Pisin Kääpiö 186cm
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Vittuilun määrä ei ole vakio, mutta vittuilu tulee poliitikon hommissa aina kaupan päälle. Mitä näkyvämpi pesti, niin sitä varmemmin. Osa vittuilusta kuuluu vääjäämättä toimenkuvaan, mutta omalla toiminnalla sitä voi aina tilata lisää.Vaikka tämä pääministeriltä onkin todella harkitsematon tunteenpurkaus, niin olen kuitenkin sen sisällöstä siinä mielessä samaa mieltä, että kyllähän Marin ja kumppanit saavat somessa aivan valtavasti ihan roskatason kritiikkiä pelkästään ulkoisista syistä johtuen.
Perusteltu heidän toimintaansa ja harjoitettuun politiikkaan kohdistuva kritiikki on paikallaan, ja sitä tämä poppoo totta vieköön myös ansaitsee, mutta täysin ulkonäön, sukupuolen tai ihmisen iän ympärillä pyörivä paskanjauhaminen ei vie mitään asiaa minnekään.
Nyt tässä on käynyt niin, että Marinin mukaan hänelle vittuillaan syistä joille hän ei mahda mitään, kuten sukupuolesta, nuoresta iästä, aiemmasta työkokemuksesta ja nätistä naamasta. Ei ylimielisestä käytöksestä eikä varsinkaan ylimielisestä tavasta tehdä politiikkaa, koska nämä jutut ovat Marinin mielestä täysin kondiksessa. Niin kauan kuin asetelma on tämä, niin vittuilu ei ainakaan lievene, koska tapa käsitellä niin asiallista kuin asiatonta kritiikkiä antaa juurikin ylimielisen vaikutelman.
Tottakai Marin ja muutkin ministerit saavat niskaansa asiatonta ja henkilöön käyvää loanheittoa julkisuudessa. Ei Marinin tilanne poikkea mielestäni paljoakaan edellisten pääministerien kohtelusta, asiattomuuksien aiheet vain vaihtelevat. Marinin tai muiden nuorten naisministerien tölviminen iän, sukupuolen tai sukkahousujen perusteella on matalamielistä ja tarpeetonta, mutta yhtä asiatonta on ollut Juha Sipilän tökkiminen (omalla osaamisella hankitusta) miljoonaomaisuudesta, suvun lestadiolaisvaikutteista, ja ties mistä maalaisuudesta. Ehkä olen väärässä, mutta en ainakaan muista Sipilän kiukutelleen julkisesti, että hänelle vittuillaan näistä asioista, puhumattakaan siitä, että Sipilä olisi jotenkin pyrkinyt selittämään häntä kohtaan esitettyä asiallistakin kritiikkiä meta-asioista johtuviksi. Mutta kuten @adolf sanoit, niin asiattomuuksien huutelijat ja asiattomuudet kannattaa jättää omaan arvoonsa, ja tämä koskee etenkin pääministerin tapaisessa asemassa toimivaa henkilöä. Ymmärrän kyllä, että paineet ovat kovat, varsinkin kun oma ja puolueen kannatus ovat kovasti hiipuneet kuntavaalien lähestyessä. Sitä suuremmalla syyllä Marinin täytyisi säilyttää malttinsa.