisi tai Verottaja sen naulast vei. Onko yhteiskunnan vika vai kenties ei?? Uuhh!! Aahh!". Wiskari taas on kuin lihamylly: Mitä tahansa siihen (Wiskariin) lykkää, niin sieltä tulee ulos jauhettu, latistettu, tasapäistetty, harmaa versio tuosta materiaalista.

Kela ja Tuure ovat sitten hieman kehittyneempiä versioita noista karaoke-tyypeistä. Laulutaitoa löytyy jonkin verran ja luovuus on jo hieman monimuotoisempaa ja tulkinnastakin löytyy joskus jotain positiivista. Molemmille plussaa että ovat biisien esittämisen ulkopuolella miellyttävän oloisia tyyppejä.

Naisista ei jaksa kirjoittaa, miehiin verrattuna ovat kaikki hyviä laulajia ja tulkitsijoita omalla tavallaan. Varsinkin Teräsniskan kirkas, voimakas ja selkeä ääni on omaa luokkaa, luovuudessa taas Chisu on ihan omissa sfääreissään, toi eilinenkin veto oli kyllä hieno versio.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Teräsniskan kirkas, voimakas ja selkeä ääni on omaa luokkaa, luovuudessa taas Chisu on ihan omissa sfääreissään, toi eilinenkin veto oli kyllä hieno versio.
Teräsniska on kyllä ihana, jotenkin se ääni vaan vie aina mennessään. Aina tykännyt ja tykkään edelleen ja jatkossakin. Välillä sitä miettii, miten voikin laulaa niin virheettömästi kuin mitä Teräsniska aina laulaa ihan missä tahansa.

Chisu olisi eilen voinut vähän enemmän laittaa autotunea, nyt jäi turhan raa'aksi ja luomuksi toi veto.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Yksi tällainen esitys piristäisi kummasti väsynyttä kautta. Ellinooran kohdalla mietin että nyt ratsastetaan lasten siivellä, mutta daami ilotulitti biisin täysin omiin nimiin. Tekee kunniaa Pepelle, junnuille ja itse biisille. Tuo lopun revittely on kyllä huikeaa.

Esitys siis 2018 kaudelta.



 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Pitäisikö käynnistää jo ketjulottoa seuraavaa kautta varten? Pohjana luonnollisesti edeltävä kausi:

Arja Koriseva -> Anna Hanski

Ravintola-alan yrittäjänä toimivalle Hanskille tässä olisi kyllä oiva mainoskikka. Muutama todella ikoninen biisi löytyy.

Ressu Redford -> Jussi Rainio

On ilmoittanut halukkuutensa ohjelmaan ja kuten Tähdet tähdet -ohjelma osoitti, tulkintakykyä löytyy. Neon2 teki ihan onnistuneen paluunkin, joten kuvioissa tiukasti mukana.

Jannika B -> Erika Vikman

Mielipiteeni Erika Vikmanista on varmasti kaikille selvä, MUTTA laulaahan hän ilman muuta osaa ja niin bimbopoppi kuin herkkä tangokin luonnistuu. Suosio luokkaa valtava tällä hetkellä.

Reino Nordin -> Kalle Lindroth

Kalle on 20 vuotta musiikkia tehnyt kaunis poika, hurmaa niin äidit kuin tyttäretkin.

Stig -> Jare Brand

Eiköhän nyt ole Jaren vuoro. Hittikatalogi aivan käsittämätön ja JVG Suomen suosituin yhtye, mikä tekee hänestä kauden ykkösnimen.

Vesku Jokinen -> Otto Grundström

Vähän rokimpaa menoa. Ikivihreitä biisejä löytyy ja yhdistää sukupolvia.

Mariska -> BEHM

JVG on Suomen suosituin yhtye ja BEHM suosituin naislaulaja. Voisiko sen kovempia profiilinimiä enää olla?

Herra Ylppö -> Kake Randelin

Joo, nämä kaksi ovat äärimmäisen kaukana toisistaan. Mutta pakko ehdottamaani kattausta olisi tasapainottaa, muuten menisi aivan liian nykyaikaiseksi. Kake Randelin vetää edelleen takuuvarmoja yleisömääriä keikoillaan ja aika monessa amis-Toyotassakin pauhaa Tilipäivä koittaa.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Pitäisikö käynnistää jo ketjulottoa seuraavaa kautta varten? Pohjana luonnollisesti edeltävä kausi:


Hyviä heittoja. Itseä kiehtoisi seuraava remmi:
Petri Laurila (Petri Nygård) - kuvitelkaa ny!
Pauli "Pate" Mustajärvi - tuskin, mutta huikea olisi
Elisa Tiilikainen (Elli Haloo) - joko olisi aika, entä intoa?
Miikka Koivisto - useamman bändin edestä materiaalia
Saija Tuupanen - useassa ohjelmassa käynyt, joten tännekin
Jyrki Linnankivi (Jyrki69) - pitkä ura takana orkesterissa, joten biisejä löytyy
Jussi Rainio - ihan selkeä haku, koska Neon 2 on taas pop
Ilkka Sysimetsä (Frederik) - pakkoveto!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös