Suomalaisten edesottamukset Tokion olympialaisissa

  • 43 442
  • 376

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tässä kai näkyy se, ettei suomalaiset ole (muiden pohjoismaiden tapaan) urheiluhullua kansaa, vaan menestyshullua. Kannustusta ja tukirahaa tulee lähinnä vain juuri sinä vuonna kun tulee menestystä.
Onko Suomi yhtään sen menestyshullumpi kansa kuin muutkaan? Täällä kuitenkin yleisurheilun kv. katsantokannassa vaatimaton kilpailusarja on eräs maan seuratuimpia urheilulähetyksiä, mäkihyppyä katsotaan edelleen paljon, vaikka taso on kaikkien tiedossa jne.

Väittäisin myös, että tässä maassa - jossa miljonäärit ovat no-no - nimenomaan urheilu on katsottu sopivaksi keinoksi menestyä elämässään. Wahlroosia vihataan, vaikka hän tuokin paljon verotuloja sekä sisältöä ihmisten elämään, Sveitsissä asuva Räikkönen on meidän Kimi "työllistämällä" muutaman urheilutoimittaja. (juu, ei tarvitse kertoa Nallen asuinpaikasta, ei se pointtia muuta)

On niitä uria Pohjoismaissakin loppunut: Tommy Salo on alkoholisti annettuaan kasvot koko joukkueen epäonnistumiselle, Marthe Kristoferssenin hyytyminen eräässä suomalaisittain hienossa viestissä tuhosi uran. Onko se oikein? Ei, ei tietenkään. Noissa maissa urheilun taso vain on niin paljon kovempi, ettei muutaman urheilijan tule kantaa koko hommaa. Helpottaa aika lailla.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ja kyllähän täällä formuloita katsellaan suhteellisen innokkaasti, vaikkei suomalaiset ole moneen vuoteen ollut mestaruuskamppailussa
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Täällä on paljon Kimi faneja.
Ja kyllähän täällä formuloita katsellaan suhteellisen innokkaasti, vaikkei suomalaiset ole moneen vuoteen ollut mestaruuskamppailussa
On mielenkiintoista nähdä millaiset reaktiot nähdään silloin kun Kimi lopettaa uransa formuloissa. Lopahtaako kiinnostus formuloita kohtaan.
 
Salama44

Jäsen
Suomen mitalitili aukesi pronssilla vaikka hopeakin oli lähellä. Viimeksi yksi pronssi riitti mitalitilastossa n. 70-80 sijan paikkeille. Nyt ollaan 59. sijalla yhdessä San Marinon kanssa.

Ollaan kuitenkin varmistettu mitaliputken jatkuminen. Kaikkien kisojen mitakäyrällä ollaan silti lähellä pohjakosketusta. Yksi pronssi on pienin mahdollinen saavutus ja saa nähdä jääkö se vain Rion kisojen kohdalle. Tenkanen voisi onnistuessaan varmistaa sen. Lontoon 3 mitalin kaltaisen tuloksen kautta lähdettäisiin taas nousuun.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
En maalaile isoja sarvipäitä seinille, mutta Kristiina Mäkelällä on katse jo finaalissa vaikkei karsintaakaan ole loikittu. Eiköhän siellä ole lankku liian pehmeää puuta ja piikkari nappaa siihen turhan napakasti kiinni, ei hyppy lähde ja karsiutuu.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Kristiina Mäkelähän on selvittänyt nämä arvokisakarsinnat kyllä huikealla prosentilla ja uran kymmenestä parhaasta hypystä kuusi on tullut arvokisoissa. Aikuisiällä on arvokisoissa ollut mukana vuodesta 2012 lähtien 13 kertaa ja kahdeksan kertaa on menty finaaliin. Minusta se on tilastotasoon nähden todella hyvää suorittamista.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suomen hiipuvassa urheilumenestyksessä viimeiset kerrat pääsee aina yllättämään. Kuvitellaan että kyseessä on yksi lisää pitkään sarjaan, johon tulee pian jatkoa, mutta käsillä onkin jo viimeinen kiekaisu

Viimeinen olympiakulta Suomeen:

Kestävyysjuoksusta 1976 Lasse Viren
Keihäänheitossa 1996 Heli Rantanen
Painista 1984 Jouko Salomäki

Ja talvikisojen puolelta:

Mäkihypystä 1998 Jani Soininen

Siihen ne jäi?
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Topi (ei se laulaja, R.I.P.) hieno loppuveto kiri-vahvuudellaan, kun vauhti oli ollut tällainen! Ja finaaliin.

Ja Sara Kuivisto paketoi 30 vuotta vanhan, Tuuli Merikosken SE:n ja ensimmäisenä suomalaisnaisena kasin välieriin. Tuomas Rajakin itki.

Jotenkin tosi hyvä fiilis. Vaikken menneiden vuosikymmenten kestävyys/ratajuoksun kulta-aikaa Suomessa kokenutkaan niin kyllä näiden kuningaslajien onnistumiset olympiatasolla on jotain erityistä.

vitozzius

Jäsen
Suomen hiipuvassa urheilumenestyksessä viimeiset kerrat pääsee aina yllättämään. Kuvitellaan että kyseessä on yksi lisää pitkään sarjaan, johon tulee pian jatkoa, mutta käsillä onkin jo viimeinen kiekaisu

Viimeinen olympiakulta Suomeen:

Kestävyysjuoksusta 1976 Lasse Viren
Keihäänheitossa 1996 Heli Rantanen
Painista 1984 Jouko Salomäki

Ja talvikisojen puolelta:

Mäkihypystä 1998 Jani Soininen

Siihen ne jäi?
Nyrkkeilystä 1952 Pentti Hämäläinen.
 
marse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nooh, on myös vähän epäreilua vertailla entisajan suomalaisiin, sillä he tavoittelivat kultamitalia. Nykyään suomalaiset tavoittelevat pronssimitalia.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomen hiipuvassa urheilumenestyksessä viimeiset kerrat pääsee aina yllättämään. Kuvitellaan että kyseessä on yksi lisää pitkään sarjaan, johon tulee pian jatkoa, mutta käsillä onkin jo viimeinen kiekaisu

Viimeinen olympiakulta Suomeen:

Kestävyysjuoksusta 1976 Lasse Viren
Keihäänheitossa 1996 Heli Rantanen
Painista 1984 Jouko Salomäki

Ja talvikisojen puolelta:

Mäkihypystä 1998 Jani Soininen

Siihen ne jäi?

En nyt ihan tajua tätä listaa. Suomihan on saanut kyllä viimeiset kultansa kesäkisojen osalta Pekingissä 2008 ja talvikisojen osalta 2018 Pyeongchangissa. Vai oliko nämä listaamasi lajit jotenkin erityisen merkityksellisiä? Yleisurheilussakin on kultaa tullut viimeksi vuonna 2000.

Suomalaisnaisethan ovat saaneet kautta aikain kesäkisoissa vain viisi kultamitalia. Lajit ovat olleet pariluistelu, lyriikka, melonta, keihäänheitto ja trap-ammunta. Näin ollen naisten osalta ei ole oikeastaan minkäänlaista hiipumista tapahtunut, vaan painotushan on pikemminkin tuoreemmissa suorituksissa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Suomen hiipuvassa urheilumenestyksessä viimeiset kerrat pääsee aina yllättämään. Kuvitellaan että kyseessä on yksi lisää pitkään sarjaan, johon tulee pian jatkoa, mutta käsillä onkin jo viimeinen kiekaisu

Viimeinen olympiakulta Suomeen:

Kestävyysjuoksusta 1976 Lasse Viren
Keihäänheitossa 1996 Heli Rantanen
Painista 1984 Jouko Salomäki

Ja talvikisojen puolelta:

Mäkihypystä 1998 Jani Soininen

Siihen ne jäi?

Paini on tuosta sattuneesta syystä ”hieman” muuttunut, ja boikottikisojen kulta vielä joten ei kovin reilu vertaus. Lisäksi lajissa on tässä uudessakin kilpailutilanteessa paljon menestystä sen jälkeenkin. En ihan ymmärrä tätä ”hiipuvaa menestystä” ainakaan sen osalta. Keihästä tuon jälkeen pari maailmanmestaruutta jne.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En nyt ihan tajua tätä listaa. Suomihan on saanut kyllä viimeiset kultansa kesäkisojen osalta Pekingissä 2008 ja talvikisojen osalta 2018 Pyeongchangissa. Vai oliko nämä listaamasi lajit jotenkin erityisen merkityksellisiä? Yleisurheilussakin on kultaa tullut viimeksi vuonna 2000.

Suomalaisnaisethan ovat saaneet kautta aikain kesäkisoissa vain viisi kultamitalia. Lajit ovat olleet pariluistelu, lyriikka, melonta, keihäänheitto ja trap-ammunta. Näin ollen naisten osalta ei ole oikeastaan minkäänlaista hiipumista tapahtunut, vaan painotushan on pikemminkin tuoreemmissa suorituksissa.

On kai tuossa noita perinteisimpiä suomalaisten menestyslajeja olympialaisissa. Hiihto toki on niitä myös, jossa viimeisin kulta tullut tosiaan 2018, joten siitä ei ole paljonkaan aikaa kulunut.

Ei se oikeastaan ollut pointti tuossa hiipumisessa, vaan ihmettelin vain miten viimeiseksi jäävä kultamitali (jos ne sellaisia ovat, juuri nyt voisi uskoa että ovat mutta olen mieluusti väärässä) on tullut salakavalasti keskellä kultakautta jolloin lajin tulevaisuus näytti turvatulta. Sillä lailla ettei kenelläkään ollut oikein edes mahdollisuutta aavistaa että se on viimeinen.

Mutta myönnetään että oli ehkä huono ihmettely.
 
marse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mutta myönnetään että oli ehkä huono ihmettely.

Tykkäsin tästä, erittäin kiehtova ajatus. Ei varmaan 1976 tosiaan kukaan osannut aavistaa tuollaista, eivätkä uskoisi, jos nyt menisimme kertomaan. Toisaalta rintauinnin pronssimitalien välissä oli juuri 101 vuotta, että en usko viimeistä nähdyn näissäkään.
 
Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
Muistaako kukaan, koska on viimeksi suomalaiset urheilijat venyneet niin isolla prosentilla kuin nyt Tokiossa? Yleensä meiltä joku 10% venyy, nyt tuntuu että reilusti yli puolet. Onko jollain tilastoja? Siis jos mittarina on joko kauden ennätys tai sijoitus korkeammalla kuin olympiatilasto ennustaa.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kun Senni Salminen harmillisesti putosi finaalista, niin laitetaanpa suhteellisuudentajun nimissä tähän vielä Sennin kaikkien aikojen 10 parasta tulosta. Eli vaikka alkukauden taso on ollut huima, niin noita älyttömän pitkiä loikkia ei kuitenkaan lopulta ihan älyttömän montaa ole vielä uran varrelta.
 
Liitteet

  • 226397503_183214753869406_2649196231202300656_n.png
    226397503_183214753869406_2649196231202300656_n.png
    13,7 KB · kertaa luettu: 117

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Salmisen karsiuduttua varmistui se, että Suomi ei yleisurheilun puolelta saa mitalia. EM-kisoihin näkymät ovat kuitenkin selvästi paremmat.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä Mäkelää täytyy vaan ihailla, koska taas tuli finaalipaikka. Osaa ajoittaa kuntonsa arvokisoihin todella hyvin ja näyttää kokemuksen olevan valttia.

Kunnon ajoituksesta paha sanoa, aika lailla tuo vakiotulos, jonka Mäkelä hyppää aina. Kokenut urheilija teki sen oman hyvän suorituksen ja sama nähdään finaalissa, jolla irtoaa sija 10-12. Nollatuulissa Mäkelän taso on 14.10 - 14.30, hyvässä myötätuulessa 14.30 - 14.40 m. Hajonta ei ole iso, suurin osa loikista menee aina samaan kuoppaan. Tuo on karsinnoissa tärkeä tekijä, kun käytössä on vain 3 hyppyä. Vastapainoksi suurempaan menestykseen ei ole mahdollisuuksia, koska jättihyppyihin ei ole potentiaalia puutteellisen vauhtijuoksun takia.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mäkelän vahvuus on se, että hän on aika varma urheilija. Se huipputaso hänellä on tuossa 14,20-14,30 välissä seilannut jo vuosikausia, ja siihen samaan kuoppaan hän aika kovalla prosentilla on pystynyt arvokisoissa hyppäämään.

Sitä seuraavaa steppiä hyppääjänä hän ei kuitenkaan ole koskaan pystynyt ottamaan, että mitaleista taistelisi. Ihan kunnioitettavaa tekemistä kyllä tuokin, ei siinä.

Ennätys tältä kesältä on 14,41, niin ei kai se mahdonta ole, että finaalissa tuota lähtisi parantamaan.
 
Fordél

Jäsen
Niin, suomalainen hyppylajin olympiafinaalissa on lopulta harvinaista herkkua. Paljon parjattu Mäkelä hoiti sen taas plakkariin. Hieno suoritus jo tässä vaiheessa ja hattu päästä!

'Hupaisaa' kuinka selostaja (Hoopi) ja kommentaattori jauhoivat koko ajan vain Sennin karsiutumisesta eivätkä iloinneet yhtään Mäkelän finaalipaikasta. Näin Suomessa.

Sennin aika tulee varmasti vielä. Uran kuudenneksi pisimmän hypyn vetäminen olympiakarsinnassa ei ole epäonnistuminen. Nyt vaan kävi näin ja varmaan monesti tolla tuloksella olisi menty finaaliin. Eteenpäin.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Täällä on paljon Kimi faneja.
On mielenkiintoista nähdä millaiset reaktiot nähdään silloin kun Kimi lopettaa uransa formuloissa. Lopahtaako kiinnostus formuloita kohtaan.
Onhan siellä sit vielä Bottas ajelemassa sijoista ynnä muut mutta Kimin seuraajaa maailmanmestaruuspallilla ei ole varmaan edes vielä syntynytkään. Vähänkään pidemmällä näkökulmalla F1 tulee vaipumaan Suomessa marginaaliin.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Onhan siellä sit vielä Bottas ajelemassa sijoista ynnä muut mutta Kimin seuraajaa maailmanmestaruuspallilla ei ole varmaan edes vielä syntynytkään. Vähänkään pidemmällä näkökulmalla F1 tulee vaipumaan Suomessa marginaaliin.
Näin siinä taitaa käydä. Sinänsähän se on varsin luonnollista. Bottas ei ole Kimin tapainen "tähti" Suomessa. Aidot formula fanit jaksanevat seurata kisoja, mutta miten sitten muut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös